Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Vierailija kirjoitti:

Eräs kaveri oli aikoinaan lapsena meillä syömässä ja tarjolla oli munia, silleen että keltsi oli ihanan juoksevaa. Parikymmentä vuotta myöhemmin nillitti asiasta tyyliin "voi että mä inhosin kun teillä oli niitä löysiä munia..."

Noh, toivon mukaan rouva saa munansa tätä nykyä kivikovana.

:) 

Keltsi..

Vierailija kirjoitti:

Suunnittelimme abimatkaa lukioporukan kanssa, ja kaveri kysyi mielipidettä kahdesta (vastaavasta) hotellista. Vastasin että molemmat vaikuttavat kivalta, minulla ei ole väliä kumpi valitaan. Tähän kaveri alkoi sättiä ja haukkua "aina sä oot tollanen! Ettei millään ole mitään väliä ja kaikki on aina ihan sama!" . Selitin vain, että enhän voi edes etukäteen tietää kumpi hotelli on parempi. Onneksi tämä henkilö on nykyään ex-kaveri.

Mä toisaalta ymmärrän kaveriasi, jos hän joutuu yleensä tekemään päätökset ja muut vaan peesailee ja pahimmassa tapauksessa valittaa lopputuloksesta.

Sukulainen kimpaantui pienistä häistämme niin, että ilmoitti, ettei aio osallistua näin paskoihin häihin ja siinä sivussa haukkui meidät perusteellisesti. Lopulta loukkaantui verisesti, kun häntä ei enää haluttukaan paikalle...

Vierailija kirjoitti:

Joku koirahullu jolla oli vasikankokoinen hurtta narussa halusi että menen pikkukoirani kanssa maapallon toiselle puolen koska ei ollut varma siitä hallitseeko koiransa. Suuttui kun en suostunut ja sanoin että pitäis ottaa sellainen koira minkä pystyy hallitsemaan. Julkinen alue on julkinen alue ja oma koti on se paikka jossa voi vapaasti hallinnoida.

Melkein ärsytti mutta kun ajattelen minkä summan laittaa sosiaalituistaan jo vasikan ruokaan pistää vaan naurattamaan.

Sinä et vain vittupäisyyttäsi voinut ottaa sitä rottaasi ja mennä kauemmas.

Tuskin on mistään maapallon toiselle puolelle menemisestä ollut kyse.

Sinä vaan olet loukkaantunut koska mitätöntä sinuuttasi on loukattu.

Sinä olet itse tässä tarinassa se tyhmä mielensä pahoittaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oivoi, minulla oli sellainen "ystävä", siis luulin useammankin vuoden meidän olleen hyviä ystäviä ilman mitään ongelmia. Jokin hänessä sitten muuttui pikkuhiljaa. No, hänellä tässä ystävyyssuhteemme loppuaikana tapana suuttua ihan älyttömistä jutuista. Siis niissä ei ollut mitään järkeä. Jollain kierolla tavalla hän onnistui aina kääntämään nämä absurdit jutut niin, että ne vaikutti (hänen mielestään) järkeviltä. Täydellistä manipuloimista hänen tunnekuohahduksien ja syyttelevän sävyn siivittämänä. En tajua, miten ihminen voi muuttua niin radikaalisti lyhyessä ajassa (tai paljastua tuollainen puoli pitkän ajan päästä?).

En jaksa edes käydä tässä läpi niitä tilanteita, sillä usein ne olivat vieläpä hyvin pieniä ja mitättömiä, siksi niitä on niin vaivalloista selittää, koska niissä ei ollut mitään logiikkaa. Plus en halua tulla tunnistetuksi, hän aiheutti minulle jo tarpeeksi henkistä vahinkoa ja ahdistusta... Luulin jo, että kykenen heti tunnistamaan tuollaiset manipuloivat, tunneälyltään vajaat ihmistyypit, sillä niitä on riittänyt varhaisesta lapsuudesta aina korkeakouluun ja työelämään asti. Mutta tämä ihminen romutti kyllä osittain uskoni ja luottamuksen ihmisiin. Ehkä juuri sen takia, kun ne jutut tulivat ihan puskista ja tämä piirre ei tullut hänestä esiin monien ensimmäisten vuosien aikana.

OT mutta sama. Tajusin vasta jälkeenpäin ystävyysuhteen jo katkettua, että hänellä taisi olla jonkinlainen persoonallisuushäiriö

Taidan itse olla vähän tuollainen. Koetan tulla toimeen ihmisten kanssa ja ymmärtää heitä ja suvaita. Sitten jossain vaiheessa pinna katkeaa, kun tunnen, ettei minua kuunnella tai arvosteta ja huomaan kerta toisensa jälkeen kuuntelevani ystävieni omakehua ja itsetunnon nostatusta. Sitten kohta ollaankin melkein entisiä ystäviä.

En kai vaan osaa olla luontevasti ihmisten seurassa. Koetan olla mukava ja kiva, mutta kuppi menee nurin, jos joku rikkoo sen idyllin ja tasapainon, räväyttää eriävän mielipiteen, käyttäytyy tavalla, joka minusta on tökerö.

Vierailija kirjoitti:

Yritin jutella naiselle jolla oli maisterin paperit treffisovelluksessa ja nainen ei vastannut minulle mitään. Aika törkeetä tollanen käytös.

Oliko tämä nainen siis treffimaisteri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

Onkohan meillä ollut sama opiskelukaveri :D

Tuo tapaus nimittäin aina välillä oli ylin ystäväni ja joskus ei puhunut mulle mitään. Teki selväksi, että on vihainen, mutta ei kertonut miksi, enkä kertakaikkiaan keksinyt syytä.

Kerran aamulla siis tultiin kouluun ja moikkasin normaalisti, mutta tämä ihminen ei sanonut mitään, käyttäytyi kuin olisin ilmaa. Piti tehdä yhdessä esitelmä koulun jälkeen, mutta tämä ilmoitti, että on tehty jo. Hauskintahan tässä on, että edellisenä päivänä "oltiin kavereita", sovittiin että seuraavana päivänä jäädään se esitelmä tekemään ja normaalit heipat sanottiin kun lähdettiin kotiin, eikä oltu tekemisissä kuin seuraavana aamuna, jolloin hän oli syvästi loukkaantunut :D

Ei se ystävyyssuhde sitten jatkunut opintojen loppumisen jälkeen.

Minulla on varmaan sama tyyppi kanssa ollut opiskelukaverina, ehtivä tyyppi! Eka ja oikeastaan melkein tokakin vuosi oltiin aika tiiviisti kavereita, oli mukavaa ja kyläiltiin ahkerasti kun vielä melkein naapurissa asuttiin. Koulutyöt aina samassa ryhmässä ja muuta vastaavaa. Käytös alkoi pikkuhiljaa muuttumaan, yhtäkkiä saattoi johonkin sanomiseeni tiuskaista vastauksen, ilmoitti varaavansa eri ryhmätyöryhmän, luokassa vaihtoi paikkaa yms muuta pientä. Minä ajattelin vaan, että paha päivä tai vastaavaa, kysyttäessä kuulemma kaikki oli hyvin. Lopulta en enää uskaltanut muuta kuin moikata tavatessa ja samassa seurassa istuessa minut ingnoorasi tai tiuskaisi eriävän mielipiteen sanomisiini. Minun kiinnostuksen kohteet tai muu oli yhtäkkiä vastenmielistä ja "hän ei ymmärrä sellaisia ihmisiä". Lopulta tilanne kärsjistyi ja sai vihdoin kakistettua ulos, että minä olen ilkeä, ylimielinen ihminen ja olen häntä kohtaan hyökännyt henkilökohtaisesti. Selvisi, että samankaltaisesta huumorista huolimatta hän oli loukkaantunut minun vitseistä ja puheista, ymmärtänyt ihan väärin juttujani ja ottanut ne henkilökohtaisesti vaikkaitään tällaista tarkoitusperää minulla ei ole ollut. Kummallista kyllä, muilla kavereillani ei ole ollut ongelmia erottaa vitsejäni tai ottaa henkilökohtaisesti sanomisiani. Olin ihan pihalla, että mitä kummaa tapahtuu, miksi on suuttunut ja vihamielinen minua kohtaan vaikka en ole antanut mitään aihetta. Ei olla enää tekemisissä, koska piilovihaisuus ja varpailla olo on henkisesti raastavaa.

Mä taidan tuntee kys. naisen nykyään. Tai no, en enää pitkään aikaan ole ollut missään tekemisissä kun suuttui jostain ja pitää vihaa edelleen. Oltiin ihan kaverillisissa väleissä, sitten yhden harrastushommelin seuroissa oli kylmähkö. Ihmettelin, kun ei saunaseuraa mulle löytynyt (naisista), menin sitten oman mieheni kanssa saunaan ja meidän perässä tuli myöhemmin muutamia miehiä saunomaan mikä oli mulle ihan ok. Tästä akka oli kehittänyt verenpainetta, kun "lumppu menee miesten kanssa saunomaan, mikä se oikein luulee olevansa" oli vähän avautunut muille paikallaolleille. Ja siis huomionarvoista on se, että me mentiin ihan kaksistaan mieheni kanssa saunaan, reilusti myöhemmin tuli muuta porukkaa kysymään käykö meille jos tulevat myös. Myöhemmin sitten selvisi miksen kelvannut muille naisille saunaseuraksi, oli jo aiemmin levitellyt juttua, että olen lesbo ja saatan yrittää kähmiä saunassa.

Mulle ei ole selvinnyt, mistä on ottanut alunperin nokkiinsa ja millä oikeutti lesboherjauksen (ja mistä oli sen ees keksinyt?), mutta tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun on käynyt yhden naisen sotaansa jotakuta samoissa piireissä pyörivää kohtaan. Mysteeriksi jää aina, mitä väärää kulloinenkin uhri on todellisuudessa tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

Onkohan meillä ollut sama opiskelukaveri :D

Tuo tapaus nimittäin aina välillä oli ylin ystäväni ja joskus ei puhunut mulle mitään. Teki selväksi, että on vihainen, mutta ei kertonut miksi, enkä kertakaikkiaan keksinyt syytä.

Kerran aamulla siis tultiin kouluun ja moikkasin normaalisti, mutta tämä ihminen ei sanonut mitään, käyttäytyi kuin olisin ilmaa. Piti tehdä yhdessä esitelmä koulun jälkeen, mutta tämä ilmoitti, että on tehty jo. Hauskintahan tässä on, että edellisenä päivänä "oltiin kavereita", sovittiin että seuraavana päivänä jäädään se esitelmä tekemään ja normaalit heipat sanottiin kun lähdettiin kotiin, eikä oltu tekemisissä kuin seuraavana aamuna, jolloin hän oli syvästi loukkaantunut :D

Ei se ystävyyssuhde sitten jatkunut opintojen loppumisen jälkeen.

Minulla on varmaan sama tyyppi kanssa ollut opiskelukaverina, ehtivä tyyppi! Eka ja oikeastaan melkein tokakin vuosi oltiin aika tiiviisti kavereita, oli mukavaa ja kyläiltiin ahkerasti kun vielä melkein naapurissa asuttiin. Koulutyöt aina samassa ryhmässä ja muuta vastaavaa. Käytös alkoi pikkuhiljaa muuttumaan, yhtäkkiä saattoi johonkin sanomiseeni tiuskaista vastauksen, ilmoitti varaavansa eri ryhmätyöryhmän, luokassa vaihtoi paikkaa yms muuta pientä. Minä ajattelin vaan, että paha päivä tai vastaavaa, kysyttäessä kuulemma kaikki oli hyvin. Lopulta en enää uskaltanut muuta kuin moikata tavatessa ja samassa seurassa istuessa minut ingnoorasi tai tiuskaisi eriävän mielipiteen sanomisiini. Minun kiinnostuksen kohteet tai muu oli yhtäkkiä vastenmielistä ja "hän ei ymmärrä sellaisia ihmisiä". Lopulta tilanne kärsjistyi ja sai vihdoin kakistettua ulos, että minä olen ilkeä, ylimielinen ihminen ja olen häntä kohtaan hyökännyt henkilökohtaisesti. Selvisi, että samankaltaisesta huumorista huolimatta hän oli loukkaantunut minun vitseistä ja puheista, ymmärtänyt ihan väärin juttujani ja ottanut ne henkilökohtaisesti vaikkaitään tällaista tarkoitusperää minulla ei ole ollut. Kummallista kyllä, muilla kavereillani ei ole ollut ongelmia erottaa vitsejäni tai ottaa henkilökohtaisesti sanomisiani. Olin ihan pihalla, että mitä kummaa tapahtuu, miksi on suuttunut ja vihamielinen minua kohtaan vaikka en ole antanut mitään aihetta. Ei olla enää tekemisissä, koska piilovihaisuus ja varpailla olo on henkisesti raastavaa.

Mä taidan tuntee kys. naisen nykyään. Tai no, en enää pitkään aikaan ole ollut missään tekemisissä kun suuttui jostain ja pitää vihaa edelleen. Oltiin ihan kaverillisissa väleissä, sitten yhden harrastushommelin seuroissa oli kylmähkö. Ihmettelin, kun ei saunaseuraa mulle löytynyt (naisista), menin sitten oman mieheni kanssa saunaan ja meidän perässä tuli myöhemmin muutamia miehiä saunomaan mikä oli mulle ihan ok. Tästä akka oli kehittänyt verenpainetta, kun "lumppu menee miesten kanssa saunomaan, mikä se oikein luulee olevansa" oli vähän avautunut muille paikallaolleille. Ja siis huomionarvoista on se, että me mentiin ihan kaksistaan mieheni kanssa saunaan, reilusti myöhemmin tuli muuta porukkaa kysymään käykö meille jos tulevat myös. Myöhemmin sitten selvisi miksen kelvannut muille naisille saunaseuraksi, oli jo aiemmin levitellyt juttua, että olen lesbo ja saatan yrittää kähmiä saunassa.

Mulle ei ole selvinnyt, mistä on ottanut alunperin nokkiinsa ja millä oikeutti lesboherjauksen (ja mistä oli sen ees keksinyt?), mutta tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun on käynyt yhden naisen sotaansa jotakuta samoissa piireissä pyörivää kohtaan. Mysteeriksi jää aina, mitä väärää kulloinenkin uhri on todellisuudessa tehnyt.

En voi muuta sanoa että todella törkeää sinua kohtaan! Sympatiat ovat täysin sinun puolellasi!

Annoin kaverille vitsillä aika hellän lyönnin poskelle avokämmenellä. Humalassa. Ensin kaveri oli ihan ookoo ja vitsaili miten oli potkaissut jotain jätkää niin kovaa, että tämä ei voi saada lapsia. Siitä lyönnistä ei kuitenkaan päässyt yli vaan illan edetessä suuttui ja suuttui vain enemmän. Ei olla puhuttu tapahtuman jälkeen ja aikaa on kulunut vuosia. Tiedän, että teik väärin mutta reaktio oli vähän liioittelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

Onkohan meillä ollut sama opiskelukaveri :D

Tuo tapaus nimittäin aina välillä oli ylin ystäväni ja joskus ei puhunut mulle mitään. Teki selväksi, että on vihainen, mutta ei kertonut miksi, enkä kertakaikkiaan keksinyt syytä.

Kerran aamulla siis tultiin kouluun ja moikkasin normaalisti, mutta tämä ihminen ei sanonut mitään, käyttäytyi kuin olisin ilmaa. Piti tehdä yhdessä esitelmä koulun jälkeen, mutta tämä ilmoitti, että on tehty jo. Hauskintahan tässä on, että edellisenä päivänä "oltiin kavereita", sovittiin että seuraavana päivänä jäädään se esitelmä tekemään ja normaalit heipat sanottiin kun lähdettiin kotiin, eikä oltu tekemisissä kuin seuraavana aamuna, jolloin hän oli syvästi loukkaantunut :D

Ei se ystävyyssuhde sitten jatkunut opintojen loppumisen jälkeen.

Minulla on varmaan sama tyyppi kanssa ollut opiskelukaverina, ehtivä tyyppi! Eka ja oikeastaan melkein tokakin vuosi oltiin aika tiiviisti kavereita, oli mukavaa ja kyläiltiin ahkerasti kun vielä melkein naapurissa asuttiin. Koulutyöt aina samassa ryhmässä ja muuta vastaavaa. Käytös alkoi pikkuhiljaa muuttumaan, yhtäkkiä saattoi johonkin sanomiseeni tiuskaista vastauksen, ilmoitti varaavansa eri ryhmätyöryhmän, luokassa vaihtoi paikkaa yms muuta pientä. Minä ajattelin vaan, että paha päivä tai vastaavaa, kysyttäessä kuulemma kaikki oli hyvin. Lopulta en enää uskaltanut muuta kuin moikata tavatessa ja samassa seurassa istuessa minut ingnoorasi tai tiuskaisi eriävän mielipiteen sanomisiini. Minun kiinnostuksen kohteet tai muu oli yhtäkkiä vastenmielistä ja "hän ei ymmärrä sellaisia ihmisiä". Lopulta tilanne kärsjistyi ja sai vihdoin kakistettua ulos, että minä olen ilkeä, ylimielinen ihminen ja olen häntä kohtaan hyökännyt henkilökohtaisesti. Selvisi, että samankaltaisesta huumorista huolimatta hän oli loukkaantunut minun vitseistä ja puheista, ymmärtänyt ihan väärin juttujani ja ottanut ne henkilökohtaisesti vaikkaitään tällaista tarkoitusperää minulla ei ole ollut. Kummallista kyllä, muilla kavereillani ei ole ollut ongelmia erottaa vitsejäni tai ottaa henkilökohtaisesti sanomisiani. Olin ihan pihalla, että mitä kummaa tapahtuu, miksi on suuttunut ja vihamielinen minua kohtaan vaikka en ole antanut mitään aihetta. Ei olla enää tekemisissä, koska piilovihaisuus ja varpailla olo on henkisesti raastavaa.

Mä taidan tuntee kys. naisen nykyään. Tai no, en enää pitkään aikaan ole ollut missään tekemisissä kun suuttui jostain ja pitää vihaa edelleen. Oltiin ihan kaverillisissa väleissä, sitten yhden harrastushommelin seuroissa oli kylmähkö. Ihmettelin, kun ei saunaseuraa mulle löytynyt (naisista), menin sitten oman mieheni kanssa saunaan ja meidän perässä tuli myöhemmin muutamia miehiä saunomaan mikä oli mulle ihan ok. Tästä akka oli kehittänyt verenpainetta, kun "lumppu menee miesten kanssa saunomaan, mikä se oikein luulee olevansa" oli vähän avautunut muille paikallaolleille. Ja siis huomionarvoista on se, että me mentiin ihan kaksistaan mieheni kanssa saunaan, reilusti myöhemmin tuli muuta porukkaa kysymään käykö meille jos tulevat myös. Myöhemmin sitten selvisi miksen kelvannut muille naisille saunaseuraksi, oli jo aiemmin levitellyt juttua, että olen lesbo ja saatan yrittää kähmiä saunassa.

Mulle ei ole selvinnyt, mistä on ottanut alunperin nokkiinsa ja millä oikeutti lesboherjauksen (ja mistä oli sen ees keksinyt?), mutta tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun on käynyt yhden naisen sotaansa jotakuta samoissa piireissä pyörivää kohtaan. Mysteeriksi jää aina, mitä väärää kulloinenkin uhri on todellisuudessa tehnyt.

Tällainen henkilö oli minun kämppäkaverinani! Sanni oli nimeltään. Ensin hän oli ihan  ylimpiä ystäviä minun kanssani, oli tulossa yhdessä kuntosalille, halusi pelata pleikkaria yhdessä, antoi minulle lahjoja. Sitten veti huutoraivareita, syytti minua "pahan" tekemisestä (mitä se sitten onkaan), paiskoi ovia, jopa uhkaili minua fyysisellä väkivallalla. Lopulta jouduimme palaveriin äitiemme ja koulukuraattoriemme kanssa. Siellä kävi ilmi, mitä kaikkea olin tehnyt väärin:

- Olin kutsunut hänen isäänsä mieheksi (naiseksiko sitten olisi pitänyt kutsua?)

- Olin sanonut "Ymmärrän, että se on varmasti ollut ikävää", kun hän oli kertonut äitinsä olevan neuroottinen siivousfanaatikko

- Olin kiinnostunut luonnontieteistä

- En ollut uskaltanut poistua huoneestani siivoamaan kämppäämme sen jälkeen, kun hän oli verbaalisesti uhannut koskemattomuuttani ja terveyttäni

- Kasvoistani näki, että olen paha ja ilkeä ihminen

Tiedän, että henkilö kuulostaa joltain uskonnolliselta fanaatikolta, kun syytti minua jonkin "pahan" tekemisestä ja luonnontieteistä pitämisestä, mutta ei hän kyllä koskaan ilmentänyt mitään uskonnollisia näkemyksiä mistään asioista, kuten ei hänen perheensäkään. En siis usko, että hän olisi ollut tällainen uskonnollisuuden vuoksi. Käsitin jopa, että hän olisi kenties ateisti (vaikken olekaan asiasta varma). Pahinta oli se, että hänen äitinsä oli hänen kanssaan joka asiasta samaa mieltä ja puolusti tytärtään kaikessa. Oli kuulemma aivan rationaalista kiusata minua niin, etten voinut omassa kodissani mennä turvassa vessaan, koska "kyllä sinä paha olet jos Sanni niin sanoo, Sannilla on sellainen lahja että hän näkee ihmisten sisimmän heidän kasvoistaan".

Kylällämme oli eräs kunnan omistama rakennus, jonka pihalla oli julkinen leikkikenttä. Rakennusta käytettiin mm. päiväkotina ja siellä pidettiin monia yleisiä tapahtumia, kuten kylän vuosittainen kirpputoripäivä. Talon piha oli aidattu, mutta porteista sai kulkea vapaasti. Aidat oli pystytetty vain lasten turvallisuuden vuoksi, talon vierestä kun kulki sekä autotie että junarata.

Tämä talo siirtyi sitten kunnalta yksityisomistukseen ja uudet omistajat halusivat siitä asuinrakennuksen. Asiasta ei tiedotettu, talon läheisyyteen ei asennettu kylttejä, portteja ei lukittu. Olin 12- tai 13-vuotias ja menimme kavereiden kanssa pihan leikkikentälle oleskelemaan täysin siinä uskossa, että talon pihalla saisi kulkea samoin kuin aina ennenkin. Sitten talon oviaukkoon ilmestyi nainen, joka huusi meille: "Tämä talo on nyt yksityisomistuksessa ja jos te ette siitä nyt sovinnolla suostu lähtemään, niin voin päästää täältä sisältä vihaiset koirat teidän kimppuunne"!

Meillä tuli vähän kiire lähteä. Miksei nainen olisi voinut tulla ystävällisesti sanomaan, että pihalla ei enää saisi oleskella? Olisimme voineet pahoitella tietämättömyyttämme ja lähteä muualle ihan ystävinä. Emme edes olleet mitään syljeskeleviä, rymyäviä, kaljoittelevia, kiroilevia keskisormenheiluttajateinejä, vaan ihan kiltisti keskenään juttelevia tyttöjä, jotka kiikkuivat nätisti pihan keinulaudalla. Ei tuolla naisella ollut mitään syytä olettaa, ettemme suostuisi lähtemään pihasta sovinnolla, ja vielä vähemmän hänellä oli syytä uhata meitä lapsia vihaisilla koirilla! Kävisi ehkä järkeen, jos kyseessä olisi vainoharhainen, alkoholia ja huumeita käyttävä/käyttänyt, mielenterveysongelmasta kärsivä yksinäinen ihminen. Silloin naisen käytöstä voisi ymmärtää paremmin, kun hän olisi "syyntakeeton" omaan käytökseensä. Mutta ikävä kyllä myöhemmin kävi ilmi, että nainen oli muuttanut taloon miehensä ja pienen vauvansa kanssa... Toivon vain, että tämä uhkailu oli naisen osalta pelkkä yksittäinen huonon päivän purkaus, eikä hänen tavallista käytöstään. Muuten voi vauvalla olla ikävä elämä tiedossa (vaikka kyseinen vauva taitaakin nykyään olla jo isompi lapsi). 

Kun olin lapsi/teini, isäni veti jäätävät kilarit siitä, että suljin huoneeni ikkunan hetkeksi. Oli kesä, ja kuulemma ikkunoiden olisi pitänyt olla talossa auki päivät pitkät. Hän rähjäsi tyyliin "pistä se ikkuna vielä kerrankin kiinni niin saat tuntea sen nahoissasi".

No, tässä ihan oma kilahdukseni, joka nolotti pitkään, tapahtumasta on nyt jo pitkälti yli kymmenen vuotta. Jouduin ennen juhannusta sairaalaan pahan tulehduksen vuoksi ja sain vahvat antibiootit ym. lääkkeet (ei kuitenkaan mitään tarttuvaa), mutta pääsin sitten kuitenkin juhannukseksi kotiin. Oltiin suunniteltu juhannukseksi mökkireissua kolmen pariskunnan kesken ja päätin, etten pilaa suunnitelmia, vaan lähdemme matkaan. Otin mukaan paljon luettavaa ym. ja makoilin pääasiassa sisällä mökissä muiden saunoessa, uidessa, pelaillessa ulkona. Paleli ja väsytti, mutta oli ihan kivaa päästä rantaan syömään muiden tekemiä grilliherkkuja ja sitten taas vetäydyin sairastamaan. Olin siis tehnyt selväksi, että tämä minulle ok, muut saavat nauttia juhannuksesta ihan niin kuin ovat suunnitelleetkin, en oikein edes olisi jaksanut seurustella.

Myöhään aattoiltana mieheni kävi kysymässä, että jaksanko tulla ulos, he alkavat paistaa muurinpohjalettuja. Olin jo nukkumassa ja sanoin jotenkin, että ei minulla ole nälkä, mutta miehen jo mentyä ovella lisäsin, että voisin myöhemmin syödä. No, hänhän ei tätä ollut kuullut. Kun sitten porukka joskus yöllä kömpi nukkumaan aloin mieheltä kysellä, että missä ne minun lettuni ovat. No, eihän niitä missään ollut, kun mies ei ollut kuullut, että niistä hiljaisella äänellä olin puhunut hänen ulos mentyään. Oli vain noteerannut sen, että minulla ei ole nälkä. Aloin sättimään miestäni ajattelemattomuudesta ja itsekkyydestä ja ties mistä niin, että varmaan kaikki kuulivat, luulen, että vain olivat nukkuvinaan. Kun olin aikani mesonnut, lähti mies ulos, koska varmasti häntä nolotti niin paljon puolestani ja samalla taisi saada siinä muutkin osansa...ei todellakaan yhtään minun tapaistani kielenkäyttöä, varsinkaan muiden kuullen ja kyllä nolotti jälkeen päin. Luulen, että lääkkeet ja tulehduksesta johtuva väsymys ja kurja olo saivat tällaisen reaktion aikaan, mutta silti, noloa. Aamulla tähän ei palattu ja juhannuksen vietto jatkui hyvillä mielin ;)

Ehkä te olitte ne kymmenennet ulkopuoliset pihalla sinä päivänä ja naisella vain läikkyi yli. Ei ehkä tiennyt ostaessaan, että tuli ostaneeksi yleisen leikkipaikan.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä te olitte ne kymmenennet ulkopuoliset pihalla sinä päivänä ja naisella vain läikkyi yli. Ei ehkä tiennyt ostaessaan, että tuli ostaneeksi yleisen leikkipaikan.

Eiköhän nainen tiennyt ostavansa talon kunnalta. Ja eikö häntä olisi pitänyt jo ennen ostopäätöksen tekemistä informoida siitä, että tontilla oleva leikkipaikka, joka on suuri ja päiväkodin käyttöön soveltuva, on aikaisemmin ollut yleisessä käytössä? Se kun minusta ainakin on ihan persutietoa talosta ja sen tontista... Jos kyseessä olisi ollut päivän kymmenennet pihallaoleskelijat, niin eikö uusilla omistajilla sitten olisi käynyt mielessä laittaa portti lukkoon tai vaikka ensiavuksi selkeät aaneloset pihan sisäänkäyntien luokse, joissa kerrotaan että pihalla ei enää saa olla? Ei siivosti leikkiviä lapsia saa uhata vihaisilla koirilla siksi, jos ei itse ymmärrä julkisen leikkipaikan olevan julkisessa käytössä, eikä ymmärrä ilmoittaa ihmisille että pihalle ei enää saa tulla.

Mun eksä (mies) suuttui aina katsottuaan palkkakuitin loppusumman. Välillä heitteli astioita seinään tai repäisi teatraalisesti paidan rikki kauluksesta alas asti kaksin käsin.

Oli ennen meidän suhdetta saanut raha-asiansa solmuun ja ulosotto vei aina osansa palkasta.

Luulisi että siihen osaisi suhtautua ajan kanssa, mutta ei. Hän teki vuorotyötä tuntipalkalla, joten kai ne ansiot vaihteli.

Hän saattoi suuttua lähes mistä vain. Oli aika arvaamaton ja pelottavakin joskus. Onneksi lapsia ei siihen suhteeseen tullut, koiraakin pelotti aina ja siitä tunnen syyllisyyttä. Pari vuotta oltiin yhdessä ja nykyään hämmästelen miten sitä oikeasti jaksoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

Onkohan meillä ollut sama opiskelukaveri :D

Tuo tapaus nimittäin aina välillä oli ylin ystäväni ja joskus ei puhunut mulle mitään. Teki selväksi, että on vihainen, mutta ei kertonut miksi, enkä kertakaikkiaan keksinyt syytä.

Kerran aamulla siis tultiin kouluun ja moikkasin normaalisti, mutta tämä ihminen ei sanonut mitään, käyttäytyi kuin olisin ilmaa. Piti tehdä yhdessä esitelmä koulun jälkeen, mutta tämä ilmoitti, että on tehty jo. Hauskintahan tässä on, että edellisenä päivänä "oltiin kavereita", sovittiin että seuraavana päivänä jäädään se esitelmä tekemään ja normaalit heipat sanottiin kun lähdettiin kotiin, eikä oltu tekemisissä kuin seuraavana aamuna, jolloin hän oli syvästi loukkaantunut :D

Ei se ystävyyssuhde sitten jatkunut opintojen loppumisen jälkeen.

Minulla on varmaan sama tyyppi kanssa ollut opiskelukaverina, ehtivä tyyppi! Eka ja oikeastaan melkein tokakin vuosi oltiin aika tiiviisti kavereita, oli mukavaa ja kyläiltiin ahkerasti kun vielä melkein naapurissa asuttiin. Koulutyöt aina samassa ryhmässä ja muuta vastaavaa. Käytös alkoi pikkuhiljaa muuttumaan, yhtäkkiä saattoi johonkin sanomiseeni tiuskaista vastauksen, ilmoitti varaavansa eri ryhmätyöryhmän, luokassa vaihtoi paikkaa yms muuta pientä. Minä ajattelin vaan, että paha päivä tai vastaavaa, kysyttäessä kuulemma kaikki oli hyvin. Lopulta en enää uskaltanut muuta kuin moikata tavatessa ja samassa seurassa istuessa minut ingnoorasi tai tiuskaisi eriävän mielipiteen sanomisiini. Minun kiinnostuksen kohteet tai muu oli yhtäkkiä vastenmielistä ja "hän ei ymmärrä sellaisia ihmisiä". Lopulta tilanne kärsjistyi ja sai vihdoin kakistettua ulos, että minä olen ilkeä, ylimielinen ihminen ja olen häntä kohtaan hyökännyt henkilökohtaisesti. Selvisi, että samankaltaisesta huumorista huolimatta hän oli loukkaantunut minun vitseistä ja puheista, ymmärtänyt ihan väärin juttujani ja ottanut ne henkilökohtaisesti vaikkaitään tällaista tarkoitusperää minulla ei ole ollut. Kummallista kyllä, muilla kavereillani ei ole ollut ongelmia erottaa vitsejäni tai ottaa henkilökohtaisesti sanomisiani. Olin ihan pihalla, että mitä kummaa tapahtuu, miksi on suuttunut ja vihamielinen minua kohtaan vaikka en ole antanut mitään aihetta. Ei olla enää tekemisissä, koska piilovihaisuus ja varpailla olo on henkisesti raastavaa.

Samanlaisesta kokemuksia. Ja täysin samaa mieltä, että piilovihaisuus ja sitä kautta varpaillaan olo on todella raskasta. Mutta sitä nämä marttyyriloukkaantujat eivät varmasti ymmärrä, koska kaikki pyörii sen oman itsen ja oman loukkaantumiaen ympärillä.

Olen itse jättänyt tällaisen henkilön lähipiiristä pois.

Varmaksi en voi tietää kun ei koskaan sanonut suoraan, mutta luulen entisen ystäväni loukkaantuneen kun pudotin painoa. Olin siis ennen ylipainoinen ja laihdutuksen jälkeen jopa hoikka, ystävä oli aina ollut normaalipainoinen.

Elämäntaparemontin alussa kuittaili lähinnä siitä, etten syönyt enää santsikierrosta kakkua tai pullaa tapaamisilla. (Tämä oli vähän outoa, koska ongelmani ei koskaan ollut annoskoot vaan napostelu enkä ennenkään juuri santsaillut) "Mikäs nyt on kun Liisalle ei enää pulla maistu, kyllä ennen söit kunnolla" Jos erehdyin kommentoimaan painon putoamista sanallakaan, vastaus oli hyvin töykeä "No onpas nyt niin hienoa" tai muuta vastaavaa.

Kun vaatekoko oli jo pudonnut melko reilusti, alkoi ystävä haukkua pukeutumistani. Käytin kuulemma aivan liian paljastavia vaatteita ja näytin halvalta, ei sitä kroppaa ole koko ajan pakko esitellä, laita nyt jotain päällesi jne. En siis tosiaankaan pukeutunut mitenkään paljastavasti, vaan painon pudottua saatoin käyttää maksimekon sijaan farkkuja ja paljastaa baarissa käsivarret, kun ei enää tarvinnut hävetä valtavia alleja.

Olin kuulemma muuttunut pinnalliseksi ja ärsyttäväksi, vaikka en alun perinkään pudottanut painoa ulkonäön vaan terveydentilan vuoksi ja ainoa muutos käyttäytymisessäni oli se, etten enää napostellut herkkuja entiseen tahtiin ja liikuin hieman enemmän.

Välit menivät lopulta kokonaan, kun kaveri alkoi halveksua oikeastaan koko olemassaoloani. Jos juttelin baaritiskillä ohimennen miehen kanssa, olin kuulemma m*nan perässä juokseva tyhjäpää ja häntä hävetti. Vaatekaupoilla ehdotteli minulle neljä kokoa liian suuria vaatteita plusosastolta, ja suuttui verisesti kun ystävällisestä hymähdin että taitaa olla ihan liian isoja minulle nuo. En enää ehdotellut hänelle tapaamisia, koska en jaksanut kuunnella haukkumista ja hänkin lakkasi pyytämästä minua mihinkään ulos kanssaan.

Oli siis ihan täysjärkinen nainen ennen, mutta muuttui yllättäen todella ilkeäksi kun painoni putosi :(

Nyt kun oikein kaivelen, niin muistuu kuin muistuukin mieleeni aivan käsittämätön episodi isosiskoni kanssa niiltä vuosilta, kun opiskelin toisella paikkakunnalla.

Hieman taustoja: Siskoni on minua kahdeksan vuotta vanhempi, eli aika pitkään sai paistatella nuorimmaisuuttaan. Lapsuudessani kiusasi ja uunotti minua usein, ja taisi pariin kertaan toivoakin ettei minua olisi olemassakaan. Perus-sisarusmeininkiä siis, joka kuitenkin laantui minun ja hänen varttuessaan - tai niin ainakin luulin.

No. Aloitin siis oman alani opinnot toisella paikkakunnalla, ja sisko auttoi kyllä muutossa ja muistaakseni lausui parit tsemppisanatkin opintojen alkuun. Kaikki sujui perhe- yms. tapaamisissa meidän mittapuullamme tavallisesti eli suomalaisittain estyneen kohteliaasti, kunnes Jotakin Tapahtui. Mitä, sitä en tiedä tänäkään päivänä.

Yhtäkkiä vain huomasin, että siskoa selvästi nyppi jokin. Kaikki vähäinenkin yhteydenpito tyrehtyi kuin seinään, paitsi jos minusta oli jotakin hyötyä (muuttoapua, siivousapua, oman henkilökunta-aleni lypsämistä jne). Tapaamisissa ei huomioinut mitenkään ja tervehtikin vain äidin tuputtamana. Omiin tupareihinsa, joita tänä aikana ehti olla kokonaista kolme, hän kutsui kyllä ilomielin veljemme mutta ei minua. Minä muistin syntymäpäivänsä, hän ei todellakaan minun. Kun avomieheni jätti minut toisen naisen takia ja tyhjensi mennessään yhteisen tilimme, ei siskosta kuulunut pihaustakaan. Yli vuoden kuluttua tapahtuneesta otti kyllä mielin kielin taas yhteyttä, oli henksualelle taas kipeästi käyttöä, nääs.

Eli tämä on ehdottomasti naurettavin suutahdus monestakin syystä, ei vähiten siksi että sisko oli tapahtumasarjan alussa jo kolmekymppinen. Nyt välimme ovat kai ihan hyvät, vaikka kaikenlaista lokkeilua pitääkin edelleen varoa.

Jos joku lukija nyt tuntee piston sydämessään ja tietää olleensa kuvatunlaisessa skenaariossa ns. antavana osapuolena, niin olisi kiva kyllä saada tietää se, että mistä vitusta se kenkä silloin niin puristi :)

Ajattelin näitä lukiessa että huh helpotusta kun en tunne ketään tällaista ihmistä... Mutta tunnenpas kuitenkin :D tajusin kun osui silmiin kertomus toisten puolesta loukkaantujasta. Työkaverini on toisten puolesta loukkaantuja. Vähän väliä töissä sanomassa toisille: "voi että kun tuli paha mieli sun puolesta kun Se ja se sanoi sulle äsken niin ikävästi, oi voi voi, kuin se nyt niin pahasti sanoi". Tämä sellaisella super dramaattisella äänensävyllä, kauhistuneena :D ja keskustelut joita hän kommentoi ovat olleet aivan normaaleja, vailla minkäänlaista loukkaamistarkoitusta tai draamaa. Mikä on vinksahtanut tällaisen lumihiutaleen päässä? Tylsä elämä? Hakee jännitystä?