Lue keskustelun säännöt.
Taas eilen sukulaisten luona: "Taitaa meidän Petristä tulla vanhapoika"
25.02.2017 |
Kävin ukin ja mummon luona eilen. Siinä kahvipöydässä sitten vaihdettiin kuulumisia ja juteltiin asioista. He sitten kyselivät joko minulla on tyttöystävä ja siihen vastasin, että ei ole eikä ole lähelläkään käydä niin. Sitten mummon vastaus oli "Taitaa meidän Petristä tulla vanhapoika". Tuo etunimi on muutettu. Ärsyttää muutenkin sukuloiminen välillä kun jatkuvasti kysellään samasta asiasta. 26v olen ja en ole ikinä seurustellut. Kerron heille, että en ole tarpeeksi hyvännäköinen tai tasokas, että naiset haluaisivat kanssani olla ja he ovat aina höpöhöpö, vaikka sisimmässään ovat jo vuosia tienneet mistä puhun. Ärsyttääkö teitä muita sinkkuja tuommoinen asioiden tivaaminen ja jatkuva kysely? m26
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Tajuat kai, ettei kukaan oikeasti puhu netin ulkopuolella noista tasojutuista?! LOL :-DD
Miksipä siitä toisaalta puhumaankaan, kun sen kaikki tajuavat puhumattakin ja se olisi puheenaiheena vähän kiusallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää. Itse en ole koskaan seurustellut ja täytän kohta 29. Olen nainen. Ruma ja tissitön sellainen. Onneksi kukaan ei enää ole pitkään aikaan kysellyt mitään, kai hekin tajuavat etten tule saamaan ketään.
Vierailija kirjoitti:
Ei seurustelu ulkonäöstä ole kiinni vaan itsetunnosta. Jos hyvä itsetunto ja pitää itse itseäään hyvän näköisenä ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, niin kyllä seurustelu kumppani löytyy. Sellainen ihminen kaunis joka hyväksyy itsensä.
Et usko itsekään tuota lässytystä.
Vierailija kirjoitti:
Menkääpä te "tasohöpisijät" istumaan vaikka päiväksi johonkin ostoskeskukseen, mielellään lauantaina kun on paljon perheitä liikkeellä niin voitte huomata muutaman asian. Eivät ne perheiden isät ole mitään adoniksia ja/tai rikkaita. Siellä on tavallisia insinöörejä, sähköasentajia, rakennusalalla olevia, opettajia, jne., on pitkää, pätkää, kaljuja, pitkähiuksisia, lyhythiuksisia, silmälasit päässä, aknearpia, ylipainoa, laihoja, huonosti pukeutuvia, mitä tahansa. Silti näillä kaikilla on se puoliso ja lapsia.
Ei, se vaimokaan tuskin on mikään miss fitness jolla on isot t*ssit, täydellinen naama ja kikattelee kaikille näiden miesten jutuille. Ne naiset ovat ihan tavallisia naisia, sopivat puolisolleen hyvin, joka myös on ihan tavallinen mies.
Vahvistit tasoteorian itse omalla tekstilläsi, huomasitko? Vaatimattoman näköiset löytävät omantasoisensa kumppanin, myöskin vaatimattoman. Enkä nyt tarkoita että sellainen ihminen olisi jotenkin muuten huono, varmasti monet ovat onnellisiakin. Mutta tasot pätevät aina. Ehkä monella se kumppani ei löydy, koska ei ole valmis hyväksymään omaa tasoaan vaan tavoittelee liian korkealle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hieman harmittaa tämä nykymeno ylipäätänsäkin. Olen itse perheellinen joten minua on 'lykästänyt'. Mutta nykyään on niin kovin tärkeää saada toteuttaa itseään ja tehdä kaikki itselleen täydelliset valinnat että tuntuu, ettei mikään enää kelpaa. En tarkoita että pitäisi kelpuuttaa joku haiseva vaimonhakkaajajuoppo mutta tuntuu että omassa tuttavapiirissä ainakin ollaan niin nirsoja ja etsitään niin sitä täydellistä paria, että koko elämä menee siinä sivussa ohi. Meillä on suvussa 12 kpl 25-40 vuotiaita opiskelleita ja töissä käyviä fiksuja ihmisiä, joilla on ihan Ok geenit (jollain on silmälasit ja jollain ehkä 10kg ylipainoa) ja näistä 12 kpleesta 1mies ja 2naista on pitkässä parisuhteessa, jossa on jo lapsiakin, 1nainen seurustelee niin vakavasti että mies on käynyt jo meilläkin kylässä 1mies on eronnut ja elää uutta nuoruuttansa ja muut 7 tuntuvat jäävän ikisinkuiksi koska koskaan ei mistään löydy 'riittävän hyvää' puoliskoa.
On ihmisillä tosi yksinäinen vanhuus tiedossa. .. :(
Heh. Kylläpä pisti silmään tällainen hölmö lause, sinänsä järkevässä kirjoituksessa:
"... joilla on ihan Ok geenit (jollain on silmälasit...)"
Suomalaisista yli 70%:lla on silmälasit, joten jos silmälasit olisivat jotenkin epämiellyttävä ulkonäköhaitta, niin suomalaiset olisivat jo aikapäiviä sitten kuolleet sukupuuttoon! ;)
Mistä tilastosta tuo 70% on peräisin? Jos omaa kaveripiiriäni ja sukuani mietin, niin hyvä jos joka neljännellä on lasit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hieman harmittaa tämä nykymeno ylipäätänsäkin. Olen itse perheellinen joten minua on 'lykästänyt'. Mutta nykyään on niin kovin tärkeää saada toteuttaa itseään ja tehdä kaikki itselleen täydelliset valinnat että tuntuu, ettei mikään enää kelpaa. En tarkoita että pitäisi kelpuuttaa joku haiseva vaimonhakkaajajuoppo mutta tuntuu että omassa tuttavapiirissä ainakin ollaan niin nirsoja ja etsitään niin sitä täydellistä paria, että koko elämä menee siinä sivussa ohi. Meillä on suvussa 12 kpl 25-40 vuotiaita opiskelleita ja töissä käyviä fiksuja ihmisiä, joilla on ihan Ok geenit (jollain on silmälasit ja jollain ehkä 10kg ylipainoa) ja näistä 12 kpleesta 1mies ja 2naista on pitkässä parisuhteessa, jossa on jo lapsiakin, 1nainen seurustelee niin vakavasti että mies on käynyt jo meilläkin kylässä 1mies on eronnut ja elää uutta nuoruuttansa ja muut 7 tuntuvat jäävän ikisinkuiksi koska koskaan ei mistään löydy 'riittävän hyvää' puoliskoa.
On ihmisillä tosi yksinäinen vanhuus tiedossa. .. :(
Heh. Kylläpä pisti silmään tällainen hölmö lause, sinänsä järkevässä kirjoituksessa:
"... joilla on ihan Ok geenit (jollain on silmälasit...)"
Suomalaisista yli 70%:lla on silmälasit, joten jos silmälasit olisivat jotenkin epämiellyttävä ulkonäköhaitta, niin suomalaiset olisivat jo aikapäiviä sitten kuolleet sukupuuttoon! ;)
Mistä tilastosta tuo 70% on peräisin? Jos omaa kaveripiiriäni ja sukuani mietin, niin hyvä jos joka neljännellä on lasit.
Piilarit ja silmien laserleikkaukset on tosi yleisiä nykyään.
Sano ensi kerralla löytäneesi salilta tosi mukavan ja lihaksikkaan Timon ja katso kuinka kahvi horahtaa väärään kurkkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen mielialavammainen (depressio), rumahko, hiljainen sekä sosiaalisesti akwardi miltei kolmekymppinen ikisinkkunainen.
Että siitäpäs vaan miehet, tulkaa "kosimaan". 😁
Ei se ennen ärsyttänyt, mutta nyt, kun vuotta nuorempi siskoni meni naimisiin ja sai lapsen, on päät totaalisesti kääntyneet kummeksuen minuun päin. Olen 24v, enkä ole miestä kädestä pitänyt ja varsinkin vanhemmat sukulaiset pitävät sitä eriskummallisena. Kysymyksiin ja kommentteihin tukehtuu, suurin osa niistä on enemmän, tai vähemmän röyhkeitä:
"Miltä tuntuu, kun pikkusisko ehti ensin?"
"Eikö TOSIAAN ole KETÄÄN miestä, joka sinua voisi kiinnostaa?"
"Onko sinulla jonkinlaisia estoja?"
"Me oltiin kaikki jo naimisissa sinun iässäsi."
"Ennen vanhaan maksettiin semmoista vanhanpiianveroa. Tiesitkö?"
"Koskas meinasit alkaa tehdä serkkuja sisarentyttärellesi?"
"Katsopas, PIKKUsiskosi on jo rouva X ja sinä olet vielä neiti Y."
"Ei sitä unelmien prinssiä kannata ikuisuuksia odottaa."
Ja se pakollinen:
"Sinustahan taitaa tulla vanhapiika, ellet tee jotain asialle"
Kenellekään ei uppoa selitys, että en halua kesken opintojen alkaa perhettä perustamaan. Teininä sitä kumppania ei vain löytynyt, koska olin kiusattu ja todella ujo. Nyt lukion jälkeen olen keskittynyt opiskeluun, harrastuksiin ja kavereihin ja haluan nyt vain valmistua, erikoistua ja saada vakityön. Opintoni ovat vaativia ja olen kuitenkin sen verran laiska, että, jos tähän nyt tulisi mies ja vauva kuvioihin, niin varmasti keskeyttäisin koulun kokonaan. Ja sitä en halua, koska reputin kolme kertaa ennen, kuin pääsin sisään lääkikseen.
Ehkä kymmenen vuoden päästä elämäntilanne on perheen perustamiselle sopiva, joten ehkä minä vain tyydyn kuuntelemaan sukulaisten kauhisteluja. Mutta, toisaalta kyllä uskon, että he kyllästyvät jossain vaiheessa
Tajuan toki senkin, että termi "uranainen" on vanhemmille ihmisille vieras, mutta kyllä silti "tilannetaju" ja "tahdikkuus" kuitenkin luulisi kuuluvan jokaisen sivistyneen ihmisen sanastoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää muut asiat, joissa sukupolvien välinen ero tulee ilmi. Esimerkiksi vanhat eivät tajua, että nykyään ei töitä miten tahansa saa.
Samaa meinasin tulla kirjoittamaan. Olen ollut 30v työelämässä ja nyt kun jäin työttömäksi niin kokoajan joku on kysymässä, että joko olen töissä? joko oot "joutunu" takaisin töihin jne. Jopa aviopuolisolta asiaa koko ajan udellaan. Eipä paljoa meikäläisen työssäkäynti kiinnostanut silloin, kun siellä olin.
Hei Petri! Minäkin olin poikamies yli 30 vuotta. Sitten kirjauduin nettideittisivustolle ja aikani deittailtuani kaikenmaailman pullukoita ja lähemmäks 40kymppisiä, löysin yhden timantin joukosta ja nyt kaikki on hyvin!
Kirjaudu nettideittisivustolle ja ota muutama hyvä kuva itsestäsi, saavat olla normaalia parempia hyvästä kulmasta, ja sitten vain pommitat mahdollisimman montaa naista viesteillä ja pyydät muutaman viestin jälkeen treffeille, niin sieltä voi se timantti löytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hieman harmittaa tämä nykymeno ylipäätänsäkin. Olen itse perheellinen joten minua on 'lykästänyt'. Mutta nykyään on niin kovin tärkeää saada toteuttaa itseään ja tehdä kaikki itselleen täydelliset valinnat että tuntuu, ettei mikään enää kelpaa. En tarkoita että pitäisi kelpuuttaa joku haiseva vaimonhakkaajajuoppo mutta tuntuu että omassa tuttavapiirissä ainakin ollaan niin nirsoja ja etsitään niin sitä täydellistä paria, että koko elämä menee siinä sivussa ohi. Meillä on suvussa 12 kpl 25-40 vuotiaita opiskelleita ja töissä käyviä fiksuja ihmisiä, joilla on ihan Ok geenit (jollain on silmälasit ja jollain ehkä 10kg ylipainoa) ja näistä 12 kpleesta 1mies ja 2naista on pitkässä parisuhteessa, jossa on jo lapsiakin, 1nainen seurustelee niin vakavasti että mies on käynyt jo meilläkin kylässä 1mies on eronnut ja elää uutta nuoruuttansa ja muut 7 tuntuvat jäävän ikisinkuiksi koska koskaan ei mistään löydy 'riittävän hyvää' puoliskoa.
On ihmisillä tosi yksinäinen vanhuus tiedossa. .. :(
Heh. Kylläpä pisti silmään tällainen hölmö lause, sinänsä järkevässä kirjoituksessa:
"... joilla on ihan Ok geenit (jollain on silmälasit...)"
Suomalaisista yli 70%:lla on silmälasit, joten jos silmälasit olisivat jotenkin epämiellyttävä ulkonäköhaitta, niin suomalaiset olisivat jo aikapäiviä sitten kuolleet sukupuuttoon! ;)
Mistä tilastosta tuo 70% on peräisin? Jos omaa kaveripiiriäni ja sukuani mietin, niin hyvä jos joka neljännellä on lasit.
Yle uutiset. Liki 70%:lla yli 15vuotiaalla suomalaisella on silmälasit ja yli 50v jo 99%:lla
Poikani on homo. Täällä vanhalla kotipaikkakunnalla sitä ei kukaan tiedä. Hän asuu toisella puolella Suomea. Sukulaiset ja tuttavat kyselevät, että joko hänellä on tyttöystävä ja haluaisinko jo lapsenlapsia. Sanon, että hän ei ole perheenperustajatyyppiä. Ajatelkoon mitä ajattelevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sukulaiset nyt vaan on sellaisia, että ne kyselee. Eikä se kysely koskaan lopu. Jos ap löytää tyttöystävän, seuraavaksi aletaan kysellä häiden perään. Häiden jälkeen kysellään lapsen perään. Eikä se lopu siihen, kun lapsi syntyy. Jo melko pian lapsen syntymän jälkeen alkavat kysellä, milloin on seuraavan lapsen aika! Tätä jatkuu niin kauan kunnes seuraava lapsi syntyy. Tai jos sitä toista ei tule, kysellään noin viisi vuotta, jonka jälkeen aletaan murehtia miten yksinäiseksi se ainokainen jää, kun ei ole sisarusta. Lapsesta kysellään loputtomiin ja ollaan huolissaan, jos lapsi menestyy koulussa (ei kai vain stressaa liikaa) tai syö liian vähän (verrataan ylipainoiseen pikkuserkkuun) tai jos lasta ei ole kastettu (voi voi, joutuu kadotukseen) jne.
Melkeinpä vähemmällä pääsee kun pysyy sinkkuna! Siis mitä sukulaisten kyselyihin tulee.
Ja näitten kyselijöitten ilme ja äänen sävy on tuntunut jotenkin mairealta ja ylimielisen neuvovalta ja viisastelevalta. Useinhan joku alkaa utelemaan silloin, kun on sukua koolla jonkun merkkipäivän tms. juhlan merkeissä. Jollain tavoin kysely tuntuu vähän kuin julkiselta häpäisyltä, vaikka ei sitä ole, eikä sellaiseksi edes tarkoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ennen ärsyttänyt, mutta nyt, kun vuotta nuorempi siskoni meni naimisiin ja sai lapsen, on päät totaalisesti kääntyneet kummeksuen minuun päin. Olen 24v, enkä ole miestä kädestä pitänyt ja varsinkin vanhemmat sukulaiset pitävät sitä eriskummallisena. Kysymyksiin ja kommentteihin tukehtuu, suurin osa niistä on enemmän, tai vähemmän röyhkeitä:
"Miltä tuntuu, kun pikkusisko ehti ensin?"
"Eikö TOSIAAN ole KETÄÄN miestä, joka sinua voisi kiinnostaa?"
"Onko sinulla jonkinlaisia estoja?"
"Me oltiin kaikki jo naimisissa sinun iässäsi."
"Ennen vanhaan maksettiin semmoista vanhanpiianveroa. Tiesitkö?"
"Koskas meinasit alkaa tehdä serkkuja sisarentyttärellesi?"
"Katsopas, PIKKUsiskosi on jo rouva X ja sinä olet vielä neiti Y."
"Ei sitä unelmien prinssiä kannata ikuisuuksia odottaa."
Ja se pakollinen:
"Sinustahan taitaa tulla vanhapiika, ellet tee jotain asialle"
Kenellekään ei uppoa selitys, että en halua kesken opintojen alkaa perhettä perustamaan. Teininä sitä kumppania ei vain löytynyt, koska olin kiusattu ja todella ujo. Nyt lukion jälkeen olen keskittynyt opiskeluun, harrastuksiin ja kavereihin ja haluan nyt vain valmistua, erikoistua ja saada vakityön. Opintoni ovat vaativia ja olen kuitenkin sen verran laiska, että, jos tähän nyt tulisi mies ja vauva kuvioihin, niin varmasti keskeyttäisin koulun kokonaan. Ja sitä en halua, koska reputin kolme kertaa ennen, kuin pääsin sisään lääkikseen.
Ehkä kymmenen vuoden päästä elämäntilanne on perheen perustamiselle sopiva, joten ehkä minä vain tyydyn kuuntelemaan sukulaisten kauhisteluja. Mutta, toisaalta kyllä uskon, että he kyllästyvät jossain vaiheessa
Tajuan toki senkin, että termi "uranainen" on vanhemmille ihmisille vieras, mutta kyllä silti "tilannetaju" ja "tahdikkuus" kuitenkin luulisi kuuluvan jokaisen sivistyneen ihmisen sanastoon.
No aika idiootteja sukulaisia jos ihan oikeasti odottavat, että kesken lääkiksen aletaan vauvantekotalkoisiin.
Sukulaisten utelu on siksikin outoa, että kaikkihan suvun sisällä tietävät, kuinka epäonnistuneita näiden kyselijöiden avioliitot ovat. Miksi he silti olettavat ja toivovat, että seuraavat sukupolvet jatkaisivat samanlaista elämäntyyliä.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää. Itse en ole koskaan seurustellut ja täytän kohta 29. Olen nainen. Ruma ja tissitön sellainen. Onneksi kukaan ei enää ole pitkään aikaan kysellyt mitään, kai hekin tajuavat etten tule saamaan ketään.
Sama tilanne, tosin olen 32, tissit löytyy enkä ole ruma.
Mut eipä ole miehiä näin pääkaupungissa kiinnostellut. Ei, en ole muuttamassa maalle, koska ainoa maan opiskelupaikkani on täällä. Siksi opiskelen pidemmälle, koska ei sitä miestäkään ole ja olisi liikaa aikaa vatvoa yksinäisyyttään, jos ei olisi tavoitteita.
Onpa masentava keskustelu. Kaikki on rumia ja rillipäisiä tai sitten vaihtoehtoisesti nelikymppisiä, eli turhia. Kukaan ei koskaan tykkää kenestäkään, eikä ikinä saa toivoa mitään hyvää omalle kohdalleen. Muut kyselee vain vinoillakseen, eikä varmasti koskaan ole kyse siitä että yritetään vaan virittää jotakin keskustelua vaivautuneen hiljaisuuden tilalle.
26-vuotias on nuori. Myös 36-vuotias ehtii vielä perustamaan perheen. 46-vuotias ei ehkä ehdi enää perustamaan perhettä, mutta voi hyvin löytää onnellisen parisuhteen. Jne.
Nuoret katsoo ulkonäköä, mutta iän myötä se menettää merkitystään. Kyllä se onni vielä löytyy.
Kyllä siinä tasoajattelussa on pointtinsa. Pitää etsiä OMAA TASOA. Sukulaismies, ei koulutusta, eikä hyvää luonnetta, sysiruma ja huonot hampaat sai vaimon ja perheen, kun yli kolmekymppisenä ymmärsi, että turha etsiä puolisoksi maatilalle kaunotarta ja muutenkin eri maailmasta olevaa kumppania. Vaimo ei ole kaunotar, ei paljoakaan koulutettu, mutta "riuska työihminen", mitä maatalossa tarvitaan. Lapsiakin tuli.
Pitää tietenkin ymmärtää ensin, mikä se oma taso on. Samantyyppiset elämänarvot ovat todella tärkeitä: pitää arvostaa samantyyppisiä asioita ja elämäntapaa. Muuten karahtaa kyllä karille mikä tahansa suhde.Jos ei itsekään tiedä, mistä on kiinnostunut tai mitä mitä elämältään haluaa (siis muuta kuin sen kumppanin), niin ei edes teoriassa voi pysyvää kumppania saada. Kun nuo asiat ovat ensin itsellä selvillä, niin sitten vasta kumppanin hakuun, eikä kaikki silti löydä. Mutta jos nuokin ovat ihan hukassa, niin ei edes teótiassa onnistu.
Ei siitä kannatakaan puhua elävässä elämässä. Ihmiset eivät halua kuulla ikäviä tosiasioita, vaan kaikki hymistellään pois "kyllä se siitä" -puheilla.