Voi elämä.. tuttu sai lapsen, en ole kerinnyt näkemään ja nyt olen kuulema kateellinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä ketjussa paljastuu raa,alla tavalla se, miten kykenemättömiä naiset ovat hyvään ystävyyteen. Pitääkö asioiden olla aina täysin samoin kuin itsellään? Pitääkö oman arvomaailman olla täysin sama? Miksi ei voi olla onnellinen toisen puolesta, vaikka toinen on erilainen tai tekee eri valintoja? Ja miksi ihmeessä ei voi mennä katsomaan vastasyntynyttä vauvaa, vaikka itse olisi lapseton tai ei halua koskaan lapsia? Miksi ap ei ymmärrä että se ystävä on tietenkin loukkaantunut. Ihan ymmärrettävää, ja siksi on todennäköisesti luullut että ap on kateellinen. Sekin on loukkaavaa, mutta ei niin loukkaavaa kuin huomiotta jättäminen kun sinulle on tapahtunut suurin muutos mitä elämässä voi naiselle tapahtua.

Jostain syystä täällä on luotu minusta narratiivi, jonka mukaan olen jotenkin VALINNUT olla menemättä ja sen päälle vielä, että en ole edes onnitellut ko. ihmistä. Eli ikään kuin olisin joidenkin isojen tunteiden vallassa tehnyt päätöksiä asioista. Mistä nämä olettamukset oikein tulevat ja miksi sinä haluat ylläpitää tätä kuvaa minusta?

Onko se jotenkin henkisesti helpompaa luoda minä vastaan sinä -todellisuus, kuin ymmärtää se, että ihmisillä on sinusta riippumaton, oma elämänsä, jonka mukaan pitää mennä ja siihen ei sisälly mitään negatiivista sitä kohtaan, joka "unohtuu". Vaan että kyseessä on ihan normaali elämä.

Eletään 200km päässä toisistamme, minulla on konferensseja harva se viikko, julkaisut painaa päälle ja olen tehnyt näiden asioiden eteen töitä koko elämäni. En voi vaan laittaa elämääni tauolle jonkun lapsen takia, vaikka se olisi - usko pois - hyvin miellyttävä ajatus joskus.

Minulla on myös läheisempiä läheisiä, kuten vanhat vanhempani ja sisarukseni perheineen - he saavat vähäisimmän vapaa-aikani.

Minustakin tämä kertoo jotain raadollista ystävyydestä, mutta yllättäen hieman eri näkövinkkelistä, kuin sinun mielestäsi.

Ei kukaan vaadi sinua unohtamaan uraasi, siksi että vauva on syntynyt. Asetat välillenne jonkun kuilun ja kilpailet salaa siitä kumpi on parempi ihminen; akateemisesti kouluttautunut kiireinen uranainen, vai uunituore äiti. Olet valinnut että et mene katsomaan vauvaa. Kuka tahansa löytää tyhjän kohdan kalenteristaan, jos on halua. Sinulla sitä halua ei ole. Selität asian urallasi, mutta se ei liity siihen mitenkään. Katso peiliin ja mieti mistä ajatusmaailmasi on lähtöisin. Viimeisessä kommentissasi vaadit tuoretta äitiä istumaan autossa 200km vastasyntyneen kanssa. Turha ihmetellä miksi tuttavasi on loukkaantunut. Rivien välistä kuka tahansa tajuaa, että sinua ei kiinnosta. Ja siksi se tuttava on puhunut pahaa sinusta. Herätys!

Tällä tutullani on akateeminen koulutus ja tosi hyvä työpaikka, joten minulla ei ole mitään sanomista hänen uransa ja minun urani välillä. Minusta tämä taas kertoo taas lukijoista enemmän kuin itse tilanteesta. Tiedän kyllä, että täällä kuvitellaan ns. akateemisten ihmisten olevan jotain koppavia uraansa korostavia tyyppejä, mutta ihan normaalia omannäköistä ja oman omantunnon mukaista elämää eletään. Yleensä urasta huomauttelee ne, joilla sitä ei ole, joka on ihan idioottimaista. Loukkannutaan valmiiksi oman aseman puolesta, koska toisen akateemisuus on automaattisesti vinoilua toisen suorittavan työn ammattia kohtaan. Tämä on vain omassa päässänne.

Mikäs nyt olisi sitten se euraava, täysin omasta päästänne keksitty juttu jolla vahvistatte yksipuolisesti omaa vihamielistä näkemystänne minusta. Kiinnostaa kovin!

Miksi vaahtoat sun urastasi, konferensseista ja kiireisistä aikatauluista, kun se ei liity tähän ollenkaan. Eihän se ura ole tähänkään asti estänyt ystävyyttänne, vai onko? Ongelmahan on tässä nyt siinä, että sulla ei nyt yhtäkkiä liikene yhtään aikaa ystävällesi, juuri kun hän on saanut ensimmäisen lapsensa. Kieltäydyt menemästä katsomaan hänen vauvaansa, se on tullut nyt hyvin selväksi. Miten aikaisemmin sitten ehdit pitää yhteyttä häneen? Puhuitteko vaan puhelimessa?  Vaaditko häntä aina tulemaan luoksesi, koska sinä olet se kiireisempi? Jokin tässä jutussa nyt haiskahtaa. Oma arvailuni on, että asenteesi on muuttunut häntä kohtaan, koska hän sai lapsen. En jaksa väitellä kanssasi enempää. Vetoat ihan merkityksettömiin seikkoihin. Sulla on asenneongelma, mutta et kykene myöntämään sitä. Jos asenteesi olisi avoin häntä kohtaan, et sanoisi että "en voi laittaa koko elämääni tauolle jonkun lapsen takia." Kuka hullu sellaista on sinulta vaatinut? Ei kukaan. Haloo.

Hän asui tuossa lähellä vielä vuosi sitten. Ja väitöskirjan loppuvaiheessa on yleistä käydä esittelemässä tuloksiaan kaikissa kissanristiäisissä, koska se on tieteentekijän velvollisuus, mitä hyötyä on tieteestä josta kukaan ei koskaan kuule? Se vaihe on nyt, ja sille en mitään voi. Pari aikaisempaa vuotta olen keskittynyt testeihin ja kirjoittamiseen. Se on vähän sama asia, että raskauden alussa voi olla ihan hyvinvoiva ja liikkuva, ja lopussa se äiti sitten "vouhottaa merkityksettömiä seikkoja" kuten sitä että ei voi liikkua ja siksi ei pääse jonnekin ;)

 .... Mutta aito ystävä et ole, koska et halua antaa itsestäsi mitään, ja vetoat työasioihin, minkä ei pitäisi mitenkään vaikuttaa ystävyyteen. Ystävät ehtivät kyllä tavata, jos halua on. Vähän sama kun on aidosti rakastunut; haluat nähdä sitä ihmistä. Aito ystävä on innostunut toisen ihmisen elämänmuutoksista, ja haluaa olla osa sitä. Haistan rivien välistä, että sinua lapsensaamis-uutiset eivät hätkäytä. Sinä olet itsekeskeisesti keskittynyt työhösi, ja siinä se. ...

Juuri tämän vuoksi en jaksa moniakaan naisia ystävinä. "Aito ystävä" -vaatimus kuulostaa kamalalta. Miksi ei voisi olla vain kaveri? Miksi pitää haluta olla osa ystävän elämänmuutoksia??? Miksi ei riitä, että käydään kahvilla tai lenkillä välillä yhdessä??? Minulla on oma elämä ja ystävilläni omat elämänsä, eikä mitään odotusta kellään että yhtäkkiä oltaisiin osa toistemme elämänmuutoksia tai "aitoja ystäviä" koska pelkkä ystävyys ja kaveruus ei riitä eikä kelpaa. Mutta ystäväni ovatkin lähinnä miehiä, muutama miesmäisesti ajatteleva nainen toki osuu joukkoon myös. Ns. bestistä minulla ei ole. Eikä kyllä kellään tuntemallani miehellä.

Se ei ole edes "kaveri", jota ei kiinnosta pätkääkään että toinen on saanut vauvan. Ymmärrän hyvin miksi sinulla ei ole bestistä.

Syy, miksi kukaan ei ymmärrä sinua ja saat satelemalla alapeukkuja on se, että keksit koko ajan asioita päästäsi. Ap on onnitellut lapsesta, suunnitellut menevänsä kylään ja perunut sairauden takia (koska vauva ja sen terveys kiinnosti) ja nyt on vaikeassa elämäntilanteessa. Silti häntä voi haukkua ja panetella mielestäsi ongelmitta. Hänen elämäänsä ei voi, ei tarvitse eikä todellakaan TULE ymmärtää piiruakaan mielestäsi. Hän ansaitsee haukut ja pskan. Mutta tämä joka niitä heittelee, pitäisi nostaa johonkin puolijumalan asemaan. Hänen ei tarvitse ymmärtää MITÄÄN.

Ota askel taakse, hengitä syvään ja mieti vähän tota sun asennetta niin voit ehkä ymmärtää, miksi kukaan ei ole samaa mieltä sun kanssasi. Alkaa jo hävettämään sun puolestasi aika rankasti :/

Keksin tarkoituksella, eikö muka kukaan muu sorru tähän täällä palstalla? Yritin ymmärtää ap:n kylmää suhtautumista vauvaa saanutta ystäväänsä kohtaan. En edelleenkään tajua, mutta ei sillä niin väliä. Tekosyitä en myöskään tajua.

Voisiko olla, että samalla tavalla kun keksit noita juttuja, keksit sen kylmän suhtautumisen? Mikä sua oikein nyt vaivaa oikeesti, kun ei tossa ole mitään järkeä ollut enää moneen sivuun. Ja joo, ei oo varmaan mikään keskustelua edistävä ominaisuus toi keksiminen...

"Crazy mammuli" tässä vielä. Haluan sanoa, että kommentoin tarkoituksella hieman provosoivasti. Yritin näin ehkä ei niin varteenotettavalla tavalla sanoa, että maailmassa ei pärjätä itsekkyydellä ja omaa napaansa tuijottamalla. Joissain ammateissa niin voi pärjätä tiettyyn pisteeseen asti, mutta syvää tyytyväisyydentunnetta siitä ei itselleen koskaan saa. Ehdotan edelleen ap:lle että vie kukkia ja mene tapaamaan ystävääsi ja esitä että olet innoissasi. Saat siitä hyvän mielen hänelle, mutta myös itsellesi. Että olet tehnyt jotain toisen hyväksi, vaikka asia ei olisikaan sinulle henkilökphtaisesti niin tärkeä. Anteeksi jos vein tarinoitani hieman vääristyneeseen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

"Crazy mammuli" tässä vielä. Haluan sanoa, että kommentoin tarkoituksella hieman provosoivasti. Yritin näin ehkä ei niin varteenotettavalla tavalla sanoa, että maailmassa ei pärjätä itsekkyydellä ja omaa napaansa tuijottamalla. Joissain ammateissa niin voi pärjätä tiettyyn pisteeseen asti, mutta syvää tyytyväisyydentunnetta siitä ei itselleen koskaan saa. Ehdotan edelleen ap:lle että vie kukkia ja mene tapaamaan ystävääsi ja esitä että olet innoissasi. Saat siitä hyvän mielen hänelle, mutta myös itsellesi. Että olet tehnyt jotain toisen hyväksi, vaikka asia ei olisikaan sinulle henkilökphtaisesti niin tärkeä. Anteeksi jos vein tarinoitani hieman vääristyneeseen suuntaan.

Ihan hyvä ehdotus, ja arvostan kun näit vaivaa selittää. Ei tämä niin vakavaa ole tämä palstailu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä mamma se tietää millaista on joutua pyörätuoliin, sokeutua.... Eihän se mitään ole verrattuna mamman autuaaksi tekeviin mammailuhetkiin.

Ei tietenkään tiedä jossei itsellä ole kokemusta siitä, mutta miksi lapsettomat väittävät tietävänsä millaista on kun on lapsia ja on äiti? Jos joku kokee sen olevan hänen elämänsä mullistavin asia niin miten joku muu voi sanoa että ei se ole, kun hänelle selvästi on?

Ei kukaan ole kieltänyt, että jollekin jossakin äitiys voi olla merkittävää, mutta tässä ketjussa on monet äidit tulleet kertomaan muille miten niillekin sen äitiyden on pakko olla maailman merkittävin asia, koska ne on naisia.

Ihan kuin naiseus olisi pelkkää synnyttämistä ja siitoseläimenä olemista.

Ei naiseus ole joku kummallinen mehiläispesä, jossa on yksi mieli ja kaikki naiset vain haluaa synnyttää, synnyttää, synnyttää ja se on ainoa asia, joka voi olla merkittävä, jos on nainen.

En kyllä tunne yhtäkään äitiä jolle se oman lapsen syntymä ja olemassa olo ei olisi merkittävää.. Todella huolestuttavaa ja surullista jos ei ole.

Lehdet on kylläkin täynnä uutisia naisista, joille se äitiys ei ole millään tavalla merkittävää...

Redditissä on ykkösenä tänään äidin kertomus siitä miten se katuu lapsen tekemistä, ja miten hirveää sen elämä on, eniten jäi mieleen siinä kommenteissa äiti, joka syö viittä eri lääkitystä ettei tee itsemurhaa, koska vihaa elämäänsä äitinä.

Ja tuossa sun lainaamassa viestissä viitattiin niihin viesteihin, joissa suunnilleen uhkaillaan tässäkin ketjussa naisia, jotka ei halua lapsia, " miten sitten, kun sut väkisin raskautetaan ja väkisin synnytät, niin itsekin koet sen elämäsi merkittävänä tapahtumana".

Mark my words: todella huolestuttavaa ja surullista jos katuu lapsiaan ja haluaa tehdä itsemurhan! Ei se ole mikään uusi trendi vaan kamalaa jos joku äitiyden näin kokee.

Vierailija kirjoitti:

Oli voivotellut tutuillemme, kuinka se on mulle varmaan tosi rankkaa, että hänellä on lapsi kun minä olen kuitenkin ollut jo monta vuotta parisuhteessa, eikä mitään ole tapahtunut.

En ymmärrä nyt ap:n loukkaantumista. Mielestäni tuo ystävän toteamus kuulostaa empaattiselle arvailulle, etenkin jos hän ei tiedä suhtautumistasi lapsiin. En saa tuosta panettelua millään. Rehellisesti sanottuna reaktiosi vaikuttaa lähinnä triggeröitymiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

En ymmärrä mitä ihmiset tappelevat täällä. Tietenkään kukaan lapseton ei voi tietää ja ymmärtää miten naisen elämä muuttuu kun saa lapsen, kun ei siitä itsellään ole kokemusta. Miksi keskusteluun on vedetty lasten murhaajat, tuskin suurinosa vanhemmista lastaan tappaa? :D

Ainakin mä tiedän mitä on olla sekä lapseton, että äiti, ja voin sanoa, että ädiksi tuleminen ei muuttanut minun suhtautumista ystäviini ja siihen mikä heitä saa kiinnostaa mitenkään.

Aivan, mutta haluaisitko olla ihmisen ystävä jota ei yhtään kiinnosta sinun elämässäsi tapahtuvat suuret ja tärkeät muutokset? Minusta kuulostaa ihmeelliseltä ystävyydeltä jos ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei se ettei lapset kiinnosta, vaan ystävän elämä.

Voisin aivan hyvin olla. Miksi ihmeessä meidän pitää jakaa kummankin kaikki kiinnostuksenkohteet? Ei todellakaan tarvitse. Jos minun ystäväni olisi vaikka sikakiinnostunut eläinten kakan keräämisestä, niin en varmasti haluaisi osallistua siihen mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli voivotellut tutuillemme, kuinka se on mulle varmaan tosi rankkaa, että hänellä on lapsi kun minä olen kuitenkin ollut jo monta vuotta parisuhteessa, eikä mitään ole tapahtunut.

En ymmärrä nyt ap:n loukkaantumista. Mielestäni tuo ystävän toteamus kuulostaa empaattiselle arvailulle, etenkin jos hän ei tiedä suhtautumistasi lapsiin. En saa tuosta panettelua millään. Rehellisesti sanottuna reaktiosi vaikuttaa lähinnä triggeröitymiselle. 

Empaattinen arvailu? :-D Uusi nimitys omien johtopäätöksien tekemiselle ja niistä juoruilulle. Eipä toi nyt varmasti maata kaada mutta jos ap tosissaan olisi empaattinen niin hän ei olisi alkanut vetämään mitään kateuskorttia esiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä mamma se tietää millaista on joutua pyörätuoliin, sokeutua.... Eihän se mitään ole verrattuna mamman autuaaksi tekeviin mammailuhetkiin.

Ei tietenkään tiedä jossei itsellä ole kokemusta siitä, mutta miksi lapsettomat väittävät tietävänsä millaista on kun on lapsia ja on äiti? Jos joku kokee sen olevan hänen elämänsä mullistavin asia niin miten joku muu voi sanoa että ei se ole, kun hänelle selvästi on?

Niin, mutta kannat nyt älytä, että se mullisti vain kyseisen henkilön elämän. Hänen itsenäkin kannattaa se sisäistää, niin ettei ala muita haukkumaan, kun näille se ei muuttanutkaan mitään :D

t.kahden äiti

Kyllä minulta ainakin löytyy sen verran myötäelämisen taitoa, että ymmärrän sen hänelle olevan suuri asia. Sama jos joku ystäväni saisi vaikka syövän, olisi aika törkeää sanoa "kai ymmärrät että tämä on sinun ongelmasi eikä minua hetkauta suuntaan eikä toiseen." vaikka niinhän se käytännössä on, hän siihen syöpään kuolee, en minä.

Nin? Syöpä on ikävä asia, on ihan normaalia antaa tukea siihen. Mutta miten se nyt on, ettei yhdestä lapsensaamosesta selviydy ilman tukea? :D Onko niin vaikeaa?

Ei mulle ollut. En ala tukea kenenkään persehedelmien maailmaantulosta. Syöpä on eri asia, ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapariskunta sai ensimmäisen lapsensa, oli tosi odotettu ja nainen on semmoinen joka ei varmaan ole mitään muuta vaihtoehtoa elämänsä kululle edes koskaan tajunnut, kuin se äitiys. Joka on ihan ok, mutta ilmeisesti vaikuttaa aika rankasti hänen ajatteluunsa. Oli voivotellut tutuillemme, kuinka se on mulle varmaan tosi rankkaa, että hänellä on lapsi kun minä olen kuitenkin ollut jo monta vuotta parisuhteessa, eikä mitään ole tapahtunut.

Ensin meinattiin miehen kanssa tikahtua nauruun, nyt en oikein jälkikäteen tiedä miten suhtautuisin. Ei oikein voi sanoa että mielummin vetäisin kamelin takapuolesta, kun hankkisin lapsen, kun sellaiset asiat ei ole mitenkään kauheen kivoja uusille vanhemmille kuulla. Jotenkin silti ärsyttää, että tilanteen ratkaisemiseksi minun pitää ajatella hänen tunteitaan mutta hänellä sitten ei näköjään oikein pysy mopo hallinnassa.

Pitäsköhän sitä itekki vaan kävellä päivät pitkät ympäriinsä pohtimassa, miten mun kiireiset ystävät on vaan kauheen kateellisia mulle. Onko äideillä jotenkin liikaa aikaa, eikö sen pitäs olla päinvastoin? Onko hän itse mahdollisesti ollut lapsettomana muille kateellinen? Ihan ihme juttu.

Taitaa se ystäväsi olla vain kateellinen sinulle..

Vierailija kirjoitti:

juu suurin osa naisista ei tosiaan haluu lapsia tai oo yhtään kateellinen muille naisille niistä ;) uskotelkaa mitä haluutte...

En halua lapsia eikä miehenikään, mitä siis pitäisi uskotella ja kenelle? Elämä on ihanaa, ei paskaa näin. Kateellinen lapsista? Miksi? Itsensä raskaaksi saaminen ei ole rakettitiedettä..naimista ilman suojaa..wau, onpa ihmeellistä :D Tekisin välittömästi abortin jos vahinko tapahtuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrät sen sitten itsekkin kun ensimmäisen lapsen saat. Se ystävä joka ei kiiruhda onnittelujen kanssa, on tosi tökerö. Ensimmäisen lapsen saatuaan selittää sen itselleen kateudella kun ei voi ymmärtää miksi joku ystävistä ei halua jakaa sitä suurta elämänmullistavaa tapahtumaa kanssani. Tuntuu ettei ne kestä kuulla toisen onnesta.

Tietenkin se on ollut järkyttävän iso juttu heille, ja ikävää että en ole päässyt käymään. Mutta se että en kestäisi jonkun onnea? Onko sinulla itselläsi jotain ongelmia asian kanssa vai mistä tuo edes tulee kenenkään mieleen? Surua on vaikea kestää, mutta mitä kestämistä on onnessa ? Kuulostaa erikoiselta.

Pitäisi varmaan tuoreiden vanhempienkin pystyä ymmärtämään, että muiden elämä jatkuu ihan samanlaisena, vaikka oma mullistuikin :)

Kuten sanoin, ymmärrät sen sitten kun olet sen oman tuhisevan nyytin kanssa siellä sairaalassa ja tajuat että tämä on mahtavinta mitä olet koko elämäsi aikana päässyt kokemaan. En ymmärrä ystäviä jotka ei onnittele tai tajua käydä uutta tulokasta katsomassa. Joten selitän sen kateudella itselleni.

Sinä siis päätät, että se kakalta haiseva käärö on kaikille mahtavin asia mitä elämässä pääsee "kokemaan"? Surullista, niin surullista.

Kyllä mulle ylppäreiden neljä ällää oli mahtavammalta tuntunut saavutus, kuin omien lasten saanti ja tämä on ihan totta!

Sä kuulostat just sellaselta oksettavalta mamma-äityliltä.[/quote]

Sä Kuulostat semmoiselta katkeralta ryybby-naikkoselta. Et ole kokenut mitään elämässä oikeasti tärkeää. Sääli.[/quote]

Sinä kuulostat juuri katkeralta äityliltä joka on kateellinen lapsettomille :) Ottaako kupoliin?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulle ylppäreiden neljä ällää oli mahtavammalta tuntunut saavutus, kuin omien lasten saanti ja tämä on ihan totta!

Normaalille ihmiselle lapset on vain osa elämää, ei mikään upea elämän suurin saavutus, tai joku elämän huipentuma.

Jos kokee lapsen saamisen jonain elämänsä saavutuksena, ei ole terve, oikeasti, eikä voi mitenkään olla hyvä äiti niille lapsille.

Ei ole oikein sille lapselle pistää sen hartioille tuollaista taakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi ole koko elämä. Yhtälailla koiranpentu tai kissanpentu on sitte joillekkin koko elämä ja suuri onni tulee eläimestä. Onhan ne eläimet jopa helpompia ku lapsi ja suloisempia.

Olen monesti saanut kuulla kuinka hoivaviettini menee hukkaan kun kotoa löytyy paljon eläimiä. Mieti nyt miten itsekäs ajattelutapa, eläimet ovat siis eräiden äitien mielestä turhia eikä niitä saisi hoivata. Hoivaan mieluusti myös muiden hylkäämiä eläimiä, meneeköhän sekin hukkaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi ole koko elämä. Yhtälailla koiranpentu tai kissanpentu on sitte joillekkin koko elämä ja suuri onni tulee eläimestä. Onhan ne eläimet jopa helpompia ku lapsi ja suloisempia.

Vain lapseton ihminen möläyttää jotain näin typerää.

Mityä typerää tässä oli? Vauvat ovat aina todella rumia ja eläinvauvat supersöpöjä. Tämän myöntää myös monet lapsia saaneetkin. 

"Näissä velojen valtaamissa ketjuissa unohtuu aina se tosiasia, että tahaton lapsettomuus on yhä edelleen selvästi yleisempää kuin vapaaehtoinen. Ja tahaton lapsettomuus aiheuttaa yleensä aina myös kateutta lapsen saaneita kohtaan. En nyt tarkoita, että ap olisi kateellinen, hän vain kuuluu vähemmistöön"

Vapaaehtoinen lapsettomuus on kylläkin nykyään todella yleistä, se kertoo vain älykkyydestä. tiesitkö, että nykytutkimusten mukaan tyhmimmillä ihmisillä on monta lasta?  Jos joku haluaa tehdä lapsen näin sairaaseen maailmaan niin mistä se kertoo? Itsekkyydestä ja tyhmyydestä.

Voi tätä naisvihan määrää taas! :D

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä naisvihan määrää taas! :D

Naisvihan? Kun kaikki eivät halua synnyttää on se naisvihaa? Naisvihaa olisi se jos kaikki pakotettaisiin synnyttämään. Onneksi ei tarvitse.

???? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tätä naisvihan määrää taas! :D

Naisvihan? Kun kaikki eivät halua synnyttää on se naisvihaa? Naisvihaa olisi se jos kaikki pakotettaisiin synnyttämään. Onneksi ei tarvitse.

Tässäkin ketjussa monet kommentit on niin myrkyllisiä, että ei tule olo, että lapsettomuudessa olisi aina kyse rauhallisesti ja vapaasti omaksutusta elämäntavasta. Jotain muuta, negatiivista energiaa tähän lapsivihamieliseen diskurssiin liittyy. 

Eniten mua huolestuttaa tämä suomalaisen yhteiskunnan jakautuminen. Ei ole hyvä, että ihmisten sosiaaliset piiri jakautuvat lapsettomiin ja lapsiperheisiin, vaan vuorovaikutusta ryhmien välillä pitäisi edistää, että lapsettomat pysyisivät kartalla siitä, mitä lapset tuovat yhteiskuntaan ja pystyisivät sietämään lapsia, ja myös niin, että perheellisillä olisi terve käsitys siitä, mitä lapsettomien elämä on.