Miksei siitä puhuta avoimesti ja tarpeeksi, miten brutaali asia raskaus ja synnytys on naisen vartalolle?

Monet naiset haluavat pitää kulisseja yllä.

Missä niitä kaunistellaan? En ainakaan itse koskaan ole törmännyt siihen, että synnytystä kaunistellaan, sen jälkeistä aikaa kyllä kaunistellaan, muttei itse synnytystä...

Miehet eivät halua kuulla totuutta asiasta.

Ihan avoimesti, mun vartaloni ei muuttunut synnytyksen ja imetyksen jälkeen niin paljon ja radikaalisti, että siitä pitäisi erityisesti puhua saati, että pitäisi saada jotakin terapiaa. 

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Missään ei puhuta mitä synnytys voi tehdä naisen kropalle. Mulle esim tuli yllätyksenä omalle kohdalleni, että häntäluu voi murtua ja olla 16 vuotta todella kipeä eikä sille tehdä yhtään mitään. En voi esim istua kovalla tuolilla vieläkään, en voi tehdä vatsalihasliikkeitä, en voi ratsastaa hevosella. Kyllä pitäis enemmän olla informaatiota saatavilla kaikista niistä ongelmista, mitä raskaus ja synnytys voi jättää eliniäksi naisen vartaloon.

Oon ihan samaa mieltä, ihan kuin se ois tabu jotenkin kun ottaa puheeksi että hei koko vartalo, oma itse ja identiteettikin sitä myöten muuttuu kun tulee raskaaksi!! Miksei saisi olla katkera ja vittuuntunut raskauden tuomiin fyysisiin muutoksiin. Pitäiskö jotenkin vaan tyytyä tähän ja olla hiljaa, kun hei mähän oon nyt raskaana. Ei se lapsen tulo kaikkea korvaa (siis fyysisiä negatiivisia muutoksia) vaikka kuinka jotkut niin yrittääkin väittää. Joo, ja odotan ensimmäistä lasta, joka ei todellakaan ollut suunniteltu. Kauhusta kankeana odotan tulevaa synnytystä.

Vierailija kirjoitti:

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Oletko murrosikäinen kun et tajua ettei sun kokemus vastaa kaikkien kokemusta? Minulta jäi roikkuvat rinnat ja järkyttävät raskausarvet vaikka olin normaalipainoinen, 19-vuotias eli parhaassa lisääntymisiässä ja treenasin lapsen synnyttyä joka päivä! Ei kuule ole aina mistään itsekurista kiinni.

Olen ihmetellyt samaa. Tuosta syystä en ole koskaan halunnut lapsia ja kaikki ihmiset eivät tunnu sitä ymmärtävän. En voi käsittää, miten mikään elämässä voi olla niin arvokasta, että ihminen on valmis ottamaan riskiin siitä, että esimerkiksi ulostaa loppuiän housuunsa.

Koska kyse on intiimeistä asioista? Aika kiusallista olisi jutella välilihojen venymisestä ja vaginan aukon suurenemisesta työpaikan kahvipöydässä.

Mikä mahtaisi olla Ap:n mielestä tarpeeksi?

Joskus juttelin synnyttäneen kaverini kanssa aiheesta. Kun ihmettelin miksi monet äidit jätetään yksin vaivojensa kanssa ja niitä väheksytään, niin kaveri kimmastui ja totesi niiden kuuluvan asiaan ja se riski on otettava jos lapsia haluaa. En tiedä jäikö tuolle kaverille sitten vaurioita, mutta vähän jäin kummaksumaan tuota mielipidettä.

Mikä mielestäsi voisi olla tarpeeksi puhetta kyseisestä aiheesta? Kerran päivässä, kerran kuukaudessa, kerran elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Ihan avoimesti, mun vartaloni ei muuttunut synnytyksen ja imetyksen jälkeen niin paljon ja radikaalisti, että siitä pitäisi erityisesti puhua saati, että pitäisi saada jotakin terapiaa. 

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Älä nyt viitsi, repeämiä voi tulla olipa miten timmi hyvänsä. Todella vastenmielinen kirjoitus niitä kohtaan, joilla kaikki ei mennyt kuin oppikirjassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Oletko murrosikäinen kun et tajua ettei sun kokemus vastaa kaikkien kokemusta? Minulta jäi roikkuvat rinnat ja järkyttävät raskausarvet vaikka olin normaalipainoinen, 19-vuotias eli parhaassa lisääntymisiässä ja treenasin lapsen synnyttyä joka päivä! Ei kuule ole aina mistään itsekurista kiinni.

Tosiaan se, että itsellä on ollut onni myötä ri kerro mitään toisten kokemuksista. Hätäsektioarpi navasta alaspäin ei ole vieläkään kivan näköinen vaikka "lapsi" on jo opiskelija. Myös vatsalihaksille kävi tuossa niin ja näin vaikka kovasti kuntoutin ohjatulla salitreenillä jälkeenpäin. Mutta onneksi ei alapää revennyt, kun tehtiin viimein sektio.

Kipulääkkeisiin tulisi panostaa entisestään.. tai itse asiassa mä koen, että niitä vähän pihdataan... kyllä voidaan epiduraalia antaa enemmän ja ilokaasu laittaa täysille jos halutaan. On se kumma kun leikkauksissa se epiduraali kyllä toimii mutta synnytyksissä aina ei '':))))))))))))))))))''

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Oletko murrosikäinen kun et tajua ettei sun kokemus vastaa kaikkien kokemusta? Minulta jäi roikkuvat rinnat ja järkyttävät raskausarvet vaikka olin normaalipainoinen, 19-vuotias eli parhaassa lisääntymisiässä ja treenasin lapsen synnyttyä joka päivä! Ei kuule ole aina mistään itsekurista kiinni.

Valitettavaa, että sulle kävi noin ikävästi. Suuri osa naisista kuitenkin selviää jokseenkin vähin vaurioin, joten ehkä siksi siitä ei niin paljon puhuta. Kauanko synnytyksestäsi on? Aika parantaa monet asiat. 

Kun oliskin vaan kosmeettisia haittoja, kuten raskausarpia tai roikkuva mahanahka, mutta kun menee pidätyskyky tai jää kipuja loppuelämäksi, niin kyllä se aika kiva olis ollut näistä mahdollisista haitoista etukäteen tietää. Ei näistä ole missään julkaisuissakaan tarpeeksi tai jos on niin niissä annetaan ymmärtää, että kaikki on vaan tilapäistä ja kyllä se sitten siitä aikanaan.

En ymmärrä naisia jotka sanovat ''synnytys oli voimaannuttava kokemus'' :DD

Vierailija kirjoitti:

Ihan avoimesti, mun vartaloni ei muuttunut synnytyksen ja imetyksen jälkeen niin paljon ja radikaalisti, että siitä pitäisi erityisesti puhua saati, että pitäisi saada jotakin terapiaa. 

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Jaa.Mun ekan synnytyksen (21-vee) epikriisissä lukee, että "kudostyyppi hauras ja repeilevä". Arvaatko miltä tällainen kudostyyppi näyttää kolmen lapsen jälkeen? Nahka venyi ja repesi, muttei palautunut. Koskee ihan kaikkia kohtia kropassa. Itsestään huolen pitäminen tarkoittaa tällaisessa tilanteessa kirurgisten palvelujen ostamista. Sitä en tee, koska rahani menevät koko perheen hyvinvointiin, eivätkä leikkaukset ole riskittömiä.

Ihan avoimesti: ihmiset ovat erilaisia.

Minä olen sitä mieltä😏 että koska se vain nyt on ällöttävää.