Lue keskustelun säännöt.
Hei vuonna 90 syntynyt! Millainen on elämäntilanteesi?
19.03.2017 |
Kertokaahan ikätoverit! Tuntuu, että tässä iässä voi elämä olla mitä vaan, jotkut vielä opiskelee, osa elää lapsiperhearkea, kenties teillä on jo koululaisia? Itse asun ulkomailla omistusasunnossa miehen kanssa. Tienaamme molemmat todella hyvin ja matkustellaan paljon. Lapsia meillä ei ole suunnitteilla, emmekä ole kihloissa tai naimisissa. Mitä teille kuuluu?
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Tosi nuorena moni raskautunut. Ootteko käyneet lukio/amis, sitten lapset? Vai tyyliin 3,4 AMK ja 22-vuotiaana lapsi?
Tilastojen mukaan ensisynnyttäjät ovat kuitenkin 30v.. tänne ehkä kirjoittaa ympärisuomea vain tietyssä tilanteessa olevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämässä on tullut oltua kaksi vuotta, määräaikaisia sijaisuuksia kaikki. Toisaalta se ei kyllä sen suuremmin haittaa, vakityöpaikka kuulostaa jotenkin niin aikuismaiselta ja pysyvältä. Vuokralla asustelen ja sinkku olen. Seurustelukokemusta ei ole kertynyt vielä ollenkaan, joten myös kaikki avioliitto- ja lapsihaaveet tuntuvat todella kaukaisilta jutuilta. Suhteellisen tyytyväinen olen omaan elämään, vaikka välillä tuleekin semmoinen olo, että monta vuotta on tullut jo junnattua paikallaan. Onneksi omat kaverit ovat suurinpiirtein samassa elämäntilanteessa, joten vertaistukea löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oo -90 mut -92 ja oma omistusasunto rivarissa, vakiduuni rakennusalan inssinä, avoliitossa kolmatta vuotta, ei lapsia eikä tule, meillä on ihana koiravauva :) matkustelen myös paljon, joka onkin rakas harrastus. Pyyhkii siis ihan hyvin, olen tyytyväinen!
N25
No huoh, ei tämä ole ysikakkosille. Etsi toinen ketju, jossa kerrot stoorisi.
Hohhoijjaa itelles vaan, jos noin pari vuotta haittaa
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt -91 mutta voinen silti vastata.
Amk-opinnot hyvällä mallilla, valmistumiseen noin 9kk eli valmistuisin noin puoli vuotta etuajassa. On melko luottavainen olo että valmistuttuani saan töitä, insinööriksi valmistun.
Asun eläinteni kanssa asoasunnossa rivitalokaksiossa, 58 neliöinen asunto pk-seutua lähellä kehyskunnassa, juuri mun makuuni kun luonnonhelmoissa :) Omistusasunto harkinnassa joskus sitten kun opinnot on ohi ja vakityö joskus saatuna, kattoo sitä sitten aikanaan. Sitten kun tietää tarkemmin minnepäin lopulta työkin vetää jne. Perheen perustaminen pyörii mielessä ja kuuluu ihan lähivuosien suunnitelmiini.Omassa kaveripiirissäni ikäisilläni on tosi monella jo lapsia ja omistusasuntoja jne. Tosin on vastaavasti melkein yhtä paljon vielä niitäkin, joilla elämä on huoletonta opiskelijaelämää eikä perheenperustaminen ole kuulemma vielä 10 vuoteen suunnitteilla, saatika muukaan aloilleen asettuminen. Heitä kiinnostaa juuri matkustelu ja biletys enemmän.
Varo vaan, kun tuolla heti minullekin vinguttiin, kun ei ollut -90, pilkunviilaajia liikenteessä :D
Meillä vuosi eroa ja saman olen huomannut, että todella monella jo lapsia! Ollaan molemmat muuten inssejä :)
Valmistuin maisteriksi vuosi sitten, siitä asti oman alan töissä määräaikaisessa työsuhteessa. Kohta ollaan miehen kanssa oltu 2v naimisissa. Omistusasunto, kaksi koiraa ja esikoinen syntyy kesällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi nuorena moni raskautunut. Ootteko käyneet lukio/amis, sitten lapset? Vai tyyliin 3,4 AMK ja 22-vuotiaana lapsi?
Tilastojen mukaan ensisynnyttäjät ovat kuitenkin 30v.. tänne ehkä kirjoittaa ympärisuomea vain tietyssä tilanteessa olevat.
Ehkä täällä vauva-forumilla kohderyhmällä on usein jo lapsia. :)
Itse kävin lukion jälkeen AMKn ja olin vajaa vuoden oman alan töissä. 23-vuotiaana syntyi esikoinen. Sen jälkeen olen opiskellut vielä maisteriksi ja työskennellyt samaan aikaan. Seuraava lapsi syntyy marraskuussa.
Mä sain esikoisen yliopisto-opintojen aikana ja toisen niiden jälkeen. Ensimmäinen siis 22-vuotiaana ja toinen 25-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naimisissa ihanan miehen kanssa, kesällä tulee 6 vuotta seurustelua ja 3 vuotta naimisissa. :) Toinen lapsi tulossa elokuussa, esikoinen 1,5v. Vakityössä ollaan molemmat ja omistusrivarinpätkä pääkaupunkiseudun reunalla. Koira löytyy myös. :)
Tää kuulostaa mun painajaiselta.
-91
Vakityö hoitajana, josta rupeaa "kokemusta" olemaan ihan kivasti.
Sopivasti vanhemman miehen kanssa ihana avoliitto, vuokralla asumme. Lemmikkejäkin on.
Elämä on aika töiden ja sohvalla löhöämisen välimaastoa, mutta on hyvä niin. Rahasta välillä on vähän tiukempaa, mutta toisen tuella selviää jo pahemmasta "angstista"Lapsia ehkä lähivuosina voisi hankkia. :) Kaikki menee omalla painollaan. Olen tyytyväinen elämääni näin, paljon olen törmännyt samanikäisiin jolla ei töitä, koulutusta jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi ammattitutkintoa, pitkiä työttömyysjaksoja, välillä pätkätöitä. Vakituista työtä ei ole ollut koskaan, ei ole ollut edes puolta vuotta varmaa työpaikkaa. Se tuntuisi luksukselta, jos saisi edes vuoden olla jossain eikä koko ajan tarvitsisi stressata tulevaa paikkaa tai työttömyyttä.
Alkoholinkäyttö alkoi riistäytyä käsistä jo nuorena, nykyään saan vielä jotenkuten pidettyä kulissin kasassa, vaikka elämä on pahimpina kausina sitä, etten käy viikkoon suihkussa, pese pyykkiä tai poistu edes asunnosta muuta kuin hakemaan lisää juomista.
Lapsia ei ole, eikä tätä menoa koskaan olekaan. Seurustelusuhteita on ollut.
Elämänhalu on ollut viime vuosina aika lailla nolla. On järkyttävää tajuta olevansa jo kohta kolmikymppinen, suurimmaksi osaksi työtön matalapalkka-duunari, lapseton, ikuinen vuokralla asuva alkoholisti.
Tätä samaa latua mennään jo kolmannessa polvessa, vaikka olen kaikkeni yrittänyt pyristellä pinnalle. Olen käynyt pitkiä aikoja mielenterveystoimistossa, Kelan psykoterapiassa, päihdeklinikalla, kaikenlaisissa ryhmissä. On ollut vaikka ja mitä työllistämistoimia joihin olen aina kiltisti osallistunut ja kaikkeni yrittänyt.
Että tällaista on elämä niillä hälyttävissä tilastoissa komeilevilla laman lapsilla.
Naimisissa, raskaana, asuntolaina kerrostalokolmiosta, vakituisessa duunarityössä alimmassa esimiesroolissa.
Kaksi vuotta sitten minulla ei ollut mitään näistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omistusasunto, avoliitossa 2,5 vuotta, vakityö ja perhe suunnitteilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla on hirveä kiire saada elämä pakettiin jo nuorena, kun on lasta ja lainaa. En sano mitenkään paheksuen. Hyvähän se on, jos on selvät sävelet. Omassa tuttavapiirissä eletään vielä pidennettyä nuoruutta. vuonna 1990 syntynyt.
Samaa itsekin mietin. Ihan omituista lukea, että ikäisilläni jo mnta lasta, asuntolainat, omistusasunnot jne. Kaveriporukassani 88-91 syntyneillä kellään ei ole vielä mitään noista :D
Samat pohdinnat täällä, olen itse -90 syntynyt ja kaveripiirini on aina -85 syntyneistä -93 syntyneisiin ja vain muutamalla on omistusasunto ja vielä harvemmalla lapsia. Miten hitossa näin monella täällä on omakotitalo, aviopuolisu sekä useampi lapsi joista vanhin on kouluikäinen? Itse olen hyväpalkkaisessa työssä IT-alalla mutta lapseton sinkku ja vuokralla asutaan, perhe-elämä omakotitalossa tai rivarinpätkässä tuntuu realistisemmalta enemmänkin 10 vuoden päästä. Hirveä kiire ihmisillä vakiintua näemmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju alkoi vituttamaan ihan huolella.
T. yksi 90 syntynyt jolla ei todellakaan mene edes puoliksi niin hyvin mitä valtaosalla täällä.
Tämä ketju on taas ollut suurimmaksi osaksi yhden ja saman ihmisen tehtailema, ei kannata välittää! Että ap jaksaakin, rassukka...
Kiva kuulla, että näinkin moni on tyytyväinen tilanteeseensa! Itselleni lapset on tosi kaukainen ajatus... Kaikki täällä nykyisessä asuinmaassa asuvat tutut,kaverit ja kollegat ovat perustaneet perheen vasta 35 ikävuoden tienoilla. Suomen kavereissa onkin sitten 3 lapsen työtön yh, ikuisia opiskelijoita ja uraihmisiä.
Toivon kaikkea hyvää sinne risukasoihinkin!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiva kuulla, että näinkin moni on tyytyväinen tilanteeseensa! Itselleni lapset on tosi kaukainen ajatus... Kaikki täällä nykyisessä asuinmaassa asuvat tutut,kaverit ja kollegat ovat perustaneet perheen vasta 35 ikävuoden tienoilla. Suomen kavereissa onkin sitten 3 lapsen työtön yh, ikuisia opiskelijoita ja uraihmisiä.
Toivon kaikkea hyvää sinne risukasoihinkin!
Ap
Mites nyt näin :D
Maisterin paperit taskussa, oman alan hyvin palkattu työ, avomiehen kanssa kiva kämppä vähän syrjemmässä Helsingissä, pari koiraa EIKU
Masennus iski vuosi sitten, tutkinto kesken, työt menetin esimiehen kiusaamiseen kyllästyneenä. Nyt työtön ja rahat tiukilla. Jatkosta ei tietoa, pahin pelko, että kaikesta huolimatta palaan lapsuuden "kohtalooni": katkeraksi wt-pummiksi, joka hakkaa tulevia lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Tosi nuorena moni raskautunut. Ootteko käyneet lukio/amis, sitten lapset? Vai tyyliin 3,4 AMK ja 22-vuotiaana lapsi?
Sain 19-vuotiaana lukion jälkeen lapsen. Ei ollut suunniteltu, mutta kovin tervetullut ja rakastettu. Olin kotiäitinä kunnes pääsin yliopistoon 21-vuotiaana. Opintojen aikana oli myös kausia jolloin olin enemmän töissä ja välillä myös mies opiskeli. Saatiin toinen lapsi mun opintojen loppupuolella.
Meillä elämä on sujunut tosi hyvin näinkin päin ja käynyt tosi hyvä tuuri kun joustavasti ollut töitäkin saatavilla, eikä taloudellisista huolista olla pahemmin kärsitty. Lapset on molemmat saaneet olla kotihoidossa ihan ekat vuodet mikä on ollut meille tärkeää. Varsinaisen työuran alkamisesta olen nyt innoissani, vaikka opiskelu ja osa-aikaiset työt ovat olleet kivaa vastapainoa kotiäitiydelle nekin.
Olen vaihtamassa alaa, käyn osa-aikatöissä ja luen pääsykokeisiin. Olen yrittänyt koko elämäni miellyttää muita ja olin ajautunut itselleni sopimattomaan suhteeseen miehen kanssa, joka halusi nousukiitoisen elämän, lapsia ja minut jonkinlaiseksi edustus- ja kotivaimoksi. Olin äitini valitsemassa ammatissa ja töitä olisi riittänyt kyllä.
Varmaan monen silmissä minulla menee nyt huonommin, on köyhyyttä ja epävarmuutta tiedossa vielä pitkään, mutta ainakin nyt tiedän mitä haluan ja olen onnellinen.
Asun vuokralla avoliitossa, meillä on uskomattoman hyvä suhde, mutta naimisiin emme mene ja lapsia emme halua. Vakiintuminen tietylle paikkunnalle tuntuisi edelleen henkiseltä itsemurhalta. Käytämme vähät rahat matkustamiseen ja kulttuuriin. Tavoittelemme unelmiamme ja nautimme yksinkertaisesta elämästä.
2 ammattia opiskeltuna, vaimo ja 1-vuotias lapsi kotona. :)
Vakituisessa työssä ja omakotitaloa rakentamassa. Välillä ollaan rahan kanssa tiukilla mutta en muuttaisi elämästäni mitään, vihdoin minulla on perhe mistä olen aina haaveillut. :)