Lue keskustelun säännöt.
Mikä on sun elämäsi suurin "virhe", valinta jota et uudelleen tekisi näillä kokemuksin mitä sulla nykyään on?
Kommentit (357)
Ennen olin kynnysmatto. Nyt pidän puoleni ja mietin asiat tarkkaan. Jos jokin asia ei mulle sovi, ilmaisen sen ilman turhia änkytyksiä. Jos joku yrittää painaa alas, lähden toiseen suuntaan. Sieltä löytynee järkevämpää porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kuuntelisi vanhempiani koulutus- ja opiskeluasioissa.
Olen laskenut, että olisin säästänyt 6 vuotta, jos olisin tehnyt heti niinkuin olin suunnitellut ja halunnut. Vanhempien toiveiden mukaisesti tuli pari mutkaa matkaan. Näistä ei tietenkään ollut mitään sanottavaa hyötyä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta,oletteko esim. huonoihin parisuhteisiin ajautuneet miettineet miksi niin kävi? Joku syyhän itsessä on,miksi siihen jää tai kokee vetoa tietyntyyppisiin ihmisiin. Ihan vastaisuuden varalta kannattaa pohtia omaa osuutta asiassa,eikä syytellä vain ex-kumppania.
En ole vielä vastannut ketjuun, mutta väärä mies on minunkin suurin virheeni, vaikutti kiltiltä, muttei ollut. Suurin syy oli ehkä se, etten aikaisemmin ollut tuntenut henkisesti väkivaltaista ihmistä, omassa tuttavapiirissä ei näitä häiriintyneitä ollut, en tunnistanut varhaisia merkkejä. Malli siis ei tule kotoa minun kohdallani. Täällä palstalla olen saanut huomata, että toistensa kopioitahan nuo kaikki ovat. Kiitos kysymästä, vuosi keskusteluapua ja toinen terapiaa on takana, kun olen selvitellyt huonon suhteen aiheuttamaa oireilua ja syitä, miksi olen tilanteeseeni joutunut.
Ettei vaan olisi se sama "kilttimies", joka jatkuvasti kitisee täällä?
Vierailija kirjoitti:
Olisin mennyt kuvisluokalle. Voi vaikuttaa pikkujutulta joo, mutta omalla yläasteellani (ja muutenkin peruskoulussa) minua kiusattiin niin pahasti, että olin aivan masentunut ja ahdistunut jatkuvasti. Suunnilleen kaikki ystäväni olivat kuvisluokalla (eri koulussa kauempana) ja siellä oli ihan upea ilmapiiri. Olen edelleen vähän katkera massastaerottumiskammoiselle äidilleni, joka ei edes väläytellyt kuvisluokan mahdollisuutta, vaikka olin todella lahjakas.
No, onneksi menin taidelukioon, jossa jokainen hyväksytään omana itsenään. :) Enää minua ei kiusata, mutta olen järkyttävän epävarma.
P.S. Vielä varmaan ehdin tehdä todella huonoja vääriä valintoja. Olen vain niin nuori, että tämä oli pahin tällä hetkellä mieleen tuleva.
Tuosta se elämä urkenee ja epävarmuus häviää ajan myötä. Onneksi sinulla on ollut samanhenkisiä ystäviä edes jossain, ja olet nyt päässyt kykyjäsi tukevaan ympäristöön. Onnea, menestystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säästänyt enemmän rahaa, enkä vain laittanut kaikkea menemään. Töitä on tehty 13-vuotiaasta asti, mutta ei ole paljon jäänyt säästöön. Tätä kadun. Onneksi nyt 20-vuotiaana on jo järkeä päässä ja osaan säästää.
En olisi harrastanut seksiä 16-vuotiaana 24-vuotiaan kanssa. Never ever. Ja vielä eka kerta. Traumat jäi.
Vierailija kirjoitti:
En olisi teini-iässä näyttänyt pahaa oloa ja masennusta millään tavalla vanhemmilleni. Koulussa kiusattiin ja mm. painostettiin tappamaan itseni ynnä muuta mukavaa ja aloin ennen pitkää oireilemaan rajusti. Joka taas johti siihen, että jouduin ikuisesti vanhempieni epäsuosioon kun olin niin vaikea ja kamala. Vuodet eivät ole auttaneet ja vaikka olen menestynyt elämässä todella hienosti, niin haluaisin vain perheeni takaisin.
Hyvä että olet menestynyt elämässä. Mutta ajattelet nyt väärin tuosta tilanteesta. Ei ihmissuhteissa tarvitse piilotella muilta niitä vaikeita asioita. Kaikilla tulee vaikeita asioita elämässä vastaan, ne kuuluvat myös siihen elämään. Jos vanhempasi ajattelevat että olit nuorena vaikea ja kamala, se johtuu tasan heidän huonosta vanhemmuudestaan. Teini-ikä ON todella vaikeata ja kamalaa! Aikuisena voit vaihtaa kaveripiiriä, parisuhdetta, työpaikkaa, asuinpaikkakuntaa... Kun olet riippuvainen vanhemmistasi, et mahda elinolosuhteillesi yhtikäs mitään.
Sinuna alkaisin miettiä, miksi ylipäätään pidät yhteyttä moisiin luottamuskelvottomiin itsekkäisiin sikoihin. Miksi eivät auttaneet sinua enemmän??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin sittenkin valinnut sen abortin. Uskovaisen perheen ja ylipäätään ympäristön painostamana sitten piti pitää se vahinkolapsi. Miksi minä, seikkailunhaluinen matkustushullu ja vapautta arvostava sielu, kuvittelin että kai siihen vauvaan synnytyksen jälkeen kiintyy ja lapsi tuo elämääni jotain eikä vain vie minulta pois kaiken mitä rakastin ja minkä vuoksi ylipäätään elin?
Abortti kolmen vuoden takaa. Elämäntilanne oli todella pirstaleinen ja vaikea, sekä kaikki läheiset vauvaa vastaan miestäni lukuun ottamatta. Jotenkin koin, ettei vaihtoehtoja ollut. Kaduin päätöstä heti keskeytyksen jälkeen ja edelleen lähes päivittäin mietin asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin luulin, että kaikkien täytyy löytää parisuhde ja tehdä lapsia. En uskaltanut kulkea omia polkujani, vaan menin massan mukana. Näin jälkikäteen tajuan, että minun olisi kannattanut pysyä lapsettomana sinkkuna.
Sama homma, olisi pitänyt jäädä ikipoikamieheksi ja nauttia nyt +40-ikäisenä suht isosta vapaudesta ilman asunto/autolainoja ja aikaa vieviä penskojen harrastuksia...
En antaisi ällöttävän miehen koskea ja suudella minua, enkä päästäisi viereeni yöksi. Inhosin häntä mutta olin ujo ja tyhmä ja luulin, että häntä pitää miellyttää. Tilanne oli ahdistava, pelkäsin. Vihaan itseäni joka päivä että "annoin itseni" tuollaiselle inhotukselle. Hänellä oli seksijutut mielessä, eli en loukannut hänen tunteitaan teeskentelyllä.
Olen kiitollinen ettei mies tajunnut, että olisi saanut viedä neitsyyteni jos olisi vähän vain painostanut! Todennäköisesti olisin masentunut ja tappanut itseni. Oksettaa ajatella miten lähellä se tilanne oli. Kauhean mielyttämishaluinen tossu olin. Edelleenkin olen, mutta onnstuin löytämään hyvän miehen jota rakastan
Ehkä joskus unohdan tuon yhden illan tapahtumat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin valinnut eri vanhemmat.
Vanhemmat ovat lapsen koko tulevalle elämälle niin tärkeät, ettei niiden valinnassa voi olla liian huolellinen.
Vierailija kirjoitti:
En kuuntelisi vanhempiani koulutus- ja opiskeluasioissa.
Olen laskenut, että olisin säästänyt 6 vuotta, jos olisin tehnyt heti niinkuin olin suunnitellut ja halunnut. Vanhempien toiveiden mukaisesti tuli pari mutkaa matkaan. Näistä ei tietenkään ollut mitään sanottavaa hyötyä...
Minulla taas on käynyt niin, että kadun kun en kuunnellut isäni neuvoa. Hän yritti pakottaa minut menemään lukioon, mutta en mennyt. Sen sijaan menin lapsenlikaksi lähikaupunkiin(!). Ajattelin, että pitää saada omaa rahaa. Tuota pestiä en kauaa jaksanut, ja sitten alkoi haahuilu siellä täällä.
Parin vuoden päästä kävin ammattikoulun ja siellä sitten yhden luokkakaverini kautta tutustuin tyyppiin, johon minun ei olisi pitänyt tutustua.
No, myöhemmin pääsin sitten aikuislukiosta ylioppilaaksi, ja opiskelinkin sitten sen jälkeen vielä.
Mutta edelleenkin harmittelen, että kun en mennyt heti sinne lukioon. Kun olen nykyisin naimisissa sen tyypin kanssa. Enkä aina oikein tiedä mitä ajattelisin hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näillä kokemuksin varmasti valitsisin toisenlaisen isän lapsilleni. Kuitenkin, vielä huonomminkin olisi voinut käydä, mutta olisin kyllä nuorena, nättinä ja kivana saanut paremmankin. Ehkä tää on se suurin "moka".
Samoin, eikä mitään lainausmerkkejä sanaan virhe.
Tiesin kyllä alkoholinkäytöstä, mutta erehdyin siinä kun en uskonut, että se vaan pahenee.
Vierailija kirjoitti:
Olisin pitänyt työkaverin kaukana ja jättänyt tutustumatta. Nyt sydän on särkynyt ja oma liitto saanut ehkä korjaamattoman särön.
Suunnilleen sama. Paitsi että olisin pitänyt turpani kiinni enkä olis tunnustanut ihastustani työkaverille.
Houkuttaisi sanoa ex-mies, mutta toisaalta ilman sitä mulla ei olisi noita kahta lastani joita rakastan yli kaiken.
Mutta sen sanon, että suurin virheeni oli etten lähtenyt siitä avioliitosta aiemmin. SE. Se se on mun kohdalla. Yrittäminen sen liiton kanssa ihan liian pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy oli ehkä se, etten aikaisemmin ollut tuntenut henkisesti väkivaltaista ihmistä, omassa tuttavapiirissä ei näitä häiriintyneitä ollut, en tunnistanut varhaisia merkkejä. Malli siis ei tule kotoa minun kohdallani.
Ei se välttämättä mitään auta, vaikka olisi lapsuudestaan asti nähnyt tuollaisia ihmisiä. Monethan sanovat ajautuvansa vääriin suhteisiin juuri siksi, että se on ainoa malli, jonka "ymmärtävät".
Aloin olla väärän miehen kanssa, enkä edes eronnut ennen kuin saimme lapsen. Tein siis lapsen ihan väärän miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta,oletteko esim. huonoihin parisuhteisiin ajautuneet miettineet miksi niin kävi? Joku syyhän itsessä on,miksi siihen jää tai kokee vetoa tietyntyyppisiin ihmisiin. Ihan vastaisuuden varalta kannattaa pohtia omaa osuutta asiassa,eikä syytellä vain ex-kumppania.
Lapsuusperheessäni ei ollut ongelmaa alkoholinkäytöstä, joten en ymmärtänyt että olisi pitänyt olla varuillaan miehen alkoholinkäytön takia. Olimme nuoria, ja kaikki kävivät baareissa, mutta ei se muille jäänyt vakiinnuttua päälle, paitsi minun miehellä. Ei nuorena ollut sellaista elämänkokemusta, että olisin osannut ennustaa, mihin se johtaa. Silloin mies oli vielä mukava ja hyväkuntoinen, jotain ihan muuta kuin 15 vuoden kuluttua, kun viina oli jokailtainen lohtu ja jeppe joi koska vaimo.
Lähtisin jo ensimmäisestä lyönnistä.