Voi elämä.. tuttu sai lapsen, en ole kerinnyt näkemään ja nyt olen kuulema kateellinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Kyllä esim. joku pyörätuoliin joutuminen on aika paljon isompi, tai vaikka sokeutuminen.

Vaikka olisikin nainen. Ei naisten elämä pyöri sen pillun ympärillä, oikeasti, vaikka sulla niin olisikin.

Onkohan ns. äiti-ihmiset jotenkin lievästi kehitysvammaisia?

Jos oikeasti kuvitellaan, että joku lapsen ulos putkahdus on naisen elämässä suurin asia ikinä, ja mitään suurempaa elämänmuutosta ei voi koskaan, ikinä olla?

En tunne yhtään miestä, joka mittaisi elämänsä saavutuksiaan jonkun lapsen kautta.

Sinä et ole selvästikään kantanut lasta kehossasi 9kk, synnyttänyt sen ja imettänyt sitä esim tunnin välein öin ja päivin. Jos sen olisit kokenut, tietäisit mitä se tarkoittaa. Sitä kokemusta ei voi verrata mihinkään, ei urasaavutukseen, tai pyörätuoliin joutumista. Se elämänkokemus on jotain aivan muuta. Mutta turha väitellä sellaisesta, mistä toinen ei ymmärrä hevonv....ttuakaan.

Joo, ja sä ET ole kokenut mun elämää.

Et tiedä mitä mun kokemukset on, miten mun elämä on muuttanut mua.

Se mun elämänkokemus on jotain ihan muuta, ja jotain paljon syvempää kuin sun kokemukset, mieti sitä.

Mä olen muutakin kuin tissit, kohtu ja pillu, ja siitä on varmaan turha väitellä ihmisen kanssa, joka on vain pelkkä tissit ja pillu.

Vierailija kirjoitti:

Hyi millaisia naisia tässä ketjussa vastailee. Kyllä ap on tässä nyt se, jonka asenne on suoraan sieltä. Suoltaa eritätin kylmää ja välinpitämätöntä tekstiä. Ei ole aito ystävä, koska ei kykene iloitsemaan toisen onnesta!!! Niin se vaan menee. Ja jos tämä vauvan saanut kaveri nyt spekuloi asiaa kateellisuutena, koska ei voi ymmärtää ap:n tunteetonta käyttäytymistä, niin on spekuloinut ihan fiksusti, koska yleensä ottaen kateellisuus on juuri se asia, joka rikkoo naisten väliset ystävyyssuhteet. Parempi teille molemmille, jos vaihdatte kaveripiiriä. Ja se teidän yhteinen kaveri, joka kertoi sulle ap tästä,  on se suurin toope, joka juoruaa juuri synnyttäneen äidin hormonihuuruisia puheita, aiheuttaakseen mielipahaa kaikille.

Voi voi kun nyt pitää yrittää?!! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä ketjussa paljastuu raa,alla tavalla se, miten kykenemättömiä naiset ovat hyvään ystävyyteen. Pitääkö asioiden olla aina täysin samoin kuin itsellään? Pitääkö oman arvomaailman olla täysin sama? Miksi ei voi olla onnellinen toisen puolesta, vaikka toinen on erilainen tai tekee eri valintoja? Ja miksi ihmeessä ei voi mennä katsomaan vastasyntynyttä vauvaa, vaikka itse olisi lapseton tai ei halua koskaan lapsia? Miksi ap ei ymmärrä että se ystävä on tietenkin loukkaantunut. Ihan ymmärrettävää, ja siksi on todennäköisesti luullut että ap on kateellinen. Sekin on loukkaavaa, mutta ei niin loukkaavaa kuin huomiotta jättäminen kun sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Jostain syystä täällä on luotu minusta narratiivi, jonka mukaan olen jotenkin VALINNUT olla menemättä ja sen päälle vielä, että en ole edes onnitellut ko. ihmistä. Eli ikään kuin olisin joidenkin isojen tunteiden vallassa tehnyt päätöksiä asioista. Mistä nämä olettamukset oikein tulevat ja miksi sinä haluat ylläpitää tätä kuvaa minusta?

Onko se jotenkin henkisesti helpompaa luoda minä vastaan sinä -todellisuus, kuin ymmärtää se, että ihmisillä on sinusta riippumaton, oma elämänsä, jonka mukaan pitää mennä ja siihen ei sisälly mitään negatiivista sitä kohtaan, joka "unohtuu". Vaan että kyseessä on ihan normaali elämä.

Eletään 200km päässä toisistamme, minulla on konferensseja harva se viikko, julkaisut painaa päälle ja olen tehnyt näiden asioiden eteen töitä koko elämäni. En voi vaan laittaa elämääni tauolle jonkun lapsen takia, vaikka se olisi - usko pois - hyvin miellyttävä ajatus joskus.

Minulla on myös läheisempiä läheisiä, kuten vanhat vanhempani ja sisarukseni perheineen - he saavat vähäisimmän vapaa-aikani.

Minustakin tämä kertoo jotain raadollista ystävyydestä, mutta yllättäen hieman eri näkövinkkelistä, kuin sinun mielestäsi.

Anteeksi mutta miten muka joudut "laittamaan elämäsi tauolle jonkun lapsen takia"? Ja miten se on sun vanhemmilta tai sisaruksilta pois, jos käyt yhden kerran katsomassa vastasyntynyttä lasta???? En kyllä ymmärrä ajatuksiasi yhtään!!! Et halua antaa itsestäsi mitään tälle ystävälle. Tyly asenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällähän on lukutaidotonta porukkaa. Onniteltu on, sekä viestein että puheluin. Lisäksi laverrelleen ihmisen olen tuntenut 25 v, en tätä äitiä joka on enemmän "vain" tuttu.

Oltiin miehen kanssa molemmat kipeänä kun oli ajateltu aikaisemmin mennä, en halunnut tuoda pöpöjä vauvan luokse.

Teen väitöskirjaa ja olen töissä, joten kyllä - olen todella kiireinen myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Hassua, että ihmiset myös tulkitsee, että kun en halua omia lapsia niin varmasti VIHAAN niitä. Ihan kamala ajattelutapa, mutta kertoo enemmän tulkitsijastaan. En halua olla äiti, hevosenomistaja, omaishoitaja yms. mutta voin silti pitää lapsista, hevosista ja vanhuksista.

Menkääpäs nyt itseenne ja pahaan oloonne hetkeksi vouhottajat :)

Ap

No sinun aloituspuheenvuorosi nyt vaan sattui olemaan tunteeton ja kylmä. Ensimmäinen lauseesi kertoo jo sen että väheksyt ihmistä, joka ihailee/haluaa elämältään pelkästään äitiyttä. Miksi edes olet tämän henkilön "tuttu"? Jos jo etukäteen väheksyt häntä ja hänen äitiyttään. Ja mistä kumpuaa vihasi? Hän on sanonut hassusti, mutta ehkä hän on luullut että olet kateellinen koska et näytä mitään kiinnostusta häntä kohtaan, tai onnittele aidosti, mene katsomaan lasta. Lapsen saaminen on iso asia, mutta sitähän ei lapseton tule koskaan ymmärtämään. Parempi että ette ole ystäviä.

Pitäisköhän sun rauhottua vähän? Se, että kokee ympäristössään olevan ihmisiä, jotka eivät ole osanneet elää elämäänsä muuten, kuin niin, että siihen kuuluu lapsia, on väheksyntää? Musta se on vain tosiasia, eikä sinänsä mitenkään huono tai hyvä, kuten sanoin. Samalla tavalla kuin itse ehkä koen, että he eivät voi ymmärtää minun elämänvalintani mahdollisuuksia, niin he sanovat että lapseton ei voi koskaan ymmärtää heidän jne. Molempiin suuntiin ihan totta. Me olemme erilaisia, mutta silti pitäisi pystyä ymmärtämään, että kenenkään muun elämänvalinnat ei ole huonompia kuin toisen.

Minun mielestäni hänen ajatusmaailmansa minun kateudestani on vain luonnollinen jatkumo sille, miten hän itse kokee elämänsä. Koska minun elämänvalintani eivät voisi täyttää hänen halujaan, niin hän kokee minut itsensä jatkeena, ja ajattelee että olen kateellinen. Se on absurdia, yllättävää ja lapsellista. Siksi siihen on hankala suhtautua ja siksi tulin siitä tänne ensin sanomaan, koska en halua äkkipikaistuksissani alentua hänen tasolleen.

Jos ajattelisin kuten hän ajattelee, niin varmaan spekuloisin sitten harhaisena kuinka se on nyt minulle kateellinen, kun minä saan olla lapseton. Koska se on mitä MINÄ haluan ja jos en ymmärtäisi erottaa itsenäni muista, niin luulisin että kaikki katuu lapsiaan. Fiksua?

Minulla ei ole ollut pahaa sanottavaa hänestä, lapsestaan yms. Ihan olen ollut tosi onnellinen hänen puolestaan, kun sai mitä kovasti tavoitteli. Mutta hän päätti olla se ajattelematon ja ilkeä, jos et jättäisi tätä huomioimatta niin asia olisi sinunkin helpompi ymmärtää.

No meneppä sitten katsomaan hänen vauvaansa, ja ole onnellinen hänen puolestaan. Mikä tässä on se ongelma? Teet itse kärpäsestä härkäsen.

Ei ole aikaa matkustaa toiselle paikkakunnalle kovin usein. Toivotaan, että hänellä itsellään on aikaa tulla vaikka tänne. Tiet vetää onneksi molempiin suuntiin :)

Tämä kommentti todisti sinun itsepäisyytesi ja myös itsekkyytesi. Ajattelet asioita todella itsekkäästä suunnasta. Etkä SELVÄSTIKÄÄN halua ilahduttaa ystävääsi. Luuletko että liikkuminen vastasyntyneen kanssa on helppoa? Huh huh. Tyypillinen naisen asenne, haluat kilpailla siitä kumpi nyt vaivautuu kumman luokse. Hyi että, olet kyllä epärehellinen ystävä. Oisin ehdottanut että vie kukkia ja joku pieni lahja vauvalle, ja ILAHDUTA sitä ystävääsi, näytä että välität. Jos sulla olisi MITÄÄN hajua miten rankkaa pelkkä synnyttäminen on, mutta kun ei niin ei.Eihän sulla ole mitään tunteita.

Tämä todistaa, että sinulla ei ole aikomustakaan yrittää ymmärtää asiaa, vaan höyrytä ja keksiä asioita sitä mukaan, kun mahdollisuuksia nousee. Hieno piirre. Ko. pariskunta kävi muun muassa jo Pohjanmaalla, Savossa ja harva se viikko Riihimäellä lapsensa kanssa. (Vanhempiensa ja äidin siskon luona). Joten ei se taida kamalan vaikeaa olla.

Saattaa olla erittäin hankalaa. Tiesitkö kuinka usein vastasyntynyt imee, ja kuina usein pitää vaihtaa vaippa? Sulla ei ole mitään todellisuudennäkymää siitä, mitä tuttavallesi on juuri tapahtunut.

Ahaa, nyt minulla ei voi olla mitään käsitystä lapsista ja vastasyntyneistä! Tää kyllä paranee. Musta kehitetään kyllä upeasti ihmistä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Minua kiinnostaisi edelleen, miksi teillä on tarve tähän? Mikä tässä asiassa OIKEASTI ahdistaa?

Minulla on 3 yli kymmenen, lähes 20 vuotta nuorempaa sisarusta isäni uusperheestä, joten vaippoja on vaihdettu ihan omiksi tarpeiks kiitos. Lisäksi vanhemman sisarukseni lapsi oli minun seurassani todella paljon hyvin pienenä, kun sisarukseni oli vakavasti sairas.

Onko kaikille teille normaali elämä nykyään vaan niin ihmeellistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Kyllä esim. joku pyörätuoliin joutuminen on aika paljon isompi, tai vaikka sokeutuminen.

Vaikka olisikin nainen. Ei naisten elämä pyöri sen pillun ympärillä, oikeasti, vaikka sulla niin olisikin.

Onkohan ns. äiti-ihmiset jotenkin lievästi kehitysvammaisia?

Jos oikeasti kuvitellaan, että joku lapsen ulos putkahdus on naisen elämässä suurin asia ikinä, ja mitään suurempaa elämänmuutosta ei voi koskaan, ikinä olla?

En tunne yhtään miestä, joka mittaisi elämänsä saavutuksiaan jonkun lapsen kautta.

Sinä et ole selvästikään kantanut lasta kehossasi 9kk, synnyttänyt sen ja imettänyt sitä esim tunnin välein öin ja päivin. Jos sen olisit kokenut, tietäisit mitä se tarkoittaa. Sitä kokemusta ei voi verrata mihinkään, ei urasaavutukseen, tai pyörätuoliin joutumista. Se elämänkokemus on jotain aivan muuta. Mutta turha väitellä sellaisesta, mistä toinen ei ymmärrä hevonv....ttuakaan.

Sinä et selvästikään ole aivokirurgi etkä ole joutunut pyörätuoliin saati sokeutunut (paitsi henkisesti). Jos sinulla olisi nämä kokemukset, voisit uskottavasti ottaa kantaa, että millaisia elämänkokemuksia nämä ovat. Vähättely asioista, joista et niin mitään tiedä, on todella typerää.

Eli sinun mammasanoillasi: Turha väitellä asioista, joista toinen ei tiedä hevonvttuakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Kyllä esim. joku pyörätuoliin joutuminen on aika paljon isompi, tai vaikka sokeutuminen.

Vaikka olisikin nainen. Ei naisten elämä pyöri sen pillun ympärillä, oikeasti, vaikka sulla niin olisikin.

Onkohan ns. äiti-ihmiset jotenkin lievästi kehitysvammaisia?

Jos oikeasti kuvitellaan, että joku lapsen ulos putkahdus on naisen elämässä suurin asia ikinä, ja mitään suurempaa elämänmuutosta ei voi koskaan, ikinä olla?

En tunne yhtään miestä, joka mittaisi elämänsä saavutuksiaan jonkun lapsen kautta.

Sinä et ole selvästikään kantanut lasta kehossasi 9kk, synnyttänyt sen ja imettänyt sitä esim tunnin välein öin ja päivin. Jos sen olisit kokenut, tietäisit mitä se tarkoittaa. Sitä kokemusta ei voi verrata mihinkään, ei urasaavutukseen, tai pyörätuoliin joutumista. Se elämänkokemus on jotain aivan muuta. Mutta turha väitellä sellaisesta, mistä toinen ei ymmärrä hevonv....ttuakaan.

Joo, ja sä ET ole kokenut mun elämää.

Et tiedä mitä mun kokemukset on, miten mun elämä on muuttanut mua.

Se mun elämänkokemus on jotain ihan muuta, ja jotain paljon syvempää kuin sun kokemukset, mieti sitä.

Mä olen muutakin kuin tissit, kohtu ja pillu, ja siitä on varmaan turha väitellä ihmisen kanssa, joka on vain pelkkä tissit ja pillu.

Oletko oikeasti nainen? Onko äitisi sinulle vain pillu ja tissit? Ovatko lapsen saaneet miehet vain mulkkuja? Erikoinen näkemys.. Voimia elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Ap, eikö sinun mielestäsi kohteliaisuuteen kuulu se, että näytät olevasi kiinnostunut ystäväsi tärkeimmästä asiasta mitä hänelle on koko elämässä tapahtunut (vaikka sisimmässäsi asia ei SINULLE merkitsisikään)? Jos esim sinä valmistuisit Tohtoriksi tai Maisteriksi, niin kyllähän ystäväsi tulisi juhlimaan sinua, eikä vaan vihaisesti ajattelisi että minua ei yliopistomaailma kiinnosta joten enpä mene juhlimaan, enkä toivota onnitteluja?

Kyllä ihmiset on itsekkäitä. Mielestäni sun käytös on tahditonta. Jos minun ystäväni käyttäytyisi noin kuin sinä, juuri kun olen saanut esikoiseni, niin haluaisin kyllä päästä tuollaisesta ystävästä eroon. Sano sille suoraan että et halua lapsia, etkä ole kiinnostunut vauvoista, niin voitte molemmat siirtyä eteenpäin.

Minusta sinä haluat aiheuttaa vain liikaa vaivaa ystävillesi, siis jos heillä on voimia tai kiinnostusta tulla katsomaan vauvaasi, niin varmasti tulevat, mutta miten tällainen voi olla sinulle ehto ystävyydelle? Eikö teillä todella ole ystävyydessänne mitään muita tasoja kuin se, mitä itselle kuuluu?

Jos minä valmistun maisteriksi, niin en kyllä odota sen olevan ystävilleni tärkeä asia, ja minulle riittää, että se on sitä minulle ja vaikkapa perheenjäsenilleni.

Minä hyväksyn ystäväni sellaisina kuin he ovat, enkä aseta heille odotuksia siinä, mikä minusta on tärkeää. Miksi ihmeessä minä olisin sille mikään mittari? Jokaisella on oma elämänsä, se ei estä minua mitenkään olematta ystävä muille. Sinua näemmä estää, pikkusieluinen kun olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä ketjussa paljastuu raa,alla tavalla se, miten kykenemättömiä naiset ovat hyvään ystävyyteen. Pitääkö asioiden olla aina täysin samoin kuin itsellään? Pitääkö oman arvomaailman olla täysin sama? Miksi ei voi olla onnellinen toisen puolesta, vaikka toinen on erilainen tai tekee eri valintoja? Ja miksi ihmeessä ei voi mennä katsomaan vastasyntynyttä vauvaa, vaikka itse olisi lapseton tai ei halua koskaan lapsia? Miksi ap ei ymmärrä että se ystävä on tietenkin loukkaantunut. Ihan ymmärrettävää, ja siksi on todennäköisesti luullut että ap on kateellinen. Sekin on loukkaavaa, mutta ei niin loukkaavaa kuin huomiotta jättäminen kun sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Jostain syystä täällä on luotu minusta narratiivi, jonka mukaan olen jotenkin VALINNUT olla menemättä ja sen päälle vielä, että en ole edes onnitellut ko. ihmistä. Eli ikään kuin olisin joidenkin isojen tunteiden vallassa tehnyt päätöksiä asioista. Mistä nämä olettamukset oikein tulevat ja miksi sinä haluat ylläpitää tätä kuvaa minusta?

Onko se jotenkin henkisesti helpompaa luoda minä vastaan sinä -todellisuus, kuin ymmärtää se, että ihmisillä on sinusta riippumaton, oma elämänsä, jonka mukaan pitää mennä ja siihen ei sisälly mitään negatiivista sitä kohtaan, joka "unohtuu". Vaan että kyseessä on ihan normaali elämä.

Eletään 200km päässä toisistamme, minulla on konferensseja harva se viikko, julkaisut painaa päälle ja olen tehnyt näiden asioiden eteen töitä koko elämäni. En voi vaan laittaa elämääni tauolle jonkun lapsen takia, vaikka se olisi - usko pois - hyvin miellyttävä ajatus joskus.

Minulla on myös läheisempiä läheisiä, kuten vanhat vanhempani ja sisarukseni perheineen - he saavat vähäisimmän vapaa-aikani.

Minustakin tämä kertoo jotain raadollista ystävyydestä, mutta yllättäen hieman eri näkövinkkelistä, kuin sinun mielestäsi.

Anteeksi mutta miten muka joudut "laittamaan elämäsi tauolle jonkun lapsen takia"? Ja miten se on sun vanhemmilta tai sisaruksilta pois, jos käyt yhden kerran katsomassa vastasyntynyttä lasta???? En kyllä ymmärrä ajatuksiasi yhtään!!! Et halua antaa itsestäsi mitään tälle ystävälle. Tyly asenne.

Sulla taitaa olla nyt joku oma, huono kokemus minkä tuot tähän keskusteluun? Koska keksit päästäsi ihan koko ajan keskustelun ulkopuolisia asioita niin vihamielisesti, että joko et ole ihan vakaa tai sitten tässä painaa joku muu. Jos voit kertoa mikä, niin kiinnostaa tietää. Koska sinua on tähän asti ollut aika vaikea ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Kyllä esim. joku pyörätuoliin joutuminen on aika paljon isompi, tai vaikka sokeutuminen.

Vaikka olisikin nainen. Ei naisten elämä pyöri sen pillun ympärillä, oikeasti, vaikka sulla niin olisikin.

Onkohan ns. äiti-ihmiset jotenkin lievästi kehitysvammaisia?

Jos oikeasti kuvitellaan, että joku lapsen ulos putkahdus on naisen elämässä suurin asia ikinä, ja mitään suurempaa elämänmuutosta ei voi koskaan, ikinä olla?

En tunne yhtään miestä, joka mittaisi elämänsä saavutuksiaan jonkun lapsen kautta.

Sinä et ole selvästikään kantanut lasta kehossasi 9kk, synnyttänyt sen ja imettänyt sitä esim tunnin välein öin ja päivin. Jos sen olisit kokenut, tietäisit mitä se tarkoittaa. Sitä kokemusta ei voi verrata mihinkään, ei urasaavutukseen, tai pyörätuoliin joutumista. Se elämänkokemus on jotain aivan muuta. Mutta turha väitellä sellaisesta, mistä toinen ei ymmärrä hevonv....ttuakaan.

Joo, ja sä ET ole kokenut mun elämää.

Et tiedä mitä mun kokemukset on, miten mun elämä on muuttanut mua.

Se mun elämänkokemus on jotain ihan muuta, ja jotain paljon syvempää kuin sun kokemukset, mieti sitä.

Mä olen muutakin kuin tissit, kohtu ja pillu, ja siitä on varmaan turha väitellä ihmisen kanssa, joka on vain pelkkä tissit ja pillu.

Oletko oikeasti nainen? Onko äitisi sinulle vain pillu ja tissit? Ovatko lapsen saaneet miehet vain mulkkuja? Erikoinen näkemys.. Voimia elämääsi.

Voimia sulle vaan itsellesi.

Olen se ihminen, joka siivoaa teidän äityleiden ja isukkien sotkut, ja voin kertoa, että teitä niin upean mahtavia ihmisyyden seuraavalle tasolle siirtyneitä pillu/mulkkuja on suomessa paljon, joilla sitten unohtuu se lasten varsinainen hoito jonnekin matkan varrella.

Sen kerran, kun on nähnyt mitä te oikeasti olette, ei paljon paina jotkut teidän vakuuttelut miten ihmeellistä ja upeaa vanhemmuus on teidän mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällähän on lukutaidotonta porukkaa. Onniteltu on, sekä viestein että puheluin. Lisäksi laverrelleen ihmisen olen tuntenut 25 v, en tätä äitiä joka on enemmän "vain" tuttu.

Oltiin miehen kanssa molemmat kipeänä kun oli ajateltu aikaisemmin mennä, en halunnut tuoda pöpöjä vauvan luokse.

Teen väitöskirjaa ja olen töissä, joten kyllä - olen todella kiireinen myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Hassua, että ihmiset myös tulkitsee, että kun en halua omia lapsia niin varmasti VIHAAN niitä. Ihan kamala ajattelutapa, mutta kertoo enemmän tulkitsijastaan. En halua olla äiti, hevosenomistaja, omaishoitaja yms. mutta voin silti pitää lapsista, hevosista ja vanhuksista.

Menkääpäs nyt itseenne ja pahaan oloonne hetkeksi vouhottajat :)

Ap

No sinun aloituspuheenvuorosi nyt vaan sattui olemaan tunteeton ja kylmä. Ensimmäinen lauseesi kertoo jo sen että väheksyt ihmistä, joka ihailee/haluaa elämältään pelkästään äitiyttä. Miksi edes olet tämän henkilön "tuttu"? Jos jo etukäteen väheksyt häntä ja hänen äitiyttään. Ja mistä kumpuaa vihasi? Hän on sanonut hassusti, mutta ehkä hän on luullut että olet kateellinen koska et näytä mitään kiinnostusta häntä kohtaan, tai onnittele aidosti, mene katsomaan lasta. Lapsen saaminen on iso asia, mutta sitähän ei lapseton tule koskaan ymmärtämään. Parempi että ette ole ystäviä.

Miksihän luulee, että on kateellinen? Miksi sinusta pitää nyt työntää ap pois tämän "äidin" ystävistä? Eikö täällä äidit juuri itkeneet, kun lapseton ei kelpuuta teitä ystäviksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Kyllä esim. joku pyörätuoliin joutuminen on aika paljon isompi, tai vaikka sokeutuminen.

Vaikka olisikin nainen. Ei naisten elämä pyöri sen pillun ympärillä, oikeasti, vaikka sulla niin olisikin.

Onkohan ns. äiti-ihmiset jotenkin lievästi kehitysvammaisia?

Jos oikeasti kuvitellaan, että joku lapsen ulos putkahdus on naisen elämässä suurin asia ikinä, ja mitään suurempaa elämänmuutosta ei voi koskaan, ikinä olla?

En tunne yhtään miestä, joka mittaisi elämänsä saavutuksiaan jonkun lapsen kautta.

Sinä et ole selvästikään kantanut lasta kehossasi 9kk, synnyttänyt sen ja imettänyt sitä esim tunnin välein öin ja päivin. Jos sen olisit kokenut, tietäisit mitä se tarkoittaa. Sitä kokemusta ei voi verrata mihinkään, ei urasaavutukseen, tai pyörätuoliin joutumista. Se elämänkokemus on jotain aivan muuta. Mutta turha väitellä sellaisesta, mistä toinen ei ymmärrä hevonv....ttuakaan.

Joo, ja sä ET ole kokenut mun elämää.

Et tiedä mitä mun kokemukset on, miten mun elämä on muuttanut mua.

Se mun elämänkokemus on jotain ihan muuta, ja jotain paljon syvempää kuin sun kokemukset, mieti sitä.

Mä olen muutakin kuin tissit, kohtu ja pillu, ja siitä on varmaan turha väitellä ihmisen kanssa, joka on vain pelkkä tissit ja pillu.

Oletko oikeasti nainen? Onko äitisi sinulle vain pillu ja tissit? Ovatko lapsen saaneet miehet vain mulkkuja? Erikoinen näkemys.. Voimia elämääsi.

Voimia sulle vaan itsellesi.

Olen se ihminen, joka siivoaa teidän äityleiden ja isukkien sotkut, ja voin kertoa, että teitä niin upean mahtavia ihmisyyden seuraavalle tasolle siirtyneitä pillu/mulkkuja on suomessa paljon, joilla sitten unohtuu se lasten varsinainen hoito jonnekin matkan varrella.

Sen kerran, kun on nähnyt mitä te oikeasti olette, ei paljon paina jotkut teidän vakuuttelut miten ihmeellistä ja upeaa vanhemmuus on teidän mielestä.

Ahaa. Olet jonkun alkoholisti-insesti isän lapsi ja nyt yleistät sen koskemaan kaikkia vanhempia. Ihan psykologiaa eikä sinun oma vikasi. Toivon kuitenkin että osaat hillitä tuon vihan oikeassa elämässä, täällä sitä on hyvä ja turvallinen purkaa :)

Miten mielestäsi insesti-isän lapsi sopii lainaamasi tekstiin?

Osaatko lukea?

Tiivistettynä keskustelusta olen kateellinen akateeminen, joka vähättelee lapsen äidin onnea ja ei tiedä mitään vastasyntyneistä.

Yhtäkään näistä asioista en ole sanonut, vaan ne on tulkittu. Miksi se, mitä sanoin, on sellaisenaan niin vaikea ymmärtää? Miksi teille tulkitsijoille on mahdotonta asia sellaisena kuin se on? Olen ehkä saanut jonkinlaisen ikkunan myös tuttuni ajatusmaailmaan tätä kautta, mutta en silti pysty ymmärtämään mistä se kumpuaa. Voisitteko yrittää avata tätä minulle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Kyllä esim. joku pyörätuoliin joutuminen on aika paljon isompi, tai vaikka sokeutuminen.

Vaikka olisikin nainen. Ei naisten elämä pyöri sen pillun ympärillä, oikeasti, vaikka sulla niin olisikin.

Onkohan ns. äiti-ihmiset jotenkin lievästi kehitysvammaisia?

Jos oikeasti kuvitellaan, että joku lapsen ulos putkahdus on naisen elämässä suurin asia ikinä, ja mitään suurempaa elämänmuutosta ei voi koskaan, ikinä olla?

En tunne yhtään miestä, joka mittaisi elämänsä saavutuksiaan jonkun lapsen kautta.

Sinä et ole selvästikään kantanut lasta kehossasi 9kk, synnyttänyt sen ja imettänyt sitä esim tunnin välein öin ja päivin. Jos sen olisit kokenut, tietäisit mitä se tarkoittaa. Sitä kokemusta ei voi verrata mihinkään, ei urasaavutukseen, tai pyörätuoliin joutumista. Se elämänkokemus on jotain aivan muuta. Mutta turha väitellä sellaisesta, mistä toinen ei ymmärrä hevonv....ttuakaan.

Joo, ja sä ET ole kokenut mun elämää.

Et tiedä mitä mun kokemukset on, miten mun elämä on muuttanut mua.

Se mun elämänkokemus on jotain ihan muuta, ja jotain paljon syvempää kuin sun kokemukset, mieti sitä.

Mä olen muutakin kuin tissit, kohtu ja pillu, ja siitä on varmaan turha väitellä ihmisen kanssa, joka on vain pelkkä tissit ja pillu.

Oletko oikeasti nainen? Onko äitisi sinulle vain pillu ja tissit? Ovatko lapsen saaneet miehet vain mulkkuja? Erikoinen näkemys.. Voimia elämääsi.

Voimia sulle vaan itsellesi.

Olen se ihminen, joka siivoaa teidän äityleiden ja isukkien sotkut, ja voin kertoa, että teitä niin upean mahtavia ihmisyyden seuraavalle tasolle siirtyneitä pillu/mulkkuja on suomessa paljon, joilla sitten unohtuu se lasten varsinainen hoito jonnekin matkan varrella.

Sen kerran, kun on nähnyt mitä te oikeasti olette, ei paljon paina jotkut teidän vakuuttelut miten ihmeellistä ja upeaa vanhemmuus on teidän mielestä.

Ahaa. Olet jonkun alkoholisti-insesti isän lapsi ja nyt yleistät sen koskemaan kaikkia vanhempia. Ihan psykologiaa eikä sinun oma vikasi. Toivon kuitenkin että osaat hillitä tuon vihan oikeassa elämässä, täällä sitä on hyvä ja turvallinen purkaa :)

Suomessa tilastoidaan huostaanotot, pahoinpitelyt ja lasten murhat.

Täällä on aivan valtavat määrät huonoja vanhempia, siihen ei tarvita yleistämistä.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä ketjussa paljastuu raa,alla tavalla se, miten kykenemättömiä naiset ovat hyvään ystävyyteen. Pitääkö asioiden olla aina täysin samoin kuin itsellään? Pitääkö oman arvomaailman olla täysin sama? Miksi ei voi olla onnellinen toisen puolesta, vaikka toinen on erilainen tai tekee eri valintoja? Ja miksi ihmeessä ei voi mennä katsomaan vastasyntynyttä vauvaa, vaikka itse olisi lapseton tai ei halua koskaan lapsia? Miksi ap ei ymmärrä että se ystävä on tietenkin loukkaantunut. Ihan ymmärrettävää, ja siksi on todennäköisesti luullut että ap on kateellinen. Sekin on loukkaavaa, mutta ei niin loukkaavaa kuin huomiotta jättäminen kun sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Jostain syystä täällä on luotu minusta narratiivi, jonka mukaan olen jotenkin VALINNUT olla menemättä ja sen päälle vielä, että en ole edes onnitellut ko. ihmistä. Eli ikään kuin olisin joidenkin isojen tunteiden vallassa tehnyt päätöksiä asioista. Mistä nämä olettamukset oikein tulevat ja miksi sinä haluat ylläpitää tätä kuvaa minusta?

Onko se jotenkin henkisesti helpompaa luoda minä vastaan sinä -todellisuus, kuin ymmärtää se, että ihmisillä on sinusta riippumaton, oma elämänsä, jonka mukaan pitää mennä ja siihen ei sisälly mitään negatiivista sitä kohtaan, joka "unohtuu". Vaan että kyseessä on ihan normaali elämä.

Eletään 200km päässä toisistamme, minulla on konferensseja harva se viikko, julkaisut painaa päälle ja olen tehnyt näiden asioiden eteen töitä koko elämäni. En voi vaan laittaa elämääni tauolle jonkun lapsen takia, vaikka se olisi - usko pois - hyvin miellyttävä ajatus joskus.

Minulla on myös läheisempiä läheisiä, kuten vanhat vanhempani ja sisarukseni perheineen - he saavat vähäisimmän vapaa-aikani.

Minustakin tämä kertoo jotain raadollista ystävyydestä, mutta yllättäen hieman eri näkövinkkelistä, kuin sinun mielestäsi.

Ei kukaan vaadi sinua unohtamaan uraasi, siksi että vauva on syntynyt. Asetat välillenne jonkun kuilun ja kilpailet salaa siitä kumpi on parempi ihminen; akateemisesti kouluttautunut kiireinen uranainen, vai uunituore äiti. Olet valinnut että et mene katsomaan vauvaa. Kuka tahansa löytää tyhjän kohdan kalenteristaan, jos on halua. Sinulla sitä halua ei ole. Selität asian urallasi, mutta se ei liity siihen mitenkään. Katso peiliin ja mieti mistä ajatusmaailmasi on lähtöisin. Viimeisessä kommentissasi vaadit tuoretta äitiä istumaan autossa 200km vastasyntyneen kanssa. Turha ihmetellä miksi tuttavasi on loukkaantunut. Rivien välistä kuka tahansa tajuaa, että sinua ei kiinnosta. Ja siksi se tuttava on puhunut pahaa sinusta. Herätys!

Tällä tutullani on akateeminen koulutus ja tosi hyvä työpaikka, joten minulla ei ole mitään sanomista hänen uransa ja minun urani välillä. Minusta tämä taas kertoo taas lukijoista enemmän kuin itse tilanteesta. Tiedän kyllä, että täällä kuvitellaan ns. akateemisten ihmisten olevan jotain koppavia uraansa korostavia tyyppejä, mutta ihan normaalia omannäköistä ja oman omantunnon mukaista elämää eletään. Yleensä urasta huomauttelee ne, joilla sitä ei ole, joka on ihan idioottimaista. Loukkannutaan valmiiksi oman aseman puolesta, koska toisen akateemisuus on automaattisesti vinoilua toisen suorittavan työn ammattia kohtaan. Tämä on vain omassa päässänne.

Mikäs nyt olisi sitten se euraava, täysin omasta päästänne keksitty juttu jolla vahvistatte yksipuolisesti omaa vihamielistä näkemystänne minusta. Kiinnostaa kovin!

Miksi vaahtoat sun urastasi, konferensseista ja kiireisistä aikatauluista, kun se ei liity tähän ollenkaan. Eihän se ura ole tähänkään asti estänyt ystävyyttänne, vai onko? Ongelmahan on tässä nyt siinä, että sulla ei nyt yhtäkkiä liikene yhtään aikaa ystävällesi, juuri kun hän on saanut ensimmäisen lapsensa. Kieltäydyt menemästä katsomaan hänen vauvaansa, se on tullut nyt hyvin selväksi. Miten aikaisemmin sitten ehdit pitää yhteyttä häneen? Puhuitteko vaan puhelimessa?  Vaaditko häntä aina tulemaan luoksesi, koska sinä olet se kiireisempi? Jokin tässä jutussa nyt haiskahtaa. Oma arvailuni on, että asenteesi on muuttunut häntä kohtaan, koska hän sai lapsen. En jaksa väitellä kanssasi enempää. Vetoat ihan merkityksettömiin seikkoihin. Sulla on asenneongelma, mutta et kykene myöntämään sitä. Jos asenteesi olisi avoin häntä kohtaan, et sanoisi että "en voi laittaa koko elämääni tauolle jonkun lapsen takia." Kuka hullu sellaista on sinulta vaatinut? Ei kukaan. Haloo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä ketjussa paljastuu raa,alla tavalla se, miten kykenemättömiä naiset ovat hyvään ystävyyteen. Pitääkö asioiden olla aina täysin samoin kuin itsellään? Pitääkö oman arvomaailman olla täysin sama? Miksi ei voi olla onnellinen toisen puolesta, vaikka toinen on erilainen tai tekee eri valintoja? Ja miksi ihmeessä ei voi mennä katsomaan vastasyntynyttä vauvaa, vaikka itse olisi lapseton tai ei halua koskaan lapsia? Miksi ap ei ymmärrä että se ystävä on tietenkin loukkaantunut. Ihan ymmärrettävää, ja siksi on todennäköisesti luullut että ap on kateellinen. Sekin on loukkaavaa, mutta ei niin loukkaavaa kuin huomiotta jättäminen kun sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Jostain syystä täällä on luotu minusta narratiivi, jonka mukaan olen jotenkin VALINNUT olla menemättä ja sen päälle vielä, että en ole edes onnitellut ko. ihmistä. Eli ikään kuin olisin joidenkin isojen tunteiden vallassa tehnyt päätöksiä asioista. Mistä nämä olettamukset oikein tulevat ja miksi sinä haluat ylläpitää tätä kuvaa minusta?

Onko se jotenkin henkisesti helpompaa luoda minä vastaan sinä -todellisuus, kuin ymmärtää se, että ihmisillä on sinusta riippumaton, oma elämänsä, jonka mukaan pitää mennä ja siihen ei sisälly mitään negatiivista sitä kohtaan, joka "unohtuu". Vaan että kyseessä on ihan normaali elämä.

Eletään 200km päässä toisistamme, minulla on konferensseja harva se viikko, julkaisut painaa päälle ja olen tehnyt näiden asioiden eteen töitä koko elämäni. En voi vaan laittaa elämääni tauolle jonkun lapsen takia, vaikka se olisi - usko pois - hyvin miellyttävä ajatus joskus.

Minulla on myös läheisempiä läheisiä, kuten vanhat vanhempani ja sisarukseni perheineen - he saavat vähäisimmän vapaa-aikani.

Minustakin tämä kertoo jotain raadollista ystävyydestä, mutta yllättäen hieman eri näkövinkkelistä, kuin sinun mielestäsi.

Anteeksi mutta miten muka joudut "laittamaan elämäsi tauolle jonkun lapsen takia"? Ja miten se on sun vanhemmilta tai sisaruksilta pois, jos käyt yhden kerran katsomassa vastasyntynyttä lasta???? En kyllä ymmärrä ajatuksiasi yhtään!!! Et halua antaa itsestäsi mitään tälle ystävälle. Tyly asenne.

En ole Ap, mutta ehkä aloittaja ei sitten pidä niin suuressa arvossa tätä "tuttuaan", että olisi rynnännyt heti synnytyssaliin pitämään äityliä kädestä kiinni. Varsinkin jos kyseessä on tuttu, eli ei mikään läheinen ystävä.

Itseäni ei jaksa hirveästi kiinnostaa, mitä joku tuttu ajattelee lapsestani tai kuinka moni onnittelee minua synttäreinä tai vaikka valmistujaisjuhlissa. Ymmärrän, että tutuillakin on tärkeämpiä ihmisiä kuin minä ja sama on minulla. 

Tuo yhteinen kaveri kyllä oli hieman tökerö, koska tuo tuore äiti varmaan hormonihuuruissaan sanoi tuollaista ja tämä kaveri sitten koki velvollisuudekseen kertoa ap:lle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Kyllä esim. joku pyörätuoliin joutuminen on aika paljon isompi, tai vaikka sokeutuminen.

Vaikka olisikin nainen. Ei naisten elämä pyöri sen pillun ympärillä, oikeasti, vaikka sulla niin olisikin.

Onkohan ns. äiti-ihmiset jotenkin lievästi kehitysvammaisia?

Jos oikeasti kuvitellaan, että joku lapsen ulos putkahdus on naisen elämässä suurin asia ikinä, ja mitään suurempaa elämänmuutosta ei voi koskaan, ikinä olla?

En tunne yhtään miestä, joka mittaisi elämänsä saavutuksiaan jonkun lapsen kautta.

Sinä et ole selvästikään kantanut lasta kehossasi 9kk, synnyttänyt sen ja imettänyt sitä esim tunnin välein öin ja päivin. Jos sen olisit kokenut, tietäisit mitä se tarkoittaa. Sitä kokemusta ei voi verrata mihinkään, ei urasaavutukseen, tai pyörätuoliin joutumista. Se elämänkokemus on jotain aivan muuta. Mutta turha väitellä sellaisesta, mistä toinen ei ymmärrä hevonv....ttuakaan.

Joo, ja sä ET ole kokenut mun elämää.

Et tiedä mitä mun kokemukset on, miten mun elämä on muuttanut mua.

Se mun elämänkokemus on jotain ihan muuta, ja jotain paljon syvempää kuin sun kokemukset, mieti sitä.

Mä olen muutakin kuin tissit, kohtu ja pillu, ja siitä on varmaan turha väitellä ihmisen kanssa, joka on vain pelkkä tissit ja pillu.

Oletko oikeasti nainen? Onko äitisi sinulle vain pillu ja tissit? Ovatko lapsen saaneet miehet vain mulkkuja? Erikoinen näkemys.. Voimia elämääsi.

Voimia sulle vaan itsellesi.

Olen se ihminen, joka siivoaa teidän äityleiden ja isukkien sotkut, ja voin kertoa, että teitä niin upean mahtavia ihmisyyden seuraavalle tasolle siirtyneitä pillu/mulkkuja on suomessa paljon, joilla sitten unohtuu se lasten varsinainen hoito jonnekin matkan varrella.

Sen kerran, kun on nähnyt mitä te oikeasti olette, ei paljon paina jotkut teidän vakuuttelut miten ihmeellistä ja upeaa vanhemmuus on teidän mielestä.

Ahaa. Olet jonkun alkoholisti-insesti isän lapsi ja nyt yleistät sen koskemaan kaikkia vanhempia. Ihan psykologiaa eikä sinun oma vikasi. Toivon kuitenkin että osaat hillitä tuon vihan oikeassa elämässä, täällä sitä on hyvä ja turvallinen purkaa :)

Suomessa tilastoidaan huostaanotot, pahoinpitelyt ja lasten murhat.

Täällä on aivan valtavat määrät huonoja vanhempia, siihen ei tarvita yleistämistä.....

Kyllä se on yleistämistä koska kaikki eivät sellaisia luonnollisestikaan ole. Mutta olet nyt selvästi päättänyt, että normaalit ihmiset lapsen saatuaan muuttuvat lastaan pahoinpiteleviksi pilluiksi (?) niin turha kanssasi tästä on väitellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä ketjussa paljastuu raa,alla tavalla se, miten kykenemättömiä naiset ovat hyvään ystävyyteen. Pitääkö asioiden olla aina täysin samoin kuin itsellään? Pitääkö oman arvomaailman olla täysin sama? Miksi ei voi olla onnellinen toisen puolesta, vaikka toinen on erilainen tai tekee eri valintoja? Ja miksi ihmeessä ei voi mennä katsomaan vastasyntynyttä vauvaa, vaikka itse olisi lapseton tai ei halua koskaan lapsia? Miksi ap ei ymmärrä että se ystävä on tietenkin loukkaantunut. Ihan ymmärrettävää, ja siksi on todennäköisesti luullut että ap on kateellinen. Sekin on loukkaavaa, mutta ei niin loukkaavaa kuin huomiotta jättäminen kun sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Jostain syystä täällä on luotu minusta narratiivi, jonka mukaan olen jotenkin VALINNUT olla menemättä ja sen päälle vielä, että en ole edes onnitellut ko. ihmistä. Eli ikään kuin olisin joidenkin isojen tunteiden vallassa tehnyt päätöksiä asioista. Mistä nämä olettamukset oikein tulevat ja miksi sinä haluat ylläpitää tätä kuvaa minusta?

Onko se jotenkin henkisesti helpompaa luoda minä vastaan sinä -todellisuus, kuin ymmärtää se, että ihmisillä on sinusta riippumaton, oma elämänsä, jonka mukaan pitää mennä ja siihen ei sisälly mitään negatiivista sitä kohtaan, joka "unohtuu". Vaan että kyseessä on ihan normaali elämä.

Eletään 200km päässä toisistamme, minulla on konferensseja harva se viikko, julkaisut painaa päälle ja olen tehnyt näiden asioiden eteen töitä koko elämäni. En voi vaan laittaa elämääni tauolle jonkun lapsen takia, vaikka se olisi - usko pois - hyvin miellyttävä ajatus joskus.

Minulla on myös läheisempiä läheisiä, kuten vanhat vanhempani ja sisarukseni perheineen - he saavat vähäisimmän vapaa-aikani.

Minustakin tämä kertoo jotain raadollista ystävyydestä, mutta yllättäen hieman eri näkövinkkelistä, kuin sinun mielestäsi.

Ei kukaan vaadi sinua unohtamaan uraasi, siksi että vauva on syntynyt. Asetat välillenne jonkun kuilun ja kilpailet salaa siitä kumpi on parempi ihminen; akateemisesti kouluttautunut kiireinen uranainen, vai uunituore äiti. Olet valinnut että et mene katsomaan vauvaa. Kuka tahansa löytää tyhjän kohdan kalenteristaan, jos on halua. Sinulla sitä halua ei ole. Selität asian urallasi, mutta se ei liity siihen mitenkään. Katso peiliin ja mieti mistä ajatusmaailmasi on lähtöisin. Viimeisessä kommentissasi vaadit tuoretta äitiä istumaan autossa 200km vastasyntyneen kanssa. Turha ihmetellä miksi tuttavasi on loukkaantunut. Rivien välistä kuka tahansa tajuaa, että sinua ei kiinnosta. Ja siksi se tuttava on puhunut pahaa sinusta. Herätys!

Tällä tutullani on akateeminen koulutus ja tosi hyvä työpaikka, joten minulla ei ole mitään sanomista hänen uransa ja minun urani välillä. Minusta tämä taas kertoo taas lukijoista enemmän kuin itse tilanteesta. Tiedän kyllä, että täällä kuvitellaan ns. akateemisten ihmisten olevan jotain koppavia uraansa korostavia tyyppejä, mutta ihan normaalia omannäköistä ja oman omantunnon mukaista elämää eletään. Yleensä urasta huomauttelee ne, joilla sitä ei ole, joka on ihan idioottimaista. Loukkannutaan valmiiksi oman aseman puolesta, koska toisen akateemisuus on automaattisesti vinoilua toisen suorittavan työn ammattia kohtaan. Tämä on vain omassa päässänne.

Mikäs nyt olisi sitten se euraava, täysin omasta päästänne keksitty juttu jolla vahvistatte yksipuolisesti omaa vihamielistä näkemystänne minusta. Kiinnostaa kovin!

Miksi vaahtoat sun urastasi, konferensseista ja kiireisistä aikatauluista, kun se ei liity tähän ollenkaan. Eihän se ura ole tähänkään asti estänyt ystävyyttänne, vai onko? Ongelmahan on tässä nyt siinä, että sulla ei nyt yhtäkkiä liikene yhtään aikaa ystävällesi, juuri kun hän on saanut ensimmäisen lapsensa. Kieltäydyt menemästä katsomaan hänen vauvaansa, se on tullut nyt hyvin selväksi. Miten aikaisemmin sitten ehdit pitää yhteyttä häneen? Puhuitteko vaan puhelimessa?  Vaaditko häntä aina tulemaan luoksesi, koska sinä olet se kiireisempi? Jokin tässä jutussa nyt haiskahtaa. Oma arvailuni on, että asenteesi on muuttunut häntä kohtaan, koska hän sai lapsen. En jaksa väitellä kanssasi enempää. Vetoat ihan merkityksettömiin seikkoihin. Sulla on asenneongelma, mutta et kykene myöntämään sitä. Jos asenteesi olisi avoin häntä kohtaan, et sanoisi että "en voi laittaa koko elämääni tauolle jonkun lapsen takia." Kuka hullu sellaista on sinulta vaatinut? Ei kukaan. Haloo.

Näistä teidän äitien viesteistä huokuu aivan uskomaton määrä mielenterveysongelmaa.

Ihan vilpittömästi kannattaa hankkia apua, ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Kyllä esim. joku pyörätuoliin joutuminen on aika paljon isompi, tai vaikka sokeutuminen.

Vaikka olisikin nainen. Ei naisten elämä pyöri sen pillun ympärillä, oikeasti, vaikka sulla niin olisikin.

Onkohan ns. äiti-ihmiset jotenkin lievästi kehitysvammaisia?

Jos oikeasti kuvitellaan, että joku lapsen ulos putkahdus on naisen elämässä suurin asia ikinä, ja mitään suurempaa elämänmuutosta ei voi koskaan, ikinä olla?

En tunne yhtään miestä, joka mittaisi elämänsä saavutuksiaan jonkun lapsen kautta.

Sinä et ole selvästikään kantanut lasta kehossasi 9kk, synnyttänyt sen ja imettänyt sitä esim tunnin välein öin ja päivin. Jos sen olisit kokenut, tietäisit mitä se tarkoittaa. Sitä kokemusta ei voi verrata mihinkään, ei urasaavutukseen, tai pyörätuoliin joutumista. Se elämänkokemus on jotain aivan muuta. Mutta turha väitellä sellaisesta, mistä toinen ei ymmärrä hevonv....ttuakaan.

Joo, ja sä ET ole kokenut mun elämää.

Et tiedä mitä mun kokemukset on, miten mun elämä on muuttanut mua.

Se mun elämänkokemus on jotain ihan muuta, ja jotain paljon syvempää kuin sun kokemukset, mieti sitä.

Mä olen muutakin kuin tissit, kohtu ja pillu, ja siitä on varmaan turha väitellä ihmisen kanssa, joka on vain pelkkä tissit ja pillu.

Oletko oikeasti nainen? Onko äitisi sinulle vain pillu ja tissit? Ovatko lapsen saaneet miehet vain mulkkuja? Erikoinen näkemys.. Voimia elämääsi.

Voimia sulle vaan itsellesi.

Olen se ihminen, joka siivoaa teidän äityleiden ja isukkien sotkut, ja voin kertoa, että teitä niin upean mahtavia ihmisyyden seuraavalle tasolle siirtyneitä pillu/mulkkuja on suomessa paljon, joilla sitten unohtuu se lasten varsinainen hoito jonnekin matkan varrella.

Sen kerran, kun on nähnyt mitä te oikeasti olette, ei paljon paina jotkut teidän vakuuttelut miten ihmeellistä ja upeaa vanhemmuus on teidän mielestä.

Ahaa. Olet jonkun alkoholisti-insesti isän lapsi ja nyt yleistät sen koskemaan kaikkia vanhempia. Ihan psykologiaa eikä sinun oma vikasi. Toivon kuitenkin että osaat hillitä tuon vihan oikeassa elämässä, täällä sitä on hyvä ja turvallinen purkaa :)

Suomessa tilastoidaan huostaanotot, pahoinpitelyt ja lasten murhat.

Täällä on aivan valtavat määrät huonoja vanhempia, siihen ei tarvita yleistämistä.....

Jep ja valitettavasti lapsia tekevät eivät aina sovellu siihen tehtävään, hyvänä esimerkkinä lähipiiristä varttihullu ja tämän läheisriippuvainen puoliso. Miehellä on pahoja mielenterveysongelmia ja ongelmia vihanhallinnan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tiivistettynä keskustelusta olen kateellinen akateeminen, joka vähättelee lapsen äidin onnea ja ei tiedä mitään vastasyntyneistä.

Yhtäkään näistä asioista en ole sanonut, vaan ne on tulkittu. Miksi se, mitä sanoin, on sellaisenaan niin vaikea ymmärtää? Miksi teille tulkitsijoille on mahdotonta asia sellaisena kuin se on? Olen ehkä saanut jonkinlaisen ikkunan myös tuttuni ajatusmaailmaan tätä kautta, mutta en silti pysty ymmärtämään mistä se kumpuaa. Voisitteko yrittää avata tätä minulle?

Se on vain henkistä kypsymättömyyttä. Ja sama ominaisuus estää heitä näkemästä, että se on sitä, koska asian havaitseminen edellyttäisi, ettei ole niin epäkypsä.

Ja ei, en ole lapseton, vaan kahden lapsen äiti. Tajuan silti aloittajaa erinomaisesti, ja minusta kateellisuudesta syyttelevä on omituinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä ketjussa paljastuu raa,alla tavalla se, miten kykenemättömiä naiset ovat hyvään ystävyyteen. Pitääkö asioiden olla aina täysin samoin kuin itsellään? Pitääkö oman arvomaailman olla täysin sama? Miksi ei voi olla onnellinen toisen puolesta, vaikka toinen on erilainen tai tekee eri valintoja? Ja miksi ihmeessä ei voi mennä katsomaan vastasyntynyttä vauvaa, vaikka itse olisi lapseton tai ei halua koskaan lapsia? Miksi ap ei ymmärrä että se ystävä on tietenkin loukkaantunut. Ihan ymmärrettävää, ja siksi on todennäköisesti luullut että ap on kateellinen. Sekin on loukkaavaa, mutta ei niin loukkaavaa kuin huomiotta jättäminen kun sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Jostain syystä täällä on luotu minusta narratiivi, jonka mukaan olen jotenkin VALINNUT olla menemättä ja sen päälle vielä, että en ole edes onnitellut ko. ihmistä. Eli ikään kuin olisin joidenkin isojen tunteiden vallassa tehnyt päätöksiä asioista. Mistä nämä olettamukset oikein tulevat ja miksi sinä haluat ylläpitää tätä kuvaa minusta?

Onko se jotenkin henkisesti helpompaa luoda minä vastaan sinä -todellisuus, kuin ymmärtää se, että ihmisillä on sinusta riippumaton, oma elämänsä, jonka mukaan pitää mennä ja siihen ei sisälly mitään negatiivista sitä kohtaan, joka "unohtuu". Vaan että kyseessä on ihan normaali elämä.

Eletään 200km päässä toisistamme, minulla on konferensseja harva se viikko, julkaisut painaa päälle ja olen tehnyt näiden asioiden eteen töitä koko elämäni. En voi vaan laittaa elämääni tauolle jonkun lapsen takia, vaikka se olisi - usko pois - hyvin miellyttävä ajatus joskus.

Minulla on myös läheisempiä läheisiä, kuten vanhat vanhempani ja sisarukseni perheineen - he saavat vähäisimmän vapaa-aikani.

Minustakin tämä kertoo jotain raadollista ystävyydestä, mutta yllättäen hieman eri näkövinkkelistä, kuin sinun mielestäsi.

Ei kukaan vaadi sinua unohtamaan uraasi, siksi että vauva on syntynyt. Asetat välillenne jonkun kuilun ja kilpailet salaa siitä kumpi on parempi ihminen; akateemisesti kouluttautunut kiireinen uranainen, vai uunituore äiti. Olet valinnut että et mene katsomaan vauvaa. Kuka tahansa löytää tyhjän kohdan kalenteristaan, jos on halua. Sinulla sitä halua ei ole. Selität asian urallasi, mutta se ei liity siihen mitenkään. Katso peiliin ja mieti mistä ajatusmaailmasi on lähtöisin. Viimeisessä kommentissasi vaadit tuoretta äitiä istumaan autossa 200km vastasyntyneen kanssa. Turha ihmetellä miksi tuttavasi on loukkaantunut. Rivien välistä kuka tahansa tajuaa, että sinua ei kiinnosta. Ja siksi se tuttava on puhunut pahaa sinusta. Herätys!

Tällä tutullani on akateeminen koulutus ja tosi hyvä työpaikka, joten minulla ei ole mitään sanomista hänen uransa ja minun urani välillä. Minusta tämä taas kertoo taas lukijoista enemmän kuin itse tilanteesta. Tiedän kyllä, että täällä kuvitellaan ns. akateemisten ihmisten olevan jotain koppavia uraansa korostavia tyyppejä, mutta ihan normaalia omannäköistä ja oman omantunnon mukaista elämää eletään. Yleensä urasta huomauttelee ne, joilla sitä ei ole, joka on ihan idioottimaista. Loukkannutaan valmiiksi oman aseman puolesta, koska toisen akateemisuus on automaattisesti vinoilua toisen suorittavan työn ammattia kohtaan. Tämä on vain omassa päässänne.

Mikäs nyt olisi sitten se euraava, täysin omasta päästänne keksitty juttu jolla vahvistatte yksipuolisesti omaa vihamielistä näkemystänne minusta. Kiinnostaa kovin!

Miksi vaahtoat sun urastasi, konferensseista ja kiireisistä aikatauluista, kun se ei liity tähän ollenkaan. Eihän se ura ole tähänkään asti estänyt ystävyyttänne, vai onko? Ongelmahan on tässä nyt siinä, että sulla ei nyt yhtäkkiä liikene yhtään aikaa ystävällesi, juuri kun hän on saanut ensimmäisen lapsensa. Kieltäydyt menemästä katsomaan hänen vauvaansa, se on tullut nyt hyvin selväksi. Miten aikaisemmin sitten ehdit pitää yhteyttä häneen? Puhuitteko vaan puhelimessa?  Vaaditko häntä aina tulemaan luoksesi, koska sinä olet se kiireisempi? Jokin tässä jutussa nyt haiskahtaa. Oma arvailuni on, että asenteesi on muuttunut häntä kohtaan, koska hän sai lapsen. En jaksa väitellä kanssasi enempää. Vetoat ihan merkityksettömiin seikkoihin. Sulla on asenneongelma, mutta et kykene myöntämään sitä. Jos asenteesi olisi avoin häntä kohtaan, et sanoisi että "en voi laittaa koko elämääni tauolle jonkun lapsen takia." Kuka hullu sellaista on sinulta vaatinut? Ei kukaan. Haloo.

Näistä teidän äitien viesteistä huokuu aivan uskomaton määrä mielenterveysongelmaa.

Ihan vilpittömästi kannattaa hankkia apua, ajoissa.

Tässähän yritetään vaan nyt vääntää rautalangasta ap:lle miksi hänen tuttunsa on suuttunut. Mikä estää ap:ta menemään katsomaan vauvaa? Tekosyitä voi keksiä niin kauan kuin haluaa, mutta eiköhän tässä ole kuitenkin kyse siitä, että lapseton ei vaan kykene ymmärtämään lapsen saanutta. Niin yksinkertaista. Ihan hyvä keskustelu.