Hauskimmat ja ärsyttävimmät kokemukset tilanteista, joissa joku suuttuu tai pahoittaa mielensä aivan olemattomista asioista!

Hahah, ihan pakko kertoa. Terkut tutuille jos tunnistatte.

Lähdimme isommalla kaveriporukalla yhden synttäreitä juhlimaan ulkomaille pitkälle viikonloppulomalle. Henkilö täytti 30, eli kaikki olimme nuoria aikuisia. 

Sankari kiukutteli reissun aikana mm. siitä, miten häntä ei otettu porukkaan. Kukaan meistä ei tiedä, miten häntä olisi pitänyt ottaa vielä enemmän porukkaan.. Suuttui yhdelle seuraavasta dialogista:

Sankari: mitenköhän ne uskaltaa vuokrata näitä asuntoja, kun täällä on kaikkia lasiesineitä ja kaikkia et jos ne rikotaankin..

toinen: onhan niillä sit luottokorttitiedot sitä varten, sieltähän ne kai veloitetaan sitten 

sankari: no anteeks että mietin!!!!!!!! ei tarvi aina niin ilkeesti vastata

Ja siis tämä toinen vain osallistui keskusteluun ihan tavallisella äänellä.

Suuttui kaupungilla kun "muilla ei päät sen vertaa käänny että voisi häntä odottaa" kun väkijoukossa jäi torikojuille eikä sanonut kenellekään mitään. Muut siis sanoimme että hei, haluan käydä tuolla ja muut odottivat. Tämä ei sanonut joten porukka käveli vähän matkaa ennen kun huomasimme tämän puuttuvan ja jäimme odottamaan. 

Menimme aukiolle katsomaan katutanssijoiden esitystä. Tämä alkaa kyynelehtiä ja vetää aurinkolasit päähän, kuulokkeet korville ja häipyy. Huvittavinta oli, että menimme saman aukion laidalle terassille, josta tämä kyynelehtii vielä enemmän ja lähtee taas pois. Tarjoilija huusi hänen peräänsä byebye! :D 

Vielä lentokentällä ja kotimaassa bussiasemalla tämä jaksoi kiukutella. :D Eipä ole neitokaisella hirveästi enää kavereita tästä porukasta. 

Ei vitsit tuo Tarja Turunen fani :D olisin varmaan kääntynyt takaisin ja käynyt sanomassa päin naamaa että et pääse samalla kyydillä kun oot yks iso ihmispylly.

Muutenkin kyllä mietityttää mitä täällä kerrotut ihmiset kuvittelee? Heitä pitäisi miellyttää ja nöyristellä?

Olen itsekn suuttunut ihmisille jotka koko ajan kommentoivat negatiivisesti kaikkea mitä sanon, piilov*ttuilevat ulkonäöstäni, opiskeluistani, töistä/työttömyydestä, eivät ota minua porukkaan mutta en vetänyt kilareita ja antanut heille lisää "ammuksia" vaan hankin parempia kavereita.

Meillä hajosi rivarissa vesivaraaja ja uusi tilattiin tietty taloyhtiön kautta. Eksä tuumi että myös vessanpönttö on kätevää vaihtaa samalla, kun se oli irrotettava varaajanvaihdon tieltä. Kun lasku tuli, eksä raivostui, kun vessanpöntön hintaan oli lisätty alv (koska ei kuulunut taloyhtiön piikkiin) ja oli sitä mieltä että häntä on huijattu väärällä hinnalla. Kauhean tappelun jälkeen mies käski firman hakemaan asennetun pöntön pois. Pönttöä irrottaessaan asentaja murjaisi eksälle ettei tainnutkaan rouva tykätä uudesta pöntöstä. Siitä meinasi tulla nyrkkitappelu eteisessä ja seurasi muutaman viikon murjotus minulle, koska remonttireiska kehtasi epäillä häntä tohvelisankariksi. 

Oltiin ystäväni kanssa New Yorkissa. Ystäväni on ollut useita kertoja kyseisessä kaupungissa ja tykkää kaupungista. Käväisinme Empire State Buildingissa ihailemassa kaupunkia. Kaveri valitteli/ihmetteli kun näkymiä haittasi TAAS sumu. Sanoin että isoissa kaupungeissa usein on savusumua. Kaveri veti tästä kilarit ja huusi että ei New Yorkissa ole saasteita ja miksi minun pitää olla niin negatiivinen kyseistä kaupunkia kohtaan. Tämä siis siellä turistiryysiksessä ESB:n katolla. Olin ollut siinä vaiheessa ehkä 10h New Yorkissa ja siitäkin ehkä 4 tuntia hereillä...

Ystäväni oli valittanut kahdesta pienestä lapsestaan massiivisesti. Perhe oli hanurista, mies aina töissä, rahat vähissä ja oma jaksaminen kuulemma samoin. Pian ilmoitti olevansa taas raskaana. Olin huolissani kaverini jaksamisesta ja kysyin häneltä: "oletko ihan varma kolmannesta lapsesta, miten uskot jaksavasi?". Kaveri repesi täysin kaikista liitoksistaan: "NO TUUPA KUULE TEKEE ABORTTIA MULLE!! KUKA SÄ OLET MEIDÄN PERHE-ELÄMÄÄ ARVOSTELEMAAN?!".

Ollaan edelleen väleissä ja kolmas lapsi heille kuitenkin syntyi.

Kaverilla oli huono itsetunto. Jos joskus hän oli jossain asiassa "paras", kerskui kuin viimeistä päivää. Oli kuulemma luonnonlahjakkuus, jolla ei ollut asiassa enää mitään opittavaa. Sen nyt olisi vielä voinut sietää, mutta pahinta oli, että kaveri kävi samalla hirveän raivokkaaksi. Jos joku ei tehnyt asiaa yhtä sujuvasti kuin hän, edes näytti etäisesti että ei tee asiaa "oikein" tai jopa uskalsi varmistaa, tekeekö oikein, kaverin naama vääntyi ja alkoi tiuskimaan vihaisena miten asia kuuluu tehdä.

Entinen ystäväni suuttui milloin mistäkin. Tässä pari esimerkkiä:

Olin laihduttanut ja aloittanut kuntoilun, jonka seurauksena olin pudottanut vajaa 10 kg. Olin kuntokuurin alussa normaalipainon ylärajoilla, ja normaalipainoinen kun tavoitteeseni pääsin. En koskaan mainostanut kaverilleni kuntokuuriani, mutta pidin kiinni esim. karkkipäivästä, joka oli vain kerran viikossa koska sokerin syöminen oli minulle ongelma. Kaverini oli 10-15 kg ylipainoinen ja oli alkujaankin vastaan tätä kuntokuuriani, hänen mielestään "ihmisen pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on" ja "naisella kuuluu olla muotoja" - joo, muotoja muttei mielestäni muodoiksi lueta uimarengasta vyötäröllä, jonka sulatin ja paransin huomattavasti omaa tyytyväisyyttäni ulkonäkööni. Kaverini kilahti täysin kun en ostanut hänen seuraksi karkkia päivänä, joka ei ollut karkkipäiväni (en siis mitenkään valittanut että hän osti). Olin kuulemma hullu kyylä jolle ulkonäkö oli kaikki kaikessa ja sitä paitsi aivan liian laiha, tissini roikkuivat kuulemma. Ihan ystävyytemme loppumiseen asti tämä kaveri jaksoi jankuttaa painostani, ja siitä miten huonolta näytin laihtuneena. Toki hän mainosti aina miten tyytyväinen oli omaan pullamössöruhoonsa.

Välimme katkesivat lopulta mm. siihen että tämä samainen ystävä pahoitti mielensä siitä, jos tilasin ravintolassa "kidutettua eläintä" eli kanaa/ possua. Oli fanaattinen eläinaktivisti ja kaikkien muidenkin olisi pitänyt olla. Tilasin siis jonkun kanasalaatin, ja hän suuttui tästä niin että ilmoitti että olin pilannut hänen ruokahalunsa eikä hän halunnut syödä mitään.

Kyllästyin lopulta tähän tuomitsevaan asenteeseen, joka koski kaikkia ja kaikkea, jokaista hiukankin eritavalla ajattelevaa.

Kaverillani oli 28-v synttärit. Oletti jostain syystä, että minun ja toisen ystäväni pitäisi järjestää ne hänelle. Kaverini, synttärisankari on opiskelija joka ei käy töissä koulun ohella. Kouluakin 4 päivää viikossa joten vapaa-aikaa riittää. Minä olen työelämässä, perheellinen ja elän just niitä ruuhkavuosia. Olen tätä synttärisankaria hiukan vanhempi. Toinen ystävämme on myös kiireinen työelämässä ja kärsii pahoista terveysongelmista. Kiireistämme huolimatta olisi pitänyt järjestää (ja maksaa tietysti) tämän synttärisankarin juhlat. Hän ei siis missään vaiheessa pyytänyt sitä, mutta oletti näin, sillä kun hänen synttärinsä sitten tulivat ja minä olin puolisoni kanssa toisella paikkakunnalla, sai tämä synttärisankari aivan hirveät kilarit kun mitään ei oltukaan järjestetty vaikka "hän oli kuukausia asiasta muistuttanut". Olin ihan että mitävittua, eikai kukaan täyspäinen aikuinen oleta että hänelle pitäisi järjestää synttärit, varsinkin kun kyseessä ei ollut edes tasavuodet tms. Tämä synttärisankari jaksaa edelleen muistuttaa tästä unohduksesta ja pettymyksestä jonka hänelle tuotimme.

14-v tyttäreni valitti päänsärkyä ja annoin hänelle puolikkaan Panadolin. Äitini sattui olemaan paikalla ja sai kauhean raivarin, hänen mukaansa totutan lapsen turhaan lääkkeisiin ja kyllä pieni päänsärky menee itsekseen pois. Minulla itselläni särkee helposti päätä ja tiedän ettei se todellakaan mene helposti itsekseen pois ja siksi toiseksi, päänsäryn kanssa on todella inhottavaa olla. Ja Panadol - onko miedompaa särkylääkettä edes olemassa.

Äitini suuttui tästä niin paljon, ettei puhunut pariin viikkoon ja vieläkin kuukausien jälkeen välillä päivittelee asiaa.

Muutenkin olen sitä mieltä, että kun hän ei minua ikinä sekuntiakaan ole lasten hoitamisesa auttanut, en tässä vaiheessa ota enää mitään kritikkiä vastaan kasvatusasioissa.

Miehen pikkusisko on 18-vuotias ja aikamoinen draamaprinsessa. Tulen hänen kanssaan ihan hyvin toimeen, mutta n. kuukausi sitten he olivat luonamme äitinsä kanssa pari yötä ennen reissuun lähtöä (asumme pk-seudulla ja he olivat lähdössä Venetsiaan lomalle ja siksi pari yötä meillä ennen lentoa.)  

Voi mikä huuto siitä nousi, kun äiti oli siirtänyt prinsessan harmaat sukkahousut pesun jälkeen jonnekin, eikä prinsessa itse niitä löytänyt ja alkoi kauhea draama, miksi sun pitää aina koskea mun tavaroihin jne. Ja juuri silloin oli pakko saada ne harmaat, muut ei kelvannut. Jokaisen teinin vanhemmalle tämä on varmasti tuttua, mutta itse en edes teininä olisi kehdannut ruveta meuhkamaan/huutamaan ollessamme jonkun muun luona niin mitättömästä asiasta. Mies ei ollut kotona ja minä kuuntelin kiusallisena meidän makuuhuoneessa sitä huutoa yksistä sukkahousuista. Sukkahousut löytyivät lopulta toisesta matkalaukusta. :D

Vierailija kirjoitti:

Oivoi, minulla oli sellainen "ystävä", siis luulin useammankin vuoden meidän olleen hyviä ystäviä ilman mitään ongelmia. Jokin hänessä sitten muuttui pikkuhiljaa. No, hänellä tässä ystävyyssuhteemme loppuaikana tapana suuttua ihan älyttömistä jutuista. Siis niissä ei ollut mitään järkeä. Jollain kierolla tavalla hän onnistui aina kääntämään nämä absurdit jutut niin, että ne vaikutti (hänen mielestään) järkeviltä. Täydellistä manipuloimista hänen tunnekuohahduksien ja syyttelevän sävyn siivittämänä. En tajua, miten ihminen voi muuttua niin radikaalisti lyhyessä ajassa (tai paljastua tuollainen puoli pitkän ajan päästä?).

En jaksa edes käydä tässä läpi niitä tilanteita, sillä usein ne olivat vieläpä hyvin pieniä ja mitättömiä, siksi niitä on niin vaivalloista selittää, koska niissä ei ollut mitään logiikkaa. Plus en halua tulla tunnistetuksi, hän aiheutti minulle jo tarpeeksi henkistä vahinkoa ja ahdistusta... Luulin jo, että kykenen heti tunnistamaan tuollaiset manipuloivat, tunneälyltään vajaat ihmistyypit, sillä niitä on riittänyt varhaisesta lapsuudesta aina korkeakouluun ja työelämään asti. Mutta tämä ihminen romutti kyllä osittain uskoni ja luottamuksen ihmisiin. Ehkä juuri sen takia, kun ne jutut tulivat ihan puskista ja tämä piirre ei tullut hänestä esiin monien ensimmäisten vuosien aikana.

OT mutta sama. Tajusin vasta jälkeenpäin ystävyysuhteen jo katkettua, että hänellä taisi olla jonkinlainen persoonallisuushäiriö

Ex-mieheni suuttui verisesti kun ultrassa selvisi ettei odottamamme vauva olekaan poika vaan tyttö. Olin kuulemma vihjaillut siihen suuntaan että lapsi vatsassa tuntui pojalta. Mies pyysi mua sairaalan pihassa tulemaan omin kyydein kotiin, koska "hänen piti miettiä asioita" ja halusi olla rauhassa.

Minä sitten menin ihmetyksestä ymmyrkäisenä kotiin bussilla, mies tuli kotiin mutta oli todella loukkaantunut pari päivää, en tajua miten syytti mua näin kovasti asiasta.

Samainen mies varasti potilaskansioni synnytyksen yhteydessä ja hänelle selvisi sieltä että minulle on tehty pieni leikkaus nuorempana, kystia munasarjoista on poistettu. Ei mitään vakavaa, mutta miehen mielestä se etten ollut kertonut tätä hänelle (kystat poistettu n. 10 v ennenkuin tapasin hänet), oli loukkaavaa "piti oikein papereista lukea mitä salailet", kuulemma hän aavisti että minulla on jokin synkkä salaisuus häneltä.. Tämä kystien poiston kertomattajättäminen oikeutti miehen katoamaan ryyppyreissulle 3 päivää oman tyttärensä syntymän jälkeen, piti taas kuulemma miettiä asioita.

Lienee selvää että jätin hänet. Toivon että mies muuttuisi mutta hänen sairaalloinen kontrolloinnin tarve, kyttääminen, kilahtelu naurettavista asioista, vaan paheni. Ainiin, hän loukkaantui myös syvästi kun kehtasin ehdottaa lapselle nimeä jota hän vihasi, olisi kuulemma pitänyt tietää että hän vihaa sitä nimeä. En ollut ajatustenlukija jota pahoittelin hänelle, josta hän suuttui vielä pahemmin.

Nyt tuo ex mies kiusaa muita naisia luojan kiitos, ja me elellään nyt jo 10-vuotiaan tyttären kanssa rauhassa.

Oltiin porukalla ystäväni luona. Vierailun emäntä puuhaili kodinhengettärenä eikä vaatinut vieraita tekemään mitään, suostui toki jos apua tarjottiin ja ruokalasku jaettiin. Täyshoito kesti useampia päiviä, olimme tulleet kaukaa. Yksi kaverini ei kuitenkaan osannut olla kiitollinen, vaan kun laulua harrastava emäntä hyräili hiljakseen tiskatessaan kaikkien muiden tiskejä, tämä mallivieras totesi minulle kovaan ääneen ja todella tylysti että vituttaa aivan hirveästi tuollainen hyräily. Oli jotenkin uskomatonta, tulla nyt kutsuttuna toisen kotiin, nauttia täyshoidosta ilman elettäkään auttaakseen ja arvostella vielä kovaan ääneen emäntää. Olisi tehnyt mieli sanoa että hyvä tietää, jätetään sinut seuraavalla kerralla kutsumatta.

Vierailija kirjoitti:

Olin kuudennella kuukaudella raskaana tietämättäni. Vatsa ei ollut kasvanut lkähes yhtään ja painoa tullut n. 3kg. Käytimme tuolloin kondomia ja söin e-pillereitä.

Reilusti ylipainoinen kaveri oli raskaana rv 25 eli samoilla viikoilla. Satuimme sitten synnyttämään samaan sairaalaan, vierekkäisiin huoneisiin. Kun törmäsimme käytävällä, hän kysyi mitä minä siellä teen. Kerroin, että sain juuri pienen tyttären. Hän tökkäisi minua vatsaan ja sanoi "Ai tuolta vai, älä kuseta" Luulin vielä tässä kohtaa että se oli hänen omituista huumoriaan ja annoin olla. Sitten kun oli aika lähteä kotiin, näin hänet aulassa vauvansa kanssa. Hän odotti kuulemma kyytiä. Mieheni tuli perässä vauvan kantokopan kanssa ja tämän nähtyään "kaveri" alkoi raivota ja huutaa suoraa huutoa "Tuo kersa ei kyllä ole sinun kun olet yhä pakkasessa rais*attu pulkannaru" 

Mitä olisi pitänyt tehdä? Pyytää anteeksi etten lihonut raskausaikana 30 kiloa?

Siis synnytittekö te molemmat lapsenne n. rv 25?

Masennusdiagnoosin saanut otti pahasti itseensä, kun seurassa oleva toinen, vakavammin mt-ongelmainen sai dissosiaatiokohtauksen. Masentunut valitti että se oli teeskentelyä ja huomionhakua, jolla haluttiin viedä huomio pois masentuneen kärsimyksistä. Tuntui erityisen julmalta tämän masentuneen suusta, kun hän usein itse tuskitteli, kuinka ihmiset eivät ymmärrä eivätkä ota todesta hänen mt-ongelmiaan ja pitävät niitä keksittyinä.

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni suuttui verisesti kun ultrassa selvisi ettei odottamamme vauva olekaan poika vaan tyttö. Olin kuulemma vihjaillut siihen suuntaan että lapsi vatsassa tuntui pojalta. Mies pyysi mua sairaalan pihassa tulemaan omin kyydein kotiin, koska "hänen piti miettiä asioita" ja halusi olla rauhassa.

Minä sitten menin ihmetyksestä ymmyrkäisenä kotiin bussilla, mies tuli kotiin mutta oli todella loukkaantunut pari päivää, en tajua miten syytti mua näin kovasti asiasta.

Samainen mies varasti potilaskansioni synnytyksen yhteydessä ja hänelle selvisi sieltä että minulle on tehty pieni leikkaus nuorempana, kystia munasarjoista on poistettu. Ei mitään vakavaa, mutta miehen mielestä se etten ollut kertonut tätä hänelle (kystat poistettu n. 10 v ennenkuin tapasin hänet), oli loukkaavaa "piti oikein papereista lukea mitä salailet", kuulemma hän aavisti että minulla on jokin synkkä salaisuus häneltä.. Tämä kystien poiston kertomattajättäminen oikeutti miehen katoamaan ryyppyreissulle 3 päivää oman tyttärensä syntymän jälkeen, piti taas kuulemma miettiä asioita.

Lienee selvää että jätin hänet. Toivon että mies muuttuisi mutta hänen sairaalloinen kontrolloinnin tarve, kyttääminen, kilahtelu naurettavista asioista, vaan paheni. Ainiin, hän loukkaantui myös syvästi kun kehtasin ehdottaa lapselle nimeä jota hän vihasi, olisi kuulemma pitänyt tietää että hän vihaa sitä nimeä. En ollut ajatustenlukija jota pahoittelin hänelle, josta hän suuttui vielä pahemmin.

Nyt tuo ex mies kiusaa muita naisia luojan kiitos, ja me elellään nyt jo 10-vuotiaan tyttären kanssa rauhassa.

Ihana lukea tällainen tarina, jossa toinen on ollut sen verran vahva että saanut jätettyä alistavan kumppanin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni suuttui verisesti kun ultrassa selvisi ettei odottamamme vauva olekaan poika vaan tyttö. Olin kuulemma vihjaillut siihen suuntaan että lapsi vatsassa tuntui pojalta. Mies pyysi mua sairaalan pihassa tulemaan omin kyydein kotiin, koska "hänen piti miettiä asioita" ja halusi olla rauhassa.

Minä sitten menin ihmetyksestä ymmyrkäisenä kotiin bussilla, mies tuli kotiin mutta oli todella loukkaantunut pari päivää, en tajua miten syytti mua näin kovasti asiasta.

Samainen mies varasti potilaskansioni synnytyksen yhteydessä ja hänelle selvisi sieltä että minulle on tehty pieni leikkaus nuorempana, kystia munasarjoista on poistettu. Ei mitään vakavaa, mutta miehen mielestä se etten ollut kertonut tätä hänelle (kystat poistettu n. 10 v ennenkuin tapasin hänet), oli loukkaavaa "piti oikein papereista lukea mitä salailet", kuulemma hän aavisti että minulla on jokin synkkä salaisuus häneltä.. Tämä kystien poiston kertomattajättäminen oikeutti miehen katoamaan ryyppyreissulle 3 päivää oman tyttärensä syntymän jälkeen, piti taas kuulemma miettiä asioita.

Lienee selvää että jätin hänet. Toivon että mies muuttuisi mutta hänen sairaalloinen kontrolloinnin tarve, kyttääminen, kilahtelu naurettavista asioista, vaan paheni. Ainiin, hän loukkaantui myös syvästi kun kehtasin ehdottaa lapselle nimeä jota hän vihasi, olisi kuulemma pitänyt tietää että hän vihaa sitä nimeä. En ollut ajatustenlukija jota pahoittelin hänelle, josta hän suuttui vielä pahemmin.

Nyt tuo ex mies kiusaa muita naisia luojan kiitos, ja me elellään nyt jo 10-vuotiaan tyttären kanssa rauhassa.

Ihana lukea tällainen tarina, jossa toinen on ollut sen verran vahva että saanut jätettyä alistavan kumppanin.

Kirjoitin tuon kommentin tuosta exästäni joka suivaantui kun lapsi vatsassani ei ollutkaan poika jne. Itse pidän itseäni luuserina, kun edes yritin miehen kanssa lapsen syntymään asti. Lapsi siis sai alkunsa vahingossa, olisimme miehen kanssa eronneet 100% varmuudella ellei lapsi olsi ollut tulossa. Olisin voinut nauttia raskausajasta aivan eri tavalla, jos vierellä ei olisi ollut itsekäs, omaan napaan tuijottaja joka käytti kohtuuttomasti alkoholia ja oli loppuviimein väkivaltainenkin kun ei saanut tahtoaan läpi.

Vaikka erosta on kohta 10 vuotta, jaksaa tuo mies silti lähetellä katkeroituneita viestejä siitä miten estän hänen ja tyttärensä yhteydenpidon (en estä, mies itse ei ole ehtinyt tavata tyttöä viimeisen 14 kk aikana kertaakaan, ja sanoin että jos tapaa tyttöä vielä, olen ainakin ekassa tapaamisessa mukana koska viime kerrasta on niin pitkä aika ja lapselle voi tulla outo olo.). Mutta siis joo, jälkeenpäin sitä vaan ihmettelee miten tuollaista kusiaivoa jaksoi katsella niinkin pitkään kuin edes sen 2,5 vuotta.

Mieheni suuttui kerran kun kerroin hänen äidilleen erään jutun mitä hän oli tehnyt. Kyseessä oli mielestäni hauska ja viaton asia niin en edelleenkään oikein ymmärrä mistä suutahti. Ei tuo sentään normaalisti syyttä suotta suutahtele.

Katsoin pari päivää sitten rauhassa dokumenttia Kiinan muurista joltain Ylen kanavalta. Mieheni tuli paikalle ja suuttui dokumentista. Kuulemma verorahoilla toimiva Yle ei saisi näyttää kuin jotain eurooppalaisten omaa historiaa käsitteleviä juttuja ja minun mielipiteeni dokkarin mielenkiintoisuudesta ja miehen ajatuksen outoudesta olivat tietenkin vääriä. What?

Sukujuhlissa istuin serkun kanssa vierekkäin. Meille tuli juttelemaan joku iäkäs nainen, joka kysyi minulta, tunnenko häntä. Rehellisesti sanoin, etten taida tuntea ja serkkuni tästä suivaantuneena mottasi minua selkään.

Selvisi, että nainen oli serkun äidin täti, eli ei minulle yhtään mitään sukua, kun serkku oli isänpuolen serkku. Tuskin siis olin koskaan tavannut. Olisi varmaan pitänyt serkun mielestä esittää tuntevani.