Miksei siitä puhuta avoimesti ja tarpeeksi, miten brutaali asia raskaus ja synnytys on naisen vartalolle?

Kyllä naisen vointia kaikin puolin seurataan läpi raskauden neuvolakäynneillä. Ja synnytyksessä on ammattitaitoinen henkilökunta huolehtimassa synnyttäjästä ja syntyvästä lapsesta. Mun mielestä meillä Suomessa menee synnytysten suhteen todella hyvin, erittäin vakavat kuolemaan johtavat tapaukset ovat todella harvassa. Synnyttäjät eivät kuole oikeastaan koskaan, varsinkaan alatiesynnytykseen ei kyllä kukaan nainen kuole. Ainoa kuolematapaus on todennäköisesti hätäsektio jossa nainen kuolee liialliseen verenmenetykseen...

siis tottakai raskaudessa ja synnytyksessä on riskinsä, aivan kuten kaikessa muussakin esim. leikkauksissa, sytostaattihoidossa, kaikissa erilaisissa lääkkeissä ja hoitotoimenpiteissä jne, synnytys on yksi niiden joukossa ja sektio on yksi muiden leikkausten joukossa. Ei se ole sen kummempaa, SUURIN OSA synnytyksistä kuitenkin menee oikein hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Niinno. Kaikilla nyt vaan se raskaus ja synnyttäminen ei aiheuta mitään mainittavaa. Tietysti osalla aiheuttaa, ja siksi riskit olisi hyvä tietää, mutta kun välttämättä mitään kielteistä ei tapahdu. Itsellenikään ei tullut raskausarpia, repeämä oli lievä ja parani hyvin, rinnat vain komistuivat (aa-kupista mukavasti b-kuppiin, eivät roiku lainkaan).

Ja tiedän monia, joilla on käynyt samoin. Itse asiassa oikein pahoja kokemuksia ei ole kenelläkään tuntemallani naisella, ja näistä kyllä naisseurassa on juteltu.

Joten enpä tiedä. Ehkä jos kertoo riskeistä, se johtaa nykyajan ulkonäkökeskeisillä naisilla turhaan stressiin ja jopa lastenhankinnan välttelyyn. Ja kumminkin yleensä pahemminkin synnytyksen kokeneet ajattelevat jälkikäteen, että homma on vaivan väärtiä.

Ehkä synnytysinto vähenisi totuuden tultua ilmi, mutta oletko koskaan ajatellut, että ei ole oikein jättää ihmisiä pimentoon näin merkittävästä ja elämänlaatuun vaikuttavasta asiasta? Ja hienosti muuten syyllistetty naisia nykyajan ulkonäkökeskeisyydestä. Huoh

Kyllä mä kuvailisin omaa synnytystäni teurastamo meininkiin. En toivu siitä pelosta ikinä. En halua enään edes lapsia. Kuinka moni jolla PONNISTUSVAIHE kestää 1h40min voi sanoa että se ei ollut brutaalia. Rehellisesti? Kyllä siinä toivo kuolevansa mielummin. Kävi jälkeen päin yksi synnytyksessä avustaneista lääkäreistä osastolla ehdottamassa että hankkisin juttelu apua tähän synnytykseen liittyen oman paikkakunnan terveyskeskuksesta.

Ja kroppa ei ole tullut takasin vaikka syö ja urheilee jne. Mennyttä seki. Etenki alapää ulkosesti! Tulle ihme lisäkkeitä ja härpäkkeitä sekä laskeumia ja venyny aukko ja venyneet häpyhuulet. Samoin nännit kääntyny suoraa napaa päin. Niin pahasti roikkuu rinnat.

Onnea niille joille ei käyny mitää.

Jos lapsia haluaa niin ei kyllä kannata raskauden ja synnytyksen takia jättää tekemättä. Jos taas ei halua lapsia niin se on tietenkin asia erikseen, eikä silloin kannatakaan lähteä lapsia tekemän.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi suurimmalla osalla menee synnytys hyvin, ja toipuminen sujuu hyvin. Kaikkeen liittyy elämässä riskejä, ja ihminen voi sairastua ja vammautua ihan ilman raskauksia ja synnytyksiä. Lopulta me kaikki kuolemme, ennemmin tai myöhemmin, ja kuolinvuoteellaan tuskin kukaan miettii, että onneksi en tehnyt lapsia niin säilyi pimppi tiukempana pidempään...

Ei se siitä mihinkään löysty.

Minä en halua lapsia ellen saa sektiota.

Hassua ku tääl puhutaa siitä että vähemmistöllä ei käy mitää ja palautuu samanlaiseksi. Haiskahtaa valheelta. Itse alalla missä tekemisissä paljon niin voin sanoa, että tunnen tasan yhden ihmisen jolle ei tullut oikein mitään merkittäviä muutoksia kroppaan. Toki pieniä hänellekki. Esim, yleensä alapään reikä ei kiristy maakisesti takasi vaikka kuinka väitätte. Aina jää jotain muistoja synnytyksestä

Toisille vähemmän ja toisille enemmän.

Naurettavinta on se että MIEHET kehottavat alatiesynnytykseen! hahahhahahahahhahahah

Missähän maailmassa minä elän kun oma käsitys ja myös lähipiirin keskustelut on enemmänkin luokkaa että synnytys on aivan hirveetä, kaikki repeää, paskaa ja verta roiskuu ja kroppa sen jälkeen ihan piloilla? :D Ja kaikki epäilee eniten lapsensaannissa juuri synnytystä. Ja sitten pitää googlettaa että "ei se niiiin kamalaa ole".

Vierailija kirjoitti:

Pidetään yllä kulissia, jotta naiset eivät vaatisi sektiota ja hoitoa raskaudesta/synnytyksestä tulleisiin ongelmiin. Tai pahimmassa tapauksessa: naiset eivät uskaltaisi "tehdä" lapsia.

Minä en ainakaan uskalla - enkä halua.

Nämä ketjut on surullisia: asiantuntijoina ja universaalin totuuden kertojina nämä "brutaali-velat", jotka ehkä nähneet jonkun synnytysdokumentin. Mukaan säestämään tulee ne muutamat kipuherkät neurootikkonaiset. Suurin osa tavallisen synnytyksen kokeneista, elämässään onnellisista naisista ei jaksa vastailla ketjuun - kun ne enemmistön mielipiteet teilataan naivien teinien kommentteina. Jatkakaa, mutta ne oikeasti lapsenhankkimista harkitsevat, etsikää tietoa objektiivisemmista lähteistä, tilastoista, tutkimuksista ja ihmisiä haastattelemalla.

Synnyttäminen on niin yleistä, että totta kai mukaan mahtuu myös niitä, jotka saavat pysyviä pahoja vammoja. Uskoisin kuitenkin, että se on melko harvinaista (tai sanotaan nyt näin, että itse en tiedä ketään tällaista).

Sen sijaan epämukavaa se on, ja ensimmäiset viikot moni on melko kipeä. Kroppa voi kosmeettisesti muuttua pysyvästi, tai se voi palautua ennalleen, mutta ikä muuttaa joka tapauksessa.

En näe mitään järkeä siinä, että mahdollisia harvinaisia komplikaatioita pitäisi hirveästi repostella. Kyllä meillä neuvolassa jonkin verran näistä puhuttiinkin, ihan riittävästi. Jälkitarkastuksessakin tarkkaan kyseltiin vaikka mitä.

Tietysti jos kuvitelma on, että viikko synnytyksestä ollaan jo entistä ehompi, todellisuus voi olla karu. Kuulemma jotkut neuvolassa myös kysyvät, miten vauvalle keitetään porkkana, joten..

Minä löysin kyllä hyvin tietoa ja myös ne kamalimmat tarinat. Osasin pelätä synnyttämistä monella tavalla. Ja olihan se sen muutaman tunnin ihan hirveää (seuraavissa vain puol h.) mutta aika on kyllä kullannu hyvin muistot ja menisin uudestaankin jos se vain olisi mahdollista. En tiedä miksi pitäisi enempää puhua negatiivisista asioista, kun kaikki tieto on saatavilla, sekä hyvät, että ne huonotkin. Joillakin menee hemmetin hyvin ja joillakin käy ihan hirveän pahasti. Se on ihan yksilöllistä. Pitäisikö kaikkien lukea ne kauhujutut ja pelätä ehkä jopa ihan turhaan? Kun loppujen viimeksi ei voi etukäteen yhtään tietää.

Raskaus ja synnytys kasvattaa naista huolehtimaan lapsesta ja näkemään kaikki ponnistelut hänen vuokseen arvokkaina. Miksi sitä pitäisi mustata ja täälläkin sataa vain alapeukkuja niille kenellä on synnytys mennyt hyvin?

Ja laitanpa tähän, että minulla ei mennyt kroppa pilalle monenkaan lapsen jälkeen, alapää on sopivan tiukka, pari tikkiä laitettu, puudutteita sain sen verran, että oli hyvä olla, yhden synnytin luomusti kun oli niin nopea. Eikä siitäkään jäänyt traumoja. Ei tullut raskausarpia ja rinnat on ihan ok, roikkuuhan ne vähän, mut mitä väliä? Kaikki me aletaan roikkumaan joskus ja mennään piloille monellakin tavalla, vaikka ylipainolla.

Omat synnytykset (2) ei todellakaan olleet mitään ihmeellisiä, puudutukset toimi todella hyvin eikä alapää kyllä näytä yhtään erilaisemmalta kuin aiemminkaan. Ja raskaudetkin olivat todella helppoja. Ja itse asiassa lapsetkin ovat oikein helppoja tapauksia, molemmat. Että ei se äitiys aina niin kamalaa ole. 

Mulla on ollut helpot raskaudet ja synnytykset, mutta ekassa synnytyksessä tehtiin episiotomia enkä pystynyt kuukausiin istumaan ja kipu (ommeltu kai huonosti) helpotti vasta kahden vuoden päästä kun synnytin uudelleen jolloin eppari repesi auki ja saatiin ommeltua kunnolla. Pyörällä ajo tosin ei onnistu enää varmaan koskaan kun arpi ärtyy heti. Tuokin operaatio vain mainitaan jossain opuksissa sivulauseella, jos edes silläkään vaikka sillä voi olla elinikäiset vaikutukset!

Kaverilla murtui häntäluu synnytyksessä eikä istunut hänkään kuukausiin synnytyksen jälkeen ja vessakäynnit oli yhtä h*lvettiä.

Neuvolassa oli sellainen fiilis, että siellä ei haluttu edes mainita mistään riskeistä vaan hölötettiin niitä näitä ja toivotettiin onnea matkaan.

Vierailija kirjoitti:

Minua vähän ärsyttää se hokema, että "kaikki kivut unohtuvat saman tien, kun sen nyytin saa sitten syliin". Tämä joidenkin miestenkin suusta. En ole itse synnyttänyt, mutta synnyttäneitä kuunnellessa ei kuulosta siltä. Miten on?

Sitä odotellessa. Lapsi täyttää 16 ja mikään ei ole päässyt unohtumaan. Ei raskauden vaivat, synnytyksen kivut tai sen jälkeinen palautumisaika. Ei koliikkihuutokaan. Synnytyksen ajan olin vieläpä epiduraalipöllyissä, pihalla kuin pikkulintu.

Minä laihduin synnytyksen jälkeen ihan takasin entiselleen, tekemättä yhtään mitään. Näin käynyt monille muillekin tuttaville. Viimeistään imetyksen jälkeen lähtee ja lujaa, mutta toisilla lähtee sitten taas nimenomaan itse imetyksen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä niistä pitäisi puhua? Pitäisikö lehdissä olla enemmän juttuja, terveystiedon tunneilla enemmän asiaa, neuvolassa enemmän tilastoja ja riskien kertaamista vai mitä ajattelit?

Toinen kysymys on se, että mitä hyötyä näiden asioiden jatkuvasta puimisesta olisi? Jättäisikö joku lapset tekemättä sen takia? Vai olisiko hyvä, että odottavat äidit sydän syrjällään pelkäisivät pahinta? Ei kuulosta kovin ruusuiselta. Sehän on sama kuin pelkäisi kuollakseen vaikka autoon astumista, koska ihmisiä kuolee liikenteessä paljon. Elämänlaatu ei parane pelkäämällä kaikenlaisia asioita ja mehustelemalla riskeillä.

Tai sitten naisten olisi helpompi hyväksyä oma muuttunut keho ja sen kärsimykset kun tietäisivät miten yleistä se on. Vuosi sitten oli otsikoissa joku malli joka kauhisteli kun ei tiennyt vuotavansa itse verta monta viikkoa synnytyksen jälkeen.

Eiköhän se ole ihan oma vika, jos ei kuuntele mitä neuvolassa sanotaan tai lue niitä opuksia, joita ne siellä pinkkaavat syliin kilokaupalla.

1 lapsi. Sektio. Helppo.

Niimpä kyllä pitäisi tehdä jotain ja tiedottaa paljon tarkemmin synnytyksen mahdollisista jälkivaikutuksista..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä tiesin noista asioista jo ennen lasten hankkimista. Kuka ei muka oikeesti tiedä? Tietoahan löytyy nykyisin joka tuutista. Kyse on siitä, että itse ottaa asioista selvää. Ei se ole yhteiskunnan asia tuoda kaikkea valmiina eteen. Aikuinen nainen, joka on mielestään kypsä hankkimaan lapsen, on kypsä myös ottamaan synnytyksestä ja sen vaaroista selvää. Mutta ei, yhteiskunnan on kaikki tehtävä. Ihmisillä on koneet ja vehkeet ja maailma auki lähes kaikkeen tietoon. Mutta ei, netissä vaan kitistään, että en mä tiennyt. Jonkun olis pitänyt kertoa. OTA SELVÄÄ, se on sun oma velvollisuutesi. 

Minä uskoin että kätilö kertoo totuuden synnytysvalmennuksessa, mm. sen että kivunlievitystä kyllä saa jos tuntee tarvetta. Ei se sitten ihan niin mennytkään. Ei kerrottu mm. että anestesialääkäri ei ehkä pääsekään paikalle (niin kuin mulla kävi). Puhdasta tilastotietoa on myös aika vaikea saada, kaikkialla vaan hyssytellään ja yritetään maalata turhan ruusuinen kuva.

Mulle kävi samoin, siis lääkäri ei ehtinyt laittamaan epiduraalia. Mutta se kyllä tuli puheeksi synnytysvalmennuksessa. Joku sitä kysyi ja kätilö myönsi, että poikkeustapauksessa niinkin voi käydä. Harvinaista kylläkin. Lääkärit kun hoitaa potilaita kiireellisyysjärjestyksessä. Ekana ne joilla on kyse elämästä ja kuolemasta. Mun edelle meni mm. hätäsektio ja sydänkohtaus. Olihan se kurjaa, mutta järjellä ajateltuna sellaista sattuu. Minä olin jumalattoman kipeä, mutta en hengenvaarassa. Mulle kylläk kävi gyne laittamassa kohdunkaulanpuudutteen, mutta eipä se auttanut yhtään. Ilman apuja siis synnytettiin. Kätilö oli kovin pahoillaan ja teki kyllä kaikkensa, että se lääkäri olis saatu paikalle. Mutta minkäs voit, ei ne lääkärit voi olla monessa paikkaa yhtäaikaa.