Mies ei suostu eroamaan ja asumaan yhdessä

Jospa nyt kuitenkin muutatte erillenne. Jos molemmat ei se ole suostuvaisia tuohon kuvioon, niin ei se tule toimimaankaan.

En ymmärrä miksei mies suostu. Hän ei haluaisi erota. Eikö ero ole paljon isompi projekti? En voisi tällaista taloa yksin ostaa, eikä tuhlaileva mieskään. Miten tuon ikäisiä edes vaihdellaan? Joku pieni yksiö voitaisiin ehkä vuokrata tämän talon lisäksi.. Mutta en haluaisi siivota siellä miehen sotkuja ja miettiä kuka lakanoissa on nukkunut..

Onko kellään kokemuksia tuosta ehdotuksestani tai vastaavasta?

Ap

Saan myös töiden kautta hotellihuoneita yhdestä ketjusta halvalla, joten voisin varata aina sen sille kummalla vapaa viikonloppu.

Minulla on kivaa lasten kanssa, mutta kun mies tulee fiilis laskee. Jossain ulkoillessa on ihan ok olla perheenä, tai juhlissa ja lasten jutuissa.

Ap

Eroa typerys kunnolla, kun kerran sitä eroa haluat. Mitä yrität oman laiskuutesi takia roikottaa miestäsi sinun ehdoillasi elämässäsi.

Et sinä voi syödä ja säästää samaan aikaan.

No voiko joku kertoa miten lasten kanssa menetellään jos eroamme? Eivät voi olla viikko-viikko tuon ikäisenä. Ovat toteutuneet näkemään molempia meistä lähes päivittäin.

Ja ollaan tähänkin asti juhlittu vuorotellen, kun yön yli hoitajat asuvat kaukana..

Ap

Mitä ihmettä sä ap nyt sekoilet?? Jos kerran haluat erota, niin silloin muutatte erillenne ja lasten hoidon järkkäätte vaikka viikko-viikko-systeemillä. En minäkään suostuisi tuollaiseen idioottimaiseen puolieroon, jossa asutaan yhdessä mutta ei olla yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

No voiko joku kertoa miten lasten kanssa menetellään jos eroamme? Eivät voi olla viikko-viikko tuon ikäisenä. Ovat toteutuneet näkemään molempia meistä lähes päivittäin.

Ja ollaan tähänkin asti juhlittu vuorotellen, kun yön yli hoitajat asuvat kaukana..

Ap

Jos viikko-viikko ei käy, niin sitten määrittelette jommankumman lähivanhemmaksi ja sopivat tapaamismäärät etävanhemmalle. Paljon yksinkertaisempaa kuin olla vankina samassa kodissa exänsä kanssa.

Mitä väliä sillä on mitä mieltä muut on tuosta ehdotuksestasi, et sinä miestäsi voi silti siihen pakottaa kuitenkaan. Eroat kunnolla tai jatkat yhdessä, siinä vaihtoehdot.

Nyt alkuun pariterapiaan ja heti. Varaa aika tänään. Et ehkä ymmärrä sitä vielä mutta siellä voit käydä läpi kaikki vaihtoehdot ja puhua. Puhu, puhu ja puhu. Puhu kunnes asiat selviää ja niin että mies kuulee. Varmasti hän lähtee mukaan jos haluaa välttää eron. Sä menet sinne koska haluat kertoa miksi haluat eron. Asiat tulee helpommiksi lopulta ja löydät ratkaisun. Te molemmat löydätte. Onnea matkaan!

Pariterapia ei välttämättä toimi. Ei ainakaan itselläni toiminut, eikä eräällä kaverillanikaan. Joillakin saattaa toimia. Riippu teistä itsestänne, teidän ongelmistanne, teidän historiastanne, terapeuitistanne jne. Selkeä muutto erilleen on todennäköisesti paras ratkaisu. Ei mitään järkeä jatkaa jotain yhteistä lastenhoitokommuunia, jossa joutuu kyräilemään vanhoja ongelmia, kun toinen "vapaavuorollaan" käy panemassa muita.

Erillään asuessa molempien mielialat (ehkä) lopulta kohenevat ja lapsetkin saavat parempaa huomiota hyväntuuliselta vanhemmalta.

Olen asunut eronneiden vanhempien kanssa samassa kodissa. Lasken kokemukseni henkiseksi väkivallaksi (eivät toki pahuuttaan niin toimineet vaan yhtä puusilmiä kuin ap). Eli jos tämä ei ole köpönen provo, suosittelen ihan oikeaa eroa tai sitten hoitamaan suhde kuntoon.

Yhdessä asuminen on vain ongelman jättämistä ratkaisematta. En edes jaksa listata, mikä kaikki ei toimisi.

Kuka siivoaa, kokkaa, edelleen molempien pitää maksaa laskut. Jos teette tämän vuoroviikoin, on ihan sama vaikka olette viikko-viikko erillään.

Kaverini asui miehensä kanssa vuoroviikoin heidän vanhassa talossa lasten kanssa, ja vuoroviikoin muualla. Tästä seurasi vain, että hän omalla viikolla siivosi miehenkin sotkut. Entä kuka hoitaa talon huoltoasiat. Siitä seurasi vaan, että talosta tuli ei-kenenkään-maata, koska se ei ollut heidän kummankaan oma koti jolle voi tehdä niin kuin parhaaksi näkee. Lapsille ei voi olla hyväksi asua tuollaisessa väliaikaterminaalissa.

Lisäksi, kun he tapasivat uudet, talo piti myydä kuitenkin. Miksi siis ei heti, ja päästä rakentamaan uutta ja parantumaan erosta, eikä roikkua kaikki välitilassa ja haavat auki. Lapsetkin pian luulevat, että voitte ehkä palata yhteen, kun asioita ei ole tehty selväksi.

Tuon väkivallan ja riitojen takia ehdottomasti kannatan kunnon eroa! Ja pian!

Mutta tuohon asumisjärjestelykysymykseen kerron oman näkökulmani. Jos suhde on kunnossa ja vanhemmat keskenään ystäviä ja toimiva tiimi, niin kyllä mielestäni yhteisen talon voi säilyttää lapsille kodiksi. Sillä vältettäisiin vuoroviikkosysteemi, muutto, sopeutuminen ja kaikki lapselle raskaat asiat, joten kuulostaa oikein hyvältä ratkaisulta. Talon lisäksi pitäisi kuitenkin molempien vanhempien vuokrata itselleen oma yksiö läheltä, johon luoda oman kodin ja jossa asua vapaa-aikana ja johon pääsee ns.pakoon. Sääntöjen on oltava selvät ja toimivat ja vanhempien on osattava kommunikoida keskenään eron jälkeenkin. Musta toi toimis kyllä ja harkitsin siis samaa järjestelyä itsekin aikoinaan, mutta me sitten selvitimme ongelmamme ja jatkoimme yhdessä. Koska jos vanhemmat ovat hyviä ystäviä keskenään ja rakastava perhe niin herää kysymys, miksi erota :) Jos omaa tilaa kaipaa niin siihen löytyy myös ratkaisuja. Oma yksiö voi olla hyvä systeemi vaikka olisi yhdessäkin.

No joo.. Ehkä tätä on yritettävä vielä. Ei huvita seksi, kun samoilla käsillä on läpsinyt ja tukistanut. Ällöttää.

Meillä aika samat palkat, mutta joo, laskuista tulisi varmaan riitaa, kun nyt maksan enemmän ja jos alkaisin juhlimaan, harrastamaan yms enemmän niin tarvisin enemmän käyttörahaa..

En haluaisi miestä lähivanhemmaksi.. Enkä liiemmin itseäni.

Ja haluaisin tietyissä jutuissa olla perhe... Kyllähän mies tuntee minut parhaiten ja ollaan pitkään oltu yhdessä.

Enkö mitään lasua halua, niin tuskin voi väkivallasta pariterapiassa puhua..

Kyrpii.

Ap

Sanoin miehelle, että jos enää ikinä koskee niin haluan heti erota.. Välillä tuntuu, että haluan muutenkin. Mies rakastaa puhelintaan ja valittamista. Samaan aikaan rakastan häntä... Mutta en enää sillä romanttisella, sinisilmäisellä tavalla...

Ap

Tiedätkö Ap, Lapsenne tietävät jo, että teillä menee huonosti.

Lasten näkökulmasta olisi paras, että sopisitte riitanne kunnolla, ja eläisitte sovussa yhdessä.

Hyvänä kakkosena tulee vaihtoehto, että eläisitte erillänne, mutta sovussa.

Pahin vaihtoehto on se, että olette riidoissa, mutta asuisitte kuitenkin saman katon alla.

Vanhemmillani oli varmaan kymmenen vuotta tuollainen puoliero taloudellisista syistä. En suosittele, oli todella kamalaa meidän lasten kannalta (hirveä tunnelma, kotona piti olla aina varpaillaan), ja varmaan myös aikuistenkin. (Kuka nyt sellaista mistä/naista ottaa, joka ei edes kotiinsa vie - tai jos vie, niin muksujensa ja eksänsä luo?)

Jo on järki.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmillani oli varmaan kymmenen vuotta tuollainen puoliero taloudellisista syistä. En suosittele, oli todella kamalaa meidän lasten kannalta (hirveä tunnelma, kotona piti olla aina varpaillaan), ja varmaan myös aikuistenkin. (Kuka nyt sellaista mistä/naista ottaa, joka ei edes kotiinsa vie - tai jos vie, niin muksujensa ja eksänsä luo?)

Ihanaa kuulla, että on edes joku muu yhtä hullu perhe. Meillä ainakaan lapset eivät ottaneet vanhemmilleen esiin sitä, miten sairas koko systeemi on ja kotona oli tosi erikoinen tunnelma, kun piti elää ikään kuin normaalisti täysin epänormaalissa ympäristössä.

Ja sille kommentoijalle, joka kuvittelee, että raskaat asiat ja sopeutuminen jotenkin voitaisiin noin välttää niin ei todellakaan voi. Sen sijaan haava on auki vuosikausia ja sen paraneminen alkaa vasta tilanteen päätyttyä sen sijaan, että voisi sopeutua uuteen elämäntilanteeseen heti.