Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sikainfluenssarokotteen seuraus: "Poikamme on ollut unessa 7 vuotta"

Vierailija
11.02.2017 |

http://m.iltalehti.fi/uutiset/201702102200068962_uu.shtml

18. helmikuuta 2010 keskisuomalaisen perheen elämä muuttui peruuttamattomasti.

- Silloin poikamme nukahti ikiuneen, ja sillä taipaleella edelleen ollaan. Hän on ollut seitsemän viime vuotta unessa, perheen isä kertoo.

Kaksi kuukautta aikaisemmin, joulukuussa 2009 perheen molemmat kouluikäiset lapset olivat saaneet koulussa Pandemrix-sikainfluenssarokotteen.

- Tietysti tällaiset lainkuuliaiset vanhemmat antoivat luvan, kun peloteltiin kuolemalla, isä kertaa.

Helmikuussa perheen kuopus, 12-vuotias poika sairastui rokotuksesta pahasti. Isä kuvailee vakavan narkolepsian iskeneen kertarysäyksellä.

Poika ei vain nukahtele jatkuvasti, vaan hänen aivojensa on todettu olevan pysyvästi unessa. Siksi isä puhuukin pojan vaipuneen "ikiuneen".

- Hän on niin sanotusti valveilla, mutta aivot ovat unessa. Hän on jatkuvasti REM-unessa, vaikka olisi hereillä. Hän elää jatkuvasti kahdessa todellisuudessa, unessa ja meidän kanssamme rinnakkain, isä kertoo.

Neurologien mukaan perheen poika on yksi kaikkein vaikeimmin sairastuneista rokotuksen uhreista. Pojalla on todettu 90 prosentin invaliditeetti.

Poika on nyt 19-vuotias. Hän ei tule koskaan viettämään normaalia elämää.

Siis aivan järkyttävää. Kuinka raskasta vanhemmillekin, koko pojan loppuelämä. Mitä sitten kun vanhempia ei enää ole, laitokseenko? Muistan vielä kun nuita rokotteita jaeltiin ja itsekin otin. Todella vastuutonta antaa ihmisille rokotteita joitten jälkiseuraamuksia ei olla kunnolla tutkittu. Poika parka :(

Kommentit (391)

Vierailija
201/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin Lontoossa lääketieteen luennolla, siellä näytetiin kuvia pikkulapsista, jotka tavallisen lapsuuden rokon jälkitaudin takia olivat joutuneet sairaalaan ja saaneet siellä MRSA-bakteerin. Siis ihan mustana osa pientä kehoa. Ei tulisi mieleenikään jättää  lasta rokottamatta. Ja nämä tapauksethan lisääntyvät koko ajan.

Ette kai oikeasti luule, että kaikista esim. influenssaan (tai siis jälkkäreihin) kuolleista tehdään juttu iltalehtiin. Kyllä monta kertaa useammat ovat joutuneet katumaan rokottamatta jättämistä, kuin rokotuksen ottamista, vaikka siitä voikin joku pieni reaktio tulla samana päivänä.

Puolisollani on auto-immuunisairaus ja hän oli jopa kolme kertaa vuodessa keuhkokuumeessa ja joutui antibiootteja syömään (ja tiputukseenkin välillä) kamalat määrät. Kun tuo pneumokokkirokote tuli markkinoille, niin molemmat otettiin se, vaikka vähän maksoikin, mutta siihen loppuivat keuhkokuumeet.

Noin vakavat rokotteen seuraukset, kuin tuossa uutisjutussa ovat oikeasti vähemmän todennäköisiä kuin päävoitto lotossa.

Vierailija
202/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rupesi minuakin kiinnostamaan tämä "perusterveen päiväkoti-ikäisen kuolema sikainfluenssaa". Ihme ettei missään ole uutista tästä? Missä päin suomea tämä tapahtui ja milloin?

Löysin uutisen vain 2-vuotiaan kuolemasta ( ei kerennyt saada rokotusta, perussairaus ) ja tämä surullinen 8-vuotiaan kuolema torniossa.

No johtuu varmaan siitä, ettei sitä ole tapahtunut... kuolema olisi ollut ykkösuutinen joka lehdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
203/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/12/duo12316

Yllä oleva artikkeli valaisee mielestäni varsin asiallisesti narkolepsian syntymekanismia ja pandemrix -rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien yhteyttä narkolepsiatapauksiin.

Asia ei ole aivan yksinkertainen tai yksiselitteinen. Geenitekijöiden ja rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien lisäksi sairastumisiin on voinut vaikuttaa vielä tuntemattomia tekijöitä.

Ainakin tämä rokotusfiasko sai aikaan sen, että virusperäisten rokotteiden vaikutusta autoimmuunisairauksiin tutkitaan nyt ihan eri mentaliteetilla kuin aikaisemmin.

Vanha artikkeli, tämän jälkeen on todettu että viruspartikkeli aiheutti geenivirheen kanssa narkolepsian eli sairastunut olisi vaikka olisi jättänyt rokottamatta ja saanut sikainfluenssan.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/uusi-tutkimus-syypaa-narkolepsia…

"Löydös vahvistaa myös käsitystä narkolepsiasta autoimmuunitautina, jonka voi geneettisesti alttiissa henkilössä laukaista niin virus kuin sen vastainen rokotekin."

Et edes vilkaissut linkkaamaani Duodecimin artikkelia. Siinä oli mainittu sairastuneissa todetut narkolepsiatapaukset seuraavasti:

"Pekingin seudulla, missä H1N1-rokotteita ei annettu, todettiin narkolepsian ilmaantuvuudessa myös selkeä kasvu vuoden 2009 H1N1-influenssaepidemian jälkeen (17). Ilmaantuvuus tasaantui ja palasi pandemiaa edeltävien vuosien tasolle vuosina 2011 - 2012. Tämä herätti epäilyjä siitä, voisiko H1N1-virusinfektio itsessään olla narkolepsialle altistava tekijä. Muualta ei kuitenkaan ole raportoitu H1N1-pandemiaan liittyvää narkolepsian ilmaantuvuuden kasvua. H1N1-infektio ei näytä myöskään liittyvän narkolepsian lisääntymiseen Suomessa. Vain noin 5 %:lla suomalaisista narkolepsiaan sairastuneista lapsista on todettu vasta-aineita luonnollisessa infektiossa tuotettua H1N1-viruksen proteiinia kohtaan"

PS. Linkittämäsi Suomen Kuvalehden artikkeli ei ole yhtään tuoreempi kuin ko. Duodecimin artikkeli.

Vierailija
204/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kieltolapun jouduin kouluun kirjoittamaan, ettei rokotettaisi. Olin lukenut rokotteeseen liittyvistä haittavaikutuksilta netistä.

Muistan kuinka jotkut äidit paniikissa vouhkasivat rokotuksista ja olivat tyytyväisiä, että kaikki on nyt saatu koulun puolesta rokotettua. Olin hiljaa, enkä kertonut, että oma poika oli rokottamatta.

Jälkikäteen mietin, että olisikohan pitänyt kertoa maailmalla jo ilmenneistä ongelmista. Ei kai olisi auttanut, kun jotkut uskovat kaiken mitä sanotaan.

Vierailija
205/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa tuttavapiirissä kolme rokotteen vuoksi narkolepsiaan sairastunutta. Yhden lapseni hyvä ystävä, toisen lapseni harrastuskaveri ja oman työkaverin veli.

Toisaalta kukaan ei tiedä, montako tuttavapiiristä olisi kuollut sikainfluenssaan ilman rokotetta :(

Kolme! Herranjestas, itse en tiedä ketään joka on kyseisen influenssan saanut.. tuntuu että noita perusflunssiakin nykyään pelätään kuin ruttoa

Taas yksi, joka sekoittaa flunssan ja influenssan. Ne ovat eri sairaus. Flunssaan tuskin kukaan kuolee, mutta influenssa voi ihan oikeasti tappaa.

Minä olin sikainfluenssan ja jälkitautina saadun keuhkokuumeen vuoksi sairauslomalla neljä viikkoa ja kesti vielä toiset neljä viikkoa, että olin suunnilleen normaalissa kunnossa. Vaimo on todella kiitollinen, että hän, vauva ja isommat lapset saivat rokotuksen, sillä nyt he ehtivät saada rokotteen ennen kuin tauti alkoi levitä.

Ilmeisesti pitkiä sairauslomia on ollut sikainfluenssan takia paljon, sillä olen kuullut monen työnantajan alkaneen tarjota kausi-influenssarokotuksen työntekijöilleen sikainfluenssan jälkeen. Niin tekee myös minun työnantajani ja joka vuosi rokotuksen myös otan.

Paitsi tänä vuonna meni niin, että ne jotka ottivat rokotteen, sairastuivat pahemmin kuin rokottamattomat. Mistäpä se mahtaa kertoa?

Vierailija
206/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/12/duo12316

Yllä oleva artikkeli valaisee mielestäni varsin asiallisesti narkolepsian syntymekanismia ja pandemrix -rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien yhteyttä narkolepsiatapauksiin.

Asia ei ole aivan yksinkertainen tai yksiselitteinen. Geenitekijöiden ja rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien lisäksi sairastumisiin on voinut vaikuttaa vielä tuntemattomia tekijöitä.

Ainakin tämä rokotusfiasko sai aikaan sen, että virusperäisten rokotteiden vaikutusta autoimmuunisairauksiin tutkitaan nyt ihan eri mentaliteetilla kuin aikaisemmin.

Vanha artikkeli, tämän jälkeen on todettu että viruspartikkeli aiheutti geenivirheen kanssa narkolepsian eli sairastunut olisi vaikka olisi jättänyt rokottamatta ja saanut sikainfluenssan.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/uusi-tutkimus-syypaa-narkolepsia…

"Löydös vahvistaa myös käsitystä narkolepsiasta autoimmuunitautina, jonka voi geneettisesti alttiissa henkilössä laukaista niin virus kuin sen vastainen rokotekin."

Et edes vilkaissut linkkaamaani Duodecimin artikkelia. Siinä oli mainittu sairastuneissa todetut narkolepsiatapaukset seuraavasti:

"Pekingin seudulla, missä H1N1-rokotteita ei annettu, todettiin narkolepsian ilmaantuvuudessa myös selkeä kasvu vuoden 2009 H1N1-influenssaepidemian jälkeen (17). Ilmaantuvuus tasaantui ja palasi pandemiaa edeltävien vuosien tasolle vuosina 2011 - 2012. Tämä herätti epäilyjä siitä, voisiko H1N1-virusinfektio itsessään olla narkolepsialle altistava tekijä. Muualta ei kuitenkaan ole raportoitu H1N1-pandemiaan liittyvää narkolepsian ilmaantuvuuden kasvua. H1N1-infektio ei näytä myöskään liittyvän narkolepsian lisääntymiseen Suomessa. Vain noin 5 %:lla suomalaisista narkolepsiaan sairastuneista lapsista on todettu vasta-aineita luonnollisessa infektiossa tuotettua H1N1-viruksen proteiinia kohtaan"

PS. Linkittämäsi Suomen Kuvalehden artikkeli ei ole yhtään tuoreempi kuin ko. Duodecimin artikkeli.

Tämä ei poista vastuuta ja faktaa siitä, että toisen merkkisellä rokotteella he eivät olisi sairastuneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
207/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kieltolapun jouduin kouluun kirjoittamaan, ettei rokotettaisi. Olin lukenut rokotteeseen liittyvistä haittavaikutuksilta netistä.

Muistan kuinka jotkut äidit paniikissa vouhkasivat rokotuksista ja olivat tyytyväisiä, että kaikki on nyt saatu koulun puolesta rokotettua. Olin hiljaa, enkä kertonut, että oma poika oli rokottamatta.

Jälkikäteen mietin, että olisikohan pitänyt kertoa maailmalla jo ilmenneistä ongelmista. Ei kai olisi auttanut, kun jotkut uskovat kaiken mitä sanotaan.

Näin se juuri menee: rokotteisiin uskovat ovat aidosti yhtä uskovaisia kuin islamistit. Mikään muu kuin rokottaminen ei voi olla oikein. Fiksu pohtii riskejä ja tekee valistuneita päätöksiä. On todella tyhmää antaa valtion päättää sinun puolestasi. Se on kuin Pohjois-Koreassa eläisi.

Vierailija
208/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka kehuskelette sillä että ette ottaneet rokotetta, oletteko koskaan miettineet mitä olisi käynyt jos kaikki olisivat sen jättäneet ottamatta? Olisi meinaan saattanut tuhansia ihmisiä, jopa ne kultamussukkanne, menehtyä.

Siis et kai väitä, että tuollaisella hajanaisella rokottamisella on joku laumasuoja saatu aikaiseksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
209/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liian kiireellä ja huonosti tehty rokote, vaikka luultavasti silti pelasti ihmishenkiä. Ehdottomasti pitäisi valtion huolehtia narkolepsiaan sairastuneiden kaikista kustannuksista.

Oma lapseni (10-vuotias perusterve) ehti sairastua sikainfluenssaan ennen rokotusten alkamista ja tauti oli kyllä aivan eri kaliiperia kuin tavallinen influenssa. Kaiken lisäksi hoitoon tarvittavaa viruslääkettä ei meinannut tuolloin saada yhtään mistään - ehkä se epidemiaan varautuminen olisi kannattanut aloittaa siitä, koska kun lääkettä vihdoin löytyi, alkoi paraneminen aika lailla välittömästi.

Vierailija
210/391 |

Onneksi ette Tamifluta saaneet! Lue tämä https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4375804/

Serious Adverse Events, especially neuropsychiatric events associated with Tamiflu started getting reported leading to a cascade of questions on clinical utility of this drug

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
211/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/12/duo12316

Yllä oleva artikkeli valaisee mielestäni varsin asiallisesti narkolepsian syntymekanismia ja pandemrix -rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien yhteyttä narkolepsiatapauksiin.

Asia ei ole aivan yksinkertainen tai yksiselitteinen. Geenitekijöiden ja rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien lisäksi sairastumisiin on voinut vaikuttaa vielä tuntemattomia tekijöitä.

Ainakin tämä rokotusfiasko sai aikaan sen, että virusperäisten rokotteiden vaikutusta autoimmuunisairauksiin tutkitaan nyt ihan eri mentaliteetilla kuin aikaisemmin.

Vanha artikkeli, tämän jälkeen on todettu että viruspartikkeli aiheutti geenivirheen kanssa narkolepsian eli sairastunut olisi vaikka olisi jättänyt rokottamatta ja saanut sikainfluenssan.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/uusi-tutkimus-syypaa-narkolepsia…

"Löydös vahvistaa myös käsitystä narkolepsiasta autoimmuunitautina, jonka voi geneettisesti alttiissa henkilössä laukaista niin virus kuin sen vastainen rokotekin."

Et edes vilkaissut linkkaamaani Duodecimin artikkelia. Siinä oli mainittu sairastuneissa todetut narkolepsiatapaukset seuraavasti:

"Pekingin seudulla, missä H1N1-rokotteita ei annettu, todettiin narkolepsian ilmaantuvuudessa myös selkeä kasvu vuoden 2009 H1N1-influenssaepidemian jälkeen (17). Ilmaantuvuus tasaantui ja palasi pandemiaa edeltävien vuosien tasolle vuosina 2011 - 2012. Tämä herätti epäilyjä siitä, voisiko H1N1-virusinfektio itsessään olla narkolepsialle altistava tekijä. Muualta ei kuitenkaan ole raportoitu H1N1-pandemiaan liittyvää narkolepsian ilmaantuvuuden kasvua. H1N1-infektio ei näytä myöskään liittyvän narkolepsian lisääntymiseen Suomessa. Vain noin 5 %:lla suomalaisista narkolepsiaan sairastuneista lapsista on todettu vasta-aineita luonnollisessa infektiossa tuotettua H1N1-viruksen proteiinia kohtaan"

PS. Linkittämäsi Suomen Kuvalehden artikkeli ei ole yhtään tuoreempi kuin ko. Duodecimin artikkeli.

Tämä ei poista vastuuta ja faktaa siitä, että toisen merkkisellä rokotteella he eivät olisi sairastuneet.

Ei tietenkään poista vastuuta. Enkä sellaista myöskään väittänyt.

Linkitin artikkelin, koska siinä mielestäni käsitellään tätä tapausta ja sen selvittelyä asiallisesti. On todella harmillista, että rokotteen haittavaikutukset selvisivät vasta, kun monet olivat jo sairastuneet. Ainoa hyvä puoli tässä on se, että narkolepsian tutkimus ja tutkimukset rokotteiden haittavaikutusten selvittämiseksi ottivat harppauksen eteenpäin. Toivottavasti tällaista ei enää pääse tapahtumaan.

Vierailija
212/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rokoteuskovaisuus ansaitsisi tautiluokituksen. Rokotteissa käytetään heikennettyä virusta.

Ehkäpä siksi monet rokotetut sairastuvat juurikin siihen, mitä vastaan rokottautuvat. Onhan poliorokotteistakin sairastuttu polioon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
213/391 |

Liittynee jotenkin t- ja b-solujen kykyyn oppia uusi torjuttava patogeeni ja miten rokotteista tämä epigeneettinen ohjelmoituminen voi mennä joskus pieleenkin.

P.S. Oletteko huomanneet miten punkkirokotteita mainostetaan jo? Pelottelu alkoi yllättävän aikaisiin. Todennäköisyys saada puutiaisaivokuume on 45/5500000 eli todella vähän.

Vierailija
214/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Silloinen työnantajani, pääkaupunkiseutulainen terveysasemafirma, pakotti ja painosti ottamaan rokotteen vaikka olin raskaana, ikinä en anna itselleni anteeksi että annoin itseni ylipuhua ja rokottaa. Lapsi syntyi terveenä mutta on neurologisista ongelmista johtuen tarvinnut tukitoimia huomattavasti. Rokotetut sisarukset eivät kärsineet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
215/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian kiireellä ja huonosti tehty rokote, vaikka luultavasti silti pelasti ihmishenkiä. Ehdottomasti pitäisi valtion huolehtia narkolepsiaan sairastuneiden kaikista kustannuksista.

Oma lapseni (10-vuotias perusterve) ehti sairastua sikainfluenssaan ennen rokotusten alkamista ja tauti oli kyllä aivan eri kaliiperia kuin tavallinen influenssa. Kaiken lisäksi hoitoon tarvittavaa viruslääkettä ei meinannut tuolloin saada yhtään mistään - ehkä se epidemiaan varautuminen olisi kannattanut aloittaa siitä, koska kun lääkettä vihdoin löytyi, alkoi paraneminen aika lailla välittömästi.

Onneksi ette Tamifluta saaneet! Lue tämä https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4375804/

Serious Adverse Events, especially neuropsychiatric events associated with Tamiflu started getting reported leading to a cascade of questions on clinical utility of this drug

Tamifluta saatiin, ei mitään sivuvaikutuksia siitä.

Vierailija
216/391 |

Onneksi. Toivottavati ei tule ilmi myöhemminkään ongelmia. Täysin toimimaton lääke.

Vierailija
217/391 |

Ok. Potilas vaan parani ihan yllättäen seuraavana päivänä lääkkeen aloittamisesta, ilman mitään jälkitauteja.

Vierailija
218/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kieltolapun jouduin kouluun kirjoittamaan, ettei rokotettaisi. Olin lukenut rokotteeseen liittyvistä haittavaikutuksilta netistä.

Muistan kuinka jotkut äidit paniikissa vouhkasivat rokotuksista ja olivat tyytyväisiä, että kaikki on nyt saatu koulun puolesta rokotettua. Olin hiljaa, enkä kertonut, että oma poika oli rokottamatta.

Jälkikäteen mietin, että olisikohan pitänyt kertoa maailmalla jo ilmenneistä ongelmista. Ei kai olisi auttanut, kun jotkut uskovat kaiken mitä sanotaan.

Hyvin todennäköisesti niiden muiden äitien sallimat rokotukset pelastivat sinunkin lapsesi sikaflunssalta. Sitä sanotaan laumasuojaksi, mutta mitä enemmän näitä rokotusvastaisia hörhöjä tulee, sitä useammat sairastuvat vaikeisiin ja kenties kuolemaan johtaviin tauteihin.

Vierailija
219/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/12/duo12316

Yllä oleva artikkeli valaisee mielestäni varsin asiallisesti narkolepsian syntymekanismia ja pandemrix -rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien yhteyttä narkolepsiatapauksiin.

Asia ei ole aivan yksinkertainen tai yksiselitteinen. Geenitekijöiden ja rokotteissa käytettyjen viruskomponenttien lisäksi sairastumisiin on voinut vaikuttaa vielä tuntemattomia tekijöitä.

Ainakin tämä rokotusfiasko sai aikaan sen, että virusperäisten rokotteiden vaikutusta autoimmuunisairauksiin tutkitaan nyt ihan eri mentaliteetilla kuin aikaisemmin.

Vanha artikkeli, tämän jälkeen on todettu että viruspartikkeli aiheutti geenivirheen kanssa narkolepsian eli sairastunut olisi vaikka olisi jättänyt rokottamatta ja saanut sikainfluenssan.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/uusi-tutkimus-syypaa-narkolepsia…

"Löydös vahvistaa myös käsitystä narkolepsiasta autoimmuunitautina, jonka voi geneettisesti alttiissa henkilössä laukaista niin virus kuin sen vastainen rokotekin."

Et edes vilkaissut linkkaamaani Duodecimin artikkelia. Siinä oli mainittu sairastuneissa todetut narkolepsiatapaukset seuraavasti:

"Pekingin seudulla, missä H1N1-rokotteita ei annettu, todettiin narkolepsian ilmaantuvuudessa myös selkeä kasvu vuoden 2009 H1N1-influenssaepidemian jälkeen (17). Ilmaantuvuus tasaantui ja palasi pandemiaa edeltävien vuosien tasolle vuosina 2011 - 2012. Tämä herätti epäilyjä siitä, voisiko H1N1-virusinfektio itsessään olla narkolepsialle altistava tekijä. Muualta ei kuitenkaan ole raportoitu H1N1-pandemiaan liittyvää narkolepsian ilmaantuvuuden kasvua. H1N1-infektio ei näytä myöskään liittyvän narkolepsian lisääntymiseen Suomessa. Vain noin 5 %:lla suomalaisista narkolepsiaan sairastuneista lapsista on todettu vasta-aineita luonnollisessa infektiossa tuotettua H1N1-viruksen proteiinia kohtaan"

PS. Linkittämäsi Suomen Kuvalehden artikkeli ei ole yhtään tuoreempi kuin ko. Duodecimin artikkeli.

Tämä ei poista vastuuta ja faktaa siitä, että toisen merkkisellä rokotteella he eivät olisi sairastuneet.

Ei tietenkään poista vastuuta. Enkä sellaista myöskään väittänyt.

Linkitin artikkelin, koska siinä mielestäni käsitellään tätä tapausta ja sen selvittelyä asiallisesti. On todella harmillista, että rokotteen haittavaikutukset selvisivät vasta, kun monet olivat jo sairastuneet. Ainoa hyvä puoli tässä on se, että narkolepsian tutkimus ja tutkimukset rokotteiden haittavaikutusten selvittämiseksi ottivat harppauksen eteenpäin. Toivottavasti tällaista ei enää pääse tapahtumaan.

Aivan, toivottavasti tulevaisuudessa saadaan markkinoille vain rokotteita jotka on testattu kaikkien maailman ihmisten geenivirheitä vastaan ettei tällaista pääse tapahtumaan! Voi hyvät hyssykät, jos ei tosiasioita tajua niin ei kai sille mitään voi. Millä lailla sinusta lääketutkimusta voidaan tehdä siten että tiedetään lääkkeen vaikutus jokaiseen geenivirheeseen? Narkolepsiaan sairastuneiden % kaikista rokotteen saaneista on hyvin pieni. Todella paska mäihä että on tuollainen geenivirhe.

Vierailija
220/391 |
12.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä kohtalo. Rokotukset olivat minusta oikea ratkaisu, mutta koska jälkiseuraukset olivat tuollaiset niin tietenkin valtion pitäisi maksaa!!!

Valtio petti perheen ja jätti pärjäämään oman onnensa nojaan,

vaikka ministeri Risikko lupasi julkisesti aivan muuta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän yhdeksän