Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Vierailija kirjoitti:

Olin laihduttanut ja aloittanut kuntoilun, jonka seurauksena olin pudottanut vajaa 10 kg. Olin kuntokuurin alussa normaalipainon ylärajoilla, ja normaalipainoinen kun tavoitteeseni pääsin. En koskaan mainostanut kaverilleni kuntokuuriani, mutta pidin kiinni esim. karkkipäivästä, joka oli vain kerran viikossa koska sokerin syöminen oli minulle ongelma. Kaverini oli 10-15 kg ylipainoinen ja oli alkujaankin vastaan tätä kuntokuuriani, hänen mielestään "ihmisen pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on" ja "naisella kuuluu olla muotoja" - joo, muotoja muttei mielestäni muodoiksi lueta uimarengasta vyötäröllä, jonka sulatin ja paransin huomattavasti omaa tyytyväisyyttäni ulkonäkööni. Kaverini kilahti täysin kun en ostanut hänen seuraksi karkkia päivänä, joka ei ollut karkkipäiväni (en siis mitenkään valittanut että hän osti). Olin kuulemma hullu kyylä jolle ulkonäkö oli kaikki kaikessa ja sitä paitsi aivan liian laiha, tissini roikkuivat kuulemma. Ihan ystävyytemme loppumiseen asti tämä kaveri jaksoi jankuttaa painostani, ja siitä miten huonolta näytin laihtuneena. Toki hän mainosti aina miten tyytyväinen oli omaan pullamössöruhoonsa.

Vastaavia kilahtamisia ja halventavia kommentteja tulee ihmisiltä netissä, kun joku kertoo käyvänsä säännöllisesti salilla. On itsekeskeinen, ulkonäkökeskeinen, luonteeltaan täysi paska, lihasta aivojen tilalla jne. Kuntosaleilla kuitenkin käy ihan kaikenlaisia ihmisiä. Joku treenaa maksimaalista lihasmassaa, joku kuntoutuu lonkkaleikkauksesta, joku laihduttaa, joku ihan vain tykkää treenata omaksi ilokseen ja peruskunnon säilyttämiseksi. Kukaan siellä ei ole tyhmä tai itsekäs siksi että treenaa (muista syistä toki voi olla). Se että minä viihdyn salilla enkä esim. joukkuepeleissä tai lenkkipolulla ei ole arvostelua ketään kohtaan, enkä pidä muita asioita harrastavia huonompina ihmisinä.

Jostain syystä näitä kilahduksia harvemmin kehdataan harrastaa livenä.

Ystävä tykkäsi heikkoa itsetuntoaan pönkittääkseen puhua pahaa niin tuttavista, julkkiksista kuin ohikulkijoistakin. Otti aina näyttävästi nokkiinsa, jos muut ei menneet haukkumiseen mukaan. Tiukkasi että "haluisitko muka ite näyttää tolta/painaa ton verran/tehdä noin idioottimaisesti?" En, mutta voin jopa hyväksyä että joku toinen haluaa/joutuu, vaikka en ite sitä omalle kohdalle haluaisi. Mitä minua siihen kaivataan tuomitsemaan. Ei muuten ole ystävä enää, kyllästyin siihen ainaiseen negatiivisuuteen.

Mulla oli vuosia kaveri, joka kilahteli ja murjotti milloin mistäkin. Vaikka olimme yläasteella kavereita, hän toisinaan myös kiusasi ja vähätteli minua. Ja kuitenkin kaikki, mitä MINÄ sanoin, oli kuulemma jonkinlainen piikki häntä kohtaan. Jokainen kommenttini - vaikka se ei olisikaan liittynyt häneen - oli piiloviesti siitä, kuinka hän on lihava/ruma/tyhmä. Koska hän oli luokallamme suosittu, muut tytöt menivät ilomielin mukaan hänen kilahteluihinsa. Yksi tämän kaverin parhaimmista kiukkukohtauksistaan tuli siitä, kun kävimme porukalla kaupassa, enkä minä halunnut ostaa sipsiä (tjsp.) kuten muut. Sain kuulla olevani tiukkis, anorektikko ja ties mitä.

Sama meno jatkui yläasteen jälkeenkin. Minä ja muut kaverimme emme saaneet puhua esim. opiskeluistamme hänen seurassaan, koska hän itse ei opiskellut ja tunsi siis itsensä ulkopuoliseksi. Emme saaneet puhua myöskään työ- tai raha-asioista, koska ne ahdistivat häntä. Kerran erehdyin puhumaan jotain kesätyöstäni, ja tämä kaveri veti taas vuosisadan kiukkukohtauksen.

Onneksi emme ole enää tekemisissä. Hän imi minusta pois kaiken positiivisuuden kuin joku iilimato.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnustaudun kilahtajaksi. Kotona saatan saada totaalisen räjähdyksen jostain pikkuasiasta, vaikka siitä että kaupasta ei ole tuotu jotain mun mielestä tärkeää ruokatavaraa. Yleensä sitä tajuaa jo kilahtaessa, että tässä ei ole mitään järkeä kiukutella mutta en vaan osaa lopettaa. Sitten kun puhti on mennyt, käyn pyytelemässä perheenjäseniltä anteeksi. Omalta kohdalta kyse on usein siitä, että olen kiukkuinen jostain muusta asiasta, vaikka ikävästä työpäivästä, joku asiakas ollut hankala tms. ja sitten kotona joku pikkuasia katkaisee pinnan. Onneksi tätä ei tapahdu usein, mutta kyllä perheessä muilla on kestämistä.

Näistäkin jutuista mitä tässä on ollut, voisin lyödä vetoa että se kiukuttelija häpeää omaa toimintaansa ja sitten ei kehtaa tunnustaa asiaa ja sitten kiukuttelee lisää.

Omasta kokemuksesta sanoisin, että mulle ei ainakaan auta mikään mitä vastapuoli sanoo. Tämä on ihan oma ongelma ja itse pitäisi osata lopettaa ja pyytää anteeksi. Itse yritän kovasti opetella hillitsemään itseäni kun huomaan jostain älyttömästä asiasta hermostuvan. Mutta juuri vähän aikaa sitten pilasin kiukkuilulla perheen yhteisen päivän ja vieläkin kaduttaa ja harmittaa.

Kyse on älykkyydestä. Kaikilla ei vain kertakaikkiaan riitä äly käyttäytyä kunnolla. Normaaliälyinen ihminen ymmärtää millainen käytös loukkaa ja harmittaa muita ja osaa olla huutamatta tiskiin ihan kaikkea ajattelemaansa. Tyhmä ei vaan osaa. Edes laskea viiteen saati suhteuttaa asioita.

Totta, ja tähän voidaan vielä nostaa todisteeksi (vaikkakaan ei tieteellisin menetelmin todistetuksi) tapetille Freudin id, det ja jag. (Mitkä nyt sitten lienevätkään suomeksi.. Kunnioitusta ei riitä alkuperäisen viestin kirjoittajalle sen vertaa että kiinnostaisi ottaa selvää, saatika kaivella muistia.)

Vierailija kirjoitti:

Kun lasta ei opeteta kohtaamaan negatiivisia tunteitaan niin niistä tulee aikuisena tällaisia turhanraivoajia.

Totta. Mielestäni kaikkien ihmisten tulisi tutustua edes kehityspsykologian perusteisiin ja tunneälyn muodostumiseen varhaisista vaiheista lähtien. Monet ihmiset kokisivat ahaa-elämyksiä, kun soveltaisivat mm.kiintymyssuhdeteoriaa ja muita varhaisen vuorovaikutuksen tieteellisiä näkökulmia omaan elämäänsä sekä käyttäytymiseensä.

Tunneäly on muuten elämän ja menestyksen kannalta paljon tärkämpi kuin älykkyys (IQ). Ihminen voi olla vaikka minkälainen nero ja huippuarvosanat koulussa, mutta sosiaalisten kykyjen ja tunnesätelyn taidot määrittelevät eniten ihmisten menestystä ja pärjäämistä yhteiskunnassa. Toki jotkut onnistuvat kiipeämään hyvin korkealle, vaikka olisivatkin ihan täys sosiopaatteja tai narsisteja. Mutta toisaalta normaalit, terveet ihmiset eivät osaa sellaisia kadehtia, koska loppuviimein elämässä merkityksellisintä on hyvät ihmissuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Oivoi, minulla oli sellainen "ystävä", siis luulin useammankin vuoden meidän olleen hyviä ystäviä ilman mitään ongelmia. Jokin hänessä sitten muuttui pikkuhiljaa. No, hänellä tässä ystävyyssuhteemme loppuaikana tapana suuttua ihan älyttömistä jutuista. Siis niissä ei ollut mitään järkeä. Jollain kierolla tavalla hän onnistui aina kääntämään nämä absurdit jutut niin, että ne vaikutti (hänen mielestään) järkeviltä. Täydellistä manipuloimista hänen tunnekuohahduksien ja syyttelevän sävyn siivittämänä. En tajua, miten ihminen voi muuttua niin radikaalisti lyhyessä ajassa (tai paljastua tuollainen puoli pitkän ajan päästä?).

En jaksa edes käydä tässä läpi niitä tilanteita, sillä usein ne olivat vieläpä hyvin pieniä ja mitättömiä, siksi niitä on niin vaivalloista selittää, koska niissä ei ollut mitään logiikkaa. Plus en halua tulla tunnistetuksi, hän aiheutti minulle jo tarpeeksi henkistä vahinkoa ja ahdistusta... Luulin jo, että kykenen heti tunnistamaan tuollaiset manipuloivat, tunneälyltään vajaat ihmistyypit, sillä niitä on riittänyt varhaisesta lapsuudesta aina korkeakouluun ja työelämään asti. Mutta tämä ihminen romutti kyllä osittain uskoni ja luottamuksen ihmisiin. Ehkä juuri sen takia, kun ne jutut tulivat ihan puskista ja tämä piirre ei tullut hänestä esiin monien ensimmäisten vuosien aikana.

Hmm, enemmän alapeukkuja saanut näköjään tämä kommentti. Ihan uteliaisuudesta kysyn, että miksi? Siis onko suurin osa ihmisistä sitä mieltä, että a)kommentti oli vääränlainen tähän ketjuun ja olisi pitänyt kertoa erikseen tästä entisen kaverin kilari-tilanteista b) kommentti/tarina ei ole uskottava eikä ihmiset tiedä, miten ahdistavaa tuollaisen kilari-ihmisen kanssa voi olla c) palstailijoilla ei muuten vain riitä sympatiaa kirjoittajaa kohtaan d)kommentti oli liian pitkä...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oivoi, minulla oli sellainen "ystävä", siis luulin useammankin vuoden meidän olleen hyviä ystäviä ilman mitään ongelmia. Jokin hänessä sitten muuttui pikkuhiljaa. No, hänellä tässä ystävyyssuhteemme loppuaikana tapana suuttua ihan älyttömistä jutuista. Siis niissä ei ollut mitään järkeä. Jollain kierolla tavalla hän onnistui aina kääntämään nämä absurdit jutut niin, että ne vaikutti (hänen mielestään) järkeviltä. Täydellistä manipuloimista hänen tunnekuohahduksien ja syyttelevän sävyn siivittämänä. En tajua, miten ihminen voi muuttua niin radikaalisti lyhyessä ajassa (tai paljastua tuollainen puoli pitkän ajan päästä?).

En jaksa edes käydä tässä läpi niitä tilanteita, sillä usein ne olivat vieläpä hyvin pieniä ja mitättömiä, siksi niitä on niin vaivalloista selittää, koska niissä ei ollut mitään logiikkaa. Plus en halua tulla tunnistetuksi, hän aiheutti minulle jo tarpeeksi henkistä vahinkoa ja ahdistusta... Luulin jo, että kykenen heti tunnistamaan tuollaiset manipuloivat, tunneälyltään vajaat ihmistyypit, sillä niitä on riittänyt varhaisesta lapsuudesta aina korkeakouluun ja työelämään asti. Mutta tämä ihminen romutti kyllä osittain uskoni ja luottamuksen ihmisiin. Ehkä juuri sen takia, kun ne jutut tulivat ihan puskista ja tämä piirre ei tullut hänestä esiin monien ensimmäisten vuosien aikana.

Hmm, enemmän alapeukkuja saanut näköjään tämä kommentti. Ihan uteliaisuudesta kysyn, että miksi? Siis onko suurin osa ihmisistä sitä mieltä, että a)kommentti oli vääränlainen tähän ketjuun ja olisi pitänyt kertoa erikseen tästä entisen kaverin kilari-tilanteista b) kommentti/tarina ei ole uskottava eikä ihmiset tiedä, miten ahdistavaa tuollaisen kilari-ihmisen kanssa voi olla c) palstailijoilla ei muuten vain riitä sympatiaa kirjoittajaa kohtaan d)kommentti oli liian pitkä...?

Olisihan näitä kilaritilanteita voinut vähän avat, tuollainen ympäripyöreä sepostus on aika tylsää luettavaa kun tarkoituksena on vähän kauhistella ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oivoi, minulla oli sellainen "ystävä", siis luulin useammankin vuoden meidän olleen hyviä ystäviä ilman mitään ongelmia. Jokin hänessä sitten muuttui pikkuhiljaa. No, hänellä tässä ystävyyssuhteemme loppuaikana tapana suuttua ihan älyttömistä jutuista. Siis niissä ei ollut mitään järkeä. Jollain kierolla tavalla hän onnistui aina kääntämään nämä absurdit jutut niin, että ne vaikutti (hänen mielestään) järkeviltä. Täydellistä manipuloimista hänen tunnekuohahduksien ja syyttelevän sävyn siivittämänä. En tajua, miten ihminen voi muuttua niin radikaalisti lyhyessä ajassa (tai paljastua tuollainen puoli pitkän ajan päästä?).

En jaksa edes käydä tässä läpi niitä tilanteita, sillä usein ne olivat vieläpä hyvin pieniä ja mitättömiä, siksi niitä on niin vaivalloista selittää, koska niissä ei ollut mitään logiikkaa. Plus en halua tulla tunnistetuksi, hän aiheutti minulle jo tarpeeksi henkistä vahinkoa ja ahdistusta... Luulin jo, että kykenen heti tunnistamaan tuollaiset manipuloivat, tunneälyltään vajaat ihmistyypit, sillä niitä on riittänyt varhaisesta lapsuudesta aina korkeakouluun ja työelämään asti. Mutta tämä ihminen romutti kyllä osittain uskoni ja luottamuksen ihmisiin. Ehkä juuri sen takia, kun ne jutut tulivat ihan puskista ja tämä piirre ei tullut hänestä esiin monien ensimmäisten vuosien aikana.

Hmm, enemmän alapeukkuja saanut näköjään tämä kommentti. Ihan uteliaisuudesta kysyn, että miksi? Siis onko suurin osa ihmisistä sitä mieltä, että a)kommentti oli vääränlainen tähän ketjuun ja olisi pitänyt kertoa erikseen tästä entisen kaverin kilari-tilanteista b) kommentti/tarina ei ole uskottava eikä ihmiset tiedä, miten ahdistavaa tuollaisen kilari-ihmisen kanssa voi olla c) palstailijoilla ei muuten vain riitä sympatiaa kirjoittajaa kohtaan d)kommentti oli liian pitkä...?

A

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä on se, kun joku suuttuu jostain eikä suostu edes kertomaan, mistä. Jokunen vuosi sitten opiskellessani olin tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa ja voi kiesus että oli rasittavaa. Minun olisi muka pitänyt itse hoksata, missä kohden mokasin. No en todellakaan hoksannut. Tietoisesti en ollut häntä millään tavoin loukannut - en yleensäkään näe mitään syytä ketään loukata joten miksi halvatussa olisin niin tehnyt?! Mutta meillä on kaikilla omat kipukynnyksemme ja hänellä se oli tosi alhaalla. Siis miten voisin korjata käytöstäni, jos en edes tiedä, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin??!!

Onkohan meillä ollut sama opiskelukaveri :D

Tuo tapaus nimittäin aina välillä oli ylin ystäväni ja joskus ei puhunut mulle mitään. Teki selväksi, että on vihainen, mutta ei kertonut miksi, enkä kertakaikkiaan keksinyt syytä.

Kerran aamulla siis tultiin kouluun ja moikkasin normaalisti, mutta tämä ihminen ei sanonut mitään, käyttäytyi kuin olisin ilmaa. Piti tehdä yhdessä esitelmä koulun jälkeen, mutta tämä ilmoitti, että on tehty jo. Hauskintahan tässä on, että edellisenä päivänä "oltiin kavereita", sovittiin että seuraavana päivänä jäädään se esitelmä tekemään ja normaalit heipat sanottiin kun lähdettiin kotiin, eikä oltu tekemisissä kuin seuraavana aamuna, jolloin hän oli syvästi loukkaantunut :D

Ei se ystävyyssuhde sitten jatkunut opintojen loppumisen jälkeen.

Minulla on varmaan sama tyyppi kanssa ollut opiskelukaverina, ehtivä tyyppi! Eka ja oikeastaan melkein tokakin vuosi oltiin aika tiiviisti kavereita, oli mukavaa ja kyläiltiin ahkerasti kun vielä melkein naapurissa asuttiin. Koulutyöt aina samassa ryhmässä ja muuta vastaavaa. Käytös alkoi pikkuhiljaa muuttumaan, yhtäkkiä saattoi johonkin sanomiseeni tiuskaista vastauksen, ilmoitti varaavansa eri ryhmätyöryhmän, luokassa vaihtoi paikkaa yms muuta pientä. Minä ajattelin vaan, että paha päivä tai vastaavaa, kysyttäessä kuulemma kaikki oli hyvin. Lopulta en enää uskaltanut muuta kuin moikata tavatessa ja samassa seurassa istuessa minut ingnoorasi tai tiuskaisi eriävän mielipiteen sanomisiini. Minun kiinnostuksen kohteet tai muu oli yhtäkkiä vastenmielistä ja "hän ei ymmärrä sellaisia ihmisiä". Lopulta tilanne kärsjistyi ja sai vihdoin kakistettua ulos, että minä olen ilkeä, ylimielinen ihminen ja olen häntä kohtaan hyökännyt henkilökohtaisesti. Selvisi, että samankaltaisesta huumorista huolimatta hän oli loukkaantunut minun vitseistä ja puheista, ymmärtänyt ihan väärin juttujani ja ottanut ne henkilökohtaisesti vaikkaitään tällaista tarkoitusperää minulla ei ole ollut. Kummallista kyllä, muilla kavereillani ei ole ollut ongelmia erottaa vitsejäni tai ottaa henkilökohtaisesti sanomisiani. Olin ihan pihalla, että mitä kummaa tapahtuu, miksi on suuttunut ja vihamielinen minua kohtaan vaikka en ole antanut mitään aihetta. Ei olla enää tekemisissä, koska piilovihaisuus ja varpailla olo on henkisesti raastavaa.

Mä taidan tuntee kys. naisen nykyään. Tai no, en enää pitkään aikaan ole ollut missään tekemisissä kun suuttui jostain ja pitää vihaa edelleen. Oltiin ihan kaverillisissa väleissä, sitten yhden harrastushommelin seuroissa oli kylmähkö. Ihmettelin, kun ei saunaseuraa mulle löytynyt (naisista), menin sitten oman mieheni kanssa saunaan ja meidän perässä tuli myöhemmin muutamia miehiä saunomaan mikä oli mulle ihan ok. Tästä akka oli kehittänyt verenpainetta, kun "lumppu menee miesten kanssa saunomaan, mikä se oikein luulee olevansa" oli vähän avautunut muille paikallaolleille. Ja siis huomionarvoista on se, että me mentiin ihan kaksistaan mieheni kanssa saunaan, reilusti myöhemmin tuli muuta porukkaa kysymään käykö meille jos tulevat myös. Myöhemmin sitten selvisi miksen kelvannut muille naisille saunaseuraksi, oli jo aiemmin levitellyt juttua, että olen lesbo ja saatan yrittää kähmiä saunassa.

Mulle ei ole selvinnyt, mistä on ottanut alunperin nokkiinsa ja millä oikeutti lesboherjauksen (ja mistä oli sen ees keksinyt?), mutta tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun on käynyt yhden naisen sotaansa jotakuta samoissa piireissä pyörivää kohtaan. Mysteeriksi jää aina, mitä väärää kulloinenkin uhri on todellisuudessa tehnyt.

Tällainen henkilö oli minun kämppäkaverinani! Sanni oli nimeltään. Ensin hän oli ihan  ylimpiä ystäviä minun kanssani, oli tulossa yhdessä kuntosalille, halusi pelata pleikkaria yhdessä, antoi minulle lahjoja. Sitten veti huutoraivareita, syytti minua "pahan" tekemisestä (mitä se sitten onkaan), paiskoi ovia, jopa uhkaili minua fyysisellä väkivallalla. Lopulta jouduimme palaveriin äitiemme ja koulukuraattoriemme kanssa. Siellä kävi ilmi, mitä kaikkea olin tehnyt väärin:

- Olin kutsunut hänen isäänsä mieheksi (naiseksiko sitten olisi pitänyt kutsua?)

- Olin sanonut "Ymmärrän, että se on varmasti ollut ikävää", kun hän oli kertonut äitinsä olevan neuroottinen siivousfanaatikko

- Olin kiinnostunut luonnontieteistä

- En ollut uskaltanut poistua huoneestani siivoamaan kämppäämme sen jälkeen, kun hän oli verbaalisesti uhannut koskemattomuuttani ja terveyttäni

- Kasvoistani näki, että olen paha ja ilkeä ihminen

Tiedän, että henkilö kuulostaa joltain uskonnolliselta fanaatikolta, kun syytti minua jonkin "pahan" tekemisestä ja luonnontieteistä pitämisestä, mutta ei hän kyllä koskaan ilmentänyt mitään uskonnollisia näkemyksiä mistään asioista, kuten ei hänen perheensäkään. En siis usko, että hän olisi ollut tällainen uskonnollisuuden vuoksi. Käsitin jopa, että hän olisi kenties ateisti (vaikken olekaan asiasta varma). Pahinta oli se, että hänen äitinsä oli hänen kanssaan joka asiasta samaa mieltä ja puolusti tytärtään kaikessa. Oli kuulemma aivan rationaalista kiusata minua niin, etten voinut omassa kodissani mennä turvassa vessaan, koska "kyllä sinä paha olet jos Sanni niin sanoo, Sannilla on sellainen lahja että hän näkee ihmisten sisimmän heidän kasvoistaan".

Sannihan oli siis kuuluisa palstanäkijä :D

Töissä kahvitauolla eräs nainen avautui mt-ongelmistaan kaverilleen. Kuulin puhetta, mutten sen ihmeemmin kuunnellut, näppäilin puhelintani ja hörpin ajatuksissani kahvia. Yhtäkkiä tämä avautuja tuijottaa mua ja huutaa että "sinäkin siinä, olet muka kuulematta. Mä tässä puhun asioista niinkui ne on ja kerron suoraan että syön sitä ja sitä lääkettä kun sattuu olemaan ongelmia. Sulla ei sitten ole tähän mitään sanottavaa????" Katsoin hölmönä, enkä keksinyt muuta kuin liueta paikalta.

entinen työpaikka kirjoitti:

Töissä kahvitauolla eräs nainen avautui mt-ongelmistaan kaverilleen. Kuulin puhetta, mutten sen ihmeemmin kuunnellut, näppäilin puhelintani ja hörpin ajatuksissani kahvia. Yhtäkkiä tämä avautuja tuijottaa mua ja huutaa että "sinäkin siinä, olet muka kuulematta. Mä tässä puhun asioista niinkui ne on ja kerron suoraan että syön sitä ja sitä lääkettä kun sattuu olemaan ongelmia. Sulla ei sitten ole tähän mitään sanottavaa????" Katsoin hölmönä, enkä keksinyt muuta kuin liueta paikalta.

Käskisin pitää turpansa kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini halusi varata ajan yksityiselle lääkärille, koska terveyskeskuksesta ei saanut nopeasti lääkäriaikaa. Hän pyysi minulta lainaan 70 e ja lupasi maksaa sen takaisin seuraavan kuun palkasta. Vaiva jonka takia hän lääkäriin meni, osoittautui onneksi ohimeneväksi, joskin toipumiseen menisi noin kuukausi ja sen aikana tulisi olla vähän normaalia varovaisempi.

Vaan eipä näkynyt rahoja seuraavassa kuussa ja laitoin kaverilleni WhatsApp:issa viestiä asiasta. Seuraavana päivänä ei ollut kuulunut vastausta, mutta kaveri oli kuitenkin nähnyt viestin. Laitoin perään toisen viestin, ja lopulta kolmannen ja neljännenkin. Neljän päivän kuluttua kaveri viimein vaivautui vastaamaan suunilleen näin: "Tuleeko hyvä mieli, kun hiillostat sairasta ja köyhää ihmistä? V***u mikä tunteeton ihmisp*ska sä olet!"

Välit meni poikki. Muutaman kuukauden kuluttua kaveri kuitenkin maksoi summan tililleni (hänellä oli tilinumeroni entuudestaan) ja laittoi tilisiirtoon viestin "Riistäjälle hyvää loppu elämää". :DDD

Terkkuja V, jos luit ja tunnistit itsesi!

Kuvaamasilaiset ihmiset saa kyllä joskus todella ärtymään, kun eivät vastaa, toinen joutuu toistamiseen kyselemään asiasta, ja sitten pääsevät haukkumaan, kun toinen "ahdistelee" heitä asialla.

Jos heihin EI ottaisi yhteyttä, niin sitten ne ei välttämättä koskaan maksaisi velkojaan. Jos joskus paljon myöhemmin vasta sanoo heille, niin vastaus saattaa olla "ai, olin unohtanut koko jutun", "enkö mä muka maksanut jo?" tai "oliko se velka muka noin paljon?".

En tiedä miten kauan noiden ihmisten mielestä niitä rahoja pitäisi odotella sanomatta siitä mitään. Niin kauanko, että koko asia on niin vanha, ettei siitä kehtaa enää sanoa? Jos velka on vaikka kympin, niin muutaman vuoden päästähän olisi jo mautonta sitä takaisin pyytää! Jos rupeaa odottamaan heiltä itseltään oma-alotteista yhteydenottoa, sitä ei välttämättä tule koskaan. Jos muistuttelee asiasta itse heitä aina välillä, saa haukut.

Vastuuttomat velanottajat tykkäävät uhriutua ja syytellä sitä henkilöä, jolle ovat velkaa. Harvoin heillä edes oikeasti on niin pitkään (useita kuukausia, jopa vuosia) mahdoton sitä velkaa takaisin maksaa, koska senhän voi maksaa vaikka pienissä osissa. Jos on varaa esim. shoppailla uusia vaatteita, on varaa maksaa velkojakin, JOS HALUAA, mutta kuitenkin selitellään, että "ei ole rahaa", esitetään jotain köyhiä parkoja, joita toinen kehtaa "riistää".

Pitäis varmaan älytä päätellä näiden ihmisten vastuuntuntoisuudesta jotain jo siinä vaiheessa, kun nämä joutuvat pyytämään rahaa lainaksi...

Työkaveri kertoi pokkana ettei USAssa ole punkkeja ja suuttui kun me muut sanoimme että on siellä.

Vierailija kirjoitti:

entinen työpaikka kirjoitti:

Töissä kahvitauolla eräs nainen avautui mt-ongelmistaan kaverilleen. Kuulin puhetta, mutten sen ihmeemmin kuunnellut, näppäilin puhelintani ja hörpin ajatuksissani kahvia. Yhtäkkiä tämä avautuja tuijottaa mua ja huutaa että "sinäkin siinä, olet muka kuulematta. Mä tässä puhun asioista niinkui ne on ja kerron suoraan että syön sitä ja sitä lääkettä kun sattuu olemaan ongelmia. Sulla ei sitten ole tähän mitään sanottavaa????" Katsoin hölmönä, enkä keksinyt muuta kuin liueta paikalta.

Käskisin pitää turpansa kiinni.

En vain saanut sanottua, parempi varmaan etten sanonut mitään. Sen verran harhainen tyyppi oli ja jäi sitten töistäkin pois. En ole sen koomin ärsyttänyt ketään pelkällä läsnäololla tuohon pisteeseen 🙂

Vierailija kirjoitti:

Olin ostanut auton, ensimmäisen oman ja uuden auton, johon otin lainan. En ole pinnallinen, mutta tästä ostoksesta olin kieltämättä onnellinen vaikka kyseessä oli normaali perheauto, ei mikään luxusmerkki. 

Ystävän kanssa sitten juteltiin hankinnoista ja sanoin, että on jotenkin aikuinen olo kun on uusi auto ja tuntuu, että elämä alkaa olla sellaista mistä haaveili. 

Välit meni poikki. 

Selän takana on kertonut syyksi, että puheeni olivat törkeitä, koska hän oli juuri mennyt naimisiin ja löytänyt elämänsä rakkauden. Niin, en minäkään ymmärrä. 

Myönnän, että välillä mietin tätä pulmaa yhä vaikka ihmistä en kaipaa. Teoriota?

Tää nyt oli ikivanha, mutta mun teoria on, että kaveris oli sitä mieltä että sun ois pitäny piehtaroida itsesäälissä ja elämää suuremmassa kateudessa tätä kaverias kohtaan kun hän oli löytänyt miehen. Mutta ei, kehtasit olla onnellinen ilman miestäkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku koirahullu jolla oli vasikankokoinen hurtta narussa halusi että menen pikkukoirani kanssa maapallon toiselle puolen koska ei ollut varma siitä hallitseeko koiransa. Suuttui kun en suostunut ja sanoin että pitäis ottaa sellainen koira minkä pystyy hallitsemaan. Julkinen alue on julkinen alue ja oma koti on se paikka jossa voi vapaasti hallinnoida.

Melkein ärsytti mutta kun ajattelen minkä summan laittaa sosiaalituistaan jo vasikan ruokaan pistää vaan naurattamaan.

Sinä et vain vittupäisyyttäsi voinut ottaa sitä rottaasi ja mennä kauemmas.

Tuskin on mistään maapallon toiselle puolelle menemisestä ollut kyse.

Sinä vaan olet loukkaantunut koska mitätöntä sinuuttasi on loukattu.

Sinä olet itse tässä tarinassa se tyhmä mielensä pahoittaja.

Suvelan Kuningatar? Is that you?

:)

Isäni oli sohvalla makoilun ja karkin mättäämisen seurauksena lihonnut merkittävästi keskivartalosta, kun taas itse olin pysynyt hoikkana/normaalipainoisena. Hän oli tilaamassa mulle netistä puseroita kun olin 17, ja isä kutsui mut koneensa ääreen ja kysyi mun vaatekokoa. Siinä tilatessa ne koot oli numeroina, eli 36, 38 jne. Totesin ääneen ihan normaalisti, että "en ole varma, koska mun kaikissa vaatteissa koko on aina joku kirjain, kuten M tai S." Tästä isäni veti hirveät kilarit.

Hän räjähti sekunnissa huutamaan, että "SINÄ ET MIKÄÄN M TAI S OLE! OLET VÄHINTÄÄN L!!!" silmät muljuen. Poistun huoneeseeni, jonne isä ryntäsi tuohtuneena hetken päästä. Hän repi kaikki mun paidat vaatekaapista ja syynäsi yksitellen, että mikä kirjain sieltä kokolapusta oikein löytyy. Jos sieelä oli S tai jopa XS, alkoi taas huuto. "NÄMÄ OVAT SISKOLTASI JÄÄNEITÄ PAITOJA, EIKÖ NIIN?!" ja jos sanoin, että ovat ihan itse itselleni ostamia, vastaus oli: "NO NYKYÄÄN TEHDÄÄN VAIN ISOMPIA KOKOJA!!!"

Luulen, että vaikka isäni oli mielestään niin erityinen, ainutlaatuinen ja uniikki, ettei kukaan voi hänen tasolleen päästä (on siis itse noin sanonut), hän oli ulkonäöstään hyvin epävarma. Vaikka en KOSKAAN huomauttanut hänen ulkonäöstään, oli minun painoni hänelle jotenkin uhka. Varsinkin, kun olin laihtunut paljon eikä isä voinut haukkua mua enää läskiksi.

"Stna! X on koulunsa eteen tehnyt paljon töitä, vaikkei oo ollu helppoa muutenkaan elämässä! Kehtaat tulla vittuilemaan sille ja vähättelemään tänne meidän kotiin ja väittää, ettei osaa hommaansa!!!" Huusi mulle tuoreen kampaajan äiti.

En vittuillut. En vähätellyt. En väittänyt huonoksi kampaajaksi. Totesin vain, että kyllä se hius nyt vaan kasvaa juuresta eikä latvasta, kuten tämä kampaaja kiven kovaa väitti. Vieressä aiemmin hiljaa keskustelua seurannut äiti kilahti siinä vaiheessa, kun pyysin tytärtä selittämään, mistä mun värjätyssä fledassa näkyvä juurikasvu sitten johtuu...

Mun läsnäolo vissiin ärsytti erästä teiniä, joka meni aina aamusin pyörällä mun ohi. Huuteli mulle "v*ttu taas" ja kun useamman kerran olin kävellyt hänen ohitseen, niin huusi jo raivona "no nyt kyllä hankit elämän, voi v*ttu". Luuli vissiin, että stalkkaan häntä vaikka en edes tunne koko henkilöä eikä edes kiinnosta tuntea. Olin vain kotiini kävelemässä.

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli sohvalla makoilun ja karkin mättäämisen seurauksena lihonnut merkittävästi keskivartalosta, kun taas itse olin pysynyt hoikkana/normaalipainoisena. Hän oli tilaamassa mulle netistä puseroita kun olin 17, ja isä kutsui mut koneensa ääreen ja kysyi mun vaatekokoa. Siinä tilatessa ne koot oli numeroina, eli 36, 38 jne. Totesin ääneen ihan normaalisti, että "en ole varma, koska mun kaikissa vaatteissa koko on aina joku kirjain, kuten M tai S." Tästä isäni veti hirveät kilarit.

Hän räjähti sekunnissa huutamaan, että "SINÄ ET MIKÄÄN M TAI S OLE! OLET VÄHINTÄÄN L!!!" silmät muljuen. Poistun huoneeseeni, jonne isä ryntäsi tuohtuneena hetken päästä. Hän repi kaikki mun paidat vaatekaapista ja syynäsi yksitellen, että mikä kirjain sieltä kokolapusta oikein löytyy. Jos sieelä oli S tai jopa XS, alkoi taas huuto. "NÄMÄ OVAT SISKOLTASI JÄÄNEITÄ PAITOJA, EIKÖ NIIN?!" ja jos sanoin, että ovat ihan itse itselleni ostamia, vastaus oli: "NO NYKYÄÄN TEHDÄÄN VAIN ISOMPIA KOKOJA!!!"

Luulen, että vaikka isäni oli mielestään niin erityinen, ainutlaatuinen ja uniikki, ettei kukaan voi hänen tasolleen päästä (on siis itse noin sanonut), hän oli ulkonäöstään hyvin epävarma. Vaikka en KOSKAAN huomauttanut hänen ulkonäöstään, oli minun painoni hänelle jotenkin uhka. Varsinkin, kun olin laihtunut paljon eikä isä voinut haukkua mua enää läskiksi.

Ihan sairasta. Sun ja isäs suhde kuulostaa tosi kipeeltä. Toivottavasti oot päässyt jo pois kotoa tuollaisen tasapainottoman, keskenkasvuise sekopään luota. Ja jos et sitä nyt tajua, niin myöhemmin elämässäsi tulet pohtimaan tuota isääsi ja päädy siihen lopputulokseen, että olipas paska isä. Kaikkea hyvää sinulle!