Hei vuonna 90 syntynyt! Millainen on elämäntilanteesi?

Ihan kivasti menee :) häät tulossa piakkoin, kiva asunto, ihana kissa, ei lapsia ja koulut käyty sekä työkokemusta saatu useamman vuoden edestä, vaikkei vakituista työtä vielä olekaan. Nyt olen ollut työttömänä pari kuukautta, mutta yksi melko lupaava paikka on jo tiedossa. Rahatilanne toki vähän huoletti aiemmin, kun ei raaski säästöjä kauheasti tuhlailla, mutta sekin oli turhaa stressaamista.

Meneepä monilla yllättävän kivasti! :o Itse asun pienessä yksiössä ja teen siivousduunia, ylimääräistä rahaa ei jää mutta pärjään juuri ja juuri. En tiedä mitä opiskelisin joten vähän jumissa nykytilanteessa. Onneton en varsinaisesti ole mutta aika epätietoinen. Poikaystävä on mutta ajatus yhteisasumisesta, avioliitosta, lapsista jne.. tuntuu todella hurjalta ja kaukaiselta. Ei ole yhtään "aikuinen" olo, hämmennyn oman ikäluokan vauvauutisista edelleen.

Tutkinto suoritettu, akateeminen ja hyväpalkkainen vakiduuni, lapseton sinkku, asun Helsingissä vuokralla. Kärsin ajoittain pahasta masennuksesta ja paniikkihäiriöistä ja ketään lähipiirissäni ei kiinnosta koska menee niin näennäisen mukavasti. Huoh. 

Vierailija kirjoitti:

Meneepä monilla yllättävän kivasti! :o Itse asun pienessä yksiössä ja teen siivousduunia, ylimääräistä rahaa ei jää mutta pärjään juuri ja juuri. En tiedä mitä opiskelisin joten vähän jumissa nykytilanteessa. Onneton en varsinaisesti ole mutta aika epätietoinen. Poikaystävä on mutta ajatus yhteisasumisesta, avioliitosta, lapsista jne.. tuntuu todella hurjalta ja kaukaiselta. Ei ole yhtään "aikuinen" olo, hämmennyn oman ikäluokan vauvauutisista edelleen.

Älä huoli, mäkin hämmennyn edelleen... olen 35.

Vakituinen työpaikka ihan hyvällä palkalla, naimisissa, ostettiin juuri rivitaloasunto (velkaa löytyy lisäksi opintolaina). Minä siis valmistunut ja mies vielä opiskelee. Ei vielä lapsia, mutta suunnitteilla kyllä.

Yliopisto-opinnot takana, tällä hetkellä töissä, asun pikkukaupungin keskustassa vuokralla. Kuulostaa kivalta, eikö?

Totuus? Yliopiston jälkeen määräaikaisuuksia eikä tietoakaan vakitöistä. Jouduin muuttamaan pätkätöiden perässä satojen kilometrien päähän vanhemmistani ja parista ystävästä. Ystävyyssuhteet ovat kärsineet, ystäväni eivät jaksa matkustaa luokseni (joudun itse olemaan aina se, joka matkustaa). En tiedä, missä olen vuoden päästä. Tästä syystä on mahdotonta miettiä omistusasuntoa tai perheen perustamista. Ero pitkästä parisuhteesta takana (ex jätti) eikä kumppanin etsiminen tällaisessa pätkäelämässä ole helppoa. Tuntuu, että joudun uhraamaan koko muun elämän pätkätöiden takia. Ja onhan se tosi kivaa, jos hyvällä tuurilla satut saamaan vuodeksi töitä ja muutat sen takia jonnekin Pihtiputaalle tai Pälkäneelle, josta et tunne ketään. Pahimmillaan tätä pätkäelämää on tiedossa vielä vuosia ellen sitten päätä jättäytyä elämäntapatyöttömäksi (mitä en haluaisi).

Voin siis sanoa, että nämä "2 ihanaa lasta, ihana mies, ihana 250 neliön omakotitalo ja ihana työ" -vastaukset hämmentävät ja ehkä olen vähän kateellinenkin, kun oma elämä on tällaista.

Yllättävän hyvin tuntuu todella monella menevän, vaikka olette vasta 27 :o

T. Ehkä hieman katkera kolmikymppinen paskaduunissa, vuokralla, lapseton jne..

Olen naimisissa ja omistan söpön pienen paritaloasunnon Espoosta. Vakityössä ollut viimeiset 5v esimiesasemassa ja opiskelen työn ohella toista alaa. Lapsia ei ole eikä tule, mutta lemmikeitä löytyy :)

Asun ulkomailla, vakituinen parisuhde, ostimme juuri ensimmäisen asuntomme, vakituinen työ ja opiskelut vievät suurimman osan ajasta. Kaikki tienattu raha menee, sillä palkkataso alhainen. En vieläkään tiedä mitä haluan tehdä työkseni. En usko että parisuhteemme kaipaa muuta virallistamista kuin yhteisen asunnon hankinta ja lisääntyminen ei kiinnosta ollenkaan.

Haaveissa saada opinnot loppuun, matkustella ja löytää vihdoin se oma juttu.

Olen 1,5v sitten valmistinut maisteriksi, asumme mieheni kanssa 4h+k+s omistusrivarissa, meillä on yksivuotias lapsi ja toinen yrityksessä ja naimisissa olemme olleet pian 3 vuotta. Mies myös -90 syntynyt.

Hassua, miten naimisiin meno mainitaan "saavutuksena". Itsekin olen ollut miehen kanssa vuosikausia yhdessä,mutta naimisissa ei olla(eikä varmaan mennäkään.)

Alapeukutuksista huomaa että kylläpä suomalaisilla ottaa päähään kun jollakin menee hyvin.

Juu, itse en ole v90 syntynyt mutta olen miljonääri ja sekstailen kauniitten 18-25v muijien kaa vaikka olen heitä paljon vanhempi. Sitä vanhemmat muijat ei kelpaa. Repikää siitää.

Vierailija kirjoitti:

Hassua, miten naimisiin meno mainitaan "saavutuksena". Itsekin olen ollut miehen kanssa vuosikausia yhdessä,mutta naimisissa ei olla(eikä varmaan mennäkään.)

Ketjussa kysyttiin elämäntilannetta, ei saavutuksia. En ainakaan itse koe "saavuttaneeni" mitään mentyäni naimisiin, mutta kyllähän se on osa mun elämää ja elämäntilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meneepä monilla yllättävän kivasti! :o Itse asun pienessä yksiössä ja teen siivousduunia, ylimääräistä rahaa ei jää mutta pärjään juuri ja juuri. En tiedä mitä opiskelisin joten vähän jumissa nykytilanteessa. Onneton en varsinaisesti ole mutta aika epätietoinen. Poikaystävä on mutta ajatus yhteisasumisesta, avioliitosta, lapsista jne.. tuntuu todella hurjalta ja kaukaiselta. Ei ole yhtään "aikuinen" olo, hämmennyn oman ikäluokan vauvauutisista edelleen.

Älä huoli, mäkin hämmennyn edelleen... olen 35.

Samat sanat...ja olen 38 :D  Kohtahan ne oman ikäluokan vauvauutiset varmaan alkavat loppuakin, joten voin sanoa että en lakannut koskaan hämmentymästä. Jotenkin en vain ole oppinut tajuamaan ikääni.

Asun myös pienessä yksiössä (vuokralla).

Poikaystävä, vuokra-asunto Helsingin keskustassa, kaksi koiraa. Vuositulot 50 000 e  ja vakiduuni. Poikaystävä tienaa vähän vähemmän mutta opinnot on molemmilla ohi. 

Kaiken kaikkiaan menee kyllä tosi hyvin, ura ja työssä eteneminen on molemmille tärkeä asia. Matkustellaan 2-3 kertaa vuodessa ja nautitaan elämästä ilman rahahuolia, oma asunto ostetaan vuoden sisään. Lapsia ja naimisiinmenoa ei olla vielä mietitty, ehkä 10 vuoden päästä. :D

Valmistuin syksyllä diplomi-insinööriksi, mulla on hyvä työpaikka, omistusasunto (paljon asuntolainaa) ja kihlattu, jolla myös asiat hyvin. Nyt matkustellaan paljon ja jossain vaiheessa toivotaan lapsia.

Asutaan miehen kanssa yhdessä ja matkustellaan paljon. Opiskelemme molemmat samalla.

Tulevaisuudessa haluamme matkustella entistä enemmän ja ostaa omistusasunnon. Rahaa on paljon jo nyt.

Yliopistosta valmistunut, nyt työtön, naimisissa, omistusasunto ( ja paljon velkaa :D), koira ja kissa , ei lapsia ( kenties ei toiveissakaan). Matkustelua mahdollisuuksien mukaan. Lähipiirissä ei ole kenelläkään vielä lapsia . Mielenkiintoisen vaihtelevia tilanteita näyttää meillä 90's olevan..

2 lasta, opiskelut keskeytyi 9 vuotta kestäneen koulukiusaamisen jatkumisen takia. Töissä on oltu on ja off monessa eri paikassa. Tällä hetkellä etin työpaikkaa tai oppisopimuspaikkaa jos lähtis vielä kokeilemaan. 

Tässä luppoaikana teen paljon projekteja. Harrastuksena autot. Osaamista on jo monella eri alalla mutta vieläkään en tiedä mikä olisi se oma ala.. Lähtisin kyllä minne vaan tekemään duunia.

Itse olen kahden lapsen äiti, olen elänyt tukevan kolmekymppistä elämää viimeiset 4v keskiluokkaisessa omistusasunnossa perheeni kanssa. Me ollaan oltu miehen kanssa jo yli 10v yhdessä (useamman vuoden vanhempi) ja lapset on 6v ja 1v. Itse nuorena aina unelmoin tälläisestä tasaisesta, turvallisesta perhe-elämästä, ehkä koska oma ei sellaista ihan ollut (no ainakaan tasaista). Hyvä amk-ammatti ja varma määräaikainen työpaikka kunnalla, mutta haluan vielä opiskella unelmatyöhöni jota olen lykännyt tänne saakka koska ensisijaisesti halusin lapsia ja jonkun idioottivarman työn. Me tullaan taloudellisesti hyvin toimeen, aluksi oli pieni pesämuna perintöä ja sitten onkin vaan tehty hirveästi töitä ja karrutettu omaisuutta. En voi valittaa mistään, puoliso on ihana, lapset terveitä ja rahat riittää kivoihinkin juttuihin (ja niihin 2. opintoihin. Enempää lapsia emme halua, siitä on pidetty huolta ettei varmasti tule.