Vapaaehtoisesti lapseton, miksi ihmeessä?

Olen korkeissa korkkareissa ja jakkupuvussa kulkeva muutenkin pitkä ja kuulemma hyvin näyttävä nainen, lapset vierastavat minua ja pelästyvät pelkästään korkokenkieni päättäväistä kopinaääntä. Muutamille sukulaislapsille olen se iso barbinukke eli enemmän kaveri kuin täti mikä on mielestäni hyvä asia. Pystyvät jutella minulle asioista joita eivät välttämättä halua vanhemmilleen kertoa.

Ura on minulle kaikki kaikessa, siksi nain samanhenkisen miehen. Kaikki tiedostavat meistä ettei lapset ole se meidän juttu. Kerran eräs sukulaismies kysyi että koska lapsia, vastasin että jos meillä olisi edes paikka niille työmatkojemme ajaksi, mutta ei koska eihän niitä voi päiväkausiksi lentokentän tallelokeroonkaan jättää. Sanoi vaan että joo ymmärtää oikein hyvin ettei kaikki halua enää jämähtää mihinkään kaavoihin nykypäivänä. Oli vieläpä 70-vuotias mies  :)

Ohis mutta mua ällöttää jotenkin tuo sanonta että TEHDÄ lapsia. Tekeminen kuulostaa tehtailulta eli siltä että lapsi väännetään kohtuun jostain koeputkesta, ja joka leikataan naisesta ulos jonain sellaisena kivana päivänä joka halutaan sen lapsen synttäripäiväksi "kun on varmasti niin paljon kivempaa olla jousimies kuin kauris horoskoopiltaan".

Lapsia loppujen lopuksi saadaan eikä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Ohis mutta mua ällöttää jotenkin tuo sanonta että TEHDÄ lapsia. Tekeminen kuulostaa tehtailulta eli siltä että lapsi väännetään kohtuun jostain koeputkesta, ja joka leikataan naisesta ulos jonain sellaisena kivana päivänä joka halutaan sen lapsen synttäripäiväksi "kun on varmasti niin paljon kivempaa olla jousimies kuin kauris horoskoopiltaan".

Lapsia loppujen lopuksi saadaan eikä tehdä.

No kuule, kyllä se on joskus melkomoista tekemistä, kun lasta ei yrityksistä huolimatta ala kuulua. Seksikin alkaa maistua puulta, kun se on yhtä ovulaatiopäivien kyttäämistä. Juostaan tutkimuksissa, piikitetään hormoneja jotta irtoaa munasoluja, ja sitten lopulta turvaudutaan siihen koeputkeen.

Viimeisestä kyllä sikäli samaa mieltä, että aina se tekeminenkään ei tuota haluttua tulosta. 

Lapsiperhe-elämä on ajatuksena äärimmäisen vastenmielinen. En pidä lapsista. Riittääkö?

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe-elämä on ajatuksena äärimmäisen vastenmielinen. En pidä lapsista. Riittääkö?

Pitäisi riittää mutta eiköhän joku kuitenkin kommentoi että "et tiedä mistä puhut, en minäkään tiennyt ennenkuin...." ja diibadaaba =)

Silloin lapsentekoiässä ei tullut sopivaa kumppania vastaan. Nyt neljäkymppisenä olen tyytyväinen kun ei ole lapsia. Helppo elämä ja kaikin puolin ilman murheita saa elää ja olla.

Sisaruksilla on lapsia ja heidän kanssa vietän paljon aikaa. Mutta aina helpottaa kun saa palauttaa heidät vanhemmilleen :).

Hyvän miehen löysin lopulta 8v sitten, onneksi hänkään ei halunnut enää lapsia. Hänen tytär nykyään 22v ja elää omillaan. Paljon olemme tekemisissä hänen kanssaan. Ei kaduta yhtään lapsettomuus.

Vierailija kirjoitti:

Ohis mutta mua ällöttää jotenkin tuo sanonta että TEHDÄ lapsia. Tekeminen kuulostaa tehtailulta eli siltä että lapsi väännetään kohtuun jostain koeputkesta, ja joka leikataan naisesta ulos jonain sellaisena kivana päivänä joka halutaan sen lapsen synttäripäiväksi "kun on varmasti niin paljon kivempaa olla jousimies kuin kauris horoskoopiltaan".

Lapsia loppujen lopuksi saadaan eikä tehdä.

Voe elämä. Onko se jälkikasvun saaminen muillakin lajeilla nimenomaan saamista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan halunnut hevosta. Onhan ne nättejä eläimiä, mutta kalliita ja työläitä ylläpitää. Harva hankkii hevosta jollei sitä erikseen haluamalla halua. Eikä hevosen haluamattomuus tarkoita että niitä vihaisi tai olisi jotenkin kypsymätön ottamaan vastuuta eläimestä josta huolehtiminen vie suuren osan elämästäsi.

Vaihda hevosen tilalle lapsi.

:'D kiitos sinulle joka laitoit tämän. Oon niin v***n kyllästynyt siihen ainaiseen vauvalätinään että seuraavan kerran kokeilen tätä jos joku sukulainen kysyy vauvakuumeesta. Olen jo miettinyt välien katkaisemista kaikkiin paitsi isovanhempiini. Joka helvetin kerta se on sitä vauvoisa kujertamista ja utelua. Serkuillani on nyt kolme esikoista syntynyt muutaman vuoden sisään ja oon ihan loppu. Aina joku tuppaa vauvan syliin ja sanoo: "katotaanpan tuleeko x:llekin vauvakuume hihihi :)". Tätini sanoo että pappani olisi niin onnellinen että saisi nähdä mun lapseni ennen kuin kuolee. ??!!

Olen ihan uupunut ja käyttänyt moneen kertaan kaikki mahdolliset kortit:

1. Sopimatonta kysyä vauvoista, koska kaikki ei pysty saamaan niitä

2. Ura ja muu elämä on tärkeämpi

3. En halua ekologisuuden/maailman tilanteen takia

4. Ei ole vielä 35v.kään tullu kuumetta vaikka puolisokin on

5. Ei v***u KIINNOSTA!

Taidan vääntää vielä yhden kerran rautalangasta, sit se on moimoi kaikille ja jatkan tyytyväisenä.

Tee niinkuin minä tein aikoinani. Kerroin selkeästi ja selkeällä äänellä että Inhoan vauvoja enkä koskaan halua sellaisia paska läjiä. Siinä meni kuule mummeloilta maidot väärään kurkkuun ja pullat nenään. Loppu kun pari kertaa läväytin oikeen vittumaista tekstiä sinaappiperseistä. Sitten kun joku yritti tunkea vauvaa syliini laitoin pokkana kädet seläntaakse, katsoin tyrkyttäjää silmiin ja sanoin ei kiitos ja pidin visusti kädet seläntakana jumissa, että lattialle olis tipahtanut jos antaja olis irti päästänyt =D mutta menipä jakeluun. Rumaa kielenkäyttöä joo mutta siinä vaiheessa jos mikään muu ei kerran tepsi. Ja se etten pidä vauvoja sylissä on oma asiani eikä siinä taas ole mitään rumaa.

No kun nuokin on kokeiltu, tosin en voinut käyttää rumia sanoja sen takia että ne kakarat oli pöydän lähettyvillä. Se ei ole heidän vikansa että he ovat syntyneet ja vanhemmat lapset olisi jo tajunneet puheeni. Olen sanonut kaiken napakasti ja tehostanut viestiäni pöydästä poistumisella, käyttänyt karskeja kiertoilmaisuja joita lapset eivät ymmärrä. Tuntuu että utelijat tulevat immuuneiksi sanoilleni.Tuntuu että keinot on käytetty. Ennen nykyistäni vihjasin jopa että olen lesbo ja ajattelin sen toimivan noin vanhoillisille ihmisille.

Ja tuo vauvan ojentaminen: se on mennyt läpi monta kertaa koska sen ojentajan on pitänyt mennä juhlissa juomaan kahvinsa, ja etenkin sedälläni on taipumus muistuttaa että en voi olla noin vauvavastainen koska olen terveydenhuollossa ja mun pitäisi olla ihmisläheinen. Paskat. Ja edelleen, se ei ole vauvan vika että hän on tänne joutunut. Uskoisin että hän myös oikeasti voisi pudottaa vauvan. Yleensä menen kauas tai tarjoudun hakemaan sitterin jos jään nalkkiin. Hintana siinä vauvanvahtimisesta on AINA se vittumainen kujerrus ja valokuvien ottaminen.

No hitto sentään. Sun tapauksessa ei varmaan sitten auta kuin aika. Olethan miesystävällesi muistanut kertoa että lapsia ei tässä liitossa suurella todennäköisyydellä tule? Olen nimittäin huomannut matkani varrella että on niitäkin miehiä jotka sanoo joo ja sitten myöhemmin että aijaa emmä tienny et sä oot/olit tosissas =D

Hän tietää, eikä edes haluaisi riskillä kokeilla koska suvussa on alttius erääseen sairauteen joka on hänen kohdallaan jäänyt pois eli ilmentyisi seuraavassa polvessa isolla todennäköisyydellä. Se oli helpotus tavallaan, koska olin jo varma omasta kannastani ennen tätä tietoa. Jep, se aika olis ainut lääke. Tuntuu niin paskalta että tuo pikkulapsibuumi on niin iso tällä hetkellä :/ mies ei ole halunnut tuota omaa sukutaustaansa kertoa kahvipöydässä, joten käytän ehkä vielä kohdunpoistokortin ens uteluissa. Eli äitienpäivän päivällistä ootellessa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe-elämä on ajatuksena äärimmäisen vastenmielinen. En pidä lapsista. Riittääkö?

Pitäisi riittää mutta eiköhän joku kuitenkin kommentoi että "et tiedä mistä puhut, en minäkään tiennyt ennenkuin...." ja diibadaaba =)

Ai niin, totta. Mutta voisin heittää takaisin sitten, että jos et ole reppureissannut Aasiassa, et voi tietää ettet halua sitä. Mene ny vaan, friteeratut skorpionit on oikein hyvä välipala siellä päin. Kyllä pitää kokeilla. Nii.

Toisaalta, jos "kokeilisi" lapsiperhe-elämää ja tekisi lapsen, niin minne se mukelo tuupataan sitten kun se ei edelleenkään kiinnosta, eikä ole ollenkaan oma juttu? Käykö kellään mielessä, että on sille penskalle itselleen paljon parempi olla syntymättä kokonaan, kuin joutua hylätyksi ties mihin laitoskierteeseen.

Itsellä on ehjä koti ja perheen puolelta hyvä lapsuus, enkä silti halua lapsia. Itse asiassa äitini on ihminen, joka ei pidä kuin omista lapsistaan :D

Vierailija kirjoitti:

Minä en tykkää mistään tekemisestä, en varsinkaan pakolla tulevasta. Nautin rennosta elämästä jossa voin vaikka röhnöttää päivät pitkät sängyssä tai pelata tietokoneella, tai tissutella kaljaa tai mitä vaan milloinkin huvittaa. Ajatuskin siitä että olisi lapsiperherutiinien orja ahdistaa. 

t. 42 v vapaaehtoisesti miehetön ja lapseton

Jos mies olisi lähettänyt tuon saman viestin niin olisi leimattu nyhveröksi mammanpojaksi.

Kolmen vuosien mittaisien parisuhteiden aikana mies ( kolme miestä siis) ei ole halukas ollut tekemään lapsia, miksi sitten minäkään. En ala väkisin vääntämään jälkeläisiä ja niinpä en usko että yksikään mies haluaisi lapsia, kyllä se nainen niitä enemmänkin haluaa.

En pidä lapsista, en halua olla raskaana enkä synnyttää, en ole lainkaan äidillinen enkä kotihengetär, todella huonot geenit, kroonisesti sairas mies, vanha talorähjä asuntona, hiton huono taloudellinen tilanne.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mitä tekisin jos ei olisi lapsia. En keksi muuta tekemistä. Joten mikä on saanut sinut valitsemaan toisin?

Olen jo tähän ketjuun kertonut, etten pidä lapsista, mutta lisään vielä, että keksin todella hyvin kaikkea mielenkiintoista tekemistä, joten en tarvitse lapsia senkään takia. 

Sivumennen sanottuna minut tuntevat ihmiset usein kommentoivat ihastuneena, kuinka minussa on säilynyt lapsenomainen mielikuvitus ja kyky innostua pienistä asioista. Eikä minulla ole juuri koskaan tylsää. Ehkä minussa on tarpeeksi lasta itselleni?

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka ei voi millään käsittää miksi joku hankkii lapsia, herätys, teidätkin on joku joskus tehnyt/hankkinut. Miks ihmeessä teidän vanhemmat hankki sinut? Olisko pitänyt olla hankkimatta? Se että ei ymmärrä ristiriitaa tai vastaa joo, on surullisempaa kuin ap:n aloitus.

Se, että olen syntynyt, oli vanhempieni valinta. Minulla on oikeus tehdä oma valintani.

Olemme avopuolisoni kanssa kumpikin hyvin vähävaraisia. Minä teen hyvin pienipalkkaista työtä, ja mies on pitkittyneellä sairaslomalla sydänsairautensa vuoksi. Hän tuskin pystyy palaamaan nykyiseen ammattiinsa, ja hyvin mahdollisesti ei pysty palaamaan työelämään enää koskaan.

Eli yksinkertaisesti meillä ei ole varaa hankkia lapsia, enkä ole valmis tuomaan lasta tälläisiin oloihin joissa jo kahdella aikuisella on hyvin vaikeaa. Sairautensa vuoksi mies ei pystyisi auttamaan lapsen hoidossa paljoakaan, jolloin minulle jäisi tämä vastuu lähes kokonaan. 

Tämä ei olisi hyvä perhe lapselle koska emme pystyisi tarjoamaan hänelle tasapainoista kotia, vaikka rakkautta olisikin. Eli emme siis hanki lapsia.

Arvostan vapautta ja itsenäisyyttä liikaa. Olen vapaa sielu, jolle on tärkeää voida elää spontaania, boheemia elämää täysin omilla ehdoillani. Lapsi ei yksinkertaisesti sovi tähän kuvaan, lapsi pilaisi kaiken. En halua olla pakolla sitoutunut mihinkään (en esimerkiksi ikinä sopeutunut/sopeutuisi normaaliin työelämään) ja ahdistaa ajatuskin, että elämää rajoittaisi minusta riippuvainen lapsi. Matkustan paljon ja lähden usein ihan parin päivän varoitusajalla reissuun. Matkani eivät myöskään ole sellaisia mihin voisi ottaa lapsen mukaan - rantalomien sijaan keskityn seikkailuihin, kokemuksiin, adrenaliiniryöppyihin ja kulttuurien tutkimiseen.

En ole koskaan kokenut häivähdystäkään vauvakuumeesta. En oikeastaan pidä lapsista - minulla ei ole mitään niitä vastaan sinänsä, mutta ne ovat mielestäni enemmän rasittavia kuin söpöjä ja tunnen oloni vaivaantuneeksi/epämukavaksi lasten seurassa, koska en vaan jotenkin osaa sitä lapsille lepertelyä ja jatkuviin "tyhmiin" kysymyksiin vastailua.

Ei vaan voisi vähempää kiinnostaa.

Muuta kysyttävää?

Olen jo 30 vuotias enkä koskaan ole potenut vauvakuumetta tai muutakaan. Eikä koskaan ole tullut tunnetta että haluaisin lapsia. Ei vaan ole minun juttu. Ja muutenkin on jo oman terveyden kanssa kestämistä ja jaksamista. Varmaan sitä oma äitini toivoisi lapsenlapsia mutta joudun kyllä hänelle pettymyksen tuottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Olemme avopuolisoni kanssa kumpikin hyvin vähävaraisia. Minä teen hyvin pienipalkkaista työtä, ja mies on pitkittyneellä sairaslomalla sydänsairautensa vuoksi. Hän tuskin pystyy palaamaan nykyiseen ammattiinsa, ja hyvin mahdollisesti ei pysty palaamaan työelämään enää koskaan.

Eli yksinkertaisesti meillä ei ole varaa hankkia lapsia, enkä ole valmis tuomaan lasta tälläisiin oloihin joissa jo kahdella aikuisella on hyvin vaikeaa. Sairautensa vuoksi mies ei pystyisi auttamaan lapsen hoidossa paljoakaan, jolloin minulle jäisi tämä vastuu lähes kokonaan. 

Tämä ei olisi hyvä perhe lapselle koska emme pystyisi tarjoamaan hänelle tasapainoista kotia, vaikka rakkautta olisikin. Eli emme siis hanki lapsia.

Olisin sopinut teille lapseksi. Lapsuudessani oli rahaa, mutta ei rakkautta. Minua eivät kiinnostaneet ne kalliit kotkotukset, joita vanhemmat tarjosivat, ei kiinnostanut veneily eikä muotivaatteet eikä soittoharrastus. Kaikkein mieluiten olisin vain lainannut kirjastosta kirjoja ja lukenut niitä kaikessa rauhassa. Tai leiponut sämpylöytä ja pullia, mitä tein jo aika pienestä pitäen itse.

(Tällä en sitten tarkoita, että teidän pitäisi hankkia lapsia.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mitä tekisin jos ei olisi lapsia. En keksi muuta tekemistä.

Järjettömän itsekästä ja muutenkin järjetöntä tuollainen, että teit lapsen kun et keksinyt muuta tekemistä.

Juu ja köyhä elämä kun ei ole mitään muuta? Tästäkö se johtuu kun jotkut kohtelee alakoululaisia kuin taaperoita, ihailee yläkouluikäisessä taitoja, jotka 5-vuotiaan pitäisi osata? Siis että kun elämässä ei ole muuta kun lapset niin sitten takertuu niihin?