Lue keskustelun säännöt.
Lapsi kertoi, että kaverin monilapsisessa perheessä lapset ovat neuroottisen tarkkoja että kukaan ei vaan saa enemmän kuin toinen
17.02.2017 |
Tyttöni ja tämä kaveri ovat 9-vuotiaita ja kaverin perheessä lapsia iältään 6-17
Siis kertoi, että siellä lapset laskevat jopa nomparellit jäätelöannosten päälle ja alkaa hirveä huuto jos joku saa muutaman enemmän. Jos saavat limsaa, niin juotuaan merkkaavat pullon kylkeen viivan, että tietävät mihin kohtaan limsaraja on jäänyt. Joskus kertoi, kuinka on huijannut veljiään niin, että on ottanut 1/3 dl limsaa ja kaatanut tilalle vettä. Kaikissa tilaisuuksissa missä jataan herkkuja, tämä lapsen kaveri ja sisaruksensa ovat aina etummaisena päsmäröimässä, ettei vain jää ilman.
Ja sitten väitetään että ainoista lapsista kasvaa itsekkäitä. Kyllä meillä tyttö tarjoaa aina vieraille ensin ja omista karkeistaan yms.
Kommentit (47)
Taisi tyttöä harmittaa kun on tottunut saamaan yksin kaiken... tai ainakin niin paljon kuin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tuo ei nyt kuitenkaan ole pelkästään siitä lapsimäärästä kiinni! Itsellä useampi sisarus, eikä meillä koskaan mittailtu tai laskettu mitään määriä! Uskoisin itsekin, että enemmän vaikuttaa se kodin asenne siihen tavaraan/ ruokaan tms. kuten tuolla joku muu jo kirjoittikin. Jos ja kun kokee, että siitä ruuasta on tapeltava sitä saadakseen, niin niin tekee se kaksilapsisen perheen lapsi ihan yhtä lailla kuin kuusilapsisenkin. Tyttärellä on kaveri, joka on aina ensimmäisenä ottamassa ja jaettaessa pitää mehulasin pinta olla aina tasan samalla korkeudella..käytös ärsyttää minua ihan hirveästi! Ihan on kaksilapsisen perheen kasvatti tuo tapaus kuitenkin.
Minä tiedän myös kaksilapsisen perheen kasvatin, joka on neuroottisen tarkka siitä, että saa varmasti samanverran kuin muut. Se on äärimmäisen rasittavaa. Oma lapsi(ainoa) on aina ihan turhautunut, kun tämän kaverin kanssa pitäisi jakaa herkut aina erillisiin kuppeihin esim. leffaa katsoessa, ettei toinen vahingossakaan syö enemmän.
Ei liity lapsilukuun mitenkään vaan enemmänkin temperamenttiin. Toiset on vaan tarkempia ja toiset suurpiirteisempiä luonnostaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei liity lapsilukuun mitenkään vaan enemmänkin temperamenttiin. Toiset on vaan tarkempia ja toiset suurpiirteisempiä luonnostaan.
En usko tuota, sillä empiirinen kokemukseni kertoo muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvasin että viimeistään vikassa virkkeessä päästään kehumaan ap:n omaa herranterttua..
Mutta mieti mistä lapsesi jää paitsi, kun ei ole ketään jonka kanssa aikuisena naureskella nonparellien laskemiselle...
Me siskon kanssa myös mitattiin aina jätskinpalat. Silti ollaan aina jaettu omistamme muille ja jääty itse vaikka ilman jotta kaveri saa. Se laskeminen lapsuudessa koskee yleensä vain niitä sisaruksia ja on ihan normaalia.
Juurihan ap sanoi, että myös juhlissa ovat päällepäsmäröimässä herkkuja, eli ei koske vain omassa kodissa sisarusten välisiä laskemisia!
Ja mä tiedän ainokaisen lapsen joka on ekana viemässä kourallisen herkkuja pöydästä. Voidaanko tämä nyt yleistää kaikkiin siis?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskon tämän. Selitys voi tosin olla toinenkin:
Minä elän uusperheessä ja meillä molemmilla on teinejä (ei yhteisiä). Minun lapseni ovat tosi mustasukkaisia siitä, kuka saa mitäkin, kaikkea ei riitä kaikille, minun pitää pitää puoleni. Miehen lapsilla on asenne on täysin toinen.
Minun selitykseni on se, että meillä kaikkea jaettiin niukalti. Oli vain synttärit ja joulut, yksi munkki per naama jne. Mies taas ostanut lapsilleen aina kaiken, mitä ovat halunneet, munkkeja yllinkyllin naapureille asit - siksi he luottavat siihen, että eivät jää mistään paitsi.
Minä uskon, että tässä selityksessä on perää. Toki luonne-erotkin vaikuttaa. Meillä myös lapsi on saanut aina paljon kaikkea. On ollut molempien sukujen ainoa pieni ja isovanhempien silmäterä. On saanut huomiota, tavaraa, kokemuksia ja herkkujakin sen mukaan mitä nyt on osoittanut kiinnostusta. Sitten on taas lapsen kaveri, joka on myös ainoa lapsi. Uraorientoituneiden hippivanhempien lapsi, jolle ei esim. ole annettu sokeria kotona ja kaikkia lastentapahtumia ja sisäleikkipuistoja on pidetty turhina lapsen kehitykselle. Lapsi puetaan edelleen eskari-ikäisenä sukupuolineutraalisti, vaikka tahtoisi kovasti mekkoja yms. tyttömäisiä juttuja. Lahjoja on saanut pari jouluna ja synttäreinä, muuten ei mitään. Tämä tyttö on lapseni paras kaveri ja ilmeisesti eskarissa sujuu kaikki ihan hyvin eikä tytöt tappele. Mutta meillä ollessaan kaikki on yhtä tappelua, kun tuo lapsi on kateellinen suurin piirtein joka asiasta. Niistä mekoista, vaikka oma tyttö antaa lainata niitä koko vierailun ajan. Jokaisesta prinsessanukesta, ponista, jne jne. Vierailut ovat stressaavia minullekin, mutta omaa tyttöäkin on selkeästi nyt alkanut harmittamaan, kun joka kerta menee tuollaiseksi. En tosiaan tiedä miten lähtisin ratkaisemaan tilannetta.
Kiitos tästä ketjusta. Meillä on kaksi lasta, joista pienempi ei vielä osaa välittää siitä kumman puurossa on enemmän marjoja tai lasissa enemmän maitoa (ja kummastakaan ei ole puutetta), mutta esikoinen osaa. Olen katsonut läpi sormien kun isompi valitsee aina sen isomman tai haluaa kaataa vielä tilkan maitoa itselleen (kun pienemmälle on tosiaan ihan sama), mutta pitää alkaa tarkkailla omia viestejään noissa tilanteissa. Toisaalta esikoinen ei halua vain itselleen, vaan tarjoaa omastaan oma-aloitteisesti pienemmälle tai jos vaikka saa leffassa karkkia niin ehdottaa että viedään sisaruksellekin tuliaisena... ehkä kuitenkin varmistaa että itselle jää enemmän?
Lelut on kyllä yhteisessä käytössä, omiin unileluihin on etuajo-oikeus. Hyvä kun havahduin ajattelemaan tätä nyt enkä 10v päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt 50-luvulla 9-lapsiseen perheeseen, eikä meillä ollut mitään tuollaista kinastelua. Ei tosin ollut nonparellejä, jätskiä eikä limsaakaan.
Sen verran me monilapsiseen perheeseen syntyneet tosin opimme, että halusimme omille lapsillemmme helpomman elämän ja hankimmekin niitä vain yhden tai korkeintaan kaksi. Syynä ei kuitenkaan ollut keskinäinen kilpailu vaan armoton köyhyys.
Jos porukassa on edes yksi, joka kokee epäoikeudenmukaisuutta, niin sitä oikeutta on sitten jaettava. Oman veljen kanssa on ihan hyviä muistoja siitä, että on jaettu karkkeja tasan... Se jotenkin kuului asiaan.
Tosin huomasin omaan kämppään muuttaessani että ostamani vesimeloni ei mystisesti katoakaan, kun käyn jossain.
Itse olen omille lapsille vaan lähinnä ärähtänyt, että elämä ei ole reilua, oppikaa elämään sen kanssa. Tosin ollaan pidetty myös keskusteluja siitä, että jos toinen nyt saa jotain, niin jonkun toisen kerran sinä saat ja hän ei.
Tuossa jäätelön jaossa meillä on käytössä se, että jakaja saa valita viimeisenä. Nonparelleja ei lasketa, mutta keksit ja suklaapalat kyllä.
Ja ärähdän siitäkin, jos joku ahnehtii eikä jaa. Joskus on tehnyt mieli kasvattaa myös muiden lapsia, kun eräs (kuopus) hamstrasi lihapulla-ranuista lähes kaikki lihapullat omalle lautaselleen. Mutta päädyin vaan juhlien jälkeen autossa kehumaan omiani, että hyvin osasitte olla, kaikilla ei ole yhtä hyvät käytöstavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa lapsuudenperheessä meitä oli kaksi lasta, mutta en silti tykkää jakaa omasta karkkipussistani muille. Eli se ei välttämättä johdu lapsuudenperheestä vaan luonne-eroista ;-)
Itsellä neljä lasta ja kyllähän se välillä on ihan naurettavaa tappelua siitä, että kuka saa minkäkin kokoisen sämpylän tai keksin, mutta silti kodin ulkopuolella ovat hyvinkäyttäytyviä, eivät rohmua vaan jakavat omistaan ja osaavat jakaa myös leluja.
Miksi aina pitää haukkua? Onneksi sait yhden lapsen, jos kerran yhtä toivoit. Onneksi minä sain neljä, koska halusin ison perheen.
Muitutan tästä seuraavalle vauvapalstalaiselle, joka itkee, että mies ei halua käyttää perheeseen yhtä paljon rahaa kuin hän itse. Silloin ilmoitan, että taitaa ap olla neuroottinen narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on opetettu lapsille, että omastaan ei tarvitse jakaa, koska aina löytyy niitä (yleensä ainoita lapsia), joilla ei ole mitään käsitystä riittävästä.
Kyllä meilläkin muutaman lapsen perheessä katsottiin, että kaikki saavat saman verran limsaa - siis lasit rivissä vierekkäin mitattiin, ja saman verran karkkeja, vaikkei nyt sentään mitään nonparelleja laskettu. En ihan ymmärtänyt, mikä tässä systeemissä on vika sinänsä. Ei meistä tullut ahneita. Parhaan kaverinikin kanssa jaoin kaiken tasan saman periaatteen mukaan enkä syönyt karkkejani yksin tai salaa.
Mutta ehkä jos lapsia on jotain 12, on herkkuja sitten vähemmän tai harvinaisempaa ja pitää pitää puolensa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muitutan tästä seuraavalle vauvapalstalaiselle, joka itkee, että mies ei halua käyttää perheeseen yhtä paljon rahaa kuin hän itse. Silloin ilmoitan, että taitaa ap olla neuroottinen narsisti.
Miten tämä aiheeseen liittyy? En aio itkeä palstalla. Meillä ei ole koskaan korvamerkitty rahoja perheessä kenellekkään. Ei joka taloudessa riidellä rahasta. Meillä ainakin on välillä kumpikin tienannut hyvin, välillä vaan toinen. Sitä korttia käytetään missä rahaa on.
Mutta pakko vaan oli taas vetää miessäälikommentti tähänkin.
Minä olen ainoa lapsi ja kumppanillani on viisi sisarusta.
Ruokailun yhteydessä huvittaa miten mies kauhistuu, jos otan vahingossa isomman pihvin tai en leikkaa ylimääräistä millimetrilleen puoliksi. Kun laittaa isomman annoksen ruokaa, mies täyttää astiaston isoimman lautasen kukkuralleen, hotkii ruokansa parissa minuutissa ja hakee sitten uuden ruokavuoren, että varmasti ehtii syödä tarpeeksi ennen kuin joku muu (minä) vie loput.
Itse en jaksa syödä paljon, joten kaadan mielelläni ranskalaiset samaan läjään, josta kaikki voivat sitten napsia. Tämäkin järkyttää miestä syvästi ja uskoo, että yritän keplotella itselleni vaivihkaa ylimääräisiä ranskalaisia, ja että pitää muistaa miten hänelle oli varattu se ranskalaispussi jossa oli ainakin neljä ranskalaista enemmän kuin siinä toisessa.
Mulla tuli mieleen entinen työkaveri, joka oli elänyt köyhän lapsuuden leski-isän ja kolmen sisaruksen kanssa. Olemme siis molemmat lastentarhanopettajia ja tämä työkaveri jaksoi olla kateellinen kaikille joka asiasta. Arvosteli aina kovaan ääneen toisten valintoja, jos niihin sisältyi mitään kalliimpaa tai hienompaa. Korosti aina, ettei onnelliseen lapsuuteen tarvitse kuin rakastavat vanhemmat. Oli silti selkeästi kateellinen jopa niille lapsille, joita opetti. Jotenkin tuntui hullulta, että aikuinen ihminen jaksaa vertailla negatiiviseen sävyyn mitä on itse saanut lapsena ja mitä omat opetettavat saivat. Jaksoi aina kauhistella, jos oli nähnyt kaupassa jonkun lapsen vanhempineen viikonloppuna ja kärryssä oli jotain herkkuja lapsille tai jopa jokin lelu. Sai tämä työkaveri minustakin kauhistelun aihetta (näennäisesti selän takana), kun törmäsimme prismassa silloin joku viikonloppu. Lapsellani oli huikamalaa merkkivaatteet ja ostettiin tytölle yli satasen lego palkinnoksi, kun oppi nelivuotiaana lukemaan.
En vaihtanut työpaikkaa tämän ihmisen takia, mutta eipä haittaa, ettei tarvitse enää kuunnella tämän ihmisen juttuja.
Kahdeksan sisaruksen kanssa eläneenä voin sanoa että tuo kaiken millilleen tasan jakaminen oli niin v*tuttavaa. Jos joskus harvinaisena luksuksena saimme jotakin, kaikki jaettiin prikulleen tasan vanhempien sisarusten kyylätessä silmä kovana. Jopa rusinat oli jaettava tasan. Yhtä monta saman kokoista kaikille. Jos oli jotain mieliruokaa, kuten kalapuikkoja, joutui kyttäämään uunin luukulla että sai oman osuutensa eli huimat kaksi kalapuikkoa. Maha piti sitten täyttää perunalla.
Pistän paremmaksi, meidän piti jakaa Pringles-putkilo kuuden lapsen kesken. Yhä edelleen karsastan pringlesejä ja ostan ison pussin ihan vaan koska voin. En kuitenkaan syö paljoa kerralla, mutta minulle on jäänyt lapsuudesta jokin pakkoajatus, että pitää olla aina jemmassa.
No olisiko parempi, jos meno olisi kuin koiranpennuilla? Pitää olla ekana kupilla ja äristä kaikille jotka yrittävät samalle kupille. Taistelua resursseista, juu nou.
Niin ja lestadiolaisperheiden lapset (ainkain tytöt) ovat ilkeitä ja kovia kiusamaan, johtuukohan samasta ilmöstä? Joutuu taistelemaan, että saa tarpeeksi ruokaa, tavaraa, rakkautta, huomiota....? Empatiataidot ei kehity kun joutuu taistelemaan kaikesta lapsena.