Lue keskustelun säännöt.
Lapsi kertoi, että kaverin monilapsisessa perheessä lapset ovat neuroottisen tarkkoja että kukaan ei vaan saa enemmän kuin toinen
17.02.2017 |
Tyttöni ja tämä kaveri ovat 9-vuotiaita ja kaverin perheessä lapsia iältään 6-17
Siis kertoi, että siellä lapset laskevat jopa nomparellit jäätelöannosten päälle ja alkaa hirveä huuto jos joku saa muutaman enemmän. Jos saavat limsaa, niin juotuaan merkkaavat pullon kylkeen viivan, että tietävät mihin kohtaan limsaraja on jäänyt. Joskus kertoi, kuinka on huijannut veljiään niin, että on ottanut 1/3 dl limsaa ja kaatanut tilalle vettä. Kaikissa tilaisuuksissa missä jataan herkkuja, tämä lapsen kaveri ja sisaruksensa ovat aina etummaisena päsmäröimässä, ettei vain jää ilman.
Ja sitten väitetään että ainoista lapsista kasvaa itsekkäitä. Kyllä meillä tyttö tarjoaa aina vieraille ensin ja omista karkeistaan yms.
Kommentit (47)
Arvasin että viimeistään vikassa virkkeessä päästään kehumaan ap:n omaa herranterttua..
Mutta mieti mistä lapsesi jää paitsi, kun ei ole ketään jonka kanssa aikuisena naureskella nonparellien laskemiselle...
Me siskon kanssa myös mitattiin aina jätskinpalat. Silti ollaan aina jaettu omistamme muille ja jääty itse vaikka ilman jotta kaveri saa. Se laskeminen lapsuudessa koskee yleensä vain niitä sisaruksia ja on ihan normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, meitä ainoita lapsia aina hakuttiin itsekeskeisiksi ja silti lapsena muistan, kuinka minä olin se, joka aina jakoi karkit tasan. Ihan sama nykyään oman lapseni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Arvasin että viimeistään vikassa virkkeessä päästään kehumaan ap:n omaa herranterttua..
No sehän se koko valituksen tarkoitus olikin =) Eikä ole ihan ensimmäinen tällainen ketjun aloitus täällä.
Minä ja siskoni saimme usein lahjaksi omia leluja, mutta käytännössä kaikki oli yhteistä. Leikimme paljon yhdessä, ja sehän oli vain win-win-tilanne, jos saimme molemmat vaikkapa omat paketit jotain lego-sarjaa, ja pystyimme sitten yhdistämään legomme luodaksemme paljon suurempia rakennelmia. Sama koski barbeja tarvikkeineen. Vanhempamme kannustivat meitä jakamaan lelumme, ja äitimme usein sanoikin, että eikö olekin kiva, kun on itselläkin on kaksi kertaa enemmän leluja, kun antaa toisen leikkiä omillaan. Ehkä tuo toimi siksi, koska ikäeromme oli pieni, ja olimme hyvin läheisiä. Emme myöskään esim. herkkujen suhteen olleet kateellisia. Ehkä syynä oli juuri tuo aiemmin mainittu, että limsaa kyllä riitti pullosta molemmille, ei ollut niukkuutta.
Luulen, että vanhemmat voivat aika paljon vaikuttaa siihen, kuinka "reviiritietoisia" lapsista kasvaa. Ystäväni lapset ovat juuri tuollaisia, kovin tietoisia ja tarkkoja omista tavaroistaan, mutta olen usein kuullut, kun ystäväni on sanonut lapselleen tämän ottaessa jonkin sisauksensa lelun, että "älä ota sitä, se on Pekan". En olisi voinut kuvitella, että omat vanhempani olisivat koskaan sanoneet noin. Eli jos vanhemmat pyrkivät korostamaan lapsilleen tavaroiden omistajuussuhteita ja tekemään heitä tietoisiksi omaisuudestaan ja oikeuksistaan, ovat lapsetkin hanakoita pitämään niistä kiinni. Joissain perheissä, joissa lapsilla on erityisen suuria ikäeroja, tuo voi olla varmaan tarpeen, koska pienimmät eivät saa turvallisuutensa tai kovakouraisuutensa vuoksi käsitellä isompien leluja. Tosin ystäväni perheen tapauksessa näin ei ole, vaan hän haluaa opettaa lapsilleen itsenäisyyttä tuota kautta, mikä ei itselleni ajatuksena ihan aukea.
Toisen käden tiedolla brassailua ja vielä yleistetään se tieto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No saattoi jäädä ilman oikeasti. Esim meillä perheessä jossa oli 5 lasta niin yks siskoista alkoi aina parkumaan jos ei saanut vatsaa täydeksi. Esim päivällisellä saattoi ol 1/3 makkarasta ja pieni kasa perunamuusia ja ei muuta. Itse sain aiva vähiten sillä logiikalla koska olin vuoden nuorempi ja pienikokoisempi kun esim yksi siskoni...
Jäi aina nälkä ja jäin aika pieneksi. Nykyään painan vaan 45 kg ja en kyllä voi itseäni terveeksi sanoa.
5 lasta ja itse oli se nuorin niin ei siinä ruokaa saanut vatsan täydeltä. Isä oli työtön, äiti sh.
Jäänyt traumat, en pysty oikein seurassa syömään kun koen etten ansaitse ruokaa ja en uskalla ottaa kun ihan pikkusen ettei muut miettisi ahneeksi...
N22
Mulla on kahdeksan lasta joille olen yksinhuoltaja, jokainen heistä jakaa omastaan, auttaa kaveria ja 6/8 ovat saaneet hymytyttö/poika diplomit koulusta kun ovat esimerkillisiä kaikkien kavereita. Mutta ehkä se johtuu siitä ettei heillä koskaan ole ollut puutetta mistään. Jopa perheen kaksi vuotias antaa omastaan toisille. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Arvasin että viimeistään vikassa virkkeessä päästään kehumaan ap:n omaa herranterttua..
Mutta mieti mistä lapsesi jää paitsi, kun ei ole ketään jonka kanssa aikuisena naureskella nonparellien laskemiselle...
Me siskon kanssa myös mitattiin aina jätskinpalat. Silti ollaan aina jaettu omistamme muille ja jääty itse vaikka ilman jotta kaveri saa. Se laskeminen lapsuudessa koskee yleensä vain niitä sisaruksia ja on ihan normaalia.
Haha, meilläkin viivottimen kanssa mitattiin jäätelöä! Mutta ihan niinkin päin ettei itse saa enempää kuin toinen. Eli ei ollut mistään itsekkyydestä ja oma napa ensin -menosta.
Meillä on monilapsinen perhe ja kaikki saa aina eri verran, koska maailma toimii niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyttöni ja tämä kaveri ovat 9-vuotiaita ja kaverin perheessä lapsia iältään 6-17
Siis kertoi, että siellä lapset laskevat jopa nomparellit jäätelöannosten päälle ja alkaa hirveä huuto jos joku saa muutaman enemmän. Jos saavat limsaa, niin juotuaan merkkaavat pullon kylkeen viivan, että tietävät mihin kohtaan limsaraja on jäänyt. Joskus kertoi, kuinka on huijannut veljiään niin, että on ottanut 1/3 dl limsaa ja kaatanut tilalle vettä. Kaikissa tilaisuuksissa missä jataan herkkuja, tämä lapsen kaveri ja sisaruksensa ovat aina etummaisena päsmäröimässä, ettei vain jää ilman.
Ja sitten väitetään että ainoista lapsista kasvaa itsekkäitä. Kyllä meillä tyttö tarjoaa aina vieraille ensin ja omista karkeistaan yms.
Asiaa. Monilapsisten perheiden lapset, etunenässä esikoiset, taitavat olla noiden ainoa lapsi-keskusteluiden takana. Juuri siitä samasta syystä mikä johtaa mittaamaan limsapisaratkin. Toivovatko he olevansa itse ainoita lapsia? Meidän ainoa lapsi on tyytyväinen elämäänsä ja hänellä on paljon kavereita. Hän on joutunut opettelemaan, miten kohdellaan muita. Eihän kaverit pysy, jos on epäreilu, epäempaattinen ja itsekäs. Sisarukset pysyy, vaikka voikin olla vuosikymmenien veriviha.
Vierailija kirjoitti:
No saattoi jäädä ilman oikeasti. Esim meillä perheessä jossa oli 5 lasta niin yks siskoista alkoi aina parkumaan jos ei saanut vatsaa täydeksi. Esim päivällisellä saattoi ol 1/3 makkarasta ja pieni kasa perunamuusia ja ei muuta. Itse sain aiva vähiten sillä logiikalla koska olin vuoden nuorempi ja pienikokoisempi kun esim yksi siskoni...
Jäi aina nälkä ja jäin aika pieneksi. Nykyään painan vaan 45 kg ja en kyllä voi itseäni terveeksi sanoa.
5 lasta ja itse oli se nuorin niin ei siinä ruokaa saanut vatsan täydeltä. Isä oli työtön, äiti sh.
Jäänyt traumat, en pysty oikein seurassa syömään kun koen etten ansaitse ruokaa ja en uskalla ottaa kun ihan pikkusen ettei muut miettisi ahneeksi...
N22
Aivan samalla tavalla aino lapsi kokee monessakin elämäntilanteessa, ja jättäytyy siksi itseään anteeksipyydellen taka-alalle. jotkut haluavat senkin tulkita epäsosiaalisuudeksi ja jollakin oudolla tavalla itsekkyydeksi ja epäempaattisuudeksi. Ei ole elämä reilua ei, edes eikä varisnkaan ainoalle lapselle, siitä pitävät huolen sisarelliset etuuksiaan vahtivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua. Olen itse monilapsisen perheen vanhin ja ai että mua vitutti, kun joka karkkipäivä kaikille ostettiin samanlaiset pussit, ja laskettiin, että kaikissa oli täsmälleen yhtä monta karkkia. Limsapulloista vanhemmat päätyi siihen, että ostivat tölkkejä, lauantaina sai yhden tölkin per lapsi ja sen sai juoda kun halusi, ettei tule sitä saatanan vääntöä, että mut ku toi otti jo nii nyt on laskut sekaisin jos joku halus sen limsansa jo aiemmin kuin muut. Ruoka-aikaan oli hirvee kilpailu, että kuka saa sen isoimman kanankoiven, kunnes äitillä meni hermo ja alkoi toimia koipien jakajana, ettei se pienin joka just ja just jaksaa syödä sen paketin pienimmän koiven rohmua sitä suurinta ja jätä osaa syömättä. Kun täytin 18 koitti pikkusisarukset vinkua, että ihan epäreilua kun mä saan olla yöhön asti ulkona ja he tietää, että mä oon käynyt mäkkärissä ja he ei ja miks mulla on erilainen karkkipussi. Ja meitä siis on 11 sisarusta ikähaarukassa 2-22. Edelleen esim. jouluna sisarukset 4-13v vahti myös mua, että söit niin ja niin monta konvehtia. Onneks äitikin aina välillä ärähtää siitä kyttäyksestä, että aikuinen ihminen voi syyä just niin monta kuin tahtoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvasin että viimeistään vikassa virkkeessä päästään kehumaan ap:n omaa herranterttua..
No sehän se koko valituksen tarkoitus olikin =) Eikä ole ihan ensimmäinen tällainen ketjun aloitus täällä.
Eli omaa ainoaa puolustava on kasvattanut ain itsekkään lapseen, mutta itseään sisaruskatraassa puolustavat ovat kaikkein epäitsekkäimpiä, ja parempia ihmisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin kahdeksanlapsisen perheen nuorin. Kyllä lapsena oppi pitämään puoliaan ja jäätelöpaketista annokset mitattiin viivottimella. Mutta tämä loppui murrosiässä ihan itsestään. Kyllä me vastaavasti toisiamme tuimme, jopa lapsena rahallisesti. Jos jollain oli sille tärkeä meno, niin käytiin kaikki apyytämässä isältä rahaa, ja annettiin tarvitsevalle.
Aikuisena on pidetty tiiviisti yhteyttä ja autettu vaikeuksissa ( sairaudet, vesivahingot kotona, avioero, työttömyy yms). Perinnötkin jaettiin sulassa sovussa, ei tapeltu hopeakannusta tai rukinlavoista. Joka kesä (ainakin) kokoonnutaan yhteen (vuokrataan leirikeskus:-))
Sama homma. Vieläkin 26-vuotiaana vituttaa, jos mies ottaa mun ranskiksista hesellä edes yhen. Pelottaa, että joku vie kun kerrankin saa.
Älytöntä koska voisin ostaa vaikka kymmenet ranskikset itselleni :D
T. 7 lapsisen perheen keskimmäinen, joka jakaa kyllä tarvittaessa, mutta ei mielellään koska aina on saanut tapella herkuista.
Kyllä se niin on, että 1-3 lapsisessa perheessä lapset oikeasti jakavat kavereillekin herkkuja. Suurperheessä oppii vain selviämään(kuten tarhassakin) ei jakamaan.
Muistan kanssa lapsuudesta kun me kolme sisarusta oltiin tosi tarkkoina aina että kaikki sai saman verran karkkeja, jätskiä yms. Mutta meillä oli tosi harvoin herkkuja. Ja jos oli, ei koskaan esim jotain omaa pikkupussia vaan aina piti jakaa esim pussi tai kaksi kolmelle. Ei ollut rahasta kiinni, oli vaan kai vanhempien tapa "opettaa" jakamaan.
Mulla on enemmän lapsia, ei oo kyllä mitään tarvinnu niin tarkkaan jakaa. Kyllä osaavat jakaa ilman riitoja herkut. Pienimmäinen ehkä itsekäs, mutta ikää ei edes kolmea. Isosisarukset antavat liiankin helposti tälle pienimmälle periksi. :)
Vierailija kirjoitti:
Arvasin että viimeistään vikassa virkkeessä päästään kehumaan ap:n omaa herranterttua..
Mutta mieti mistä lapsesi jää paitsi, kun ei ole ketään jonka kanssa aikuisena naureskella nonparellien laskemiselle...
Me siskon kanssa myös mitattiin aina jätskinpalat. Silti ollaan aina jaettu omistamme muille ja jääty itse vaikka ilman jotta kaveri saa. Se laskeminen lapsuudessa koskee yleensä vain niitä sisaruksia ja on ihan normaalia.
Juurihan ap sanoi, että myös juhlissa ovat päällepäsmäröimässä herkkuja, eli ei koske vain omassa kodissa sisarusten välisiä laskemisia!
No tuo ei nyt kuitenkaan ole pelkästään siitä lapsimäärästä kiinni! Itsellä useampi sisarus, eikä meillä koskaan mittailtu tai laskettu mitään määriä! Uskoisin itsekin, että enemmän vaikuttaa se kodin asenne siihen tavaraan/ ruokaan tms. kuten tuolla joku muu jo kirjoittikin. Jos ja kun kokee, että siitä ruuasta on tapeltava sitä saadakseen, niin niin tekee se kaksilapsisen perheen lapsi ihan yhtä lailla kuin kuusilapsisenkin. Tyttärellä on kaveri, joka on aina ensimmäisenä ottamassa ja jaettaessa pitää mehulasin pinta olla aina tasan samalla korkeudella..käytös ärsyttää minua ihan hirveästi! Ihan on kaksilapsisen perheen kasvatti tuo tapaus kuitenkin.
Olen itse viisilapsisen perheen keskimmäinen. Itse en koskaan oikein oppinut rohmuamaan, mutta muut siskot kyllä. Jos kaupasta tuotiin pari tuoretta limppua ja jaksoin iltapalalla syödä vain palan tai kaksi, ei näitä limppuja enää ollut aamulla. Sama juttu jugurttien, vanukkaiden ja muiden juttujen kanssa. En ollut sen luonteinen, että olisin lähtenyt tappelemaan asiasta muiden kanssa, mutta kyllä se harmitti. Joskus viikonloppuna jääkaapissa saattoi olla kokispullo, kun lähdin koristreeneihin, mutta kotiin tullessani se oli juotu ilman, että minä olin saanut ollenkaan. Sama juttu, jos oli jäätelötuutteja tai -puikkoja. Minä olen ollut aina luontaisesti vähemmän herkkujen perään kuin siskoni. Ei se tarkoita, etten olisi halunnut edes yhtä lasia kokista, yhtä tuuttia/vanukasta/tms. Jos sanoin vanhemmille tästä, he käskivät minun vaan pitää puoleni. Toisin sanoen minun olisi pitänyt syödä herkkuja esim. ennen treenejä tai silloin kun ei tee mieli, ihan vaan ettei siskot söisi kaikkea.
Suurperheen lapsena kasvaminen oli helvettiä. Siksi tein itse vain yhden. Eipähän jää vähemmälle kuin muut. Ja hyvin tuo on oppinut jakamaan omastaan. Paremmin kuin minä, jota harmittaa edelleen kolmekymppisenä, jos mies syö kaapista jotain loppuun mitä olin ajatellut syöväni myöhemmin.
Uskon tämän. Selitys voi tosin olla toinenkin:
Minä elän uusperheessä ja meillä molemmilla on teinejä (ei yhteisiä). Minun lapseni ovat tosi mustasukkaisia siitä, kuka saa mitäkin, kaikkea ei riitä kaikille, minun pitää pitää puoleni. Miehen lapsilla on asenne on täysin toinen.
Minun selitykseni on se, että meillä kaikkea jaettiin niukalti. Oli vain synttärit ja joulut, yksi munkki per naama jne. Mies taas ostanut lapsilleen aina kaiken, mitä ovat halunneet, munkkeja yllinkyllin naapureille asit - siksi he luottavat siihen, että eivät jää mistään paitsi.