Sikainfluenssarokotteen seuraus: "Poikamme on ollut unessa 7 vuotta"
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201702102200068962_uu.shtml
18. helmikuuta 2010 keskisuomalaisen perheen elämä muuttui peruuttamattomasti.
- Silloin poikamme nukahti ikiuneen, ja sillä taipaleella edelleen ollaan. Hän on ollut seitsemän viime vuotta unessa, perheen isä kertoo.
Kaksi kuukautta aikaisemmin, joulukuussa 2009 perheen molemmat kouluikäiset lapset olivat saaneet koulussa Pandemrix-sikainfluenssarokotteen.
- Tietysti tällaiset lainkuuliaiset vanhemmat antoivat luvan, kun peloteltiin kuolemalla, isä kertaa.
Helmikuussa perheen kuopus, 12-vuotias poika sairastui rokotuksesta pahasti. Isä kuvailee vakavan narkolepsian iskeneen kertarysäyksellä.
Poika ei vain nukahtele jatkuvasti, vaan hänen aivojensa on todettu olevan pysyvästi unessa. Siksi isä puhuukin pojan vaipuneen "ikiuneen".
- Hän on niin sanotusti valveilla, mutta aivot ovat unessa. Hän on jatkuvasti REM-unessa, vaikka olisi hereillä. Hän elää jatkuvasti kahdessa todellisuudessa, unessa ja meidän kanssamme rinnakkain, isä kertoo.
Neurologien mukaan perheen poika on yksi kaikkein vaikeimmin sairastuneista rokotuksen uhreista. Pojalla on todettu 90 prosentin invaliditeetti.
Poika on nyt 19-vuotias. Hän ei tule koskaan viettämään normaalia elämää.
Siis aivan järkyttävää. Kuinka raskasta vanhemmillekin, koko pojan loppuelämä. Mitä sitten kun vanhempia ei enää ole, laitokseenko? Muistan vielä kun nuita rokotteita jaeltiin ja itsekin otin. Todella vastuutonta antaa ihmisille rokotteita joitten jälkiseuraamuksia ei olla kunnolla tutkittu. Poika parka :(
Kommentit (391)
Tässä taas uusi tarina http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702102200069015_uu.shtml
Narkolepsiaan sairastuneen Jasperin, 14, äiti uupui: "Yhteiskunta on pessyt kätensä"
Sunnuntai 12.2.2017 klo 06.58
Torniolainen Tiina Mäki-Jokela taistelee hallinto-oikeudessa entisen kotikuntansa kanssa narkolepsiaan sairastuneen Jasperin hoidosta.
Narkolepsiaan sairastunutta poikaansa hoitava äiti kertoo perheen vaikeasta arjesta.
Perhe sai kunnalta apua hoitoon, kunnes yhtäkkiä suunta muuttui täysin.
Äidin mukaan yhteiskunta ei ole kantanut vastuuta rokoteskandaalin uhreista.
THL sai rokotteen valmistajalta noin 9 miljoonaa rahaa "tutkimuksiinsa". Ei ihme, että he eivät ota mitään vastuuta ja syyllistävät vain kansaa omista mokistaan. Ikävintä on se, ettei nämä ihmiset tule koskaan elämään terveenä ja he eivät saa korvauksia. Tämä on vain jäävuoren huippu, eli tapauksia on muissa yhteyksissä todella paljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viiden hengen perheemme jätti rokotuksen ottamatta, täysin oikea ratkaisu.
Serkun perhe jätti ottamatta. Päiväkoti-ikäinen menehtyi sikainfluenssaan. Vanhemmat syyttävät itseään tästä vielä tänäkin päivänä.
Kerrohan, että mitä vitun järkeä on ottaa rokotusta kun tauti on jo ns. hoodeilla? Tämän vuoksi jätimme rokotukset pois, koululta tuli viestiä että tauti on nyt täällä ja eskarissa myös. Naapurin perhe otti rokotuksen ja sairastuivat heti seuraavana päivänä yksi toisensa jälkeen.
Käsittääkseni rokote alkaa auttamaan vasta parin viikon jälkeen? Naapurit yskivät vielä kuukauden päästä, meidän perheestä ei sairastunut kukaan.
Miksi sä multa tuollaista kysyt? Mä kerroin vaan mitä heille tapahtui. Heidän kohdallaan tauti ei ollut ns. hoodeilla eli rokotteen olisi ehtinyt ottaa. Siksi syyttävät itseään, vaikka me muut sanomme heille mitä. Se on vain äärettömän surullista kaikkinensa. Kerroin vaan, että näitä ikäviä tapahtumia on molemmilta puolilta.
Omaa kantaani rokotuksiin en ole edes kertonut. Siksi ihmettelen aggressiivista kirjoitustasi.
Ja sille yhdelle aiemmalle kysyjälle: oli todistetusti juuri sikainfluenssa syynä kuolemaan.
En pidä syyllistäjistä. En yhtään.

Taas, miten tää liittyy muhun? Kerroin, että vanhemmat syyllistävät itseään. Me muut päinvastoin ollaan sanottu, ettei ollut heidän vikansa ym. Luetko nyt rivien välistä tarkoitushakuisesti jotain, mitä siellä ei ole? Mä taas en pidä sanojen vääristelijöistä yhtään.
kööö kirjoitti:
Emme ottaneet rokotuksia lapsillemme,ja oikein tehtiin.Terkkari kyllä yritti painostaa ottamaan.Naapurikaan ei halunnut meidän lapsia heidän rokotettujen lasten lähelle,kun meillä ei rokoteltu.
mikäs järki tässä nyt on? ei ne roikotetut sitä saa vaikka sikaflunssainen räkisi päälle ja kaivaisi pöpöjä nenästään suoraan..
meillä painostivat neuvolan terkka ja oma äitini, tytär oli vajaa vuoden ikäinen. en ottanut tyttärelleni ja olen jälkeenpäin todella iloinen siitä, että pidin pääni!
muuten kyllä rokotusohjelman mukaiset rokotteet otettu..
Yksi nukkuu ja kenties tuhansien henki on pelastunut. Ehkä noiden vanhempien mielestä ei ollut sen arvoista ja tätä on vähän vaikea jossitella, koska vaikea todistaa, että kuinka moni välttyi ikiunelta rokotteen ansiosta, mutta kyllä itkettäisiin rokotteen perään jos sitä ei olis keksitty ja annettu.
Muutama harva saa sivuoireita koska omaavat muutenkin alttiuden sairastua ja hirveä poru ettei kukaan miljoonasta saisi rokotetta ottaa. Idiootit.
Kerran olen influenssarokotteen ottanut ja veti kyllä huonoon kuntoon. En uskalla enää muita kuin nuo perinteisimmät rokotteet ottaa, koska pelkään mahdollista reaktiota. Onneksi ei mitään pysyvää jäänyt. Tuollainen loppuelämän kestävä vaiva on kyllä surullinen, ei toivoisi kenellekään.
http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/12/duo12316
Yllä oleva artikkeli valaisee mielestäni varsin asiallisesti narkolepsian syntymekanismia ja pandemrix -rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien yhteyttä narkolepsiatapauksiin.
Asia ei ole aivan yksinkertainen tai yksiselitteinen. Geenitekijöiden ja rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien lisäksi sairastumisiin on voinut vaikuttaa vielä tuntemattomia tekijöitä.
Ainakin tämä rokotusfiasko sai aikaan sen, että virusperäisten rokotteiden vaikutusta autoimmuunisairauksiin tutkitaan nyt ihan eri mentaliteetilla kuin aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viiden hengen perheemme jätti rokotuksen ottamatta, täysin oikea ratkaisu.
Serkun perhe jätti ottamatta. Päiväkoti-ikäinen menehtyi sikainfluenssaan. Vanhemmat syyttävät itseään tästä vielä tänäkin päivänä.
Kerrohan, että mitä vitun järkeä on ottaa rokotusta kun tauti on jo ns. hoodeilla? Tämän vuoksi jätimme rokotukset pois, koululta tuli viestiä että tauti on nyt täällä ja eskarissa myös. Naapurin perhe otti rokotuksen ja sairastuivat heti seuraavana päivänä yksi toisensa jälkeen.
Käsittääkseni rokote alkaa auttamaan vasta parin viikon jälkeen? Naapurit yskivät vielä kuukauden päästä, meidän perheestä ei sairastunut kukaan.
Miksi sä multa tuollaista kysyt? Mä kerroin vaan mitä heille tapahtui. Heidän kohdallaan tauti ei ollut ns. hoodeilla eli rokotteen olisi ehtinyt ottaa. Siksi syyttävät itseään, vaikka me muut sanomme heille mitä. Se on vain äärettömän surullista kaikkinensa. Kerroin vaan, että näitä ikäviä tapahtumia on molemmilta puolilta.
Omaa kantaani rokotuksiin en ole edes kertonut. Siksi ihmettelen aggressiivista kirjoitustasi.
Ja sille yhdelle aiemmalle kysyjälle: oli todistetusti juuri sikainfluenssa syynä kuolemaan.
En pidä syyllistäjistä. En yhtään.
Taas, miten tää liittyy muhun? Kerroin, että vanhemmat syyllistävät itseään. Me muut päinvastoin ollaan sanottu, ettei ollut heidän vikansa ym. Luetko nyt rivien välistä tarkoitushakuisesti jotain, mitä siellä ei ole? Mä taas en pidä sanojen vääristelijöistä yhtään.
Mene hoitoon honey, ja lopeta trollaaminen. Tuskin kehtaat täällä kirjoitella oikeasti sikainfluenssaan kuolleesta lapsesta, kukaan täysjärkinen ei ainakaan kirjoittelisi ystäviensä asioista.
Rupesi minuakin kiinnostamaan tämä "perusterveen päiväkoti-ikäisen kuolema sikainfluenssaa". Ihme ettei missään ole uutista tästä? Missä päin suomea tämä tapahtui ja milloin?
Löysin uutisen vain 2-vuotiaan kuolemasta ( ei kerennyt saada rokotusta, perussairaus ) ja tämä surullinen 8-vuotiaan kuolema torniossa.
Täytyy myöntää että tähän sikapiikkiin asti olin sellaisessa harhakuvitelma- kuplassa, että lääkärit tietää. Avasi silmät. Näitä sairastuneita on enemmänkin. Ongelma on se, että on äärimmäisen vaikea todistaa että ne olisi tulleet rokotteesta.
Itse en ota enää mitään rokotteita. Onneksi synnyin sellaiseen aikaan kun niitä rokotteita ei ollut sellaista määrää kuin nykyään! Lisääntyvät nimittäin jatkuvasti ja rokotteiden yhteisvaikutuksia ei ole tutkittu.
Joo, ei kannata tilastoihin uskoa, en mää uskalla lentokoneeseenkaan mennä, kun se voi pudota, mieluummin kävelen Teneriffalle.
Joo, ei kannata tilastoihin uskoa, en mää uskalla lentokoneeseenkaan mennä, kun se voi pudota, mieluummin kävelen Teneriffalle.
Vierailija kirjoitti:
Rupesi minuakin kiinnostamaan tämä "perusterveen päiväkoti-ikäisen kuolema sikainfluenssaa". Ihme ettei missään ole uutista tästä? Missä päin suomea tämä tapahtui ja milloin?
Löysin uutisen vain 2-vuotiaan kuolemasta ( ei kerennyt saada rokotusta, perussairaus ) ja tämä surullinen 8-vuotiaan kuolema torniossa.
Kauheaa jos tapahtunut on totta, vanhemmat varmasti syyttävät itseään jo kovasti. Samalla lailla itseään varmasti syyttävät ne, joiden lapsi sairastui narkolepsiaan.
Pistää kyllä miettimään onko tämä kuolinuutinen totta, ihmisillä on tapana keksiä näihin ketjuihin vaikka mitä satuja.
Vierailija kirjoitti:
http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/12/duo12316
Yllä oleva artikkeli valaisee mielestäni varsin asiallisesti narkolepsian syntymekanismia ja pandemrix -rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien yhteyttä narkolepsiatapauksiin.
Asia ei ole aivan yksinkertainen tai yksiselitteinen. Geenitekijöiden ja rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien lisäksi sairastumisiin on voinut vaikuttaa vielä tuntemattomia tekijöitä.
Ainakin tämä rokotusfiasko sai aikaan sen, että virusperäisten rokotteiden vaikutusta autoimmuunisairauksiin tutkitaan nyt ihan eri mentaliteetilla kuin aikaisemmin.
Vanha artikkeli, tämän jälkeen on todettu että viruspartikkeli aiheutti geenivirheen kanssa narkolepsian eli sairastunut olisi vaikka olisi jättänyt rokottamatta ja saanut sikainfluenssan.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/uusi-tutkimus-syypaa-narkolepsia…
"Löydös vahvistaa myös käsitystä narkolepsiasta autoimmuunitautina, jonka voi geneettisesti alttiissa henkilössä laukaista niin virus kuin sen vastainen rokotekin."
Vierailija kirjoitti:
Mikä sosiaali- ja terveysministerin sähköposti on? Niin törkeää pomputtaa tuota perhettä että haluan sanoa mielipiteeni suoraan.
Kannattaa ensin ottaa selvää myös vastapuolen näkemyksestä, eikä uskoa iltapäivälehden sensaatiohakuista juttua ihan sellaisenaan. Käytännössä varmasti asiat eivät ole ihan niin kuin jutussa sanotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissä kolme rokotteen vuoksi narkolepsiaan sairastunutta. Yhden lapseni hyvä ystävä, toisen lapseni harrastuskaveri ja oman työkaverin veli.
Toisaalta kukaan ei tiedä, montako tuttavapiiristä olisi kuollut sikainfluenssaan ilman rokotetta :(Kolme! Herranjestas, itse en tiedä ketään joka on kyseisen influenssan saanut.. tuntuu että noita perusflunssiakin nykyään pelätään kuin ruttoa
Taas yksi, joka sekoittaa flunssan ja influenssan. Ne ovat eri sairaus. Flunssaan tuskin kukaan kuolee, mutta influenssa voi ihan oikeasti tappaa.
Minä olin sikainfluenssan ja jälkitautina saadun keuhkokuumeen vuoksi sairauslomalla neljä viikkoa ja kesti vielä toiset neljä viikkoa, että olin suunnilleen normaalissa kunnossa. Vaimo on todella kiitollinen, että hän, vauva ja isommat lapset saivat rokotuksen, sillä nyt he ehtivät saada rokotteen ennen kuin tauti alkoi levitä.
Ilmeisesti pitkiä sairauslomia on ollut sikainfluenssan takia paljon, sillä olen kuullut monen työnantajan alkaneen tarjota kausi-influenssarokotuksen työntekijöilleen sikainfluenssan jälkeen. Niin tekee myös minun työnantajani ja joka vuosi rokotuksen myös otan.
Lääketeollisuus on valtavaa bisnestä ja korruptio rehottaa. On myös tapauksia, joissa päättäviä virkamiehiä on murhattu, johtuen siitä, että ovat kieltäytyneet rokotetilauksista. Googlatkaa.