Lue keskustelun säännöt.
Mitättömimmät, pienet jutut, joista tunsit lapsena syyllisyyttä?
15.03.2017 |
Tämmöinen oli täällä joskus mutta on varmaan poistettu. Eli mitä sellaista teit pienenä, josta podit syyllisyyttä, vaikka pitkäänkin?
Itsellä jäi mieleen se, kun eräässä koulun tapahtumassa ekaluokalla oli tarjolla keksejä. Söin viimeisen keksin ja takanani oleva täti sanoi "No voi voi, minulle ei sitten riittänytkään"
Murehdin varmaan viikon tämän keksittömän tädin surkeaa kohtaloa ja tunsin itseni syylliseksi :D
Kommentit (39)
Lisää...? Näitä oli viimeksi paljon? :(
Saa kertoa myös mielestänne tylsiä juttuja, luen kaikki.
T. Leikkauksesta toipuva ap, jolla on tylsää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näpistin kaupasta purkkatikkarin ehkä 6-vuotiaana. Moinen ei ollut käynyt koskaan mielessänikään, mutta telkkarissa oli joku juttu, josta johtuen sitten sen purkkatikkarin näpistin. Koin kamalaa syyllisyyttä ja palautin purkkatikkarin kauppaan seuraavana päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Näpistin kaupasta purkkatikkarin ehkä 6-vuotiaana. Moinen ei ollut käynyt koskaan mielessänikään, mutta telkkarissa oli joku juttu, josta johtuen sitten sen purkkatikkarin näpistin. Koin kamalaa syyllisyyttä ja palautin purkkatikkarin kauppaan seuraavana päivänä.
Ihana :) Huomasiko vanhempasi/kauppias? Oletko sen jälkeen varastanut mitään?
ap
Itkin hysteerisesti aamulla kun heräsin liian myöhään. Huomasin siis että olin myöhästynyt koulubussista (siihen aikaan bussi tuli hakemaan kotoa ja kiersi hakemassa lähialueen lapset kouluun) Menin herättämään äitiä sanoakseni tämän asian, pelotti mitä opettajakin sanoo. Äiti siinä kertoikin sitten että hän oli ottanut herätyskellon pois päältä, pappani oli kuollut sinä yönä joten oltiin kaikki koulusta ja työstä pois muutaman päivän. Syyllinen olo oli monta päivää ensinäkin siitä että olin myöhästynyt ja siitä kun en silloin pienenä tajunnut että tuossa kohtaa oli ihan ok olla koulusta Poissa.
Kerran join vahingossa isoveljen vihreästä limukasta omani sijaan ja tästä tuli ihan kamalan syyllinen olo.
Tämä on astetta vakavampi asia... tavallaan?
Lapsena kerran piirtelin kirjoituspöydän ääressä. Pieni itikka, sellainen hedelmäkärpäsen kokoinen mutta se ei ollut punertavan värinen kuin hedelmäkärpänen vaan harmaa väriltään, lensi koko ajan piirustuspaperin päälle. Se häiritsi minua, ja sen kummempia ajattelematta nitistin sen kuoliaaksi peukalolla.
Heti itikan tappamisen jälkeen podin voimakasta omantunnontuskaa ja itkin tajutessani, että tapoin viattoman itikan ilman kunnollista syytä. Se katumuksen tunne, kun tajusin, etten saa tehtyä tekemättömäksi, oli todella voimakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keitin kahvia vahingossa aamulla ja sitten sitä ei saannutkaan tehdä ja siitä tuli ihan tajuttomat huudot. Ei meillä mitään juhlia silloin ollut kuitenkaan. Kouluun olin lähdössä ja teki mieli keittää kahvia. Heti herättyä.
Päiväkodissa yksi vanhempi tyttö piirsi hienon piirrustuksen, jossa oli tähtiä taivaalla. Kotona piirsin illalla samanlaisen ja isäni piti sitä niin hienona, että pani sen makuuhuoneensa seinälle (yksinhuoltajaisi). Tunsin kamalaa syyllisyyttä ja häpeää siitä, että olin matkinut toisen tytön työtä. Ajattelin kauhulla, mitä tapahtuu, jos tuo tyttö jostain syystä saisi nähdä mun piirrustuksen ja kertoisi kaikille, että varastin sen idean.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Söin joulukalenterista salaa kaikki suklaat etukäteen ja omantunnontuskissa sitten esitin joka aamu avaavani luukun ja syövän suklaata. :D
Joskus kymmenen vanhana surin sitä, että olin keksinyt äidilleni kivan joululahjan muutamalla markalla, mutta en isälleni mitään. Isä sai sitten suklaapatukan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keitin kahvia vahingossa aamulla ja sitten sitä ei saannutkaan tehdä ja siitä tuli ihan tajuttomat huudot. Ei meillä mitään juhlia silloin ollut kuitenkaan. Kouluun olin lähdössä ja teki mieli keittää kahvia. Heti herättyä.
Miten voi vahingossa keittää kahvia?
Sanoin kerran yksin leikkiessäni vihapäissäni sanan "Paska" kun leikki ei sujunut mielestäni kunnolla. Kukaan ei kuullut minua, mutta olin silti peloissani pitkään sen jälkeen koska pelkäsin joutuvani ihan milloin tahansa Helvettiin, koska kirosin. Olin tuolloin ehkä 4-5v. Minulle ei oltu edes pahemmin kerrottu silloin mitään uskontoon liittyviä asioita, joten en tiedä, että mistä sain tuollaisen käsityksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keitin kahvia vahingossa aamulla ja sitten sitä ei saannutkaan tehdä ja siitä tuli ihan tajuttomat huudot. Ei meillä mitään juhlia silloin ollut kuitenkaan. Kouluun olin lähdössä ja teki mieli keittää kahvia. Heti herättyä.
Miten voi vahingossa keittää kahvia?
No siis vähän monimutkainen juttu, mutta meillä oli pitkää sellaista et joskus jos keitit normaalisti kahvia nii ei tullu mitään sanomist no jos seuraavana päivänä päätin keittää kahvia normist niin tuli hirveät huudot, välil saattoi mennä viikokin ilman mitää sanomist mut sit taas yks kaks tuli kauheat huudot. Täst syyst tulikin mun epävarmuus pikku hiljaa. Hassulta tuntuu sanoa näin, mutta aloin pikku hiljaa pelätä kaikkea "turhaa" . Esim. En uskaltanu ottaa vaikka ruokapöydästä mitää kysymättä/ siitäkin saattoi tulla sanomist. Jos kysyin lupaan, siinäkin tein virheen. Sitäkään en olisi saannut tehdä. Milloin oli aamulla väärä pusero päällä... Vaikka oon 26 oon vieläkin yhtä epävarma ja syyllistän yhä edelleen itseäni kaikista turhista jutuista. Haluasin päästä eroon tästä, mutta vaikeaa on yhä edelleen.
No poden tästä kyllä vieläkin omatunnon tuskia. Ala-asteella piti tehdä isänpäiväksi kortti, mutta tein kortin jossa piirsin isästä ruman ja muutenkin jotenkin halveksiva kortti... :( Olen kauhea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohdin kaverin luokse hienon lempi koruni. Se oli kadoksissa pitkään, kunnes lopulta kaveri löysi sen ja olisi antanut takaisin minulle. Koin etten saanut enää ottaa korua takaisin, koska se olisi ollut varastamista, tai siitä minua olisi ainakin syytetty, kun niin hieno koru olisi yhtäkkiä ( pitkän ajan jälkeen ) ilmestynyt minulle. Itku kurkussa änkytin että kaveri saa pitää korun, koska se on ollut hänellä jo niin kauan. Ja kaveri tietysti piti sen.
Nyt 35v. kirjoitti:
Sanoin kerran yksin leikkiessäni vihapäissäni sanan "Paska" kun leikki ei sujunut mielestäni kunnolla. Kukaan ei kuullut minua, mutta olin silti peloissani pitkään sen jälkeen koska pelkäsin joutuvani ihan milloin tahansa Helvettiin, koska kirosin. Olin tuolloin ehkä 4-5v. Minulle ei oltu edes pahemmin kerrottu silloin mitään uskontoon liittyviä asioita, joten en tiedä, että mistä sain tuollaisen käsityksen.
:D
Tallattiin veljen kanssa iltapimeällä talon viereiselle pellolle lumeen polkuja. Minulle tuli kamala olo, kun tajusin, että aamulla ne jäljet näkyy kaikille, oltiin sotkettu pelto. En ymmärrä mistä se ajatus tuli, eihän se ketään haitannut. Kesäaikaan en pellolla ollut juoksennellut sitä ennen, joten tuskin senkään takia ahdisti.
Meillä oli lapsuudenkodissa naapurin kanssa vastakkaiset halkopinot niin, että ne nojasivat toisiinsa tonttien rajalla. Isä käski minun hakea halkoja (taisin olla ekaluokalla) Se halkopino oli laonnut nurkasta niin että muutamia halkoja oli maassa. Keräsin ne maassa olevat ja lisäksi pinosta. Sisällä isä sanoi, että se pino oli *Lahtisen puolelta laonnut, että keräsithän omalta puolelta. Olin kauhuissani, että olin varastanut naapurilta ehkä kolme tai neljä halkoa :D Kävin salaa palauttamassa ne samaan kohtaan. Lapsen mieli on yllä kummallisen viaton.
Koulun johtajatyyppi-tyttö rökitti hienoa tyttöä jolle oli aina kade, sitten minä kirjoitin hänelle haukkumakirjeen ja johtaja luki sen hienolle tyypille, hän pahoitti mielensä. Vaikka tyttö oli itse aina syypää kun oli muita parempi kaikkien mielestä.
Ajattelin että olisi pitänyt pyytää anteeksi mutta sitä ei koskaan tapahtunut.
Löysin joskus puistosta kuulapyssyn kuulan. Vein sen kotiin, mutta minua kalvoi syyllisyys niin että kävin seuraavana päivänä palauttamassa sen samaan paikkaan...