Miksei siitä puhuta avoimesti ja tarpeeksi, miten brutaali asia raskaus ja synnytys on naisen vartalolle?

Vierailija kirjoitti:

Ihan avoimesti, mun vartaloni ei muuttunut synnytyksen ja imetyksen jälkeen niin paljon ja radikaalisti, että siitä pitäisi erityisesti puhua saati, että pitäisi saada jotakin terapiaa. 

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

No ei ne synnytysvammat, riippurinnat tai raskausarvetkaan sitä katso miten pitää huolta itsestään. Kyllä se on pitkälti sattumaa tai perintötekijöistä kiinni.

Mulle jäi raskauksista löysä, löllerö pussukka tyhjää nahkaa mahaan. Tissit ovat myös roikkuvat nahkapussit ilman täytettä. Nekin ovat arpia täynnä. Alapääni kanssa on jatkuvia ongelmia, joudun reissuni suunnittelemaan sen perusteella, missä vessa. Alapääni hörppii vettä jos menen uimaan, noloa. Seksi ei tunnu miltään. Olen tehnyt lantionpohjalihaksia yms, kaikki kokeiltu. Pukamat tuli jo eka raskaudessa, olen hoitanut ne lukemattomia kertoja, heti palaa takaisin. Tähänkin kokeiltu kaikki. Selästäni meni eka raskaudessa S1-nivel huonoon kuntoon, viimeiset 10 vuotta se jaksoittain kipeytyy todella kipeäksi jolloin tarvitsen apua esim. Sängystä nousemiseen. Leikkauskriteerit ei tietenkään täyty.

Olen 30 vee, välillä kyllä tunnen itseni vanhaksi mummoksi. Lapset on ihania mutta en tiennyt että tuhot kropalle on näin massiiviset.

Eihän se ole mitenkään brutaalia?

Se on elämää, ja kehoni on "tehty" lisääntymään.

Kokemusta raskaudesta ja synnytyksestä on, niin omakohtaisesti kuin tukihenkilönkin roolissa.

Naisen keho on ihmeellinen ja korjaa yleensä itsensä hämmästyttävänkin nopeasti esim. synnytysrepeämistä.

Tietysti on se marginaalinen ryhmä, joille tulee vaivoja ja jopa pysyviä vammoja, mutta ovat tosiaan onneksi todella marginaalinen osuus kaikista äideistä.

Kaikki sympatia heille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan avoimesti, mun vartaloni ei muuttunut synnytyksen ja imetyksen jälkeen niin paljon ja radikaalisti, että siitä pitäisi erityisesti puhua saati, että pitäisi saada jotakin terapiaa. 

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Älä nyt viitsi, repeämiä voi tulla olipa miten timmi hyvänsä. Todella vastenmielinen kirjoitus niitä kohtaan, joilla kaikki ei mennyt kuin oppikirjassa.

Ai niin, repeämiä en edes muistanut mainita. Tuli mulle niitäkin kun eka synnytys oli imukuppisynnytys. Mun pointti on se, että useilla naisilla kroppa kuntoutuu lähes entiselleen ilmiömäisesti. Siksi niistä asioista ei varmaankaan niin paljon puhuta. Luulin minäkin ensin, ettei episiotomia parane ikinä mutta parani se. 

Vierailija kirjoitti:

Kipulääkkeisiin tulisi panostaa entisestään.. tai itse asiassa mä koen, että niitä vähän pihdataan... kyllä voidaan epiduraalia antaa enemmän ja ilokaasu laittaa täysille jos halutaan. On se kumma kun leikkauksissa se epiduraali kyllä toimii mutta synnytyksissä aina ei '':))))))))))))))))))''

Synnytyksissä kun pitää ottaa huomioon erityisesti se vauva. Ei silloin voi käyttää koko lääkearsenaalia maksimiannoksilla samoin kuin jossain muussa kirurgisessa leikkauksessa...

Ottaisin vaikka kaikki mahdolliset esteettiset ongelmat sen sijaan että mulla on pysyvät elimelliset vauriot ja lääkitykset mm. vaikean raskausmyrkytyksen vuoksi. Ennen raskautta 29-vuotiaana olin täydellisen terve, en ollut tarvinnut ainuttakaan lääkärissäkäyntiä koko aikuisiälläni. Nyt ravaan sairaalassa liki kuukausittain, terveeksi en tule enää koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan avoimesti, mun vartaloni ei muuttunut synnytyksen ja imetyksen jälkeen niin paljon ja radikaalisti, että siitä pitäisi erityisesti puhua saati, että pitäisi saada jotakin terapiaa. 

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Riippuu täysin kudostyypistä eli on synnynnäistä, millaisia vaurioita tulee ja miten esim jumppa niihin auttaa. Joillain karkaa pissa loppuiän, vaikka miten niitä oikeita lihaksia jumppaa. Luonto on epäoikeudenmukainen.

Ylipainoon toki voi vaikuttaa.

Onneksi suurimmalla osalla menee synnytys hyvin, ja toipuminen sujuu hyvin. Kaikkeen liittyy elämässä riskejä, ja ihminen voi sairastua ja vammautua ihan ilman raskauksia ja synnytyksiä. Lopulta me kaikki kuolemme, ennemmin tai myöhemmin, ja kuolinvuoteellaan tuskin kukaan miettii, että onneksi en tehnyt lapsia niin säilyi pimppi tiukempana pidempään...

Koska se ei ole. Se on asia, johon naisen vartalo on luotu. Toki toisilta se sujuu paremmin kuin toisilta, mutta mitään brutaalia synnytyksessä ja raskaudessa ei kyllä ole.

Vierailija kirjoitti:

Ihan avoimesti, mun vartaloni ei muuttunut synnytyksen ja imetyksen jälkeen niin paljon ja radikaalisti, että siitä pitäisi erityisesti puhua saati, että pitäisi saada jotakin terapiaa. 

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Pahat repeämät ja siitä aiheutuvat vammat, pahimmillaan jopa avanne. Häntäluun murtuminen. Sektiossa mahdollisesti syntyvät komplikaatiot esim. voimakas kipu kiinnikkeistä. Voimakkaat verenvuodot.Kohdun poisto kokonaan. Jopa kuolema.Erilaiset hermovauriot. Monen kroonisen sairauden paheneminen ja vaikeutunut hoito raskausaikana. Erilaiset mielenterveyden ongelmat esim. johtuen hormonaalisista muutoksista raskausaikana puhumattakaan synnytyksen jälkeen. Synnytyksestä jääneet traumat...

Mut hei, älä liho niin tissit ei ala roikkumaan! Mä pidin kato huolta itestäni!

Vierailija kirjoitti:

Ihan avoimesti, mun vartaloni ei muuttunut synnytyksen ja imetyksen jälkeen niin paljon ja radikaalisti, että siitä pitäisi erityisesti puhua saati, että pitäisi saada jotakin terapiaa. 

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Jep jep, kerropa tuo sellaiselle, jolla on alapäässä kahden reiän sijasta synntyksen takia nykyään yksi reikä. "Joo, nyt vaan jumppaa sit hei!" 

Please, get your head out of your ass.

Vierailija kirjoitti:

Kun oliskin vaan kosmeettisia haittoja, kuten raskausarpia tai roikkuva mahanahka, mutta kun menee pidätyskyky tai jää kipuja loppuelämäksi, niin kyllä se aika kiva olis ollut näistä mahdollisista haitoista etukäteen tietää. Ei näistä ole missään julkaisuissakaan tarpeeksi tai jos on niin niissä annetaan ymmärtää, että kaikki on vaan tilapäistä ja kyllä se sitten siitä aikanaan.

Kysyin kerran työn puolesta tätä asiaa neuvolan perhevalmennuksia vetäviltä terkkareilta. Sain jokseenkin ympäripyöreän vastauksen, jossa lähinnä todettiin ettei niitä odottavia äitejä kannata pelotella. Sama juttu synnytyksen kulun kanssa - videolta katsotaan suht' "normaali" synnytys ja sektio käsitellään nopeasti. Käydään kattavasti läpi ns. synnytyksen kulku avautumisvaiheesta ponnistusvaiheeseen ja vauvan syntymään, mutta harvemmin kerrotaan miten eri tavoilla ihan "normaali" synnytys voi edetä. Nykymuotoinen perhevalmennus ajatusharjoituksineen, toivelistoineen ja seesteisine tunnelmineen valmentaa perheitä aivan vääränlaiseen asenteeseen. Monet aivan normaalin synnytyksen kokeneet voivat olla hyvin pettyneitä, kun asiat eivät menneetkään niin kuin he olivat suunnitelleet. Tällöin aivan tavallinen synnytyskokemus voikin olla äidin mielestä pelkkä suuri epäonnistuminen.

Minusta valmennuksen tulisi pohjautua todellisuuteen, eikä mielikuviin ja toiveisiin. Vedän itse työni puolesta perhevalmennuksen jatkokertoja vauvan synnyttyä ja vaikka synnytyksestä ja raskauden jälkeisestä ajasta kertominen on täysin vapaaehtoista, on joka ryhmässä useampi nainen, joille oman kehon kunto synnytyksen jälkeen on tullut ikävänä yllätyksenä. Joka ryhmässä on myös niitä naisia, joilla on edessä kehon korjailua tai kuntoutusta, samoin myös niitä, joille jää pysyviä vammoja. Väliaikainen virtsankarkailu on sieltä kesyimmästä päästä, siitä sentään puhutaan ja ohjeistetaan, mutta toinen hyvin yleinen ja paljon vähemmän puhuttu on vatsalihasten erkaantumasta johtuva kehon huono kunto. Esimerkiksi käynti fysioterapeutilla voisi pelasta monen äidin pitkältä vaivakierteeltä, epämääräisiltä selkäkivuilta sun muulta. Ja nämä ovat vain niitä yleisimpiä ja korjattavissa olevia asioita. Repeämät, arpeutumat, murtumat, komplikaatiot jne. voivat jättää pysyvän, kivuliaan jäljen. Miksi ihmeessä asioista ei voisi puhua? Miksi äidit jätetään yksin kokemustensa kanssa ja miksi odotetaan että vastasynnyttänyt äiti itse hakee apua? Miksi?

Miten niin, joka tuutissahan nykyään jauhetaan näistä asioista ja jotenkin tulee olo, että suurin osa kärsii hirveistä vaivoista lapsen saatuaan.

Tosiasiassa vakavat vaivat ovat harvinaisia. Ja yleensä kroppa palautuu täysin tai lähes entiselleen vuoden kuluessa synnytyksestä.

Se on maailman luonnollisin asia. Nisäkkäät on raskaana ja synnyttää.

Vauriot mahdollisia muttei yleisiä

Vierailija kirjoitti:

Onneksi suurimmalla osalla menee synnytys hyvin, ja toipuminen sujuu hyvin. Kaikkeen liittyy elämässä riskejä, ja ihminen voi sairastua ja vammautua ihan ilman raskauksia ja synnytyksiä. Lopulta me kaikki kuolemme, ennemmin tai myöhemmin, ja kuolinvuoteellaan tuskin kukaan miettii, että onneksi en tehnyt lapsia niin säilyi pimppi tiukempana pidempään...

Kuka tässä jotain tiukkuuden puutetta valitti, äly hoi!?! Monelle jää vammoja jotka on ihan todellisia ja haittaavat jokaista jäljellä olevaa elinpäivää. Toinen juttu on erilaiset krooniset sairaudet jotka puhkeavat raskauden vuoksi, minäkin sain sellaisen ja jouduin työkyvyttömäksi.

Raskaus ja imetys myös suojaavat tietyiltä taudeilta. Esim rintasyöpäriski pienenee.

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole. Se on asia, johon naisen vartalo on luotu. Toki toisilta se sujuu paremmin kuin toisilta, mutta mitään brutaalia synnytyksessä ja raskaudessa ei kyllä ole.

Sinäkö sen määrität? Kyllä se monelle on varsin brutaali kokemus, varsinkin jos vammautuu loppuiäksi.

Näistä asioista ei puhuta siksi että ihmiset pusaisivat niitä äpäröitä . Jos naiset tietäisivät mitä voi pahimmillaan käydä niin hyvin harvat tekisivät lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan avoimesti, mun vartaloni ei muuttunut synnytyksen ja imetyksen jälkeen niin paljon ja radikaalisti, että siitä pitäisi erityisesti puhua saati, että pitäisi saada jotakin terapiaa. 

Episiotomia parani hyvin, raskausarvet vaalenivat huomaamattomiksi, ylimääräisiä kiloja ei tullut, rinnat eivät roiku mainittavammin, eikä vatsanahkakaan ole löysä. Jos yhtään pitää itsestään huolta (mitä en edes kamalasti tehnyt) kroppaan ei jää mainittavia vammoja.

Jep jep, kerropa tuo sellaiselle, jolla on alapäässä kahden reiän sijasta synntyksen takia nykyään yksi reikä. "Joo, nyt vaan jumppaa sit hei!" 

Please, get your head out of your ass.

Kuule. Sellaista ei ole.

Nämä huuhaat on pahoja. Joku vielä uskoo

Vierailija kirjoitti:

Koska se ei ole. Se on asia, johon naisen vartalo on luotu. Toki toisilta se sujuu paremmin kuin toisilta, mutta mitään brutaalia synnytyksessä ja raskaudessa ei kyllä ole.

Nahkamöykky kasvaa sisälläsi, vatsasi venyy äärimmilleen, loinen vääntyilee, kääntyilee ja elää sinun kauttasi. Tuntien kiduttavan poltteen jälkeen rääkyvä, verinen loinen pitää puskea sormen mentävästä ruumiinaukosta repeilyn, huudon, paskan ja veren säestämänä. Kyllä raskaus ja synnytys nyt vaan ovat objektiivisesti rumaa, brutaalia ja monella tapaa inhottavaa. Miten luonto onkaan luonut näin oksettavan systeemin.