Kuinka monen eri pojan kanssa tuli harrastettua seksiä yläasteiässä?
Kommentit (273)
0, eka kerta oli vasta lukion tokalla kun olin eka seukannu puol vuotta. Hyvä päätös. T. 90-luvun teini
Minkä ikäisiä ovat nämä nollasuman ihmettelijät? Parikymppisiä? Onko maailma muuttunut näin paljon? Itse olen syntynyt niinkin vasta kuin 90-luvun vaihteessa ja minulle ja useimmille luokkakavereilleni seksi oli yläasteella vielä melko etäinen asia. Tietysti siitä puhuttiin ja hihiteltiin, mutta ihan tosielämän seksiä ehtivät yläasteen aikana harrastaa lähinnä ne, joista ei kotona välitetty ja jotka ryyppäsivät viikonloppunsa amisautojen takapenkillä. Nämä "kovikset" olivat harvassa. Suurin osa tuntemistani oman ikäluokkani tytöistä on menettänyt neitsyytensä täysi-ikäistymisensä jälkeen. Itsellänikin yläastelukema 0.
Nollan. Olin koulukiusattu koko peruskoulun. Lukiossa keskityin opintoihin.
Annoin neitsyyteni (vasta) 20-vuotiaana opiskelija-asunnossani elämäni miehelle. Olemme edelleen yhdessä :) <3
Ei yhdenkään, onneksi olin viisas.
Yhden ja oltiin seurusteltu jo vuosi ja seurusteltiin vuosia yläasteen jälkeenkin.
Olin silloin viaton ja neitsyt, maaseudulla asuin.
Pyöreä nolla, ja ylpeä siitä :)
t: koulun tavoitelluin ylpeä neitsyt
Muutama ketjussa kirjoitellut ja kumppanin määrillä lesoillut nähtävästi ollut jo yläasteikäisestä saakka kävelevä sukupuolitautien edustaja jota ei kannata mennä viittä metriä lähemmäs. Yök!
Mä en oo uskovasta perheestä, olin yläasteella ateisti mutta silti ajattelin seksin kuuluvan avioliittoon. Ajatuskin seksin harrastamisesta tuntui silloin väärältä. Tosin kukaan mua olis varmaan silloin pannutkaan :D eli 0.
Ps. Siskon lapset lähestyy yläasteikää, tuntuisi tosi oudolta jos he alkaisivat harrastamaan jo seksiä.
Yhden ja hänen kanssaan seurustelin lähes 5 vuotta.
Mua ei yläasteella olisi voinut seksi vähempää kiinnostaa, oli enemmänkin pelottava juttu kuin mikään haluttava. Haluttava en tosin ollut minäkään, en seurustellut, mutta vaikka joku poikaystävä olisi ollutkin, en usko että olisin uskaltanut pussailua pidemmälle millään. Hyvä asia minusta, ei tuon ikäisen ole vielä mikään tarve harrastaa seksiä, kauhistun kukkahattutädin elkein aina kun opettajan työssäni kuulen nykynuorison puhuvan seksistä... vaikka tietysti siitäkin osa on varmasti vain puhetta. Mutta kun kasiluokkalainen tarjoaa kaverinsa parisuhdeongelmaan ratkaisuksi "No pane sitä!!!!", on siinä tällaisella kiltillä tytöllä pala kurkussa.
Vastaus: 0. Neitsyyteni menetin 20-vuotiaana. Tarjokkaita olisi ollut aiemminkin, mutta pidin onneksi jalat ristissä odotellen oikeasti hyvää kumppania, johon luotin. Yläasteella olin 2003-2006.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm täällä kukkahatut liehuu tai sitten neitsyitä palvotaan uhraus mielessä, alapeukuista päätellen
Täällä Bosen kukkahattu päässä kuuntelen mielimusiikkiani ostamastani musiikkipalvelusta. Enkä ymmärrä mikä uhraus?
Seksistä kuuluu nauttia. Ylä-asteella syy siihen olisi ollut sosiaaliset paineet, ahdistus ja jonkinlainen kunniamerkki ajatus. Seksi on paljon enemmän ja sen ymmärtää jokainen jossain vaiheessa. Itse edelleenkin opin ymmärtämään sitä yhä enemmän, vaikka jo yli kaksikymmentä vuotta sitten harrastin sitä ensimmäisen kerran täysi-ikäisenä.
Seksi on paljon enemmän kuin se hetken nautinto. Kun sen kietoo romantiikan käärepapereihin ja sen ympäröi rakkaudella, se ei ole arkea, vaan hekumaa josta saa viikkoihin ja kuukausiin ulottuvaa voimaa. Sitä voi jatkaa seuraavana aamuna, parin päivän päästä ja viikon päästä. Se on jonkinlaisen täyttymyksen kasvattamista ja intohimoa yhä vahvempana. Mikä osuus siitä toteutuisi nuoruuden varttitunnin kokeilun jälkeisessä morkkiksessa? Korvaisiko se seuraavan aamun ja seuraavan viikon aiheella brassailu mitään siitä?
VMP. Paneminen on pop.
On, ei se sulje pois muuta pilkettä silmäkulmassa tai romantiikkaa ja rakkautta. Päinvastoin, toimii parhaiten osana arkipäivää, se tuo oman mausteensa ja viikolla se tuo tunteille jatkumon viikonlopun intohimoon ja romantiikkaan vähän kuin puhallus saa hiilloksen taas tuleen. Kunnon roihu on kuitenkin paras ainakin aika-ajoin.
Minkähän verran sitä huumoria on mukana yläasteella? Ei ole minullakaan omakohtaista kokemusta yläasteseksistä, meni yli vuosi lukion jälkeen. Kuvittelisin, että aika jäykkää olisi ollut varsinkin jos olisi odottanut jotain kummallista.
Olin aika kiltti tyttö joten olisikohan 7-10 eri poikaa joiden kanssa harrastin oikeasti seksiä ja saman verran lisää joiden kanssa oli sormipeliä tai suuseksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8
Oho, no kiirettä sitten piti?
Kolmeassa vuodessa 8 ja sinun mielestäsi se on kiirettä? huh huh
Vierailija kirjoitti:
Aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa vasta 20-vuotiaana :D
Miten tämä liittyy aiheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Täällä Bosen kukkahattu päässä kuuntelen mielimusiikkiani ostamastani musiikkipalvelusta.
Onko Bosen kuulokkeet ja musiikkipalvelun tilaus sinulle jotenkin erityisen kehuttava juttu?
Kuinkakohan monta kertaa kiimamammat on kysynyt tolta latinolta, että onko se vapaa? Mää olen nähnyt palstalla jo ainakin kolme kertaa, enkä ole erityisemmin edes sitä seurannu. Olishan se kiva jos joku nainen olis kiinnostunut meistä tavallisista suomalaisista miehistä. Kilttimies