Mies ei suostu eroamaan ja asumaan yhdessä
Haluaisin erota. Ehdotin, että asuttaisiin yhdessä, mutta olisi vuoropäivät hoitaa lapsia. Eli toinen hakisi päiväkodista ja tekisi ruuan ym omana päivänä. Näin toinen voisi harrastaa yms. Myös viikonloput olisi vuorotellen vapaita.
Mies on paljon lasten kanssa, mutta ei suostu. Meillä on huonohkoa seksiä pari kertaa kuussa,mies on tukistanut ja lyönyt minua (eilen) avarilla. Suuttui kun valitin maksamattomasta laskusta..
En jaksaisi mitään omia asuntoja ja talon myymistä. Ei siis ole mitenkään väkivaltainen usein, mutta en hyväksy noita ollenkaan.
Lasten takia tuo olisi helppoa ja kun ystävänä rakastan häntä ja meillä arki toimii. Riidellään 3x vuodessa (eilen) mutta ei lapset ikinä kuule/näe.
Onko ihan outo ajatus? Meillä on vierashuone josta toinen saisi makkarin.
Tuon avarin jälkeen en halua seksiä hänen kanssaan, jonkun muun ehkä. Sanoin jo, että saa etsiä seksin muualta ja aion itsekin tehdä niin. Lapset 3 ja 4.
Ap
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Mutta voin hyvin kuvitella tuon toistuvan.. Kun en jaksa alistua ja sanon takaisin, me ollaan ihan väärät toisillemme. En usko, että mies olisi kaikille tuollainen tai minä tällainen. Meistä on tullut riitelevät sisarukset, kurjat kämppikset. Surettaa niin paljon!
Ap
Tottakai sua surettaa, että asiat ei menny sillä lailla kuin sä haaveilit. Ja uskoit, että teidän elämä olis jotain ihan muuta.
Teillä voi lasten kanssa olla vielä vaikka mitä, ei nyt vaan tuon retuuttavan ja läpsivän miehen kanssa. Ehkä kolmestaan, tai joskus jonkun oikeasti mukavan miehen kanssa.
Tällä hetkellä sun täytyy nyt vaan tehdä lasten eteen, mitä on sun vallassa. Sä et voi muuttaa miestä, näkeehän sen nyt jo tyhmempikin. 9 vuotta yhdessä, ja niistä 3 on välillä pystynyt olemaan siivosti.
Mutta mitä sä pystyt tekemään, on antamaan lapsille ihan kunnon kodin kolmestaan, missä äitiä ei runnota eikä kenenkään tarvitse riidellä. Rivarit on ihan hyviä ja normaaleja asuinpaikkoja. Sun lapset on vielä niin pieniä, että niillä tulee oleen tähänastisesta elämästä aika hatarat muistot, ei ne muista kaivata leikkimökkejä parin vuoden päästä. Sen sijaan jos vielä muutaman vuoden katselet miehes avokämmentä, sen ne kyllä muistaa vielä lopun ikää.
Nyt asiat vaan tärkeysjärjestykseen.
Eli tuolla alkokysymyksellä ero ollut edes merkitystä, koska hän on aina viskonut ja läiminyt sinua. Ja olet jäänyt ja sanot rakastavasi. Kun on se kiva kotikin. Ei mulla sitten muuta olekaan tähän ketjuun, tekee niin pahaa noiden pienten lasten puolesta. Oon itse pienenä katsonut, kun äiti lukittautuu vessaan tai juoksee paljain jaloin hankeen, ettei isä saa sitä kiinni ja lyö taas. Joskus oltiin yötä naapurissa. Ikinä en unohda siitä mitään.
Mutta ei tässä mitään, kunhan saat asua omakotitalossa ton ihanan rakkaasi kanssa. Mitäpä lapsista.
Ai niin, mieti valmiiksi, kuka ne kasvattaa, kun kuolet. Meillä kävi onneksi tuuri.