Lue keskustelun säännöt.
Voi elämä.. tuttu sai lapsen, en ole kerinnyt näkemään ja nyt olen kuulema kateellinen
25.03.2017 |
Tuttavapariskunta sai ensimmäisen lapsensa, oli tosi odotettu ja nainen on semmoinen joka ei varmaan ole mitään muuta vaihtoehtoa elämänsä kululle edes koskaan tajunnut, kuin se äitiys. Joka on ihan ok, mutta ilmeisesti vaikuttaa aika rankasti hänen ajatteluunsa. Oli voivotellut tutuillemme, kuinka se on mulle varmaan tosi rankkaa, että hänellä on lapsi kun minä olen kuitenkin ollut jo monta vuotta parisuhteessa, eikä mitään ole tapahtunut.
Ensin meinattiin miehen kanssa tikahtua nauruun, nyt en oikein jälkikäteen tiedä miten suhtautuisin. Ei oikein voi sanoa että mielummin vetäisin kamelin takapuolesta, kun hankkisin lapsen, kun sellaiset asiat ei ole mitenkään kauheen kivoja uusille vanhemmille kuulla. Jotenkin silti ärsyttää, että tilanteen ratkaisemiseksi minun pitää ajatella hänen tunteitaan mutta hänellä sitten ei näköjään oikein pysy mopo hallinnassa.
Pitäsköhän sitä itekki vaan kävellä päivät pitkät ympäriinsä pohtimassa, miten mun kiireiset ystävät on vaan kauheen kateellisia mulle. Onko äideillä jotenkin liikaa aikaa, eikö sen pitäs olla päinvastoin? Onko hän itse mahdollisesti ollut lapsettomana muille kateellinen? Ihan ihme juttu.
Kommentit (193)
Vierailija kirjoitti:
???? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi tätä naisvihan määrää taas! :D
Naisvihan? Kun kaikki eivät halua synnyttää on se naisvihaa? Naisvihaa olisi se jos kaikki pakotettaisiin synnyttämään. Onneksi ei tarvitse.
Tässäkin ketjussa monet kommentit on niin myrkyllisiä, että ei tule olo, että lapsettomuudessa olisi aina kyse rauhallisesti ja vapaasti omaksutusta elämäntavasta. Jotain muuta, negatiivista energiaa tähän lapsivihamieliseen diskurssiin liittyy.
Eniten mua huolestuttaa tämä suomalaisen yhteiskunnan jakautuminen. Ei ole hyvä, että ihmisten sosiaaliset piiri jakautuvat lapsettomiin ja lapsiperheisiin, vaan vuorovaikutusta ryhmien välillä pitäisi edistää, että lapsettomat pysyisivät kartalla siitä, mitä lapset tuovat yhteiskuntaan ja pystyisivät sietämään lapsia, ja myös niin, että perheellisillä olisi terve käsitys siitä, mitä lapsettomien elämä on.
No itselleni on tullut yllätyksenä, miten paljon ihmiset sylkee omia ennakkoluulojaan veloille. Peruskysymys on, että etkö/miten et pidä lapsista? Äitiys ja lapsista pitäminen on kuitenkin kaksi eri asiaa, ja musta on jotenkin tosi loukkaavaa että oletetaan, että olen heti joku epäihminen, jos en ole äiti. Lisäksi asiaa ei vain tunnuta uskovan sellaisena kuin se on; en halua lapsia. Se ei tarkoita sitä, että minua pelottaa lasten hankkimisen raskaus, tai että en ymmärrä että lapset ovat pieniä vain hetken yms.
Tuntuu, että jos ei halua lapsia niin on pakko olla ihminen joka ei ymmärrä jotain ihan päivänselviä itsestäänselvyyksiä. Ihan kuin olisin päättänyt olla haluamatta lapsia. Se ei ole mikään päätös. Samalla tavalla kuin sinä et ole päättänyt olla haluamatta syvänmerensukeltajaksi tai teurastajaksi tms. On täysin juurikin luontevaa ja rauhallista olla haluamatta niitä lapsia, koska mitään muuta ei ole koskaan osannut edes ajatella. Lähinnä ympäristön outo suhtautuminen tuottaa niitä negatiivisia viboja.
Minä pystyn luottamaan ystävieni harkintaan, kun he ovat raskaana, että sitä juuri haluavat. En osoita mahaa, ja sano, että oletko varma ettet kadu? Tällaisia kysymyksiä minä saan kuitenkin kuulla, ihan kuin olisin jotenkin älyllisesti rajoittunut ymmärtämään omien halujeni seuraamuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
En ymmärrä mitä ihmiset tappelevat täällä. Tietenkään kukaan lapseton ei voi tietää ja ymmärtää miten naisen elämä muuttuu kun saa lapsen, kun ei siitä itsellään ole kokemusta. Miksi keskusteluun on vedetty lasten murhaajat, tuskin suurinosa vanhemmista lastaan tappaa? :D
Ainakin mä tiedän mitä on olla sekä lapseton, että äiti, ja voin sanoa, että ädiksi tuleminen ei muuttanut minun suhtautumista ystäviini ja siihen mikä heitä saa kiinnostaa mitenkään.
Aivan, mutta haluaisitko olla ihmisen ystävä jota ei yhtään kiinnosta sinun elämässäsi tapahtuvat suuret ja tärkeät muutokset? Minusta kuulostaa ihmeelliseltä ystävyydeltä jos ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei se ettei lapset kiinnosta, vaan ystävän elämä.
Voisin aivan hyvin olla. Miksi ihmeessä meidän pitää jakaa kummankin kaikki kiinnostuksenkohteet? Ei todellakaan tarvitse. Jos minun ystäväni olisi vaikka sikakiinnostunut eläinten kakan keräämisestä, niin en varmasti haluaisi osallistua siihen mitenkään.
Ymmärsit tahallasi väärin. En sanonut että pitää olla samat kiinnostuksenkohteet, mutta miten voi olla ystävä jos ei ollenkaan kiinnosta mitä toisen elämässä tapahtuu, ei vaan voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä mamma se tietää millaista on joutua pyörätuoliin, sokeutua.... Eihän se mitään ole verrattuna mamman autuaaksi tekeviin mammailuhetkiin.
Ei tietenkään tiedä jossei itsellä ole kokemusta siitä, mutta miksi lapsettomat väittävät tietävänsä millaista on kun on lapsia ja on äiti? Jos joku kokee sen olevan hänen elämänsä mullistavin asia niin miten joku muu voi sanoa että ei se ole, kun hänelle selvästi on?
Niin, mutta kannat nyt älytä, että se mullisti vain kyseisen henkilön elämän. Hänen itsenäkin kannattaa se sisäistää, niin ettei ala muita haukkumaan, kun näille se ei muuttanutkaan mitään :D
t.kahden äitiKyllä minulta ainakin löytyy sen verran myötäelämisen taitoa, että ymmärrän sen hänelle olevan suuri asia. Sama jos joku ystäväni saisi vaikka syövän, olisi aika törkeää sanoa "kai ymmärrät että tämä on sinun ongelmasi eikä minua hetkauta suuntaan eikä toiseen." vaikka niinhän se käytännössä on, hän siihen syöpään kuolee, en minä.
Nin? Syöpä on ikävä asia, on ihan normaalia antaa tukea siihen. Mutta miten se nyt on, ettei yhdestä lapsensaamosesta selviydy ilman tukea? :D Onko niin vaikeaa?
Ei mulle ollut. En ala tukea kenenkään persehedelmien maailmaantulosta. Syöpä on eri asia, ikävä.
No, et ole ihan normaali jos et ymmärrä että useimmille lapsen saaminen on iloinen asia ja yleensä ystävät iloitsevat toisilleen tapahtuvista hyvistä asioista, ei se tarkoita että siihen erityisesti tukea tarvitsee, normaalit ihmiset nyt vain tuntevat ja toimivat näin. Oletko asperger?
Yksi entinen kaverini alkoi lisääntymään ja lopulta suuttui kun en ollut tarpeeksi kiinnostunut hänen jälkikasvustaan. Mulla oli ja on todella kiireinen elämä omien lapsien, töiden ja rempan kanssa, että en kyllä päivittäin kerennyt kuulumisia kysymään tai sosiaalisessa mediassa tykkäämään jokaista kymmentä uutta kuvaa päivän aikana.
En myöskään pystynyt hyväksymään hänen valintaansa tehdä lapsia siinä elämän tilanteessa. Molemmilla vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, vahvat lääkitykset, molempien työttömyys, tuore suhde.. Eli kai siinä tapahtui tiedostamatonta ja tiedostettua etääntymistä tästä ihmisestä. Syynä ei kuitenkaan ollut missään nimessä kateus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
En ymmärrä mitä ihmiset tappelevat täällä. Tietenkään kukaan lapseton ei voi tietää ja ymmärtää miten naisen elämä muuttuu kun saa lapsen, kun ei siitä itsellään ole kokemusta. Miksi keskusteluun on vedetty lasten murhaajat, tuskin suurinosa vanhemmista lastaan tappaa? :D
Ainakin mä tiedän mitä on olla sekä lapseton, että äiti, ja voin sanoa, että ädiksi tuleminen ei muuttanut minun suhtautumista ystäviini ja siihen mikä heitä saa kiinnostaa mitenkään.
Aivan, mutta haluaisitko olla ihmisen ystävä jota ei yhtään kiinnosta sinun elämässäsi tapahtuvat suuret ja tärkeät muutokset? Minusta kuulostaa ihmeelliseltä ystävyydeltä jos ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei se ettei lapset kiinnosta, vaan ystävän elämä.
Voisin aivan hyvin olla. Miksi ihmeessä meidän pitää jakaa kummankin kaikki kiinnostuksenkohteet? Ei todellakaan tarvitse. Jos minun ystäväni olisi vaikka sikakiinnostunut eläinten kakan keräämisestä, niin en varmasti haluaisi osallistua siihen mitenkään.
Ymmärsit tahallasi väärin. En sanonut että pitää olla samat kiinnostuksenkohteet, mutta miten voi olla ystävä jos ei ollenkaan kiinnosta mitä toisen elämässä tapahtuu, ei vaan voi.
Voi aivan hyvin olla, onpa sinulla naivi ja lapsellinen katsantokanta.
Ja mistä tiedän? Moniakaan isoja asioita en ole voinut käytännössä jakaa ystävieni (tai aloittajan otsikossa lukee vieläpä että tuttu) kanssa, koska ne ovat niin ikäviä ja raskaita, ettei kukaan jaksa kuunnella.
Silti väität, ettei minulla ole ystäviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä mamma se tietää millaista on joutua pyörätuoliin, sokeutua.... Eihän se mitään ole verrattuna mamman autuaaksi tekeviin mammailuhetkiin.
Ei tietenkään tiedä jossei itsellä ole kokemusta siitä, mutta miksi lapsettomat väittävät tietävänsä millaista on kun on lapsia ja on äiti? Jos joku kokee sen olevan hänen elämänsä mullistavin asia niin miten joku muu voi sanoa että ei se ole, kun hänelle selvästi on?
Niin, mutta kannat nyt älytä, että se mullisti vain kyseisen henkilön elämän. Hänen itsenäkin kannattaa se sisäistää, niin ettei ala muita haukkumaan, kun näille se ei muuttanutkaan mitään :D
t.kahden äitiKyllä minulta ainakin löytyy sen verran myötäelämisen taitoa, että ymmärrän sen hänelle olevan suuri asia. Sama jos joku ystäväni saisi vaikka syövän, olisi aika törkeää sanoa "kai ymmärrät että tämä on sinun ongelmasi eikä minua hetkauta suuntaan eikä toiseen." vaikka niinhän se käytännössä on, hän siihen syöpään kuolee, en minä.
Nin? Syöpä on ikävä asia, on ihan normaalia antaa tukea siihen. Mutta miten se nyt on, ettei yhdestä lapsensaamosesta selviydy ilman tukea? :D Onko niin vaikeaa?
Ei mulle ollut. En ala tukea kenenkään persehedelmien maailmaantulosta. Syöpä on eri asia, ikävä.No, et ole ihan normaali jos et ymmärrä että useimmille lapsen saaminen on iloinen asia ja yleensä ystävät iloitsevat toisilleen tapahtuvista hyvistä asioista, ei se tarkoita että siihen erityisesti tukea tarvitsee, normaalit ihmiset nyt vain tuntevat ja toimivat näin. Oletko asperger?
Täh? Jos joku asia on sinulle elämää mullistava asia, niin älä luule ja odota, että se olisi sitä kellekään muulle. Voi olla, mutta voi myös aivan hyvin olla olematta. Tämä fakta ei erottele sitä, kuka on hyvä ystävä ja kuka ei.
Ilmeisesti osa ketjun kirjoittajista kaipaa teeskenteleviä ystäviä, joiden tulisi olla innoissaan samoista asioista kuin heidän, jos ei aidosti, niin feikkaamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä mamma se tietää millaista on joutua pyörätuoliin, sokeutua.... Eihän se mitään ole verrattuna mamman autuaaksi tekeviin mammailuhetkiin.
Ei tietenkään tiedä jossei itsellä ole kokemusta siitä, mutta miksi lapsettomat väittävät tietävänsä millaista on kun on lapsia ja on äiti? Jos joku kokee sen olevan hänen elämänsä mullistavin asia niin miten joku muu voi sanoa että ei se ole, kun hänelle selvästi on?
Niin, mutta kannat nyt älytä, että se mullisti vain kyseisen henkilön elämän. Hänen itsenäkin kannattaa se sisäistää, niin ettei ala muita haukkumaan, kun näille se ei muuttanutkaan mitään :D
t.kahden äitiKyllä minulta ainakin löytyy sen verran myötäelämisen taitoa, että ymmärrän sen hänelle olevan suuri asia. Sama jos joku ystäväni saisi vaikka syövän, olisi aika törkeää sanoa "kai ymmärrät että tämä on sinun ongelmasi eikä minua hetkauta suuntaan eikä toiseen." vaikka niinhän se käytännössä on, hän siihen syöpään kuolee, en minä.
Nin? Syöpä on ikävä asia, on ihan normaalia antaa tukea siihen. Mutta miten se nyt on, ettei yhdestä lapsensaamosesta selviydy ilman tukea? :D Onko niin vaikeaa?
Ei mulle ollut. En ala tukea kenenkään persehedelmien maailmaantulosta. Syöpä on eri asia, ikävä.No, et ole ihan normaali jos et ymmärrä että useimmille lapsen saaminen on iloinen asia ja yleensä ystävät iloitsevat toisilleen tapahtuvista hyvistä asioista, ei se tarkoita että siihen erityisesti tukea tarvitsee, normaalit ihmiset nyt vain tuntevat ja toimivat näin. Oletko asperger?
Ja luuletko sä, että joku on kateellinen, jos lapsensaantisi ei kiinnosta? Kuka se tässä asperger on?
Lapsen saaminen on sellainen asia, että luulisi ystävän tajuavan miten merkittävää se on! Jos ei tajua, niin olette tyhmiä. Harvinaisen monta tyhmää naista vastannut tähänkin ketjuun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä mamma se tietää millaista on joutua pyörätuoliin, sokeutua.... Eihän se mitään ole verrattuna mamman autuaaksi tekeviin mammailuhetkiin.
Ei tietenkään tiedä jossei itsellä ole kokemusta siitä, mutta miksi lapsettomat väittävät tietävänsä millaista on kun on lapsia ja on äiti? Jos joku kokee sen olevan hänen elämänsä mullistavin asia niin miten joku muu voi sanoa että ei se ole, kun hänelle selvästi on?
Niin, mutta kannat nyt älytä, että se mullisti vain kyseisen henkilön elämän. Hänen itsenäkin kannattaa se sisäistää, niin ettei ala muita haukkumaan, kun näille se ei muuttanutkaan mitään :D
t.kahden äitiKyllä minulta ainakin löytyy sen verran myötäelämisen taitoa, että ymmärrän sen hänelle olevan suuri asia. Sama jos joku ystäväni saisi vaikka syövän, olisi aika törkeää sanoa "kai ymmärrät että tämä on sinun ongelmasi eikä minua hetkauta suuntaan eikä toiseen." vaikka niinhän se käytännössä on, hän siihen syöpään kuolee, en minä.
Nin? Syöpä on ikävä asia, on ihan normaalia antaa tukea siihen. Mutta miten se nyt on, ettei yhdestä lapsensaamosesta selviydy ilman tukea? :D Onko niin vaikeaa?
Ei mulle ollut. En ala tukea kenenkään persehedelmien maailmaantulosta. Syöpä on eri asia, ikävä.No, et ole ihan normaali jos et ymmärrä että useimmille lapsen saaminen on iloinen asia ja yleensä ystävät iloitsevat toisilleen tapahtuvista hyvistä asioista, ei se tarkoita että siihen erityisesti tukea tarvitsee, normaalit ihmiset nyt vain tuntevat ja toimivat näin. Oletko asperger?
Täh? Jos joku asia on sinulle elämää mullistava asia, niin älä luule ja odota, että se olisi sitä kellekään muulle. Voi olla, mutta voi myös aivan hyvin olla olematta. Tämä fakta ei erottele sitä, kuka on hyvä ystävä ja kuka ei.
Ja taas meni pointti ohi niin että viuhahti.. No, joillekkin ei tarvitse selittää ja joillekkin ei kannata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kyllä mamma se tietää millaista on joutua pyörätuoliin, sokeutua.... Eihän se mitään ole verrattuna mamman autuaaksi tekeviin mammailuhetkiin.
Ei tietenkään tiedä jossei itsellä ole kokemusta siitä, mutta miksi lapsettomat väittävät tietävänsä millaista on kun on lapsia ja on äiti? Jos joku kokee sen olevan hänen elämänsä mullistavin asia niin miten joku muu voi sanoa että ei se ole, kun hänelle selvästi on?
Niin, mutta kannat nyt älytä, että se mullisti vain kyseisen henkilön elämän. Hänen itsenäkin kannattaa se sisäistää, niin ettei ala muita haukkumaan, kun näille se ei muuttanutkaan mitään :D
t.kahden äitiKyllä minulta ainakin löytyy sen verran myötäelämisen taitoa, että ymmärrän sen hänelle olevan suuri asia. Sama jos joku ystäväni saisi vaikka syövän, olisi aika törkeää sanoa "kai ymmärrät että tämä on sinun ongelmasi eikä minua hetkauta suuntaan eikä toiseen." vaikka niinhän se käytännössä on, hän siihen syöpään kuolee, en minä.
Nin? Syöpä on ikävä asia, on ihan normaalia antaa tukea siihen. Mutta miten se nyt on, ettei yhdestä lapsensaamosesta selviydy ilman tukea? :D Onko niin vaikeaa?
Ei mulle ollut. En ala tukea kenenkään persehedelmien maailmaantulosta. Syöpä on eri asia, ikävä.No, et ole ihan normaali jos et ymmärrä että useimmille lapsen saaminen on iloinen asia ja yleensä ystävät iloitsevat toisilleen tapahtuvista hyvistä asioista, ei se tarkoita että siihen erityisesti tukea tarvitsee, normaalit ihmiset nyt vain tuntevat ja toimivat näin. Oletko asperger?
Täh? Jos joku asia on sinulle elämää mullistava asia, niin älä luule ja odota, että se olisi sitä kellekään muulle. Voi olla, mutta voi myös aivan hyvin olla olematta. Tämä fakta ei erottele sitä, kuka on hyvä ystävä ja kuka ei.
Itse ainakin määrittelen ystävyyden kiinnostuksena toisen elämän iloja ja suruja kohtaan. En katso ystäväksi ihmistä, joka ei esim. ota osaa suruuni eikä iloitse iloistani kun niistä kerron.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oiskohan niin, että ap:n vauvan saanut ystävä on pitänyt ap:ta parempana ystävänä kuin ap häntä. Näin ollen voisi kuvitella sellaisen ajatuksenjuoksun, että tuore äiti pohtii syytä, miksi hyvä ystävä ei ole tullut katsomaan uutta perheenjäsentä. Ainut "riittävän hyvä" selitys, jonka keksii, on se, että luulee sen olevan ap:lle kova paikka. Tuore äiti pidä mahdollisena sitä, että tavalliset, arkiset kiireet estäisivät hyvää ystävää tulemasta vauvaa katsomaan. Sillä se vauva on ystävälle juuri nyt se maailman isoin ja tärkein asia, jonka luulisi ap:nkin ymmärtävän. Muiden selitysten hyväksyminen (liian kiire, ei kiinnosta jne...) johtaa siihen lopputulokseen, ettei ystävyyttä tainnut alunperinkään olla olemassa.
Tämä oli hyvä analyysi.
Oiskohan niin, että ap:n vauvan saanut ystävä on pitänyt ap:ta parempana ystävänä kuin ap häntä. Näin ollen voisi kuvitella sellaisen ajatuksenjuoksun, että tuore äiti pohtii syytä, miksi hyvä ystävä ei ole tullut katsomaan uutta perheenjäsentä. Ainut "riittävän hyvä" selitys, jonka keksii, on se, että luulee sen olevan ap:lle kova paikka. Tuore äiti pidä mahdollisena sitä, että tavalliset, arkiset kiireet estäisivät hyvää ystävää tulemasta vauvaa katsomaan. Sillä se vauva on ystävälle juuri nyt se maailman isoin ja tärkein asia, jonka luulisi ap:nkin ymmärtävän. Muiden selitysten hyväksyminen (liian kiire, ei kiinnosta jne...) johtaa siihen lopputulokseen, ettei ystävyyttä tainnut alunperinkään olla olemassa.