Totuus eutanasiasta lääkäreiltä - Siitä voi tulla saattohoidon korvike!
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005092973.html
Hollannissa ja Belgiassa eutanasian perimmäinen tarkoitus oli alun perin samanlainen kuin Suomessa nyt tehdyssä kansalaisaloitteessa. Käytännössä eutanasiasta on silti tullut vaihtoehto saattohoidolle.
Hollannissa 7,6 prosenttia syöpäpotilaista kuolee eutanasian seurauksena. Ei ole uskottavaa, että näin monen potilaan kärsimystä ei olisi voitu lievittää muilla keinoin. Eutanasiaa on myös laajennettu mielenterveyspotilaisiin ja muistisairaisiin – sekä Belgiassa lapsiin.
Kommentit (189)
Eutanasian vastustajilla näyttää olevan hirvee huoli siitä, että ahneet pahat perheenjäsenet haluavat tappaa heidät joko perinnönjanoissaan tai ihan vain yleisistä vitutussyistä.
Ilmeisesti yksi hyvä puoli tässä keskustelussa on se, jos ihmiset alkavat - keskellä tätä itsekkäimmän elämisen aikaa ikinä - uudelleen miettiä sitä, kannattaisiko läheisiään arvostaa, rakastaa ja tukea vai jatkaisko vain nykyistä ET-lehtimeininkiä. Eli jos läheisellä on vaikeeta niin se on voi voi, me mennään Fuengirolaan joka tapauksessa. Sinua rakastavat ihmiset eivät tapa sinua omien etujensa takia, mutta eivät myöskään anna sinun kohtuuttomasti kärsiä elämän viimeisillä metreillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala vihaa lapsenmurhaajia.
No kerroppa kuule mulle ketä se ei teidän uskovaisten mielestä vihaisi.
Siinä se on varsinainen vihan jumala kun aina on kaikkea vihaamassa, hyljeksimässä ja tappamassa.
Se on ihan oikein että vihaa lapsenmurhaajia mutta rakastaa lapsia ja lapsenmielisiä. Jumala on oikeudenmukainen. Tuomio tulee niin että napsahtaa jos ei tee parannusta synneistään.
No en todellakaan viitsi saivarrella, olen nähnyt isäni tuskallisen kuoleman tukehtumalla johon saattohoitokoti ei pystynyt antamaan minkäänlaista apua. Vierestä katsoin kun ihminen joka ei pysty puhumaan huutaa silmillään apua en saa henkeä APUA. Eipä tullut - tuli tukehtuminen.
Jep te kaikki jotka sitä eutanasiaa vastustatte TOIVON että vähintään tämän tasoisen kuoleman koette. Ja itse meinaan tehdä itsemurhan ennen kuin päädyn tuohon pisteeseen oli SUN jumalas mitä mieltä tahansa MUN jumala ei ole noin sadisti että sanoisi murha on murha.
Eli eutanasia on siis jumalankin mielestä sallittu jos se ei kohdistu lapseen.
Ainii mikä muuten on jumalan täysikäisyyden määritelmä?
Maailmalla kun on niin monia, suomessa 18, jenkeissä 21 ja jossain muualla jotain siltä väliltä. Vai ottaako Jumala tämän huomioon.
Kuka niin on väittänyt? Murha kuin murha on synti. Vaikka otin esimerkiksi lapsenmurha ei se tarkoita että muut murhat olisivat ok. Älä viitsi saivarrella, se on lapsellista.

Älä tee itsemurhaa. Älä. Olen pahoillani isäsi kuolemasta. Mutta vain Luojalla on oikeus antaa elämä ja ottaa se.
Jumalan täysi-ikäisyyden määritelmää minä en voi tietää, mutta uskon että se riippuu ihmisestä, mitä hän ymmärtää ja ei. Siis henkinen ikä. Jotkut jäävät lapsiksi lopun ikäänsä, eivätkä ymmärrä maailman pahuutta.

Pitää korjata, vain Jumalalla on oikeus ottaa elämä, koska kukaan muuhan sitä ei pysty antamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kärsimystä pitäisi vain lievittää, jos itse haluaa että se päättyy kokonaan? Ei muilla ihmisillä pidä olla mitään sanomista siihen, milloin ja miten haluaa elämänsä päättyvän. Jos minä sairastuisin johonkin hirveään, kuolemaan johtavaan sairauteen, valitsen mielummin lääkärin järjestämän nopean kuoleman kuin hitaan kidutuksen hautaan.
Mitä sitten kun ihminen ei halua kuolla, mutta lääkäri haluaa päättää potilaan päivät? Käytännössä monet hoitovirheet laskettaisiin eutanasiaksi, kun nykyään niistä saa syytteen. Eutanasia olisi vain kasa laillistettuja hoitovirheitä ja tappoja vailla minkäänlaista vastuuta ja oikeudellisia seuraamuksia.
Näihin pystytään vaikuttamaan kehittämällä säädöksiä jotka estäisivät ketään muuta tekemästä päätöstä potilaan puolesta. Ja että potilaan tulee olla täysissä järjissä päätöksenteon aikaan. Kaiken tulisi olla videolla ja loppuviimein potilas itse voisi olla se joka painaa lääkenapista lääkkeen itseensä.
Tästä taas näkee, että ihmisillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä eutanasia tarkoittaa. Jos potilas ITSE "painaa nappia", kyseessä EI todellakaan ole eutanasia.
Eutanasiassa joko lääkäri antaa tappavan annoksen lääkettä, tai avustaa potilasta niin, että tämä voi itse annostella lääkkeen itselleen (eli lääke on valmiiksi asetettu ja potilaan täytyy vain itse painaa lääkepumpusta lääkkeen vapauttaminen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala vihaa lapsenmurhaajia.
No kerroppa kuule mulle ketä se ei teidän uskovaisten mielestä vihaisi.
Siinä se on varsinainen vihan jumala kun aina on kaikkea vihaamassa, hyljeksimässä ja tappamassa.
Se on ihan oikein että vihaa lapsenmurhaajia mutta rakastaa lapsia ja lapsenmielisiä. Jumala on oikeudenmukainen. Tuomio tulee niin että napsahtaa jos ei tee parannusta synneistään.
No en todellakaan viitsi saivarrella, olen nähnyt isäni tuskallisen kuoleman tukehtumalla johon saattohoitokoti ei pystynyt antamaan minkäänlaista apua. Vierestä katsoin kun ihminen joka ei pysty puhumaan huutaa silmillään apua en saa henkeä APUA. Eipä tullut - tuli tukehtuminen.
Jep te kaikki jotka sitä eutanasiaa vastustatte TOIVON että vähintään tämän tasoisen kuoleman koette. Ja itse meinaan tehdä itsemurhan ennen kuin päädyn tuohon pisteeseen oli SUN jumalas mitä mieltä tahansa MUN jumala ei ole noin sadisti että sanoisi murha on murha.
Eli eutanasia on siis jumalankin mielestä sallittu jos se ei kohdistu lapseen.
Ainii mikä muuten on jumalan täysikäisyyden määritelmä?
Maailmalla kun on niin monia, suomessa 18, jenkeissä 21 ja jossain muualla jotain siltä väliltä. Vai ottaako Jumala tämän huomioon.
Kuka niin on väittänyt? Murha kuin murha on synti. Vaikka otin esimerkiksi lapsenmurha ei se tarkoita että muut murhat olisivat ok. Älä viitsi saivarrella, se on lapsellista.
No en todellakaan viitsi saivarrella, olen nähnyt isäni tuskallisen kuoleman tukehtumalla johon saattohoitokoti ei pystynyt antamaan minkäänlaista apua. Vierestä katsoin kun ihminen joka ei pysty puhumaan huutaa silmillään apua en saa henkeä APUA. Eipä tullut - tuli tukehtuminen.
Jep te kaikki jotka sitä eutanasiaa vastustatte TOIVON että vähintään tämän tasoisen kuoleman koette. Ja itse meinaan tehdä itsemurhan ennen kuin päädyn tuohon pisteeseen oli SUN jumalas mitä mieltä tahansa MUN jumala ei ole noin sadisti että sanoisi murha on murha.
Eli eutanasia on siis jumalankin mielestä sallittu jos se ei kohdistu lapseen.
Ainii mikä muuten on jumalan täysikäisyyden määritelmä?
Maailmalla kun on niin monia, suomessa 18, jenkeissä 21 ja jossain muualla jotain siltä väliltä. Vai ottaako Jumala tämän huomioon.
Älä tee itsemurhaa. Älä. Olen pahoillani isäsi kuolemasta. Mutta vain Luojalla on oikeus antaa elämä ja ottaa se.
Jumalan täysi-ikäisyyden määritelmää minä en voi tietää, mutta uskon että se riippuu ihmisestä, mitä hän ymmärtää ja ei. Siis henkinen ikä. Jotkut jäävät lapsiksi lopun ikäänsä, eivätkä ymmärrä maailman pahuutta.
Pitää korjata, vain Jumalalla on oikeus ottaa elämä, koska kukaan muuhan sitä ei pysty antamaan.
Ehkäisykin on siis kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kun miettii, kuinka kehnoa hoitoa mt-potilaat saa tässä maassa, niin varmasti tulee säästöjä kun heidätkin laitetaan piikille. Itseltä lopetettiin rahoitus hyvin menneeseen tehokkaaseen psykoterapiaan, vaikka on lääkärin arvio, että terapiaa todella tarvitaan. Jos en saa terapiaa, niin edessä on loppuelämän työkyvyttömyys. Kohta kai pääsee sinne eutanasia jonoon..??
Ymmärrän kyllä että olet pelottavassa tilanteessa kun elämä on muuttunut mielenterveysongelmien vuoksi. Turha kuitenkaan on pelätä että joutuisit eutanasiajonoon pakotettuna, pointti koko jutussa on se, että tarjotaan mahdollisuus arvokkaaseen ja kivuttomaan kuolemaan ihniselle jolla ei ole mahdollisuutta selvitä hengissä. Psyykkiset ongelmat eivät johda kuolemaan, joten näitä ei olisi mitään perusteita hoitaa eutanasialla. Päinvastoin, tällöin ihmistä ei ehkä voida pitää kykenevänä päättämään omista asioistaan.
Kyllä kykenen päättämään kaikista asioista yksin, en ole holhouksenalainen tai syyntakeeton. Sairauteni aiheuttaa suurta kärsimystä joka päivä ja jos kerran hoitoa ei rahoiteta, niin mitä vaihtoehtoja sitä jää? Monien kymmenien vuosien kova tuska ja eutanasia? Minulla ei ole mahdollisuutta parantua ilman hoitoa, joten eutanasia lopettaa kärsimykset.

Jos alat tyrkyttään omaa jumalaasi sellaisen lainsäädännön kohdalla joka koskee kaikkia ihmisiä niin sinun tulee pystyä jotenkin ensin todistamaan että jumala on olemass, ja että jumalan tahto on kieltää eutanasia. Raamattu ei käy todisteeksi sillä se on ihmisen kirjoittama satoja vuosia tapahtumien jälkeen.
Voi mitä te olette menneet tekemään lakialoitteen allekirjoittaneet...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kärsimystä pitäisi vain lievittää, jos itse haluaa että se päättyy kokonaan? Ei muilla ihmisillä pidä olla mitään sanomista siihen, milloin ja miten haluaa elämänsä päättyvän. Jos minä sairastuisin johonkin hirveään, kuolemaan johtavaan sairauteen, valitsen mielummin lääkärin järjestämän nopean kuoleman kuin hitaan kidutuksen hautaan.
Mitä sitten kun ihminen ei halua kuolla, mutta lääkäri haluaa päättää potilaan päivät? Käytännössä monet hoitovirheet laskettaisiin eutanasiaksi, kun nykyään niistä saa syytteen. Eutanasia olisi vain kasa laillistettuja hoitovirheitä ja tappoja vailla minkäänlaista vastuuta ja oikeudellisia seuraamuksia.
No mitäs sitten kun minä ihan elävänä esimerrkinä tänäkin päiväna olisin suostunut leikkaukseen johon olisin kuollut ellen itse olisi älynnyt pistää kampoihin lääkeäreille. Mitäs sitten! Näitä kyseisiä leikkauksi tehdään noin 2000 vuodessa suomessa, minä olin vain yksi joka osasin/älysin/hoksasi että leikkaus ei ole ainoa mahdollisuus. Vasta jälkeenpäin todettin että potilaalla onkin veren hyytymishäiriö ja mikäli se olisi todettu kesken leikkauksen niin olisi tullut SUURIA ONGELMIA ja mikäli se olisikin todettu vasta kun potilas vrk:n kuluttua (mikä on tänäpäivänä normi aika pitää sairaalassa tarkkailussa) on kotiutettu niin kuolema olisi ollut mitä todennäköisempi. Mitäs sitten, tilastoihin vain kuoli leikkauksenjälkeisiin komplikaatioihin - heh niinkö just, onneksi olin itse sen verran fiksu ja älysin hakeutua yksityisen sairaalaan hakemaan lähetteen hyytymishäiriöstä. Ja näit häiriöitä tutkitaan vain tietyssä sairaalassa helsingissä joten yksityiseltä lähete takaisin helsinkiin ja apropoo....
Seuraus ja vastaus oli se että nyt ei sitten tehdä leikkauksen leikkausta eikä yhtään mitään toimenpidettä ilman että konsultoidaan hematologia lääkäriä. Kun kysyin että miksi minut sitten olis pistetty aimmin moiseen leikkauseen niin lääkäri kertoi totuuden suomen sairaanhoidosta. Tutkimus on kallis - ei kannata tehdä koska kuoleman prosentti on kuitenkin niin alhainen koska sairaus on harvinainen. Että eiköhän se eutanasia ole kuitenkin harvinaisempi!!!! Jos lääkärit potilaastaan eroon haluaa niin kyllä ne sen tekevät ilman eutanasiaakin. Eutanasia on vain pelastu niille jotka sitä itse haluavat mutta jos se ei teille vellihousuille käy niin ei haittaa mä hyppään sun autos tuulilasiin sujatieltä - hoida sä sitten jälkipyykki, mua ei sen jälkeen enää liikuta =D nauran vain räkäsesti kun sä oot ongelmissa sen takia että et hyväksynyt eutanasiaa =D

Minä, minä, minä.
"Kohtaamme työssämme päivittäin vakavasti sairaita ihmisiä. Meillä ei ole mitään halua, oikeutta tai sydäntä vähätellä ihmisen kärsimystä tai toivetta kuolla. Lakia säädettäessä on kuitenkin ajateltava kaikkia vakavasti sairaita kansalaisia."
Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus itse päättää kuolemastaan
Totta,mutta ei vaatia että joku muu tekee sen puolestaan, kuten vaikka lääkäri joka on tehnyt valan ihmiselämän puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kun miettii, kuinka kehnoa hoitoa mt-potilaat saa tässä maassa, niin varmasti tulee säästöjä kun heidätkin laitetaan piikille. Itseltä lopetettiin rahoitus hyvin menneeseen tehokkaaseen psykoterapiaan, vaikka on lääkärin arvio, että terapiaa todella tarvitaan. Jos en saa terapiaa, niin edessä on loppuelämän työkyvyttömyys. Kohta kai pääsee sinne eutanasia jonoon..??
Ymmärrän kyllä että olet pelottavassa tilanteessa kun elämä on muuttunut mielenterveysongelmien vuoksi. Turha kuitenkaan on pelätä että joutuisit eutanasiajonoon pakotettuna, pointti koko jutussa on se, että tarjotaan mahdollisuus arvokkaaseen ja kivuttomaan kuolemaan ihniselle jolla ei ole mahdollisuutta selvitä hengissä. Psyykkiset ongelmat eivät johda kuolemaan, joten näitä ei olisi mitään perusteita hoitaa eutanasialla. Päinvastoin, tällöin ihmistä ei ehkä voida pitää kykenevänä päättämään omista asioistaan.
Kyllä kykenen päättämään kaikista asioista yksin, en ole holhouksenalainen tai syyntakeeton. Sairauteni aiheuttaa suurta kärsimystä joka päivä ja jos kerran hoitoa ei rahoiteta, niin mitä vaihtoehtoja sitä jää? Monien kymmenien vuosien kova tuska ja eutanasia? Minulla ei ole mahdollisuutta parantua ilman hoitoa, joten eutanasia lopettaa kärsimykset.
Psyykkisesti sairaat ihniset harvoin kykenevät ajattelemaan asioita täysin realistisesti ja ilman vääristymiä. Tästä syystä onkin tärkeää että eutanasiassa viimeisen päätöksen tekee lääkäri ja asiantuntija arvioi ihmisen kyvyn tehdä tuollainen päätös. Sinulla ei ole edessä väistämätön kuolema kovien kipujen kanssa, vaan sinulle on mahdollista saada apua. Yleensä myös lääkityksellä voidaan hyvin hoitaa mt-ongelmia. Tästä syystä esimerkiksi itsemurhien määrää pyritään koko ajan vähentämään ja hoitamaan niitä yrittäneitä. Mahdollisuus hyvään elämään on olemassa, toisin kuin esimerkiksi parantumatonta syöpää sairastavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sen kyllä ehdottomasti tuleekin koskea lapsia. Esimerkiksi syöpää sairastavilla lapsilla on niitä tilanteita, että kun hoidot ei enää auta, annetaan käytännössä nääntyä nälkään ja janoon. Eikö jokainen mielummin tuossa vaiheessa lopettaisi lapsen kärsimyksen heti?
Hullu! Eutanasia tulee aina tapahtua potilaan omasta, vakaasta tahdosta ja täydessä ymmärryksessä!
Lapsi ei kertakaikkiaan ymmärrä kuoleman käsitettä, hänen aivonsa eivät kykene niin abstraktiin ajatteluun! Häntä ei todellakaan voida pitää täysin ymmärtävänä yksilönä. Lisäksi lapsen tahtotilat muuttuvat ihan eri tavalla kuin aikuisella. Edellämainittuihin seikkoihin vedoten eutanasiaa ei sallita lapsille vaikka se aikuisille sallittaisiinkin. Mutta ilmeisesti siis jotkut olisivat valmiita tappamaan lapsen, kenties vasten hänen omaa tahtoaan?
Mä oon samaa mieltä. Se kurkun repiminen letkulla anenkefalialapsen kohdalla on suotava ja jatkuva toimenpide. Siis sillä hän ei ole väliä, että toinen ei ikinä opi mitään, mutta saadaan pysymään "elossa". Mitä sitten jos kaikki ruumiinaukot on tuhottu arville hoiton takia joka ei paranna koskaan. Mene edes käymään katsomassa kärsiviä jos mahdollista. Vois sunkin idiootin mielipide muuttua. Terveisin eräs näiden potilaiden hidasta kidutusta seurannut.
Sulla on puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin! Väität ihan pokkana että parantumattomasti vammaiselle lapselle yritettäisiin tehdä kuratiivisia hoitoja! Yritätkö nyt väittää, että vaikeavammaisia lapsia pakkohoidetaan suomessa? Vai meinaatko että kaikille vaikeavammaisille lapsille pitäisi tehdä automaattisesti eutanasia? Mikä on pointti? Yrität maalata kuvaa jostain kidutuslaitoksesta jossa lapsi riistetään väkisin vanhemmilta ihmiskokeita muistuttavaan pakkohoitoon ja pidetään väkisin hengissä. Ei, en tunnista suomalaista terveydenhuoltoa tästä.
Täällä on porukalla kyllä ihmeellisen vääristynyt kuva siitä että lääkärit in jotain psykopaatteja jotka vaan odottaa lupaa tappaa, ja tän jälkeen alkaa lahdata jengiä liukuhihnalla oman mielensä mukaan. Te ootte kyllä aika pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala vihaa lapsenmurhaajia.
No kerroppa kuule mulle ketä se ei teidän uskovaisten mielestä vihaisi.
Siinä se on varsinainen vihan jumala kun aina on kaikkea vihaamassa, hyljeksimässä ja tappamassa.
Se on ihan oikein että vihaa lapsenmurhaajia mutta rakastaa lapsia ja lapsenmielisiä. Jumala on oikeudenmukainen. Tuomio tulee niin että napsahtaa jos ei tee parannusta synneistään.
No en todellakaan viitsi saivarrella, olen nähnyt isäni tuskallisen kuoleman tukehtumalla johon saattohoitokoti ei pystynyt antamaan minkäänlaista apua. Vierestä katsoin kun ihminen joka ei pysty puhumaan huutaa silmillään apua en saa henkeä APUA. Eipä tullut - tuli tukehtuminen.
Jep te kaikki jotka sitä eutanasiaa vastustatte TOIVON että vähintään tämän tasoisen kuoleman koette. Ja itse meinaan tehdä itsemurhan ennen kuin päädyn tuohon pisteeseen oli SUN jumalas mitä mieltä tahansa MUN jumala ei ole noin sadisti että sanoisi murha on murha.
Eli eutanasia on siis jumalankin mielestä sallittu jos se ei kohdistu lapseen.
Ainii mikä muuten on jumalan täysikäisyyden määritelmä?
Maailmalla kun on niin monia, suomessa 18, jenkeissä 21 ja jossain muualla jotain siltä väliltä. Vai ottaako Jumala tämän huomioon.
Kuka niin on väittänyt? Murha kuin murha on synti. Vaikka otin esimerkiksi lapsenmurha ei se tarkoita että muut murhat olisivat ok. Älä viitsi saivarrella, se on lapsellista.
No en todellakaan viitsi saivarrella, olen nähnyt isäni tuskallisen kuoleman tukehtumalla johon saattohoitokoti ei pystynyt antamaan minkäänlaista apua. Vierestä katsoin kun ihminen joka ei pysty puhumaan huutaa silmillään apua en saa henkeä APUA. Eipä tullut - tuli tukehtuminen.
Jep te kaikki jotka sitä eutanasiaa vastustatte TOIVON että vähintään tämän tasoisen kuoleman koette. Ja itse meinaan tehdä itsemurhan ennen kuin päädyn tuohon pisteeseen oli SUN jumalas mitä mieltä tahansa MUN jumala ei ole noin sadisti että sanoisi murha on murha.
Eli eutanasia on siis jumalankin mielestä sallittu jos se ei kohdistu lapseen.
Ainii mikä muuten on jumalan täysikäisyyden määritelmä?
Maailmalla kun on niin monia, suomessa 18, jenkeissä 21 ja jossain muualla jotain siltä väliltä. Vai ottaako Jumala tämän huomioon.
Älä tee itsemurhaa. Älä. Olen pahoillani isäsi kuolemasta. Mutta vain Luojalla on oikeus antaa elämä ja ottaa se.
Jumalan täysi-ikäisyyden määritelmää minä en voi tietää, mutta uskon että se riippuu ihmisestä, mitä hän ymmärtää ja ei. Siis henkinen ikä. Jotkut jäävät lapsiksi lopun ikäänsä, eivätkä ymmärrä maailman pahuutta.
Pitää korjata, vain Jumalalla on oikeus ottaa elämä, koska kukaan muuhan sitä ei pysty antamaan.
Ehkäisykin on siis kielletty.
Käsittääkseni ei ole, paitsi jälkiehkäisy. En ole tästä kyllä täysin varma. Hormoniehkäisy ei ehkä muutenkaan ole hyväksi elimistölle?

Oih niin ihanaa ja vapauttavaa saan siis tehdä itsemurhan koska olen lampsenmielinen naivi ja hölmö tai ainakin tietämätön eikä jumala minua silloin rankaise.
Tässä asiassa sadisti on teidän jumala joka ihmiselle on järjen antanut käytettäväksi vaikka sitä käyttä ei sitten saisikkaan.
Tai voihan se olla että se tyhmä oli vain se ihmine joka tulkitsi päin v***ua koko asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kärsimystä pitäisi vain lievittää, jos itse haluaa että se päättyy kokonaan? Ei muilla ihmisillä pidä olla mitään sanomista siihen, milloin ja miten haluaa elämänsä päättyvän. Jos minä sairastuisin johonkin hirveään, kuolemaan johtavaan sairauteen, valitsen mielummin lääkärin järjestämän nopean kuoleman kuin hitaan kidutuksen hautaan.
Mitä sitten kun ihminen ei halua kuolla, mutta lääkäri haluaa päättää potilaan päivät? Käytännössä monet hoitovirheet laskettaisiin eutanasiaksi, kun nykyään niistä saa syytteen. Eutanasia olisi vain kasa laillistettuja hoitovirheitä ja tappoja vailla minkäänlaista vastuuta ja oikeudellisia seuraamuksia.
No mitäs sitten kun minä ihan elävänä esimerrkinä tänäkin päiväna olisin suostunut leikkaukseen johon olisin kuollut ellen itse olisi älynnyt pistää kampoihin lääkeäreille. Mitäs sitten! Näitä kyseisiä leikkauksi tehdään noin 2000 vuodessa suomessa, minä olin vain yksi joka osasin/älysin/hoksasi että leikkaus ei ole ainoa mahdollisuus. Vasta jälkeenpäin todettin että potilaalla onkin veren hyytymishäiriö ja mikäli se olisi todettu kesken leikkauksen niin olisi tullut SUURIA ONGELMIA ja mikäli se olisikin todettu vasta kun potilas vrk:n kuluttua (mikä on tänäpäivänä normi aika pitää sairaalassa tarkkailussa) on kotiutettu niin kuolema olisi ollut mitä todennäköisempi. Mitäs sitten, tilastoihin vain kuoli leikkauksenjälkeisiin komplikaatioihin - heh niinkö just, onneksi olin itse sen verran fiksu ja älysin hakeutua yksityisen sairaalaan hakemaan lähetteen hyytymishäiriöstä. Ja näit häiriöitä tutkitaan vain tietyssä sairaalassa helsingissä joten yksityiseltä lähete takaisin helsinkiin ja apropoo....
Seuraus ja vastaus oli se että nyt ei sitten tehdä leikkauksen leikkausta eikä yhtään mitään toimenpidettä ilman että konsultoidaan hematologia lääkäriä. Kun kysyin että miksi minut sitten olis pistetty aimmin moiseen leikkauseen niin lääkäri kertoi totuuden suomen sairaanhoidosta. Tutkimus on kallis - ei kannata tehdä koska kuoleman prosentti on kuitenkin niin alhainen koska sairaus on harvinainen. Että eiköhän se eutanasia ole kuitenkin harvinaisempi!!!! Jos lääkärit potilaastaan eroon haluaa niin kyllä ne sen tekevät ilman eutanasiaakin. Eutanasia on vain pelastu niille jotka sitä itse haluavat mutta jos se ei teille vellihousuille käy niin ei haittaa mä hyppään sun autos tuulilasiin sujatieltä - hoida sä sitten jälkipyykki, mua ei sen jälkeen enää liikuta =D nauran vain räkäsesti kun sä oot ongelmissa sen takia että et hyväksynyt eutanasiaa =D
Ja taasko vetäisit muut ihmiset siihen mukaan? Aiheuttaisit kolarin ja mahdollisen kuoleman muille ja tai traumatisoitumisen? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta sen kyllä ehdottomasti tuleekin koskea lapsia. Esimerkiksi syöpää sairastavilla lapsilla on niitä tilanteita, että kun hoidot ei enää auta, annetaan käytännössä nääntyä nälkään ja janoon. Eikö jokainen mielummin tuossa vaiheessa lopettaisi lapsen kärsimyksen heti?
Hullu! Eutanasia tulee aina tapahtua potilaan omasta, vakaasta tahdosta ja täydessä ymmärryksessä!
Lapsi ei kertakaikkiaan ymmärrä kuoleman käsitettä, hänen aivonsa eivät kykene niin abstraktiin ajatteluun! Häntä ei todellakaan voida pitää täysin ymmärtävänä yksilönä. Lisäksi lapsen tahtotilat muuttuvat ihan eri tavalla kuin aikuisella. Edellämainittuihin seikkoihin vedoten eutanasiaa ei sallita lapsille vaikka se aikuisille sallittaisiinkin. Mutta ilmeisesti siis jotkut olisivat valmiita tappamaan lapsen, kenties vasten hänen omaa tahtoaan?
Mä oon samaa mieltä. Se kurkun repiminen letkulla anenkefalialapsen kohdalla on suotava ja jatkuva toimenpide. Siis sillä hän ei ole väliä, että toinen ei ikinä opi mitään, mutta saadaan pysymään "elossa". Mitä sitten jos kaikki ruumiinaukot on tuhottu arville hoiton takia joka ei paranna koskaan. Mene edes käymään katsomassa kärsiviä jos mahdollista. Vois sunkin idiootin mielipide muuttua. Terveisin eräs näiden potilaiden hidasta kidutusta seurannut.
Juuri tällaisia sekavia, vääristyneitä ja väritettyjä "potilastarinoita" käytetään perusteena eutanasian hyväksymiselle. Ei länsimainen lääketiede pyri pitämään ketään väkisin elossa! Vaikeavammaisten lasten hoitolinjauksissa edetään aina yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala vihaa lapsenmurhaajia.
No kerroppa kuule mulle ketä se ei teidän uskovaisten mielestä vihaisi.
Siinä se on varsinainen vihan jumala kun aina on kaikkea vihaamassa, hyljeksimässä ja tappamassa.
Se on ihan oikein että vihaa lapsenmurhaajia mutta rakastaa lapsia ja lapsenmielisiä. Jumala on oikeudenmukainen. Tuomio tulee niin että napsahtaa jos ei tee parannusta synneistään.
No en todellakaan viitsi saivarrella, olen nähnyt isäni tuskallisen kuoleman tukehtumalla johon saattohoitokoti ei pystynyt antamaan minkäänlaista apua. Vierestä katsoin kun ihminen joka ei pysty puhumaan huutaa silmillään apua en saa henkeä APUA. Eipä tullut - tuli tukehtuminen.
Jep te kaikki jotka sitä eutanasiaa vastustatte TOIVON että vähintään tämän tasoisen kuoleman koette. Ja itse meinaan tehdä itsemurhan ennen kuin päädyn tuohon pisteeseen oli SUN jumalas mitä mieltä tahansa MUN jumala ei ole noin sadisti että sanoisi murha on murha.
Eli eutanasia on siis jumalankin mielestä sallittu jos se ei kohdistu lapseen.
Ainii mikä muuten on jumalan täysikäisyyden määritelmä?
Maailmalla kun on niin monia, suomessa 18, jenkeissä 21 ja jossain muualla jotain siltä väliltä. Vai ottaako Jumala tämän huomioon.
Kuka niin on väittänyt? Murha kuin murha on synti. Vaikka otin esimerkiksi lapsenmurha ei se tarkoita että muut murhat olisivat ok. Älä viitsi saivarrella, se on lapsellista.
No en todellakaan viitsi saivarrella, olen nähnyt isäni tuskallisen kuoleman tukehtumalla johon saattohoitokoti ei pystynyt antamaan minkäänlaista apua. Vierestä katsoin kun ihminen joka ei pysty puhumaan huutaa silmillään apua en saa henkeä APUA. Eipä tullut - tuli tukehtuminen.
Jep te kaikki jotka sitä eutanasiaa vastustatte TOIVON että vähintään tämän tasoisen kuoleman koette. Ja itse meinaan tehdä itsemurhan ennen kuin päädyn tuohon pisteeseen oli SUN jumalas mitä mieltä tahansa MUN jumala ei ole noin sadisti että sanoisi murha on murha.
Eli eutanasia on siis jumalankin mielestä sallittu jos se ei kohdistu lapseen.
Ainii mikä muuten on jumalan täysikäisyyden määritelmä?
Maailmalla kun on niin monia, suomessa 18, jenkeissä 21 ja jossain muualla jotain siltä väliltä. Vai ottaako Jumala tämän huomioon.
Älä tee itsemurhaa. Älä. Olen pahoillani isäsi kuolemasta. Mutta vain Luojalla on oikeus antaa elämä ja ottaa se.
Jumalan täysi-ikäisyyden määritelmää minä en voi tietää, mutta uskon että se riippuu ihmisestä, mitä hän ymmärtää ja ei. Siis henkinen ikä. Jotkut jäävät lapsiksi lopun ikäänsä, eivätkä ymmärrä maailman pahuutta.
Oih niin ihanaa ja vapauttavaa saan siis tehdä itsemurhan koska olen lampsenmielinen naivi ja hölmö tai ainakin tietämätön eikä jumala minua silloin rankaise.
Tässä asiassa sadisti on teidän jumala joka ihmiselle on järjen antanut käytettäväksi vaikka sitä käyttä ei sitten saisikkaan.
Tai voihan se olla että se tyhmä oli vain se ihmine joka tulkitsi päin v***ua koko asian.
Miksi naiivi ja lapsenmielinen tekisi itsemurhan? He ovat usein täysin onnellisia elämässään, paljon onnellisempia kuin ns. normaalit. Heillä ei ole huolta huomisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala vihaa lapsenmurhaajia.
No kerroppa kuule mulle ketä se ei teidän uskovaisten mielestä vihaisi.
Siinä se on varsinainen vihan jumala kun aina on kaikkea vihaamassa, hyljeksimässä ja tappamassa.
Se on ihan oikein että vihaa lapsenmurhaajia mutta rakastaa lapsia ja lapsenmielisiä. Jumala on oikeudenmukainen. Tuomio tulee niin että napsahtaa jos ei tee parannusta synneistään.
No en todellakaan viitsi saivarrella, olen nähnyt isäni tuskallisen kuoleman tukehtumalla johon saattohoitokoti ei pystynyt antamaan minkäänlaista apua. Vierestä katsoin kun ihminen joka ei pysty puhumaan huutaa silmillään apua en saa henkeä APUA. Eipä tullut - tuli tukehtuminen.
Jep te kaikki jotka sitä eutanasiaa vastustatte TOIVON että vähintään tämän tasoisen kuoleman koette. Ja itse meinaan tehdä itsemurhan ennen kuin päädyn tuohon pisteeseen oli SUN jumalas mitä mieltä tahansa MUN jumala ei ole noin sadisti että sanoisi murha on murha.
Eli eutanasia on siis jumalankin mielestä sallittu jos se ei kohdistu lapseen.
Ainii mikä muuten on jumalan täysikäisyyden määritelmä?
Maailmalla kun on niin monia, suomessa 18, jenkeissä 21 ja jossain muualla jotain siltä väliltä. Vai ottaako Jumala tämän huomioon.
Kuka niin on väittänyt? Murha kuin murha on synti. Vaikka otin esimerkiksi lapsenmurha ei se tarkoita että muut murhat olisivat ok. Älä viitsi saivarrella, se on lapsellista.
No en todellakaan viitsi saivarrella, olen nähnyt isäni tuskallisen kuoleman tukehtumalla johon saattohoitokoti ei pystynyt antamaan minkäänlaista apua. Vierestä katsoin kun ihminen joka ei pysty puhumaan huutaa silmillään apua en saa henkeä APUA. Eipä tullut - tuli tukehtuminen.
Jep te kaikki jotka sitä eutanasiaa vastustatte TOIVON että vähintään tämän tasoisen kuoleman koette. Ja itse meinaan tehdä itsemurhan ennen kuin päädyn tuohon pisteeseen oli SUN jumalas mitä mieltä tahansa MUN jumala ei ole noin sadisti että sanoisi murha on murha.
Eli eutanasia on siis jumalankin mielestä sallittu jos se ei kohdistu lapseen.
Ainii mikä muuten on jumalan täysikäisyyden määritelmä?
Maailmalla kun on niin monia, suomessa 18, jenkeissä 21 ja jossain muualla jotain siltä väliltä. Vai ottaako Jumala tämän huomioon.
Älä tee itsemurhaa. Älä. Olen pahoillani isäsi kuolemasta. Mutta vain Luojalla on oikeus antaa elämä ja ottaa se.
Jumalan täysi-ikäisyyden määritelmää minä en voi tietää, mutta uskon että se riippuu ihmisestä, mitä hän ymmärtää ja ei. Siis henkinen ikä. Jotkut jäävät lapsiksi lopun ikäänsä, eivätkä ymmärrä maailman pahuutta.
Pitää korjata, vain Jumalalla on oikeus ottaa elämä, koska kukaan muuhan sitä ei pysty antamaan.
Niinkö? Ja silti tämä sun Jumalas antaa sadistisia kuolemia ihmisille??
Eiköhän se jumala antanut ihmiselle järjen ihan sitä varten että ihminen sitä järkeä käyttäisi, vai mitäs oot mieltä!!
Huoli pois en ole vielä tekemässä itsemurhaa - aikanäyttää tuleeko se ajankohtaiseksi joskus.
Nimenomaan ihmisey kokevat asiat erilailla ja kukaan ei voi tietää toisen ihmisen puolesta. Eikö tällöin olisi järkevää että olisi valinnanmahdollisuus? Joko valita eutanasia tai kuolla luonnollisesti.