Lue keskustelun säännöt.
Noin 80-vuotiaat äidit kylmäkiskoisia narsisteja?
Erika
01.04.2017 |
http://www.is.fi/perhe/art-2000005151331.html
Aika monta kokemusta suurinpiirtein samanikäisistä äideistä - usein näköjään tyttärien kokemuksena. Mistä se kumpuaa tämä viileä viha tai oikeastaan kylmä välinpitämättömyys omia tyttäriään kohtaan - sodanjälkeisten traumojako me noin 40-50vuotiaat tyttäret olemme joutuneet kantamaan vai jotain paljon kauas kantoisempaa..
Hyvin yleisiä nämä keskustelut tuntuvat olevan - juuri tämän ikäisistä äideistä puhuttaessa. Ei tunnustusta, mitätöintiä - jopa sabotointia - pahan puhumista muille selän takana - ja itse itsensä martyyriksi kohottaminen näyttämöllä - lapsen mitätöinnin aloittaminen jo ensiaskeleista lähtien.
Anna kun minä teen, koska et sinä mitään osaa. Moni aikuinen tytär on kertonut, että esimerkiksi kokkauksia ei voinut koskaan tehdä äidin kanssa yhdessä - koska vain äiti osaa. Äiti ei halua jakaa mitään kokemusta. Kiitoksien kalastelua muilta, mutta tyttären nolaaminen piilovittuiluin tai aivan avoimesti. Sukujuhlissa moni kertonut kokevansa tämän omien äitiensä välinpitämättömän kylmän kohtelun. Usein kuitenkin poikiaan ylistäessä ja perusteettakin jalustalle nostamisessa.
Onko kyseessä kasvatus, luonnehäiriöt vai jokin paljon syvempi lähihistoriamme asenneilmapiiri - mitätöidä niin paljon kuin sielu sietää.
Ei nämä tarinat tyhjästä synny.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että täällä kommentoivat olisivat kokeneen sen huonompaa lapsuutta ja nuoruutta, kuin heidän vanhempansa tai isovanhempansa, sillä lasten ja naisen asemassa on tapahtunut valtava muutos parempaan, kun aihetta tarkastellaan sukupolvittain.
Päinvastoin, lasten hyvinvointiin alettiin kiinnittää jo 60-70-luvulla, kun naisten työssäkäynti yleistyi ja päivähoitojärjestelmää luotiin ja neuvolapalvelut olivat jo kaikkien käytössä, sekä kuntien sos.huolto.
Ja tosiasia on, ettei kaikista ole vanhemmiksi, oli nainen tai mies, ei ole ollut ennen, eikä ole tänä päivänäkään ja suurimmat kärsijät on lapset.
En oikein ymmärrä, miksi koet tarpeelliseksi mitätöidä muiden kokemuksia. Oletko itse narsistiäiti vai mistä mättää? Siinähän juuri narsistit loistavat, muiden mitätöinnissä.
Vastasin vain aloituksen kysymykseen, jossa oli vielä perässä kysymysmerkki.
"Noin 80-vuotiaat kylmäkiskoisia narsisteja?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet kuoli rintamalla tai tulivat sekaisina takaisin. Naisten piti olla miehiä talossa eli kaikki heikkous tuli kitkeä itsestä/muista ja valitettavasti näin yhä on.
Maailma ei ole kaiketi mustavalkoinen, omasta elämästä on kai lupa tehdä itsensä näköinen.
Ainoa elämä, kuiteskin.
Miksi ihmeessä av:llä elää tää outo sukupolven ylitse hyppäyksen uskomus. Nyt n. 80-vuotiaat ei ole missään suuressa enemmistössä sotaleskiä tai sodanaikaisia vaimoja. Sotalapsia heissä on kyllä.
Suuret ikäluokat täyttävät/ovat täyttäneet 70 vuotta juuri nyt. Suurin ikäluokka syntyi 1946 ja he täyttivät 70 vuotta viime vuonna. Heidän äitinsä eivät todellakaan saaneet näitä suuria ikäluokkiä 10-vuotiaina.
Että miesten rintamalla oleminen ei kyllä selitä 70-80 vuotiaiden kylmyyttä äitinä.
Heidän isänsä olivat rintamalla, kaikki eivät palanneet ja osa oli palattuaan henkisesti rauniona, mikä sitten näkyikin perheen elämässä raskaana taakkana. Osa perheistä joutui lähetemään myös evakkoon ilman isää, kun isä oli samaan aikaan rintamalla. Evakkojunia pommitettiin ja naapureita kuoli, vanhempani ovat vm. 41.
Vierailija kirjoitti:
Muualla Euroopassa on avoimempi kulttuuri perhesuhteissa. Asioista puhutaan ja ongelmat käsitellään, tunteita näytetään. Täällä eletään hyshyssyttelyä, faktat lakaistaan maton alle ja vaihdetaan puheenaihetta, naama pokerilla. Ongelmat ei sillä ratkene, vaan kasvaa. Esimerkkinä olkoon Iltsanomien juttu narsistiäideistä. Miksi tästä aiheesta ei ole avaudutta vuosikymmenien aikana vaan sitä on hyssytelty (ei täällä) ja siten narsistivanhempien tyttärien kärsimyksiä pidetty yllä, lisää tullen. Vaikeneminenhan tukee ongelman jatkuvuutta.
Muistan itse nuorena ollessani au pairina Euroopassa - huomasin heti sen erilaisen avoimuuden tunteen, miten naiset käsittelivät ongelmia naisporukoissakin -siis minua yli 20 vuotta vanhemmat naiset - minut otettiin heti mukaan joihinkin harrastuspiireihin ja minusta oltiin kiinnostuneita nuorena naisena. Kokemuksiani arvostettiin ja se oli jotenkin niin ristiriidassa sen kokemuksen kanssa, mitä olin omalta äidiltäni saanut. Se sellainen jatkuva näkymättömäksi painaminen ja nolaaminen. Usein ihmettelin itsekin sitä arkuutta, mikä sisimmässäni oli/ja on edelleen. Äitini sen sinne halusi painaa, etten vain uskoisi itsestäni liikoja ja mitä tärkeintä - kuvittelisi olevani jotenkin etevämpi kuin mrs Äiti itse.
Se lämpö ja huomioonottaminen nuorella ikää vanhempien naisten kautta oli hämmästyttävä kokemus. Paluu takaisin ahdistavaan suomalaiseen elämänmenoon, jossa kaikesta aina halutaan pääasiassa vaieta, oli lannistava. Lähdinkin sitten melko pian uudestaan muille maille. Se asioiden puiminen on tosiaan aivan eri luokkaa tuolla Euroopan muilla mailla, kun ovesta ulos astuu.
Ei se paratiisia ole, mutta siellä ei ainakaan pyritty vaikenemaan kuoliaaksi kiusallisia asioita.
Kaduttaa takaisinpaluu jossain kohdassa kyllä.
Julkinen nolaaminen ja häpäisy ovat tämän maan ''kasvatusvalikoimassa'' ykkösenä.
Ja sitten ihmetellään sitä aggressioiden, itsemurhien ja väkivaltatilastojen määrää..
Älyllinen rehellisyys puuttuu jostain syystä tässä maassa keskustelussa kokonaan, mitä tulee vaikkapa julkiseen mediaan. Lähestulkoon kaikki keskustelu on niin politisoitunutta ja vain vinksallaan tiettyyn suuntaan - että koko älyllinen aito rehellisyys tuntuu tosiaankin VIHApuheelta tässä maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet kuoli rintamalla tai tulivat sekaisina takaisin. Naisten piti olla miehiä talossa eli kaikki heikkous tuli kitkeä itsestä/muista ja valitettavasti näin yhä on.
Maailma ei ole kaiketi mustavalkoinen, omasta elämästä on kai lupa tehdä itsensä näköinen.
Ainoa elämä, kuiteskin.
Miksi ihmeessä av:llä elää tää outo sukupolven ylitse hyppäyksen uskomus. Nyt n. 80-vuotiaat ei ole missään suuressa enemmistössä sotaleskiä tai sodanaikaisia vaimoja. Sotalapsia heissä on kyllä.
Suuret ikäluokat täyttävät/ovat täyttäneet 70 vuotta juuri nyt. Suurin ikäluokka syntyi 1946 ja he täyttivät 70 vuotta viime vuonna. Heidän äitinsä eivät todellakaan saaneet näitä suuria ikäluokkiä 10-vuotiaina.
Että miesten rintamalla oleminen ei kyllä selitä 70-80 vuotiaiden kylmyyttä äitinä.
Mä olen syntynyt -57 eli 60v. niin kyllä minunkin lapsuutta varjosti sota, sillä isäni oli sota ajan eturintamalla ja muistan vieläkin hyvin kirkkaasti, kuinka isäni lähes joka yö huusi kovaa unissaan ja lopulta heräsi hiestä läpi märkänä. Ja erityisesti muistan hänen tyhjän katseensa ja kuinka hän voimakkaasti ravisti päättään ja käveli isoin askelin. Se oli hyvin pelottavaa, vaikka äitini yritti rauhoitella tilannetta.
Ja kun puhuin kavereiden kanssa, myös heillä oli vastaavia, vaikka sodan päättymisestä oli kulunut 17 vuotta. Monet isät oli menettänyt hermonsa ja käyttivät alkoholia ja huumeita. Eikä äideillä ollut sen helpompaa kotirintamalla, kun joka yö sai pelätä desantteja, sotavankeja jne.
Mun mummit syntyivät 1916 ja 1920 ja he olivat mitä empaattisimpia ihmisiä, meille lapsenlapsille molemmat aivan varaäitejä (ja useinhan me hoidossa siellä oltiinkin, käytännössä aina koko kesät).
Mun äiti on 1946 -ikäluokkaa ja todella kylmä tyyppi. Samoin siskonsa. Vanhin sisarus, joka on syntynyt sota-aikana on taas kuin äitinsä kuva, oikea pullantuoksuinen superäiti, meille sisartensakin lapsille.
Meille 70-luvulla syntyneille oli päiväkodeissa "seimi"-osastoja, eli ihan pienten vauvojen osastoja. Ei ollu äitiyslomia, muttei myöskään halukkuutta olla kotona tuon ajan äideillä. Kun oltiin kipeänä, mentiin aina mummeille, äiti ei ollut poissa töistä. Eikä nyt isäkään, joka kyllä oli reissutyössä.
Mulla on se mielikuva, että juuri suurten ikäluokkien naiset ovat kaikista kylmimpiä, ei todellakaan sota-ajan naiset. Ihan kavereidenkin vanhempia miettien.
Olin tässä hetken työttämänä kahdenkymmenen vuoden työuran jälkeen. Olin asiasta tosi masentunut, vaikka tietenkin hain kuin hullu töitä. Äitini mielestä mun "pitäis vaan ryhdistäytyä ja mennä töihin". Äidin sisko, tuo sota-ajan lapsi soitteli ja loi tsemppiä ja kauhisteli kaikkia leikkauksia - valoi uskoa muhun ja olikin sitten eka jolle kerroin kun uuden työn sain.
Tästä on todella pitkä ja hyvä ketju av:lla, siis 70-luvulla syntyneiden äideistä. Siinä on varmaan yli tuhat kommenttia ja kaikki samansuuntaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tässä jostain mätää tuossa ikäluokassa on, kun on alkanut tulla esiin suurissa määrin näitä kokemuksia - jotka kaikki samansuuntaisia. Mutta toki se on tyylinä tässä maassa, että ennenkuin on joku isompikin kansanliike julkisuudessa asian toteamassa, asia vaietaan - kuin sitä ei olisi olemassakaan. Silti valtava pahoinvointi on olemassa juuri tämän tietyn ikäluokan aikaansaamana - syitä voi tietenkin pohtia monenlaisia taustalle, kuin on tarinoita. Jotain yhtenenevää kuitenkin selkeästi lienee jossain kasvatusilmapiirissä ja emotionaalisessa kylmyydessä, kun tarinoita on luettavissa tuhatmäärin netin kautta.
1917 sisällissota jo hajoitti yhteisöä ja perheitä, ihmisiä tapettiin. syntyi vastakkainasetteluja ja pelon ilmapiiri vallitsi. Sitten talvisota ja jatkosota. Sota ei näkynyt vain siinä, että isät olivat rintamalla, vaan omat veljet ja kihlatut tuotiin monessa tapauksessa arkussa takaisin. Nuorten ikäluokka menetti normaalin nuoruuden, pelko ja suru, menetykset, kova työ ja pärjäämisen eetos kävi varmasti monen mielenterveyden ja tunne-elämän päälle. Ei se tietenkään tee hyväksyttäväksi sitä, että omia lapsia alkaa kohdella kaltoinkohtelevaksi, mutta tokikaan nuo ihmiset eivät "olleet kunnossa". Nykyisinkin noin 65% äideistä kykenee turvalliseen vuorovaikutukseen lapsensa kanssa, samalla määrällä on turvallinen kiintymyssuhdetyyli ja tapa suhtautua itseen, toisiin ja maailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on aina jotenkin häirinnyt tämä ikinuorekas Aira Samulin, miten tuo tyttärensä ''mielisairauden'' - josko sellaista edes on olemassa - ikäänkuin ansiona, miten kamppailee mielenterveysasioissa. Silti päälle jää jotenkin vaikutelma kolkosta ja itseään jtkuvasti korostavasta naisesta, jonka tarinan kääntöpuolen olisi mkava kuulla tyttärensä suusta - ellei olisi lääkityksillä ym jotenkin alisteiseksi doupattu.
Useinhan se kärsimys näkyy sitten jollain tavalla ns mielenterveyden reistaillessa, kun nämä äidit vetävät taidokkaasti näitä kaksoisrooleja julkisuudessa ja yksityisyyden suojassa.
Joku jo alkuketjussa vetäisi, että tämä on suomalainen ilmiö. Tuo tutkimuskin oli englantilainen, niin että eiköhän nyt suomalaisten erityinen huonous tässäkin asiassa voitaisi jättää pois.
Itse ajattelen, että äitien nyrpeys tyttäriä kohtaan voisi olla esimerkiksi pettymystä itseään kohtaan, kun näkee itsensä tyttäressä, joka tekee ehkä samat virheet elämässään kuin on itsekin tehnyt. Tai ehkä kadehtimista siitä, miten paljon helpommalla sukupolvea nuorempi on päässyt niissä asioissa, joissa hän itse joutui raatamaan. Sitähän monet äidit muistelevat, miten piti halkoja hakata ja keittää padassa vettä ja sitten pyykätä päiväkausia käsin ja vielä lopuksi jäälle tehtyyn avantoon mennä ne lipeässä pestyt pyykit huuhtomaan jne.
Olen kyllä ollut joissakin naisissa edelleen huomaavani sellaista outoa kunnioittamattomuutta omaa sukupuolta kohtaan yleensä, esim. monen vanhemman naisen mielestä esim. naislääkäri ei tiedä eikä osaa mitään, koska on nainen. Ja lähin nainenhan monelle on se oma tytär, joka joko pärjää liian helposti elämässä tai sitten ei pärjää. Vanhoilla naisilla on tyypillisesti vielä sellainen keskinäinen kerho, jossa kehutaan oman perheen saavutuksia ja harmittaahan se, jos omassa ei ole kehumista. On siinä kylmässä suhteessa varmaan ihan opittuakin, ainakin oma mummoni sanoi kerran, että hänen isänsä ei koskaan ikinä häntä syliinsä ottanut.
Ja yleensäkin nämä hellyyden ilmaukset eivät olleet tapana näiden 80-kymppisten lapsuudessa kovin yleisiä. Tämä yleinen tapa halata tavatessa esim. ystäviähän yleistyi meillä vasta joskus 80-90 -luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraavakaan sukupolvi ei ole pärjännyt kovin hyvin äitiydessä, sillä noin 20-30% nuorista on masentuneita ja yhä suuremmalla osalla lapsia on tunne-elämän häiriöitä. Tutkimusten mukaan joka toisen lapsen perushoivassa on puutteita: siis hygieniassa, ruoan saamisessa, nukkumisajoissa.
Mutta varmasti näissä 70-80-vuotiaissa on kyvyttömyyttä antaa kannustusta tyttärille. Ja aiemminhan lapsia ei saanut kehua tai kannustaa, ettei heistä tule ylpeitä. Naiseus oli vaarallista aikakaudella jolloin ei ollut tehokkaita ehkäisykeinoja ja jolloin lapsi piti antaa adoptioon, jos sellainen syntyi naimattomalle.
Vierailija kirjoitti:
1917 sisällissota jo hajoitti yhteisöä ja perheitä, ihmisiä tapettiin. syntyi vastakkainasetteluja ja pelon ilmapiiri vallitsi. Sitten talvisota ja jatkosota. Sota ei näkynyt vain siinä, että isät olivat rintamalla, vaan omat veljet ja kihlatut tuotiin monessa tapauksessa arkussa takaisin. Nuorten ikäluokka menetti normaalin nuoruuden, pelko ja suru, menetykset, kova työ ja pärjäämisen eetos kävi varmasti monen mielenterveyden ja tunne-elämän päälle. Ei se tietenkään tee hyväksyttäväksi sitä, että omia lapsia alkaa kohdella kaltoinkohtelevaksi, mutta tokikaan nuo ihmiset eivät "olleet kunnossa". Nykyisinkin noin 65% äideistä kykenee turvalliseen vuorovaikutukseen lapsensa kanssa, samalla määrällä on turvallinen kiintymyssuhdetyyli ja tapa suhtautua itseen, toisiin ja maailmaan.
Talvisota 1939-40, jatkosota 1941-44, Lapin sota 1944-45. Suuret ikäpolvet syntyivät vuosina 1945-50, sotien jälkeen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mummit syntyivät 1916 ja 1920 ja he olivat mitä empaattisimpia ihmisiä, meille lapsenlapsille molemmat aivan varaäitejä (ja useinhan me hoidossa siellä oltiinkin, käytännössä aina koko kesät).
Mun äiti on 1946 -ikäluokkaa ja todella kylmä tyyppi. Samoin siskonsa. Vanhin sisarus, joka on syntynyt sota-aikana on taas kuin äitinsä kuva, oikea pullantuoksuinen superäiti, meille sisartensakin lapsille.
Meille 70-luvulla syntyneille oli päiväkodeissa "seimi"-osastoja, eli ihan pienten vauvojen osastoja. Ei ollu äitiyslomia, muttei myöskään halukkuutta olla kotona tuon ajan äideillä. Kun oltiin kipeänä, mentiin aina mummeille, äiti ei ollut poissa töistä. Eikä nyt isäkään, joka kyllä oli reissutyössä.
Mulla on se mielikuva, että juuri suurten ikäluokkien naiset ovat kaikista kylmimpiä, ei todellakaan sota-ajan naiset. Ihan kavereidenkin vanhempia miettien.
Olin tässä hetken työttämänä kahdenkymmenen vuoden työuran jälkeen. Olin asiasta tosi masentunut, vaikka tietenkin hain kuin hullu töitä. Äitini mielestä mun "pitäis vaan ryhdistäytyä ja mennä töihin". Äidin sisko, tuo sota-ajan lapsi soitteli ja loi tsemppiä ja kauhisteli kaikkia leikkauksia - valoi uskoa muhun ja olikin sitten eka jolle kerroin kun uuden työn sain.
Tästä on todella pitkä ja hyvä ketju av:lla, siis 70-luvulla syntyneiden äideistä. Siinä on varmaan yli tuhat kommenttia ja kaikki samansuuntaisia.
Ei muuten ollut lakisääteistä mahdollisuuttakaan olla vielä -70 luvulla poissa töistä lapsen sairauden takia.
Miksi häpeä tai häpäisy kasvatuskeinona on ollut niin yleinen tällä sukupolvella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivoisin, että asian julkinen käsittely muuttaisi edes sen, että narsistiäidit lopettaisivat tyttärien jatkuvan kaltoinkohtelun. Narsistinen ihminenhän ei muutu, mutta kun tietoisuus lisääntyy lähipiireissä, voivat he puuttua kaltoinkohteluun tai ainakin olla enää tukematta sitä. Väitän, että näin säästyisi muutaman tyttären henki. Äiti voi purkaa nälvinnän tarvettaan vaikka metsän puille.
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin, että asian julkinen käsittely muuttaisi edes sen, että narsistiäidit lopettaisivat tyttärien jatkuvan kaltoinkohtelun. Narsistinen ihminenhän ei muutu, mutta kun tietoisuus lisääntyy lähipiireissä, voivat he puuttua kaltoinkohteluun tai ainakin olla enää tukematta sitä. Väitän, että näin säästyisi muutaman tyttären henki. Äiti voi purkaa nälvinnän tarvettaan vaikka metsän puille.
Ei narsisti käsitä olevansa sairas. Minä jouduin hakemaan kolme laajennettua lähestymiskieltoa ennen kuin vaino edes vähän loppui. "Hyvää hyvyyttään" toimi.
T. Uhri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että täällä kommentoivat olisivat kokeneen sen huonompaa lapsuutta ja nuoruutta, kuin heidän vanhempansa tai isovanhempansa, sillä lasten ja naisen asemassa on tapahtunut valtava muutos parempaan, kun aihetta tarkastellaan sukupolvittain.
Päinvastoin, lasten hyvinvointiin alettiin kiinnittää jo 60-70-luvulla, kun naisten työssäkäynti yleistyi ja päivähoitojärjestelmää luotiin ja neuvolapalvelut olivat jo kaikkien käytössä, sekä kuntien sos.huolto.
Ja tosiasia on, ettei kaikista ole vanhemmiksi, oli nainen tai mies, ei ole ollut ennen, eikä ole tänä päivänäkään ja suurimmat kärsijät on lapset.
En oikein ymmärrä, miksi koet tarpeelliseksi mitätöidä muiden kokemuksia. Oletko itse narsistiäiti vai mistä mättää? Siinähän juuri narsistit loistavat, muiden mitätöinnissä.
Vastasin vain aloituksen kysymykseen, jossa oli vielä perässä kysymysmerkki.
"Noin 80-vuotiaat kylmäkiskoisia narsisteja?"
Niin "et usko" jonkun tilastotiedon ja kuivien faktojen perusteella. Mutta eiköhän ihmisten kokemukset elävästä elämästä puhu puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin, että asian julkinen käsittely muuttaisi edes sen, että narsistiäidit lopettaisivat tyttärien jatkuvan kaltoinkohtelun. Narsistinen ihminenhän ei muutu, mutta kun tietoisuus lisääntyy lähipiireissä, voivat he puuttua kaltoinkohteluun tai ainakin olla enää tukematta sitä. Väitän, että näin säästyisi muutaman tyttären henki. Äiti voi purkaa nälvinnän tarvettaan vaikka metsän puille.
Ei narsisti käsitä olevansa sairas. Minä jouduin hakemaan kolme laajennettua lähestymiskieltoa ennen kuin vaino edes vähän loppui. "Hyvää hyvyyttään" toimi.
T. Uhri
Ei käsitäkään. Mutta ympärillä olevat terveet käsittävät ja siksi he voivat vaikuttaa tilanteeseen osallistumatta kiusaamiseen. Tarkoitan lähisukua, kavereita, naapureita jne. Olen useasti miettinyt, saisiko lähestymiskiellon omaa äitiään vastaan. Oliko sinulla kysymyksessä äiti?
Daily Mail siteeraa tuota tutkimusta tässä jutussa:
http://www.dailymail.co.uk/femail/article-4361478/Why-mothers-cruel-dau…
"Dr Apter has identified five types of difficult mother: controlling, angry, narcissistic, envious and emotionally unavailable"
Olen itse 47 v. ja ystäväpiirissäni on todella monella vaikeita äitisuhteita. En tiedä mihin kategoriaan kuuluu sellainen äiti, joka murehtii vain omia ongelmia. Kenelläkään muulla kun ei ole niin vaikeata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin, että asian julkinen käsittely muuttaisi edes sen, että narsistiäidit lopettaisivat tyttärien jatkuvan kaltoinkohtelun. Narsistinen ihminenhän ei muutu, mutta kun tietoisuus lisääntyy lähipiireissä, voivat he puuttua kaltoinkohteluun tai ainakin olla enää tukematta sitä. Väitän, että näin säästyisi muutaman tyttären henki. Äiti voi purkaa nälvinnän tarvettaan vaikka metsän puille.
Ei narsisti käsitä olevansa sairas. Minä jouduin hakemaan kolme laajennettua lähestymiskieltoa ennen kuin vaino edes vähän loppui. "Hyvää hyvyyttään" toimi.
T. Uhri
Ei käsitäkään. Mutta ympärillä olevat terveet käsittävät ja siksi he voivat vaikuttaa tilanteeseen osallistumatta kiusaamiseen. Tarkoitan lähisukua, kavereita, naapureita jne. Olen useasti miettinyt, saisiko lähestymiskiellon omaa äitiään vastaan. Oliko sinulla kysymyksessä äiti?
Koko perhe vammautuu. Ja on niin syvällä siellä verkoissa. Lähestymiskiellon saa. Ja nykyään on laki vainoamisestskin.
Muualla Euroopassa on avoimempi kulttuuri perhesuhteissa. Asioista puhutaan ja ongelmat käsitellään, tunteita näytetään. Täällä eletään hyshyssyttelyä, faktat lakaistaan maton alle ja vaihdetaan puheenaihetta, naama pokerilla. Ongelmat ei sillä ratkene, vaan kasvaa. Esimerkkinä olkoon Iltsanomien juttu narsistiäideistä. Miksi tästä aiheesta ei ole avaudutta vuosikymmenien aikana vaan sitä on hyssytelty (ei täällä) ja siten narsistivanhempien tyttärien kärsimyksiä pidetty yllä, lisää tullen. Vaikeneminenhan tukee ongelman jatkuvuutta.