Sikainfluenssarokotteen seuraus: "Poikamme on ollut unessa 7 vuotta"
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201702102200068962_uu.shtml
18. helmikuuta 2010 keskisuomalaisen perheen elämä muuttui peruuttamattomasti.
- Silloin poikamme nukahti ikiuneen, ja sillä taipaleella edelleen ollaan. Hän on ollut seitsemän viime vuotta unessa, perheen isä kertoo.
Kaksi kuukautta aikaisemmin, joulukuussa 2009 perheen molemmat kouluikäiset lapset olivat saaneet koulussa Pandemrix-sikainfluenssarokotteen.
- Tietysti tällaiset lainkuuliaiset vanhemmat antoivat luvan, kun peloteltiin kuolemalla, isä kertaa.
Helmikuussa perheen kuopus, 12-vuotias poika sairastui rokotuksesta pahasti. Isä kuvailee vakavan narkolepsian iskeneen kertarysäyksellä.
Poika ei vain nukahtele jatkuvasti, vaan hänen aivojensa on todettu olevan pysyvästi unessa. Siksi isä puhuukin pojan vaipuneen "ikiuneen".
- Hän on niin sanotusti valveilla, mutta aivot ovat unessa. Hän on jatkuvasti REM-unessa, vaikka olisi hereillä. Hän elää jatkuvasti kahdessa todellisuudessa, unessa ja meidän kanssamme rinnakkain, isä kertoo.
Neurologien mukaan perheen poika on yksi kaikkein vaikeimmin sairastuneista rokotuksen uhreista. Pojalla on todettu 90 prosentin invaliditeetti.
Poika on nyt 19-vuotias. Hän ei tule koskaan viettämään normaalia elämää.
Siis aivan järkyttävää. Kuinka raskasta vanhemmillekin, koko pojan loppuelämä. Mitä sitten kun vanhempia ei enää ole, laitokseenko? Muistan vielä kun nuita rokotteita jaeltiin ja itsekin otin. Todella vastuutonta antaa ihmisille rokotteita joitten jälkiseuraamuksia ei olla kunnolla tutkittu. Poika parka :(
Kommentit (391)
Järkyttävä kohtalo. Rokotukset olivat minusta oikea ratkaisu, mutta koska jälkiseuraukset olivat tuollaiset niin tietenkin valtion pitäisi maksaa!!!
Kammottavaa :'(
Otin itsekin sen silloin paniikissa minulle ja 2 ja 4 vuotiaille lapsille. Onneksi ei tullut mitään!!!! Mies ei ottanut ja nauroi paniikilleni. Oli oikeassa...
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävä kohtalo. Rokotukset olivat minusta oikea ratkaisu, mutta koska jälkiseuraukset olivat tuollaiset niin tietenkin valtion pitäisi maksaa!!!
Minusta oli väärä ratkaisu. Rokotetta, jota ei ole testattu riittävästi, ei pitäisi usuttaa kansalaisille puoliväkisin pelottelemalla. Ehkä tämä tästä opittiin. Siitä samaa mieltä, että valtion todellakin pitäisi maksaa ja auttaa näitä sairastuneita ja heidän perheitään!
Millaisia sairauksia teidän lapsille on ilmennyt rokotuksen jälkeen? Kerro vaikkei olisi edes tullut mieleen johtuvan rokotuksesta. Omalla lapsella todettu erikoinen aivosairaus johon liittyy monenlaisia hyvin erikoisia oireita joita lääkärit ei pysty kertomaan mistä johtuu tai edes mikä sairaus on. Onko muilla mitään outoa? Näköön tai kuuloon liittyvää? Aivoperäistä? En siis väitä että liittyisi mutta tuli nyt mieleen tämän luettuani.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävä kohtalo. Rokotukset olivat minusta oikea ratkaisu, mutta koska jälkiseuraukset olivat tuollaiset niin tietenkin valtion pitäisi maksaa!!!
Ei tuo valtion korvaama summa mikään hurja kyllä mun mielestä ole. 31000€
Tiedän tapauksen Vaasan seudulta, jossa huippu-urheilijanuorukainen otti Pandemrixin sikainfluenssaa vastaan, rokotteen heikennetty virus vei hänet pyörätuolikuntoon ja ei toipunut henkisesti (sentäs huipputason urheilija jolle iki-istuminen oli vihoviimeinen juttu...) -> tappoi itsensä.
Sanotaan nyt näin että kun äitinsä sai puhelun töihin itsemurhasta, en ole niin sydäntäriipaisevaa kirkaisua kuullut...
Niin , ja sitten ihmetellään rokotusvaetaisuutta muiden rokotteiden kanssa! Tosiasia on että kaikkiin rokotteisiin liittyy käänteisen lottovoiton mahdollisuus:creutz Jakobin oireyhtymä. Kenen kohdalle sattuu on seuraukset yhtä pahat
Olin itse raskaana tuolloin. Joka suunnasta painostettiin. Eräs lääkäri jopa totesi, että olen valmis tappamaan lapseni jonkun vaihtoehtohömpän nimissä...
No, rokotetta en ottanut ja hyvä niin. Ties mitä olisi sikiölle seurannut. Terve eskarilainen nyt.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tapauksen Vaasan seudulta, jossa huippu-urheilijanuorukainen otti Pandemrixin sikainfluenssaa vastaan, rokotteen heikennetty virus vei hänet pyörätuolikuntoon ja ei toipunut henkisesti (sentäs huipputason urheilija jolle iki-istuminen oli vihoviimeinen juttu...) -> tappoi itsensä.
Sanotaan nyt näin että kun äitinsä sai puhelun töihin itsemurhasta, en ole niin sydäntäriipaisevaa kirkaisua kuullut...
Kamalaa :((
Vierailija kirjoitti:
Niin , ja sitten ihmetellään rokotusvaetaisuutta muiden rokotteiden kanssa! Tosiasia on että kaikkiin rokotteisiin liittyy käänteisen lottovoiton mahdollisuus:creutz Jakobin oireyhtymä. Kenen kohdalle sattuu on seuraukset yhtä pahat
Tuotakin on ollut riippuen mihin alkioon rokote on tehty mutta yleisempi onGuillain-Barrén oireyhtymän riski. Tätä ei moni, varsinkaan maallikko, tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Niin , ja sitten ihmetellään rokotusvaetaisuutta muiden rokotteiden kanssa! Tosiasia on että kaikkiin rokotteisiin liittyy käänteisen lottovoiton mahdollisuus:creutz Jakobin oireyhtymä. Kenen kohdalle sattuu on seuraukset yhtä pahat
Mutta on Todella Paljon todennäköisempää saada henkeäuhkaava sairaus, jolta rokote estää, kuin saada rokotteesta hirveät jälkiseuraamukset.
Me emme ottaneet sikapiikkiä, koska sitä ei oltu testattu eikä sen vaikutuksista tiedetty mitään. Sen sijaan olemme ottaneet rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet. Niistä on pitkät kokemukset ja tiedot vaikutuksista ja varmuus siitä, että niiden hyödyt ovat haittoja selvästi suuremmat.
Tämän kohun paha jälkiseuraamus oli siinä, että "ei niin kovin älykkäät tai miten sen nyt nätisti sanoisi" jättävät KAIKKI rokotteet ottamatta. Sitten lapsia kuolee tai vammautuu tauteihin, jotka on saatu tosi hyvin rokotteilla kuriin.
Viiden hengen perheemme jätti rokotuksen ottamatta, täysin oikea ratkaisu.
Ihmettelen ihmisiä jotka vain ottavat rokotteen kun niin suositellaan ja käsketään, eivätkä itse ajattele asiaa ollenkaan.
No asiat eivät ole mustavalkoisia. Ilan rokotuksia yleensäkin suomessa kuolisi valtava määrä lapsia. Tämä kyseinen rokotus oli hätäinen päätös jonka toinen puoli oli se että ei ollut tietoa tai kokemusta siitä miten sikaflunssaepidemia tappaisi tai vammauttaisi. Mitä olisi seurannut jos sikaflunssa olisi tehnyt valtavaa tuhoa? Influessathan ovat aika ajoin tappaneet suuri osia koko maapallon väestöstä. Sitten olisi huudettu että mitään ei tehty. Kyllähän se painostus oli kovaa silloin. Olisin varmaan itsekin antanut lapsilleni roketteen tuolloin. Kauhea kohtalo tuolla perheellä:((
Te, jotka kehuskelette sillä että ette ottaneet rokotetta, oletteko koskaan miettineet mitä olisi käynyt jos kaikki olisivat sen jättäneet ottamatta? Olisi meinaan saattanut tuhansia ihmisiä, jopa ne kultamussukkanne, menehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tapauksen Vaasan seudulta, jossa huippu-urheilijanuorukainen otti Pandemrixin sikainfluenssaa vastaan, rokotteen heikennetty virus vei hänet pyörätuolikuntoon ja ei toipunut henkisesti (sentäs huipputason urheilija jolle iki-istuminen oli vihoviimeinen juttu...) -> tappoi itsensä.
Sanotaan nyt näin että kun äitinsä sai puhelun töihin itsemurhasta, en ole niin sydäntäriipaisevaa kirkaisua kuullut...
Muistaakseni näitä unitauteja ei rokotteessa aiheuttanu se itse heikennetty virus, vaan se kananmunasta valmistettu välittäjä tai kantaja-aine. Joku autoimmuunireaktio, jolle on oltava jo perinnöllinen alttius sairastua..
Se kai näitä korvauksiakin kai mutkistaa.
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan nyt näin että kun äitinsä sai puhelun töihin itsemurhasta, en ole niin sydäntäriipaisevaa kirkaisua kuullut...
Kuka muka ilmoittaa äidille soittamalla lapsen itsemurhasta?
Tänä päivänä on maallikollekin tietoa tarjolla ihan niin paljon kuin jaksaa lukea. On lääketieteen tutkimuksia, julkaisuja jnejne. Ei ole pakko olla sen tiedon varassa, jonka thl on päättänyt suodattaa tänne.
Kaikki kritiikittömyys, esim rokotteita kohtaan (mutta oikeastaan mitä vaan, ravinto, antibiootit, politiikka... loputon lista) on vaan merkki siitä, ettei viitsi ajatella ja selvittää ja johtaa vähintään yksilötasolla ongelmiin. Viralliset suosituksethan tehdään kansantalouden näkökulmasta. En minä sano, että rokotteet olisivat huono asia, päin vastoin, mutta kritiikittä asioiden nieleminen on.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka kehuskelette sillä että ette ottaneet rokotetta, oletteko koskaan miettineet mitä olisi käynyt jos kaikki olisivat sen jättäneet ottamatta? Olisi meinaan saattanut tuhansia ihmisiä, jopa ne kultamussukkanne, menehtyä.
Äläs höpsi. Sikaflunssaan menehtymisluvut olivat samaa luokkaa kuin perusinfluenssassa.
Jotain ihan järkyttävää :(