Lue keskustelun säännöt.
Hei vuonna 90 syntynyt! Millainen on elämäntilanteesi?
19.03.2017 |
Kertokaahan ikätoverit! Tuntuu, että tässä iässä voi elämä olla mitä vaan, jotkut vielä opiskelee, osa elää lapsiperhearkea, kenties teillä on jo koululaisia? Itse asun ulkomailla omistusasunnossa miehen kanssa. Tienaamme molemmat todella hyvin ja matkustellaan paljon. Lapsia meillä ei ole suunnitteilla, emmekä ole kihloissa tai naimisissa. Mitä teille kuuluu?
Kommentit (186)
Masentunut ja toisella välivuodella. Ei vientiä sen vertaa että löytäisin naista. Ainoa hupi kitara ja runkkaaminen. Asun vanhempien luona.
-peräkammarin poika
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niille, jotka ihmettelivät tämän ketjun menoa ja sille yhdelle masentuneelle: ette ole jälkeenjääneitä. Suomalaisten ensisynnyttäjien keski-ikä on 29 (koulutetuilla korkeampi), naiset menevät avioon keskimäärin 30-vuotiaina ja korkeakoulusta valmistutaan keskimäärin 26-28-vuotiaina. Jos perhe ja koulutus ovat ne asiat, joita haluatte, vielä ei ole hätää.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 5 vuotta, naimisiin mentiin viime syksynä ja esikoinen syntyy tulevana syksynä.
Olen töissä ensikodissa ja mies on opettaja. Ollaan asuttu omassa rivitalonpätkässä kolme vuotta, nyt vähän haaveillaan isommasta.
Yritin opiskella lukion jälkeen, mutta totesin alan vääräksi. Sen jälkeen tein erilaisia duunarin hommia, vaihdoin kaupunkia ja elin kaikkeen muuhun energiaa laittaen paitsi opiskeluun. Nyt ajatus omata alasta on kypsynyt ja tunnen itseni paremmin. (Jep, lukiosta 8v ja tähän tämä ajatustyö on tuonut)
Asun vuokralla, säästän matkustamiseen ja yleisesti elämiseen. Viihdyn näin, luen paljon ja panostan arjessa paljon kropan hyvinvointiin ja yleiseen hedonismiin. Elämäni on yksinkertaista, mutta olen opetellut tällaisella "hitaalla" elämällä iloitsemaan ihan älyttömän pienistä asioista. Jos nyt jotain puuttuu, niin se opiskelupaikka ja joku tosirakkaus. Tiedän kuitenkin että niiden aika ei ole ollut vielä, mutta kohta on, olen varma siitä.
Ajattelin vielä mennä yhdelle pitemmälle reissulle ja sit katson jos ne yliopiston ovet aukeaa. En aio hankkia lapsia, niin olen ajatellut jo 5v, eli opiskelukin on lykkääntynyt kun en ota stressiä. Tunnen että olen elänyt elämää hankkien henkistä pääomaa. Jos olisin mennyt esim 4v sisällä lukion jälkeen opiskelemaan, olisin ollut todennäköisesti ihan kujalla itseni kanssa. En tunnistanut itseäni, ja kesti vuosia saada jokin tolkku minäkuvan kanssa. Tunnen itseni vahvaksi juuri nyt, opiskelen vielä itsekseen hetken ja sit menen siiihen uraputken imuun. Haaveena olisi lääkärin ammatti.
Ihan hyvä. Mulla on matkatyö, josta maksetaan huonosti, mutta joka jättää paljon vapaa-aikaa ja vie kiinnostaviin paikkoihin ja tutustuttaa kiinnostaviin ihmisiin. Lähdin vuosia sitten opiskelemaan alaa, joka ei kiinnostanut ja opinnot jäivät kesken. Ajattelin hakea taas ensi syksyksi opiskelemaan, tukiakin on jäljellä vielä ihan riittävästi. Toi työ ei ole ehkä kovin toimiva pitkän tähtäimen suunnitelma palkan pienuuden ja työnantajan epävarmuuden takia, vaikka voisihan sitä kai elämänsä näinkin viettää. Unelmatyöni olisi osa-aikainen, 25-30 tuntia viikossa.
Parisuhteessa en ole, mutta koen sosiaalisen elämäni hyväksi. Olen viimeisen kahden vuoden aikana löytänyt sekä hyvän ja tiiviin ystäväporukan, jonka kanssa voi tehdä mitä vain että aloittanut joukkuelajin, jossa oma joukkue on ihan kultainen. Tunne on jännä (positiivisella tavalla), en ole aikaisemmin kokenut olevani osa jotakin ihan tällä intensiteetillä. On myös aika vapauttavaa, että ensimmäistä kertaa elämässäni vietän aikaani isossa naisporukassa, jossa ihmiset tulevat hyvin erilaisista taustoista ja ovat 20 vuoden ikähaitarissa.
Haluaisin puolison, mutta en hinnalla millä hyvänsä. Hyvä parisuhde on mun kirjoissani tavoiteltava asia, pelkkä parisuhde ei. Pari vuotta sitten koin asian ongelmaksi, mutta nyt en ole hetkeen käynyt treffeillä. On liikaa parempaa tekemistä. :D Lapsista en oikein tiedä. (Vaikka joskus tehtiinkin yhden hyvän ystävän kanssa leikkimielinen sopimus siitä, että jos ollaan vielä 35-vuotiaina sinkkuja ja lapsettomia, hankitaan yksi yhteinen lapsi.)
Urheilen, matkustelen, käyn tapahtumissa ja leffoissa, luen, katson sarjoja ja elokuvia tv:stä ja vietän aikaa ystävien kanssa.
En ole siis saavuttanut elämässäni muodollisesti mitään. Elän kuitenkin omaa, itsenäistä elämääni ja teen asioita, joista nautin sellaisten ihmisten kanssa, joita rakastan/joista välitän.
Joskus harmittaa, että olen "hukannut aikaa". Mullahan voisi olla tutkinto, mies ja lapsikatras. Sit mietin, mitkä hyvät asiat elämässäni olisin valmis vaihtamaan pois ja totean, että ehkä aika ei mennytkään hukkaan.
Jos jotain saisin muuttaa, rahaa voisi olla vähän enemmän. Äitini jää (hyvin pienelle) eläkkeelle 15 vuoden päästä ja siihen mennessä haluaisin talousasiani sellaiselle tolalle, että mulla olisi varaa tarjota äidilleni parempi elintaso kuin mihin eläke riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut pian vuoden työtön. Suhtaudun skeptisesti työllistymiseeni, sillä ansioluetteloni koostuu lähinnä muutaman kuukauden mittaisista pilipaliharjotteluista jokapaikanhöylä -tyyliin. Suhteillakaan ei ura urkene, sillä asun uudella paikkakunnalla sulhaseni kanssa. Osaan kuitenkin nauttia elämästäni, enkä koe jääväni mistään paitsi. Olen näiden kuukausien aikana kerännyt itselleni niin paljon harrastuksia, etten enää edes kerkeä harrastamaan niitä kaikkia!
Olemme asuneet pian kolme vuotta vuokrakaksiossa. Lapsia ei ole, tuskin tulee olemaankaan, mutta lemmikeistä olemme puhuneet. Olemme molemmat kotona viihtyviä introvertteja, emmekä ole matkustelleet naapurimaita kauemmas. Säästämme nyt kuitenkin unelmiemme häämatkaa varten.
Täältä löytyy...
...mies, yhdessä oltu 8 vuotta, naimisissa 3. Ihana, ihana mies, jota ilman en pärjäisi.
...3 lasta. Ja kahdessa vuodessa saatuna, eli vipinää riittää. Esikoisella onneksi (vielä) aika hillitty uhmaikä ja vauvat nukkuu (vielä) hyvin. Lapsiluku taitaa olla täynnä, tai ehkä iltatähteä voidaan 10 vuoden päästä harkita :D
...omakotitalo. Kauan siitä haaveiltiin ja hieman ennen vauvojen syntymää päästiin tähän muuttamaan. Velkaa on pitkäksi aikaa, mutta just nyt se ei haittaa, tämä on meidän ihana koti.
...paska työ, josta hyvillä mielin olen äitiyslomalla. Ei enää oma ala innosta, suunnitelmissa irtisanoutua ja antaa paikkani ihanalta sijaiselleni.
...koulusuunnitelmia. Uusi ala on jo löydettynä ja nyt pitää vain pohtia että milloin sinne hakisi.
Kaikki siis ihan hyvin:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan suhteessa. Kaikki ikäiseni perheellisiä. Hyväpalkkaisessa työssä. Harkitsen itsemurhaa.
Vierailija kirjoitti:
Yritin opiskella lukion jälkeen, mutta totesin alan vääräksi. Sen jälkeen tein erilaisia duunarin hommia, vaihdoin kaupunkia ja elin kaikkeen muuhun energiaa laittaen paitsi opiskeluun. Nyt ajatus omata alasta on kypsynyt ja tunnen itseni paremmin. (Jep, lukiosta 8v ja tähän tämä ajatustyö on tuonut)
Asun vuokralla, säästän matkustamiseen ja yleisesti elämiseen. Viihdyn näin, luen paljon ja panostan arjessa paljon kropan hyvinvointiin ja yleiseen hedonismiin. Elämäni on yksinkertaista, mutta olen opetellut tällaisella "hitaalla" elämällä iloitsemaan ihan älyttömän pienistä asioista. Jos nyt jotain puuttuu, niin se opiskelupaikka ja joku tosirakkaus. Tiedän kuitenkin että niiden aika ei ole ollut vielä, mutta kohta on, olen varma siitä.
Ajattelin vielä mennä yhdelle pitemmälle reissulle ja sit katson jos ne yliopiston ovet aukeaa. En aio hankkia lapsia, niin olen ajatellut jo 5v, eli opiskelukin on lykkääntynyt kun en ota stressiä. Tunnen että olen elänyt elämää hankkien henkistä pääomaa. Jos olisin mennyt esim 4v sisällä lukion jälkeen opiskelemaan, olisin ollut todennäköisesti ihan kujalla itseni kanssa. En tunnistanut itseäni, ja kesti vuosia saada jokin tolkku minäkuvan kanssa. Tunnen itseni vahvaksi juuri nyt, opiskelen vielä itsekseen hetken ja sit menen siiihen uraputken imuun. Haaveena olisi lääkärin ammatti.
Nyt kun ajatus omasta alasta on kypsynyt, niin varoituksen sana: opiskelijamäärät ovat nousseet todella paljon, ja ulkomailla kouluttautuu erittäin iso joukko myös. Raha ja status eivät ole ihan niin löysässä enää sitten, kun sinä joskus valmistuisit. Saati sitten uraputki, joka ei "hitaalla" eläjälle aukea kohta enää lekurin hommassakaan (oletan, että tarkoitat jotain vähän menestyksekkämpää kuin keskivertoa kahdeksasta neljään -työtä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi lasta 2.5v & 6kk. Tällä hetkellä äitiyslomalla pienemmästä. Vakituiseen työpaikkaan palaan ensi vuoden alusta. Naimisiin lasten isän kanssa mentiin viime vuonna joulun alla. Hetki sitten myytiin ensimmäinen yhteinen koti ja saatiin siitä pesämuna omalle talolle, josta ollaan pitkään haaveiltu. Sanotaanko näin, että melko mukavasti on elämä heitelly. :)
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittäjä, viime tilikauden liikevaihto 1,7 miljoonaa. Asun omassa asunnossa ja tapailen yhtä miestä ja voi olla, että tämä etenee seurusteluksi asti.. Ihan mukavasti siis menee, välillä stressaa todella paljon ja on unettomia öitä mutta on tämä elämäntilanne sen arvoista.
Asiaa, mikä toimiala? Paljonko porukkaa duunissaa? Itse vedän omaa fintech-alan firmaa. Joko onnistuu todella isosti tai sitten jää luu käteen. Nyt vaikuttaa jo hyvältä, mutta katsotaan miten päästään asiakkuuksiin kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 lasta: pikkukoululainen ja taapero. Olen kotiäitinä ja opintojen loppuvaiheessa. Valmistun hyvin työllistävälle alalle, mutta ekan työpaikan saanti jännittää silti. Naimisissa ollaan miehen kanssa ja meidän perheellä on ihana lähipiiri ja ystäviä. Rakastetaan matkailua ja paljon haaveita kertynytkin tulevaisuuteen ajalle, jolloin molemmat tienaavat.
Hauskaa että täällä näin monilla on lapsia! Yliopistolla aina tuntunut, että olen outo lintu, eteenkin kun esikoinen jo noin iso 😊
En todellakaan ole tyytyväinen elämääni.
- ei parisuhdetta. Erosin huonosta suhteesta lopullisesti 3 vuotta sitten, enkä yrityksistä huolimatta ole löytänyt mitään pitempiaikaista romanssia)
- ei korkeakoulua käytynä. Vain lukio sekä kaksi ammattia asiakaspalvelualoilta. Mieluummin olisin joku yksinäinen akateeminen tutkija :D
- asun Oulussa ja inhoan tätä paikkaa.
- Olen lievästi ylipainoinen ja ylläpidän sitä syömällä liikaa herkkuja.
- Ei ystäviä nykyisellä paikkakunnalla. Kaikki ovat muuttaneet muualle.
- ei mainittavaa työuraa. Satunnaisia keikkatöitä omaa alaa sivuavista töistä.
Kaiken kaikkiaan tunnen itseni aika epäonnistuneeksi. Menneisyyden tapahtumat vaivaa ajoittain ja tunnen välillä epätoivoa. Hirveä ikäkriisi päällä, kesällä täytän tosiaan jo 27 v ja tähän ikään mennes pitäs jo olla jotain saavutettuna :/
Noh, muutan Helsinkiin parin viikon päästä ja toivottavasti asiat paranee 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä syntynyt joulukuussa -89, mutta vastaan silti. Menin naimisiin pitkäaikaisen (7 v yhdessä) tyttöystäväni kanssa viime keväänä. Oma menestyvä firma tuli perustettua pari vuotta sitten monen vuoden työrupeaman jälkeen samalla alalla, sukutila ostettiin vaimon kanssa vanhemmilta neljä vuotta sitten, jota on tämä aika peruskorjattu ja laitettu meidän näköiseksi, kolmisen vuotta maksamme vielä lainaa. Vaimo valmistui toissa vuonna opettajaksi, pysyvä työpaikka hänelläkin. Lapsia emme voi saada terveysongelmien vuoksi, emmekä tällä hetkellä kaipaakaan. Siskontyttöjä hoidetaan usein, ja meillä on parin kuukauden ikäinen kummipoika. Kaksi koiraa löytyy myös.
55 jatkaa...niin ja lapsia ei ole. Vain pieni koira 😊
Työtön kotiäiti jolla on 1,5v lapsi ja mieskin löytyy, kihloissa ollaan ja asutaan vuokralla. Mieskin työtön tällä hetkellä joten ei mitenkään mallikkaasti suju mutta silti tyytyväinen mitä on.
Miesystävän kanssa aikeissa muuttaa yhteen. On ollut melkoista menoa elämä noin niinkuin mielenterveyden kanssa. Meni tuossa useampi vuosi niistä selvitessä. Nyt on tosiaan elämä selkeämpää. On löytynyt hyvä mies ja pahimmat elämänmyrskyt on takana. Olen hakenut kouluihin ja ja oikeasti haluan kouluun.
Edelleen opiskelut pahasti kesken. Tosin tulevisuus näyttää ihan valoisalta, sillä opiskelen tällä hetkellä lääkäriksi. Lisäksi olen naimisissa samaa ikäluokkaa olevan miehen kanssa. Hän käy vakitöissä. Omistusasunto hankittiin vajaa pari vuotta sitten ja olen pyörittänyt omaa yritystä muutaman vuoden ajan, mistä on saanut kivat lisätienestit opintojen oheen. Ensi syksynä taloustilanne kuitenkin tiukkene, sillä opintotuki pienenee ja menetän asumistuen. Lapsista on haaveiltu jo pitkään, mutta niiden aika ei ole vielä. Ajattelin valmistua ensin.
2 lasta, naimisissa, auto ja omistusasunto (=velkaa).
Muutaman vuoden ollut kotona lasten kanssa tai työttömänä, tehnyt pätkäduunia ja opiskellutkin, kun kunnon työtä ei ole löytynyt.
Nyt valmistun keväällä ja aloitan saman tien ok-palkkaisessa vakityöpaikassa.
Menettelee.
Voi kumpa oma elämäni olisi yhtä paketissa parin vuoden päästä kun täällä monella. Itse olen opiskellut lukion ja sen perään ammatin jota teen työkseni vakityössä. Opiskelen yliopiston pääsykokeeseen alalle jonne on todella vaikea päästä. Asun vuokralla ja säästän rahaa asuntoa varten (n.vuosi säästöä jäljellä). Avopuoliso on joka opiskelee yliopistossa. Mietin elämäni suuntaa ja opiskeluvaihtoehtoja sillä työtä ammatilleni on, mutta haluaisin ehkä enemmän, mutta mikä olisi oikea ala ja oikea hetki opiskeluille. Ensin asunto? Vai opiskelu? Vai lapset? Jos opiskelu niin amk vai yliopisto, sillä ensikertalaiskiintiö? Jos amk niin päivä vai monimuoto?