Auttaako lyhyt asumusero?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies oli ihastunut työkaveriin, pitkään. Kun "jäi kiinni" eli tajusin kysyä, kertoi tunteiden olleen jo ohi, mutta myönsi, että ne olisivat voineet alkaa uudelleen. Kesälomat olivat heikentäneet ihastumisen tunteita. Ehto oli alusta saakka selvä. Kaikki kontaktit pois. Pari viikkoa kapinoi, mutta kun asiat selvisivät, tunteiden tunnustamiset ym. laitoin valitsemaan. Mies vaati työnantajalta työpisteen siirtoa hankalien välien vuoksi (nainen ei suostunut olemaan asiallinen töissä kun mies ilmoitti ettei halua enää jatkaa "ystävyyttä") ja sai sen. He eivät tapailleet työajan ulkopuolella eikä muutoinkaan ole olleet tekemisissä enää tuon jälkeen.

Silti asumme nyt asumuserossa, ja luottamus on vaikeaa. Itse en olisi jatkanut liittoa hetkeäkään jos mies olisi jatkanut mitään yhteydenpitoa. En suostunut edes siihen, että työpiste olisi ollut sama. Tuollainen työmatka, ehdottomasti ei.

Ihastuminen ei laannu olemalla jatkuvasti tekemisissä toisen kanssa. Päinvastoin, vaikka ihastumiset ovat normaali ilmiö pitkässä liitossa, vastuullinen puoliso välttelee kahden keskistä seuraa ihastuksen kanssa ja tekee kaikkensa ettei tunteet voimistuisi. Miehesi toimii sinua ja avioliittoa kohtaan väärin. Ero on vaikea, mutta tuolla menolla heillä sattuu vielä jotain. Ja silloinhan ero on varmasti edessä.

Haha sinä asetat ehtoja ja puolisosi "kapinoi". Taidatkin olla äiti etkä vaimo.

Ja kyllä, ihastus menee ohi nimenomaan tekemisissä olemalla. Siten huomaa kaikkein nopeimmin, että kyseessä on tavallinen ihminen puutteineen ja virheineen. Erossa ollessa ihastuksen kohde jää sen sijaan helposti jalustalle, eivätkä tunteet laannu.

Tyhmä ap:n puoliso kun lähti mustasukkaisen ap:n kanssa keskustelemaan tunteistaan. Luuli varmaan, että ap oli normaali ihminen, joka olisi ymmärtänyt, että ihastuksia voi parisuhteessakin tulla ja mennä.

Olen kyllä samoilla linjoilla, että ihastuminen menee ohi juurikin kun on tekemisissä ihastuksen kanssa.

Mutta siinä pitää molemmille olla selvä, että ei homma enää jatku kuin tuttavina. Itse juuri yritän päästä irti ihastuksestani.Näemme kuitenkin usein ja olemme sopineet ettei jatketa sen pidemmälle. Koska kummallekkin on selvää, ettei tulevaisuus yhdessä ole mahdollista. Helppoa tietenkään ei ole rimpuilla pois tunteista mitä ikävä kyllä oli ehtinyt tulemaan. Mutta aikuisen ihmisen pitäisi tietää, ettei aina saa kaikkea mitä haluaa. 

Missään nimessä ei saa sekoittaa työpaikan asioita ihastumisen takia, vaan aikuisten ihmisten pitäisi ottaa vastuu omista teoistaan ja tunteistaan.

Tämä vaatii kärsivällisyyttä ihastuneilta ja myöskin heidän perheiltään.

Minun puolisolla on ollut "viestittelysuhde" joten olen itse ollut myös kokemassa "petetyn" roolia. Siitäkin on jo kymmenen vuotta ja yhdessä ollaan edelleen. Joten ensin jäitä hattuun ja sitten puhumista, ei huutamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on Ap niin, että miehellä ei ole haluja jatkaa eikä munaa kantaa lähtijän vastuuta. Eli odottaa, että sinä lähdet, jolloin hänen ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.

Mitä jos kysyisit, että haluatko todella olla yhdessä. Jos haluaa, jättää tämän "kaverin". Aseta se ehdoksi. Jos ei onnistu, niin sait aika selvän vastauksen.

Aiotko todella kärvistellä ja odottaa, että sinut dumpataan? Ota nyt kunniasi rippeet lattialta ja lähde. Suhteenne ei tule kestämään, mutta voit päättää, lähdetkö siitä itsekunnioituksen kanssa vai et.

Olen monta kertaa asettanut tuon ehdon. Mies ei vieläkään "ymmärrä mikä on niin vaikeaa". 

En minäkään ymmärrä mikä miehen jättämisessä on niin vaikeaa, jos hän ei laita sinua etusijalle eikä ymmärrä tunteitasi.

Joo tästä saadaan hyvä kiristysputki alkuun. Ensin pitää tästä työkaverista hankkiutua tavalla tai toisella eroon, koska NAISEN TUNTEET. Jos se onnistuu, niin ap tietää, että jatkossakin saa tuossa parisuhteessa aina tahtonsa läpi samalla tavalla.

Tai miehen täytyy pitää kiinni työkaverista, koska MIEHEN TARPEET. Jos se onnistuu, mies saa jatkossakin aina tahtonsa läpi samalla tavalla.

No höh. Totta kai kumpikin puoliso valitsee kaverinsa itse. Itsestään selvää, että ihminen saa tahtonsa läpi niissä asioissa, jotka koskevat häntä itseään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies oli ihastunut työkaveriin, pitkään. Kun "jäi kiinni" eli tajusin kysyä, kertoi tunteiden olleen jo ohi, mutta myönsi, että ne olisivat voineet alkaa uudelleen. Kesälomat olivat heikentäneet ihastumisen tunteita. Ehto oli alusta saakka selvä. Kaikki kontaktit pois. Pari viikkoa kapinoi, mutta kun asiat selvisivät, tunteiden tunnustamiset ym. laitoin valitsemaan. Mies vaati työnantajalta työpisteen siirtoa hankalien välien vuoksi (nainen ei suostunut olemaan asiallinen töissä kun mies ilmoitti ettei halua enää jatkaa "ystävyyttä") ja sai sen. He eivät tapailleet työajan ulkopuolella eikä muutoinkaan ole olleet tekemisissä enää tuon jälkeen.

Silti asumme nyt asumuserossa, ja luottamus on vaikeaa. Itse en olisi jatkanut liittoa hetkeäkään jos mies olisi jatkanut mitään yhteydenpitoa. En suostunut edes siihen, että työpiste olisi ollut sama. Tuollainen työmatka, ehdottomasti ei.

Ihastuminen ei laannu olemalla jatkuvasti tekemisissä toisen kanssa. Päinvastoin, vaikka ihastumiset ovat normaali ilmiö pitkässä liitossa, vastuullinen puoliso välttelee kahden keskistä seuraa ihastuksen kanssa ja tekee kaikkensa ettei tunteet voimistuisi. Miehesi toimii sinua ja avioliittoa kohtaan väärin. Ero on vaikea, mutta tuolla menolla heillä sattuu vielä jotain. Ja silloinhan ero on varmasti edessä.

Mpinä en ymmärrä, mitä sinä tuolla saavutat?

Sait tahtoisi läpi, joo. Mies teki niin kuin sinä halusit. Mutta mitä teillä loppujen lopuksi on?

Asutte erikseen, luottamusta ei enää ole. Molempien elämä on kurjaa? Miehellä ei ole enää sitä ihastusta, eikä avioliittoa. Ei iloa mistään. Eipä ole sinullakaan.

Olisit päästänyt sen miehen menemään. Tai jättänyt kysymättä kysymyksen, johon et halunnut tietää oikeaa vastausta.

Minulla oli ihan samanlainen tilanne kuin ap:lla. Paitsi että sitten myöhemmin selvisi, että tietystihän suhde oli ollut muutakin kuin viestittelyä. Ja lapsiakin meillä oli.

Terapeutin suosittelema asumusero oli hyvä juttu, pääsin ahdistavasta tilanteesta hengähtämään ja miettimään.

Erohan siitä tuli. Mutta olen iloinen, että mietin tarkkaan - lasten takia.