Lue keskustelun säännöt.
Sinä vanhempi, joka "et joutunut luopumaan mistään" hankittuasi lapsia – minkälaista elämää oikein elit?
21.03.2017 |
Kommentoin toiseen ketjuun, että jos minä saisin lapsia ja jatkaisin elämää samaan malliin, lapseni otettaisiin huostaan alle viikossa. Ymmärrän täysin, että jollakulla se eniten vaativa juttu elämässä on työväenopiston jumppa kerran viikossa, ja sellaiseen elämään lapsi solahtaa varmaan paljon helpommn.
En kuitenkaan oikein osaa kuvitella, miten on fysiikan lakienkaan mahdollista ottaa hoidettavakseen jokin lapsen kokoinen projekti ilman, että se on jostakin muusta pois. Aikaa ja rahaa kun on meillä jokaisella rajoitettu määrä.
Jos olet sellainen aika–avaruusjatkumoa venyttävä supermamma, etkä ole joutunut luopumaan harrastuskerroistasi, yksinolotunneistasi, kahdenkeskisistä hetkistäsi puolison kanssa,kahvilla ja kaljalla käynneistäsi, kaveritapaamiskerroistasi, jokaviikonloppuisista pitkään nukkumisista puolisosi kanssa, seksistä milloin ja missä tahansa, osastakaan shoppailubudjettiasi tai yleisestä elämän heppoudesta ja huolettomuudesta, haluaisin tosissani kuulla, miten se on mahdollista.
Olen kyllä valmis myös hyväksymään, ettei tämä ole oikeasti mahdollista, mutta yritetään!
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Tämä vela on ihmetellyt sitäkin, että jos mikään ei muutu lasten myötä, niin miksi niitä lapsia oikein hankita? Miksi ei vain jättäydytä lapsettomaksi, jos se ei vaikuta mitenkään elämän sisältöön tai kulkuun?
Lapset tuo lisää elämään, tässähän haetaan että mitä NEGATIIVISIA muutoksia lapsi tuo mukanaan. Lapsia tehdään sen takia että lapset ovat perheenjäseniä, kuten meillä kaikilla on perheenjäseniä ollut syntymästä asti, sisaruksia, vanhemmat, isovanhemmat ym. en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa tajuta. Kyllähän esimerkiksi elämä muuttuu kun rakastuu ja menee yhteen jonkun ihmisen kanssa, hänestä tulee perheenjäsen ja hän rikastuttaa elämääsi, mutta saattaa olla että jotain negatiivistakin tulee muutoksen mukana, mutta ne negatiiviset asiat on pieniä ja ohimeneviä, ja se rakkaan läsnäolo elämässä on niin iso juttu että niillä negatiivisilla asioilla ei ole väliä.
Miksi pitää jankata että lapsi vaikuttaa seksiin, harrastuksiin, kavereiden tapaamisiin, kun ei kerran vaikuta jos ei anna vaikuttaa, se on aina oma valinta. Jos ei ole joku alkoholin suurkuluttaja irtoseksiä harrastava yökerhonotkuja, ei lapsi vaikuta kovin paljon elämäntyyliin. Eli normaalisti käydään töissä, harrastuksissa, katsotaan telkkaria, tehdään kotitöitä ja harrastetaan joskus seksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko se luopumista jos tekee edellä mainittuja asioita vain harvemmin? Tai että jos niiden asioiden eteen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa ja järjestelemään?
Kyllä se on, kun väite kuuluu, ettei ole "joutunut luopumaan yhtään mistään" ja voi elää "juuri sellaista elämää kuin ennenkin". Kaikille on selvää, ettei vanhempana tarvitse luopua kaikesta kokonaan, mutta eiköhän jokainen ymmärrä, että treffi-ilta kerran puolessa vuodessa valtavan logistiikan ja järkkäilyn jälkeen on aika eri asia kuin spontaani treffi-ilta töiden jälkeen, kun kumpikin sattui olemaan kaupungilla töiden jälkeen, tai että perheloma on eri asia kuin Trans-Siperia kahdestaan reput selässä. -ap
Minä keksin ratkaisun: nämä kyseiset ihmiset eivät aiemminkaan olleet spontaaneja tai tehneet mitään hetken mielijohteesta, matkustelleet reput selässä Trans-Siperialle. He ovat eläneet kuin lapsiperheessä ilman lapsia. Niin ja eivät viettäneet treffi-iltoja spontaanisti aiemminkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko se luopumista jos tekee edellä mainittuja asioita vain harvemmin? Tai että jos niiden asioiden eteen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa ja järjestelemään?
Kyllä se on, kun väite kuuluu, ettei ole "joutunut luopumaan yhtään mistään" ja voi elää "juuri sellaista elämää kuin ennenkin". Kaikille on selvää, ettei vanhempana tarvitse luopua kaikesta kokonaan, mutta eiköhän jokainen ymmärrä, että treffi-ilta kerran puolessa vuodessa valtavan logistiikan ja järkkäilyn jälkeen on aika eri asia kuin spontaani treffi-ilta töiden jälkeen, kun kumpikin sattui olemaan kaupungilla töiden jälkeen, tai että perheloma on eri asia kuin Trans-Siperia kahdestaan reput selässä. -ap
Minä keksin ratkaisun: nämä kyseiset ihmiset eivät aiemminkaan olleet spontaaneja tai tehneet mitään hetken mielijohteesta, matkustelleet reput selässä Trans-Siperialle. He ovat eläneet kuin lapsiperheessä ilman lapsia. Niin ja eivät viettäneet treffi-iltoja spontaanisti aiemminkaan.
Lapsiperhe-elämää ilman lapsia? Ihanan perverssiä. Nämä ovat näitä suhteita, joissa toiselle luetaan iltasatu, nukkumaanmenoa valvotaan ja pyllylle saa remmiä, jos on tuhma? Aika hardcorea toki ottaa mukaan kestovaippailu ja niskakat, mutta niinhän sen pitää olla, jos elämä kerran on jatkunut samanlaisena lasten jälkeenkin... -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki vastaajat horisee jostain luopumisesta, mutta eihän ap siihen vastausta kaivannut. Nyt etsittiin vanhempia, joiden elämässä -mikään- ei ole muuttunut lasten saannin myötä. Tuo lause on täysin absoluuttinen valhe itsessään. Koska ainakin sen verran on muuttunut, että kotona asuu yksi ihminen lisää. Joten juu, luopumaan on joutunut ja tilalle uutta saanut, ja ei harmita yhtään ja mitä kaikkea, mutta sitä ei nyt tässä keskustelussa haettu takaa.
Öö otsikko on "joka et joutunut luopumaan mistään?"
Luetunymmärtäminen.. vaikea laji näemmä.
Ihan tälleen olen elänyt kuten ennenkin, harrastan käsitöitä ja lukemista. Yksi lapsi on ja olen naimisissa, joten on runsaasti aikaa itselle. Perheenä olemme matkustelleetkin. Alkoholi ei ole koskaan kuulunutkaan kuvioihimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä vela on ihmetellyt sitäkin, että jos mikään ei muutu lasten myötä, niin miksi niitä lapsia oikein hankita? Miksi ei vain jättäydytä lapsettomaksi, jos se ei vaikuta mitenkään elämän sisältöön tai kulkuun?
Siksi, että lapsi on ihana. Ennen lapsen saamista luulin saavuttaneeni tosi paljon, koulutus yms., mutta sillä hetkellä kun hän syntyi, kaikki muu kalpeni. Lapsi on elämäni Valo!
En ole keksinyt. Mä olen luopunut pitkään nukkumisesta, siitä että voin lösähtää sohvalle töiden jälkeen, siitä että voin lähteä bilettämään ilman ennakkosuunnittelua. Olen luopunut myös täydestä käyttöoikeudesta omaan iPadiini (nyt siitä pyöritetään välillä pikku kakkosta), siististä olohuoneen lattiasta, parista koriste-esineestä.
Eikä ap varmaankaan nyt halua kuulla, että tein sen mielelläni ja että sain paljon tilalle. Eikö nämä ole itsestäänselvyyksiä? Vastaan juuri siihen, mitä kysytään, eli en ole onnistunut "jatkamaan ihan samaan malliin".
Ja en ihan usko sitäkään, että tämä ei tule kenellekään yllätyksenä. Tiesin, että vauva on siinä 24/7, mutta en minä sitä ihan oikeasti ihan ymmärtänyt. En tiennyt omien tunteideni heittelemistä enkä sitä, syökö vauva pulloa/onko hänellä jokin sairaus/masentuuko mies jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa. Rempattiin taloa ja käytiin töissä ja käytiin töissä ja käytiin töissä.
Käytiin sienessä ja marjassa ja ravintolassa joskus syömässä.
Viinaa ei ole otettu oikein koskaan.
Ja sanottakoon, että mikään ei ole muuttunut.
Vuoronperään päästetään toisemme rauhassa pilkille tai metsään tai lenkille tai tekeen jotain omia juttuja.
Minä olen nyt enemmän kotona, että se on muuttunut, ei muu.
En tunne menettäneeni mitään, vaan saaneeni väriä ja enemmän elämää.
Ihan hyvä kysymys sinällään mutta luoja ap, olet todella rasittavan kuuloinen ihminen. Siis juuri semmoinen besserwisser jonka jokaisen päivän kohokohta on se kun sai viereisen toimiston Pirkolle jauhot suuhun ja osoitettua kahvilan myyjälle miten väärässä hän taas oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Rempattiin taloa ja käytiin töissä ja käytiin töissä ja käytiin töissä.
Käytiin sienessä ja marjassa ja ravintolassa joskus syömässä.
Viinaa ei ole otettu oikein koskaan.Ja sanottakoon, että mikään ei ole muuttunut.
Vuoronperään päästetään toisemme rauhassa pilkille tai metsään tai lenkille tai tekeen jotain omia juttuja.Minä olen nyt enemmän kotona, että se on muuttunut, ei muu.
En tunne menettäneeni mitään, vaan saaneeni väriä ja enemmän elämää.
Ja vuoronperään tökitään toisemme illalla hereille ja karataan alas harrastamaan seksiä ja syömään karkkia ja katsomaan jotain elokuvaa.
Joskus aamulla pikaisia tai jopa suihkussa..
Ei ole siitäkään joutunut luopumaan.
Olen ilmeisesti joutunut luopumaan huonon elämän vietosta. Voiko joutua luopumaan jostan jota ei ole koskaan ollut?
Kaikilla ei edes ole tavoitteena sekoilla päihteiden kanssa yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko se luopumista jos tekee edellä mainittuja asioita vain harvemmin? Tai että jos niiden asioiden eteen joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa ja järjestelemään?
Kyllä se on, kun väite kuuluu, ettei ole "joutunut luopumaan yhtään mistään" ja voi elää "juuri sellaista elämää kuin ennenkin". Kaikille on selvää, ettei vanhempana tarvitse luopua kaikesta kokonaan, mutta eiköhän jokainen ymmärrä, että treffi-ilta kerran puolessa vuodessa valtavan logistiikan ja järkkäilyn jälkeen on aika eri asia kuin spontaani treffi-ilta töiden jälkeen, kun kumpikin sattui olemaan kaupungilla töiden jälkeen, tai että perheloma on eri asia kuin Trans-Siperia kahdestaan reput selässä. -ap
Minä keksin ratkaisun: nämä kyseiset ihmiset eivät aiemminkaan olleet spontaaneja tai tehneet mitään hetken mielijohteesta, matkustelleet reput selässä Trans-Siperialle. He ovat eläneet kuin lapsiperheessä ilman lapsia. Niin ja eivät viettäneet treffi-iltoja spontaanisti aiemminkaan.
Lapsiperhe-elämää ilman lapsia? Ihanan perverssiä. Nämä ovat näitä suhteita, joissa toiselle luetaan iltasatu, nukkumaanmenoa valvotaan ja pyllylle saa remmiä, jos on tuhma? Aika hardcorea toki ottaa mukaan kestovaippailu ja niskakat, mutta niinhän sen pitää olla, jos elämä kerran on jatkunut samanlaisena lasten jälkeenkin... -ap
Ai se on noin pienestä kiinni....
Joo, kakkapissavaipat, pukluja ja vauvakin siihen tuli.
Ehkä suurin muutos oli, että vauva ilmestyi jostain.
Vittu että sinä oletkin pöljä.
Minä taas olen niitä ihmisiä, jotka kaipaavat elämässään jatkuvaa tasaista muutosta. Vähän ehkä yllättävääkin, mutta tällaiselle ihmiselle lapset voivatkin sopia kuin nenä päähän, koska lasten kasvaessa tulee koko ajan uusia vaiheita ja tasaisia muutoksia. Oli vauvavaihe, päiväkotivaihe, kouluvaihe, harrastukset yms. Aina jotain uutta. Myös oma "kehityspolku" on osittain seurannut näitä vaiheita; se mammavaihe, työvaihe, irrottautumisvaihe yms. Ei se lapsiperhearki ole tasaista mössöä tai status quoa pitkällä tähtäimellä.
Ja olemme matkustelleet ja harrastaneet myös lastenkin kanssa, käyneet ulkona syömässä ja mitä näitä nyt oli. Ja ei, matkustelu ei ole samaa kuin ennen lapsia, mutta lasten kasvaessa myös matkustelu on muuttanut muotoaan. Se on just sitä elämän jatkumoa eikä status quon havittelua. Minusta on virkistävää, että elämään kuuluu vaiheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun olisikin ollut lapsia, olisi tullut jotain muutosta tähän elämään. Nyt se on - junassa postailua työmatkalla, 8h töitä, junamatka, lenkki, päivällinen, tv, uni.
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Rempattiin taloa ja käytiin töissä ja käytiin töissä ja käytiin töissä.
Käytiin sienessä ja marjassa ja ravintolassa joskus syömässä.
Viinaa ei ole otettu oikein koskaan.Ja sanottakoon, että mikään ei ole muuttunut.
Vuoronperään päästetään toisemme rauhassa pilkille tai metsään tai lenkille tai tekeen jotain omia juttuja.Minä olen nyt enemmän kotona, että se on muuttunut, ei muu.
En tunne menettäneeni mitään, vaan saaneeni väriä ja enemmän elämää.
Kouluesimerkki siitä, että samassa viestissä sanotaan, että mikään ei ole ja on muuttunut. :)
Aika moni tuntuu luulevan että ap kysyy, kokeeko ihminen menettäneensä jotain. Toinen tapa ymmärtää kysymys on ollut se, kokiko ihminen luopuneensa jostain itselleen tärkeästä. Edelleen väärin ymmärretty.
Ap kysyi kuitenkin vain konkreettisista muutoksista tai siitä, miten ihmeessä on mahdollista jatkaa muuttamatta mitään.
IMHO, jos joku ihan pokalla palaa sairaalasta vauvan kanssa ja elää kuin vauvaa ei olisikaan, vauva on vainaa parissa päivässä.
t. eri
Ennen lasta: valmistautuminen työpäivää varten, työmatkat ja työtä klo.8-20. Loppuilta istuimme mieheni kanssa omilla sohvillamme älylaitteiden kanssa.
Kapsen jälkeen: valmistautuminen työpäivää varten, työmatkat ja työtä klo.6-15, ulkoilua tai leikkiö lapsen kanssa, yhteinen illallinen, satuhetki ja nukkumaan.
Luovuin kolmesta työtunnista, TVstä ja älylaitteista. En kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Ennen lasta: valmistautuminen työpäivää varten, työmatkat ja työtä klo.8-20. Loppuilta istuimme mieheni kanssa omilla sohvillamme älylaitteiden kanssa.
Kapsen jälkeen: valmistautuminen työpäivää varten, työmatkat ja työtä klo.6-15, ulkoilua tai leikkiö lapsen kanssa, yhteinen illallinen, satuhetki ja nukkumaan.
Luovuin kolmesta työtunnista, TVstä ja älylaitteista. En kaipaa.
*Lapsen
Vierailija kirjoitti:
Minä taas olen niitä ihmisiä, jotka kaipaavat elämässään jatkuvaa tasaista muutosta. Vähän ehkä yllättävääkin, mutta tällaiselle ihmiselle lapset voivatkin sopia kuin nenä päähän, koska lasten kasvaessa tulee koko ajan uusia vaiheita ja tasaisia muutoksia. Oli vauvavaihe, päiväkotivaihe, kouluvaihe, harrastukset yms. Aina jotain uutta. Myös oma "kehityspolku" on osittain seurannut näitä vaiheita; se mammavaihe, työvaihe, irrottautumisvaihe yms. Ei se lapsiperhearki ole tasaista mössöä tai status quoa pitkällä tähtäimellä.
Ja olemme matkustelleet ja harrastaneet myös lastenkin kanssa, käyneet ulkona syömässä ja mitä näitä nyt oli. Ja ei, matkustelu ei ole samaa kuin ennen lapsia, mutta lasten kasvaessa myös matkustelu on muuttanut muotoaan. Se on just sitä elämän jatkumoa eikä status quon havittelua. Minusta on virkistävää, että elämään kuuluu vaiheita.
Ihan totta. Kyllä lapsien tuoma muutos oli ihan tervetullutta arjen puurtamiseen.
Toivat ja tuovat valoa elämään.
Jokainen vuodenaika ja asia sisältää taas uutta ja ihmeellistä, itsekin näkee asioita taas lapsen silmin.
Ap, ei ole luopumista, jos jättää tekemättä jotakin omasta vapaasta tahdosta ja ilomielin.
Luopuminen on ainakin minulle jotakin tekemättä jättämistä, jota jää kaipaamaan.
Joten ei, en ole luopunut mistään lasten takia. Ilomielin käytän aikaani heihin. Katsos, kun koen lasten kanssa viettämäni ajan monin, monin verroin antoisammaksi ja tärkeämmäksi kuin vaikka shoppailun tai harrastamisen.
Tietysti jos kokee, että shoppailu ajaa edelle, niin ei missään nimessä kannatakaan hankkia lapsia.
Matkailemista, seksiä, liikuntaa tms. en ole lasten takia lopettanut. Luen yhä paljon kirjoja ja seuraan mediaa - lapset ovat oppineet, että vaikka äiti rientää hätätilassa apuun kesken muun tekemisensä, äiti ei välttämättä tule ei-akuuteissa tilanteissa ihan heti leikkimään, vaan lukee ensin uutisen loppuun.
"Odota, tulen viiden minuutin päästä, kun olen juonut kahvini loppuun" on minusta aivan ok viesti, kunhan sitten tosiaan MENNÄÄN leikkimään viiden minuutin päästä ja silloin kun mennään, ollaan täysilla läsnä ja lapsen kanssa.
Öö otsikko on "joka et joutunut luopumaan mistään?"