kun isovanhempi ei tajua rooliaan

Vierailija kirjoitti:

Meillä on jatkuvia ongelmia:

Isovanhempi haluaa ostaa lasten juhlamekot/haalarit yms. eli tilanne on sitten se, että ne tulee lahjaksi halusimme tai emme ja aina niukin naukin päälle mahtuvina. On yritetty sanoa, että jos haluaa ostaa vaatteita, kysyisi mitä me tarvitsemme ja missä koossa. Ei. Ei kuulemma osta meille vanhemmille, vaan lapsille. Kyttää kuitenkin käytetäänkö niitä ja nostaa metelin, jos ei käytetä.

Haluaa olla päättämässä perheen juhlista. Päättää esim kakun. Ei suostu tulemaan sinä päivänä kuin kutsutaan, vaan vaatii oman päivän ja tuo oman kakun.

Sekaantuu siihen mihin lapset pannaan kouluun ja mihin pannaan päivähoitoon. Sekaantuu harrastuksiin ja tunkee väkisin esim näytöksiin.

Sekaantuu jatkuvasti lasten kasvuun. Mittaa ja punnitsee. Ja varailee lääkäriaikoja.

Ai-van kyp-sä. Mikään ei auta, eikä puhe tehoa.

Ostaavat liijan pieniä vaatteita: Jätä käyttämättä. Sitten jos itkeevät että kun miks ei käytetä niin sanot vaa että mitäs ostit liijan pieniä. Ollaan jo monta kertaa sanottu että kysykää meiltä etukäteen niin voidaan sanoo sopivat koot. 

Jos tulevat perheen juhlista päättämään niin sanot vaan että höpö höpö. Me päätetään mitkä kakut yms valitaan.  Sitten jos eivät suostu tulemaan juhlapäivänä niin kun tulevat eri päivänä niin elä laita kattausta ollenkaan vaan sanot että juhlat on ohi jo. Olisitte tullu ajoissa. 

Jos harrastuksiin tulee yms yms ja varailee lääkäriaikoja yms niin jätä käymättä. Siinäpähän menee yksin ja ihmettelee. Miksi tälläselle mummolle pitää ovia aukoa? Jätä vastaamatta kun tulee ovikelloa pimputtaa. 

Näytä niille että jos ette kuuntele niin me reagoidaan. Sitten jos ihmettelee että mistä kenkä puristaa niin selität tilanteen. Ja jos ei ryhdy kuuntelemaan niin jatka samaa rataa niin pitkään että kuuntelee. Kyllä se mummo jossain välissä luovuttaa ja kuuntelee. 

miksi isovanhempien pitää ostaa sitä mitä sinä haluat ole onnellinen, että yleensä ostavat, ja huolehtivat, on paljon myös sellaisia isovanhempia jotka eivät välitä ollenkaan, ja aika tiukkapipoista on jos teille saa tulla vain tiettynä aikana. Usein ei nähdä omaa toimintaa ollenkaan kyllä tässä on löysättävää molemminpuolin.

ritu kirjoitti:

miksi isovanhempien pitää ostaa sitä mitä sinä haluat ole onnellinen, että yleensä ostavat, ja huolehtivat, on paljon myös sellaisia isovanhempia jotka eivät välitä ollenkaan, ja aika tiukkapipoista on jos teille saa tulla vain tiettynä aikana. Usein ei nähdä omaa toimintaa ollenkaan kyllä tässä on löysättävää molemminpuolin.

Isovanhempi on isovanhempi, ei vanhempi. Ja kyllä talossa asuvalla on oikeus sanoa, koska sinne saa tulla. Jösses.

ritu kirjoitti:

miksi isovanhempien pitää ostaa sitä mitä sinä haluat ole onnellinen, että yleensä ostavat, ja huolehtivat, on paljon myös sellaisia isovanhempia jotka eivät välitä ollenkaan, ja aika tiukkapipoista on jos teille saa tulla vain tiettynä aikana. Usein ei nähdä omaa toimintaa ollenkaan kyllä tässä on löysättävää molemminpuolin.

Kuule, ei meillekään saa tulla ihan milloin lystää, vaan ennalta sovitusti. Jos yllätysvieraille tulee, niin silloin on oltava valmis kääntymään takaisin jos ollaan juuri jotain tekemässä.

Ei ap:n täydy löysätä yhtään. Jokainen määrittelee oman perheen rajat, ja niitä vain on muiden kunnioitettava, jos haluaa olla tekemisissä. Ei ole mitään isovanhempien oikeuksia roudata roinaa lapsiperheen kotiin, tai tulla kylään kun huvittaa. Ei ole isovanhempien oikeuksia hoitaa lapsia, eikä isovanhempien oikeuksia järjestää juhlia tai mitään muutakaan "extraa".

Kaikki sija mitä isovanhempi (tai muu lapselle läheinen ihminen) saa lapsiperheeltä on annettua. Minä olen lapseton, ja silti tajuan tämän mm. omassa kummitädin roolissani.

Mitäs jos muuttaisit lapsinesi alueelle jossa saat olla rauhassa? 

Tuttu perhe muutti vastikään varuskunta-alueelle jossa ei pääse käymään kuin luvan kanssa. Lupaahan ei ole pakko antaa. 

Todella kätevää kun kulunvalvonta on ulkoistettu puolustusvoimille. 

Normaaliälyiselle menee laakista perille kun kääntyy kerran portilta pois kakkulaatikon kanssa.  Ja sama tilanne nautinnon kera: voit mennä lähistölle vilkuttelemaan iloisesti, että ei pääse tänne ei. 

Lähestymiskielto on myös hyvä valinta, mutta on voimassa vain rajoitetun ajan ja toimii taaskin vaan terveen ihmisen kohdalla. 

Vierailija kirjoitti:

Nää on vaikeita. Jos toinen ei ymmärrä, niin on kyllä pakko puhua ihan suoraan. Siitä voi seurata riita, mutta ei sille aina voi mitään.

Yksi neuvontapainen mulle tulee mieleen: Voisitko delegoida joitakin "tehtäviä" tälle yli-innokkaalle mummulle? Joitain sellaisia siis, joilla ei itsellenne ole väliä tuon taivaallista mutta jonka myötä mummu pysyy pois muiden asioiden kimpusta. Esim. hän saisi kerran viikossa viedä lapset kirjastoon tai huolehtia näiden sukkien tai tukkapompuloiden ostamisesta tai jotain muuta vähän randomia? Näin hän saisi tuntea olonsa tärkeäksi, mutta teitä taas ei ärsyttäisi reviirille tunkeminen - ainakaan niin paljon. :D

Delegointi on hyvä idea. Mulle on delegoitu kouluun laittaminen ja vastaanottaminen, pienempien nouto päiväkodista, pyykit, tiskit ja osa siivousta ja muutaman kerran päivällisen laitto ja kauppareissujen ajan lastenhoito ja vanhempien hotelliviikonloppujen lasten hoito, joskus hammaslääkäri tai neuvola ja vaatteiden korjaaminen , uintiopetus ja hiito, luistelu ja pyöräläläajon opetus.tms.

t. vielä hengissä oleva mummi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää on vaikeita. Jos toinen ei ymmärrä, niin on kyllä pakko puhua ihan suoraan. Siitä voi seurata riita, mutta ei sille aina voi mitään.

Yksi neuvontapainen mulle tulee mieleen: Voisitko delegoida joitakin "tehtäviä" tälle yli-innokkaalle mummulle? Joitain sellaisia siis, joilla ei itsellenne ole väliä tuon taivaallista mutta jonka myötä mummu pysyy pois muiden asioiden kimpusta. Esim. hän saisi kerran viikossa viedä lapset kirjastoon tai huolehtia näiden sukkien tai tukkapompuloiden ostamisesta tai jotain muuta vähän randomia? Näin hän saisi tuntea olonsa tärkeäksi, mutta teitä taas ei ärsyttäisi reviirille tunkeminen - ainakaan niin paljon. :D

Delegointi on hyvä idea. Mulle on delegoitu kouluun laittaminen ja vastaanottaminen, pienempien nouto päiväkodista, pyykit, tiskit ja osa siivousta ja muutaman kerran päivällisen laitto ja kauppareissujen ajan lastenhoito ja vanhempien hotelliviikonloppujen lasten hoito, joskus hammaslääkäri tai neuvola ja vaatteiden korjaaminen , uintiopetus ja hiito, luistelu ja pyöräläläajon opetus.tms.

t. vielä hengissä oleva mummi

Saatiin näemmä paikalle aito marttyyrimummokin

Kannattaisiko harkita muuttamista muualle. Johonkin kauas. ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää on vaikeita. Jos toinen ei ymmärrä, niin on kyllä pakko puhua ihan suoraan. Siitä voi seurata riita, mutta ei sille aina voi mitään.

Yksi neuvontapainen mulle tulee mieleen: Voisitko delegoida joitakin "tehtäviä" tälle yli-innokkaalle mummulle? Joitain sellaisia siis, joilla ei itsellenne ole väliä tuon taivaallista mutta jonka myötä mummu pysyy pois muiden asioiden kimpusta. Esim. hän saisi kerran viikossa viedä lapset kirjastoon tai huolehtia näiden sukkien tai tukkapompuloiden ostamisesta tai jotain muuta vähän randomia? Näin hän saisi tuntea olonsa tärkeäksi, mutta teitä taas ei ärsyttäisi reviirille tunkeminen - ainakaan niin paljon. :D

Delegointi on hyvä idea. Mulle on delegoitu kouluun laittaminen ja vastaanottaminen, pienempien nouto päiväkodista, pyykit, tiskit ja osa siivousta ja muutaman kerran päivällisen laitto ja kauppareissujen ajan lastenhoito ja vanhempien hotelliviikonloppujen lasten hoito, joskus hammaslääkäri tai neuvola ja vaatteiden korjaaminen , uintiopetus ja hiito, luistelu ja pyöräläläajon opetus.tms.

t. vielä hengissä oleva mummi

Myös minun äitini kertoo mielellään ulkopuolisille kuinka valtavan paljon hänelle sälytetään ja kuinka hirvittävän avuttomia me olemme ilman häntä...

Ap

Sun äiti on ihan kuin mun äiti. Meillä oli meno kanssa aika hurjaa. Tilanne sitten päättyi siihen että katkaistiin välit kokonaan kun alkoi menemään niin älyttömäksi.

Äitisi varmaan on jonkin sortin narsisti. Ei se tajua että teillä omat rajat ja kuviot koska sinä olet hänelle vain oman persoonan jatke. Mun piti käudä muutama vuosi traumaterapiassa välien katkomisen jälkeen kun itellä otti niin koville se tajuaminen kuka ja millainen oma äiti on. Että väkivalta ei olekaan normaalia, etten ollutkaan mitenkään vittumainen lapsi, jne. Omien lapsien myötä sitä vaan jotenkin tajusi ettei ikinä voisi käyttäytyä samalla tavalla.

Loppuajasta äiti alkoi olla myös esikoista kohtaan kummallinen ja uhkaileva. Siinä kohti kasvatin viimein selkärangan.

Henkistä väkivaltaa tuo on. Välit poikki jos muu ei auta. Muutto mahdollisimman kauas. Osoitetiedot salaisiksi.

Nykyään lyödään narsistin leimoja sinne tänne, mutta tämä isoäiti on selkeä narsisti. Rajaton häikäilemätön vallankäyttäjä.

Mikähän siinä on, että erityisesti ensimmäisen lapsenlapsen syntyessä monilla saattaa alkaa hämärtymään  rajat. Ei varmasti pelkästään mummoilla, vaan myös papoilla, sedillä ja tädeillä. Uskon että tämä riippuu paljon lapsuudenperheestä, ja siitäkin ovatko aikuiset lapset "itsenäistyneet" vanhemmistaan. Joskus välit voi olla niin etäiset/pinnalliset teini-iästä asti, että sitä aitoa itsenäistymistä ei tavallaan ikinä tapahdu. Aika useinhan esim mummoille annetaan paljon puuttumista anteeksi ihan sillä, että he nyt vaan "hössöttää" tai mummo nyt on vähän "höpsö". Mutta eihän sellainen nyt oikeuta moniakaan asioita, mitä tässä ketjussa on lueteltu. Ei minun mielestä ole normaalia kuvitella, että saa alkaa järjestämään toisen ihmisen lapsen (olkoonkin kyseessä lapsenlapsi) juhlia - oli kyseessä syntymäpäivät, ristiäiset tai vaikka rippijuhlat. Kyllähän sen pitäisi olla selvää, että äiti ja isä järjestävät juhlat, mutta apua toki voi aina tarjota.

Tai noiden tavaroiden ja vaatteiden ostaminen. Siis joo ymmärrän hyvin kyllä että vauvan vaatteita on ihana ostaa, mutta pitäähän sitä olla pelisilmää sen verran, että ymmärtää juhlavaatteiden ja isojen hankintojen olevan vanhemmillekin kivaa puuhaa, ja heillähän siihen on "etuoikeus". Ylipäätään minulla on jotenkin hankala ymmärtää, miten kukaan kehtaa yrittää "omia" toisen lasta. Siis itsellenikin oma siskontyttö (olen lapseton) on tosi rakas, mutta jotenkin oudoksun sellaista että itse ehdottaisin esimerkiksi vauvaikäisen hoitamista, juhlien järjestämistä, puuttuisin harrastusasioihin tai yrittäisin ottaa näihin jotenkin "osaa" vanhemman roolissa. En varmaan edes kehtaisi tarjoutu maksamaan jotain harrastusta, vaikka varaa olisi. Jotenkin liian toisen reviirille tunkemista. Toki lahjaksi olen antanut sellaista kalliimpaa, minkä olen ensin tarkistanut vanhemmilta että onhan ok. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan? Tai varmaan tässä ketjussa aika monikin. Siis puhun ihan siitä, että kyllä minusta tuoreen perheen lähipiirin pitää osata vähän varoa varpaille astumista ja toisen tontilla huseeraamista. Ehkä jos on tosi läheiset välit ja tuntee toisen todella hyvin, niin sitten näitä voi vähän ylittää. Mutta onhan tuossakin sävyeroja. On eri asia tarjota vastasynnyttäneelle siivous- ja kahvinkeittoapua kuin lapsenhoitoapua. Siis mun sisko varmaan katsoisi mua aivan silmät pyöreänä, jos sanoisin hänelle että minä voin hoitaa vauvaa mene sinä johonkin kun kyseessä olisi joku alle puolivuotias :D Veikkaan että anopilla ja miniällä tuossa on vielä astetta pahempi lähtötilanne :D

Mulla on juuri siis ollut tuttavapiirissä vähän vastaavaa. Sukulaiset olisi halunneet hoitaa jo laitokselta tultaessa vauvaa. Olisi haluttu ottaa muutaman kuukauden ikäinen mukaan reissuun (ok pieni päiväreissu mutta silti) ilman vanhempia. On yritetty saada hoitaa juuri niitä ensimmäisiä kuvauksia (ilman vanhempia), hyvä ettei vauvalle ole salaa syötetty sitä pottua että on saatu hoitaa se ensilusikallinenkin. Myös näitä haluja "huolestua" ja hoitaa lääkäriasioita yms. on ollut. Mulla on vaan todella, todella, vaikea ymmärtää tällaista toimintaa. Miten kukaan kehtaa käyttäytyä kuin toisen lapsi olisi oma?

Meillä miehen vanhemmat on samanlaisia. Siitä on sanottu nätisti ja rumasti monta kertaa, mutta ei vain mene perille. Nyt tilanne onkin se, että mies ei ole muutamaan kuukauteen vastannut puheluihin tai viesteihin ollenkaan. Tosi ikävää, että on mennyt näin pitkälle, mutta ehkäpä tästä oppivat oman paikkansa jos mies vielä joskus haluaa olla yhteyksissä vanhempiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää on vaikeita. Jos toinen ei ymmärrä, niin on kyllä pakko puhua ihan suoraan. Siitä voi seurata riita, mutta ei sille aina voi mitään.

Yksi neuvontapainen mulle tulee mieleen: Voisitko delegoida joitakin "tehtäviä" tälle yli-innokkaalle mummulle? Joitain sellaisia siis, joilla ei itsellenne ole väliä tuon taivaallista mutta jonka myötä mummu pysyy pois muiden asioiden kimpusta. Esim. hän saisi kerran viikossa viedä lapset kirjastoon tai huolehtia näiden sukkien tai tukkapompuloiden ostamisesta tai jotain muuta vähän randomia? Näin hän saisi tuntea olonsa tärkeäksi, mutta teitä taas ei ärsyttäisi reviirille tunkeminen - ainakaan niin paljon. :D

Delegointi on hyvä idea. Mulle on delegoitu kouluun laittaminen ja vastaanottaminen, pienempien nouto päiväkodista, pyykit, tiskit ja osa siivousta ja muutaman kerran päivällisen laitto ja kauppareissujen ajan lastenhoito ja vanhempien hotelliviikonloppujen lasten hoito, joskus hammaslääkäri tai neuvola ja vaatteiden korjaaminen , uintiopetus ja hiito, luistelu ja pyöräläläajon opetus.tms.

t. vielä hengissä oleva mummi

Myös minun äitini kertoo mielellään ulkopuolisille kuinka valtavan paljon hänelle sälytetään ja kuinka hirvittävän avuttomia me olemme ilman häntä...

Ap

Taitaa olla aika yleistä.

Ensin autetaan väkisellä ja sitten valitetaan kuinka raskasta se on.

Meillä ei delegointi toiminut.

Jos mummon antaa hoitaa edes yhden pienen asian, kuvittelee hän sen olevan lupa sekaantua aivan kaikkeen ja hämmentää asioita ihan ilman rajaa. On jopa sanonut itseään lasteni äidiksi ja jos en ole tarkkana alkaa kohtelemaan minua kuin olisin joku satunnainen lastenvahti.

Tästä syystä rajat on pakko pitää tiukkana eikä niistä voi lipsua milliäkään. Se on vaikeaa sillä mummo on erittäin taitava manipuloimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää on vaikeita. Jos toinen ei ymmärrä, niin on kyllä pakko puhua ihan suoraan. Siitä voi seurata riita, mutta ei sille aina voi mitään.

Yksi neuvontapainen mulle tulee mieleen: Voisitko delegoida joitakin "tehtäviä" tälle yli-innokkaalle mummulle? Joitain sellaisia siis, joilla ei itsellenne ole väliä tuon taivaallista mutta jonka myötä mummu pysyy pois muiden asioiden kimpusta. Esim. hän saisi kerran viikossa viedä lapset kirjastoon tai huolehtia näiden sukkien tai tukkapompuloiden ostamisesta tai jotain muuta vähän randomia? Näin hän saisi tuntea olonsa tärkeäksi, mutta teitä taas ei ärsyttäisi reviirille tunkeminen - ainakaan niin paljon. :D

Delegointi on hyvä idea. Mulle on delegoitu kouluun laittaminen ja vastaanottaminen, pienempien nouto päiväkodista, pyykit, tiskit ja osa siivousta ja muutaman kerran päivällisen laitto ja kauppareissujen ajan lastenhoito ja vanhempien hotelliviikonloppujen lasten hoito, joskus hammaslääkäri tai neuvola ja vaatteiden korjaaminen , uintiopetus ja hiito, luistelu ja pyöräläläajon opetus.tms.

t. vielä hengissä oleva mummi

Myös minun äitini kertoo mielellään ulkopuolisille kuinka valtavan paljon hänelle sälytetään ja kuinka hirvittävän avuttomia me olemme ilman häntä...

Ap

Taitaa olla aika yleistä.

Ensin autetaan väkisellä ja sitten valitetaan kuinka raskasta se on.

Meillä ei delegointi toiminut.

Jos mummon antaa hoitaa edes yhden pienen asian, kuvittelee hän sen olevan lupa sekaantua aivan kaikkeen ja hämmentää asioita ihan ilman rajaa. On jopa sanonut itseään lasteni äidiksi ja jos en ole tarkkana alkaa kohtelemaan minua kuin olisin joku satunnainen lastenvahti.

Tästä syystä rajat on pakko pitää tiukkana eikä niistä voi lipsua milliäkään. Se on vaikeaa sillä mummo on erittäin taitava manipuloimaan.

Minulla myös anoppi sanoi itseään "vanhingossa" äidiksi aina tasaisin väliajoin ihan lapsilleni. Mies väitti sen tulevan vain vahingossa, minkä ymmärtäisin toiselta pikkulapsen äidiltä (kun joutuu kokoajan sanomaan kotona "annappa kun äiti auttaa jne."), mutta mielestäni vähintäänkin erikoista ihmiseltä jolla on edellisestä pikkulapsiajasta se parikymmentä vuotta kuitenkin.

Ja meillä kanssa tuota. Ensimmäisen kerran kun jätin lapsen (2v) hänelle hoitoon, niin kotiin tullessa alkoi opastamaan minua niin kuin olisin ollut ihan vieras lapselle. Mielestäni kertoo jonkinmoisista mielenterveydellisistä ongelmista. Valitettavan yleiseltä nämä vain kuitenkin kuulostavat, joten liekkö jotain ihan normaaleja +50v suomalaisten naisten valtapelejä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää on vaikeita. Jos toinen ei ymmärrä, niin on kyllä pakko puhua ihan suoraan. Siitä voi seurata riita, mutta ei sille aina voi mitään.

Yksi neuvontapainen mulle tulee mieleen: Voisitko delegoida joitakin "tehtäviä" tälle yli-innokkaalle mummulle? Joitain sellaisia siis, joilla ei itsellenne ole väliä tuon taivaallista mutta jonka myötä mummu pysyy pois muiden asioiden kimpusta. Esim. hän saisi kerran viikossa viedä lapset kirjastoon tai huolehtia näiden sukkien tai tukkapompuloiden ostamisesta tai jotain muuta vähän randomia? Näin hän saisi tuntea olonsa tärkeäksi, mutta teitä taas ei ärsyttäisi reviirille tunkeminen - ainakaan niin paljon. :D

Delegointi on hyvä idea. Mulle on delegoitu kouluun laittaminen ja vastaanottaminen, pienempien nouto päiväkodista, pyykit, tiskit ja osa siivousta ja muutaman kerran päivällisen laitto ja kauppareissujen ajan lastenhoito ja vanhempien hotelliviikonloppujen lasten hoito, joskus hammaslääkäri tai neuvola ja vaatteiden korjaaminen , uintiopetus ja hiito, luistelu ja pyöräläläajon opetus.tms.

t. vielä hengissä oleva mummi

Myös minun äitini kertoo mielellään ulkopuolisille kuinka valtavan paljon hänelle sälytetään ja kuinka hirvittävän avuttomia me olemme ilman häntä...

Ap

Taitaa olla aika yleistä.

Ensin autetaan väkisellä ja sitten valitetaan kuinka raskasta se on.

Meillä ei delegointi toiminut.

Jos mummon antaa hoitaa edes yhden pienen asian, kuvittelee hän sen olevan lupa sekaantua aivan kaikkeen ja hämmentää asioita ihan ilman rajaa. On jopa sanonut itseään lasteni äidiksi ja jos en ole tarkkana alkaa kohtelemaan minua kuin olisin joku satunnainen lastenvahti.

Tästä syystä rajat on pakko pitää tiukkana eikä niistä voi lipsua milliäkään. Se on vaikeaa sillä mummo on erittäin taitava manipuloimaan.

Minulla myös anoppi sanoi itseään "vanhingossa" äidiksi aina tasaisin väliajoin ihan lapsilleni. Mies väitti sen tulevan vain vahingossa, minkä ymmärtäisin toiselta pikkulapsen äidiltä (kun joutuu kokoajan sanomaan kotona "annappa kun äiti auttaa jne."), mutta mielestäni vähintäänkin erikoista ihmiseltä jolla on edellisestä pikkulapsiajasta se parikymmentä vuotta kuitenkin.

Ja meillä kanssa tuota. Ensimmäisen kerran kun jätin lapsen (2v) hänelle hoitoon, niin kotiin tullessa alkoi opastamaan minua niin kuin olisin ollut ihan vieras lapselle. Mielestäni kertoo jonkinmoisista mielenterveydellisistä ongelmista. Valitettavan yleiseltä nämä vain kuitenkin kuulostavat, joten liekkö jotain ihan normaaleja +50v suomalaisten naisten valtapelejä sitten?

Ei tuo iästä riipu. Narsistisuus on taustalla ja se ettei hän pidä sinua oikein minään. Narsistisuus on todella yleistä, sehän on jatkumo ja vain pieni osa on varsinaisia diagnosoitavia narsisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on jatkuvia ongelmia:

Isovanhempi haluaa ostaa lasten juhlamekot/haalarit yms. eli tilanne on sitten se, että ne tulee lahjaksi halusimme tai emme ja aina niukin naukin päälle mahtuvina. On yritetty sanoa, että jos haluaa ostaa vaatteita, kysyisi mitä me tarvitsemme ja missä koossa. Ei. Ei kuulemma osta meille vanhemmille, vaan lapsille. Kyttää kuitenkin käytetäänkö niitä ja nostaa metelin, jos ei käytetä.

Meillä sama. Jatkuvasti ostetaan vaatetta. Kaikki pieniä/juuri pieniksi jääviä. Ikinä ei kysytä mitä tarvittaisiin vaan ostetaan just sitä mitä itse haluaa. Eli meidän tapauksessa meidän lapsilla on hillitön määrä mekkoja, trikoopaitoja ja trikoohousuja. Niin ja pikkuhousuja ja juhlakenkiä. Näitä tulee viikottain. Joskus voisi ostaa vaikka ulkotakin tai välikausihaalarin kun kerta tarvetta olisi. Mutta ei, kuudes Frozen-mekko kääräistään pussista.

Sama se on kyllä meitä aikuisiakin kohtaan. Esimerkiksi juuri tuossa talvella kärräsin kirpparille muistaakseni kuudet aamutohvelit. Yksiäkään ei ole käytetty koska ovat kaikki LIIAN PIENIÄ. Ja vaikka kuinka monta kertaa on sanottu, että ei tarvita ja että kengän koko on se ja se, pieniäkin ovat. Samoin todella vahvasti tuoksuvia ihovoiteita, hajuvesiä, shampoita on jaeltu eteenpäin. Migreenin saan kaikesta liiaksi haisevasta. Tämänkin hän tietää muttei välitä. Tuo silti.

Kovasti yritti aikoinaan hääjärjestelyihin puuttua. Se saatiin torpattua aika huolella. Lopulta sai vaikuttaa vain kakunkoristeeseen ja siihen laittoikin sitten kaikki kutinsa. Samoin lasten ristiäisiin yritti puuttua. Lopulta osti pyytämättä liian pienen (ja pirun kalliin) pöytäliinan tarjoilupöydälle ja tuikkukipon. Toisen lapsen ristiäisiin ei sitten edes sitä. Kai sen verran kaihersi kallis pöytäliinäostos.

Ostaa myös tajuttoman kalliita synttärilahjoja konsultoimatta ollenkaan etukäteen halutaanko ja sopiiko meille. Välillä menee totaalisen pieleen, välillä osuu kohdilleen.

Hänellä on siis rahaa ja varakkuutta ja tykkää sitä tuhlata. Mukavaahan se tietenkin on, että ostellaan mutta kun ne ostokset menevät 90% pieleen ja sitä krääsää kertyy ja kertyy ja kertyy... Ja on siis sanottu monesti. Kaikilla eri tavoilla. Ei mene perille.

Oletko kokeillut nakata tavarat roskiin ihan hänen silmiensä edessä. Tyyliin "Ai sain TAAS liian pienet tohvelit. Näillä en tee yhtään mitään, roskiin menevät", ja sitten nakkaat ne roskikseen saman tien. Sama kaikenlaisten tuoksujen kanssa. "Näissä on hajusteita joista saan kauhean migreenin, aivan kuten kaikista muistakin aiemmin antamistasi. Roskiin menee." Ja nakkaat saman tien roskiin. Luulisi että alkaisi vähitellen tajuamaan. Jos hän kauhistuu ja alkaa kaivelemaan niitä roskiksesta, sano että ne joko menevät roskiin tai hän saa viedä ne mennessään, koska ne ovat teille täysin TURHIA. Jos ei ala vähitellen tajuamaan niin sitten hänellä on jotain hieman pahempia ongelmia...

Olen tuo, jonka kirjoitusta kommentoit. Olen sanonut. Olen sanonut monesti. Sekä nätisti että vähemmän nätisti. Ihan konkreettisesti, että "älä osta minulle tohveleita. En pidä sellaisia muutenkaan mutta nämä ovat pienet. Jalkani koko on 39, ei 38 niin kuin joka kerta muistat". Arvaa onko mennyt perille? Ei.

Hajusteista on sanottu sekä minun että mieheni taholta vaikka kuinka monta kertaa. Pari kertaa olen suurieleisesti ottanut migreenilääkettä kun anoppi on purjehtinut paikalle sen jälkeen kun oli ensin uinut jossain väkevässä mummohajuvedessä. Hyvin selväksi on tehty, että minun migreenikohtaukseni johtuu hänen hajuvedestään, ja että ylipäätään kestän niitä huonosti. Silti seuraavan kerran ulkomaantuliaisiksi tuodaan hajuvesipullo. Tulkitsen sen vittuiluksi.

Lasten liian pienistä vaatteista sanon joka kerta. "Xx:lle menee koko 110. Tämä 104 on jo liian pieni. Voisitko vaikka varmistaa ennen ostamista koon. Vaikkakin meillä on tällaisia jo muutenkin liikaa".

Olen aika napakka ihminen ja tarkka siitä, että minun rajojani ei rikota. Samoin on mieheni. Ja silti tätä edellä mainittua tapahtuu. Mutta me sentään osataan niitä rajoja vetää.

Kauhulla ja osittain säälien seurasimme taannoin miehen siskon hääjärjestelyitä. Miehen sisko on ihan liian kiltti ja ei osaa ollenkaan vetää rajoja äidillensä. Niinpä miehen siskon rajatun vierasmäärän häihin sitten ujuttautui miehen vanhempien bestiksiä, tarjottavissa näkyi hyvin vahvasti anopin kädenjälkiä, puku valittiin enemmänkin anopin kuin morsiamen maun mukaan jne. Se että anoppi sai meidän häissä päteä kakunkoristeella oli pientä ja ihan sen ansiota, että me tiiviisti miehen kanssa samassa rintamassa torjuttiin anopin sekaantuminen.

Mutta vaikka osaamme puolemme pitääkin niin kaikkeen käytökseen emme kuitenkaan pysty täysin vaikuttamaan. Ja onhan se pirun raskastakin olla jatkuvasti taistelujalalla ihmistä kohtaan, jonka kanssa kuitenkin haluaa lasten takia olla väleissä. Koska mummona hän on hyvä ja lapset tykkäävät hänestä.

Ihan niin sekopäinen oma anoppini ei kuitenkaan (ainakaan vielä) ole kuin ap:n äiti mutta ymmärrän täysin kuinka turhauttavaa se on kun mikään ei mene perille. Ei vaikka rautalangasta vääntäisi ja vielä monesti.

Kuulostaa raskaalta.

Täällä myös perhe, jolla oli ongelmia isovanhempien kanssa. Meillä kyse oli lähinnä lasten eriarvoisesta kohtelusta sekä perheemme elämään jatkuvasta puuttumisesta ihan minkä tahansa asian tiimoilta.

Vanhemmat olivat tässä tapauksessa puolison, ja koska hän ei syystä tai toisesta oikein osannut tai ollut valmis asettamaan vanhemmilleen selkeitä rajoja, melko vaikeita vuosia meillä oli.

Aikaa kului, ja ajan kuluessa mies heräsi, havahtui ja alkoi ajatella asioita itse. Oppi siinä samalla myös vetämään rajat omille vanhemmilleen. Aiemmin olin itse joutunut kyselemään, että etkö huomaa tai että etkö voisi ajatella tätä meidän oman perheen kannalta eikä aina vain miettiä sitä, että jospa vanhemmat ottavatkin itseensä. Nyt miehellä on oma perhe ykkösenä, eikä meidän ole aikoihin tarvinnut keskustella linjauksista perhettä ajatellen kun molemmilla on sama näkemys. En siis ole tähän miestä patistellut ä, tympääntyi jossain vaiheessa ihan itse.

Välit vanhempiinsa miehillä on tämän rajanvedon vuoksi etääntyneet, mikä on tietenkin surullista. Mies itse ei tunnu tätä surevan, mutta toki minusta lähtökohtana hyvä olisi, että välit vanhempien kanssa voisivat olla ok.

Miehellä ei kuitenkaan suurta halua olla vanhempiinsa mitenkään tiiviisti yhteydessä tai kertoa heille suurtakaan osaa perheemme asioista. Tämä johtuen kaikesta aiemmasta, jota en voi tähän valitettavasti edes kirjoittaa jotta ei mene liian tunnistettavaksi. Toisaalta vanhemmat ovat itse tehneet rajanvetoa esim. kyläilyn suhteen. Eivät halua tulla tänne, eikä meitä haluta sinne, esimerkiksi. Tällainen taas johtuen siitä, että puolisoni ei ole nähnyt aiheelliseksi järjestää koko elämäänsä lapsuudenperheensä mielihalujen mukaan eikä ole kokenut tarvetta uskoutua vanhemmilleen tekemiensä valintojen osalta, vaan on "kylmästi" ilmoittanut että nyt on toimittu tavalla x.

Mutta sitä mieltä olen, että rajat pitäisi vetää sen, jonka vanhemmat ovat. Ilkeä tai asiaton ei tarvitse olla, mutta joskus joutuu sanomaan kovastikin, jos toiselle ei niin sanotusti valkene.

Napanuoran täytyy katketa joskus, ei sun perhe-elämästä tule muuten pidemmän päälle mitään. Jos ei mitään muuta, niin puoliso siinä ainakin turhautuu. Olet kuitenkin sen puolisosi kumppani, et äitisi. Tai isäsi. Onhan se mahdollista että välit viilenee, joko hetkellisesti tai pysyvästi. Joskus hetken tauko voi olla hyvä, se antaa molemmille osapuolille mahdollisuuden tutkailla asioita rauhassa. Välejä voit yrittää lämmitellä myöhemmin, mutta toki sekään ei aina onnistu, koska välien lämpenemiseen tarvitaan myös toisia osapuolia. Jos heidän tahtonsa ei tuo ole, niin silloin et voi sille mitään.

Suosittelen paitsi asioiden sanomista ääneen omille vanhemmille, myös asioiden sanomista ääneen omalle kumppanille. Vetäkää yhteistä linjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää on vaikeita. Jos toinen ei ymmärrä, niin on kyllä pakko puhua ihan suoraan. Siitä voi seurata riita, mutta ei sille aina voi mitään.

Yksi neuvontapainen mulle tulee mieleen: Voisitko delegoida joitakin "tehtäviä" tälle yli-innokkaalle mummulle? Joitain sellaisia siis, joilla ei itsellenne ole väliä tuon taivaallista mutta jonka myötä mummu pysyy pois muiden asioiden kimpusta. Esim. hän saisi kerran viikossa viedä lapset kirjastoon tai huolehtia näiden sukkien tai tukkapompuloiden ostamisesta tai jotain muuta vähän randomia? Näin hän saisi tuntea olonsa tärkeäksi, mutta teitä taas ei ärsyttäisi reviirille tunkeminen - ainakaan niin paljon. :D

Delegointi on hyvä idea. Mulle on delegoitu kouluun laittaminen ja vastaanottaminen, pienempien nouto päiväkodista, pyykit, tiskit ja osa siivousta ja muutaman kerran päivällisen laitto ja kauppareissujen ajan lastenhoito ja vanhempien hotelliviikonloppujen lasten hoito, joskus hammaslääkäri tai neuvola ja vaatteiden korjaaminen , uintiopetus ja hiito, luistelu ja pyöräläläajon opetus.tms.

t. vielä hengissä oleva mummi

Myös minun äitini kertoo mielellään ulkopuolisille kuinka valtavan paljon hänelle sälytetään ja kuinka hirvittävän avuttomia me olemme ilman häntä...

Ap

Taitaa olla aika yleistä.

Ensin autetaan väkisellä ja sitten valitetaan kuinka raskasta se on.

Meillä ei delegointi toiminut.

Jos mummon antaa hoitaa edes yhden pienen asian, kuvittelee hän sen olevan lupa sekaantua aivan kaikkeen ja hämmentää asioita ihan ilman rajaa. On jopa sanonut itseään lasteni äidiksi ja jos en ole tarkkana alkaa kohtelemaan minua kuin olisin joku satunnainen lastenvahti.

Tästä syystä rajat on pakko pitää tiukkana eikä niistä voi lipsua milliäkään. Se on vaikeaa sillä mummo on erittäin taitava manipuloimaan.

Minulla myös anoppi sanoi itseään "vanhingossa" äidiksi aina tasaisin väliajoin ihan lapsilleni. Mies väitti sen tulevan vain vahingossa, minkä ymmärtäisin toiselta pikkulapsen äidiltä (kun joutuu kokoajan sanomaan kotona "annappa kun äiti auttaa jne."), mutta mielestäni vähintäänkin erikoista ihmiseltä jolla on edellisestä pikkulapsiajasta se parikymmentä vuotta kuitenkin.

Ja meillä kanssa tuota. Ensimmäisen kerran kun jätin lapsen (2v) hänelle hoitoon, niin kotiin tullessa alkoi opastamaan minua niin kuin olisin ollut ihan vieras lapselle. Mielestäni kertoo jonkinmoisista mielenterveydellisistä ongelmista. Valitettavan yleiseltä nämä vain kuitenkin kuulostavat, joten liekkö jotain ihan normaaleja +50v suomalaisten naisten valtapelejä sitten?

Ei tuo iästä riipu. Narsistisuus on taustalla ja se ettei hän pidä sinua oikein minään. Narsistisuus on todella yleistä, sehän on jatkumo ja vain pieni osa on varsinaisia diagnosoitavia narsisteja.

Niin en tiedä, pitäisi varmaan lukea aiheesta enemmän. Tämä oli aikanaan minun ja mieheni suhteelle tosi raskasta. Vieläkin hän selittää äitinsä käytöksen aina ettei se tarkoita loukata, se vaan haluaa auttaa ynnä muuta sellaista.

Lasten kanssa oli aina jotain outoa ilmapiirissä, mutta mies väänsi nämä asiat niin että minulle ei vain apu kelpaa. Esimerkiksi hän halusi viedä lapsen ensimmäistä kertaa kampaajalle ja kun sanoin että vien itse, asia on minulle iso juttu, niin lähetti postissa lahjakortin valitsemalleen kampaajalle. Saman tyylistä oli tosi monessa asiassa. Tavallaan halusi että hänellä on aina jollain tapaa sormensa pelissä kaikessa. Kaikki "tärkeät" tavarat olisi pitänyt olla hänen tai hänen suvun ostamaa. Ja aina puhui minulle lapsista niin kuin hän olisi rakastanut enemmän lapsiani kuin minä, äiti. Ja sama toistui sukulaisten kohdalla, aina toisti kuinka lapsi on niin rakas sille ja sille (eivät edes lähisukua). Kun esikoinen opetteli kävelemään niin totesti siihenkin "voi sitten on niin ihanaa kun se aina vaan juoksee mummin syliin että voi mummi rakas". Tai kaipa nuo kaikki yksittäin on ok, mutta kun koko vuorovaikutus on tuota tasoa.

Hihkuin kyllä salaa onnesta, kun lapset vierastivat ylitsepursuavaa mummia. Olihan se nyt outoa heillekin, kun ei ollut ikinä sellaista normaalia jutustelua vaan aina sitä "tiedätkö mummo niin rakastaa sinua, sinä olet niin tärkeä minulle".