Vielä 80-luvulla keskiluokkaan kuuluminen oli tae tietystä "tasosta", jonka pystyi saavuttamaan tekemällä töitä

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla lähti valtava massa työttömiä Ruotsiin, eikä 80-luvullakaan täystyöllisyyttä ollut. Toki silloin ihmiset ottivat herkemmin kaikenlaiset työt vastaan, koska työn arvostus oli suurempaa kuin nykyään.

Minä otin 80-luvulla vastaan työn, koska sellaisen sain. Nyt en ole ottanut vastaan työtä, koska en ole sellaista saanut. Työn arvostukseni ei ollut 80-luvulla sen suurempi kuin nykyään. Melkeinpä päinvastoin; 80-luvulla työ oli itsestäänselvyys, jonka sai jos vain halusi. Nyt saa olla kiitollinen, jos työtä jostakin löytää.

Missä ihmeen työpaikkoja pursuavassa fantasiamaailmassa sinä oikein elät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainankorkojen ollessa ennätysalhaalla yhä useampi omistaa asuntonsa. Autoja ei ollut kahta perheessä 80-luvulla. Nykyään matkustellaan paljon enemmän ulkomaille. Ei oikein aukene 80 -luvun fantasiointi 😃

Kuka matkustelee, kuka ei. Kenellä on auto ja kenellä ei.

Ratkaisevaa oli se, että 80-luvulla sai työpaikan kuka tahansa, joka sellaisen halusi, ja työtä tekemällä saattoi sitten pyrkiä kohti noita tavoitteita. Nykyään suurella osaa kansaa ei ole sitä mahdolisuutta. Ahkeruus, opiskelu ym. mikä ennen takasi tietyn elintason, ei enää sitä tee.

Työtä sai, mutta kulutustavat olivat ihan toista kuin nykyään.

Mulla ei... 80-luvulla töissäkäyvänä kulutin jokseenkin samoin kuin nyt työttömänä. Kotimaan matkusteluun käytin enemmän rahaa. Julkinen terveydenhuolto pelasi silloin paremmin, terveyttä oli varaa pitää paremmin yllä.

Edellinen taisikin tarkoittaa, että 80-luvulla työssäkäyvä kulutti samalla tavalla kuin nykyisin työttömät kuluttavat. Nykyisin työssäkäyvät kuluttavat eri tavalla kuin työssäkäyvät 80-luvulla.

Olin kuitenkin silloin tyytyväisempi. - Siis nyt ansiosidonnaisella kulutan samaan tapaan kuin 80-luvulla työssäkäyvänä, paitsi ettei ole varaa matkustella sukulaisiin kyläilemään (ihan kotimaahan). Se pelottaa, että putoan peruspäivärahalle, silloin jää kyllä paljon vähemmän kulutettavaksi. Eli toimeentulotukiluukulle on mentävä, ja sen reaaliarvo noista päivistä on pudonnut.

Pitäisikö täältä lähteä kohta töihin Viroon, Puolaan, Kiinaan ja Bangladeshiin?

Vierailija kirjoitti:

Tuli vain mieleeni, kun luin tuon Hesarin artikkelin keskiluokan ahdingosta.

Mulle lapsuuteni keskiluokkaisuus oli sitä, että asuttiin omakotitalossa, käytiin kesällä mökillä ja lomamatkoilla. Elämä ei ollut yltäkylläistä, mutta siinä oli tietty taso ja aina pääsi eteen päin ahkeroimalla. Minunkin on iskostettu se keskiluokkainen asenne, että jokainen voi omalla työllä ja ahkeruudella päästä parempaan asemaan. Vasta joskus vähän alle 30-vuotiaana tajusin, ettei se ole totta.

Tuntuu, että nykyään omassa ystäväpiirissä on paljon "keskiluokasta pudonneita". Työt ovat pätkätöitä, tulot epäsäännöllisiä. Työntekoa varten ei voi enää uhrautua, koska sen varaan ei kannata rakentaa elämäänsä. Lapsia voidaan tehdä, mutta ne syntyvät epävarmaan maailmaan. Myös keskiluokka on köyhtynyt. Yhä useampi asuu vuokralla. Ei todellakaan ole kesäasuntoja, kahta autoa ym. mitä vielä kultaisella 80-luvulla. Aika moni on myös hurahtanut johonkin, kuka persuksi, konmarittajaksi tai fitness-urheilijaksi. Tämä on ajallemme ominaista. Huuhaa on korvannut keskiluokan ahkeruuteen ja työteliäisyyteen aikaisemmin pohjautuneen moraalisen arvomaailman.

Asuntojen hintakehitys on vitsi jolle kusipäät jotka pääsivät valtaan itse ovat vain ruokkineet sitä. Näin nuoremmilta vietiin mahdollisuus samaan mikä heillä oli.

Kun vaikka 200 000 rivitalo maksaa nykyään 180 000 euroa, niin heidän aikaan mehupurkki kaupassa oli 2-3 markkaa ja nyt sen saa 55-60c. 

Täsä nähdään, että asuntojen hintojen kohoaminen on ollut järjetöntä, ja kun nämä ovat kuuluneet omistavaan luokkaan, niin eihän se ole kiinnostanut. 

Tässä valheellisessa maailmassa on tarkoitus tekiä työt nuoren polven selkänahasta ja jo omistavan luokan vain kartuttavan omiansa varkaudella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttu yrittäjä sanoo, että suomalaisia ei enää tahdo saada tehdastöihin, kun tuet ovat hyvät. Onneksi Virosta saa työntekijöitä.

Kerrotko missä tämä tuttusi tehdas on ja pitääkö osata jotain erityistä sinne päästäkseen?

Kokemukseni mukaan nämä työvoimapulaa valittavat kummasti katoavat aina kun rupeaa vähän yksityiskohtaisemmin tiedustelemaan.

En kerro netissä keskustelupalstalla, mutta ihan avoimesti hakivat Etelä-Suomessa työntekijöitä, työkkäristäkin yrittivät. Moni kieltäytyi suoraan.

Ei mitään erityistä vaadittu, suorittavaa työtä, ei erityisen raskasta, ja ihan normien mukaiset palkat ja olot. Samoissa oloissa ja palkoissa yrittäjien lapsetkin teki töitä kesäisin ja viikonloppuisin.

Olen kuullut muualtakin vastaavia. Samoin rakennustöistä Helsingistä. Suomalaista työntekijää ei noin vain saa.

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla harvassa perheessä oli kahta autoa. Yleistyi vasta 80-90 -lukujen taitteessa.

1980-luvulla kulki vielä bussit. Nyt on pakko olla 2 autoa koska töihin ei pääse bussilla.

Vierailija kirjoitti:

Ne mökitkin olivat yleensä isovanhempien tai suvun yhteisiä mökkejä. Ei 80-luvulla nelikymppisillä keskiluokkaisilla ollut omia mökkejä.

Mun vanhemmat hankkivat ekan mökkinsä 25-vuotiaina 1970-luvulla, eivätkä ole tuttavapiirissään mitenkään ainutlaatuisia. Kaikki mökkinaapurit olivat kolmekymppisiä tai jopa alle.

Lapsuudessani 80-luvulla naapurin setä oli raksamies, joka matkusti aina 500 kilometrin päähän (usein pääkaupunkiseudulle) työmaalle, nukkui asuntovaunussa ja tuli viikonlopuiksi kotiin perheensä luokse.

Nykyään naapurilla on selkä hajalla, eivätkä kylän nuoremmatkaan miehet reissutöihin halua. Jos kotikylälläni jotain rakennetaan, ja raksamiehinä on virolaisia, jotka asuvat asuntovaunussa.

Ehkä 80- ja 90-luvut kuvastuvat tavallaan kohtuuden aikakautena. Esim. ne kavereiden perheet, jotka vaihtoivat tietokonetta tai autoja alle 3v välein olivat jotain aivan poro-porvareita. Perheissä saattoi olla 2 autoa, mutta usein toinen oli joku vanhempi kosla.

Tosiaan shoppailu, ravintolaruokailut, vuosittainen ulkomaanmatka jne. eivät välttämättä kuuluneet alemman keskiluokan elämään. Elintaso on toki noussut, ja perustarpeet saaneet aivan uudenlaisia määritelmiä.

Y- ja Z -sukupolvet ovat ensimmäisiä sukupolvia, joiden elintaso ja vauraus on suhteessa laskenut vanhempiinsa verrattuna. Ap on oikeassa, nykyään luokasta pidemminkin pudotaan kuin noustaan seuraavaan. Jotenkin lohdutonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttu yrittäjä sanoo, että suomalaisia ei enää tahdo saada tehdastöihin, kun tuet ovat hyvät. Onneksi Virosta saa työntekijöitä.

Kerrotko missä tämä tuttusi tehdas on ja pitääkö osata jotain erityistä sinne päästäkseen?

Kokemukseni mukaan nämä työvoimapulaa valittavat kummasti katoavat aina kun rupeaa vähän yksityiskohtaisemmin tiedustelemaan.

En kerro netissä keskustelupalstalla, mutta ihan avoimesti hakivat Etelä-Suomessa työntekijöitä, työkkäristäkin yrittivät. Moni kieltäytyi suoraan.

Ei mitään erityistä vaadittu, suorittavaa työtä, ei erityisen raskasta, ja ihan normien mukaiset palkat ja olot. Samoissa oloissa ja palkoissa yrittäjien lapsetkin teki töitä kesäisin ja viikonloppuisin.

Olen kuullut muualtakin vastaavia. Samoin rakennustöistä Helsingistä. Suomalaista työntekijää ei noin vain saa.

Ok, katson näitä omalta alueeltani. Teollisuuden kokoonpanotöitä on reilut kymmenen paikkaa MOL-sivustolla, mutta aika moneen kuitenkin vaaditaan koulutusta, työkokemusta tai kumpaakin.  Kannattaako silti hakea? 

Ja sitten tämä on hassua, kun vaaditaan autoa, jotta voi käydä vuorotyössä. Ikään kuin polkupyörää ei olisi keksitty. Eikö se ole työnantajalle sama, millä tavoin itsensä työpaikalle järjestää?

Mutta pistänpä hakemuksia vetämään. Saas nähdä kelpaako maisteristäti :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainankorkojen ollessa ennätysalhaalla yhä useampi omistaa asuntonsa. Autoja ei ollut kahta perheessä 80-luvulla. Nykyään matkustellaan paljon enemmän ulkomaille. Ei oikein aukene 80 -luvun fantasiointi 😃

Kuka matkustelee, kuka ei. Kenellä on auto ja kenellä ei.

Ratkaisevaa oli se, että 80-luvulla sai työpaikan kuka tahansa, joka sellaisen halusi, ja työtä tekemällä saattoi sitten pyrkiä kohti noita tavoitteita. Nykyään suurella osaa kansaa ei ole sitä mahdolisuutta. Ahkeruus, opiskelu ym. mikä ennen takasi tietyn elintason, ei enää sitä tee.

Työtä sai, mutta kulutustavat olivat ihan toista kuin nykyään.

Mulla ei... 80-luvulla töissäkäyvänä kulutin jokseenkin samoin kuin nyt työttömänä. Kotimaan matkusteluun käytin enemmän rahaa. Julkinen terveydenhuolto pelasi silloin paremmin, terveyttä oli varaa pitää paremmin yllä.

Edellinen taisikin tarkoittaa, että 80-luvulla työssäkäyvä kulutti samalla tavalla kuin nykyisin työttömät kuluttavat. Nykyisin työssäkäyvät kuluttavat eri tavalla kuin työssäkäyvät 80-luvulla.

Olin kuitenkin silloin tyytyväisempi. - Siis nyt ansiosidonnaisella kulutan samaan tapaan kuin 80-luvulla työssäkäyvänä, paitsi ettei ole varaa matkustella sukulaisiin kyläilemään (ihan kotimaahan). Se pelottaa, että putoan peruspäivärahalle, silloin jää kyllä paljon vähemmän kulutettavaksi. Eli toimeentulotukiluukulle on mentävä, ja sen reaaliarvo noista päivistä on pudonnut.

Mulle tuli kirjoituksestasi mieleen, että millaistahan olisi, jos "palaisi 80-luvulle"? Luopuisi kaikista kännyköistä, toisesta telkkarista, maksullisista tv-kanavista, tabletista ja tietokoneesta. Olisi vain lankapuhelin, laskut kävisi maksamassa pankin konttorissa ja pankkikortin sijasta käyttäisi käteistä. Telkkarista katsoisi vain Yle1:stä, Yle2:sta ja MTV3:sta. Söisi ilman omantunnontuskia pullaa, perunaa, lenkkimakkaraa, vanukkaita ja sokeroituja jugurtteja jne. Kutsuisi ystäviä kylään eikä tapaisi enää kahviloissa ja ravintoloissa. Olisiko onnellisempi tai ainakin elämäänsä tyytyväisempi? Alkaisiko jossain vaiheessa kaivata nykyaikaa?

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla harvassa perheessä oli kahta autoa. Yleistyi vasta 80-90 -lukujen taitteessa.

Meidän krs taloyhtiö on rakennettu 1984, huoneistoja 24 kpl ja autopaikkoja oli 14 kpl, josta vieraspaikkoja 4 eli asukkaiden käytössä 10 paikkaa.

Nyt autopaikkoja on 26 paikkaa ja osa joutuu säilyttämään autonsa kadulla.

Kahden auton taloudet yleistyivät 90-luvun lopulla ja 2000-luvulla.

Fitness ei ole mitään "huuhaa"ta vaan omasta terveydestä huolen pitämistä ja suosittelen sitä kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainankorkojen ollessa ennätysalhaalla yhä useampi omistaa asuntonsa. Autoja ei ollut kahta perheessä 80-luvulla. Nykyään matkustellaan paljon enemmän ulkomaille. Ei oikein aukene 80 -luvun fantasiointi 😃

Kuka matkustelee, kuka ei. Kenellä on auto ja kenellä ei.

Ratkaisevaa oli se, että 80-luvulla sai työpaikan kuka tahansa, joka sellaisen halusi, ja työtä tekemällä saattoi sitten pyrkiä kohti noita tavoitteita. Nykyään suurella osaa kansaa ei ole sitä mahdolisuutta. Ahkeruus, opiskelu ym. mikä ennen takasi tietyn elintason, ei enää sitä tee.

Työtä sai, mutta kulutustavat olivat ihan toista kuin nykyään.

Mulla ei... 80-luvulla töissäkäyvänä kulutin jokseenkin samoin kuin nyt työttömänä. Kotimaan matkusteluun käytin enemmän rahaa. Julkinen terveydenhuolto pelasi silloin paremmin, terveyttä oli varaa pitää paremmin yllä.

Edellinen taisikin tarkoittaa, että 80-luvulla työssäkäyvä kulutti samalla tavalla kuin nykyisin työttömät kuluttavat. Nykyisin työssäkäyvät kuluttavat eri tavalla kuin työssäkäyvät 80-luvulla.

Olin kuitenkin silloin tyytyväisempi. - Siis nyt ansiosidonnaisella kulutan samaan tapaan kuin 80-luvulla työssäkäyvänä, paitsi ettei ole varaa matkustella sukulaisiin kyläilemään (ihan kotimaahan). Se pelottaa, että putoan peruspäivärahalle, silloin jää kyllä paljon vähemmän kulutettavaksi. Eli toimeentulotukiluukulle on mentävä, ja sen reaaliarvo noista päivistä on pudonnut.

Mulle tuli kirjoituksestasi mieleen, että millaistahan olisi, jos "palaisi 80-luvulle"? Luopuisi kaikista kännyköistä, toisesta telkkarista, maksullisista tv-kanavista, tabletista ja tietokoneesta. Olisi vain lankapuhelin, laskut kävisi maksamassa pankin konttorissa ja pankkikortin sijasta käyttäisi käteistä. Telkkarista katsoisi vain Yle1:stä, Yle2:sta ja MTV3:sta. Söisi ilman omantunnontuskia pullaa, perunaa, lenkkimakkaraa, vanukkaita ja sokeroituja jugurtteja jne. Kutsuisi ystäviä kylään eikä tapaisi enää kahviloissa ja ravintoloissa. Olisiko onnellisempi tai ainakin elämäänsä tyytyväisempi? Alkaisiko jossain vaiheessa kaivata nykyaikaa?

Tuo on sikäli mahdoton koe, että ympäristö on muuttunut. Kaikkialle ei enää edes saa lankapuhelinliittymää, eikä ole puhelinkoppeja joista soitella. Pankit eivät mielellään palvele käteisasiakkaita, ja pankkikonttoreita on paljon harvemmassa kuin 80-luvulla. Syrjäseuduille ei ole julkista liikennettä. Ja niin edelleen.

Sokerin vaaroista kyllä varoiteltiin jo 80-luvulla, joten pullaasi et voisi syödä sen huolettomammin kuin nykyään. Voi ja kananmunat olivat ankarammin pannassa kuin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Tuli vain mieleeni, kun luin tuon Hesarin artikkelin keskiluokan ahdingosta.

Mulle lapsuuteni keskiluokkaisuus oli sitä, että asuttiin omakotitalossa, käytiin kesällä mökillä ja lomamatkoilla. Elämä ei ollut yltäkylläistä, mutta siinä oli tietty taso ja aina pääsi eteen päin ahkeroimalla. Minunkin on iskostettu se keskiluokkainen asenne, että jokainen voi omalla työllä ja ahkeruudella päästä parempaan asemaan. Vasta joskus vähän alle 30-vuotiaana tajusin, ettei se ole totta.

Tuntuu, että nykyään omassa ystäväpiirissä on paljon "keskiluokasta pudonneita". Työt ovat pätkätöitä, tulot epäsäännöllisiä. Työntekoa varten ei voi enää uhrautua, koska sen varaan ei kannata rakentaa elämäänsä. Lapsia voidaan tehdä, mutta ne syntyvät epävarmaan maailmaan. Myös keskiluokka on köyhtynyt. Yhä useampi asuu vuokralla. Ei todellakaan ole kesäasuntoja, kahta autoa ym. mitä vielä kultaisella 80-luvulla. Aika moni on myös hurahtanut johonkin, kuka persuksi, konmarittajaksi tai fitness-urheilijaksi. Tämä on ajallemme ominaista. Huuhaa on korvannut keskiluokan ahkeruuteen ja työteliäisyyteen aikaisemmin pohjautuneen moraalisen arvomaailman.

Kovin materialistinen elämänkatsomus. 

Voihan sen ajatella näinkin: Vuokralla asuminen huolettomuuden takia, minimalismia habituksessa ja sisustuksessa (ennakoivaa konmaritusta), kesämökin ja oman auton omistaminen kauhistus (hirveästi vaivaa), liikunta ja kulttuuri tuovat hyvää oloa.  Älypuhelin harvoja kulutustuotteita, johon panostaa. Voi olla keskiluokkaiset tulot ja ehkä jopa vakituinen työpaikka mutta edellisten vuosikymmenten keskiluokkaiset symbolit eivät vetoa, päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainankorkojen ollessa ennätysalhaalla yhä useampi omistaa asuntonsa. Autoja ei ollut kahta perheessä 80-luvulla. Nykyään matkustellaan paljon enemmän ulkomaille. Ei oikein aukene 80 -luvun fantasiointi 😃

Kuka matkustelee, kuka ei. Kenellä on auto ja kenellä ei.

Ratkaisevaa oli se, että 80-luvulla sai työpaikan kuka tahansa, joka sellaisen halusi, ja työtä tekemällä saattoi sitten pyrkiä kohti noita tavoitteita. Nykyään suurella osaa kansaa ei ole sitä mahdolisuutta. Ahkeruus, opiskelu ym. mikä ennen takasi tietyn elintason, ei enää sitä tee.

Työtä sai, mutta kulutustavat olivat ihan toista kuin nykyään.

Mulla ei... 80-luvulla töissäkäyvänä kulutin jokseenkin samoin kuin nyt työttömänä. Kotimaan matkusteluun käytin enemmän rahaa. Julkinen terveydenhuolto pelasi silloin paremmin, terveyttä oli varaa pitää paremmin yllä.

Edellinen taisikin tarkoittaa, että 80-luvulla työssäkäyvä kulutti samalla tavalla kuin nykyisin työttömät kuluttavat. Nykyisin työssäkäyvät kuluttavat eri tavalla kuin työssäkäyvät 80-luvulla.

Olin kuitenkin silloin tyytyväisempi. - Siis nyt ansiosidonnaisella kulutan samaan tapaan kuin 80-luvulla työssäkäyvänä, paitsi ettei ole varaa matkustella sukulaisiin kyläilemään (ihan kotimaahan). Se pelottaa, että putoan peruspäivärahalle, silloin jää kyllä paljon vähemmän kulutettavaksi. Eli toimeentulotukiluukulle on mentävä, ja sen reaaliarvo noista päivistä on pudonnut.

Mulle tuli kirjoituksestasi mieleen, että millaistahan olisi, jos "palaisi 80-luvulle"? Luopuisi kaikista kännyköistä, toisesta telkkarista, maksullisista tv-kanavista, tabletista ja tietokoneesta. Olisi vain lankapuhelin, laskut kävisi maksamassa pankin konttorissa ja pankkikortin sijasta käyttäisi käteistä. Telkkarista katsoisi vain Yle1:stä, Yle2:sta ja MTV3:sta. Söisi ilman omantunnontuskia pullaa, perunaa, lenkkimakkaraa, vanukkaita ja sokeroituja jugurtteja jne. Kutsuisi ystäviä kylään eikä tapaisi enää kahviloissa ja ravintoloissa. Olisiko onnellisempi tai ainakin elämäänsä tyytyväisempi? Alkaisiko jossain vaiheessa kaivata nykyaikaa?

(Tuli ilmoitus "Teksti on liian pitkä": lähetän kahdessa erässä)

Osa 1/2:

En ole kukaan noista pitkän litanian kirjoittajista, olen kokonaan uusi kirjoittaja tässä keskustelussa.

Mutta kysymys tuolle viimeiselle:

Mikä tuossa 1980-luvulle palaamisessa / noiden luettelemiesi asioitten palauttamisessa muka saisi kaipaamaan tähän nykyaikaan? Ja miksi?

Maailmassa on ihmiskunnan alusta lähtien käyty kauppaa, tehty voittoa, ostettu ja myyty käteisellä, ja se toimii edelleenkin aivan yhtä hyvin kuin ennenkin. Mitä ihmeen välttämättömyyksiä nämä muut järjestelyt muka ovat? Miksi nykyihminen ei osaa maksaa aivan normaalilla tavalla, rahalla, vaan tarvitsee näitä uusia kauheita "sovelluksia"? Itse ainakin anon ylhäältä, että armosta saisin kuolla ennen sitä maailmanlopun loppurytistystä, jolloin se Sinunkin ihailemasi kokonaan käteisetön aikakausi koittaa. Käyn edelleenkin pankkikontorissa ja vieron kaikkia kortteja, joten mitä syytä minulla olisi kaivata nykyjärjestelyjä, jos minut nyt siis voitaisiin palauttaa 1980-luvulle?

Pikemminkin toivon, että jonkin ihmeellisen tapahtumaketjun kautta maailma ajautuisi sellaiseen siunattuun tilanteeseen tai poliittiseen umpikujaan, että ottaisimme / joutuisimme ottamaan ihan kaikessa (negatiivisessa) kehityksessä "twelve steps back".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainankorkojen ollessa ennätysalhaalla yhä useampi omistaa asuntonsa. Autoja ei ollut kahta perheessä 80-luvulla. Nykyään matkustellaan paljon enemmän ulkomaille. Ei oikein aukene 80 -luvun fantasiointi 😃

Kuka matkustelee, kuka ei. Kenellä on auto ja kenellä ei.

Ratkaisevaa oli se, että 80-luvulla sai työpaikan kuka tahansa, joka sellaisen halusi, ja työtä tekemällä saattoi sitten pyrkiä kohti noita tavoitteita. Nykyään suurella osaa kansaa ei ole sitä mahdolisuutta. Ahkeruus, opiskelu ym. mikä ennen takasi tietyn elintason, ei enää sitä tee.

Työtä sai, mutta kulutustavat olivat ihan toista kuin nykyään.

Mulla ei... 80-luvulla töissäkäyvänä kulutin jokseenkin samoin kuin nyt työttömänä. Kotimaan matkusteluun käytin enemmän rahaa. Julkinen terveydenhuolto pelasi silloin paremmin, terveyttä oli varaa pitää paremmin yllä.

Edellinen taisikin tarkoittaa, että 80-luvulla työssäkäyvä kulutti samalla tavalla kuin nykyisin työttömät kuluttavat. Nykyisin työssäkäyvät kuluttavat eri tavalla kuin työssäkäyvät 80-luvulla.

Olin kuitenkin silloin tyytyväisempi. - Siis nyt ansiosidonnaisella kulutan samaan tapaan kuin 80-luvulla työssäkäyvänä, paitsi ettei ole varaa matkustella sukulaisiin kyläilemään (ihan kotimaahan). Se pelottaa, että putoan peruspäivärahalle, silloin jää kyllä paljon vähemmän kulutettavaksi. Eli toimeentulotukiluukulle on mentävä, ja sen reaaliarvo noista päivistä on pudonnut.

Mulle tuli kirjoituksestasi mieleen, että millaistahan olisi, jos "palaisi 80-luvulle"? Luopuisi kaikista kännyköistä, toisesta telkkarista, maksullisista tv-kanavista, tabletista ja tietokoneesta. Olisi vain lankapuhelin, laskut kävisi maksamassa pankin konttorissa ja pankkikortin sijasta käyttäisi käteistä. Telkkarista katsoisi vain Yle1:stä, Yle2:sta ja MTV3:sta. Söisi ilman omantunnontuskia pullaa, perunaa, lenkkimakkaraa, vanukkaita ja sokeroituja jugurtteja jne. Kutsuisi ystäviä kylään eikä tapaisi enää kahviloissa ja ravintoloissa. Olisiko onnellisempi tai ainakin elämäänsä tyytyväisempi? Alkaisiko jossain vaiheessa kaivata nykyaikaa?

Osa 2/2:

Nykyään minulla ei ole ensimmäistäkään tv:tä, niin en mitenkään voisi luopua "toisesta tv:stä". 1980-luvulla minulla oli itselläni pieni matka-tv omassa huoneessani ja muulla perheellä oli yksi yhteinen iso tv olohuoneessa.

Pullaa, perunaa, lenkkimakkaraa, vanukkaita ja sokeroituja jugurtteja jne. syön nykyoloissakin ihan omien mielihalujeni ja (ahtaan) rahatilanteeni mukaan "ilman omantunnontuskia" (?).

Ja miten niin "ei tapaisi enää kahviloissa ja ravintoloissa"? 1980-luvun jälkipuoliskolla istuskelin joka viikko kahviloissa, syksystä 1988 kevääseen 1991 päivittäin, ja luin koko lukion oppimäärän kaikista aineista kahviloissa. Silloin niissä oli luontevaa istua ja oleskella kun niissä sai vielä täysin vapaasti polttaakin. Ja eritoten tuo tupakoinnin vapaus on kaikkein konkreettisin esimerkki 1980-luvun kaikinpuolisesta liberalismista. Itse olin siis silloin nuorisoikäinen, ja muistan ajan kohtalaisen hyvin, ja koen, että maailma on lähes kaikessa mennyt huonommaksi kyseisen aikakauden jälkeen.

Eivät kaikki - enkä ainakaan minä - pidä myönteisinä enkä elämään mitään lisäarvoa tuovina näitä nykyajan sairaita ilmiöitä, kuten näitä pikkusieluisia tupakointirajoituksia sekä niiden noudattamisen fanaattisia ja vihaisia vartijoita ynnä kansalaispoliiseja; joka pikkuasiasta märisemistä; kaiken hajuttomuutta, värittömyyttä ja mauttomuutta; kaikenlaisten allergioitten räjähdysmäistä lisääntymistä; kaikkien nautintojen ja huvittelun kieltämistä; ihmisten muuttumista robottimaisiksi lasiruudun hinkkaajiksi jne.

Itselläni ainakin oli nuorena - 1980-luvulla - paljon enemmän vapauksia, huveja ja rahaa kuin nykyään.

Ja noista aikaisemmista kirjoituksista sen verran, että omassa kasvuympäristössäni ihan jokaisella sällillä paitsi minulla oli mopo, useimmilla laittomaksi viritetty (eikä suinkaan vain "ehkä kahdella" poroporvarin lapsella luokasta, kuten joku väitti). Itsellänikin olisi muuten ollut, mutta en kertakaikkiaan ollut kiinnostunut mopoista. Myös yli puolella tytöistä oli mopo. Ja aivan poikkeuksellista olisi ollut, että murrosikäisillä lapsilla   e i    o l i s i    o l l u t   jokaisella omaa televisiota huoneessaan; ja useimmissa perheissä (ei ehkä aivan kaikissa) oli kaksi autoa: isällä ja äidillä omansa. Jonkinlainen merenlahtimökki (oikeammin ehkä -mörskä) oli jokaisella perheellä, ja nuorisoa kiukutti, kun vanhemmat pakottivat sinne mukaan, eivätkä sallineet nuorisohenkilön jäädä yksin kotiin "muita aktiviteetteja" harrastamaan.

Oikeastaan ainoa hyvä 1980-luvun jälkeinen asia on Internet, jota juuri tässäkin nyt käytän, kun tänne kirjoittelen kannettavalla tietokoneella. Sitä ehkä saattaisin jonkin aikaa kaivata, jos siis menneisyyteen ”palautettuna” minulla olisi muistissani, millaista on elää sen kanssa.

Mutta missä ihmeen askeesiluostareissa nuo aivan totuudenvastaisia ja villejä väitteitä esittävät kirjoittajat ovat 1980-luvulla eläneet?

Joe-Poika ei-Singaporesta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainankorkojen ollessa ennätysalhaalla yhä useampi omistaa asuntonsa. Autoja ei ollut kahta perheessä 80-luvulla. Nykyään matkustellaan paljon enemmän ulkomaille. Ei oikein aukene 80 -luvun fantasiointi 😃

Kuka matkustelee, kuka ei. Kenellä on auto ja kenellä ei.

Ratkaisevaa oli se, että 80-luvulla sai työpaikan kuka tahansa, joka sellaisen halusi, ja työtä tekemällä saattoi sitten pyrkiä kohti noita tavoitteita. Nykyään suurella osaa kansaa ei ole sitä mahdolisuutta. Ahkeruus, opiskelu ym. mikä ennen takasi tietyn elintason, ei enää sitä tee.

Työtä sai, mutta kulutustavat olivat ihan toista kuin nykyään.

Mulla ei... 80-luvulla töissäkäyvänä kulutin jokseenkin samoin kuin nyt työttömänä. Kotimaan matkusteluun käytin enemmän rahaa. Julkinen terveydenhuolto pelasi silloin paremmin, terveyttä oli varaa pitää paremmin yllä.

Edellinen taisikin tarkoittaa, että 80-luvulla työssäkäyvä kulutti samalla tavalla kuin nykyisin työttömät kuluttavat. Nykyisin työssäkäyvät kuluttavat eri tavalla kuin työssäkäyvät 80-luvulla.

Olin kuitenkin silloin tyytyväisempi. - Siis nyt ansiosidonnaisella kulutan samaan tapaan kuin 80-luvulla työssäkäyvänä, paitsi ettei ole varaa matkustella sukulaisiin kyläilemään (ihan kotimaahan). Se pelottaa, että putoan peruspäivärahalle, silloin jää kyllä paljon vähemmän kulutettavaksi. Eli toimeentulotukiluukulle on mentävä, ja sen reaaliarvo noista päivistä on pudonnut.

Mulle tuli kirjoituksestasi mieleen, että millaistahan olisi, jos "palaisi 80-luvulle"? Luopuisi kaikista kännyköistä, toisesta telkkarista, maksullisista tv-kanavista, tabletista ja tietokoneesta. Olisi vain lankapuhelin, laskut kävisi maksamassa pankin konttorissa ja pankkikortin sijasta käyttäisi käteistä. Telkkarista katsoisi vain Yle1:stä, Yle2:sta ja MTV3:sta. Söisi ilman omantunnontuskia pullaa, perunaa, lenkkimakkaraa, vanukkaita ja sokeroituja jugurtteja jne. Kutsuisi ystäviä kylään eikä tapaisi enää kahviloissa ja ravintoloissa. Olisiko onnellisempi tai ainakin elämäänsä tyytyväisempi? Alkaisiko jossain vaiheessa kaivata nykyaikaa?

Osa 2/2:

Nykyään minulla ei ole ensimmäistäkään tv:tä, niin en mitenkään voisi luopua "toisesta tv:stä". 1980-luvulla minulla oli itselläni pieni matka-tv omassa huoneessani ja muulla perheellä oli yksi yhteinen iso tv olohuoneessa.

Pullaa, perunaa, lenkkimakkaraa, vanukkaita ja sokeroituja jugurtteja jne. syön nykyoloissakin ihan omien mielihalujeni ja (ahtaan) rahatilanteeni mukaan "ilman omantunnontuskia" (?).

Ja miten niin "ei tapaisi enää kahviloissa ja ravintoloissa"? 1980-luvun jälkipuoliskolla istuskelin joka viikko kahviloissa, syksystä 1988 kevääseen 1991 päivittäin, ja luin koko lukion oppimäärän kaikista aineista kahviloissa. Silloin niissä oli luontevaa istua ja oleskella kun niissä sai vielä täysin vapaasti polttaakin. Ja eritoten tuo tupakoinnin vapaus on kaikkein konkreettisin esimerkki 1980-luvun kaikinpuolisesta liberalismista. Itse olin siis silloin nuorisoikäinen, ja muistan ajan kohtalaisen hyvin, ja koen, että maailma on lähes kaikessa mennyt huonommaksi kyseisen aikakauden jälkeen.

Eivät kaikki - enkä ainakaan minä - pidä myönteisinä enkä elämään mitään lisäarvoa tuovina näitä nykyajan sairaita ilmiöitä, kuten näitä pikkusieluisia tupakointirajoituksia sekä niiden noudattamisen fanaattisia ja vihaisia vartijoita ynnä kansalaispoliiseja; joka pikkuasiasta märisemistä; kaiken hajuttomuutta, värittömyyttä ja mauttomuutta; kaikenlaisten allergioitten räjähdysmäistä lisääntymistä; kaikkien nautintojen ja huvittelun kieltämistä; ihmisten muuttumista robottimaisiksi lasiruudun hinkkaajiksi jne.

Itselläni ainakin oli nuorena - 1980-luvulla - paljon enemmän vapauksia, huveja ja rahaa kuin nykyään.

Ja noista aikaisemmista kirjoituksista sen verran, että omassa kasvuympäristössäni ihan jokaisella sällillä paitsi minulla oli mopo, useimmilla laittomaksi viritetty (eikä suinkaan vain "ehkä kahdella" poroporvarin lapsella luokasta, kuten joku väitti). Itsellänikin olisi muuten ollut, mutta en kertakaikkiaan ollut kiinnostunut mopoista. Myös yli puolella tytöistä oli mopo. Ja aivan poikkeuksellista olisi ollut, että murrosikäisillä lapsilla   e i    o l i s i    o l l u t   jokaisella omaa televisiota huoneessaan; ja useimmissa perheissä (ei ehkä aivan kaikissa) oli kaksi autoa: isällä ja äidillä omansa. Jonkinlainen merenlahtimökki (oikeammin ehkä -mörskä) oli jokaisella perheellä, ja nuorisoa kiukutti, kun vanhemmat pakottivat sinne mukaan, eivätkä sallineet nuorisohenkilön jäädä yksin kotiin "muita aktiviteetteja" harrastamaan.

Oikeastaan ainoa hyvä 1980-luvun jälkeinen asia on Internet, jota juuri tässäkin nyt käytän, kun tänne kirjoittelen kannettavalla tietokoneella. Sitä ehkä saattaisin jonkin aikaa kaivata, jos siis menneisyyteen ”palautettuna” minulla olisi muistissani, millaista on elää sen kanssa.

Mutta missä ihmeen askeesiluostareissa nuo aivan totuudenvastaisia ja villejä väitteitä esittävät kirjoittajat ovat 1980-luvulla eläneet?

Komppaan tätä! Mulla on aivan sama kokemus kasarilta. Lisäksi matkusteltiin ulkomailla n. 5 kertaa vuodessa eikä suinkaan missään turistirysissä. Mökkeilystä tapeltiin joka vkl, kun en olisi sinne kirveelläkään halunnut lähteä ja nykyään en tosiaankaan mökkeile.