Miksi ei kehitetä uutta uskontoa, joka olisi alusta alkaen suunniteltu siltä pohjalta, että se hyödyttäisi koko ihmiskuntaa mahdollisimman hyvin?
Kaikki uskonnothan ovat ihmisten keksimiä, kuten jokainen täysijärkinen ja kriittiseen ajatteluun kykenevä ymmärtää. Ihmisellä tuntuu kuitenkin olevan tarve uskoa johonkin tuonpuoleisen selittävään tekijään, joten miksi ei hyödynnettäisi tiedettä tässä asiassa. Laitetaan psykologian, fysiikan, lääketieteen ja muiden tieteiden ammattilaiset kehittämään uskontoa siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmisiä kaikkein parhaiten. Nykyiset valtauskonnot kun eivät ole tiedemiesten tai ede oppineiden ihmisten kehittämiä, saati että niitä olisi kehitetty kaikkien etua ajatellen. Todennäköisesti pieni ryhmä ihmisiä on hyödyntänyt ihmisten tarvetta uskoa yliluonnolliseen ja kehittänyt tarinoita jumalista sun muista, jotta he saisivat itselleen paremmat oltavat. Tämän takia kirkko on aina kerännyt veroa köyhyiltäkin uskovaisilta, vaikka kaikkivoipa Jumala voisi koska tahansa taikoa heille miljoona tsiljoona euroa.
Kommentit (46)
Saako kysyä minkälainen ihminen kokee noin suurta tarveta halveksua muita ihmisiä?
Kerro vaikka sukupuoli ja ikä ja koulutuksestasi jotain.. Alkoi vaan kiinnostamaan. Kyllä täällä kaikenlaista oman pahan olon purkamista ja mielipahaoksennuksia on nähty, mutta tämä vaivannäkö ihmetyttää.
Melkein kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan hyvään ajatukseen pohjautuvia, ja kannustavat terveelliseen tapakulttuuriin (mm. syömiseen ja peseytymiseen liittyvät säännöt). Ihmisillä on vain tapana pilata kaikki hyvä vallanhimon tai fanatismin myötä. Kyllä se "maailman paras uskonto" ajautuisi ihan samoille urille ajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita muitakin "uskontoja" joihin voit uskoa ihan vapaasti. Veganismi ja kasvissyönti, vasemmistoliike, vihreä aate, natsismi, monikulttuurisuuden auvo jne.
Kristillinen usko vaan on ainoa, joka tarjoaa ihmisille pelastuksen ja lohdutuksen tähän maallisen elämän ristiriitasuuteen ja vaivaan.
Ihan jokainen maailman 6000:sta uskonnosta tarjoaa lohtua ja pelastusta. Eihän ne muuten mitään uskontoja edes olisi.
Vierailija kirjoitti:
On aika lyhytnäköistä sanoa, että kaikki sodat johtuvat uskonnoista. Niissä maissa, joissa uskonnot kiellettiin kommunismin takia, sodittiin ja tuhottiin ja vainottiin aivan järkyttävästi. Ateismi ei poista ihmisestä pahuutta, siitähän sodissa on kyse, vallanhalusta, ahneudesta, ihmisen itsekkyydestä ja toisinaan hulluudesta. Uskontoja voi lavastaa siihen touhuun mukaan, mutta ainakaan juutalaisuus tai kristinusko sellaisena kuin ne ovat kirjoitettuna ja nykyään harjoitettuina uskontoina eivät itsessään aiheuta sotia.
Raamattu nimenomaan käskee sotaan, käskee ottamaan orjia ja kertoo vielä yksityiskohtaisesti mitkä kansat sopii orjuuttaa ja mitä niistä orjista pitää maksaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uskonnothan ovat ihmisten keksimiä, kuten jokainen täysijärkinen ja kriittiseen ajatteluun kykenevä ymmärtää. Ihmisellä tuntuu kuitenkin olevan tarve uskoa johonkin tuonpuoleisen selittävään tekijään, joten miksi ei hyödynnettäisi tiedettä tässä asiassa. Laitetaan psykologian, fysiikan, lääketieteen ja muiden tieteiden ammattilaiset kehittämään uskontoa siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmisiä kaikkein parhaiten. Nykyiset valtauskonnot kun eivät ole tiedemiesten tai ede oppineiden ihmisten kehittämiä, saati että niitä olisi kehitetty kaikkien etua ajatellen. Todennäköisesti pieni ryhmä ihmisiä on hyödyntänyt ihmisten tarvetta uskoa yliluonnolliseen ja kehittänyt tarinoita jumalista sun muista, jotta he saisivat itselleen paremmat oltavat. Tämän takia kirkko on aina kerännyt veroa köyhyiltäkin uskovaisilta, vaikka kaikkivoipa Jumala voisi koska tahansa taikoa heille miljoona tsiljoona euroa.
Väität siis, että uskonnot ovat ihmisten keksimiä, ja kaikki ihmiset, jotka eivät ole sinun kanssasi siitä samaa mieltä, ovat järjettömiä ja kykenemättömiä kriittiseen ajatteluun? No just.
Mikset sitten keksi itse sitä uutta uskontoa, jos se kerran on niin helppoa? Siitä vain, näytä mallia sen sijaan että yrität täällä lytätä muita. Ai niin, et pysty, sillä uskonto ei pohjaudu tieteeseen. Se vaatii aina syntyäkseen ihmisjärjellä selittämättömiä asioita, eivätkä uskonnot pysyisi hengissä jos niitä asioita ei tapahtuisi jatkuvasti. Olet ihan täysin missannut mistä uskonnoissa on kyse.
Missasit aloituksen pointin ihan täysin. Ei uudella uskonnolla selitettäisi mitään uutta, vaan se kehitettäisiin lähtökohtaisesti siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmiskuntaa parhaiten. Eli ei mitään rukouksia ja mekkaan päin kääntymisiä, ellei niillä osoiteta olevan hyötyä ihmiselle. Eikä mitään kivikauteen sidottuja sääntöjä, kuten "nainen vaietkoon seurakunnassa". Eikä mitään ikivanhoja kirjoja, joita "uskonoppineet" johtajat sitten tulkitsevat henkilökohtaista hyötyä tavoitellakseen. Ap
Roinatan kirjoitti:
Samaa asiaa olen ihmetelly. Sodathan pääosin johtuu uskonnoista. Plus uskonto on ollut joskus sama kaikilla. Se on vaan ihmismassan kasvaessa ja levittäytyessä kehittynyt moneen eri muotoon. Sama asia kuin rikkinäinen puhelin.
Pääosin johtuu sodista? Tänä päivänä?
Kyllähän osa sodista on siltä pohjilta, mutta vedestä sitä paljon soditaan tänä päivänä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uskonnothan ovat ihmisten keksimiä, kuten jokainen täysijärkinen ja kriittiseen ajatteluun kykenevä ymmärtää. Ihmisellä tuntuu kuitenkin olevan tarve uskoa johonkin tuonpuoleisen selittävään tekijään, joten miksi ei hyödynnettäisi tiedettä tässä asiassa. Laitetaan psykologian, fysiikan, lääketieteen ja muiden tieteiden ammattilaiset kehittämään uskontoa siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmisiä kaikkein parhaiten. Nykyiset valtauskonnot kun eivät ole tiedemiesten tai ede oppineiden ihmisten kehittämiä, saati että niitä olisi kehitetty kaikkien etua ajatellen. Todennäköisesti pieni ryhmä ihmisiä on hyödyntänyt ihmisten tarvetta uskoa yliluonnolliseen ja kehittänyt tarinoita jumalista sun muista, jotta he saisivat itselleen paremmat oltavat. Tämän takia kirkko on aina kerännyt veroa köyhyiltäkin uskovaisilta, vaikka kaikkivoipa Jumala voisi koska tahansa taikoa heille miljoona tsiljoona euroa.
Väität siis, että uskonnot ovat ihmisten keksimiä, ja kaikki ihmiset, jotka eivät ole sinun kanssasi siitä samaa mieltä, ovat järjettömiä ja kykenemättömiä kriittiseen ajatteluun? No just.
Mikset sitten keksi itse sitä uutta uskontoa, jos se kerran on niin helppoa? Siitä vain, näytä mallia sen sijaan että yrität täällä lytätä muita. Ai niin, et pysty, sillä uskonto ei pohjaudu tieteeseen. Se vaatii aina syntyäkseen ihmisjärjellä selittämättömiä asioita, eivätkä uskonnot pysyisi hengissä jos niitä asioita ei tapahtuisi jatkuvasti. Olet ihan täysin missannut mistä uskonnoissa on kyse.
Missasit aloituksen pointin ihan täysin. Ei uudella uskonnolla selitettäisi mitään uutta, vaan se kehitettäisiin lähtökohtaisesti siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmiskuntaa parhaiten. Eli ei mitään rukouksia ja mekkaan päin kääntymisiä, ellei niillä osoiteta olevan hyötyä ihmiselle. Eikä mitään kivikauteen sidottuja sääntöjä, kuten "nainen vaietkoon seurakunnassa". Eikä mitään ikivanhoja kirjoja, joita "uskonoppineet" johtajat sitten tulkitsevat henkilökohtaista hyötyä tavoitellakseen. Ap
Puhut siis pikemminkin filosofiasta kuin uskonnosta.
Aina löytyy ihmisiä, jotka kuvittelevat keksineensä jotain tosi hienoa ja jos vaan kaikki eläis sen oman ideansa mukaan....
En parhaalla tahdollakaan pysty näkemään ap:ta minään kovin miellyttävänä ihmisenä kaiken kirjoittamisensa jälkeen, joten perusta tai liity mihin vaan, mutta jos ei tuo asennevamma korjaannu, niin eipä sitä autuutta tuo mikään uusi, tai edes kymmenen uutta, uskontoa/filosofiaa/ideologiaa.
Jeesus-mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uskonnothan ovat ihmisten keksimiä, kuten jokainen täysijärkinen ja kriittiseen ajatteluun kykenevä ymmärtää. Ihmisellä tuntuu kuitenkin olevan tarve uskoa johonkin tuonpuoleisen selittävään tekijään, joten miksi ei hyödynnettäisi tiedettä tässä asiassa. Laitetaan psykologian, fysiikan, lääketieteen ja muiden tieteiden ammattilaiset kehittämään uskontoa siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmisiä kaikkein parhaiten. Nykyiset valtauskonnot kun eivät ole tiedemiesten tai ede oppineiden ihmisten kehittämiä, saati että niitä olisi kehitetty kaikkien etua ajatellen. Todennäköisesti pieni ryhmä ihmisiä on hyödyntänyt ihmisten tarvetta uskoa yliluonnolliseen ja kehittänyt tarinoita jumalista sun muista, jotta he saisivat itselleen paremmat oltavat. Tämän takia kirkko on aina kerännyt veroa köyhyiltäkin uskovaisilta, vaikka kaikkivoipa Jumala voisi koska tahansa taikoa heille miljoona tsiljoona euroa.
paskaa puhut pikkuteinix
onhan se uskonto keksitty" joka hyödytää kaikkia tosin se ei ole uskonto vaan Elämä, jonka nimi on Jeesus
Sä olet tuossa niin väärässä. Se ei hyödytä kuin niitä jotka haluavat hallita muita ihmisiä ja kerätä niiltä rahaa.Mietipä paljonko kirkolla on omaisuutta ja miten se on kertynyt ja tule vasta sitten väittämään että olen väärässä. Ainoat motiivit on vallanhalu sekä ahneus.Aina, joka asiassa. Kristinuskon nimessä on tapettu kymmeniä miljoonia muun uskoisia ihmisiä ja pyyhkäistu kokonaisa kulttuureita tuhoon joten se että mainitset elämä-sanan tuossa yhteydessä vain osoittaa kuin tietämätön, sivistymätän sekä naiivi sinä olet. Eikö yhtikäs hävetä olla noin juntti? Koko ajan tehdään pahaa jessen nimeen vedoten, sekä Suomessa että ulkomailla, mm. käytetään lapsia seksuaalisesti hyväksi. Minä en moista hyväksy, siksi en kuulu kirkkoon.Kirkkoon kuulumalla sinä hyväksyt nuo teot eli olet paha ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uskonnothan ovat ihmisten keksimiä, kuten jokainen täysijärkinen ja kriittiseen ajatteluun kykenevä ymmärtää. Ihmisellä tuntuu kuitenkin olevan tarve uskoa johonkin tuonpuoleisen selittävään tekijään, joten miksi ei hyödynnettäisi tiedettä tässä asiassa. Laitetaan psykologian, fysiikan, lääketieteen ja muiden tieteiden ammattilaiset kehittämään uskontoa siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmisiä kaikkein parhaiten. Nykyiset valtauskonnot kun eivät ole tiedemiesten tai ede oppineiden ihmisten kehittämiä, saati että niitä olisi kehitetty kaikkien etua ajatellen. Todennäköisesti pieni ryhmä ihmisiä on hyödyntänyt ihmisten tarvetta uskoa yliluonnolliseen ja kehittänyt tarinoita jumalista sun muista, jotta he saisivat itselleen paremmat oltavat. Tämän takia kirkko on aina kerännyt veroa köyhyiltäkin uskovaisilta, vaikka kaikkivoipa Jumala voisi koska tahansa taikoa heille miljoona tsiljoona euroa.
Väität siis, että uskonnot ovat ihmisten keksimiä, ja kaikki ihmiset, jotka eivät ole sinun kanssasi siitä samaa mieltä, ovat järjettömiä ja kykenemättömiä kriittiseen ajatteluun? No just.
Mikset sitten keksi itse sitä uutta uskontoa, jos se kerran on niin helppoa? Siitä vain, näytä mallia sen sijaan että yrität täällä lytätä muita. Ai niin, et pysty, sillä uskonto ei pohjaudu tieteeseen. Se vaatii aina syntyäkseen ihmisjärjellä selittämättömiä asioita, eivätkä uskonnot pysyisi hengissä jos niitä asioita ei tapahtuisi jatkuvasti. Olet ihan täysin missannut mistä uskonnoissa on kyse.
Missasit aloituksen pointin ihan täysin. Ei uudella uskonnolla selitettäisi mitään uutta, vaan se kehitettäisiin lähtökohtaisesti siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmiskuntaa parhaiten. Eli ei mitään rukouksia ja mekkaan päin kääntymisiä, ellei niillä osoiteta olevan hyötyä ihmiselle. Eikä mitään kivikauteen sidottuja sääntöjä, kuten "nainen vaietkoon seurakunnassa". Eikä mitään ikivanhoja kirjoja, joita "uskonoppineet" johtajat sitten tulkitsevat henkilökohtaista hyötyä tavoitellakseen. Ap
Puhut siis pikemminkin filosofiasta kuin uskonnosta.
Tarkoitin, että tiedettä ei hyödynnettäisi siinä, että yritettäisiin selittää jumaluutta tmv., vaan uskonnon kehittämisessä mahdollisimman paljon hyötyä tuovaksi itse uskovaisille, eikä uskonnon johtajille. Kyllä siinä silti voisi olla mukana yliluonnollisia elementtejäkin, jos ne palvelevat kokonaisuutta. Monilla ihmisillä kun tuntuu olevan tarve uskoa johonkin jumalaan. Ap

Sun ajatuksen ongelma on, että tuon pitäisi hyödyttää koko ihmiskuntaa. Ikävä tosiasia on, että toisen hyöty on toisen haitta. Ihminen on loppujen lopuksi itsekäs ja ahne eikä halua antaa omastaan muille. Varsinkaan, jos kokee, ettei toinen ole omalla toiminnallaan sitä ansainnut. Onhan jo kokeiltu marxismia ja kommunismiakin, joissa ajatus oli jalo ja hyvä, mutta lopputulos ei kuitenkaan pidemmän päälle toiminut. Aina oli niitä, jotka hyötyivät muista enemmän kuin toiset.
Vierailija kirjoitti:
Jeesus-mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uskonnothan ovat ihmisten keksimiä, kuten jokainen täysijärkinen ja kriittiseen ajatteluun kykenevä ymmärtää. Ihmisellä tuntuu kuitenkin olevan tarve uskoa johonkin tuonpuoleisen selittävään tekijään, joten miksi ei hyödynnettäisi tiedettä tässä asiassa. Laitetaan psykologian, fysiikan, lääketieteen ja muiden tieteiden ammattilaiset kehittämään uskontoa siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmisiä kaikkein parhaiten. Nykyiset valtauskonnot kun eivät ole tiedemiesten tai ede oppineiden ihmisten kehittämiä, saati että niitä olisi kehitetty kaikkien etua ajatellen. Todennäköisesti pieni ryhmä ihmisiä on hyödyntänyt ihmisten tarvetta uskoa yliluonnolliseen ja kehittänyt tarinoita jumalista sun muista, jotta he saisivat itselleen paremmat oltavat. Tämän takia kirkko on aina kerännyt veroa köyhyiltäkin uskovaisilta, vaikka kaikkivoipa Jumala voisi koska tahansa taikoa heille miljoona tsiljoona euroa.
paskaa puhut pikkuteinix
onhan se uskonto keksitty" joka hyödytää kaikkia tosin se ei ole uskonto vaan Elämä, jonka nimi on Jeesus
Sä olet tuossa niin väärässä. Se ei hyödytä kuin niitä jotka haluavat hallita muita ihmisiä ja kerätä niiltä rahaa.Mietipä paljonko kirkolla on omaisuutta ja miten se on kertynyt ja tule vasta sitten väittämään että olen väärässä. Ainoat motiivit on vallanhalu sekä ahneus.Aina, joka asiassa. Kristinuskon nimessä on tapettu kymmeniä miljoonia muun uskoisia ihmisiä ja pyyhkäistu kokonaisa kulttuureita tuhoon joten se että mainitset elämä-sanan tuossa yhteydessä vain osoittaa kuin tietämätön, sivistymätän sekä naiivi sinä olet. Eikö yhtikäs hävetä olla noin juntti? Koko ajan tehdään pahaa jessen nimeen vedoten, sekä Suomessa että ulkomailla, mm. käytetään lapsia seksuaalisesti hyväksi. Minä en moista hyväksy, siksi en kuulu kirkkoon.Kirkkoon kuulumalla sinä hyväksyt nuo teot eli olet paha ihminen.
olet idiootti, puhuinkin Jeesuksesta, en kirkosta tai paavista tai homopappien kirkostamme, Jeesus sopii jokaiseen ihmiseen ja jokaiseen aikakauteen ja kulttuuriin
viidakossa elävä ihminenkin tajuaa ettää Jeesus on Herra, amen
Onko joku lukiolaisteini nyt kimpaantunut jollain uskonnontunnilla? :D Älä mene, jos noin sapettaa... Vaihda toiseen kurssiin. Kyllä toi angsti vielä ohi menee.
Raamatussa on satoja ennustuksia, jotka ovat tarkasti toteutuneet. Nyt n. 20% vielä tapahtumatta enää.
Se on jumalan hengen tuotos.
Uskonto ilman henkeä on täysin turha. Jeesus on tie ja totuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uskonnothan ovat ihmisten keksimiä, kuten jokainen täysijärkinen ja kriittiseen ajatteluun kykenevä ymmärtää. Ihmisellä tuntuu kuitenkin olevan tarve uskoa johonkin tuonpuoleisen selittävään tekijään, joten miksi ei hyödynnettäisi tiedettä tässä asiassa. Laitetaan psykologian, fysiikan, lääketieteen ja muiden tieteiden ammattilaiset kehittämään uskontoa siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmisiä kaikkein parhaiten. Nykyiset valtauskonnot kun eivät ole tiedemiesten tai ede oppineiden ihmisten kehittämiä, saati että niitä olisi kehitetty kaikkien etua ajatellen. Todennäköisesti pieni ryhmä ihmisiä on hyödyntänyt ihmisten tarvetta uskoa yliluonnolliseen ja kehittänyt tarinoita jumalista sun muista, jotta he saisivat itselleen paremmat oltavat. Tämän takia kirkko on aina kerännyt veroa köyhyiltäkin uskovaisilta, vaikka kaikkivoipa Jumala voisi koska tahansa taikoa heille miljoona tsiljoona euroa.
Väität siis, että uskonnot ovat ihmisten keksimiä, ja kaikki ihmiset, jotka eivät ole sinun kanssasi siitä samaa mieltä, ovat järjettömiä ja kykenemättömiä kriittiseen ajatteluun? No just.
Mikset sitten keksi itse sitä uutta uskontoa, jos se kerran on niin helppoa? Siitä vain, näytä mallia sen sijaan että yrität täällä lytätä muita. Ai niin, et pysty, sillä uskonto ei pohjaudu tieteeseen. Se vaatii aina syntyäkseen ihmisjärjellä selittämättömiä asioita, eivätkä uskonnot pysyisi hengissä jos niitä asioita ei tapahtuisi jatkuvasti. Olet ihan täysin missannut mistä uskonnoissa on kyse.
Missasit aloituksen pointin ihan täysin. Ei uudella uskonnolla selitettäisi mitään uutta, vaan se kehitettäisiin lähtökohtaisesti siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmiskuntaa parhaiten. Eli ei mitään rukouksia ja mekkaan päin kääntymisiä, ellei niillä osoiteta olevan hyötyä ihmiselle. Eikä mitään kivikauteen sidottuja sääntöjä, kuten "nainen vaietkoon seurakunnassa". Eikä mitään ikivanhoja kirjoja, joita "uskonoppineet" johtajat sitten tulkitsevat henkilökohtaista hyötyä tavoitellakseen. Ap
Miksi sitten mainitsit uskonnot, kun tarkoitat jotain ideologiaa tai filosofiaa? Mikä olisi mielestäsi se asia, joka hyödyttäisi koko ihmiskuntaa ja pelastaisi sen kurjuudesta, eikä samalla olisi yhtään yliluonnollinen? Kerro jokin esimerkki. Alkoi kiinnostaa.
T. se jota lainasit
Vierailija kirjoitti:
Jeesus-mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uskonnothan ovat ihmisten keksimiä, kuten jokainen täysijärkinen ja kriittiseen ajatteluun kykenevä ymmärtää. Ihmisellä tuntuu kuitenkin olevan tarve uskoa johonkin tuonpuoleisen selittävään tekijään, joten miksi ei hyödynnettäisi tiedettä tässä asiassa. Laitetaan psykologian, fysiikan, lääketieteen ja muiden tieteiden ammattilaiset kehittämään uskontoa siltä pohjalta, että se hyödyttää ihmisiä kaikkein parhaiten. Nykyiset valtauskonnot kun eivät ole tiedemiesten tai ede oppineiden ihmisten kehittämiä, saati että niitä olisi kehitetty kaikkien etua ajatellen. Todennäköisesti pieni ryhmä ihmisiä on hyödyntänyt ihmisten tarvetta uskoa yliluonnolliseen ja kehittänyt tarinoita jumalista sun muista, jotta he saisivat itselleen paremmat oltavat. Tämän takia kirkko on aina kerännyt veroa köyhyiltäkin uskovaisilta, vaikka kaikkivoipa Jumala voisi koska tahansa taikoa heille miljoona tsiljoona euroa.
paskaa puhut pikkuteinix
onhan se uskonto keksitty" joka hyödytää kaikkia tosin se ei ole uskonto vaan Elämä, jonka nimi on Jeesus
Sä olet tuossa niin väärässä. Se ei hyödytä kuin niitä jotka haluavat hallita muita ihmisiä ja kerätä niiltä rahaa.Mietipä paljonko kirkolla on omaisuutta ja miten se on kertynyt ja tule vasta sitten väittämään että olen väärässä. Ainoat motiivit on vallanhalu sekä ahneus.Aina, joka asiassa. Kristinuskon nimessä on tapettu kymmeniä miljoonia muun uskoisia ihmisiä ja pyyhkäistu kokonaisa kulttuureita tuhoon joten se että mainitset elämä-sanan tuossa yhteydessä vain osoittaa kuin tietämätön, sivistymätän sekä naiivi sinä olet. Eikö yhtikäs hävetä olla noin juntti? Koko ajan tehdään pahaa jessen nimeen vedoten, sekä Suomessa että ulkomailla, mm. käytetään lapsia seksuaalisesti hyväksi. Minä en moista hyväksy, siksi en kuulu kirkkoon.Kirkkoon kuulumalla sinä hyväksyt nuo teot eli olet paha ihminen.
Nyt tuli sen tason aivopieru ettei ole kyllä vähään aikaan nähty!
se on se ateistin psykologinen torjuntamekanismin ensimmäine aivopierukortti että
sanotaan: "uskonnon nimessä on tehty niin paljon pahaa, siksi en usko Jeesukseen"
on se muuten jännä mistä tämä kortti tulee aina ensimmäisenä defenssinä kun puhutaan Jeesuksesta
aina sama
2) toinen on : "minä uskon Jumalaan, mutta omalla tavallani" eli torutaann se että pitäisi tulla uskoon tai "uskon hyviin tekoihin ja yhteen Jumalaan, kaikilla on sama jumala"
gu kirjoitti:
"ksi ei kehitetä uutta uskontoa, joka olisi alusta alkaen suunniteltu siltä pohjalta, että se hyödyttäisi koko ihmiskuntaa mahdollisimman h..."
Sosialismi on keksitty ja sosialismista tuli maailman pahin tappaja ja se sytytti maailmansodan,
-
Ihminen väärinkäyttää hyväksitarkoitettuja asioita. Ei uskonto tai aate ole viallinen vaan sen toiteuttaja.
Näin. Ihminen / ihmiskunta hurahtaa yhä uusiin aatteisiin, ja juuri kehittää niitä kuten ap. muotoili, epäonnistuu hankkeissaan, turvautuu epätoivoisesti jopa revisiointiin ja yrittää yhä uudelleen pumpata aatetta henkiin eikä tajua, että hän itse kuljettaa itsessään vajavaisuutta ja syntisyyttä, epäonnistumista. Sen takia ihmisten kaikki omat hankkeet epäonnistuvat hyvältä näyttävästä tarkoituksesta huolimatta.
Kristinusko on erilainen uskomusjärjestelmä kaikkiin muihin verrattuna juuri siinä, että se perustuu ihmisen syntisyyden ja vajavaisuuden tunnustamiselle. Kristinusko ei ole ihmisten hanke, vaan Jumalan, joka imoittaa ihmisille mm. näiden syntisyyden, ja vastaukseksi siihen itsensä sovittajana ja pelastajana. Jos et tunnusta olevasi syntinen ja vajavainen, et ole kristitty.
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa on satoja ennustuksia, jotka ovat tarkasti toteutuneet. Nyt n. 20% vielä tapahtumatta enää.
Se on jumalan hengen tuotos.
Uskonto ilman henkeä on täysin turha. Jeesus on tie ja totuus.
Raamatussa ei ole ainuttakaan ennustusta joka olisi tarkasti toteutunut.
Ajatuksista erillistä uskoa ei ole.
Ajatuksista erillistä ihmistä ei ole.
Kaikki ajatukset on olemassa korvien välissä, ei muualla.