Adoptio ja mt-ongelmat?

Vierailija kirjoitti:

Siinä olet ap oikeassa, että maailmassa on aivan hirveästi laitonta lapsikauppaa. Suomeen asti sitä tuskin ulottuu ainakaan itsenäisten adoptioiden muodossa, kiitos lainsäädönnön. Haluaisitko itse lapsen, jonka taustoista et olisi varma? Nämä rahalla ostettavat lapset on todennäköisesti siepattu kotoaan tai vanhemmat painostettu tai huijattu luovuttamaan lapsi adoptioon. Toivottavasti kukaan adoptiolapsesta haaveileva ei tosissaan harkitse itsenäistä adoptiota em. syiden takia.

Mielenkiintoinen kysymys. Esim. Lumos-organisaatiohan pyrkii poistamaan orpokodit nimenomaan siitä syystä, että niissä olevat lapset ovat siellä vaikka heidän vanhempansa ovat elossa. Vanhemmat eivät pysty pitämään lapsiaan rahan puutteen vuoksi. Siinä mielessä orpokoteihin päätyvät lapset ovat siis jo valmiiksi onnettomia tapauksia, eivätkä todennäköisesti koskaan enää pääse omien vanhempiensa luokse. Teoriassa lapsille siis olisi (vaihtoehtona instituutiolle) parempi päästä hyvään adoptiokotiin. Toisaalta, tämä laiton adoptiotapa tukee niitä tahoja mitkä ylläpitävät koko järjestelmää. Eikä kukaan tarkista päätyvätkö lapset todella millään tavalla hyvään kotiin, vai joutuvatko kenties muun ihmiskaupan uhriksi. Eli siis, yksilötasolla tuollainen laiton adoptio saattaa olla jollekin lapselle hyvä juttu. Tai se voi olla todella hirveä juttu. Ainoa keino on poistaa tuonkaltaiset laitokset kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^Googletin laittomat adoptiot. Ainakin Wikipedia-artikkelin mukaan (ei ole mikään luotettavin lähde, mutta sopinee tähän keskusteluun, koska noista laittomista adoptiomääristä ei ole varmaankaan kovin luotettavaa selvitysmuotoakaan) jopa 90% adoptioista saattaa potentiaalisesti tapahtua laittomasti, tai näin siis Kreikassa. Se on melko iso määrä. Vaikka Suomessa ollaankin kulttuurisesti ehkä enemmän tietynlaista rehellisyyttä arvostavia, on vaikea uskoa etteikö samaa tapahtuisi täälläkin.Tosin mainittakoon, että kyseessä oli vuonna 2005 tehty tutkimus, eli EU-lait ovat voineet olla erilaiset tuolloin.  

Hohhoijaa. 12 vuotta vanha Wikipedia-artikkeli eri maasta väärällä hakusanalla...

Hain hakusanalla "illegal adoption". Mikäli tämä on synonyymi itsenäiselle adoptiolle, kuten aiemmin väitit, niin lienee ihan oikea hakusana?

Sinä hait tietoja lapsikaupasta, et itsenäiset adoptiot estävää lakia rikkovista suomalaisten adoptioista, mikä ap:n mukaan oli se mitä hän harkitsi.

Onko siis jotain muitakin reittejä adoptoida laittomasti lapsia kuin tuo laiton ihmiskauppa? Ja eihän ap maininnut missään että harkitsee laitonta adoptiota? :D

Ihmiskauppa ei ole adoptoimista.

Ja kyllä, ap nimenomaan kertoi harkitsevansa että kiertää Suomen adoptioviranomaiset.

Voitko näyttää meille muillekin sen kohdan, jossa hän sanoo näin?

Esim tässä:

"Mitään kiertoreittejäkö lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole, koska on kaksi virallista adoptiopalvelunantajaa? Eihän se, että täällä on kaksi virallista adoptioauktoriteettia estä laitonta adoptiokauppaa millään tavalla. Nuo kun ovat niitä virallisia tahoja, ja lisäksi on ne epäviralliset, laittomat tahot, joihin noilla virallisilla tahoilla ei ole mitään valtaa, laittomia kun ovat.

En näe mitään estettä sille, että nainen joka haluaa adoptoida mutta joka ei saa lasta virallisia tahoja pitkin, muuttaisi pariksi vuodeksi esim. Kiinaan, adoptoisi siellä laittomasti lapsen jolle väärennetään paperit ja vaikkapa väärennetty avioliittotodistus paikallisen miehen kanssa, ja tulisi takaisin Suomeen väittäen lapsen olevan tämän biologinen lapsi kiinalaisen ex-miehen kanssa? "

Kerro vielä missä kohden hän puhuu itsestään tai sanoo että harkitsee itsenäistä adoptiota Suomeen vs esim. yleisesti spekuloi miten lakia joku voisi kiertää.

Sen pystyy normaali ihminen päättelemään siitä, että siinä vaiheessa kun hänelle sanotaan yksiselitteisesti, että hän ei kelpaa Suomessa adoptioäidiksi mielenterveysongelmiensa takia, hän alkaa kaivella tietoja siitä, miten lapsen saisi laittomasti.

En kai ole kaivellut tietoja kun olen itse suurimman osan noista "tiedoista" täällä esittänyt. En nyt ihan ymmärrä miksi sinulla ottaa niin pahasti tunteisiin. Ehkä sinua jotenkin järkyttää ajatus siitä, että joku voisi lapsen tuolla tavalla hankkia itselleen, ja kapinoit ajatusta vastaan ulkoistamalla uhkan minuun, vaikka en ole tehnyt muuta kuin esittänyt hypoteettisia skenaarioita siitä, miten lapsi olisi mahdollista hankkia laittomasti ilman tuota auktoritääristä reittiä (mistä _sinä_ koko ajan puhuit; yritin siis demonstroida miten tuo voisi onnistua ilman että nuo sinun auktoriteettisi ovat millään tavalla tietoisia koko asiasta). Psykologisesti olet aika kiinnostava keissi. Toisaalta sinun ongelmasi ovat omiasi, eivät minun ongelmiani. Kaikkea hyvää sinulle, nyt en enää jaksa puhua kanssasi. Onneksi kommenttisi ovat helppoja tunnistaa tuon kummallisen aggressiivis-kyllästyneen häiriintyneen sävyn perusteella.

Öh. Sinun puheenvuorosi ovat kerta toisensa jälkeen täynnä täyttä tietämättömyyttä ja tölväisyjä. Tarinasi muuttuu koko ajan.

Ja kai ne minun kommenttini on helppo tunnistaa, kun ne ovat ainoita, joissa on todellista tietoa...

Tuo passiivis-aggressiivinen adoptiot saanut ihminen kuulostaa kyllä niin jumalattoman ärsyttävältä ja omahyväiseltä. Ihmettelen millä hitolla sinä olet voinut saada adoptiot läpi, kun et kykene ollenkaan ymmärtämään toisen ihmisen tunteita - ap miettii onko oma tausta este adoptiolle (ilmeisesti henkilökohtaisesti tärkeä aihe, onko adoptiovaihtoehtoa miettinyt) - > ei saa taustansa vuoksi (hieman epäreilusti edes mahdollisuutta -> pettymys, suru, jopa lievä viha. Minä olen pahoilla hänen ja muiden hänen asemastaan olevien puolesta. Ap sinulle hyvin kirjoittanut, argumentoinut ja käyttää psykologisesti erittäin hyviä keinoja ja antaa myös sinulle, omahyväinen adoptoija, tilaa.

Sinä puolestasi vastaat omahyväisesti, tiennyt itseäsi apn yläpuolelle, tulet tänne vähän näpäyttelemään, kertomaan että apn turha luulla että hän jotenkin lapsia pelastaisi.

On se kumma kun teille aspergereille pitää ulkopuolisten ihmisten avata toisen ihmisen kohtaamista. Edes netissä. Ihmettelen miten kaltaisesi tunnevammainen ihminen on saanut luvan adoptoida ja säälin lapsiasi.

Ap - tsemppiä! Ymmärrän, että harmittaa, kun oma tausta estää adoption. Mielestäni on kypsä ja aikuisen merkki, että on kyennyt käsittelemään ongelmansa ja näin osoittaa myös sen, että kynnys hakea apua on matala. Näin ei välttämättä ole niillä, joille romahdus tulee ensi kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.

Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.

Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.

Siksi.

Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.

Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).

Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?

Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.

Tässä on se käytännön puoli, että adoptoitaville vauvoille ja pienille taaperoille on jonossa niin monta ottajaa, että kaikille löytyy useita potentiaalisia vanhempia ilman minkäänlaista masennus- tms. taustaa. Siksi ei kannata ottaa jonoon niitä, joilla tällainen tausta on.

(Olen siis täysin sitä mieltä, että masennuksen sairastanut voi olla hyvä vanhempi, mutta adoptiossa realiteetit ovat nämä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^Googletin laittomat adoptiot. Ainakin Wikipedia-artikkelin mukaan (ei ole mikään luotettavin lähde, mutta sopinee tähän keskusteluun, koska noista laittomista adoptiomääristä ei ole varmaankaan kovin luotettavaa selvitysmuotoakaan) jopa 90% adoptioista saattaa potentiaalisesti tapahtua laittomasti, tai näin siis Kreikassa. Se on melko iso määrä. Vaikka Suomessa ollaankin kulttuurisesti ehkä enemmän tietynlaista rehellisyyttä arvostavia, on vaikea uskoa etteikö samaa tapahtuisi täälläkin.Tosin mainittakoon, että kyseessä oli vuonna 2005 tehty tutkimus, eli EU-lait ovat voineet olla erilaiset tuolloin.  

Hohhoijaa. 12 vuotta vanha Wikipedia-artikkeli eri maasta väärällä hakusanalla...

Hain hakusanalla "illegal adoption". Mikäli tämä on synonyymi itsenäiselle adoptiolle, kuten aiemmin väitit, niin lienee ihan oikea hakusana?

Sinä hait tietoja lapsikaupasta, et itsenäiset adoptiot estävää lakia rikkovista suomalaisten adoptioista, mikä ap:n mukaan oli se mitä hän harkitsi.

Onko siis jotain muitakin reittejä adoptoida laittomasti lapsia kuin tuo laiton ihmiskauppa? Ja eihän ap maininnut missään että harkitsee laitonta adoptiota? :D

Ihmiskauppa ei ole adoptoimista.

Ja kyllä, ap nimenomaan kertoi harkitsevansa että kiertää Suomen adoptioviranomaiset.

Voitko näyttää meille muillekin sen kohdan, jossa hän sanoo näin?

Esim tässä:

"Mitään kiertoreittejäkö lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole, koska on kaksi virallista adoptiopalvelunantajaa? Eihän se, että täällä on kaksi virallista adoptioauktoriteettia estä laitonta adoptiokauppaa millään tavalla. Nuo kun ovat niitä virallisia tahoja, ja lisäksi on ne epäviralliset, laittomat tahot, joihin noilla virallisilla tahoilla ei ole mitään valtaa, laittomia kun ovat.

En näe mitään estettä sille, että nainen joka haluaa adoptoida mutta joka ei saa lasta virallisia tahoja pitkin, muuttaisi pariksi vuodeksi esim. Kiinaan, adoptoisi siellä laittomasti lapsen jolle väärennetään paperit ja vaikkapa väärennetty avioliittotodistus paikallisen miehen kanssa, ja tulisi takaisin Suomeen väittäen lapsen olevan tämän biologinen lapsi kiinalaisen ex-miehen kanssa? "

Kerro vielä missä kohden hän puhuu itsestään tai sanoo että harkitsee itsenäistä adoptiota Suomeen vs esim. yleisesti spekuloi miten lakia joku voisi kiertää.

Sen pystyy normaali ihminen päättelemään siitä, että siinä vaiheessa kun hänelle sanotaan yksiselitteisesti, että hän ei kelpaa Suomessa adoptioäidiksi mielenterveysongelmiensa takia, hän alkaa kaivella tietoja siitä, miten lapsen saisi laittomasti.

Sinä tässä mielestäni nyt luet rivien välistä varsin epänormaalilla tavalla.

Sinulla toki on oikeus mielipiteeseesi, mutta ei se silti normaalilla älykkä varustettuja estä näkemästä ihan selvää loogista ajatuksenkulkua missä tässä mennään...

Minusta tämä koko ketju on käsittelee adoptioprosessin pohdintaa, eikä ap:n valmistautumista adoptioon. Aloituksessahan hän mainitsee että elämäntilanteensa on vielä kaukana lastenhankinnasta, ja käsitin myös että biologisten lasten saaminen on sittenkin etusijalla.

Vierailija kirjoitti:

Tuo passiivis-aggressiivinen adoptiot saanut ihminen kuulostaa kyllä niin jumalattoman ärsyttävältä ja omahyväiseltä. Ihmettelen millä hitolla sinä olet voinut saada adoptiot läpi, kun et kykene ollenkaan ymmärtämään toisen ihmisen tunteita - ap miettii onko oma tausta este adoptiolle (ilmeisesti henkilökohtaisesti tärkeä aihe, onko adoptiovaihtoehtoa miettinyt) - > ei saa taustansa vuoksi (hieman epäreilusti edes mahdollisuutta -> pettymys, suru, jopa lievä viha. Minä olen pahoilla hänen ja muiden hänen asemastaan olevien puolesta. Ap sinulle hyvin kirjoittanut, argumentoinut ja käyttää psykologisesti erittäin hyviä keinoja ja antaa myös sinulle, omahyväinen adoptoija, tilaa.

Sinä puolestasi vastaat omahyväisesti, tiennyt itseäsi apn yläpuolelle, tulet tänne vähän näpäyttelemään, kertomaan että apn turha luulla että hän jotenkin lapsia pelastaisi.

On se kumma kun teille aspergereille pitää ulkopuolisten ihmisten avata toisen ihmisen kohtaamista. Edes netissä. Ihmettelen miten kaltaisesi tunnevammainen ihminen on saanut luvan adoptoida ja säälin lapsiasi.

Ap - tsemppiä! Ymmärrän, että harmittaa, kun oma tausta estää adoption. Mielestäni on kypsä ja aikuisen merkki, että on kyennyt käsittelemään ongelmansa ja näin osoittaa myös sen, että kynnys hakea apua on matala. Näin ei välttämättä ole niillä, joille romahdus tulee ensi kertaa.

Kiitos tsemppailuista. Biologisia lapsia yritän ensisijaisesti hankkia kun sen aika tulee, enemmän tämä juttu lähti liikkeelle yleisestä mielenkiinnosta, missä toki on ripaus omaa haikeutta siitä että adoptiomahdollisuus on täysin poissuljettu vaihtoehto kohdallani. Voi olla että jos omia lapsia ei tipukaan, tuo oma mt-tausta alkaisi harmittamaan. Toisaalta sen verran sekopäistä isovanhempaakin täältä löytyy, että jos adoptioprosessissa arvioitaisiin henkilökohtaista tukiverkkoa, voi olla että juttu kaatuisi jo siihen, ellei hyviä ystäviä lasketa tuoksi tukiverkoksi. Sen verran olen lapsenhankintaa miettinyt että joskus pari vuotta sitten mies kävi jo spermanlaatunsa tutkituttamassa, ja ainakaan hänen puolelta ongelmaa ei ole. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, kaikkihan eivät saa lapsia vaikka näennäisesti asiat olisi kunnossa. Olen juuri siirtynyt vakavasti otettavaan lapsienhankintaikään, ja vaikka tuota ei ole lähisuunnitelmissa, on hyvä pohtia kaikki vaihtoehdot läpi etukäteen. Sen takia tietoni adoptioprosessista tosiaan niin heikohkot ovatkin, kun en ole sitä vaihtoehtoa sen kummemmin tutkinut. Eiköhän sitä ennemmin käytäisi kaikki hedelmöityskeinot läpi, mieheni tuskin olisi innoissaan adoptoinnista. Tuo mainitsemani eksä puolestaan varmasti olisi harmitellut tuon mahdollisuuden puuttumista, minkä vuoksi olen iloinen ettemme ole enää yhdessä, niin hän voi hankkia haluamansa adoptiolapsen jonkun tulevan naisystävänsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.

Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.
Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.
Siksi.
Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.

Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).

Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?
Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.

Tässä on se käytännön puoli, että adoptoitaville vauvoille ja pienille taaperoille on jonossa niin monta ottajaa, että kaikille löytyy useita potentiaalisia vanhempia ilman minkäänlaista masennus- tms. taustaa. Siksi ei kannata ottaa jonoon niitä, joilla tällainen tausta on.
(Olen siis täysin sitä mieltä, että masennuksen sairastanut voi olla hyvä vanhempi, mutta adoptiossa realiteetit ovat nämä.)

Aivan, oikeassa olet. En tiennyt kuinka vähän Suomessa menee lapsia adoptioon. Tuntuu että täällä niin moni lapsi voi huonosti, että kuvittelin luvun olevan paljon korkeampi (ja mielestäni sen kannattaisi ollakin). Mutta olen samaa mieltä että jos on määrä x vanhempia ehdokkaiksi, näistä osalla on jotain ns. "riskitekijöitä" terveyden tilassa, niin ei ole edes resursseja ajatellen mielekästä alkaa seulomaan näitä riskityyppejä läpi jos päästään helpommalla antamalla lapset niille, joilta puuttuu perustavanlaatuiset riskit. Vähän sama kuin työnhaussa: kutsutaan haastatteluun ne, joiden cv näyttää sopivimmalta. Eikä sillä ole mitään tekemistä varsinaisen kyvykkyyden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.

Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.

Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).

Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.

Tässä on se käytännön puoli, että adoptoitaville vauvoille ja pienille taaperoille on jonossa niin monta ottajaa, että kaikille löytyy useita potentiaalisia vanhempia ilman minkäänlaista masennus- tms. taustaa. Siksi ei kannata ottaa jonoon niitä, joilla tällainen tausta on.(Olen siis täysin sitä mieltä, että masennuksen sairastanut voi olla hyvä vanhempi, mutta adoptiossa realiteetit ovat nämä.)

Aivan, oikeassa olet. En tiennyt kuinka vähän Suomessa menee lapsia adoptioon. Tuntuu että täällä niin moni lapsi voi huonosti, että kuvittelin luvun olevan paljon korkeampi (ja mielestäni sen kannattaisi ollakin). Mutta olen samaa mieltä että jos on määrä x vanhempia ehdokkaiksi, näistä osalla on jotain ns. "riskitekijöitä" terveyden tilassa, niin ei ole edes resursseja ajatellen mielekästä alkaa seulomaan näitä riskityyppejä läpi jos päästään helpommalla antamalla lapset niille, joilta puuttuu perustavanlaatuiset riskit. Vähän sama kuin työnhaussa: kutsutaan haastatteluun ne, joiden cv näyttää sopivimmalta. Eikä sillä ole mitään tekemistä varsinaisen kyvykkyyden kanssa.

Vaan näin se ei mene. Vaan lakisääteiseen neuvontaan pääsevät kaikki. Ja siellä seulotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomuuskriisi - jos sellaisesta on kärsinyt - pitää olla työstettynä ennen kuin adoptioluvan saa. Eli se ei sitten enää kuulu koko asiaan. Ja kaikilla adoptoijilla ei sitä lapsettomuustaustaa edes ole.

Ja masennus ON toistuva sairaus. Eli jos ja kun sen on kerran sairastanut, siinä on ihan selkeä lääketieteellinen riski uusia. Ja esimerkiksi synnytyksen jälkeisen masennuksen tapainen tila on ihan riski myös adoptoijilla, kun se vuosikausien stressi lopulta päättyy siihen lapsen saantiin. Eli siinä on ihan selkeä nivelvaihe, jossa masennus saattaa laueta.

Miten tätä lapsettomuuskriisiä voi työstää jos terapia estää adoption?

Ei kaikki tarvi tällaisiin terapiaa..oikeesti. Outo tää suomi kun kaikki pitäs nakata terapiaan miettimään asioita. Normaalit ihmiset käy ne kriisit puolison kans ja oppii elämään niiden kans. Sellainen on vahva vanhempi ja osaa jatkaa elämää, on kykenevä adoptoimaan ja luomaan turvallisen ympäristön lapselle.

Lapsettomuus on kamalaa, mutta ei normaalit ihmiset välttämättä terapiaa tarvi kun puolison ja ystävien tuki riittää.

Tuon passiivisaggressiivisen tyypin kaikki tekstit alkaa negatiivilla tai alistuskonjunktiolla, kertoo jotain sekä mielentilasta että kommunikaatiotavasta :D Teflon-pinta tosiaan. Helposti naarmuuntuva, myrkyllinen ja musta kuin synti.  Apn tekstit alkavat positiivisella sanalla tai kysymyksellä. Ei tarvi olla nero että tajuaa toisen olevan puolustautuvaa tyyppiä ja toisen avointa. Miksi toinen saa adoptoida, toinen ei, jaa-a...

Kyllä jokainen tapaus arvioidaan yksilöllisesti eikä adoptiolautakunta automaattisesti hylkää masennusdiagnoosin joskus saanutta kuten joku täällä väittää (http://etene.fi/documents/1429646/1556045/5.Adoptio_11_03_2015.pdf/89d6…)

Kohdemailla taas voi olla erilaisia vaatimuksia terveydentilan suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen tapaus arvioidaan yksilöllisesti eikä adoptiolautakunta automaattisesti hylkää masennusdiagnoosin joskus saanutta kuten joku täällä väittää (http://etene.fi/documents/1429646/1556045/5.Adoptio_11_03_2015.pdf/89d6…)

Kohdemailla taas voi olla erilaisia vaatimuksia terveydentilan suhteen.

Kiitos linkistä ja tiedosta! Varmaan siis riippuu adoptoidaanko Suomesta vai ulkomailta, sekä mistä maasta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen tapaus arvioidaan yksilöllisesti eikä adoptiolautakunta automaattisesti hylkää masennusdiagnoosin joskus saanutta kuten joku täällä väittää (http://etene.fi/documents/1429646/1556045/5.Adoptio_11_03_2015.pdf/89d6…)

Kohdemailla taas voi olla erilaisia vaatimuksia terveydentilan suhteen.

Tuollahan tosiaan sanotaankin, että psyykkisistä sairauksista adoptiotoiveet ehdottomasti kaatavia ovat siis: psykoosit, persoonallisuushäiriöt, TOISTUVAT mielialahäiriöt ja kehitysvammaisuus. Eli siis tämän mukaan teini-iän masennustausta ei tosiaan ole mikään automaattisesti poissulkeva asia - tämä siis tiedoksi kaikille muillekin jotka asiaa ovat ihmetelleet. Kiitos tästä tiedosta!   

Huh, onpas täällä negatiivissävyistä keskustelua. Olin juuri tulossa sanomaan, että adoptioneuvonta on henkilökohtaista ja parien tilanteet ovat aina erilaisia ja käsitellään tapauskohtaisesti. Jos tätä lukee joku adoptiota harkitseva, niin ottakaa vaan rohkeasti yhteyttä paikalliseen adoptioneuvontaa tarjoavaan tahoon! Ensimmäisellä neuvontakerralla selvinnee, miten hyvät edellytykset adoptioluvan saamiseen on. Ja tosiaan liput ja laput omasta terveydentilasta toimitetaan aina itse, eli sosiaalityöntekijät eivät käy omaan tahtiinsa kurkkimassa hakijoiden terveystietoja yhtään mistään. Rikosrekisterin he käyvät itsenäisesti katsomassa.

Tuolla oliko ap vai joku ihmetteli sitä miksi suomessa on niin paljon lapsia "kitumassa" sijaisperheissä kun heille olisi parempi päästä adoptiokotiin. Mielestäni tähän ei vastattu tuolla aiemmin ihan kansankielellä ja ymmärrän miksi joku veti vähän hernettä nenään "tyhmästä" kysymyksestä, asiaan perehtymättömille kun voi olla vähän vaikea hahmottaa eroa sijoituslapsen ja adoptiolapsen välillä. Pääsääntöisesti kotimaan adoptiolasten adoptioonpäätymisprosessi alkaa jo heti synnytyslaitokselta, josta he kotiutuvat suoraan lyhytaikaiseen sijoitukseen harkinta-ajaksi (min. 8vk), ja heti syntymävanhemmalta luovutuspäätöksen saatuaan pääsevät sitten adoptiokotiin. Näissä tapauksissa biovanhempina on usein ihan tasapainoista porukkaa, jotka osaavat ajatella lapsen parasta ja toivovat heille huolehtivaa, hyvää kotia.

Pitkäaikaisessa sijoituksessa taas on usein juuri näitä ongelmaisten lapsia, narkkareita yms. jotka eivät tajua lapsen parasta ja luovuta heitä adoptioon. Valitettavasti suomen valtiolla tai kellään muullakaan viranomaisella ei ole mitään oikeutta tehdä päätöstä heidän puolestaan, vaan biologisilla vanhemmilla on oikeus lapsen tapaamiseen ja roikottaa heitä tuossa tilanteessa sijoituskodin ja biologisen kodin välillä vaikka 18v asti:/

Itse olen kotimaisen lapsen adoptioäiti, fyysisesti en 100% terve, enkä muutenkaan mikään yli-ihminen, joten jos joku oikeasti haluaa adoptoida mutta ei ole varma onnistuuko, suosittelen vahvasti olemaan yhteydessä asiantuntijoihin, siellä on tosi ymmärtäväistä ja lämmintä porukkaa töissä :)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä haittaa. Se näkyy papereissasi.

Niin missä papereissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen tapaus arvioidaan yksilöllisesti eikä adoptiolautakunta automaattisesti hylkää masennusdiagnoosin joskus saanutta kuten joku täällä väittää (http://etene.fi/documents/1429646/1556045/5.Adoptio_11_03_2015.pdf/89d6…)

Kohdemailla taas voi olla erilaisia vaatimuksia terveydentilan suhteen.

Tuollahan tosiaan sanotaankin, että psyykkisistä sairauksista adoptiotoiveet ehdottomasti kaatavia ovat siis: psykoosit, persoonallisuushäiriöt, TOISTUVAT mielialahäiriöt ja kehitysvammaisuus. Eli siis tämän mukaan teini-iän masennustausta ei tosiaan ole mikään automaattisesti poissulkeva asia - tämä siis tiedoksi kaikille muillekin jotka asiaa ovat ihmetelleet. Kiitos tästä tiedosta!   

Tämäkin on siis vain Tanskan ohjeistus, Suomessa ollaan edelleen joustavampia ja painotetusti harkitaan kokonaistilanetta ja tämän hetkistä/tulevaisuuden arvioitua toimintakykyä. Jollain on täällä ollut kovin kova tarve lyödä luukku muille hyvin pienestä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen tapaus arvioidaan yksilöllisesti eikä adoptiolautakunta automaattisesti hylkää masennusdiagnoosin joskus saanutta kuten joku täällä väittää (http://etene.fi/documents/1429646/1556045/5.Adoptio_11_03_2015.pdf/89d6…)

Kohdemailla taas voi olla erilaisia vaatimuksia terveydentilan suhteen.

Tuollahan tosiaan sanotaankin, että psyykkisistä sairauksista adoptiotoiveet ehdottomasti kaatavia ovat siis: psykoosit, persoonallisuushäiriöt, TOISTUVAT mielialahäiriöt ja kehitysvammaisuus. Eli siis tämän mukaan teini-iän masennustausta ei tosiaan ole mikään automaattisesti poissulkeva asia - tämä siis tiedoksi kaikille muillekin jotka asiaa ovat ihmetelleet. Kiitos tästä tiedosta!   

Tämäkin on siis vain Tanskan ohjeistus, Suomessa ollaan edelleen joustavampia ja painotetusti harkitaan kokonaistilanetta ja tämän hetkistä/tulevaisuuden arvioitua toimintakykyä. Jollain on täällä ollut kovin kova tarve lyödä luukku muille hyvin pienestä kiinni.

Kyllä diagnosoitu masennus jossa on ollut useamman kerran osastohoitoa on ihan sataprosenttisesti este adoptiolle tänä päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen tapaus arvioidaan yksilöllisesti eikä adoptiolautakunta automaattisesti hylkää masennusdiagnoosin joskus saanutta kuten joku täällä väittää (http://etene.fi/documents/1429646/1556045/5.Adoptio_11_03_2015.pdf/89d6…)

Kohdemailla taas voi olla erilaisia vaatimuksia terveydentilan suhteen.

Tuollahan tosiaan sanotaankin, että psyykkisistä sairauksista adoptiotoiveet ehdottomasti kaatavia ovat siis: psykoosit, persoonallisuushäiriöt, TOISTUVAT mielialahäiriöt ja kehitysvammaisuus. Eli siis tämän mukaan teini-iän masennustausta ei tosiaan ole mikään automaattisesti poissulkeva asia - tämä siis tiedoksi kaikille muillekin jotka asiaa ovat ihmetelleet. Kiitos tästä tiedosta!   

Tämäkin on siis vain Tanskan ohjeistus, Suomessa ollaan edelleen joustavampia ja painotetusti harkitaan kokonaistilanetta ja tämän hetkistä/tulevaisuuden arvioitua toimintakykyä. Jollain on täällä ollut kovin kova tarve lyödä luukku muille hyvin pienestä kiinni.

Kyllä diagnosoitu masennus jossa on ollut useamman kerran osastohoitoa on ihan sataprosenttisesti este adoptiolle tänä päivänä.

Perustat tämän mihin? Jos ko diagnoosista on 20 vuotta eikä mikään viittaa uusimiseen, sanoisin ettei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jokainen tapaus arvioidaan yksilöllisesti eikä adoptiolautakunta automaattisesti hylkää masennusdiagnoosin joskus saanutta kuten joku täällä väittää (http://etene.fi/documents/1429646/1556045/5.Adoptio_11_03_2015.pdf/89d6…)

Kohdemailla taas voi olla erilaisia vaatimuksia terveydentilan suhteen.

Tuollahan tosiaan sanotaankin, että psyykkisistä sairauksista adoptiotoiveet ehdottomasti kaatavia ovat siis: psykoosit, persoonallisuushäiriöt, TOISTUVAT mielialahäiriöt ja kehitysvammaisuus. Eli siis tämän mukaan teini-iän masennustausta ei tosiaan ole mikään automaattisesti poissulkeva asia - tämä siis tiedoksi kaikille muillekin jotka asiaa ovat ihmetelleet. Kiitos tästä tiedosta!   

Tämäkin on siis vain Tanskan ohjeistus, Suomessa ollaan edelleen joustavampia ja painotetusti harkitaan kokonaistilanetta ja tämän hetkistä/tulevaisuuden arvioitua toimintakykyä. Jollain on täällä ollut kovin kova tarve lyödä luukku muille hyvin pienestä kiinni.

Kyllä diagnosoitu masennus jossa on ollut useamman kerran osastohoitoa on ihan sataprosenttisesti este adoptiolle tänä päivänä.

Perustat tämän mihin? Jos ko diagnoosista on 20 vuotta eikä mikään viittaa uusimiseen, sanoisin ettei ole.

Siihen että mitään uusiutuvia sairauksia ei hyväksytä. Esim kerran hoidettu syöpä torppaa haaveet, vaikka syövästä olisikin toipunut täysin. Tiedän pareja joilla se on torpannut todella paljon vähemmästäkin.

Vierailija kirjoitti:

Huh, onpas täällä negatiivissävyistä keskustelua. Olin juuri tulossa sanomaan, että adoptioneuvonta on henkilökohtaista ja parien tilanteet ovat aina erilaisia ja käsitellään tapauskohtaisesti. Jos tätä lukee joku adoptiota harkitseva, niin ottakaa vaan rohkeasti yhteyttä paikalliseen adoptioneuvontaa tarjoavaan tahoon! Ensimmäisellä neuvontakerralla selvinnee, miten hyvät edellytykset adoptioluvan saamiseen on. Ja tosiaan liput ja laput omasta terveydentilasta toimitetaan aina itse, eli sosiaalityöntekijät eivät käy omaan tahtiinsa kurkkimassa hakijoiden terveystietoja yhtään mistään. Rikosrekisterin he käyvät itsenäisesti katsomassa.

Tuolla oliko ap vai joku ihmetteli sitä miksi suomessa on niin paljon lapsia "kitumassa" sijaisperheissä kun heille olisi parempi päästä adoptiokotiin. Mielestäni tähän ei vastattu tuolla aiemmin ihan kansankielellä ja ymmärrän miksi joku veti vähän hernettä nenään "tyhmästä" kysymyksestä, asiaan perehtymättömille kun voi olla vähän vaikea hahmottaa eroa sijoituslapsen ja adoptiolapsen välillä. Pääsääntöisesti kotimaan adoptiolasten adoptioonpäätymisprosessi alkaa jo heti synnytyslaitokselta, josta he kotiutuvat suoraan lyhytaikaiseen sijoitukseen harkinta-ajaksi (min. 8vk), ja heti syntymävanhemmalta luovutuspäätöksen saatuaan pääsevät sitten adoptiokotiin. Näissä tapauksissa biovanhempina on usein ihan tasapainoista porukkaa, jotka osaavat ajatella lapsen parasta ja toivovat heille huolehtivaa, hyvää kotia.

Pitkäaikaisessa sijoituksessa taas on usein juuri näitä ongelmaisten lapsia, narkkareita yms. jotka eivät tajua lapsen parasta ja luovuta heitä adoptioon. Valitettavasti suomen valtiolla tai kellään muullakaan viranomaisella ei ole mitään oikeutta tehdä päätöstä heidän puolestaan, vaan biologisilla vanhemmilla on oikeus lapsen tapaamiseen ja roikottaa heitä tuossa tilanteessa sijoituskodin ja biologisen kodin välillä vaikka 18v asti:/

Itse olen kotimaisen lapsen adoptioäiti, fyysisesti en 100% terve, enkä muutenkaan mikään yli-ihminen, joten jos joku oikeasti haluaa adoptoida mutta ei ole varma onnistuuko, suosittelen vahvasti olemaan yhteydessä asiantuntijoihin, siellä on tosi ymmärtäväistä ja lämmintä porukkaa töissä :)

Kiitos selostuksesta. En tiennytkään että valtio ei voi missään tapauksessa pakottaa vanhempia antamaan lapsensa pysyvästi pois, vaikka tilanne olisi kuinka paha. Joissain maissahan tuo kai onnistuu.

Esimerkiksi tilanteissa missä vanhemmat ovat vaikka seksuaalisesti pahoinpidelleet lastaan, tuntuu aika hurjalta että oikeus vanhemmuuteen säilyy heillä silti. Toisaalta ymmärrän kyllä sen, että tuollaisissa tilanteissa adoptiovanhemmilta vaadittaisiin jo terapeutin taitoja onnistua luomaan lapsen kanssa turvallinen kiintymyssuhde, eli laitoshoito on valitettavasti ehkä se ainoa mahdollisuus (tosin kaipa noita lapsettomia psykoterapeuttejakin on olemassa).

Mutta tosiaan tiedän kyllä että adoptiolapsi ja huostaanotettu lapsi eivät ole sama asia, mutta mielestäni ideaalitilanteessa monet huostaanotetut lapset ansaitsisivat päästä adoption piiriin. Siihen liittyen argumentoinkin jo aiemmin, vaikka selitinkin sen alun perin vähän epäselvästi.