Kiusaaja. Miltä tuntuu kun tiedät pilanneesi jonkun elämän?

Vaikka siitä on jo niin monia vuosia aikaa en vielläkään tunne yhtään häpeää, en myötätuntoa enkä sääliä ;(

Vierailija kirjoitti:

Vaikka siitä on jo niin monia vuosia aikaa en vielläkään tunne yhtään häpeää, en myötätuntoa enkä sääliä ;(

Olisi varmaan kannattanut keskittyä koulunkäyntiin sen kiusaamisen sijasta. No, se näkyy.

En jaksa ajatella enää kolmikymppisenä joitain ala-asteaikaisia riitoja. Tuskinpa hänen elämänsä siitä sentään pilalle meni, ja silloin kakarana näin kiusaamiseni oikeutettuna kostona siitä että sama henkilö oli kiusannut minua aiemmin.

Hyvältä tietenkin. Sehän tarkoittaa, että voitin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvältä tietenkin. Sehän tarkoittaa, että voitin.

Voi että sä oot oksettava ihminen.

Aika vähän kukaan kiusaamiseen syyllistynyt sitä miettii, pelasta vain oma nahkasi näin, että lakkaat pohtimasta.

Vaikka tuntisikin syyllisyyttä harva myöntää.

Ei yhtään miltään. Jos joku pitää itsensä koulukiusaamista syynä oman elämänhallinnansa puutteeseen, niin avakoon silmänsä ja käsittäköön sen olevan vain tekosyy. Elämässä tapahtuu paljon pahempiakin asioita kuin koulukiusaaminen ja niistä päästään yli joten siinä rähminen on vain omaa uhriutumista.

Hyvältä tai ei miltään ja en ajattele koko asiaa. Sen sijaan huvittaa oletuksesi, että kaikki olisivat noin heikkomielisiä tai ajattelisivat samalla tavalla kuin sinä.

Jos koulukiusaaja on esimerkiksi psykopaattinen tai narsistinen, niin häneltä puuttuu kyky empatiaan, hän ei tunne syyllisyyttä, hän ei kadu, hän ei tunne häpeää. Hän ehkä kiusaa myös läheisissä ihmissuhteissaan ja työssä. Elämä on hänelle tunnelattea.

Kiusasin muutamaa tyyppiä yläasteella. Kyllä, myönnän sen, olen ollut todella tyhmä ja jopa luuseri! Jos saisin vain mahdollisuuden, niin voisin palata ajassa taaksepäin ja korjata virheet joita tein, koska ne todellakin jätti arvet uhreihin. Kyllä sitä ihminen esittämisen ja hyväksymisen halusta tekee mitä vain.. 

Ja kyllä, kyllä kaduttaa!

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Vaikka minua onkin kiusattu rankasti kouluaikoina, niin ei tunne oman elämäni huonoutta yhden ihmisen syynä.

http://yle.fi/uutiset/3-9517722

Kuoliaiksi kiusatut.

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtään miltään. Jos joku pitää itsensä koulukiusaamista syynä oman elämänhallinnansa puutteeseen, niin avakoon silmänsä ja käsittäköön sen olevan vain tekosyy. Elämässä tapahtuu paljon pahempiakin asioita kuin koulukiusaaminen ja niistä päästään yli joten siinä rähminen on vain omaa uhriutumista.

Tämä kertoo tarpeeksi tunneälysi puutteesta. Ehkä jonain päivänä joudut kiusatuksi ja huomaat kuinka idioottimainen komenttisi on.

Ap ota myös huomioon tällainen näkökulma. Jos en olisi itte "kiusannut" niin olisin voinut olla silloin itte vaarassa joutua kiusatuksi. Järkevämpää pysyä pysyä voittajan puolella ja turvata oma selusta... Sen oli vaan pakko mennä niin

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Väännetään rautalangasta. Minä katkaisen sinulta jalan. Parin vuoden päästä tulen sanomaan, et "siitä katkeamisesta on jo vuosia, miks et kävele kunnolla?" Ja sit katkasen toisenkin jalan :)

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Perehdyppä ihmisen kehitykseen. Minäkuvan rakentumiseen ja siihen miten meneen ajan kokemukset vaikuttavat ihmiseen ja hänen k ehittymiseensä. Tule sitten kommentoimaan jos älykkyytesi siihen riittää.

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtään miltään. Jos joku pitää itsensä koulukiusaamista syynä oman elämänhallinnansa puutteeseen, niin avakoon silmänsä ja käsittäköön sen olevan vain tekosyy. Elämässä tapahtuu paljon pahempiakin asioita kuin koulukiusaaminen ja niistä päästään yli joten siinä rähminen on vain omaa uhriutumista.

Et taida tajuta että kiusaaminen menee kohteen ytimeen eikä lähde koskaan pois. Sitä ei osata vielä hoitaa vaan sen kanssa jää yksin. Ennaltaehkäisy olisi paras ratkaisu mutta siihen ei ole tahtoa. Aikuisetkin haluavat pitää kiusaamisen pysyvänä ilmiönä koska haluavat tehdä sitä itsekin. Siihen voi törmätä kaikkialla, jopa vanhainkodeissa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka siitä on jo niin monia vuosia aikaa en vielläkään tunne yhtään häpeää, en myötätuntoa enkä sääliä ;(

tuut näkemään sen paska kun sun lasta kiusataan, älä sitten itke ja hae sääliä et saa myötätuntoa

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Kommenttisi selittää paljon olet idiootti.