Talouden jako kun mies tienaa enemmän

Tällaiset laskelmat pitää tehdä aina niin, että naiselle jää suurin mahdollinen hyöty. Jos mies tienaa vähemmän, niin siitä pitää syyllistää. Jos mies tienaa enemmän, niin siitäkin pitää syyllistää ja lisäksi vaatia palkkatasa-arvon toteutumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja taas jaetaan piirakkaa oikein harpin ja astelevyn kanssa , jotta sektorit varmasti suhteessa talouteen tuotuun rahamäärään.Lisäksi parinvalinnassa pitäisi ymmärtää osata ennustaa , että tulevat tulot ovat korkeintaan +- 10% eriävät .Siinä se pitkän parisuhteen kivijalka onkin.

Tunteeko kukaan käsitteitä kompromissi tai joustavuus tai perhe?

Kaikki tuo on tarpeetonta, kun laitetaan yksinkertaisesti menot puoliksi. Minusta on huvittavaa kuinka moni pitää tätä mallia jotenkin vaikeana, vaikka sehän on kaikista helpoin. Ei tarvitse alkaa painottamaan eri osa-alueita ja miettiä, että mitä kukakin nyt maksaa, jotta ollaan suurinpiirten puoliksi maksettu, kun ihan konkreettisesti maksetaan kaikki puoliksi ja molemmat pitävät ylijäämänsä. 

Helppoa, mutta ei aina oikeudenmukaista. Asuminen on merkittävä menoerä varsinkin lapsiperheissä. Paremmin tienaavat yleensä haluaa tarjota lapsilleen vähemmän asunnon paremmalla sijainnilla kuin mihin puoliksi maksamalla, vähemmän ansaitsevan tuloihin sopeutettuna on varaa.

Ja jos asutaan paremmin ansaitsevan tulojen mukaan valitulla tasolla, niin että heikommin ansaitsevalle ei jää mitään ylimääräistä, niin se on vain väärin.

Jos tulot ovat muutaman satasen heitolla suurin piirtein samat, on yksinkertaisinta maksaa puoliksi. Tai jos toinen ehdoin tahdoin ansaitsee vähemmän kuin mihin olisi rahkeita, niin toki paremmin ansaitsevan pitää saada hyötyä omista tuloistaan.

Samaa mieltä. Minulla on tuplasti paremmat tulot kuin miehelläni, ja maksan enemmän kuluista, koska haluan syödä parempaa ruokaa, yöpyä lomilla paremmissa hotelleissa ja asua isommassa kämpässä kuin mihin kahdella mieheni tuloisella olisi varaa. Ei minua kiinnosta jättää puolta palkasta tilille makoilemaan vaan haluan ostaa sillä parempaa elintasoa nyt.

Meillä on 2 lasta. Meillä oli pitkään täsmälleen samat tulot, ja maksoimme tietysti kaiken puoliksi, pl. jaksot kun toinen oli kh-tuella jolloin työssäkäyvä maksoi lähes kaiken (mies oli muuten kauemmin kh-tuella, joten miesaktivistien on turha tarttua tähän).

Nyt kuitenkin mies sai vuosi sitten melko yllättäen reilusti paremmin palkatun työn, miehen netto on nyt n 4000 ja minun 2500. Maksamme edelleen asumiskulut ja ruoat ja lasten ja auton kulut puoliksi, mutta mies on ottanut joitain laskuja enemmän hoitaakseen ja maksanut esim. kalliimmat huonekalut. Lisäksi minä saan lapsilisät. Tämä on ollut minulle vähän vaikea paikka, koska olin tottunut tasa-arvoiseen kulujen jakamiseen, mutta mies on itse pyytänyt saada maksaa enemmän koska omien sanojensa mukaan ei tiedä mitä tekisi kaikella ylimääräisellä rahalla mitä nyt saa.

Sinänsä minusta enemmän tienaavalle saa jäädä enemmän omaa rahaa, kunhan perheessä ei ole eri elintasoja.

Meidän taloudessa mies käy töissä ja elättää minut, asumme ulkomailla. Talousasiat on ratkaistu tällä hetkellä näin, mutta jos asuisimme Suomessa ja kävisimme molemmat töissä, niin meillä varmaan olisi omat tilit plus yhteinen taloustili, minne laitettaisiin rahaa tuloihin suhteutettuna (mies tienaa reippaasti enemmän, joten maksaisi enemmän). Tuloihin suhteutettu osallistuminen talouden kuluihin on mielestäni ainoa oikea vaihtoehto. Rahasta ei olla riidelty ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.

Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.

Lisäyksenä vielä tähän, että omat tilit toki on, mutta ei sillä ole merkitystä, mistä tililtä mikäkin lasku maksetaan. Suuremmista hankinnoista neuvotellaan kuin aikuiset ihmiset, ja jätskin tai paidan saa itselleen ostaa, vaikkei toisi siinä kuussa senttiäkään kotiin päin.

Eli lopulta ollaan tilanteessa, jossa ei ole mitään hajua kumpi on maksanut enemmän ja viimeistään erotessa alkaa itku ja parku kuinka minä olen laittanut enemmän rahaa ja minä otan tämän ja tämän. 

Toisaalla erotaan suhteesta, jossa arvotavara on jomman kumman omistuksessa ja tappelua aiheuttaa vain jotkut haarukat ja tiskiaineet.

Varmaankin yksi yleisin tappelun aihe parisuhteissa onrahankäyttö. Nämä tappelut välttää oikeastaan täysin siten, että molemmilla on omat rahat ja juoksevat menot maksetaan tasan puoliksi. 

Täh? Jos ei ole avioehtoa, niin mitä väliä sillä erotessa on mitä kukakin on maksanut? Eikä tuo 50-50 mitään riidattomuutta takaa, mikä hyvänsä jako voi olla riidaton jos se on molempien mukaan reilu ja mikä hyvänsä jako aiheuttaa riitoja jos se on toisen (tai molempien) mielestä epäreilu.

Vierailija kirjoitti:

Nämä tasan puoliksi -eläjät: syöttekö tasan yhtä paljon leipäpaketista? Teettekö koskaan hyväntekeväisyyttä vai onko siinäkin pelko, että joku pääsee hyötymään teistä?

Ei, vain mies syö leipää ja juo olutta. Mutta tuon ne hänelle kaupasta ja yhteisestä budjetista samalla kuin oman ripsarin ja 5 euron sitruunasiiderinkin. Meillä on laskettu 550 euroa marketostoksiin per kk, tuon mitä tuon, usein kai menee ylikin, ei sen niin väliä. Mutta tuo budjettisumma on huomioitu yhteisten menojen jakamiseen.

Eli 50-50 jako on laskennallinen ei kuitti- ja leipäviipalepeliä .

Enkä tee hyväntekeväisyyttä, maksan tuloveroja 16000€ vuodessa, se saa riittää.

Meillä kaikki on yhteistä. Ollut alusta asti. Tyhjätaskuina aloitettiin ja ei oo tullut mieleenkään mitkään jaottelut. Se maksaa jolla on. Ja meillä 2+2 perheellä on siten kaikilla kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.

Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.

Totta, että joissakin tilanteissa joutuu tästä järkevästä mallista poikkeamaan. Jos toinen joutuu hoitaa lasta kotona, niin silloin tietenkin tuolle työlle pitää laskea joku arvo. Kun palataan töihin, niin palataan myös samaan 50/50 -asetelmaan. 

Ei näin, ei todellakaan. Hyvä esimerkki, miksi tuollaiset 50/50-jaot voi laittaa romukoppaan, löytyy ihan lähipiiristäni. Toisella tulot pariskunnassa muutaman tonnin luokkaa ja toisella sata tonnia. Asuvat hienossa kartanossa ja autot sun muut tietenkin kaikilla herkuilla suoraan liikkeestä. Ja miksi ei, kun on kerraan varaa. Meinaako näin moni oikeasti, että se huonompituloinen pitäisi heivata pois asunnosta asumaan johonkin, mihin on itsellä varaa, ja autokai hänelle käytetty kosla, ettei liian mukavaa elämä olisi? Ja että tämän miljonäärin parinvalinta on mennyt pieleen, kun ei ole rakastunut toiseen yritysjohtajaan?

Joo tällainen keksitty ääriesimerkki varmasti kumoaakin toimintamallin järkevyyden. Tottakai jos toinen ehdottomasti haluaa elää leveästi ja haluaa sellaisen ihmisen osallistuvan siihen, jolla ei ole varaa, niin silloin hän tietenkin joutuu kustantamaan toisen elämisen. Sitten on tietenkin vielä tästä toisesta osapuolesta kiinni, että haluaako lähteä tuollaiseen. Itse en lähtisi toisen elätettäväksi.

Heillä on kuitenkin myös mahdollisuus olla yhdessä siten, että molemmilla on varaa elämiseen. Varakkaampi voi ostaa asunnon ja toinen osallistuu juokseviin menoihin. Varakkaampi hankkii itselleen tavarat ja luonnollisesti toinenkin saa niitä käyttää. Eli tällainen malli periaatteessa toimii tällaisessakin tilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksut kulutuksen mukaan, ei tulojen. Ei Prisman kassallakaan kysellä tuloja, samanhintainen se ruokakori on insinöörille ja hoitajalle. Lasten kulut puoliksi.

Niin eli käytännössä puoliksi. Kuluttaahan molemmat taloa, vakuutusta, sähkö, vettä jne. saman verran.

Ottakaa laskelmissanne huomioon, että naisen euro on 80 centtiä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.

Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.

Lisäyksenä vielä tähän, että omat tilit toki on, mutta ei sillä ole merkitystä, mistä tililtä mikäkin lasku maksetaan. Suuremmista hankinnoista neuvotellaan kuin aikuiset ihmiset, ja jätskin tai paidan saa itselleen ostaa, vaikkei toisi siinä kuussa senttiäkään kotiin päin.

Eli lopulta ollaan tilanteessa, jossa ei ole mitään hajua kumpi on maksanut enemmän ja viimeistään erotessa alkaa itku ja parku kuinka minä olen laittanut enemmän rahaa ja minä otan tämän ja tämän. 

Toisaalla erotaan suhteesta, jossa arvotavara on jomman kumman omistuksessa ja tappelua aiheuttaa vain jotkut haarukat ja tiskiaineet.

Varmaankin yksi yleisin tappelun aihe parisuhteissa onrahankäyttö. Nämä tappelut välttää oikeastaan täysin siten, että molemmilla on omat rahat ja juoksevat menot maksetaan tasan puoliksi. 

Täh? Jos ei ole avioehtoa, niin mitä väliä sillä erotessa on mitä kukakin on maksanut? Eikä tuo 50-50 mitään riidattomuutta takaa, mikä hyvänsä jako voi olla riidaton jos se on molempien mukaan reilu ja mikä hyvänsä jako aiheuttaa riitoja jos se on toisen (tai molempien) mielestä epäreilu.

Ei tarvitse tehdä yhtään mitään jakoa jos kaikki tavarat ovat jomman kumman omaisuutta. Avioliittoa ei tietenkään kannata solmia, koska se järjettömästi niputtaa omaisuudet yhteen. Eli toinen jako ei voi aiheuttaa riitoja ja toinen voi ja yleensä aiheuttaa riitoja. 

Eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, onko enemmän tienaava mies vai nainen. Menot pitää silti jakaa oikeudenmukaisesti, muutenhan tilannr saattaa mennä kestämättömäksi vähemmän tienaavan kohdalla. Entä jos toinen haluaa asua hulppeasti ja vaatii 50/50 jakoa?

Niin ja ennen kuin joku huutelee lompakkoloisimisesta niin olen päällikkötason tehtävissä työskentelevä nainen, joka tienaa miestään enemmän. En saanut tälle päivälle lounasseuraa, joten tämä palsta on pieni pako työpäivän keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Meidän taloudessa mies käy töissä ja elättää minut, asumme ulkomailla. Talousasiat on ratkaistu tällä hetkellä näin, mutta jos asuisimme Suomessa ja kävisimme molemmat töissä, niin meillä varmaan olisi omat tilit plus yhteinen taloustili, minne laitettaisiin rahaa tuloihin suhteutettuna (mies tienaa reippaasti enemmän, joten maksaisi enemmän). Tuloihin suhteutettu osallistuminen talouden kuluihin on mielestäni ainoa oikea vaihtoehto. Rahasta ei olla riidelty ikinä.

Kyllähän se on lompakkoloiselle ainoa oikea vaihtoehto. Tasa-arvoiselle ja itsekunnioituksen omaavalle ihmiselle on selvää, että maksaa omat kulunsa itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja taas jaetaan piirakkaa oikein harpin ja astelevyn kanssa , jotta sektorit varmasti suhteessa talouteen tuotuun rahamäärään.Lisäksi parinvalinnassa pitäisi ymmärtää osata ennustaa , että tulevat tulot ovat korkeintaan +- 10% eriävät .Siinä se pitkän parisuhteen kivijalka onkin.

Tunteeko kukaan käsitteitä kompromissi tai joustavuus tai perhe?

Kaikki tuo on tarpeetonta, kun laitetaan yksinkertaisesti menot puoliksi. Minusta on huvittavaa kuinka moni pitää tätä mallia jotenkin vaikeana, vaikka sehän on kaikista helpoin. Ei tarvitse alkaa painottamaan eri osa-alueita ja miettiä, että mitä kukakin nyt maksaa, jotta ollaan suurinpiirten puoliksi maksettu, kun ihan konkreettisesti maksetaan kaikki puoliksi ja molemmat pitävät ylijäämänsä. 

Tämä on toki helppoa, mutta tällä mallilla kovin erituloiset eivät käytännössä voi olla parisuhteessa. Siis vaikka hyväksyisi että puolisoilla on eri elintaso, niin isojen tuloerojen paruskunnalla pienituloinen ei välttämättä pysty maksamaan puolia asumisesta ja ruoasta, ellei isompituloinen ole valmis todella vaatimattomaan asuntoon.

Toiseksi jos hankitaan lapsia, yleensä tarvitaan hieman isompi asunto kuin kaksin. Entä jos pariskunnan tuloerot ovat sellaiset, että puoliksi maksamalla saa vain yksiön huonolta alueelta, kun taas jos isompituloinen maksaisi vaikka nyt 70% asumiskuluista, perhe saisi neliön kivalta alueelta. Eihän kukaan laita lapsiaan asumaan kopperossa huonolla alueella vain jotta ei tarvitsisi maksaa enempää asumisesta kuin puolisonsa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.

Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.

Totta, että joissakin tilanteissa joutuu tästä järkevästä mallista poikkeamaan. Jos toinen joutuu hoitaa lasta kotona, niin silloin tietenkin tuolle työlle pitää laskea joku arvo. Kun palataan töihin, niin palataan myös samaan 50/50 -asetelmaan. 

Ei näin, ei todellakaan. Hyvä esimerkki, miksi tuollaiset 50/50-jaot voi laittaa romukoppaan, löytyy ihan lähipiiristäni. Toisella tulot pariskunnassa muutaman tonnin luokkaa ja toisella sata tonnia. Asuvat hienossa kartanossa ja autot sun muut tietenkin kaikilla herkuilla suoraan liikkeestä. Ja miksi ei, kun on kerraan varaa. Meinaako näin moni oikeasti, että se huonompituloinen pitäisi heivata pois asunnosta asumaan johonkin, mihin on itsellä varaa, ja autokai hänelle käytetty kosla, ettei liian mukavaa elämä olisi? Ja että tämän miljonäärin parinvalinta on mennyt pieleen, kun ei ole rakastunut toiseen yritysjohtajaan?

Eikun näiden 50-50 jakajien mielestä molempien pitäisi ilmeisesti asua kerrostalokaksiossa Kontulassa, syödä kaurapuuroa ja juhlia hääpäivää ABC:lla. Kaikki menot pitää suhteuttaa huonommin ansaitsevan puolison tulojen mukaan, vaikka ero olisi miten suuri. Unohdetaan täysin meidät, jotka haluamme ostaa niillä hyvillä tuloillamme arjen luksusta. Kaikkia kun ei kiinnosta käydä syömässä/leffassa/kylpylässä/etelänlomilla jne yksin, vaan nimenomaan sen kumppanin kanssa, joka on elämään juuri siksi valittu että sen kanssa on kiva viettää aikaa ja jakaa kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, onko enemmän tienaava mies vai nainen. Menot pitää silti jakaa oikeudenmukaisesti, muutenhan tilannr saattaa mennä kestämättömäksi vähemmän tienaavan kohdalla. Entä jos toinen haluaa asua hulppeasti ja vaatii 50/50 jakoa?

Niin ja ennen kuin joku huutelee lompakkoloisimisesta niin olen päällikkötason tehtävissä työskentelevä nainen, joka tienaa miestään enemmän. En saanut tälle päivälle lounasseuraa, joten tämä palsta on pieni pako työpäivän keskellä.

Parempi yritys ensi kerralla. Liika selittely on osoitus valehtelusta. 

Edelleenkin jos joku haluaa asua hulppeasti, niin sitten ostaa sen asunnon itse ja puolitetaan vastike, vesi ja sähkö. Tuossa diilissä molemmat voittavat, koska asunnon arvo nousee ja toinen osapuoli saa asua halvemmalla kuin vuokralla ja voi esimerkiksi laittaa omat rahansa sijoituksiin tai vaikka pikkuhiljaa ostaa asunnosta puolikasta itselleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.

Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.

Totta, että joissakin tilanteissa joutuu tästä järkevästä mallista poikkeamaan. Jos toinen joutuu hoitaa lasta kotona, niin silloin tietenkin tuolle työlle pitää laskea joku arvo. Kun palataan töihin, niin palataan myös samaan 50/50 -asetelmaan. 

Ei näin, ei todellakaan. Hyvä esimerkki, miksi tuollaiset 50/50-jaot voi laittaa romukoppaan, löytyy ihan lähipiiristäni. Toisella tulot pariskunnassa muutaman tonnin luokkaa ja toisella sata tonnia. Asuvat hienossa kartanossa ja autot sun muut tietenkin kaikilla herkuilla suoraan liikkeestä. Ja miksi ei, kun on kerraan varaa. Meinaako näin moni oikeasti, että se huonompituloinen pitäisi heivata pois asunnosta asumaan johonkin, mihin on itsellä varaa, ja autokai hänelle käytetty kosla, ettei liian mukavaa elämä olisi? Ja että tämän miljonäärin parinvalinta on mennyt pieleen, kun ei ole rakastunut toiseen yritysjohtajaan?

Eikun näiden 50-50 jakajien mielestä molempien pitäisi ilmeisesti asua kerrostalokaksiossa Kontulassa, syödä kaurapuuroa ja juhlia hääpäivää ABC:lla. Kaikki menot pitää suhteuttaa huonommin ansaitsevan puolison tulojen mukaan, vaikka ero olisi miten suuri. Unohdetaan täysin meidät, jotka haluamme ostaa niillä hyvillä tuloillamme arjen luksusta. Kaikkia kun ei kiinnosta käydä syömässä/leffassa/kylpylässä/etelänlomilla jne yksin, vaan nimenomaan sen kumppanin kanssa, joka on elämään juuri siksi valittu että sen kanssa on kiva viettää aikaa ja jakaa kokemuksia.

Ei juoksevat kulut juuri lainkaan nouse siitä, että asutko 10 neliön yksiössä vai 200 neliön asunnossa. Se mikä siinä maksaa on itse asunto. Jos toinen ostaa asunnon itselleen, niin sinä kyllä pystyt osallistumaan huonollakin palkalla juokseviin kuluihin. Kenellä ei muka Suomessa ole varaa käydä ravintolassa, kylpylässä ja ulkomailla? Ehkä jotkut pidemmät reissut kauaksi vaatii hieman säästämistä jos käy muutenkin jatkuvasti ravintoloissa ja vastaavassa. Ei nuo kuitenkaan jatkuvalla syötöllä ole mikään onnellisen elämän edellytys ja harvalla on muutenkaan mahdollisuutta matkustella jatkuvasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja taas jaetaan piirakkaa oikein harpin ja astelevyn kanssa , jotta sektorit varmasti suhteessa talouteen tuotuun rahamäärään.Lisäksi parinvalinnassa pitäisi ymmärtää osata ennustaa , että tulevat tulot ovat korkeintaan +- 10% eriävät .Siinä se pitkän parisuhteen kivijalka onkin.

Tunteeko kukaan käsitteitä kompromissi tai joustavuus tai perhe?

Kaikki tuo on tarpeetonta, kun laitetaan yksinkertaisesti menot puoliksi. Minusta on huvittavaa kuinka moni pitää tätä mallia jotenkin vaikeana, vaikka sehän on kaikista helpoin. Ei tarvitse alkaa painottamaan eri osa-alueita ja miettiä, että mitä kukakin nyt maksaa, jotta ollaan suurinpiirten puoliksi maksettu, kun ihan konkreettisesti maksetaan kaikki puoliksi ja molemmat pitävät ylijäämänsä. 

Tämä on toki helppoa, mutta tällä mallilla kovin erituloiset eivät käytännössä voi olla parisuhteessa. Siis vaikka hyväksyisi että puolisoilla on eri elintaso, niin isojen tuloerojen paruskunnalla pienituloinen ei välttämättä pysty maksamaan puolia asumisesta ja ruoasta, ellei isompituloinen ole valmis todella vaatimattomaan asuntoon.

Toiseksi jos hankitaan lapsia, yleensä tarvitaan hieman isompi asunto kuin kaksin. Entä jos pariskunnan tuloerot ovat sellaiset, että puoliksi maksamalla saa vain yksiön huonolta alueelta, kun taas jos isompituloinen maksaisi vaikka nyt 70% asumiskuluista, perhe saisi neliön kivalta alueelta. Eihän kukaan laita lapsiaan asumaan kopperossa huonolla alueella vain jotta ei tarvitsisi maksaa enempää asumisesta kuin puolisonsa?

Argumenttisi on kumottu tässä ketjussa jo varmaan viisi kertaa, joten en jaksa tehdä sitä taas uudestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.

Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.

Lisäyksenä vielä tähän, että omat tilit toki on, mutta ei sillä ole merkitystä, mistä tililtä mikäkin lasku maksetaan. Suuremmista hankinnoista neuvotellaan kuin aikuiset ihmiset, ja jätskin tai paidan saa itselleen ostaa, vaikkei toisi siinä kuussa senttiäkään kotiin päin.

Eli lopulta ollaan tilanteessa, jossa ei ole mitään hajua kumpi on maksanut enemmän ja viimeistään erotessa alkaa itku ja parku kuinka minä olen laittanut enemmän rahaa ja minä otan tämän ja tämän. 

Toisaalla erotaan suhteesta, jossa arvotavara on jomman kumman omistuksessa ja tappelua aiheuttaa vain jotkut haarukat ja tiskiaineet.

Varmaankin yksi yleisin tappelun aihe parisuhteissa onrahankäyttö. Nämä tappelut välttää oikeastaan täysin siten, että molemmilla on omat rahat ja juoksevat menot maksetaan tasan puoliksi. 

Täh? Jos ei ole avioehtoa, niin mitä väliä sillä erotessa on mitä kukakin on maksanut? Eikä tuo 50-50 mitään riidattomuutta takaa, mikä hyvänsä jako voi olla riidaton jos se on molempien mukaan reilu ja mikä hyvänsä jako aiheuttaa riitoja jos se on toisen (tai molempien) mielestä epäreilu.

Ei tarvitse tehdä yhtään mitään jakoa jos kaikki tavarat ovat jomman kumman omaisuutta. Avioliittoa ei tietenkään kannata solmia, koska se järjettömästi niputtaa omaisuudet yhteen. Eli toinen jako ei voi aiheuttaa riitoja ja toinen voi ja yleensä aiheuttaa riitoja. 

Edelleenkin kyllä ihmettelen, miten se 50-50 jako ei muka voi aiheuttaa riitoja, jos toinen osapuoli sitä haluaa ja toinen ei? Eikö siinä silloin ole riita kasassa?

Minun persettäni ei kaivele kuinka muut elää ja jakaa kulunsa.

Miksi jotkut ottavat melkein henkilökohtaisena loukkauksena jos toiset elää eri lailla kuin itse?

Minun puolestani saa jakaa kulut 50/50 tai elää vaikka vaan toisen tuloilla ja kaikkea tältä väliltä.

Eiköhän aikuiset ihmiset itse tiedä mikä toimii.

Kateus tosin vie tuhkatkin pesästä. Monilla nyt vaan on niin pihi puoliso ettei edes syntymäpäivä- tai joululahjaa saa niin voihan se tehdä katkeraksi jos naapurin Pirjo tai Pena saa puolisolta kaiken ja vähän enemmänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.

Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.

Lisäyksenä vielä tähän, että omat tilit toki on, mutta ei sillä ole merkitystä, mistä tililtä mikäkin lasku maksetaan. Suuremmista hankinnoista neuvotellaan kuin aikuiset ihmiset, ja jätskin tai paidan saa itselleen ostaa, vaikkei toisi siinä kuussa senttiäkään kotiin päin.

Eli lopulta ollaan tilanteessa, jossa ei ole mitään hajua kumpi on maksanut enemmän ja viimeistään erotessa alkaa itku ja parku kuinka minä olen laittanut enemmän rahaa ja minä otan tämän ja tämän. 

Toisaalla erotaan suhteesta, jossa arvotavara on jomman kumman omistuksessa ja tappelua aiheuttaa vain jotkut haarukat ja tiskiaineet.

Varmaankin yksi yleisin tappelun aihe parisuhteissa onrahankäyttö. Nämä tappelut välttää oikeastaan täysin siten, että molemmilla on omat rahat ja juoksevat menot maksetaan tasan puoliksi. 

Täh? Jos ei ole avioehtoa, niin mitä väliä sillä erotessa on mitä kukakin on maksanut? Eikä tuo 50-50 mitään riidattomuutta takaa, mikä hyvänsä jako voi olla riidaton jos se on molempien mukaan reilu ja mikä hyvänsä jako aiheuttaa riitoja jos se on toisen (tai molempien) mielestä epäreilu.

Ei tarvitse tehdä yhtään mitään jakoa jos kaikki tavarat ovat jomman kumman omaisuutta. Avioliittoa ei tietenkään kannata solmia, koska se järjettömästi niputtaa omaisuudet yhteen. Eli toinen jako ei voi aiheuttaa riitoja ja toinen voi ja yleensä aiheuttaa riitoja. 

Edelleenkin kyllä ihmettelen, miten se 50-50 jako ei muka voi aiheuttaa riitoja, jos toinen osapuoli sitä haluaa ja toinen ei? Eikö siinä silloin ole riita kasassa?

Aijaa puhuit tuollaisesta tilanteesta. No tietenkään sellaisen ihmisen kanssa ei lähdetä suhteeseen, joka ei halua kustantaa omia menojaan. Tai voi tietenkin lähteä jos itse suostuu tuohon, mutta itse en ainakaan suostuisi kumpanakaan osapuolena. En suostuisi rahojen jakamiseen, vaikka molemmilla olisi täysin samat tulot. Paljon selkeämpää, että minulla on omat rahat, joita saan käyttää miten itse haluan ilman mitään neuvotteluja.