Karmeimmat lapsuudenystävänne

Sain joululahjaksi dingon kasetin. Kaverini lainasi sitä äänittääkseen sen. Kun pyysin kasettia takaisin, hän vaati, että minun pitää ostaa se. En saanut kasettiani koskaan takaisin.

Ihme lapsipsykoja.

Meilläkin oli naapurustossa manipuloiva pikkutyttö, joka rikkoi muiden lasten lelut ja yllytti kiusaamaan, mutta onnistui itse aina näyttämään viattomalta. Minkälainen lapsi osaa kieroilla jo alle kouluikäisenä, onko vika kasvatuksessa vai päässä?

Vierailija kirjoitti:

Sain joululahjaksi dingon kasetin. Kaverini lainasi sitä äänittääkseen sen. Kun pyysin kasettia takaisin, hän vaati, että minun pitää ostaa se. En saanut kasettiani koskaan takaisin.

Eivätkö vanhempasi puuttuneet asiaan? Vai etkö kertonut heille?

Mun parhaan ystävän pikkuveli juoksi liian monta kertaa puukko kädessä meitä takaa. Pelkäsin ihan hitosti. Vanhemmat tietenkin naukkailivat pihalla kaljaa ja naureskelivat kun kerroin.. Vierailut sitten kyllä jäi.

Tämä nyt ei ole mitään verrattuna muiden kokemuksiin, mutta minulla oli kaveri, joka lainasi lupaa kysymättä ei vain minun vaan myös sisarusteni vaatteita ja koruja. Jos valitin asiasta, hän sai minut jotenkin tuntemaan itseni hirveäksi nipottajaksi. Jos jotain katosi/meni rikki, niin se oli voi voi, ei voi mitään.

Herranjumala mitä juttuja tuntu pahalta näitä lukiessa.

Minulle oli pienestä pitäen opetettu, että seurassa jaetaan kaikki herkut ja kilttinä tyttönä jaoin kaverini kanssa aina kaikki karkkini. Hän taas ei koskaan jakanut mitään herkkujaan.Aina sain katsella vierestä,kun hän maiskutteli karkkejaan edessäni. Hän myös halusi kanssani usein karkkikioskille, koska tiesi ettei minulla ollut omaa rahaa ja joutuisin taas katselemaan vierestä. 

Ilmeisen mukavia lapsuudenystäviä minulla, kuin ei tämän pahempaa ole tapahtunut.

Lisäys vielä, että kerran ihan tuntematon nainen tuli luokseni karkkipussin kanssa, kun oli nähnyt miten kaverini osti ison pussin ja minä olin vaan surullisena katsonut vierestä :)

Ala-asteella tutustuin harrastuksen parissa vuotta itseäni vanhempaan tyttöön ja meistä tuli parhaat kaverit. Liikuimme paitsi kahdestaan, myös isommalla porukalla samaa harrastavien tyttöjen kanssa. Sitten yhtenä päivänä ilman mitään järkevää syytä tämä tyttö alkoi päin naamaa pilkkaamaan minua ja sai mukaansa koko muun kaveriporukan. Pilkkaaminen jatkui täydellisellä eristämisellä, kukaan porukasta ei juuri puhunut minulle ja kun tulin paikalle, he joko lähtivät hymyillen ja toisiinsa vilkuillen pois tai työnsivät minut ulos huoneesta. Tavaroitani tuhottiin ja minusta leviteltiin perättömiä huhuja.

En kovin kauaa tätä kestänyt ja lopetin koko harrastuksen. vaikka tästä on nyt aikaa yli 20 vuotta, niin se vaikuttaa edelleen ihmissuhteisiini. Vaikea luottaa kehenkään.

Meillä oli taloyhtiössä iso lauma lapsia, joista yksi oli jotenkin vammainen. Aina juoksi perässäni ja kerran otti kaverinsa mukaan ja kerran hakkasivat minut kepeillä mustelmille. Kerroin vanhemmilleni, jotka soittivat lasten vanhemmille. Molempien kiusaajien vanhemmat nauroivat että pojat on poikia, tuskin tarkoittivat pahalla.

Myöhemmin tämä vammainen häirikkö ilmestyi samaan puistoon missä olin ja hänen äitinsä tuli sanomaan minulle "Jos vielä kerran kiusaat Joonasta, minä tapan sinut". Kerroin vanhemmilleni ja he olivat vain että juokse karkuun, jos näet äitiä tai poikaa.

Tämän vammaisen häirikön äidin kissan ruumis löytyi myöhemmin muovipussista pihalta turkki irti revittynä :s En tiedä mitä näille ihmisille nykyään kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

"Paras" ystäväni 1-6-luokilla. Vaikka nyt Mira. Kuljimme koulumatkat yhdessä ja usein koulun jälkeenkin. Minulla ei ollut muita ystäviä joten ripustauduin Miraan. Koulumatkoilla hän teki niin, että soitteli ihmisten ovikelloja ja pinkaisi minua nopeampana juoksijana karkuun. Minä sain syyt niskoilleni. Sitten vielä koulussa suurieleisesti selitti muille "Kyllä mä sitä kielsin mutta se vaan meni ja pimputteli niitä ovikelloja, voi että mua hävetti"

Harrasti "Mä en tunne sua" hokemista. Jos hänen muita kavereitaan tuli lähelle, hän työnsi minut pois ja hoki "Mä en tunne sua"

Olin lapsena vähän pyöreä ja jos jossain tilaisuuksissa tarjottiin karkkia, Mira tökki minua vatsaan ja komensi "Sä et sitten ota, onko selvä"

Kolmosella touhu meni sairaammaksi. Sain kauan toivomani polkupyörän ja Mira puhkoi siitä renkaat. Hän alkoi näihin aikoihin meikata ja kielsi ehdottomasti minulta meikkaamisen. Ei siinä, en olisi meikannut muutenkaan, aloitin seiskaluokalla. Kerran minulla oli kuitenkin kynsilakkaa ja tästähän Mira ei riemastunut. Hän otti terävän kiven ja hinkkasi lakat kynsistäni pois.

Liikuntatunneilla minun piti antaa hänen aina voittaa tai saada parempi tulos.

Kerran hän tuli koulun jälkeen hakemaan minua puistoon ja serkkuni oli kylässä. Sanoin, etten pääse koska olen menossa serkkuni kanssa Särkänniemeen. Mira kynsi minua kasvoihin niin että jäi verinaarmut ja lähti kotiinsa. Seuraavana päivänä levitti koulussa juttua, että minulla on syöpä ja se tarttuu, että minua pitää vältellä. Tästä seurasi kunnon katastrofi kun se juttu kantautui opettajien korviin ja Mira väitti minun keksineen sen.

Kun 6-luokalla kuukautiseni alkoivat, Mira teki kaikkensa nolatakseen minut. Otti laukustani siteitä ja liimaili niitä ympäri luokkaa, sotki punaisella vesivärillä ja laittoi poikien pulpetteihin...

Luojan kiitos hän meni eri yläasteelle! Nykyään kolmekymppisenä neljän lapsen eronnut yh-äiti, tarkemmin en tiedä.

Ihan järkyttävää. :-/ Olisi kyllä oikeasti todella mielenkiintoista tietää, että mitä tällaisista kauhukakaroista vanhemmiten tulee.

Vierailija kirjoitti:

Taisin olla ekalla luokalla, kun sain lemmikikseni marsun. Meni varmaan viikko ja tällä kaverillakin oli marsu. Se sanoi, että mun marsu kuolee, jos en laita sen veteen C-vitamiinitippoja. Syötin marsulle pellettejä, heinää ja se sai lisäksi tuoreita kasviksia ja vihanneksia, joten C-vitamiinin puutetta ei ollut. Mun marsu eli kuitenkin 2 vuotta pidempään kuin sen. :D

Offtopicina, mutta tämä ikävä kaveri oli oikeassa. Marsun ruokaan pitää lisätä C-vitamiinia. Sitä ei ole pakko lisätä juomaveteen vaan sen voi lisätä ruokaa, mutta sitä pitää lisätä.

Olin 5-6v kun naapuriin muutti perhe jossa oli 9-10v tyttö. Jostain syystä se tyttö halusi aina tulla meille leikkimään, ja aika usein se meillä kävikin. Monesti vieläpä oli ruoka-aikaankin paikalla ja äitini hyvää hyvyyttään tarjosi sille tytöllekin ruokaa. Mä en koskaan käynyt sen tytön luona, enkä nähnyt hänen vanhempiaan. Samassa taloyhtiössä oli paljon muitakin lapsia joiden kanssa leikittiin usein pihalla, mutta se naapurin tyttö ei koskaan tullut mukaan porukkaan. Monesti kun mä tulin pihalta leikkien jälkeen kotiin, niin heti tuo tyttö oli soittamassa ovikelloa ja tulossa meille. Muistan että se tuntui musta jotenkin tosi oudolta ja vähän ahdistavalta, melkein kun se tyttö seuraisi mun menemisiäni, ja meidän ikäerokin oli niin iso että oli outoa että se halusi olla vain mun kanssa. Sitten yhtenä päivänä se perhe vaan oli muuttanut pois, enkä oo sen jälkeen sitä tyttöä tavannut.

Jälkeen päin tajusin että sillä ei tainnut olla kovin hyvät kotiolot kun vanhemmat oli aina poissa eikä kotona ehkä ollut ruokaa, eikä hänellä varmaan ollut kavereitakaan. Äiti varmaan tajusi sen tytön huonot kotiolot kun otti sen usein meille kylään ja antoi ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Montakin. En tiedä miten eräästä tytöstä kertoisin. Patologinen valehtija ja hyväksikäyttäjä. Olin hyvin herkkä joten tällä tytöllä oli tapana pelotella mitä hänen vanhempansa tai eräällä hevostallilla olevat aikuiset ovat minusta muka puhuneet. Valehteli mm. omistavansa delfiinejä, erään järven pohjassa olevan unohtunut laiva jota oli käynyt jonkun sukellusryhmän kanssa tutkimassa. Suuttui jos hänen valheensa eivät herättäneet minussa välitöntä ihailua ja palvontaa häntä kohtaan. Hänellä oli tapana nöyryyttää minua painostani ja tuoda joka asiassa ilmi se että painaa vähemmän. Sai minut usein itkemään vaatimalla tekemään asioita jotka pelottovat minua (kuten roikkumaan milloin missäkin pää alaspäin) Ainiin ja aina kun leikimme jotakin niin minun piti olla lihava ja hänen hoikka ja kaunis. Myöskin lapset hänen mielestään hankittiin raiskaamalla joten jos halusi leikkiä kotia niin piti leikkiä että joutuu raiskatuksi? En voi käsittää miten ihminen voi olla noin ..mielenvikainen ja jo lapsena. Unohtamatta millainen kynnysmatto itse olin. Varmaan siksi ajauduinkin monen hyväksikäyttämäksi. Tämä oli vain yksi tarina.

Lapset käsittelevät yleensä traumaattisia näkemiään/kokemiaan asioita toistamalla niitä leikeissään.

Että että...

Oli kauhea patologinen valehtelija ja manipuloiva tyttö. Väitti muunmuassa sairastavansa syöpää ja ala-asteella vessassa välkillä suureleisesti veteli jotain lääkkeitä naamaan, yöhemmin selvisi että ne oli koiranturkinhoito pillereitä. En nyt ala kaikkea tähän sepustaa mutta esitti toisena viikkona hyvää ystävää ja toisena saattoi käännyttää kaikki sua vastaan. 

Nyt aikuisena vaikuttaa iha samanlaiselta , mutta olen kuullut että häntä on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi niin lähinnä säälin häntä. Mahtaa olla pahaolo sisältä päin.

Lapsuudenystäväni hakkasi, heitteli tavaroilla, haukkui milloin haisevaa hengitystäni, milloin piirustuksiani ja ulkonäköäni, lyttäsi unelmani, koki kaiken aina epäreiluksi siitä kovaan ääneen huutaen, haukkui selän takana, kertoi salaisuuksiani ja keksi uusia, pimitti asioita, vaati eri syin rahaa, valitti ja kitisi kaikesta mitä annoin hänelle ja oli mustasukkainen. Varmasti paljon muutakin mitä olen halunnut unohtaa. Tätä kesti koko peruskoulun, kunnes katkaisin välit. Olin jo kotona tottunut hyväksikäyttöön, enkä täten osannut irtaantua "parhaasta" kaveristani.

Osa ihmisistä vain syntyy manipuloiviksi psykopaateiksi. Osan vanhemmat kasvattavat kieroon, tarkoituksella tai tahattomasti.

Vierailija kirjoitti:

Minulle oli pienestä pitäen opetettu, että seurassa jaetaan kaikki herkut ja kilttinä tyttönä jaoin kaverini kanssa aina kaikki karkkini. Hän taas ei koskaan jakanut mitään herkkujaan.Aina sain katsella vierestä,kun hän maiskutteli karkkejaan edessäni. Hän myös halusi kanssani usein karkkikioskille, koska tiesi ettei minulla ollut omaa rahaa ja joutuisin taas katselemaan vierestä. 

Ilmeisen mukavia lapsuudenystäviä minulla, kuin ei tämän pahempaa ole tapahtunut.

Lisäys vielä, että kerran ihan tuntematon nainen tuli luokseni karkkipussin kanssa, kun oli nähnyt miten kaverini osti ison pussin ja minä olin vaan surullisena katsonut vierestä :)

Mulla oli kaverina samanlainen karkinmussuttaja. Varastipa pari kertaa minunkin karkkini. Vaikka itse sai vanhemmiltaan mitä ja milloin vain keksi pyytää, kun minun perheessäni laskettiin pennejä.

No, arvatkaa kumpi meistä on nyt aikuisena lihava ja kumpi hoikka ;)

Etunimeni loppuu i-kirjaimeen. Kaverini lauloi aina Zen Cafen Harri-biisiä ("Harri on tehnyt itsestään pellen, Harri on tööt tööt tööt tööt tööt...") korvaten Harrin minun nimelläni. Manipuloi myös antamaan hänelle lelujani ja kiusasi muutenkin tosi paljon, mutta toisaalta myös puolusti välillä muita vastaan ja halusi aina minut mukaan jos oli menossa koulun jälkeen eräälle toiselle meidän luokan tytölle, vaikka tämä tyttö ei olisi halunnut. Kotini oli tuohon aikaan suht kamala paikka, joten menin aina koulun jälkeen jollekin kaverille kylään jos pääsin. Tämän jälkimmäisen kaverin luona sai myös aina paljon hyvää välipalaa, mikä oli tärkeää, koska halusin vältellä kotiin menoa mahdollisimman kauan eikä kotona aina ollut muuta ruokaa kuin leipää ja puuroa. Siksi olin kiitollinen kiusaajakaverilleni siitä, että tämä aina ylipuhui minut mukaan tälle toiselle kaverille.

Yläasteella kiusaaminen jäi kokonaan ja meistä tuli hyvät ystävät. Kaverini puolusti minua edelleen, minä taas autoin häntä koulujutuissa. Kohta kymmeneen vuoteen ei olla nähty.

Minä voin kertoa toisen puolen asiasta. Tutuistuin toiseen tyttöön heti ensimmäisellä luokalla ja oltiin parhaat kaverit monta vuotta. Joskus 3-4 luokalla meille tuli ensimmäiset riidat ja aloin kohdella tyttöä huonosti. Meillä meni välit, koska halusin olla ilkeä ja tuhosin toisen kaverin kanssa kaikki hänen antamansa lahjat ja palautin tälle tytölle. Sovittiin monesti ja oltiin taas parhaita kavereita. Hänkin oli kyllä ilkeä minulle, kun yritin purkaa tuntojani.

Kotonani oli väkivaltaa ja alkoholismia. Asiat paheni, kun tulin varhain murkkuikään 10-vuotiaana, äitini käytti väkivaltaa aina jos en totellut, jonka purin ystävääni. Isäni katsoi vierestä, kun äiti löi. Joskus laittoi äitini korjaamaan mitä oli rikkonut minulta. Jonka äitini itkien teki. Muistan olleeni tosi nuori, kun äiti rikkoi riitatilanteessa, kukan ja mulla4 levisi. Siivosin sitä ja äiti tuli ja viskasi imurin pois kädestäni ja huusi: ei ole sinun tehtäväsi.

Tajusin yläasteelle mennessä, kuinka olin kohdellut ystävääni ja halusin sopia. Oltiin luotu uudet kaveripiirit ja jänistin, vaikka minulla oli jo suunnitelma kuinka pyytäisin anteeksi. Vaihdoimme vähän porukkaa, hänen kaverinsa silloisesta parhaasta kaverista tuli minun paras kaveri, jota hän on edelleen, yli 10 vuoden jälkeen. Edelleen hävettää käytökseni, onneksi minusta kasvoi kuitenkin normaali järkinen aikuinen, kasvuolosuhteista huolimatta. Ja nykyään on hyvät välit vanhempien kanssa, tosin en veisi omaa lastani vanhemmilleni, sama jatkuu edelleen siellä.

Muistan olleeni tosi nuori, kun äiti rikkoi riitatilanteessa, kukan ja mulla4 levisi.

Pilkku pois kukan edetä ja mullat* levisi. Puhelimella kirjoitan niin ei kaikkia tule niin käytyä läpi.

Ainiin, ja sain takaisin. Puolet yläasteesta minua kiusattiin ja se vaikuttaa edelleen itsetunnossani.