Lue keskustelun säännöt.
Kannatan salaa 50- luvun käsityksiä naisen roolista
15.02.2017 |
Niin, en tästä huutele mutta minusta nainen kuuluu kotiin hoitamaan lapsia ja kotia. Olen siis kotiäiti. Haluan varmistaa perheeni viihtyvän kotonaan sillä, että meillä on aina siistiä ja leppoisaa, mies saa rentoutua työpäivän päätteeksi. Pidän ruuanlaitosta, kotitöistä ja näen naisen roolin siten, että meillä naisilla on vastuu paitsi perheen hyvinvoinnista, myös toimia tukena ja kannustajana miehelle joka tuo leivän pöytään.
Naisten työssäkäynti on nähdäkseni johtanut ikäviin asioihin: vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen, perheen arki kärsii, on tullut jopa avioeroja. Kautta historian on ollut luonnollista, että nainen hoitaa kodin eikä syyttä. Siinä ei ole mitään vähempiarvoista, päinvastoin. Se on aivan yhtä tärkeää kuin miehen työ.
Itse olen naimisissa, mutta tätä palstaa seuranneena sinkkunaisten suurin ongelma on "itseisyys" ja "ura". Mitäpä mies voisi tarjota naiselle, joka ei anna miehen toimia luonnollisella tavalla perheen päänä, naisen turvana, suojelijana ja puolustajana niin henkisesti kuin fyysisesti - kun nainen on päättänyt "pärjätä omillaan". Ei se luonnollinen järjestys toteudu, syntyy riitoja ja lopulta eroja ja katkeruutta, pettymyksiä.
Näitä asioita vaan ei suomalaisessa kulttuurissa saisi sanoa ääneen. Minäkin joudun vaikenemaan. Suomesta puuttuu naisten yhteisöllisyys: se, miten sukulaisnaiset auttavat toisiaan, äitejä itsekin. Voidaan laittaa ruokaa yhdessä lasten leikkiessä, vaihtaa kuulumisia, elämä on hyvin sosiaalista ja on myös aikuista juttuseuraa lasten lisäksi päivisin. Ketään ei jää ulkopuolelle, on tiivis perhe ja suku johon kuuluu. Tätä suomalaiset naiset ovat vailla, yksin pitää "vain pärjätä", mikä on surullista etenkin yksinhuoltajien kohdalla kun ei ole miestä huolehtimassa eikä välttämättä sukua läsnä.
Toivottavasti näistä puhutaan enemmän ja yhä useampi uskaltaa rohkeasti jäädä kotiin antamaan perheelle arvokasta aikaansa, se on paras työ jota nainen voi koskaan tehdä.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas näen asian niin, että kaikilla perheenjäsenillä on vastuu kodin viihtyvyydestä ja siitä, että on leppoisaa ja siistiä
Lapset saavat meillä olla lapsia, leikki on heidän työtään. Ehtivät kyllä aikuisena siivoamaan. Mieheltä en edes kehtaisi odottaa työpäivän jälkeen kotitöitä, hän on työpäivänsä tehnyt kotiin tultuaan ja ansaitsee vapaa-aikaa. Usein olen hänen tultuaan jo kaikki kotityöt tehnytkin joten voimme viettää yhteistä perheaikaa. Ap
- Ja jos arvaan, niin et olisi kovin halukas muuttamaan tilannetta toisin päin? Eli niin, että sinä menisit töihin ja olisit perheen ainoa ulkopuolinen tulonsaaja ja mies olisi se, joka -yksinkertaistaen- vastaisi niistä askareista, mistä sinä nyt. Kyllä aika moni meistä saattaisi haikailla 50 -luvun "idylliseen" tilanteeseen, mutta jollei puoliso ole jääkiekkoilija tai muu erinomaisesti tienaava, niin on vähintään hyväksyttävä tilanne, ettei yhden tulonsaajan tuloilla perheen taloudesta vastaaminen on "hieman" haastavaa, ainakin jos haluaa hankkia suunnilleen samat tiivistäen -hankinnat ja mahdollisuudet,- kuin mitä kahden tulonhankkijan perheessä. (Osa kiitos tästä menee myös Verottajalle) Suomessa kun viime vuoikymmenet on lähdetty olettamasta, että perheen taloudesta kantaa vastuun kaksi tulonsaajaa.
Mutta kyse ei ole vain kotitalouden pyörittämisestä. Ainakin aikka moni meistä "hieman kouluja käyneistä" mm. kaipaa sosiaalista kanssa käymistä ja tehtäviä, joita ei riitä tyydyttämään pitemmän päälle vain kodin piirissä olevat askareet ja enemp vähempi satunnaiset tapaamiset yhdessä "mamma ja pappa" ystävien ja kavereiden kanssa. Useimmille kuitenkin kotiäitiys tai koti-isyys ja "vain" toisen palkan varassa eläminen on vain välivaihe, joka harvoin kestää yli 10 -vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, mutta ei nämä nykyajan miehet enää suostu olemaan niitä 50-luvun miehiä. jotka vastaa yksin perheen elatuksesta. Tai olikeastaan Suomihan oli tuolloin maatalousyhteiskunta. Naiset teki töitä tilalla siinä missä miehetkin ja läsäksi hoitivat karjan, mutta rahat meni miehen tilille. Joten ei kai se silloinkaan niin herkkua naisella ollut. Kaikki omaisuus ja rahat miehen takana. .
Mun 1900-luvun alussa syntyneillä isovanhemmilla (maatalon emäntä ja isäntä) oli kyllä aina omat tilit. Niiden numerot on vieläpä kirjoitettu perintöpiirongin laatikon pohjalle :) Ja aika yleistä oli tuohon aikaan että se oli vaimo joka piti huolta raha-asioista, tuossa ikäluokassa naisilla oli usein parempi lukutaito.
Mielestäni kuvaamasi tilanne sopii hyvin naisille, joilla ei ole kykyjä ja osaamista työelämässä.
Lastenhoito ja kotityöt ovat erittäin tärkeitä, mutta yhdenkään naisen ei pitäisi KOSKAAN olla miehen varassa.
Jos tai kun jäät kotiin ja mies huolehtii kustannuksista, niin siinä tapauksessa hänen pitää siirtää sinun omaan käyttöösi koko ajan niin paljon rahaa, että voit sijoittaa eläkeaikojasi varten. Muuten päädyt köyhäksi ja pienituloiseksi eläkeläisnaiseksi, kuten niin monet iäkkäät naiset nykyisin ovat.
Toiseen ihmiseen ei pidä luottaa täysin. Sinä olet vaimo tänään, miehen kollega voi olla vaimo ensi vuonna.
Suomessa muuten ei ole ollut tuollaista 50-lukua. Sodan jälkeen ani harva oli kotirouvana, köyhässä maatalousyhteiskunnassa molempien työpanos oli välttämättömyys.
No se ainakin on aidon 50-lukulaista että olet AP aivan varma että se mikä toimii sinulle on ehdottomasti paras vaihtoehto kaikille muillekin :D Minun isoäidit ei muuten 50-luvulla suinkaan olleet kotirouvia vaan työskentelivät päivittäin miestensä kanssa.
Itse teen pitkää päivää ja tienaan meidän rahat, mies opiskelee ja hoitaa kodin. Ollaan todella onnellisia ja parisuhde kukoistaa. Mä en ikinä solahtaisi kotirouvan rooliin vaikka tietysti olisi kiva hipsutella kaikki päivät kotona pölyjä pyyhkien ilman huolta rahasta tai työasioista, ja mieskään ei olisi tyytyväinen muun muassa koska hänen siivouskäsityksensä on paljon tarkempi kuin minun. Jos lapsia tulee, hoidamme vauva-ajan puoliksi ja sitten ehdottomasti lapset päiväkotiin. Itse kärsin edelleen jossain määrin sosiaalisista ongelmista jotka alkoivat kun menin pumpulissa kasvattaneen kotiäitini hoivista lähiökouluun, ja olen lapsesta asti ollut 100% varma ettei omille lapsilleni käy niin jos lapsia teen tai saan. Samaten tulisin hulluksi jos pitäisi olla äitini ja siskoni saati kaukaisempien sukulaisnaisten seurassa jatkuvasti, tulemme hyvin toimeen mutta juuri siksi kun meillä on erilliset elämät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lla taitaa olla hyväpalkkainen ja hyväluonteinen mies.
Lapsuudessani äiti oli kotiäitinä monta vuotta ja isä kävi töissä. Vanhempien riidellessä äiti sa kuulla joka kerta, miten hän ei omista mitään ja miten hänen pitää lähteä just nyt ulos isän omistamasta talosta. Olin alle kouluikäinen ja muistan, kun kerrankin talvi-iltana veljen kanssa itkien puettiin vaatteita päälle ja valmistauduttiin viettämään yö ulkona.
En ikinä ole halunnut joutua tuollaiseen tilanteeseen. Oma mies ei tuollaista tee. En halua, että taloudellinen vastuu on vain miehen niskoilla ja hän joutuisi tekemään kahta työtä tai jättämään omat unelmat väliin.
Jos ap on tyytyväinen tilanteeseen, niin mikäs siinä. Kannattaa kuitenkin pitää huoli omasta eläkekertymästä. Julkisuudessa Sesse Koivisto ja Tuire Mikkonen ovat kertoneet, miltä tuntuu, kun mies vaihtaa kotiäitinä olleen vaimonsa nuoremman naisen vuoksi eläkeiän kynnyksellä.
Parastahan se olisi lapsille jos kotona olisi äiti, tai miksei isä. Joku johon voi aina turvautua. Joku jolla ei ole kiire paikasta toiseen niin että lapsen asiat jää kuuntelematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäs siinä, jos haluaa alistua olemaan koko elämänsä piikana nyrkin ja hellan välissä. Joku varmaan haikailee niitä aikoja, kun naisilla ei ollut äänioikeutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin mäkin ajattelen. Naisella olisi hyvä rooli äitinä mutta se ei enää kelpaa nykynaisille.
Sen verran kerkesin työssä käydä pikkulapsivaiheessa, että näin kuin äärettömän raskasta se on. En ymmärrä miten muut jaksavat, sillä kun jouduin työttömäksi, jäin ihan mielelläni kotiin. Ja mies kuitenkin oli siinä arkirumbassa mukana ihan kiitettävästi. Ei se ollut vain minun harteillani.
Mä kannatan osa-aikatyötä. Silloin saa vähän vaihtelua työn muodossa mutta ehtii panostaa myös lapsiin paremmin. Kyllä mä huomasin miten ulkona olin lasteni maailmasta kun he olivat 9-10 tuntia hoidossa jokaisen arkipäivänä.
Osa-aikatyö, vapaaehtoistyö... Onhan vaihtoehtoja. Itse teen vapaaehtoistyötä vanhusten parissa kerran parissa viikossa, viriketoimintaa ohjaan. Mutta täysistä työpäivistä kyllä ihmettelen a) naisten jaksamista ja b) miten aika riittää lasten kasvatukseen ja olemaan läsnä. Ap
Buahhahhaa, viriketoimintaa ohjaat? Viriketoiminnan ohjaajat ovat kyllä aina, siis aina, päteviä, palkattuja työntekijöitä. Jos jossain annettaisiin vapaaehtoisen toimia viriketoiminnan ohjaajana, niin siitä tulisi sanomista. Vapaaehtoistyöntekijä ei saa koskaan korvata ammattilaista. Silloin ei ole enää kyse vapaaehtoistoiminnasta, jos hän tekee töitä, jotka kuuluvat työntekijälle.
Provosi meni lopullisesti pieleen tässä kohdassa, vaikka ainahan niitäkin löytyy, jotka jaksavat näihin vastailla. Ehkä ihmisillä on jokin tarve puolustella omia valintojaan jopa anonyymeja trolleja vastaan. Itse en sitä ymmärrä.
t. vanhustyössä työskentelevä
No, minä kyllä teen vanhainkodissa ihan vapaaehtoistyötä. Olen saanut lukea lehteä, pitää bingoa, olemme maalanneet, olen pitänyt tuolijumppaa ja levyraatia joten puhuin viriketoiminnasta. Vapaaehtoistyölle on näköjään meilläpäin eri vaatimukset sillä ei minulta ole edellytetty tuohon koulutusta. Vapaaehtoistyöni on viriketoiminnan ohjaamista, en silti ole viriketoiminnan ohjaaka virallisesti enkä ole työsuuhteessa. Olikohan riittävän selkeästi nyt ilmaistu?
Huokaus. Kaikki pitää aina huudella provoksi täällä AV:lla. Onkin vaikeampaa käsittää, että ihmisillä on erilaisia näkemyksiä ja valintoja kuin sinulla. Senhän pitää - tietysti - olla mahdottomuus, niinhän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä imetin lapset ja olin kotona, mutta sen jälkeen menin töihin ja mies hoiti lapset kolmevuotiaiksi kotona. Nyt ollaan molemmat töissä ja lapset hoidossa. Ruuat ja kotityöt tehdään yhdessä/vuorotellen ja lapsille riittää paaaaaljon aikaa. Tämä toimii meille, kiva että säkin oot löytänyt sulle sopivan mallin elää. Anna siis muidenkin elää itselleen sopivalla tavalla :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin mäkin ajattelen. Naisella olisi hyvä rooli äitinä mutta se ei enää kelpaa nykynaisille.
Sen verran kerkesin työssä käydä pikkulapsivaiheessa, että näin kuin äärettömän raskasta se on. En ymmärrä miten muut jaksavat, sillä kun jouduin työttömäksi, jäin ihan mielelläni kotiin. Ja mies kuitenkin oli siinä arkirumbassa mukana ihan kiitettävästi. Ei se ollut vain minun harteillani.
Mä kannatan osa-aikatyötä. Silloin saa vähän vaihtelua työn muodossa mutta ehtii panostaa myös lapsiin paremmin. Kyllä mä huomasin miten ulkona olin lasteni maailmasta kun he olivat 9-10 tuntia hoidossa jokaisen arkipäivänä.
Osa-aikatyö, vapaaehtoistyö... Onhan vaihtoehtoja. Itse teen vapaaehtoistyötä vanhusten parissa kerran parissa viikossa, viriketoimintaa ohjaan. Mutta täysistä työpäivistä kyllä ihmettelen a) naisten jaksamista ja b) miten aika riittää lasten kasvatukseen ja olemaan läsnä. Ap
Buahhahhaa, viriketoimintaa ohjaat? Viriketoiminnan ohjaajat ovat kyllä aina, siis aina, päteviä, palkattuja työntekijöitä. Jos jossain annettaisiin vapaaehtoisen toimia viriketoiminnan ohjaajana, niin siitä tulisi sanomista. Vapaaehtoistyöntekijä ei saa koskaan korvata ammattilaista. Silloin ei ole enää kyse vapaaehtoistoiminnasta, jos hän tekee töitä, jotka kuuluvat työntekijälle.
Provosi meni lopullisesti pieleen tässä kohdassa, vaikka ainahan niitäkin löytyy, jotka jaksavat näihin vastailla. Ehkä ihmisillä on jokin tarve puolustella omia valintojaan jopa anonyymeja trolleja vastaan. Itse en sitä ymmärrä.
t. vanhustyössä työskentelevä
Taidat itsekin olla trolli. Taisit kirjoittaa yhteen toiseen ketjuun samantapaista. Mutta mikäpä siinä, jos saat jotain kicksejä siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti aloittajalla ei ole lapsia. Sääliksi käy erityisesti tyttäriä, jotka pakotetaan piikomaan ja miesväen palvelijaksi.
Miksi se pitää sinun selkänahastasi ottaa? Että on siistiä ja leppoisaa? Vastaa tähän. Vastaukseksi ei käy se, että sä tykkäät toimia noin, koska entäs kun joku nainen ei tykkää? Miksi se olisi hänen vastuullaan? Vastaapa tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tuollaista loppujen lopuksi ollut kovinkaan monessa perheessä edes silloin 50-luvulla, Suomessa siis? Mun äiti oli kyllä kotona, mutta meitä lapsia syntyi 50-60-luvulla 6 kpl ja lisäksi äitini hoiti ns. loppuun asti omat vanhempansa. Meillä oli myös lehmiä, lampaita ja kanoja, jotka äitini hoiti yksin. Isä kävi kodin ulkopuolella töissä ja lisäksi talvella teki metsätöitä, keväällä pilkkoi puut ja keväästä syksyyn oli peltotöitä. Isä teki myös kaikki korjaushommat, rakensi ja remontoi, teki lumityöt ja kantoi puut. Äiti teki kaikki kotityöt, johon kuului siivoamisen ja ruuanlaiton ja pyykkäämisen lisäksi mm. ison kasvimaan hoitaminen, marjastus, sienestys, säilöntä, veden kantaminen kaivosta taloon, navettaan ja pyykkitupaan, talon lämmitys puulla, mattojen kutominen kangaspuilla (ensin piti leikata vanhoista vaatteista matonkuteet), vaatteiden ompelu, neulonta, paikkaus ja parsiminen.
VAuvoilla ei ollut kertakäyttövaippoja. Pyykinpesukone oli mallia pulsaattori. Ei ollut yleiskonetta, mikroa, pakastinta, pölynimuria, tiskikonetta...ei edes vesijohtoa tai viemäriä! Ei myöskään eineksiä, pakasteita ja puolivalmisteita. Kaupassa käytiin jalan tai pyörällä. Leivätkin leivottiin itse.
Anoppini oli toimistotöissä. Yksi tätini oli koulun keittäjä, toinen maalaistalon emäntä ja kolmas työskenteli Finlaysonin tehtaalla. Ei Suomessa varmaan ole mitään mittavaa kotiäitiyttä ollutkaan. Sinänsä minustakin on hyvä asia, että lapsi saaa olla kotihoidossa ensimmäiset vuotensa, jos se vain on mahdollista. Minäkin olin 10 v kotiäitinä lasten ollessa pieniä, mutta puolet ajasta työskentelin perhepäivähoitajana. Nyt kun lapset on isoja, pyöritän omaa yritystä ja rakastan työtäni. Menettäisin järkeni jos pitäisi vain kotona istua, eihän siellä millään riittäisi tekemistä koko päiväksi. Kyllä mä tarvin älyllistä haastetta ja haluan käyttää luovuuttani + tuoda kotiin rahaa yhteiseen kassaan.
Aika ikäviä liittoja teillä on, jos koko ajan pitää varautua, että entäs jos se mies löytää toisen tai jättää. Ehkäpä tuommoista aloittajan tapaista naista ei jätetäkään, kun miehellekin annetaan joku arvo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin mäkin ajattelen. Naisella olisi hyvä rooli äitinä mutta se ei enää kelpaa nykynaisille.
Sen verran kerkesin työssä käydä pikkulapsivaiheessa, että näin kuin äärettömän raskasta se on. En ymmärrä miten muut jaksavat, sillä kun jouduin työttömäksi, jäin ihan mielelläni kotiin. Ja mies kuitenkin oli siinä arkirumbassa mukana ihan kiitettävästi. Ei se ollut vain minun harteillani.
Mä kannatan osa-aikatyötä. Silloin saa vähän vaihtelua työn muodossa mutta ehtii panostaa myös lapsiin paremmin. Kyllä mä huomasin miten ulkona olin lasteni maailmasta kun he olivat 9-10 tuntia hoidossa jokaisen arkipäivänä.
Osa-aikatyö, vapaaehtoistyö... Onhan vaihtoehtoja. Itse teen vapaaehtoistyötä vanhusten parissa kerran parissa viikossa, viriketoimintaa ohjaan. Mutta täysistä työpäivistä kyllä ihmettelen a) naisten jaksamista ja b) miten aika riittää lasten kasvatukseen ja olemaan läsnä. Ap
Buahhahhaa, viriketoimintaa ohjaat? Viriketoiminnan ohjaajat ovat kyllä aina, siis aina, päteviä, palkattuja työntekijöitä. Jos jossain annettaisiin vapaaehtoisen toimia viriketoiminnan ohjaajana, niin siitä tulisi sanomista. Vapaaehtoistyöntekijä ei saa koskaan korvata ammattilaista. Silloin ei ole enää kyse vapaaehtoistoiminnasta, jos hän tekee töitä, jotka kuuluvat työntekijälle.
Provosi meni lopullisesti pieleen tässä kohdassa, vaikka ainahan niitäkin löytyy, jotka jaksavat näihin vastailla. Ehkä ihmisillä on jokin tarve puolustella omia valintojaan jopa anonyymeja trolleja vastaan. Itse en sitä ymmärrä.
t. vanhustyössä työskentelevä
No, minä kyllä teen vanhainkodissa ihan vapaaehtoistyötä. Olen saanut lukea lehteä, pitää bingoa, olemme maalanneet, olen pitänyt tuolijumppaa ja levyraatia joten puhuin viriketoiminnasta. Vapaaehtoistyölle on näköjään meilläpäin eri vaatimukset sillä ei minulta ole edellytetty tuohon koulutusta. Vapaaehtoistyöni on viriketoiminnan ohjaamista, en silti ole viriketoiminnan ohjaaka virallisesti enkä ole työsuuhteessa. Olikohan riittävän selkeästi nyt ilmaistu?
Huokaus. Kaikki pitää aina huudella provoksi täällä AV:lla. Onkin vaikeampaa käsittää, että ihmisillä on erilaisia näkemyksiä ja valintoja kuin sinulla. Senhän pitää - tietysti - olla mahdottomuus, niinhän?
Minäkin olin viikon ajan työhöntutustumisessa vanhainkodissa, ja vaikka olin vasta 18v sain pitää monta viriketoimintatuokiota :) ei siihen mitään koulutusta tarvi että on vaan läsnä, lukee, vetää bingoa, laulaa yms.
En halua lapsia ja inhoan kotitöitä. Naisten ja suvun kanssa kotona istuminen ja lapsista ja kotitöistä puhuminen kuulostaa painajaiselta. Onneksi on valinnanvapaus.
Vierailija kirjoitti:
Aika ikäviä liittoja teillä on, jos koko ajan pitää varautua, että entäs jos se mies löytää toisen tai jättää. Ehkäpä tuommoista aloittajan tapaista naista ei jätetäkään, kun miehellekin annetaan joku arvo.
Eikö aloittajan toiminta tähtää juuri siihen, ettei mies jätä? Mulla on mies, jota ei tartte mielistellä eikä se minua jätä.
Kokisin tuommoisen ap:n kuvaileman asetelman erittäin ahdistavana.
Olen onnellisesti naimisissa oleva itsenäinen nainen, jolle oma perhe ja koti on turvasatama. Vaikka olen itsenäinen, tarvitsen miestäni monessakin eri tilanteessa niin henkisesti kuin fyysisesti. Ei se itsenäisyyttäni millään tavalla murenna.
Myös mieheni on itsenäinen, mutta tarvitsee perhettään oman hyvinvointinsa tähden.
Kumpikin kannetaan vastuu omasta elämästä, toisen tukemisesta, perheestä ja kodista.
Tämä toimii meillä, mutta en pidä sitä ainoana oikeana tapana elää ja olla parisuhteessa. Eri ihmiset tykkäävät erilaisista asioista ja viihtyvät erilaisissa ympäristöissä, ja se on hyvä juttu.
Tsempit sinulle ap ja onnea elämääsi. Kiva että olet löytänyt sen jutun mikä sopii sinulle. Älä kuitenkaan yritä syöttää omaa maailmankuvaasi muille ihmisille ainoana oikeana totuutena. Elä niinkuin itse tykkäät, ja anna muiden elää niinkuin he itse tykkäävät.
Siis avioero. Ei liitto. 😂