Tylyt asiakaspalvelukokemukset kaupoissa/terveydenhuollossa jne...

Tylyä kohtelua, ehkä ei aina niin tahallistakaan vaan lähinnä työntekijän oman ärtyisyyden purkautumista asiakkaaseen, esiintyy monessa paikassa. Joskus on kyse ihan tietoisestakin kyykyttämisentarpeesta ja vallankäytön ongelmista, joskus vain väsymyksestä ja epäasiallisuudesta. Nuorena olin näille altis. Olin pyöreäsilmäinen, usein epävarma olenko oikeassa paikassa, valmis uskomaan itseolevani väärässä.

Nykyään olen juuri semmoinen jota pidetään vittumaisena asiakkaana: keski-ikäinen nainen, monenlaista jo maailmassa nähnyt. En pyri olemaan tahallisen ikävä asiakas, mutta tiedostan olevani asiakas, monessa paikassa. Tiedostan oman roolini ja toisen, sen työntekijän roolin. Kohtaan vittuilua nykyään harvemmin,  mutta jos työntekijän uupumuksen puuska joskus meinaa lämähtää kasvoilleni, kysyn hänen nimeään, tarkistan nimikyltin, kysyn suoraan mikä häntä vaivaa, kerron mitä voin asiakkaana tai potilaana tietää ja mitä en voi tietää. En suutu, en hämmennyt, en ole vihainen, mutta perusasenteeni on että edellytän kohdallani toimivaa viestintää, jopa siltä väsyneeltä työntekjältä, on se sitten bussikuski, verovirkailija, labrahoitaja  tai vastaanottoapulainen. Lähestyn ihmistä aina hymy edellä, mutta jos toinen vastaa siihen ikävästi, saan minäkin sen hymyni väännettyä kyttyränaamaksi.

Toimii. Jokaisella on esimiehensä. Ja se nakkikioskin pitäjä, jolla esimiestä ei ole, ja joka siksi voi palvella asiakkaita minkä näköisenä vaan, sehän on helppo nakki; siellä ei ole pakko asioida.

Olen 29v ikisinkku, jolle lastenhankinta on kaikkea muuta kun ajankohtaista. Käyn gynellä, joka on ottanut elämäntehtäväkseen saada ihmiset lisääntymään. Joka kerta hirvittävä painostus siitä, että kyllä nyt jo pitäisi ja onhan siellä niitä miehiä. Tai siis kävin, annoin tuosta saarnaamisesta palautetta ja käyn jatkossa muualla. Hermot meinasi mennä.

Olin aikoinaan päiväkodissa harjoittelussa ja sain sitä kautta kihomatoja.Huomasin tämän eräällä vessareissulla kun takapuolestani tuli paperiin pienenpieni mutta selvä mato:(

Olin todella yököttynyt ja hoidin tietysti ekana sillä itsehoitolääkkeellä,mutta se ei ollut tarpeeksi tehokasta ja matoja tuli vieläkin.

Kävin terkkarille antamassa pyyhkäisynäytteen pumpulipuikolla.

Terkkarista soitettiin ja tuloksena oli että näytteessä ei kihomatoja,joten niitä ei minulla ole.

Olin aika hämmästynyt koska näin matoja omin silmin ja sanoinkin hyvin selvästi että kyllä minulla niitä on kun olen sen nähnyt,eikö aikuista ihmistä uskota.Luultiin varmaan että yritän huijata itselleni kihomatolääkkeitä?!

No,kysyin mitäs nyt sitten kun minulla matoja on mutta terkkari ei sitä usko.Terkkarintäti vastasi tyyliin voi voi,ei voi mitään.Sanoin tympiintyneenä että tuonpas sitten teille tiskille näytille niitä matoja kunhan saan niistä näytteen.Sittenkään tuskin uskotte.

Soitin heti samana päivänä yksityiselle puolelle,sain ajan seuraavaksi aamuksi.Siellä lääkäri työnsi sormensa takapuoleeni,kirjoitti lääkereseptin ja maksoin satasen laskun.Koko hommassa meni ehkä se 2 minuuttia.Kertaakaan ei epäilty onko niitä kihomatoja.Ja näin pääsin kihomadoista eroon.

Hiukkasen kyllä ihmetytti terkkarin tädin käytös,kuinka vaikeaa olisi antaa kihomatolääkeresepti asiakkaan oman todistuksen perusteella?

[one=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin runsaasti vuotavien pukamien takia verikokeessa ennen leikkausta, poliklinikalta saamassani lapussa luki: "Sinulle on varattu aika verikokeeseen xx päivänä klo yy". Menin ajoissa laboratoriolle, aikaa kului, ihmisiä tuli ja meni. Pitkään istuttuani aula tyhjeni, ja mitään ei enää tapahtunut. Ei liikettä missään, ei asiakkaita. Koputin sitten hoitajien ovelle kysymään, miksi en pääse sisään, ja näytin saamaani lappua. Hoitaja tuhahti tympeään sävyyn, "ei kuule poliklinikat voi aikoja jaella omin päin tänne, olisi pitänyt itse varata aika". Kiitos tiedosta, minähän se sairaalanne käytänteet tiedän näin asiakkaana. Näyte kyllä otettiin, vaikka sain kuulla tuhahtelun lomassa, että eihän tänne nyt poliklinikat voi aikoja varailla, ja olinpas minä yksinkertainen kun en sitä tiennyt.

Tässäkin ketjussa eniten on juuri terveydenhoitopuolelta kokemuksia, eikä mikään ihme. Voi olla kipuja, hätäännystä tai kyse hyvin intiimeistä ja herkistä asioista, joista ei-ammattilaisena ei edes pysty tekemään arviota vakavuudesta. Sitten vastaanotto on mallia neuvostoliitto. En ole ihan vähästä koskaan mennyt lääkäriin/terveyskeskukseen, kun kokemus on aina lähinnä vähättelyä, ja tunne haitolla olemisesta. En näköjään ole yksin nöyryytetyksi tulemisen kokemuksessa.

Labrahoitajana pakko vastata tähän.. Miten labran olisi mielestäsi pitänyt toimia, kokeethan otettiin? (Jos olisi oltu tylyjä sinulle niin olisivat käskeneet varata ajan ja tulla uudestaan toisen kerran!) Ei labran väki voi mitenkään tietää että olet tulossa verikokeisiin, jos nimeäsi ei varauslistoilla ole! Eli olisikohan se syy ehkä kuitenkin siellä polilla, josta eivät ole ohjeistaneet sinua itse varaamaan aikaa.. sinut vastaanottanut labrahoitaja on luultavasti ollut turhautunut siitä, että poli ei ole sinua oikein ohjeistanut ja on ehkä antanut sen näkyä sinullekin, mutta enpä usko että sinua on yksinkertaiseksi haukuttu, menee ehkä liioittelun puolelle.

Voiko ammattilainen kokea oikeasti, että tuo meni oikein? Jos potilaalla on ollut ohje mennä labraan, ammattimainen mikä tahansa muu kuin yhteiskunnalta palkkansa saava ei vieritä oman työpaikkansa tiedonvälityksen puutteista syytä asiakkaalle.

Jos syy on polilla, onkohan se silloin asiakkaan syy, kuten esität? Eiköhän syy ole ennemmin labran ja polin välisessä tiedonkulussa, eli työntekijän moka, jos kommunikoi vain satunnaiselle asiakkaalle virhettä. Asiakas tai tuo kirjoittaja ei oikein voi sille mitään, että labranhoitaja ei kerro virheestä polille. Vielä tyhmemmältähän sinun ajatus kuulostaa, että tuhahtelee asiakkaalle polin virheistä, luuletko tai luuleeko joku, että siitä seuraava asiakkaan huono olo parantaisi polin toimintaa?

Kuvitteletko, että siellä polilla on joku kuudes aisti, jolla tuntevat labrahoitajan asiakkaan paheksunnan ja osaavat sen pohjalta toimia seuraavan asiakkaan kohdalla oikein?

Öö, missäköhän kohti sanon että tuo olisi asiakkaan vika...????? Nimenomaan korostan, että on polin vika jos he eivät joko a.varaa asiakkaalle aikaa laboratorioon tai b.ohjeista potilasta itse varaamaan ajan laboratorioon. Kun ei meillä sitä kristallipalloa ole josta nähdään onko joku tulossa kokeisiin JOS MEILLE EI OLE VARATTU AIKAA. Toisekseen, joka ikinen kerta kun joku potilas tulee polilta/lääkäristä luullen että hänelle on polilta varattu aika, teen valituksen (haipron) suoraan sinne lähettävään yksikköön ( jos ei siellä mene jakeluun niin onko se sitten labran vika???!) Toisekseen, tämmöisissä tilanteissa näytteet pyritään aina ottamaan vaikka se meille aiheuttaakin ylimääräistä vaivaa ( tiukat ajanvarauskirjat, niukka henkilöstömitoitus) eli onko se silloin labran huonoa palvelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin runsaasti vuotavien pukamien takia verikokeessa ennen leikkausta, poliklinikalta saamassani lapussa luki: "Sinulle on varattu aika verikokeeseen xx päivänä klo yy". Menin ajoissa laboratoriolle, aikaa kului, ihmisiä tuli ja meni. Pitkään istuttuani aula tyhjeni, ja mitään ei enää tapahtunut. Ei liikettä missään, ei asiakkaita. Koputin sitten hoitajien ovelle kysymään, miksi en pääse sisään, ja näytin saamaani lappua. Hoitaja tuhahti tympeään sävyyn, "ei kuule poliklinikat voi aikoja jaella omin päin tänne, olisi pitänyt itse varata aika". Kiitos tiedosta, minähän se sairaalanne käytänteet tiedän näin asiakkaana. Näyte kyllä otettiin, vaikka sain kuulla tuhahtelun lomassa, että eihän tänne nyt poliklinikat voi aikoja varailla, ja olinpas minä yksinkertainen kun en sitä tiennyt.

Tässäkin ketjussa eniten on juuri terveydenhoitopuolelta kokemuksia, eikä mikään ihme. Voi olla kipuja, hätäännystä tai kyse hyvin intiimeistä ja herkistä asioista, joista ei-ammattilaisena ei edes pysty tekemään arviota vakavuudesta. Sitten vastaanotto on mallia neuvostoliitto. En ole ihan vähästä koskaan mennyt lääkäriin/terveyskeskukseen, kun kokemus on aina lähinnä vähättelyä, ja tunne haitolla olemisesta. En näköjään ole yksin nöyryytetyksi tulemisen kokemuksessa.

Labrahoitajana pakko vastata tähän.. Miten labran olisi mielestäsi pitänyt toimia, kokeethan otettiin? (Jos olisi oltu tylyjä sinulle niin olisivat käskeneet varata ajan ja tulla uudestaan toisen kerran!) Ei labran väki voi mitenkään tietää että olet tulossa verikokeisiin, jos nimeäsi ei varauslistoilla ole! Eli olisikohan se syy ehkä kuitenkin siellä polilla, josta eivät ole ohjeistaneet sinua itse varaamaan aikaa.. sinut vastaanottanut labrahoitaja on luultavasti ollut turhautunut siitä, että poli ei ole sinua oikein ohjeistanut ja on ehkä antanut sen näkyä sinullekin, mutta enpä usko että sinua on yksinkertaiseksi haukuttu, menee ehkä liioittelun puolelle.

Nyt kyllä IHMETTELEN. Kun menen erään keskussairaalan poliklinikalle, ja käyn labrassa ennen lääkärin vastaanottoa,niin kutsussa on labra-ajat valmiina, ja ne varataan poliklinikan toimesta. Tuo on yleinen käytäntö. KUTSUSSA LUKEE, ETTÄ EI TARVITSE ILMOITTAUTUA!!!  Tuo on nykyaikaa. Potilas menee hänelle ennalta varatulla ajallaan laboratorioon. Ottakaa mallia.

Yksityisellä varaan itse labra-ajan, voin siis valita.

Meillä joko asiakas varaa itse (puhelimitse tai netissä) tai poliklinikka/lääkäri/hoitaja varaa ajan valmiiksi. Ja se on lähettävän tahon tehtävä joko varata se aika tai ohjeistaa potilas itse varaamaan aika. Mielestäni tylyä kohtelua olisi ollut, jos tuossa tapauksessa näytteitä ei olisi otettu. Mutta labrassa nimenomaan paikattiin tuo polin virhe ettei oltu varattu aikaa ja otettiin näytteet siitä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena levykaupasta ostamani cd:n väliin oli jäänyt hälytin, mutta se ei hälyttänyt levykaupasta poistuessa. Siirryin kosmetiikkaa myyneeseen kauppaan, jossa levyn hälytin hälytti ja vartija tuli paikalle. Jouduin tyhjentämään laukkuni sisällön lattialle ja vartija kokeili jokaista esinettä portin kohdalla, mikä piippaa. Väkeä lappasi ohi ja katseli minua kuin rikollista. Syylliseksi paljastui lopulta cd ja sain mennä ilman mitään anteeksipyytelyjä. Vaikka olin nuori, olisi vartija voinut pahoitella asiaa.

Minulle kävi melkein samoin kerran Lontoossa. Olin ostanut cd-levyjä ja kaupasta poistuessa portti alkoi hälyttää. Vartija tuli kohteliaasti kysymään, että olimmeko tehneet ostoksia ja saisiko hän katsoa niitä. Ojensin pussin, hän kävi sen kanssa sivummalla ja tuli vähän ajan kuluttua takaisin. Kovasti anteeksipyydellen hän selitti, että yhteen levyyn oli jäänyt hälytin. Omaa olkalaukkuani hän ei katsonut ollenkaan.

Iäkkäälle sukulaismiehelle oli jäänyt t-paitaan hälytintarra paidan sisäpuolelle. yhdellä kauppakerralla portti hälytti, mies vietiin takahuoneeseen, kaikki tavarat tarkastettiin ja hänelle kerrottiin, että kohta soitetaan poliisit. Mitään ei löytynyt ja syyksi selvisi päällä oleva vaate. Mitään pahoitteluja ei ollut eikä myymälässä kuulutettu, että kyseessä oli aiheeton hälytys. Tämä tapahtui pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa.

Näin kerran huonekaluliikeessä kivan pöydän, jossa sattuikin olemaan pieni halkeama jalassa. Kysyin myyjältä, voikohan tätä korjata jitenkin, esim. liimaamalla? Ja sain vastaukseksi: "mä en tiiä, en oo mikään puuseppä." Se liike menikin sittemmin konkurssiin, olikohan tympeä myyjä osasyynä..

Ostin joitakin vuosia sitten joulun alla liilan hyasintin kotiani kaunistamaan. Pidän myös, tai ehkä erityisesti, hyasintin tuoksusta. Kassaneiti ilmoitti siinä maksaessani, että kauhee haju tossa kukassa:'Haisee ihan viemäriltä'!

Terveysasemalle soitin kerran, lääkäriaikaa varatakseni. Siinä olisi pitänyt hoitajalle kertoa, miksi sitä aikaa halusin. No, kerroin, vaikka olin kaupassa parhaillaan (takaissoittojärjestelmä on huono, koska soitto tulee yleensä epäsopivaan aikaan). Ongelmani olivat gynekologis-painoitteisia, johon hoitaja tokaisi, ettei heillä täällä mitään gynekologia ole. Tiesin sen kyllä, halusin vain lääkäriin kaikkien oireideni perusteella, en juttelua hoitajan kanssa. Hoitaja pyysi "kuuntelemaan oireita" vielä vähän aikaa ja palaamaan tarvittaessa. Varasin ajan yksityiselle lääkärille, ja samana päivänä olin jo reseptit kädessä apteekissa. Terveysasema on ihan vihoviimeinen paikka, jonne jatkossa hakeudun, en ymmärrä, että verovaroin näin huonoa palvelua edes aikaansaadaan

Olin viime syksynä järkyttävän huonossa kunnossa: Kuumetta, pääkipua ja niin kovaa kurkku- ja niskakipua että nieleminen sattui aivan älyttömästi. Kävin alkuviikosta terveyskeskuksessa, sain sairaslomaa ja sanoivat että jos pahenee niskakivut niin lääkäriin uudestaan.

Noh, parin päivän päästä menin päivystykseen, koska olo paheni, jos mahdollista vain koko ajan. Siellä päivystyksessä oli vastassa erittäin nuiva muija, joka ei tuntunut uskovan mitään mitä sanoin. Olin älyttömän väsynyt ja näytinkin siltä.

Päivystävä hoitaja sanoi vaan, kun kuvailin oireitani, että "et voi olla noin väsynyt, kun olet noin nuori" ja myöhemmin "onko sulla jotain muitakin ongelmia, esim mt-ongelmia" öh ei?! Olen vain tolkuttoman kipeä, väsynyt ja helkkarimulla on kuumetta ja niska aivan saatanan kipeä. Lopulta hoitaja totesi vaan että "kyllä se itsestään paranee".

Noh, kiitos tyhjästä. Menin illalla uudestaan, koska olo oli järkyttävä ja pääsin lääkärille, vaikka vastassa oli sama hoitaja. Lääkäri epäili aivokalvontulehdusta, ja tutkimukset tehtiin. Mitään ei löytynyt, mutta hoitajasta jäi huono fiilis. Muut lääkärit ja sh:t olikin sitten tosi ihania ja empaattisia.

Minä onnistuin yläasteella hyppäämään portaissa niin, että sääriluuhun tuli pieni murtuma. Aloin itkeä kivusta ja kaverit tulivat tietenkin kaikki viereen lohduttamaan. En tajunnut, että se oli murtunut, eikä se ollut mitenkään katkipoikki, mutta käveleminen oli tuskaista. 

Vasta illalla äitini oli sitä mieltä, että jalkaa pitää käydä näyttämässä, kun ei kipu lakannut ollenkaan. Sairaalassa oli todella nuiva vastaanotto. Että tullaan päivystykseen, kun on jalka kipeä? Nyrjähtänythän se vain on. Teinit on nyt tuollaisia huomionkipeitä. Menkää huomenna koulun terveydenhoitajalle, täällä on paljon kiireellisempiä tapauksia jne. Äiti vaatimalla vaati kuitenkin, että päästäisiin lääkäriin.

Kahden tunnin odotuksen jälkeen tympääntynyt lääkäri jatkoi tuota "teinit hakee huomiota" ja "onkos huomenna koe ja haluat olla kotona..?" Lääkäri määräsi särkylääkettä, mutta äitini sai kunnon kiljukohtauksen ja pyysi toisen lääkärin paikalle. Toinen lääkäri tunnusteli vähän aikaa ja sanoi, että se on ihan selvästi murtunut se jalka - kuvattiin - todettiin murtuma.

Tuosta tapahtumasta opin, että vaadin kunnon hoitoa, jos olen varma asiasta - minä itse elän omassa kropassani ja jos tunnen siinä jotain vikaa, SIINÄ ON VIKAA.

Yleensä saan ihan hyvää palvelua, nro 242 kuvaili aika hyvin tätä itsensä tiedostavaksi asiakkaaksi oppimista ajan kanssa. Nuorempana mua kurmootettiin joka suunnasta, johtuen ihan siitä että en osannut pitää puoliani. Nyt kun aika on tuonut itsevarmuutta niin asiakaspalvelu on lähes aina erittäin hyvää, myös terveydenhuollossa.

Vaan yksi paikka on, jossa en jostain syystä tahdo saada palvelua. Jumankauta kun meen baaritiskille, ihan sama missä ja kuinka suosittu paikka on kyseessä, tilaamaan juotavaa niin mä ootan vuoroani, baarimikot palvelee mua ennen tulleet, mun jälkeen tiskille tulleet ja mä vaan oon jostain syystä näkymätön. Ollaan kaveriporukalla ihmetelty tätä eikä kukaan keksi mistä se johtuu, yleensä on helpointa kun joku muu tilaa mullekin juomat :D

Kaikista oudoin ja mielestäni baarimikonkin suunnalta törkein oli pari vuotta sitten kun rohkaistuin hiljaisemmalla hetkellä menemään tilaamaan, oottelin siinä vuoroni tiskillä, baarimikko saapuu kohdalle, katsoo silmiin, kysyy että "ja mitäs sulle laitetaan", vastaan, baarimikko ottaa jo lasin käteensä ja siinä kohtaa sivulta pyyhkäsee humalainen keski-ikäinen "herrasmies" tönäisten mut melkein nurin sivuun "yks iso kolmonen hei!"... Kyyppari pistää mun lasin alas ja alkaa sulavasti tarjoilla tälle "herralle" ja mä jään hämmästyneenä suu auki katsomaan. Sit kun etuilija siitä häipyy tuoppeineen virnistäen ohimennen mulle niin baarimikko vielä kysyy "et niin otiksä jotain? Rommikolako se oli?". Ei pahoittelua, ei mitään. Olin niin hölmistynyt etten saanu edes pärähdettyä huonosta palvelusta.

Näytin nuorempana huomattavasti ikäistäni vanhemmalle, joten usein ihmiset arvioivat ikäni väärin. Ollessani 15-vuotias sain aivan järkyttävän migreenikohtauksen, jonka seurauksena näkökenttä sumeni, korvat alkoivat soimaan ja päässä oli aivan mieletön, viiltävä kipu. Satuin kohtauksen saadessani olemaan kaverillani, joten hänen äitinsä vei minut päivystykseen. Oma äiti lähti töistä tulemaan luokseni.

Päivystyksessä minut tutki hoitaja, joka tivasi minulta agressiivisesti mitä lääkkeitä olin vetänyt. Siihen ikään kuului minulla vahva hippityyli, joten ilmeisesti vaatteiden perusteella minut luokiteltiin päihteiden käyttäjäksi. Hoitaja sohi silmiini kirkkaalla lampulla (oli todella ihanaa, koska valo pahentaa migreeniä) ja jatkoi tivaamista, että miten voin olla sekaisin, kun ei heidän järjestelmä näy merkkejä elämäntyylistäni tai lääkeresepteistä. Yritin sopertaa, että en käytä päihteitä ja lääkärissä käyn yksityisen sairasvakuutuksen turvin yksityisellä lääkärillä. En saanut mitään lääkkeitä kipuun, eikä minua suostuttu hoitamaan. Makasin vain siinä sängyllä itkien ja sekaisin kivusta.

Äitini soitti minulle, että on päivystyksen aulassa, mutta hän ei löydä luokseni. Pyysin ohi puuskuttavalta hoitajalta, että voisiko hän hakea äitini tänne, koska hän oli vain oven avauksen takana. Hoitaja siihen sitten tivasi, että mikä äiti ja mistä pitää hakea?! Sanoin, että mun äiti ja olen alle 18-vuotias, joten haluan äidin tänne. Siinä vaiheessa hoitajan ilme muuttui. Äitini pääsi paikalle ja kipakkana ihmisenä hän huusi hoitajille niin, että tukka oli sen jälkeen visusti takana. Sain piikillä kohtaukseen lääkettä ja pääsin lopulta kotiin. Se on viimeinen kerta, kun olen käynyt julkisen terveydenhoidon päivystyksessä migreenin takia. 

Ironista kyllä, opiskelun myöhemmässä elämässä sairaanhoitajaksi, mutta vaihdoin alaa kiusaamisen ja huonojen urakehityksen vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus,, kun selkäkipu oli niin paha että en voinut istua enkä seista, päivystyksessä roikuin naulakossa. Hoitaja haastatteli ja viimeinen kysymys oli että mihin kirkkokuntaan kuulun.Raivostuin ja kysyin mihin sitä tietoa tarvitaan.Vastaus:Jotta voidaan kirjoittaa oikea KUOLINTODISTUS.

Reps :D Kaikessa absurdiudessaan yks parhaita!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kerran kipukohtauksen, jonka syytä ei tiedetty. En pystynyt kävelemään, enkä seisomaan ja hengittäminenkin oli pinnallista. Kipu oli pahempaa kuin synnyttäminen, silmissä musteni vähän väliä.

Mieheni lähti viemään minua sairaalan päivystykseen kesken kesäjuhlien. Minulla oli juhlavaatteet päälläni ja oli sateinen ja kurainen päivä. Perillä aula oli täynnä potilaita, eikä ollut istumapaikkaa missään. Pinnistelin pystyssä ja itkin kivusta, kun mentiin ilmoittautumaan. Siellä asiakaspalvelija naputteli tietokoneella jotain, eikä edes katsonut meitä. Ymmärrän, että oli asia kesken, mutta minulta petti jalat alta kivusta siinä seistessä ja rojahdin kuraiselle lattialle. Mieheni hätääntyi, kun asiakaspalvelija edelleen vain naputteli tietokoneelle jotain, eikä vastannut hätääntyneelle miehelleni mitään. Makasin siinä kuraisella lattialla kaksi minuuttia, mies yritti lohduttaa ja työntää takkiaan alleni, hoitajat menivät ohi katsomatta minuun. Muistan, miten mies kysyi asiakaspalvelijalta koko ajan hätääntyneempänä, että kuuletko sinä minua, näetkö, että vaimolta petti jalat ja saisiko tänne lääkärin paikalle.

Lopulta asiakaspalvelija lopetti naputtelun ja kysyi, mikä vaivaa. Mies sanoi, ettei tiedetä, hirveät kivut, kuten näet ja lääkäriin pitäisi päästä. Tottakai mies oli hätääntynyt ja puhui hätääntyneellä äänellä. Asiakaspalvelija oli tympääntynyt ja kysyi todella typeriä kysymyksiä, kuten paljonko vaimo on juonut ja mitä on ottanut, onko ensimmäinen kerta ja voisiko vaimo nousta sieltä lattialta kertomaan asiansa itse..

Päästiin lääkäriin lopulta ja sama meno jatkui. Lääkäri puhui todella huonosti suomea tai edes englantia. Ei ymmärtänyt oikein mitään, mitä mieheni yritti kertoa. Itse on pystynyt enää edes kunnolla puhumaan. En pystynyt kivultani istumaankaan, joten pyysin mennä makaamaan tutkimuspöydälle. Ei käynyt, joten hetken istuttuani pyörryin. Tutkimuspöydällä lääkäri ei tutkinut minua mitenkään, kyseli vain edelleen että mitä olen ottanut (en mitään, edes kuohuviinilasillista), olenko yrittänyt aiemminKIN itsemurhaa ja monta kertaa sanoi, että nyt vain kannattaisi kertoa, mitä lääkkeitä tai huumeita on ottanut. Mies hermostui ja korotti ääntään, sanoi, että haluaa suomenkielisen lääkärin paikalle. No tuo lääkäri soitti vartijat paikalle.

Sain särkylääkkeen ja pyydettiin menemään aulaan odottamaan ja katsomaan, josko kipu lähtisi. No ei lähtenyt, paheni vain. Lopulta yksi (suomalainen) lääkäri tuli paikalle ja saatiin selitettyä tilanne. Hän otti meidät vakavasti ja alkoi tutkia enemmän. Minulta meni kivusta taas taju.

Kipu oli säteilykipua vatsassa olevasta kasvaimesta, joka oli kasvanut niin isoksi, että painoi hermoa. Kipu säteili olkapäähän. 

Malmin päivystys. Ensimmäinen ja viimeinen kerta.

Tuli tästä mieleen oma kokemukseni päivystyksessä. Eräänä aamuna heräsin järkyttävään kuukautiskipua muistuttavaan alavatsakipuun, joka päivän mittaan muuttui kohtauksittain tulevaksi ylävatsa-, kylki- ja hartiakivuksi. Lisäksi vatsa turposi palloksi.

Päivystyksessä hoitajat totesivat kärsimättömästi, etteivät oireet yhdessä käy järkeen ja pitää päättää, onko varsinainen ongelma alavatsa-, ylävatsa-, kylki- vai hartiakipu. Odotushuoneessa sain niin voimakkaita kipukohtauksia, että huuto pääsi väkisin. Ihmiset tuijotti ja toisaalta mua hävetti, mutta kipu oli kuitenkin niin kova että juuri muuta ei mieleen mahtunut. Olin tosi hädissäni, tuntui kuin rautavannetta olisi puristettu ympärilläni, enkä ole koskaan kokenut niin voimakasta kipua. Hoitajat oli koko ajan sitä mieltä, ettei tässä mitään ole, ja kannattaisi mennä kotiin, kun heillä on siellä niin kiireistä. Olivat lähinnä ihan hoomoilasena, että mistä tässä on kyse.

Odotin KAHDEKSAN TUNTIA, kunnes lopulta sanoin ohi kulkevalle hoitajalle, että musta todellakin tuntuu ettei kaikki ole hyvin, kivun lisäksi olin kauheassa janossa juonut useamman litran vettä ilman että olisi edes tullut pissahätä ja maha vain kasvoi kasvamistaan. Silloin hän haki lääkärin, joka alkoi ottaa anamneesia samalla kun hoitaja laittoi kanyyliä. Siinä vaiheessa lähti taju ja heräsin hetken päästä tutkimuspediltä ja heti kun sain soperrettua, että ensin sattui vatsaan ja nyt kylkiin ja hartiaan, niin lääkärin pään päällä syttyi lamppu ja tajusi kyseessä olevan hartiapistos. Mulla oli puhjennut munasarjakysta, mistä oli tullut sisäinen verenvuoto ja vatsaontelossa ollut veri ärsytti palleahermoa, mikä oireilee noin. Jouduin samantien tiputukseen, sain suonensisäistä kipulääkettä ja olin osastolla kolme päivää leikkausvalmiudessa. Hemoglobiini putosi 50 yksikköä tuon episodin aikana.

Sinäsnä tämä ei ole kertomus erityisen tylystä kohtelusta, mutta edelleen ihmettelen, ettei hoitajilla leikannut paremmin, ja ettei noin voimakasta vatsakipua tutkittu nopeammin. Lainaamallani kirjoittajalla taisi olla kyse samasta palleahermon ärsytyksestä, toki varmasti paljon voimakkaampana kun kyseessä oli iso kasvain.

Kaikkitietävä kusipää hoitaja olisi evännyt sinulta hoitoon pääsyn vain siksi kun hänen järkeen ei mahtunut mistä vaiva voi johtua.

Kihisen raivosta kun  luen näitä juttuja.

Kai teit valituksen.

En tehnyt, vaikka mietin kyllä pitäisikö. Lähinnä ihmettelin hoitajien ammattitaitoa, kun hartiapisto on kuitenkin ihan yleisesti tunnettu oire silloin, kun vatsaonteloon on vuotanut verta. Asioin useamman hoitajan kanssa ja kaikki olivat yhtä pihalla. Kyseessä on vielä yliopistosairaala. Mietin palautteen antamista siltä kannalta, että henkilökunta olisi ehkä voinut oppia tilanteesta jotain.

Opiskelen muuten itse lääkäriksi samassa kaupungissa (ja samassa sairaalassa) ja opiskelin jo tuon keissin aikaan, mutta olin vasta aloittanut opinnot, eikä mulla ollut vielä aihepiiristä tietoa maallikkoa enempää. Nykyään tiedän, että tuossa ei toimittu ihan protokollan mukaan. No onneksi en vuotanut kuiviin kuitenkaan ja sain kyllä hyvää hoitoa heti kun sain lääkärin (tai oikeastaan kandin) luokseni. :)

Kerran soitin hätäkeskukseen ohikulkijana erään jonkinlaisen sairauskohtauksen saaneen vuoksi. Satuin siis sattumalta paikalle ja yritin auttaa sekavasti käyttäytyttä henkilöä. Häkessä ei millään oltaisi haluttu lähettää apua, vaikka kuinka vakuutin että ihminen on jotenkin sekava, ei haise alkoholille, ei vaikuta olevan minkään päihteiden alainen, en ymmärrä mistä on kyse, en saa mitään selkoa siitä mikä on johtanut tähän tilanteeseen eikä sitä henkilöä voi heitteillekään jättää. Kerroin myös etten tunne kyseistä henkilöä lainkaan enkä tiedä mihin hänet voisi viedä tai kuka voisi häntä auttaa, hänellä oli kyllä puhelin mukanaan mutta sitä ei saatu auki. Häkessä vaan jaariteltiin voi voi, kyllä tuollainen kohtaus menee itsestään ohi. Lopulta aloin hiiltyä häken tylyttämisestä, jolloin häkessä taas vastattiin että auttajan pitää olla rauhallinen, ei hyödytä mitään jos auttaja panikoi jäkä jäkä... Onneksi voitin lopulta sen väittelyn ja ambulanssi vei kohtauksen saaneen mennessään. Ja voin sanoa ettei ne lanssimiehet millään tavoilla kyseenalaistaneet etteikö avun tarve olisi ollut erittäin akuutti, lähinnä kiittelivät ettei heitteille jätetty.

Ei mikään ihme jos suomalaiset eivät halua/uskalla auttaa kun tuollaisiakin paukapäitä työskentelee häkessä. Muutenkin keskivertoihmisellä on aivan liian iso kynnys soittaa yhtään mistään häkeen vaikka hätä olisi erittäin akuutti.

Tää on aika pieni juttu edellä kerrottujen rinnalla, mutta paskaa asiakaspalvelua yhtä kaikki:

Olin ostamassa elämäni ensimmäistä raskaustestiä kesälomamatkalla viime kesänä, menkat oli myöhässä ja pysähdyttiin yhden pikkukaupungin markettiin. Siinä kassalla sitten nuori miespuolinen kesätyöntekijä ei saanut otettua paketista hintaa, kun pahvin kulma ja viivakoodi oli ottanut jostain osumaa enkä minä tohinoissani sellaista ollut huomannut. Niinpä jannu nosti paketin ilmaan ja karjui kolmen kassan (ja jonojen yli) kollegalle "HEI TUULA! MIKÄ TÄN RASKAUSTESTIN HINTA ON? MISTÄ SEN NÄKEE?" Onneksi Tuulalla oli enemmän tilannetajua ja hän huusi takaisin "NO SIINÄ *tarkemmat ohjeet* ÄLÄKÄ HUUTELE IHMISTEN ASIOITA YMPÄRIINSÄ, VARMAAN ASIAKASTAKIN NOLOTTAA!"

Joo, nolotti kyllä aivan vietävästi. Seisoin siinä naama punaisena ja sain sääliviä/sympaattisia/huvittuneita katseita muilta asiakkailta. Hiukan balsamia haavoille tuli siitä että kyseinen kovan onnen testi näytti pitkän yrityksen ja toivomisen jälkeen vihdoin plussaa:)

Vierailija kirjoitti:

Tylyä kohtelua, ehkä ei aina niin tahallistakaan vaan lähinnä työntekijän oman ärtyisyyden purkautumista asiakkaaseen, esiintyy monessa paikassa. Joskus on kyse ihan tietoisestakin kyykyttämisentarpeesta ja vallankäytön ongelmista, joskus vain väsymyksestä ja epäasiallisuudesta. Nuorena olin näille altis. Olin pyöreäsilmäinen, usein epävarma olenko oikeassa paikassa, valmis uskomaan itseolevani väärässä.

Nykyään olen juuri semmoinen jota pidetään vittumaisena asiakkaana: keski-ikäinen nainen, monenlaista jo maailmassa nähnyt. En pyri olemaan tahallisen ikävä asiakas, mutta tiedostan olevani asiakas, monessa paikassa. Tiedostan oman roolini ja toisen, sen työntekijän roolin. Kohtaan vittuilua nykyään harvemmin,  mutta jos työntekijän uupumuksen puuska joskus meinaa lämähtää kasvoilleni, kysyn hänen nimeään, tarkistan nimikyltin, kysyn suoraan mikä häntä vaivaa, kerron mitä voin asiakkaana tai potilaana tietää ja mitä en voi tietää. En suutu, en hämmennyt, en ole vihainen, mutta perusasenteeni on että edellytän kohdallani toimivaa viestintää, jopa siltä väsyneeltä työntekjältä, on se sitten bussikuski, verovirkailija, labrahoitaja  tai vastaanottoapulainen. Lähestyn ihmistä aina hymy edellä, mutta jos toinen vastaa siihen ikävästi, saan minäkin sen hymyni väännettyä kyttyränaamaksi.

Toimii. Jokaisella on esimiehensä. Ja se nakkikioskin pitäjä, jolla esimiestä ei ole, ja joka siksi voi palvella asiakkaita minkä näköisenä vaan, sehän on helppo nakki; siellä ei ole pakko asioida.

Olen asiakaspalvelija ja jokaiselle asiakkaalle ystävällinen. Mutta ethän nyt ole sitä asiakastyyppiä joka pienestäkin väärästä eleestä aloittaa sen ilkeilyn asiakkaana? Ikään kuin odottaen milloin saat asiakaspalvelijan "kiinni". Tätä kannattaa miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Kerran soitin hätäkeskukseen ohikulkijana erään jonkinlaisen sairauskohtauksen saaneen vuoksi. Satuin siis sattumalta paikalle ja yritin auttaa sekavasti käyttäytyttä henkilöä. Häkessä ei millään oltaisi haluttu lähettää apua, vaikka kuinka vakuutin että ihminen on jotenkin sekava, ei haise alkoholille, ei vaikuta olevan minkään päihteiden alainen, en ymmärrä mistä on kyse, en saa mitään selkoa siitä mikä on johtanut tähän tilanteeseen eikä sitä henkilöä voi heitteillekään jättää. Kerroin myös etten tunne kyseistä henkilöä lainkaan enkä tiedä mihin hänet voisi viedä tai kuka voisi häntä auttaa, hänellä oli kyllä puhelin mukanaan mutta sitä ei saatu auki. Häkessä vaan jaariteltiin voi voi, kyllä tuollainen kohtaus menee itsestään ohi. Lopulta aloin hiiltyä häken tylyttämisestä, jolloin häkessä taas vastattiin että auttajan pitää olla rauhallinen, ei hyödytä mitään jos auttaja panikoi jäkä jäkä... Onneksi voitin lopulta sen väittelyn ja ambulanssi vei kohtauksen saaneen mennessään. Ja voin sanoa ettei ne lanssimiehet millään tavoilla kyseenalaistaneet etteikö avun tarve olisi ollut erittäin akuutti, lähinnä kiittelivät ettei heitteille jätetty.

Ei mikään ihme jos suomalaiset eivät halua/uskalla auttaa kun tuollaisiakin paukapäitä työskentelee häkessä. Muutenkin keskivertoihmisellä on aivan liian iso kynnys soittaa yhtään mistään häkeen vaikka hätä olisi erittäin akuutti.

Mulla kans samantyyppinen kokemus. Meillä aikanaan kaupungin vuokrakämpässä asuessa naapurin juoppoporukassa sai yksi ukko sairaskohtauksen. Nämä heittivät tajuttoman kouristelevan kaverin meidän oven eteen, painoivat ovikelloa ja katosivat paikalta. Mä sitten soitin häkeen, että täällä makaa joku sairauskohtauksen saanut ukko oven edessä.

Häken nainen vain tivasi että mitä ollaan juotu ja jos se on vaan kovassa kännissä, että mitä mieltä oon. Koitin sitten sanoa että oon itse ulkopuolinen mutta oli äijä kännissä tai ei niin on tajuton, kouristelee ja hengitys katkeilee että saisko apua. Pitkän jankkaamisen jälkeen suostui lähettämään lanssin ja sen ollessa matkalla ukko lakkasi hengittämästä kokonaan. Lanssi saapui heti perään ja saivat vielä elvytettyä miehen, mutta ensihoitaja kiitteli meitä lähtiessä ja sanoi että täpärällä oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tylyä kohtelua, ehkä ei aina niin tahallistakaan vaan lähinnä työntekijän oman ärtyisyyden purkautumista asiakkaaseen, esiintyy monessa paikassa. Joskus on kyse ihan tietoisestakin kyykyttämisentarpeesta ja vallankäytön ongelmista, joskus vain väsymyksestä ja epäasiallisuudesta. Nuorena olin näille altis. Olin pyöreäsilmäinen, usein epävarma olenko oikeassa paikassa, valmis uskomaan itseolevani väärässä.

Nykyään olen juuri semmoinen jota pidetään vittumaisena asiakkaana: keski-ikäinen nainen, monenlaista jo maailmassa nähnyt. En pyri olemaan tahallisen ikävä asiakas, mutta tiedostan olevani asiakas, monessa paikassa. Tiedostan oman roolini ja toisen, sen työntekijän roolin. Kohtaan vittuilua nykyään harvemmin,  mutta jos työntekijän uupumuksen puuska joskus meinaa lämähtää kasvoilleni, kysyn hänen nimeään, tarkistan nimikyltin, kysyn suoraan mikä häntä vaivaa, kerron mitä voin asiakkaana tai potilaana tietää ja mitä en voi tietää. En suutu, en hämmennyt, en ole vihainen, mutta perusasenteeni on että edellytän kohdallani toimivaa viestintää, jopa siltä väsyneeltä työntekjältä, on se sitten bussikuski, verovirkailija, labrahoitaja  tai vastaanottoapulainen. Lähestyn ihmistä aina hymy edellä, mutta jos toinen vastaa siihen ikävästi, saan minäkin sen hymyni väännettyä kyttyränaamaksi.

Toimii. Jokaisella on esimiehensä. Ja se nakkikioskin pitäjä, jolla esimiestä ei ole, ja joka siksi voi palvella asiakkaita minkä näköisenä vaan, sehän on helppo nakki; siellä ei ole pakko asioida.

Olen asiakaspalvelija ja jokaiselle asiakkaalle ystävällinen. Mutta ethän nyt ole sitä asiakastyyppiä joka pienestäkin väärästä eleestä aloittaa sen ilkeilyn asiakkaana? Ikään kuin odottaen milloin saat asiakaspalvelijan "kiinni". Tätä kannattaa miettiä.

En ilkeile koskaan, paitsi jos toinen ilkeilee minulle ensin ja käyttää valtaansa väärin. Tai no, eihän se ole ilkeilyä, jos kysyn työntekijän nimen tai laitan äänityksen päälle.

Olen tavallaan asiakaspalvelutyössä itsekin,  ja pidän kunnia-asianani että työskentelyni voisi missä ja milloin tahansa olla vaikka nauhoitettavissa tai muulla tavoin valvottavissa, kenen tahansa puolesta.

terveisin se jolta kysyt.