Lue keskustelun säännöt.
Samassa yliopistossa oleva tyttö naureskelee minulle
09.03.2017 |
Olemme päälle parikymppisiä. En oikein ole löytänyt yliopistosta kavereita, mutta olen nyt jonkin aikaa liikkunut yhdessä porukassa, johon kuuluu lisäkseni muutama tyttö.
Tähän porukkaan kuuluu yksi tyttö, sanotaan nyt vaikka Kaisa, josta selvästi näen, ettei hän minusta pidä. Muut ovat ihan mukavia. Nyt olen jo useampaan kertaan huomannut kyseisen Kaisan naureskelevan minulle. Eli jos sanon tai teen jotain, kyseinen Kaisa alkaa huvittuneena virnuilla, ja yrittää peitellä hymyään tai kääntyy poispäin nauramaan. Yhdellä kerralla oli tyyliin kuolla nauruun, ja Kaisan kaveritkin kysyivät, että mitä nyt. Kaisan vastaus oli tyyliä "eeei mitään... :DDD".
Kerran myös saavuin koululle ennen luentoa, ja menin odottelemaan Kaisan ja erään toisen tytön lähettyville. Näin selvästi, kuinka Kaisa ja toinen tyttö katsoivat toisiaan huvittuneina, ja kääntyivät molemmat poispäin virnettä pidätellen.
Olin teini-iässä koulukiusattu, joten tunnistan kyllä tuon tyylisen naureskelun ja se tuntuu aikuisestakin pahalta. Mikä minussa on vikana? Tiedättekö, kun tossa tilanteessa alkaa oikeasti miettiä, että mitäs hittoa, onko mulla vessapaperia roikkumassa lahkeessa tai tyyliin joku tahra naamassa vai mistä on kyse? Olen mielestäni ihan normaali ulkoisesti, ja käyttäydyn fiksusti ja tavallisesti. Ei ole kyse siitäkään, että kuvittelisin koko jutun, koska en kuitenkaan näe jokaisen ihmisen nauraman minulle - vain Kaisan ja yhdessä tilanteessa mainitun toisen tytön.
Pidin ennen yliopistoa välivuosia töitä tehden, ja nyt tuntuu kuin olisin vajonnut takaisin teinielämään.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraavan kerran kun kikattelee ilman syytä, niin kysy mikä diagnoosi hänellä on.
Jos vastaa ettei mitään, niin kehota käymään lääkärillä, koska todennäköisesti sellaisen tulee saamaan. Kun ei ole ihan terveen merkki joka kerta naureskella tyhjään kuin joku mielipuoli.
Tai sitten kysyt hymyillen, että mitäs hauskaa tällä kertaa teki se mielikuvitusystävä, jota me muut emme kykene näkemään?
No kiitti tästä. Olen itse ns. tyhjännauraja, eli hihitän ilman syytä. Kenellekään en halua nauraa, mutta joskus hirnun tahattomasti. Olen jo työelämässä, ja tämä on noloa kun työpaikalla koko ajan naurattaa ilman syytä. Diagnoosia ei ole, bitch.
Ehkä pitäisi olla. Ei tuo ihan normaaliakaan ole?
Minua on mm. lyöty liiallisen nauramisen takia. Kumpi on normaali, minä vai lyöjä? Kivaa tää tasapäistäminen.
No kumpikaan teistä ei ole ihan terve. Tosin ymmärrän ennemmin sitä lyöjää, kun sillä on varmaan ollut syynsä provosoitua. Luulin siis, että nauroit hänelle? Mutta sinä naurat ihan muuten vaan, ilman mitään syytä?
Ja bitchitteletkin vielä.
Ymmärrät lyöjää enemmän? En tehnyt mitään muuta kuin olin samassa tilassa ja hihitin jollekin jutulle. Hän tuli lyömään koska "olen ärsyttävä".
Ai, ensin sanoit että olet tyhjännauraja. Nyt sille oli sitten joku syykin.
Ja sanoin että ymmärrän _enemmän_, koska hänen toiminnalleen oli motiivi. Ei tietenkään ole tervettä lyödä niin kuin ei ole tervettä hohottaakaan ilman syytä.
No hihitän sellaisille jutuille joita on omassa päässä, ei tarvitse olla välttämättä edes mikään tapahtuma. Enkä edes muista mikä se oli kun tilanteesta on montakymmentä vuotta. Tyhjännauraminen on kait sitä että pienet asiat saavat hymyn huulille tai nauramaan, ja sitten kun joku kysyy että mille naurat niin ei oikein itsekään osaa antaa vastausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku on kasvatustieteellisen pääsykokeiden psykologisessa osiossa pielessä, jos alalle päätyy noin paljon teinimäisiä kiusaajia.
Psykologista osiotahan siinä ei siis edes ole (vaikka syytä kyllä voisi olla!) - kirjallinen koe ja ryhmätehtävä ja/tai haastattelu. Ja nekin arvioivat professorit, ei siis psykologit toisin kuin sosionomin valintakokeessa.
Ai, miksiköhän olen luullut, että on. No ainakin syytä olisi, ja aika huolestuttavaa, että mahd kiusaajat sitten kasvattavat lapsia. :-/
Hah, yliopistolla on paljon lapsellista porukkaa. Oon parikymppinen lääkisopiskelija ja viime vuonna kävin yhden kurssin, joka ei ollut oman tiedekuntani vaan toisen, ja sillä kurssilla oli kaiken ikäisiä ihmisiä, jotka kaikki tunsivat toisensa entuudestaan (olin siis "ulkopuolinen"). Oli pieni ryhmä ja tehtiin siellä paljon pari-tai ryhmätöitä. Kaikki tuolla kurssilla olivat todella mukavia, paitsi yks keski-ikäinen nainen. Se nauro kaikille mun vastauksille (siis ei opettajan kysymyksiin vaan jos keskusteltiin pienryhmissä) ja kerran kun meillä oli alkamassa harkka, mä olin luokkahuoneen edessä aikasin oottamassa, niin tää nainen tuli sinne mun jälkeen ja jättäyty kauas musta. Sit ku muita tuli niin se nainen huus kovaan ääneen "no nii onhan täällä tuttujakin paikalla!!" ja samalla katto mua silleen virnistellen. Ei hemmetti, en vaan ymmärrä mikä sillä oli mua vastaan, sekö että tulin häiritsemään niiden ryhmädynamiikka vai mitä??
Jos joku nauraa sinulle, se on hänen ongelmansa. Se ei kerro mitään sinusta, ainoastaan hänestä. Jos se häiritsee sinua, sinä teet siitä oman juttusi.
Me kaikki olemme täynnä kaikenlaista mindfuckia. Sinun ei tarvitse välittää toisten ihmisten sisällä olevasta paskasta. Myöskään sinun itsesi sisällä oleva paska ei ole kovin tärkeää. Näe se, hyväksy ja anna olla. Elämä kestää vajaat sata vuotta; sinä valitset, miten sen käytät.
Onpa lapsellista. Opiskelen yliopistossa, ja minua lähinnä kiinnostaa opiskella saadakseni tietoa. En ole etsimässä kavereita tai parisuhdetta. En ole edes tutkinnon takia kirjoilla. Bonusta toki on opiskelijahintaiset lounaat. Tauot vietän kirjastossa tai luen muistiinpanoja. Joskus joku tulee kaveeraamaan, toki silloin olen ystävällinen. Puhutaan kuitenkin aikuisista, ikäluokkansa fiksuista ihmisistä, joten hiukan epäilen ap:n tarinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menikö multa jotain ohi, vai käytkö ap vain naureskelemassa yliopistolla? En jaksanut lukea ketjua. Eikö vähäiset resurssit voisi käyttää tehokkaammin..? Ihan vaan kysyn.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko keskustelua, mutta voisin lyödä vetoa, että kysessä on kasvatustieteellinen tiedekunta ja luokanopettajaksi opiskelevat. Kohtasin itse lauman "Kaisoja" siellä enkä sopeutunut ennen kuin löysin mieheni ja hänen kauttaan sain fiksuja kavereita. OKL on nykään koulukiusaajien yliopisto. Valitettavasti.
Olin tulossa arvelemaan samaa. Helvetti sellaiselle, jolla on omaa aivotoimintaa. Kauhulla ajattelen sen armeijan rantautumista kouluihin ja työelämään. Sieltähän se koulukiusaaminen saa hauduttamonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hah, yliopistolla on paljon lapsellista porukkaa. Oon parikymppinen lääkisopiskelija ja viime vuonna kävin yhden kurssin, joka ei ollut oman tiedekuntani vaan toisen, ja sillä kurssilla oli kaiken ikäisiä ihmisiä, jotka kaikki tunsivat toisensa entuudestaan (olin siis "ulkopuolinen"). Oli pieni ryhmä ja tehtiin siellä paljon pari-tai ryhmätöitä. Kaikki tuolla kurssilla olivat todella mukavia, paitsi yks keski-ikäinen nainen. Se nauro kaikille mun vastauksille (siis ei opettajan kysymyksiin vaan jos keskusteltiin pienryhmissä) ja kerran kun meillä oli alkamassa harkka, mä olin luokkahuoneen edessä aikasin oottamassa, niin tää nainen tuli sinne mun jälkeen ja jättäyty kauas musta. Sit ku muita tuli niin se nainen huus kovaan ääneen "no nii onhan täällä tuttujakin paikalla!!" ja samalla katto mua silleen virnistellen. Ei hemmetti, en vaan ymmärrä mikä sillä oli mua vastaan, sekö että tulin häiritsemään niiden ryhmädynamiikka vai mitä??
Ehkä tiesi sinun olevan lääkisopiskelija ja tunsi olonsa epävarmaksi, voisiko olla? Yleensä se menee noin, kaikilla ei ole sosiaalisia taitoja kohdata muita kuin oman alan ihmisiä tai niiksi koettuja.
Onkos ap ollut täällä itse kommentoimassa alkupään viestittelynsä jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkos ap ollut täällä itse kommentoimassa alkupään viestittelynsä jälkeen?
On. Ne on niitä missä lopussa lukee ap.
Vierailija kirjoitti:
Joku on kasvatustieteellisen pääsykokeiden psykologisessa osiossa pielessä, jos alalle päätyy noin paljon teinimäisiä kiusaajia.
Ai missä psykologisessa osiossa? :D Harjoittelukoulujen lehtorit haastattelevat hakijat ainakin täälläpäin, joten tulos perustuu vain näiden ihmisten kemioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa lapsellista. Opiskelen yliopistossa, ja minua lähinnä kiinnostaa opiskella saadakseni tietoa. En ole etsimässä kavereita tai parisuhdetta. En ole edes tutkinnon takia kirjoilla. Bonusta toki on opiskelijahintaiset lounaat. Tauot vietän kirjastossa tai luen muistiinpanoja. Joskus joku tulee kaveeraamaan, toki silloin olen ystävällinen. Puhutaan kuitenkin aikuisista, ikäluokkansa fiksuista ihmisistä, joten hiukan epäilen ap:n tarinaa.
Just ärsyttää tollaset ihmiset jotka ei edes yritä kaveerata ja pysyttelevät vaan omissa oloissaan naama mutturalla.
Vaikka kuinka täällä kehotetaan ap:ta olemaan välittämättä tuollaisesta, niin kyllä se käytännössä vaan on helpommin sanottu kuin tehty! Itse jouduin sietämään opiskeluaikanani muutaman lapsellisen tytön vastaavaa käytöstä. Koetin pysytellä aina sen yläpuolella. Silti vuosien jälkeenkin nuo asiat tulevat mieleeni ja välillä olen miettinyt jopa kostoa. Tiedän, että se on todella lapsellista, mutta ihmismieli on outo... Koen näin jälkeenpäin, että nuo minua vähätelleet tytöt tekivät opiskeluaikani hankalammaksi ja selkeästi jätin mahdollisuuksiani käyttämättä. Olin poikien keskuudessa suosittu ja varmasti sillä oli vaikutusta, että minut otettiin silmätikuksi. Kateutta se käytös tyttöjen taholta oli, sen olen ymmärtänyt. Nyt jo elämää nähneenä naisena olen edelleen kohdannut vastaavaa naisten taholta. Minua katsotaan ja supistaan, mikä tuntuu tosi naurettavalta. Olenkin ottanut tavaksi käydä kysäisemässä, oliko asiaa minulle. Sitten yleensä ovat vaivautuneina änkyttäneet jotain. Ap, toivottavasti sinulla on rohkeutta näpäyttää sitä ilkkujaa ja kääntää asia voitoksesi! On kamalan kuluttavaa pohtia koko ajan, onko itsessä jotain vikaa. Kyllä vika on siellä toisessa osapuolessa, ei sinussa! Tsemppiä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan ekalta opiskeluvuodelta samanlaisen tapauksen. Yhtäkkiä tammikuussa yksi tyttö alkoi porukassa kyselemään, että mitä te nauratte, miksi te hänelle tirskutte, nyt kyllä selitätte, miksi kiusaatte. Ja me muut katselimme ihmeissämme toisiamme, että mikä tuolle nyt tuli. Oltiin kyllä huomattu, että otti ihan kaikesta itseensä ja valitti, jos bussikuski ei aamulla moikannut tai jos joku laittoi fillarin hänen pyöränsä kanssa samaan lukkolaitteeseen omalla lukolla kiinni. Joku ongelma sillä oli, koska ei enää sinä keväänä luennoilla ollut
Ensimmäinen neuvoni on, että älä lähde kilpailemaan nolaamisen kuninkuudesta millään nokkeluudella. Et todennäköisesti voita sillä mitään: hän on todennäköisesti harjaannuttanut kyseenalaista taitoaan jo sen parisenkymmentä vuotta, ja toisekseen antamalla ns. samalla mitalla takaisin annat todennäköisesti hänelle lisäpisteitä oman hovinsa silmissä. Asiallisuus on valttia, vaikka naseva letkautus joskus kieltämättä tuntuisikin loistoidealta.
Miten olisi, jos lähestyisit häntä suoraan? Etsi sopiva tilanne kahden kesken, jos mahdollista, ja kysy, mikä mättää. Todennäköisesti et saa kummoistakaan vastausta, mutta tee silti asiallisesti selväksi, että olet huomannut hänen toimintansa, ja haluat hänen lopettavan sen. Ehdottoman tärkeää on, että pysyt itse asiallisena (ettei sinua voida syyttää esim. hyökkäävyydestä) ja tiukasti asiassa (koska tämä keskustelu voi helposti ajautua sivuraiteille). Kieltämättä heräisi itselläni pieni halu lisäksi huomauttaa, että aikuisia tässä kuitenkin ollaan, ja kaiken lisäksi opiskelemassa kasvatustieteitä.
Jos sinulla ei ole pokkaa lähestyä häntä näin suoraviivaisesti, tai et näe ihmistä kaiken tämän vaivan arvoisena, ignooraa koko urpo, ja asetu hänen yläpuolelleen. Hänhän osoittaa käytöksellään vain sen, että hän on todellakin aivan väärässä paikassa opiskelemassa. Uskon kyllä, että valtaosa kanssaopiskelijoistakin sen ymmärtää, vaikka nämä tyypit kyllä osaavatkin hovinsa kerätä harvinaisen taitavasti.
... Tai kolmas vaihtoehto, jos kiusaaminen äityy syystä tai toisesta kertakaikkisen sietämättömäksi: älä tee yhtään mitään, vaan käänny yliopiston henkilöstön puoleen. Kai teilläkin on joku taho, jonka puoleen kääntyä erinäisissä ongelmatilanteissa (esim. kurssien tms. suhteen)? Tuntuu varmasti hölmöltä ottaa tällaista asiaa esiin yliopistossa, mutta totuus on, ettei minkään asteen koulutus ole vapaa kiusaamiselta: miksi se loppuisi yliopistossa, jos sitä tapahtuu päiväkodeissa, peruskoulussa, lukiossa ja ammatti(korkea)kouluissa ja työpaikoilla? Tuo ongelma esiin ja kerro, ettet tiedä, kuinka tällaisessa tilanteessa olisi parasta toimia. Kun kuitenkin sinulla pitäisi olla mahdollisuus opiskella tutkintosi rauhassa ja odottaa kanssaopiskelijoiltasi aikuismaista käytöstä. Pitäähän, hemmetti soikoon, työnantajankin puuttua työpaikkakiusaamiseen ihan jo lainkin puolesta.
Mua naurattaa välillä ilman syytä ja olen huomannut, että se on myös keino hämmennyksen ja muiden tunteiden purkamiseen. Sori.
Vierailija kirjoitti:
Mua naurattaa välillä ilman syytä ja olen huomannut, että se on myös keino hämmennyksen ja muiden tunteiden purkamiseen. Sori.
Oletan, että sillä on pienoinen sävyero, repeiletkö joskus itseksesi ilman syytä, vai tikahdutko tukahdutettuun nauruun aina kavereidesi kanssa, kun joku tietty henkilö astuu näköpiiriisi. Eikös vain?
Minua alkaa naurattaa silloin kun olen hermostunut, tai jossain tilanteessa joka ei ole minulle luonnollinen.
Toivottavasti kukaan ei ole kuvitellut sen perusteella että olisin joku kiusaajaluonne?! :o Olen aina puolustanut koulukusattuja sitten ala-asteen.
Vierailija kirjoitti:
Hah, joku arvasi oikein, että kasvatustieteistä on kyse :D Tai no, tarkemmin sanottuna varhaiskasvatustieteestä, eli olemme lastentarhanopettajaopiskelijoita.
Mutta joo, teiltä on tullut tosi kannustavia ja fiksuja kommentteja, kiitos siitä, ja sain hyviä vinkkejä siitä, kuinka voisin jatkossa noihin tilanteisiin reagoida.
Tänään en saanut osakseni naureskelua, mutta sen sijaan Kaisa kyllä kaikin tavoin osoitti, ettei pidä minusta. Yritin jutella hänelle tänään jotain perushöpinää - Kaisan vastaus kaikkeen oli töykeä "mm" tai "nii...". Se siitä yrityksestä sitten, tähän loppui kyllä mun juttelut sille.
ap
Minulle kävi aikoinaan noin. Tuollaisten tympeiden vastausmuminoiden jälkeen tokaisin henkilölle että "Tuntuu siltä että kuulustelen sua tai yritän väkisin onkia sulta jotain vastauksia. Suhun ei oikein saa yhteyttä, ihan kuin olisit rakentanut korkean, paksun suojamuurin ympärillesi".
Hän purskahti itkuun ja avautui minulle kaikesta mitä elämässään oli tapahtunut ja mitä tapahtui. Yllättäviäkin käänteitä. Perheessään oli ollut mielisairauksia, avioeroja, heitteillejättöä. Vaikka mitä.
Tuon jälkeen meistä tuli parhaat kaverit.
Psykologista osiotahan siinä ei siis edes ole (vaikka syytä kyllä voisi olla!) - kirjallinen koe ja ryhmätehtävä ja/tai haastattelu. Ja nekin arvioivat professorit, ei siis psykologit toisin kuin sosionomin valintakokeessa.