Lue keskustelun säännöt.
"Kympin tytön" sairaalloinen perfektionismi/ylisuorittaminen, mutta elämässä epäonnistuminen
22.03.2017 |
Opiskelen yliopistossa ja olen henkisesti lopussa. Pidän yllä järjetöntä tavoitetasoa, toisaalta juuri tästä syystä opintopisteitä ei kerry tarpeeksi. Tenttikammoakin on. En uskalla mennä tenttiin, koska "en kuitenkaan pääse läpi", "en osaa mitään", "häpäisen itseni"... Tällaisia asioita pyörii mielessä. Kun viimeksi pakotin itseni tenttiin, jota olin pitkään vältellyt "osaamattomuuden" takia, sain 97 % oikein.
Opiskelu, työ, elämä... Kaikki on vähitellen lähtemässä käsistä ja muuttunut todella raskaaksi. Kotitaustani on hyvin vaativa eli ihan alaluokilta asti on vaadittu vain parasta. Ja vain parasta tuli eli kymppejä kokeista ja joka kevät stipendi. Joka asiassa minua verrattiin aina muihin. Lukuaineissa onnistuin olemaan paras, mutta liikunassa, käsitöissä ym. kasin tasoa ja tästä moitittiin kotona.
Lukioon mennessä olin kehittänyt itselleni jo aivan järjettömän vaatimuksen: ainoastaan arvosana 10 kelpaa aineesta riippumatta. Lisäksi pitää opiskella kaikki mahdolliset kurssit ja kielet. Ajattelin ihan tosissani, että kun lukiossa kuitenkin ollaan vapaaehtoisesti oppimassa, niin tulee myös pyrkiä täydelliseen 10-riviin. Tämä johti kokeiden ja jopa kurssien uusimiseen, lukion venymiseen 4-vuotiseksi ja lopulta myös epäonnistumiseen. En edes yo-kirjoituksissa yltänyt L-riviin ja häpeän vieläkin erästä magnaa.
Perfektionismi näkyy myös muuten kuin opiskeluissa. Tässä joitakin vaatimuksiani:
- täydellinen ruokavalio, jopa ruokalistat joka päivälle
- täydellinen "lukujärjestys", johon merkattu kaikki syömiset, liikunta ym.
- täydellisyys ulkonäössä ja vaatteissa
- kaikkien tärkein kirjojen, varsinkin klassikkoiden, lukeminen
- usean kielen opiskelu
Lisäksi mainittakoon "kaiken tietäminen". Esimerkiksi tänään olen lukenut solubiologiasta ja perinnöllisyydestä. Tämä ei liity mitenkään alaan, jota opiskelen, eikä aihe kiinnosta minua pätkääkään. Aihe vain tuli esiin erässä tilanteessa ja tajusin, etten tiedä siitä mitään. Teen myös listoja siitä, mitä kaikkea pitäisi tietää, jotta olisi täydellinen yleissivistys (taidehistoriasta kemiaan)... Minun pitäisi elää 200-vuotiaaksi, jotta saisin edes puolet senkin listan osaamisesta hankittua.
Olen myös 13-14-vuotiaasta asti kompensoinut ihmissuhteita suorittamisella. Ongelmat kaverisuhteissa, rakkaudessa, petetyksi tulemiset ym. olen hoitanut sillä, että yritän olla parempi kuin minua loukanneet ihmiset.
Tällä hetkellä olen äärimmäisen väsynyt ja surullinen. Opiskelu on muuttunut helvetiksi ja välttelen kaiken aloittamista. Makaan sängyssä ja itken. Kaipaan niitä hetkiä, kun olen aidosti ollut kiinnostunut asioista ja lukenut omaksi iloksi enkä "pakosta".
Kommentit (80)
Et sinä ole pohjimmiltasi ollenkaan 100% täydellisyyttä vaativa perfektionisti, se on sinulle ulkoapäin (vanhempien toimesta) annettu rooli. Ei ihme että on alkanut olla äärimmäisen raskasta kantaa "väärän persoonallisuuden" taakkaa. Tarvitset kokonaisvaltaisen irtioton tästä oravanpyörästä ja muiden haluista ja vaatimuksista; aikaa löytää oma minuus ja se henkilö, joka todellisuudessa olet. Your true self. Lähde vaikka ulkomaille reppureissaamaan tms. Ihan mitä tahansa mikä ei liity yhtään mitenkään suorittamiseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sä olet niin ankara itsellesi? Ei rakkautta ja onnea tarvitse ansaita suorituksilla.
Ketään ei työelämässä kiinnosta mitä arvosanoja olet kursseista saanut, kunhan paperit on olemassa.
Opettele neulomaan, jos se on sulla heikompi osa-alue. Tee sukkia, pipoja ja kaulaliinoja. Se on paljon hyödyllisempää kuin turhien asioiden pänttääminen. Samalla saat tyydytettyä perfektionismivaateitasi.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista, varsinkin noista muutamista asiallisista. Tuon pitkän vuodatukseni kirjoitin nyt siksi, että olen huomannut asioiden lähteneen luisumaan todella huonoon suuntaan (välttelen jopa ihmisten tapaamista). Olen ollut lapsesta asti suorittaja, ja on ilmiselvää, että vanhempani ovat halunneet toteuttaa omia toiveitaan ainoan lapsensa kautta. Tietysti he ovat olleet myös ylpeitä minusta, mutta sekin on aina tarvinnut ansaita.
Tästä varmaan johtuu myös tavoitteiden ristiriitaisuus. Siis pitää olla hyvä niin kielissä, matematiikassa, historiassa, käsitöissä, liikunnassa... En oikein tiedä edes, mistä oikeasti pidän.
Varmaan kaikissa on joitakin perfektionismin piirteitä. Miten te pystytte elämään sen kanssa, että ette vaikka tiedä jotakin englannin sanaa tai puhu ranskaa, tai on joku merkittävä klassikkoromaani lukematta?
ap
Määrittelet itseäsi suoritusten kautta ja, jos et osaa jotakin englannin sanaa niin koet, että olet itse huono.
Itse olen ollut ihan hyvä koulussa mutta olen vähän sellainen "höpsö" ja aina käsitelyt virheitä ja mokiani melkeinpä huumorin kautta. Pystyn elämäään asian kanssa etten puhu ranskaa, koska en tarvitse ranskaa, enkä halua opetella sitä. En lue kirjoja sen takia, että ne olisivat klassikoita, vaan luen kirjoja sen perusteella mikä mikä minua kiinnostaa ja mistä nautin. Mulla on tietyt asiat, joissa olen hyvä ja varsinkin kouluaikoina vaadin itseltäni hyviä arvosanoja niistä, mutta ei ne huonot numerotkaan ollut maailmanloppu. Sitten esim. inhosin matikkaa ja vaikka kutonen matikasta ei haitannut ollenkaan.
Opettele vielä kympin tytöksi rentoutumisessa ja rennosti ottamisessa, niin sitten menee hyvin. Ne ovat tärkeitä taitoja elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sinä ap ole missään epäonnistunut, päinvastoin. Olet vain väsynyt ja kenties masentunut, mikä lienee tuossa tilanteessa normaalia. Suosittelen, että käyt jossain juttelemassa ja pyrit selvittämään, mistä pidät oikeasti ja mikä sinulle on elämässä tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa! Taas keksitty juttu "akateemisista". Ilmeisesti jotkut on fiksoitunut johonkin juttuun, eikä pääse siitä yli. Melkein varmasti näissä toivotaan pahaa joillekin ihmisille. Harrastuksensa kullakin. Putintrolleille edes maksetaan (tai no, luvataan palkkaa...).
Ja idioottijutulle jatkoa. Nyt annetaan idioottineuvoja. Just sellasia, joita amikset kuvittelee akateemisten antavan. Joopajoo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta jokainen, joka ei tiedä että RMS Titanic upposi 15.4.1912, vieden yli 1500 mukana ja pelastui runsaat 700. Kapteni oli Edward J Smith... Paljon on tiedettävä aiheesta, jos ei halua antaa sivistyneen moukan kuvaa.
Suosittelen myös opettelemaan, nauttimaan vihreää teetä. Lisäksi kannatisi mielestäni opetella vähän lukihäiriötä ja kirjoitusvirheitä. Yleensä älykkäimmät ihmiset tekevätkin paljon näitä :D jättäessään talonkin siivoamatta.
Melkoinen sattuma, että mielestäsi älykkäät ihmiset tekevät paljon kirjoitusvirheitä ja itse kirjoitat päin helvettiä. Kirjoitustaidottomuus onkin merkki älykkyydestä, eikä lukeneisuuden puutteesta!
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista, varsinkin noista muutamista asiallisista. Tuon pitkän vuodatukseni kirjoitin nyt siksi, että olen huomannut asioiden lähteneen luisumaan todella huonoon suuntaan (välttelen jopa ihmisten tapaamista). Olen ollut lapsesta asti suorittaja, ja on ilmiselvää, että vanhempani ovat halunneet toteuttaa omia toiveitaan ainoan lapsensa kautta. Tietysti he ovat olleet myös ylpeitä minusta, mutta sekin on aina tarvinnut ansaita.
Tästä varmaan johtuu myös tavoitteiden ristiriitaisuus. Siis pitää olla hyvä niin kielissä, matematiikassa, historiassa, käsitöissä, liikunnassa... En oikein tiedä edes, mistä oikeasti pidän.
Varmaan kaikissa on joitakin perfektionismin piirteitä. Miten te pystytte elämään sen kanssa, että ette vaikka tiedä jotakin englannin sanaa tai puhu ranskaa, tai on joku merkittävä klassikkoromaani lukematta?
ap
Ennemmin minun on vaikea samaistua sinuun, vaikka itsekin olen kympin tyttö.
Ymmärrän ehkä, että olet nyt jossain itse luomassasi kuplassa. Sen ulkopuolella suurin osa ihmisiä ei osaa ranskaa, eikä ole lukenut yhtään mitään, saati yhtään klassikkoromaaneja.
Johtuuko sinun perhetaustasta, että käsityksesi maailmasta on valtavan rajoittunut? Oletko aina käynyt kouluja muiden etuoikeutettujen kanssa?
Oletko koskaan ollut suorittavassa työssä, ns kansan parissa? Ei montaa viikkoa tarvita, niin kunnon kulttuurishokki on taattu.
Tarkoitan tämän sillä, että se voisi tehdä sinulle hyvää. Vaikka ulkomailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista, varsinkin noista muutamista asiallisista. Tuon pitkän vuodatukseni kirjoitin nyt siksi, että olen huomannut asioiden lähteneen luisumaan todella huonoon suuntaan (välttelen jopa ihmisten tapaamista). Olen ollut lapsesta asti suorittaja, ja on ilmiselvää, että vanhempani ovat halunneet toteuttaa omia toiveitaan ainoan lapsensa kautta. Tietysti he ovat olleet myös ylpeitä minusta, mutta sekin on aina tarvinnut ansaita.
Tästä varmaan johtuu myös tavoitteiden ristiriitaisuus. Siis pitää olla hyvä niin kielissä, matematiikassa, historiassa, käsitöissä, liikunnassa... En oikein tiedä edes, mistä oikeasti pidän.
Varmaan kaikissa on joitakin perfektionismin piirteitä. Miten te pystytte elämään sen kanssa, että ette vaikka tiedä jotakin englannin sanaa tai puhu ranskaa, tai on joku merkittävä klassikkoromaani lukematta?
ap
“The more you know, the more you know you don't know.”
― Aristotle
Nyt kun olen keski-ikäinen, osaan jo vailla syyllisyyttä sanoa "En halua", "En tiedä", "Minua ei kiinnosta". Olen onnellinen muiden ihmisten puolesta siitä, että he tietävät asioita, joita minä en tiedä. Katselen kaunista maisemaa ja totean, että elämä on oikeastaan aika ihanaa.
Ehkä sun pitää oppia mokailun ja virheiden tekemisen taito ja oppia nauramaan itsellesi. Oletko ikinä epäonnistunut missään, miltä se tuntui?
Ota vaikka jokin pienen opintopisteen kurssi, jonka arvosanalla ei ole mitään merkitystä ja, joka ei aiheena kiinnosta sinua. Panostat kurssiin sen verran, että pääset läpi. Sitten kun arvosanat ovat tulleet ilmi, niin käyt Alkosta hakemassa kuohuviinin ja otat tämän arvosanan vastaan kuohuviinin kanssa kilistellen ja sitten nauraa röhötät kuinka turha kurssi se oli. Voisi olla aika vapauttaa. :-P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista, varsinkin noista muutamista asiallisista. Tuon pitkän vuodatukseni kirjoitin nyt siksi, että olen huomannut asioiden lähteneen luisumaan todella huonoon suuntaan (välttelen jopa ihmisten tapaamista). Olen ollut lapsesta asti suorittaja, ja on ilmiselvää, että vanhempani ovat halunneet toteuttaa omia toiveitaan ainoan lapsensa kautta. Tietysti he ovat olleet myös ylpeitä minusta, mutta sekin on aina tarvinnut ansaita.
Tästä varmaan johtuu myös tavoitteiden ristiriitaisuus. Siis pitää olla hyvä niin kielissä, matematiikassa, historiassa, käsitöissä, liikunnassa... En oikein tiedä edes, mistä oikeasti pidän.
Varmaan kaikissa on joitakin perfektionismin piirteitä. Miten te pystytte elämään sen kanssa, että ette vaikka tiedä jotakin englannin sanaa tai puhu ranskaa, tai on joku merkittävä klassikkoromaani lukematta?
ap
Sinun elämäsi on sinua itseä varten. Ei muita. Se ei ole sinun vanhempiasi varten. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos epäonnistut jossakin aineessa? Onko se se, että vanhempasi pettyvät? Sinä olet kokenut jo sen, miltä tuntuu, kun vanhempasi pettyvät ja olet jäänyt siitä eloon ja jatkanut elämääsi.
Nyt on aika laittaa ylös sinun omia unelmiasi. Mitkä asiat ovat tuottaneet sinulle aidosti iloa ja tyytyväisyyttä vanhemmistasi riippumatta? Satsaa niihin. Vaikka ne eivät olisi juuri niitä, mitä vanhempasi toivovat ja he pettyvät, niin muistuta itsellesi "olen jo selvinnyt heidän pettymyksestään ja selviän siitä jatkossakin". Tämän jälkeen jatka taas sen tekemistä, mikä tuottaa sinulle hyvää oloa ja onnistumisen tunnetta.
Mitä tapahtuu, jos luovut joistakin aikataulutuksistasi ja täydellisyyden ehdoistasi? Mitä tapahtuu, jos huomenna menetkin tukka sotkuisena, meikittömänä ja rennommassa asussa ihmisten ilmoille? Mitä tapahtuu, jos jätät jonkin jumpan tai kuntosalin väliin ja menetkin kivaan kahvilaan vain istumaan ja olemaan? Mitä tapahtuu jos tenttikirjan sijaan otatkin käteen nopeasti luettavan dekkarin? Kaatuuko maailmasi siihen? Ei kaadu.
Sinulle saattaa tulla huono omatunto, mutta huomaa, kuinka hölmöä se on. Huono omatunto dekkarin lukemisesta?!! Huono omatunto kahvilassa käynnistä?!! Naura päin naamaa sille huonolle omalletunnolle ja jatka tiukan kalenterisi tökkimistä. Riko kalenteria lisäämällä sinne hengailua, ajan kuluttamista, asioiden kokeilua ilman, että niissä pitää kehittyä paremmaksi ja paremmaksi.
Kukaan ei voi olla täydellinen kaikessa. Ei kukaan. Et edes sinä, vaikka varmasti olet hyvin osaava ihminen. Mutta sinä voit olla täydellinen versio itsestäsi ja se tarkoittaa sitä, että sinun on luovuttava elämäsi luovuttamisesta vanhempiesi toiveiden toteuttamiseen. Silloin et ikinä voi olla täydellinen oma itsesi vaan vain kalpea versio jonkun muun toiveesta ja ideaalista. Vain tutustumalla itseesi, kokeilemalla erilaisia juttuja vähemmän vakavasti, voit löytää ne asiat, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Oman täydellisen elämäsi sankari eikä muiden marionetti.
Ap, onnea uupumisen tiellä. Tajuat itsekin, että sinun pitää tehdä muutos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan kaikissa on joitakin perfektionismin piirteitä. Miten te pystytte elämään sen kanssa, että ette vaikka tiedä jotakin englannin sanaa tai puhu ranskaa, tai on joku merkittävä klassikkoromaani lukematta?
Ylläolevasta kysymyksestä vielä. Mietittekö te muut tällaisia asioita? Ahdistaako, jos on Rikos ja rangaistus lukematta tai ette muista mitään biologiasta? Miten selviätte noista tilanteista?
Minulla on pari entistä koulukaveria, jotka ovat samanlaisia kuin minä ja ehkä olemme myös yllyttäneet toisiamme kilpailuun ja suorittamiseen. Esim. yksi heistä pääsi kauheasta harrastusmäärästä huolimatta heti lääkikseen ja hänellä on syömishäiriökin. Olen eliittilukion kasvatti, enkä siinä ympäristössä ollut mitenkään poikkeuksellisen outo tai pinko. Nämä vaikeudet ovat alkaneet vasta nyt, kun tajuaa, ettei mitenkään pysty saavuttamaan täydellisyyttä (vrt. lukion 200-sivuiset kirjat ja yliopiston 1500-sivuiset englanninkieliset kurssimateriaalit).
Hyviä neuvoja olette antaneet kyllä, kiitos.
ap
Pyöräytä jossain vaiheessa pari rasavilliä poikalasta, niin he opettavat sinulle, miten elämä otetaan rennommin.
Miksi sä suoritat ? Ketä varten ?
"Perfektionistit saattavat kärsiä ahdistuneisuushäiriöistä, alhaisesta itsetunnosta ja masennuksesta. Perfektionismi on riskitekijä pakko-oireiselle häiriölle, syömishäiriöille ja kliiniselle masennukselle." Suosittelen terapiaa myös.
Minä lopetin suorittamisen avioeroon. Kun mies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 vuoden jälkeen, niin se oli minun stoppini. Niin paljon kuin pidin itsestäni huolta, jumppasin alapäätä, meikkasin päivittäin, en nalkuttanut ja olin pullantuoksuinen päivällä ja aina halukas yöllä.
Kun elämässä tulee vastaan tilanne, jolloin suorittaminen ei auta, niin sitä kummasti lopettaa kaiken suorittamisen.
Nykyinen mieheni myös suoritti elämäänsä, työn kautta, toisella tavoin. Nyt olemme liki viisikymppisiä, ja me emme suorita yhtään mitään. Emme tee mitään, mitä ei huvita. Juomme vaikka shampanjaa keskiviikkoisin, jos huvittaa.
Suorittaminen on perseestä ja vie ilon elämästä.
Ehkä sinulla on vaativa persoonallisuushäiriö? Hae apua Yths:ltä. Tsemppiä! :)
Onneks en oo tuommonen. Oon ysipuolen tyttö jos keskiarvosta mitataan, mutta normaali järki ja päättelykyky, ihmissuhteet, ja ylipäätänsä elämästä nauttiminen, on taito, jota ylisuorittajat eivät ehdi stressiltään kokea. Siksi sanoisin olevani kympin tyttö, koska oon kirjaviisas, mutta myös järki ja oikea ymmärtäminen kuuluu pakkaukseen. Yläasteella oli monia "kympin tyttöjä" jotka opetteli vain kaiken ulkoa, ja ne ei sitten ollut muuten millään tavalla viisaita, vaan aika jälkeenjääneitä. Opiskella pitää, ja se on hyvä asia! Mutta kannattaa ottaa rennosti vaikka pari päivää viikosta, tai edes kuukaudesta. Ei se elämä stressaamalla ja kiireellä parane, huononee vaan.
En sano, että olisit jälkeenjäänyt. Monet kuitenkin on. Musta tuntuu ettet edes halua opiskella tuota tahtia, vaan koska muut ovat sen "päättäneet" puolestasi, ja haluat tuntea paremmuudentunnetta olemalla paras kaikessa, mutta oikeasti et ole yhtään onnellinen. Et oikeestaan edes tiedä, niinkuin sanoit, miksi opiskelet niin paljon. Puratko patoutuneita tunteita kirjoihin, siirrätkö jonkin asian opiskeluun? Tuntuuko, että yrität hallita elämää mahdollisimman täydellisesti, ja kun epäonnistut omasta mielestäsi, turhaudut älyttömän paljon, ja kaikki työ oli turhaa. Et osaa mitään ja koet olevasi jälleen jonkun ohjattavissa/joku muu kuin sinä hallitsee elämääsi, kun et kerran itsekkään saavuta tavoitteitasi, ja alat taas lukemaan hulluna ja keräämään asioita tehtäväksi? Mene pyytämään apua terkkarilta, että pääsisit psykologin juttusille. Kun käyt juttelemassa, voit huomatakkin asioita jotka tähän tilanteeseen vaikuttavat ja ymmärtää itseäsi. Sä oot nuori ihminen, ja kukaan ei odota sulta, että tiedät kaikesta kaiken ja olisit täydellinen ihminen. Sun vaan täytyy itsekkin ymmärtää se, ja hakea apua tuohon tilanteeseen, ettet kuluta itseäsi hulluuteen asti. Kaikkea hyvää sinulle!<3
Itse olen ehkä vasta nyt melkein 3- kymppisenä tajunnut kuinka tärkeää on pitää myös henkisstä hyvinvoinnista huolta. Ei siis pelkästään niin, että lepää riittävästä ja liikkuu. Vaan jos rehkii ja rhkii ja vaatii itseltään ylisuorituksia, eikä kuuntele itseään niin se voi jonkin ajan kuluttua olla aika vakavaa. Voi sairastua burn outiin ja joutua pidemäksi aikaa sairaslomalle, tämän kylkiäisenä voi sitten tulla erinäköisiä muita psyykkisiä ongelmia. En tarkoita peloitella mutta kannattaa haka apua tuohon.