Miksi toisiin perheisiin syntyy jatkuvasti pelkkiä erityislapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd käy yhteiskunnalle kalliiksi. Kyllä, juuri se lisätuki. Ja tuleeko näistä ihmisistä koskaan tuottavia aikuisia? Vangeista suurella osalla on adhd, ja taas maksetaan...

Tutun kuuloista ajattelua. Oli yleistä Saksassa 30-40-luvuilla. Kyllä vain älykkäiden, terveiden ja kauniiden yksilöiden pitäisi saada lisääntyä. Uusia hienoja arjal... eiku?

Tämä. Surullista luettavaa tämä ketju, ajatteleeko (iso?) osa ihmisistä tosiaan näin?

Ja kun ei sitä elämää koskaan voi etukäteen suunnitella. Tiedän perheen, jossa on kolme syvästi autistista + kehitysvammaista lasta. Noin 1,5-2 v asti lapset vaikuttivat suht normaaleilta. Vanhin oli 3v saadessaan autismidiagnoosin. Pienempi sisarus oli tässä vaiheessa reilu vuoden ja äiti odotti kolmatta. Ajan myötä selvisi, että kaikilla sisaruksilla on sama kehityksen poikkeama :( Vanhemmat ovat ihan terveitä, suvussa ehkä muutama erikoinen tapaus, mutta ei syvästi autistisia.

Ystäväni lapsella on jncl-tauti, ja hän tuntee perheen, jossa kolmella lapsella on ko. sairaus. Jncl diagnosoidaan n. 5-7v iässä, varhaislapsuudessa lapsi kehittyy täysin normaalisti.

Meidän perheessä molemmilla lapsilla on lievä autismikirjon häiriö ja adhd. Olen äärettömän kiitollinen yhteiskunnallemme, että lapset ovat saaneet pienestä asti tukea päiväkodissa, koulussa sekä tarvittavaa kuntoutusta. Nyt vanhempi on aikuisuuden kynnyksellä, eikä ole epäilystäkään etteikö hänestä tulisi ns. kunnon kansalainen ja työllistyvä veronmaksaja. Nuorempi tarvitsee enemmän tukea, ainakin toistaiseksi.

Emme lisääntyessämme osanneet kuvitellakaan, että geenimme saisivat aikaan tällaisia jälkeläisiä. Joten emme tajunneet olla lisääntymättä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd käy yhteiskunnalle kalliiksi. Kyllä, juuri se lisätuki. Ja tuleeko näistä ihmisistä koskaan tuottavia aikuisia? Vangeista suurella osalla on adhd, ja taas maksetaan...

Tutun kuuloista ajattelua. Oli yleistä Saksassa 30-40-luvuilla. Kyllä vain älykkäiden, terveiden ja kauniiden yksilöiden pitäisi saada lisääntyä. Uusia hienoja arjal... eiku?

Tämä. Surullista luettavaa tämä ketju, ajatteleeko (iso?) osa ihmisistä tosiaan näin?

Ja kun ei sitä elämää koskaan voi etukäteen suunnitella. Tiedän perheen, jossa on kolme syvästi autistista + kehitysvammaista lasta. Noin 1,5-2 v asti lapset vaikuttivat suht normaaleilta. Vanhin oli 3v saadessaan autismidiagnoosin. Pienempi sisarus oli tässä vaiheessa reilu vuoden ja äiti odotti kolmatta. Ajan myötä selvisi, että kaikilla sisaruksilla on sama kehityksen poikkeama :( Vanhemmat ovat ihan terveitä, suvussa ehkä muutama erikoinen tapaus, mutta ei syvästi autistisia.

Ystäväni lapsella on jncl-tauti, ja hän tuntee perheen, jossa kolmella lapsella on ko. sairaus. Jncl diagnosoidaan n. 5-7v iässä, varhaislapsuudessa lapsi kehittyy täysin normaalisti.

Meidän perheessä molemmilla lapsilla on lievä autismikirjon häiriö ja adhd. Olen äärettömän kiitollinen yhteiskunnallemme, että lapset ovat saaneet pienestä asti tukea päiväkodissa, koulussa sekä tarvittavaa kuntoutusta. Nyt vanhempi on aikuisuuden kynnyksellä, eikä ole epäilystäkään etteikö hänestä tulisi ns. kunnon kansalainen ja työllistyvä veronmaksaja. Nuorempi tarvitsee enemmän tukea, ainakin toistaiseksi.

Emme lisääntyessämme osanneet kuvitellakaan, että geenimme saisivat aikaan tällaisia jälkeläisiä. Joten emme tajunneet olla lisääntymättä!

Minäkin olen aika pöyristynyt tämän ketjun joistakin kommenteista. Toisella lapsellani on Aspergerin syndrooma, ja vaikka hän saakin joitain tukitoimia, en ikinä voisi ajatella, että hänen ei olisi pitänyt syntyä! Kun nyt ilmeisesti ajatellaan asioita vain taloudelliselta kannalta, niin kyllähän nyt ainakin Aspergereistä aika moni on työelämässä. Joskus kuulee väitettävän, että asenteet yhteiskunnassa ovat koventuneet ja ainakin av:n kohdalla se pitää paikkansa.

Kaikki ymmärtää minun mielestäni nyt aloittajan pointin väärin. Ei ole kyse suvaitsevaisuudesta, vaan minusta hän halusi pohtia onko järkevää lisääntyä jos tiedossa on sairauksia jotka todella suurella todennäköisyydellä siirtyy lapsille.

Voin kertoa omakohtaisen kokemuksen. Olin miehen kanssa jolla oli todella paha sydämenvajaatoiminta. Keskustelimme juurikin lapsien hankinnasta ja hän sanoi ettei tiedä uskaltaisiko lasta yrittää, kun tuo sydänsairaus periytyy. Pohdin asiaa itsekin ja sanoisin että en lähtisi asialla leikkimään.

Syy siihen, miksen lähtisi yrittämään on, koska sen miehen kohdalla näin mitä helvettiä se elämä pahimmillaan on. Ei kykene elämään normaalia elämää mutta et ole vielä "tarpeeksi" sairas että tekisivät sydämensiirron. Siinä on koko elämä pilalla, työt piti jättää puolikkaaseen päivään ja nekin tehdä niin hissukseen että tuskin on hänen työpanoksensa ollut se loistavin, valitettavasti.

Kyllä minusta pitäisi aina miettiä, onko biologisen lapsen tekeminen järkevää, jos jommalla kummalla on todella paha sairaus. Me kiinnitetään kauheasti huomiota eläimien jalostukseen, mutta ei minkäänlaista mielenkiintoa tutkia kannattaako minun itseni lähteä tekemään lapsia. Se on minusta kummallista.

Mietteliästäältäjostain kirjoitti:

Kaikki ymmärtää minun mielestäni nyt aloittajan pointin väärin. Ei ole kyse suvaitsevaisuudesta, vaan minusta hän halusi pohtia onko järkevää lisääntyä jos tiedossa on sairauksia jotka todella suurella todennäköisyydellä siirtyy lapsille.

Voin kertoa omakohtaisen kokemuksen. Olin miehen kanssa jolla oli todella paha sydämenvajaatoiminta. Keskustelimme juurikin lapsien hankinnasta ja hän sanoi ettei tiedä uskaltaisiko lasta yrittää, kun tuo sydänsairaus periytyy. Pohdin asiaa itsekin ja sanoisin että en lähtisi asialla leikkimään.

Syy siihen, miksen lähtisi yrittämään on, koska sen miehen kohdalla näin mitä helvettiä se elämä pahimmillaan on. Ei kykene elämään normaalia elämää mutta et ole vielä "tarpeeksi" sairas että tekisivät sydämensiirron. Siinä on koko elämä pilalla, työt piti jättää puolikkaaseen päivään ja nekin tehdä niin hissukseen että tuskin on hänen työpanoksensa ollut se loistavin, valitettavasti.

Kyllä minusta pitäisi aina miettiä, onko biologisen lapsen tekeminen järkevää, jos jommalla kummalla on todella paha sairaus. Me kiinnitetään kauheasti huomiota eläimien jalostukseen, mutta ei minkäänlaista mielenkiintoa tutkia kannattaako minun itseni lähteä tekemään lapsia. Se on minusta kummallista.

Noin "lohdutuksena", jos näin voi sanoa: Ei se sydämensiirto välttämättä mikään autuaaksi tekevä oleva. Elämänlaatu voi mennä vielä huonommaksi, jos homma ei mene ns. putkeen. Kannattaa olla tyytyväinen myös siitä mitä on! Nimim. kokemusta on

Vierailija kirjoitti:

Mietteliästäältäjostain kirjoitti:

Kaikki ymmärtää minun mielestäni nyt aloittajan pointin väärin. Ei ole kyse suvaitsevaisuudesta, vaan minusta hän halusi pohtia onko järkevää lisääntyä jos tiedossa on sairauksia jotka todella suurella todennäköisyydellä siirtyy lapsille.

Voin kertoa omakohtaisen kokemuksen. Olin miehen kanssa jolla oli todella paha sydämenvajaatoiminta. Keskustelimme juurikin lapsien hankinnasta ja hän sanoi ettei tiedä uskaltaisiko lasta yrittää, kun tuo sydänsairaus periytyy. Pohdin asiaa itsekin ja sanoisin että en lähtisi asialla leikkimään.

Syy siihen, miksen lähtisi yrittämään on, koska sen miehen kohdalla näin mitä helvettiä se elämä pahimmillaan on. Ei kykene elämään normaalia elämää mutta et ole vielä "tarpeeksi" sairas että tekisivät sydämensiirron. Siinä on koko elämä pilalla, työt piti jättää puolikkaaseen päivään ja nekin tehdä niin hissukseen että tuskin on hänen työpanoksensa ollut se loistavin, valitettavasti.

Kyllä minusta pitäisi aina miettiä, onko biologisen lapsen tekeminen järkevää, jos jommalla kummalla on todella paha sairaus. Me kiinnitetään kauheasti huomiota eläimien jalostukseen, mutta ei minkäänlaista mielenkiintoa tutkia kannattaako minun itseni lähteä tekemään lapsia. Se on minusta kummallista.

Noin "lohdutuksena", jos näin voi sanoa: Ei se sydämensiirto välttämättä mikään autuaaksi tekevä oleva. Elämänlaatu voi mennä vielä huonommaksi, jos homma ei mene ns. putkeen. Kannattaa olla tyytyväinen myös siitä mitä on! Nimim. kokemusta on

En tarkoittanutkaan että se elämä siitä muuttuisi taikaiskusta takaisin ns. normaaliksi. K.o. leikkaukseen voi myös kuolla, senkin tiedän. Tiedän vain että kyseisen ihmisen jokapäiväinen elämä on todella vaikeaa. Painoa pitäisi tiputtaa, mutta kuinka tiputat kun pumppu ei anna edes kevyttä lenkkiä tehdä. Ihminen joka haluaisi liikkua, tykkäisi vaeltaa ja retkeillä, yhtä helvettiä kun ei kykene liikkumaan.  Syömisiä ei enää olisi paremmiksi voinut muuttaa, siinä ei vikaa ollut. Saati sitten nämä muut aikuisten asiat, joita en viitsi alkaa eritellä. Sairaus ei pelkästään ole fyysistä, se syö ihmistä henkisesti todella pahasti.

Pohjois-pohjanmaalla tietyssä uskontopiirissä on ollut nähtävissä lapsissa terveydellisiä ongelmia, hyvin nuorena jo näkövikaa, lättäjalkaisuutta, motoriikan puutetta, viivettä puheen kehityksessä ym.  Jotain, terveydellistä ongelmaa, joka itseasiassa tulee ilmi jo ensi näkemältä.

Olen yhden lapsen äiti. Hänellä todettiin jo vauvana sairaus, joka on perinnöllinen. En katsonut järkeväksi monistaa isäni suvun geenejä sen enempää. Koko pikkulapsiaika meni jotenkin kuin olisin ollut puolitajuton. Varmaan olinkin silkasta väsymyksestä.

Ajattelin kyllä ennen kaikkea lapselle aiheutuvaa kärsimystä. Kaikki ne hoidot ja toimenpiteet sekä sairaaloissa vietetyt jaksot olivat rankka rumba. Lastani tietysti rakastan enkä koskaan ole ajatellut, että parempi olisi ollut, jos hän olisi jäänyt syntymättä.

Vierailija<strong> kirjoitti:

Serkku poltti neljän raskauden ajan. Ensimmäinen normaali ja terve. Ajatteli että ei näköjään haitannut yhtään. Toinen puoliksi kuuro, kaksostytöistä toisella oppimisvaikeuksia koulussa, nuorimmaisella pahaa ihottumaa ympäri kroppaa ja silmässä iso näköä haittaava mansikkaluomi. Tyttö oli 4 viikon ikäisenä tulipunainen. Huomasin hänet nähdessään että jotain on vialla. Halveksun serkkua enkä halua olla tekemisissä. Ikää oli 43 kun teki viimeisen uuden miehen kanssa, ihan vaan näyttääseen ex miehelle joka lähti sihteerin matkaan.

Selitäpä vielä, miten serkun tupakointi on yhteydessä hänen lastennsa kuulovammaan, oppimisvaikeuksiin, ihottumaan ja mansikkaluomeen? En ymmärtänyt syy-yhteyttä.

Omat lapseni ovat allergisia ja astmaatikkoja, vaikka en ole koskaan polttanut. Perinnöllinen taipumus kuitenkin löytyy molempien vanhempien puolelta. Olemme molemmat enemmän tai vähemmän allergisia, sen lisäksi myös minulla on astma. Siitä huolimatta en kokenut tarpeelliseksi rajoittaa lapsilukua nollaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän muutaman perheen jossa toisessa kaikilla neljällä ADD/AHDD ja toisen, jossa kaikki viisi ovat yliherkkiä ja allergisia suunnilleen kaikelle.

Ja asiasta toiseen, kun vanhemmat tajuavat että jokaisella pennulla on sama vaiva, miksi jatketaan lisääntymistä?

Tässäpä on kätevästi niputettu neurologiset erityispiirteet ja autoimmunologiset seikat yhteen. Ihan niin kuin ne olisivat jokin lisääntymisen este.

Ymmärtäisin aloituksen vielä jotenkuten, jos aloituksessa olisi kysymyksessä jokin vaikea, parantumaton, kivulias hitaasti mutta vääjäämättä kuolemaan johtava perinnöllinen sairaus, mutta että ad(h)d tai taipumus allergisuuteen ei sitä ole. Niiden kaikkien kanssa kyllä tulee toimeen.

Add-allergikko, jolla on allerginen adhd-lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä ymmärrä, miksi se olisi jokin syy jättää lapsia tekemättä, jos lapsista tykkää. Adhd ei ole mikään este pärjätä elämässä, ainoastaan asia, joka vaatii lisätukea.

Juu, ja yleensä muiden veronmaksajien kustannuksella. Kyllä se voisi ihan hyvin olla syy olla tekemättä niitä lapsia, vaikka kuinka tykkäisi. Ei kaikkia mielihaluja tarvitse loputtomiin toteuttaa, tämän toki  järkevät ja vastuulliset aikuiset ymmärtävätkin.

Tämä keskustelu on aivan päätön. Mielestäni kaikki tuet lapsilta pois, jokainen perhe maksakoon itse koulunkäynnit sun muut, ihan turhia kustannuksia meille veronmaksajille. Vähän kyllä ihmettelin, että mitä tukia allergiset ja astmaatikot saa? En ole kuullutkaan sellaisista.

Mikset samantien toivo eugeniikkaa takaisin Suomeen. Johan täällä rotuopillisista syistä pakkosteriloitiin kaikki epileptikot, kehitysvammaiset ja muut epäilyttävää elämää viettäneet. Saksassa tämä rodunjalostusoppi vietiin vielä pitemmälle ja marssitettiin kaikki tuottamattomat yksilöt kaasukammioon. Siitäs saivat, mitäs syntyivät ei-arjalaisiksi. Eikös niin. 

Olen kyllä ihan itse kustantanut omat ja lapseni allergialääkkeet. Siihen en ole saanut kelan korvausta kummempaa yhteiskunnan tukea. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän muutaman perheen jossa toisessa kaikilla neljällä ADD/AHDD ja toisen, jossa kaikki viisi ovat yliherkkiä ja allergisia suunnilleen kaikelle.

Ja asiasta toiseen, kun vanhemmat tajuavat että jokaisella pennulla on sama vaiva, miksi jatketaan lisääntymistä?

Tässäpä on kätevästi niputettu neurologiset erityispiirteet ja autoimmunologiset seikat yhteen. Ihan niin kuin ne olisivat jokin lisääntymisen este.

Ymmärtäisin aloituksen vielä jotenkuten, jos aloituksessa olisi kysymyksessä jokin vaikea, parantumaton, kivulias hitaasti mutta vääjäämättä kuolemaan johtava perinnöllinen sairaus, mutta että ad(h)d tai taipumus allergisuuteen ei sitä ole. Niiden kaikkien kanssa kyllä tulee toimeen.

Add-allergikko, jolla on allerginen adhd-lapsi. 

Samaa mieltä. En minäkään osaa rinnastaa jotain allergiaa tai autismin kirjon lievää häiriötä johonkin kivuliaaseen, elämää hyvin paljon rajoittavaan sairauteen. Tuskinpa meillä kellään niin täydelliset geenit on, että kannattaisi miettiäkään lasten hankintaa, jos kaikki riskit pitäisi eliminoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd varmaan johtuu monissa tapauksissa siitä, että vanhemmilla ei ole kiinnostusta kasvattaa lapsiaan kärsivällisesti. Sitten onkin helppo syyttää muita ja lähteä vaikka baariin.

Ota asioista selvää, ennen kuin lähdet julistamaan tuollaisia törkeitä väitteitä. Adhd on synnynnäinen neurobiologinen häiriö, ei kasvatuksen tulos.

Adhd-lasten vanhemmissa todennäköisesti on enemmän tietynlaisista vaikeuksista kärsiviä, johtuen siitä, että näillä vanhemmillakin on adhd (perinnöllisyys). Mutta nämäkään vanhemmat eivät ole kasvatuksellaan lapsensa adhd:ta aiheuttaneet. Monet vanhemmat ovat myös aivan normaaleja, mutta lapsella on jostain muusta (tuntemattomasta) syystä johtuva adhd.

Kyllä kyllä. Mutta tämä koskee vain oikeaa neurologista häiriötä. Ihan samanlaisia oireita on myös lapsilla jotka oireilevat ihan puhtaasti psyykkisistä syistä. ADHD diagnoosi on vähän turhan helppo saada pelkän oirekuvan perusteella. Kotiolot, taustat ja vanhemmuuden arvio pitäisi aina selvittää myös ettei tulisi niin paljon hätäisiä vääriä diagnooseja. Tähän vaan menisi niin tuhottomasti aikaa ja resursseja joten helpompi tehdä pikainen diagnoosi ja kirjoittaa concerta tai ritalin resepti. Painotan kuitenkin että on myös ihan oikeaa ADHD:ta joka on puhtaasti neurologinen häiriö vaikka liitännäisenä psyykkistäkin oireilua yleensä esiintyy.

Ihan vakavissasiko väität, että ADHD-diagnoosi on turhan helposti saatavissa?

Oma lapseni sai neurologisen diagnoosin vasta täysi-ikäisenä. Sinänsä olet oikeassa siinä, että lapset saavat vääriä diagnooseja, mutta ei suinkaan noin päin kuin väität vaan juuri päinvastoin. Lapselleni yritettiin väkisin vääntää mt-diagnoosi, kun hänelle ei millään suostuttu kirjoittamaan lähetettä neurologisiin tutkimuksiin.  Jouduin ihan tosissani vaatimaan perusteellisiin tutkimuksiin pääsyä. Siinä meni monta vuotta ja olin ihan puhki lopulta. Onneksi apu kuitenkin löytyi noin 20 kilometrin päästä. Vaikka lapseni diagnoosi ei olekaan adhd-diagnoosi, uskallan väittää, että samanlaisia ongelmia on muissakin neurobiologisissa tapauksissa. 

Ja ne seulontatutkimukset ovat todella perusteellisia, kun ne tehdään asianmukaisesti. Niissä kartoitetaan lapsen oma käsitys itsestään ja vanhempien käsitys. Niissä kartoitetaan ihan kaikki lapsen elämänalueet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa suurimmat asiantuntijat ovatkin näköjään heitä, joilla ei ole mitään oikeaa tietoa ADD/ADHD:stä, dysfasiasta jne.

Kerron nyt kuitenkin, että diagnoosia ei tehdä alle kouluikäisille. Sen takia samasta diagnoosista "kärsiviä" lapsia voi olla perheessä useampi. Diagnoosin tekee aina vain ja ainoastaan  neuropsykologi eikä nämä diagnoosit pohjaudu puolentunnin käyntiin vaan lasta on tutkittu jo pitkään. Monet näistä ovat periytyviä "sairauksia".  Kielelliset vaikeudet sekä hahmottaminen erityisesti. Katsokaapas miten Ruotsissa kuninkaallisen perheen lapset sen kun lisääntyvät vaikka kaikilla taitaa olla kuninkaalta periytyvä dyslexia. Siinä teille tupakan ja viinan aiheuttamaa.

ADHD/ADD ei ole mitään tekemistä kasvatuksen kanssa. Se ei johdu siitä. Samassa perheessä neljästä lapsesta voi kahdella olla ADHD ja kahdella ei. Onko nämä kaksi ADHD lasta kasvatettu muita kahta huonommin? Ontuvaa, eikö? Se missä kasvatus merkitsee, on ADHD:n kanssa eläminen. ADHD lasta auttaa johdonmukaisuus, säännöllisyys, rauhallinen ympäristö. Ei jatkuva pelaaminen pleikkarilla, epäterveellinen (nopeat sokerit) ruoka, huonot yöunet jne.

Kyllä voi myös lasten psykiari tehdä diagnoosin.

Psykiatrilla puuttuu tarvittava laaja-alainen tietämys neurobiologisista erityispiirteistä, kuten ad(h)d tai Asperger. Kokemusta on. Tarvitaan neuropsykologi tai mieluummin neuropsykiatri. Neuropsykologilla ei ole lääkärin koulutusta, neuropsykiatrilla on. 

Minulla ei ole halua, kykyä eikä oikeutta ottaa kantaa kenenkään lisääntymiseen.

Näin tavislasten äitinä kaipaisin kyllä keinoja erityislasten (adhd/asperger/autismi) kanssa olemiseen. Lapsen kerhoryhmässä on erityislapsi, joka lyö milloin ketäkin. Tai räkii. Tai tönii. Tai muuten vaan "törttöilee".

Enkä mä oikein osaa selittää omalle mukulalle ymmärrettävästi, että miksi toinen ei osaa olla ihmisiksi. Aikuisena kyllä ymmärrän nämä erityispiirteet ja tuen tarpeen yms ja tiedän, ettei poika pahuuttaan "sikaile". Mutten osaa neuvoa omaa mukulaa, miten tämän erityislapsen kanssa tulisi olla.

Olisiko jotain opasta? Voisiko sellaisen tehdä?

Allergiat ja astma ei vaikuta juuri yhtään mihinkään :D ei älyyn, koulumenestykseen jne. Joten hassua, että ne on otettu esille tässä. 10 allergista lasta on varmasti helpompi hoitaa ja kasvavat ihan ongelmitta aikuisiksi :D astma häviää usein ennen aikuisikää tai saadaan oireettomaksi.

Adhd.t ja kehitysvammat on aivan erikseen. Sellaisissa jo miettisin lisääntymistä ensimmäisen, viimeistään toisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd varmaan johtuu monissa tapauksissa siitä, että vanhemmilla ei ole kiinnostusta kasvattaa lapsiaan kärsivällisesti. Sitten onkin helppo syyttää muita ja lähteä vaikka baariin.

Ota asioista selvää, ennen kuin lähdet julistamaan tuollaisia törkeitä väitteitä. Adhd on synnynnäinen neurobiologinen häiriö, ei kasvatuksen tulos.

Adhd-lasten vanhemmissa todennäköisesti on enemmän tietynlaisista vaikeuksista kärsiviä, johtuen siitä, että näillä vanhemmillakin on adhd (perinnöllisyys). Mutta nämäkään vanhemmat eivät ole kasvatuksellaan lapsensa adhd:ta aiheuttaneet. Monet vanhemmat ovat myös aivan normaaleja, mutta lapsella on jostain muusta (tuntemattomasta) syystä johtuva adhd.

Kyllä kyllä. Mutta tämä koskee vain oikeaa neurologista häiriötä. Ihan samanlaisia oireita on myös lapsilla jotka oireilevat ihan puhtaasti psyykkisistä syistä. ADHD diagnoosi on vähän turhan helppo saada pelkän oirekuvan perusteella. Kotiolot, taustat ja vanhemmuuden arvio pitäisi aina selvittää myös ettei tulisi niin paljon hätäisiä vääriä diagnooseja. Tähän vaan menisi niin tuhottomasti aikaa ja resursseja joten helpompi tehdä pikainen diagnoosi ja kirjoittaa concerta tai ritalin resepti. Painotan kuitenkin että on myös ihan oikeaa ADHD:ta joka on puhtaasti neurologinen häiriö vaikka liitännäisenä psyykkistäkin oireilua yleensä esiintyy.

Millainen kokemus sinulla on adhd-tutkimuksista? Yleensä lapsi lähetetään lastenpsykiatrian poliklinikalle tutkimusjaksoon, jossa hänet tutkivat vähintään neuropsykologi ja lastenpsykiatri. Vain lääkäri eli lastenpsykiatri voi antaa diagnoosin. Hänen työparinaan on vielä psykologi tai psykiatrinen sairaanhoitaja, joka yhteistyössä psykiatrin kanssa kartoittaa lapsen taustat ja tunne-elämän, nimenomaan siksi, että muut syyt voidaan sulkea pois. Adhd-diagnoosia ei voi antaa pelkästään vanhempien tai koulun kertomuksien mukaan, vaan siihen on olemassa ihan erityiset tutkimukset. Sitä paitsi, adhd lääkitys ei auta, jos oikeaa adhd:ta ei ole, joten turha lääkitys kyllä näkyy heti, eikä sitä silloin jatketa (kaikille lääkitys tosin ei muista syistä sovi).

Hohhoijaa. Toki, näinhän sen pitäisi mennä, mutta kun ei vaan kaikkialla mene. ADHD:stä en tosin tiedä, mutta Aspergeristä kyllä, eli autismin kirjon häiriöstä kuitenkin. Meillä lapsi sai diagnoosin ihan julkisella puolella, mutta ei todellakaan ollut mitään pitkiä, hyvin monipuolisia tutkimuksia. En valita, kyllä minusta ihan maallikkonakin tuntuu, että diagnoosi on oikein. Itse asiassa minä koko asian nostin esiin, ei lasta mistään koulusta tutkimuksiin lähetetty tms. Psykologi teki peruskognitiiviset testit ja parin tunnin ajan jotain "Asperger-testejä". Neurologi luki tulokset (joiden mukaan lapsella ei psykologin mielestä missään nimessä ollut Aspergeriä) ja lukemansa perusteella sanoi, että selvästi on AS. Se siitä perusteellisuudesta ja moniammatillisesta, ristiriidattomasta yhteistyöstä. Paljon tuntui olevan painoarvoa silläkin, mitä me vanhemmat sanoimme ja olen miettinyt, olisiko ollut mahdollista saada runnottua diagnoosi läpi, jos olisimme itsepäisesti näin halunneet? Ehkä. Mutta kuten sanoin, tietysti diagnoosien pitäisi perustua hyvin huolellisiin tutkimuksiin, mutta ainakin minulle jäi poikani tapauksesta tunne, että ei se nyt kovin tarkkaa ollut.

Jos asperger-testit (autismikirjon häiriön testit) on tehty, niin aspergeria ei kyllä voi diagnoosiksi laittaa ilman, että se olisi näkynyt testeissä. Helpommin menee niin päin, että as-diagnoosia ei saa, vaan pelkästään maininnan "asperger-piirteitä", jos tietyt kriteerit eivät ihan tarkalleen täyty. Joten kummalliselta kuulostaa psykologin ja neurologin ristiriitainen tulkinta testistä.

Joo, kyllä tuo kummalta tuntui. Psykologi kertoi niitä tuloksia ja maallikon korviin kuulosti Aspergeriltä, mutta hän oli sitä mieltä, että ei tässä mitään ole ja oli lopettelemassa koko tapaamisia ym. Onhan poika aina ollut "erikoinen", mutta tuossa vaiheessa 11-vuotiaana tuntui, että ristiriidat ympäristön kanssa kärjistyivät niin paljon, että jotain apua oli saatava. Siis jos ei olisi diagnoosia saanut, ei sen väliä, jos olisi muuten voitu auttaa, mutta jäimme ihan tyhjän päälle. Tosin ne psykologikeskustelut olivat pitkälti aika turhan oloisia, koska poikahan ei puhunut juuri mitään, eikä ainakaan kertonut tunteistaan jne. (Toisaalta tuollaiset tilanteet ovat Aspergereille yleensä ihan painajaismaisiakin, enkä  ymmärrä, miksi sitä "jutteluapua" tarjotaan aina, jos ihmisellä ei ole rahkeita sellaiseen.) Mutta koululääkäri oli ollut huolestunut pojan tilanteesta ja hän oli ohjannut neurologille psykologin tekemien tutkimusten jälkeen, joten tähän vedoten sinne sitten pääsimme. Ja neurologi oli heti varma, että Asperger on. Kyllä vähän jäi hutera kuva koko prosessista.

Vähän samanlainen outo tilanne meidän tapauksessa. Neuropsykologi ei suostunut kirjoittamaan lapselleni as-diagnoosia, koska lapsellani on huumorintajua ja hän katsoo keskustelukumppaniaan silmiin. Kaikki muut as-piirteet kyllä löytyivät. Kumma juttu, että yksityinen neurologian erikoislääkäri osasi sanoa samantien, että as-epäily on aiheellista ja diagnoosi irtosi vihdoinkin neuropsykiatrilta sen jälkeen, kun lapseni kävi perusteelliset tutkimukset. Älykkyydestään huolimatta hänelle pitäisi järjestää tukitoimia, mm. toimintaterapiaa, jotta hän oppisi paremmin itseohjautuvaksi. Hänen kykyprofiilinsa on melko epätasapainossa. Tietyntyyppisistä teoreettisista asioista hän selviytyy melko hyvin, mutta toiset tuottavat vaikeuksia. Samoin jotkut käytännön asioiden hoitamiset ovat hänelle vaikeita. Tukitoimet tuntuvat kuitenkin olevan kiven alla, sillä sitä ei ole vieläkään järjestetty monen kuukauden odottelusta huolimatta. 

Sinunkin lapsellesi pitäisi järjestää toimintaterapiaa tms. tarpeen mukaan Ota yhteyttä diagnoosin tehneeseen lääkäriin tai omalääkäriin. Sitä pitää järjestää, jos on tarvetta. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole halua, kykyä eikä oikeutta ottaa kantaa kenenkään lisääntymiseen.

Näin tavislasten äitinä kaipaisin kyllä keinoja erityislasten (adhd/asperger/autismi) kanssa olemiseen. Lapsen kerhoryhmässä on erityislapsi, joka lyö milloin ketäkin. Tai räkii. Tai tönii. Tai muuten vaan "törttöilee".

Enkä mä oikein osaa selittää omalle mukulalle ymmärrettävästi, että miksi toinen ei osaa olla ihmisiksi. Aikuisena kyllä ymmärrän nämä erityispiirteet ja tuen tarpeen yms ja tiedän, ettei poika pahuuttaan "sikaile". Mutten osaa neuvoa omaa mukulaa, miten tämän erityislapsen kanssa tulisi olla.

Olisiko jotain opasta? Voisiko sellaisen tehdä?

Voit sanoa omalle lapsellesi, että tämä toinen lapsi ei hallitse itseään. Hän tietää, ettei noin saa käyttäytyä, mutta käyttäytyy kuitenkin niin. Voit kertoa myös, että kaikki lapset eivät osaa kertoa, jos heillä on paha olo tai jokin asia harmittaa ja siksi he saattaat käyttäytyä typerästi, lyödä, sylkeä, potkia. Niin ei kuitenkaan saa tehdä, sillä se on väärin. 

Tälle erityislapselle voit sanoa selkeästi: Ei. Älä lyö. Älä potki. Älä sylje. Ei. Jos lapsi osaa tukiviittomia, kysy lapsen äidiltä tai ohjaajalta, mitä kieltoviittomaa hänen lapsensa kanssa käytään. Yksi hyvin tehokas viittoma on pistää kädet ristiin rinnan päälle niin kuin tässä Papunetin kuvassa: 

http://papunet.net/sites/papunet.net/files/kuvapankki/ei%20t%C3%A4ss%C3…

Voit nostaa myös kämmenen eteesi kuin stop-merkiksi. 

http://papunet.net/sites/papunet.net/files/kuvapankki/seis.jpg

Pudista myös päätäsi ja sano selkeästi: Ei! Ei saa (lyödä, potkia, sylkeä jne)!

Ota kontaktia tämän lapsen vanhempaan ja kysy neuvoa, mikä olisi paras kommunikointitapa lapsen kanssa. Muista myös, että jos lapsi on autisti, hän ei pidä koskemisesta eikä silmiin tuijottamisesta.  Autisti ja asperger ymmärtävät selkeitä konkreettisia asioita. Häneltä on ihan turha kysyä esim. mitä kuuluu. Autismin kirjoon kuuluu se, että hän hämmentyy tunteisiin ja mielipiteisiin liittyvien asioiden kohdalla. 

Mieti myös, miten sinä lähestyisit pelokasta kommunikointikyvytöntä lasta. Olisitko äkkinäinen ja kovaääninen vai yrittäisitkö olla rauhallinen ja luottamusta herättävä hänen läsnäollessasi? 

miten paljon se näiden lasten vanhempien nuoruuden aikainen psykoosilääkkeiden ja/tai päihteiden viihdekäyttö voivat vaikuttaa asiaan?

Lääkäri määrää psykoosilääkkeitä vain psykoosiin sairastuneille. Psykoosi on mielensairaus, mutta adhd, asperger ovat neurolobiologisia erityispiirteitä - ihan eri asioita. Myöskään päihteiden väärinkäyttö ei saa aikaiseksi adhd:tä tai autismin kirjoa. Sen sijaan nämä neurobiologiset erityispiirteet saattavat vaikuttaa siihen, että ihmisestä tulee päihteiden väärinkäyttäjä, ellei hän saa oikeanlaisia tukitoimia.

Lapsella on ad/hd, tarkkaavaisuushäiriötä sun muuta ongelmaa, vaikka on kasvatettu hyvin.

Samaten omalla veljelläni on huomattavasti erilaisia piirteitä kuin meissä kahdessa vanhemmassa lapsessa.

Usko jo, ettei adhd tai tarkkaavaisuushäiriö johdu kasvatuksesta tai sen puutteesta. Tosin se, että joku lapsi on hyvin kasvatettu, merkitsee usein myös sitä, että lapsesta pidetään hyvää huolta ja oikeanlaista tukea kotona.

toiminnanohjaus, hirveän itsepäinen,

Ok, voivat olla autismin kirjoon tai muuhun neurologiseen häiriöön kuuluva piirre.

muistan että pihalla muut lapset hakivat tilaa veljeltäni joskus nyrkeillä. Tämä voi kuullostaa normaalin uhmaikäisen touhulta,

Hei hetkinen, kuka löi ketä? Ei ketään lyödä. Siitä tulee kotiarestia.

Jatkoa edelliseen.

edes ohjaamani adhd- lapset eivät olleet näin pahoja kuin veljeni.

Tiedät siis, millaisia adhd-lapset ovat. Kuitenkin kerrot, että veljesi on autismin kirjolla. Jokainen lapsi on luonteeltaan erilainen, mutta niin on eroavaisuuksia myös eri neurobiologisissakin erityispiirteissä.

Sen lisäksi hänellä oli tukuttain ihmeellisiä juttuja ja ideoita,ja käytösmalleja joissa ei ollut mitään järkeä.

Tutustu autistiliiton kotisivuilla autismin kirjoon. https://www.autismiliitto.fi/autismikirjo

Hän ei millään esimerkiksi oppinut solmimaan kengännauhoja, koska hän yksinkertaisesti päätti ettei opettele sitä.

Autismin kirjoon voi kuulua hienomotorinen kömpelyys.

Sen lisäksi jos hänen hiuksiaan yritti harjata tai kammata tai laittoi käden toiselle olkapäälle, että pysy paikallasi nyt hetki, niin hän aloitti kauhean kiemurtelun kuin mato.

Autistismin kirjon ihmiset eivät pidä koskemisesta. Heillä voi olla myös tuntoyliherkkyyttä.

En esimerkiksi saa halata tai koskea nyt jo aikuistunutta asperger-lastani ennen kuin kysyn häneltä luvan. Siltikin kosketukseni tuntuu hänestä hankalalta.

Olen nähnyt samaa käytöstä muilla lapsilla, joilla on ihan diagnosoitu ylivilkkaus- tai tarkkaavaisuushäiriö. Se varsinainen pointti on siis se, että isäni aloitti lääkkeiden väärinkäytön paria vuotta aiemmin ennen kuin äitini alkoi odottaa veljeäni ja olen aivan varma, että nuo ovat jälkiä siitä, sillä emme saaneet häntä ruotuun edes kasvatuksella ja kurilla.

Usko jo, ettei neurobiologinen erityispiirre johdu isäsi lääkkeiden väärinkäytöstä vaan siitä, että hän on perinyt tämän ominaisuuden vanhemmiltaan, joko isältä tai äidiltä tai molemmilta.

Sen sijaan isäsi lääkkeiden väärinkäyttö voi johtua siitä, että myös isälläsi on jonkinlainen neurobiologinen erityispiirre ja hän yrittää stimuloida omaa päänsisäistä kaaostaan käyttämällä lääkkeitä väärin. Kannattaa tutustua esim. miten adhd-ihmisen normaalipäivä sujuu. Se on täynnä kaaosta, sähläämistä ja keskeneräiseksi jääviä asioita. Samoin jotkut autismin kirjon ihmiset saattavat erehtyä lääkitsemään omaa erityislaatuisuuttaan väärin keinoin ja päätyvät eri aineiden väärinkäyttäjiksi. Oma aikuinen as-lapseni on absolutisti eikä juo alkoholia. Hän ei halua myöskään käyttää lääkkeitä ilman syytä (ellei hän ole sairas, esim. flunssaan hän ottaa kyllä buranaa).

Nämä neurobiologiset ominaisuudet tai oikeammin taipumus niihin ovat perinnöllisiä. Kaikki sisarukset eivät niitä saa, mutta taipumus kulkee suvuttain.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tällainen teoria, kun nykyään ihmiset syövät kaikenlaisia lääkkeitä esim depikseen ja paniikkiin, että jospa nämä lääkkeet heikentävät sukusoluja. Eihän niitä ole tutkittu vielä pitkällä tähtäimellä vaan 90-luvulla näiden lääkkeiden käyttö lisääntyi.

Ehdin lisääntyä ennen kuin hakeuduin hoitoon masennuksen ja ahdistuksen vuoksi. Silti lapsellani on neurobiologinen häiriö, kun se perimä.