Lue keskustelun säännöt.
Lapsi kertoi, että kaverin monilapsisessa perheessä lapset ovat neuroottisen tarkkoja että kukaan ei vaan saa enemmän kuin toinen
17.02.2017 |
Tyttöni ja tämä kaveri ovat 9-vuotiaita ja kaverin perheessä lapsia iältään 6-17
Siis kertoi, että siellä lapset laskevat jopa nomparellit jäätelöannosten päälle ja alkaa hirveä huuto jos joku saa muutaman enemmän. Jos saavat limsaa, niin juotuaan merkkaavat pullon kylkeen viivan, että tietävät mihin kohtaan limsaraja on jäänyt. Joskus kertoi, kuinka on huijannut veljiään niin, että on ottanut 1/3 dl limsaa ja kaatanut tilalle vettä. Kaikissa tilaisuuksissa missä jataan herkkuja, tämä lapsen kaveri ja sisaruksensa ovat aina etummaisena päsmäröimässä, ettei vain jää ilman.
Ja sitten väitetään että ainoista lapsista kasvaa itsekkäitä. Kyllä meillä tyttö tarjoaa aina vieraille ensin ja omista karkeistaan yms.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvasin että viimeistään vikassa virkkeessä päästään kehumaan ap:n omaa herranterttua..
Mutta mieti mistä lapsesi jää paitsi, kun ei ole ketään jonka kanssa aikuisena naureskella nonparellien laskemiselle...
Me siskon kanssa myös mitattiin aina jätskinpalat. Silti ollaan aina jaettu omistamme muille ja jääty itse vaikka ilman jotta kaveri saa. Se laskeminen lapsuudessa koskee yleensä vain niitä sisaruksia ja on ihan normaalia.
Juurihan ap sanoi, että myös juhlissa ovat päällepäsmäröimässä herkkuja, eli ei koske vain omassa kodissa sisarusten välisiä laskemisia!
Mistä ap voi tietää, miten lapsensa kaverin kaikki sisarukset käyttäytyvät juhlissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon tämän. Selitys voi tosin olla toinenkin:
Minä elän uusperheessä ja meillä molemmilla on teinejä (ei yhteisiä). Minun lapseni ovat tosi mustasukkaisia siitä, kuka saa mitäkin, kaikkea ei riitä kaikille, minun pitää pitää puoleni. Miehen lapsilla on asenne on täysin toinen.
Minun selitykseni on se, että meillä kaikkea jaettiin niukalti. Oli vain synttärit ja joulut, yksi munkki per naama jne. Mies taas ostanut lapsilleen aina kaiken, mitä ovat halunneet, munkkeja yllinkyllin naapureille asit - siksi he luottavat siihen, että eivät jää mistään paitsi.
Minä uskon, että tässä selityksessä on perää. Toki luonne-erotkin vaikuttaa. Meillä myös lapsi on saanut aina paljon kaikkea. On ollut molempien sukujen ainoa pieni ja isovanhempien silmäterä. On saanut huomiota, tavaraa, kokemuksia ja herkkujakin sen mukaan mitä nyt on osoittanut kiinnostusta. Sitten on taas lapsen kaveri, joka on myös ainoa lapsi. Uraorientoituneiden hippivanhempien lapsi, jolle ei esim. ole annettu sokeria kotona ja kaikkia lastentapahtumia ja sisäleikkipuistoja on pidetty turhina lapsen kehitykselle. Lapsi puetaan edelleen eskari-ikäisenä sukupuolineutraalisti, vaikka tahtoisi kovasti mekkoja yms. tyttömäisiä juttuja. Lahjoja on saanut pari jouluna ja synttäreinä, muuten ei mitään. Tämä tyttö on lapseni paras kaveri ja ilmeisesti eskarissa sujuu kaikki ihan hyvin eikä tytöt tappele. Mutta meillä ollessaan kaikki on yhtä tappelua, kun tuo lapsi on kateellinen suurin piirtein joka asiasta. Niistä mekoista, vaikka oma tyttö antaa lainata niitä koko vierailun ajan. Jokaisesta prinsessanukesta, ponista, jne jne. Vierailut ovat stressaavia minullekin, mutta omaa tyttöäkin on selkeästi nyt alkanut harmittamaan, kun joka kerta menee tuollaiseksi. En tosiaan tiedä miten lähtisin ratkaisemaan tilannetta.
Onko tämä totta? Kuulostaa hankalalta tilanteelta. Mitenhän menee jos tyttäresi kyläilee kaverillaan?
Vierailija kirjoitti:
Mutta mieti mistä lapsesi jää paitsi, kun ei ole ketään jonka kanssa aikuisena naureskella nonparellien laskemiselle...
Eivät ne kuule aikuisenakaan naureskele. Ne ovat niitä, joiden takia pesänjakajat repivät hiukset päästänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon tämän. Selitys voi tosin olla toinenkin:
Minä elän uusperheessä ja meillä molemmilla on teinejä (ei yhteisiä). Minun lapseni ovat tosi mustasukkaisia siitä, kuka saa mitäkin, kaikkea ei riitä kaikille, minun pitää pitää puoleni. Miehen lapsilla on asenne on täysin toinen.
Minun selitykseni on se, että meillä kaikkea jaettiin niukalti. Oli vain synttärit ja joulut, yksi munkki per naama jne. Mies taas ostanut lapsilleen aina kaiken, mitä ovat halunneet, munkkeja yllinkyllin naapureille asit - siksi he luottavat siihen, että eivät jää mistään paitsi.
Minä uskon, että tässä selityksessä on perää. Toki luonne-erotkin vaikuttaa. Meillä myös lapsi on saanut aina paljon kaikkea. On ollut molempien sukujen ainoa pieni ja isovanhempien silmäterä. On saanut huomiota, tavaraa, kokemuksia ja herkkujakin sen mukaan mitä nyt on osoittanut kiinnostusta. Sitten on taas lapsen kaveri, joka on myös ainoa lapsi. Uraorientoituneiden hippivanhempien lapsi, jolle ei esim. ole annettu sokeria kotona ja kaikkia lastentapahtumia ja sisäleikkipuistoja on pidetty turhina lapsen kehitykselle. Lapsi puetaan edelleen eskari-ikäisenä sukupuolineutraalisti, vaikka tahtoisi kovasti mekkoja yms. tyttömäisiä juttuja. Lahjoja on saanut pari jouluna ja synttäreinä, muuten ei mitään. Tämä tyttö on lapseni paras kaveri ja ilmeisesti eskarissa sujuu kaikki ihan hyvin eikä tytöt tappele. Mutta meillä ollessaan kaikki on yhtä tappelua, kun tuo lapsi on kateellinen suurin piirtein joka asiasta. Niistä mekoista, vaikka oma tyttö antaa lainata niitä koko vierailun ajan. Jokaisesta prinsessanukesta, ponista, jne jne. Vierailut ovat stressaavia minullekin, mutta omaa tyttöäkin on selkeästi nyt alkanut harmittamaan, kun joka kerta menee tuollaiseksi. En tosiaan tiedä miten lähtisin ratkaisemaan tilannetta.
Onko tämä totta? Kuulostaa hankalalta tilanteelta. Mitenhän menee jos tyttäresi kyläilee kaverillaan?
Oma lapsi kyläilee heillä tosi harvoin, nyt eskarin aikana on käynyt vain kerran. Kaverin vanhemmilla ei ole oikein aikaa tai kiinnostusta ottaa kavereita sinne. Tavallaan ymmärrän. Heillä on molemmilla todella vaativat duunit. Eikä tämä kavereiden kaitseminen ja kestitseminen minunkaan lempihommaa ole.
Luulen, että noissa räikeissä kilpailu- ja tasausperheissä vanhemmat eivät oikein ole osanneet ottaa tässä asiassa rooliaan. Lapset on jätetty yksin tasaamaan limsapullo tai jätskipaketti, ja heille on muodostunut keskinäinen kulttuuri, jossa omia oikeuksia on puolustettava kynsin, hampain ja kyynerpäin.
Vanhemmat voivat yrittää hoitaa asian myös toisin. Lapsille on luotava luottamus, että kaikki saavat yhtä paljon eikä ketään suosita tai sorsita eikä heidän tehtävänsä ole tapella sisarustensa kanssa. Jos jonkun kerran kaikki ei mene tasan, lapsiin on valettava uskoa, että tilanne tasaantuu toisella kertaa.
Lapsia on tuettava ja autettava jäämään toiseksi, saamaan joskus vähemmän kuin muut. Se vaan kuuluu elämään ja on ihan OK olla siitä pettynyt, mutta eteenpäin pitää pystyä jaksamaan.
Lasta voi myös opettaa voittamaan reilusti: miten käyttäydytään jos saa enemmän kuin muut. Empatiaa, oikeudentajua ja jakamisen iloa myös.
Voi olla kyllä, että kyynerpäätaktiikan oppineet pärjäävät nykymaailmassa paremmin kuin ne, joille opetetaan empatiaa ja muiden huomioon ottamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsuudenperheessä oli vain kaksi lasta, minä ja sisko vajaan vuoden ikäerolla. Kyllä meillä mitattiin jäätelöpalat viivottimella ja se harvoin saatu popcornipussikin jaettiin niin, että kumpikin vuorollaan valitsi ison, keskikokoisen tai pienen popcornin. Paljon käytettiin myös jakotapaa: toinen jakaa ja toinen valitsee.
Meillä on kolme lasta ja hyvin ovat oppineet, että joskus joku muu saa enemmän kuin itse. Jos vaikka käyn esikoisen kanssa ostoksilla ja menemme kahvilaan, niin en minä kotona oleville vie pullaa. Tai kun löydän kahdelle jotkut tosi kivat jutut kirppikseltä, mutta yhdelle en mitään. Tietävät, että ensi viikolla tilanne voi olla toisinpäin. Kahdella lapsella on ruoka-aine allergia ja he jäävät ilman marketissa tarjottavaa kakkua, kun muut syövät. Lelujen ja tarvikkeiden suhteen pidän pitkälti sitä linjaa, että kaikki on yhteisiä. Ainoastaan jokaisen rakas unilelu on sellainen, ettei toiset saa sitä ottaa. Vanhimmalla on myös joitain tarvikkeita joihin päiväkoti-ikäinen ei saa koskea ilman lupaa.