Mies haluaa avioehdon, minä en...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Nyyh, kun heittäytyy marttyyriksi niin sitten varmaan saa tahtonsa läpi.

Et usko itsekään tuota hölynpölyä. Toivottavasti miehesi pitää puolensa. Hän löytää kyllä myös meitä naisia, jotka pidämme avioehtoa itsestäänselvyytenä.

Ei hänen tietenkään tarvitse kanssani naimisiin mennä. Sattuu nyt vaan haluamaan kaikesta hölynpölystäni huolimatta :)

Mikä sinun ongelmasi sitten on?

No se että haluaisimme mennä naimisiin, mutta emme voi ennenkuin jompikumpi antaa periksi tässä asiassa. Mies on vapaa lähtemään jos haluaa tietysti, mutta haluaa olla kanssani. Mitä et ymmärrä..?

Ehkä tästä kannattaisi keskustella miehen kanssa tarkemmin ja kysellä, mihin hän haluaa avioehdolla varautua. Avioehtohan voi olla melkein minkälainen vain. Sillä voidaan rajata joku tietty omaisuus avio-oikeuden ulkopuolelle ja toisaalta se voidaan määrätä olemaan voimassa vain silloin, kun avioliitto päättyy eroon.

Joka tapauksessahan se avioliitto päättyy joko eroon tai toisen kuolemaan ja silloin avio-oikeuden alainen omaisuus joutuu osituksen kohteeksi. 

Jos toinen on saamassa huomattavan paljon suurempia perintöjä kuin toinen, voi olla kohtuullista tehdä avioehto, joka koskee näitä tulevia perintöjä. Kaikki vanhemmat eivät ole niin valveutuneita, että osaisivat testamentilla määrätä, että heidän perintönsä jää lapsille eikä puolisoilla ole siihen avio-oikeutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla vakuutuksia? Ostitko asunnon, maksoit käteisellä etkä tehnyt omistuksen siirrosta mitään papereita? Solmitko työsopimuksen vain suullisesti kahden kesken esimiehen kanssa? Lapselle et tietenkään ottanut rokotuksia, koska nehän on turhia?

Minä ja mies aloitettiin yhteinen elämä ihan nollasta. Naimisiin menimme myöhemmin, mutta siinä teimme avioehdon avioeron varalle minun aloitteesta. Eroa ei ole suunnitteilla ja enkä usko, että tuleekaan, joten avioehto ei vaikuta elämään millään tavalla.

Nämä ovat mielestäni eriasiota. Ei esimerkiksi esimieheni ole MINUN AVIOMIEHENI, miksi siis luottaisin sokeasti tuntemattomaan? Mutta kyllä minä ihmiseen haluan luottaa 100% jonka kanssa olen naimisiin menossa / naimisissa. Ja lapsen taudit nyt eivät ole kenenkään ihmisen päätettävissä tuleeko niitä.

Olet naiivi. Et voi edes itseesi luottaa 100%, miten siis kehenkään toiseenkaan? Toki on hyvä haluta luottaa, mutta ei se haluaminen silti tarkoita että toinen olisi sen luottamuksen arvoinen aina ja ikuisesti. Herramunjee, miten voi olla näin tunteella kulkevia ihmisiä että kaikki järki jätetään narikkaan?

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on tämä: Olemme suunnitelleet jo hetken naimisiinmenoa, mutta nyt tuli puheeksi avioehto. Mies haluaa sellaisen, koska hänestä on järkevää varautua kaikkeen, kuitenkin moni liitto päättyy nykyisin eroon.

Minusta se taas jotenkin "pilaa" koko naimisiin menon tarkoituksen.. Ajattelin mennä naimisiin vain kerran ja minusta naimisiin mennessä tuodaan tavallaan yhteen pöytään molempien elämä ja siitä lähtien se on yhteinen elämä. Ymmärtääkö kukaan?

Molemmilla on varallisuutta suurinpiirtein yhtäpaljon, eli tuskin "hyötyisin" tuosta avioehdottomuudesta juurikaan jos ero joskus tulisikin, jos joku ajatteli että rahan takia en sitä halua.

Onko ehdotuksia mitä tehdä vai täytyykö naimisiin meno vain unohtaa? :(

Avioehto on nimenomaan rakkaudenosoitus. Itse halusin avioehdon, mies ei. En ole miehen rahojen perässä eivätkä omaisuutemme maagisesti yhdistyneet vihkipäivänä. Suostu siihen ehtoon vaan, ei se suojelee myös sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en todellakaan suostunut. Jos uhraan elämäni parhaat vuodet miehelle, joka heittäisi minut kuin käytetyn rätin roskiin sen jälkeen kun kaikki mehut on imetty irti, totta kai haluan saada asianmukaisen loppuelämän. Tarkoittaa ihan asiallista omaa kattoa pään päällä, ei asumista missään kaupungin vuokramurjussa deekujen keskellä. Kyllä, olen pienituloisempi enkä ole saanut perintöjä, mies hyvätuloinen perijä.

Eli avioehdon ottaminen oli kohdallasi nimenomaan varautumista eroon.

Aika ikävältä kuulostaa, että perhe-elämä on sinulle elämäsi parhaiden vuosien uhraamista. Kuulostaa myös todella laskelmoivalta, että et suostunut avioehtoon nimenomaan siksi, että miehesi on hyvätuloisempi. Mutta jos hän on tuon hyväksynyt niin mikäpä siinä.

Kyllä, sitähän se on. Nykyään miehillä on näitä neljänkympin kriisejä, viidenkympin villityksiä ja kuudenkympin kullituksia. Miksi minun pitäisi sen vuoksi jäädä tyhjän päälle? En koskaan tule olemaan esim. 6-kymppisenä yhtä hehkeä kuin olin 2-kymppisenä, joten siinä mielessä perhe-elämä on imenyt parhaat vuodet elämästä. Mies tämän hyväksyi, joten mitäpä mutisemista siinä ulkopuolisilla on? Avioliittoa on kestänyt jo yli 20 vuotta.

Aika suhtautua siihen avioon järjellä. Naisilla tunteilu ja romantiikka edelleen menee edelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla vakuutuksia? Ostitko asunnon, maksoit käteisellä etkä tehnyt omistuksen siirrosta mitään papereita? Solmitko työsopimuksen vain suullisesti kahden kesken esimiehen kanssa? Lapselle et tietenkään ottanut rokotuksia, koska nehän on turhia?

Minä ja mies aloitettiin yhteinen elämä ihan nollasta. Naimisiin menimme myöhemmin, mutta siinä teimme avioehdon avioeron varalle minun aloitteesta. Eroa ei ole suunnitteilla ja enkä usko, että tuleekaan, joten avioehto ei vaikuta elämään millään tavalla.

Nämä ovat mielestäni eriasiota. Ei esimerkiksi esimieheni ole MINUN AVIOMIEHENI, miksi siis luottaisin sokeasti tuntemattomaan? Mutta kyllä minä ihmiseen haluan luottaa 100% jonka kanssa olen naimisiin menossa / naimisissa. Ja lapsen taudit nyt eivät ole kenenkään ihmisen päätettävissä tuleeko niitä.

Olet naiivi. Et voi edes itseesi luottaa 100%, miten siis kehenkään toiseenkaan? Toki on hyvä haluta luottaa, mutta ei se haluaminen silti tarkoita että toinen olisi sen luottamuksen arvoinen aina ja ikuisesti. Herramunjee, miten voi olla näin tunteella kulkevia ihmisiä että kaikki järki jätetään narikkaan?

Pointti onkin se, että jos ja kun menen naimisiin niin haluan jakaa koko elämäni sen toisen kanssa. Jos hän ei halua miksi menisimme naimisiin? Emme sitten vain sovi yhteen, jos naimisiin meno tarkoittaa meille eriasiota.

Mä en suostuisi ikinä vihille ilman avioehtoa. Enkä ymmärrä miks kukaan muukaan suostuis, vaikka jokasen oma ongelmahan se on. Kaikki avioliitot ei tosiaankaan oo ikuisia ja sen nyt lapsikin tietää. Toisaalta, niin kuin joku jo sanoi, jos ei eroa niin avioehto ei muuta mitään.

Kyllä itseäni ainakin kyrpisi jonkun verran jos avioliiton rakoillessa voittaisin lotossa ja sitten mies vaikka lähtisi nuoremman matkaan. Juu, ei muutakin miljoonat jakoon ja onnea vaan uudelle parille. Hell no. Omat rahat, oma elämä. Yhteinen käyttötili on ok, ei se että kaikki laitetaan tasan kun erotaan. Se on aivan helvetin vanhanaikaista.

Itse en siis koskaan suostuisi naimisiin henkilön kanssa, joka perustaa tärkeät taloudelliset päätökset tunteisiin. "EN MÄ HALUU'UUU KU EI ME KOSKAAN EROTA JA SE PILAA KOKO JUTUN!!! </3"

Kyllä lähtis ukko vaihtoon.

N24

Siinä sitte kun sä olet kotona, poltat oman varallisuutesi yhteiseen hyvään, hoitamalla lapsia, niin yks kaks eron tullessa sulla ei ole mitään ja miehen varallisuus onkin kasvanut. Et olis eka etkä vika sellainen. Nim. vahingosta viisastuneena. Ikinä enää en perusta yhteistä taloutta kenenkään kanssa missään muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Aika suhtautua siihen avioon järjellä. Naisilla tunteilu ja romantiikka edelleen menee edelle.

Mutta miksi siihen pitäisi suhtautua järjellä? Minusta se on juurikin romanttinen tapahtuma. En halua mihinkään maistraattiin vaan kirjoittamaan papereita, järkevästi.

Vierailija kirjoitti:

Aika suhtautua siihen avioon järjellä. Naisilla tunteilu ja romantiikka edelleen menee edelle.

Ei, ei naisilla vaan aloittajalla. Suurin osa vastanneista on todennäköisesti naisia ja he ovat pitäneet avioehtoa itsestäänselvyytenä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt, millaisen avioehdon miehesi haluaisi? Itse haluaisin sellaisen, missä olisi rajattu yhteisestä omaisuudesta pois:

1. avioliittoa edeltävä omaisuus selkeästi määriteltynä (jos on merkittäviä eriä) - tämä ei ole teille oleellinen kertomasi mukaan

2. jo saadut tai mahdollisesti tulevat perinnöt

Sen sijaan avioliiton aikainen talous voisi perintöjä lukuun ottamatta hyvinkin olla yhteinen.

Tämä on  mielestäni järkevä ehdotus. Ja tässä tapauksessa jomman kumman saama lottovoitto olisi yhteistä omaisuutta...

Onko AP:n miehellä omaisuutta tai perintöjä tulossa, jotka hän haluaa suojata?

Vierailija kirjoitti:

Avioehto kuulostaa järkevältä. Jos ostat vaikka auton omilla rahoillasi, ei eron tullessa kukaan ala vaatimaa omiaan pois. Yleensä mies joutuu näissä maksajan rooliin ja siksikin järkevä päätös mieheltäsi. Vielä jos on jotain suvun metsää tai mökkejä, niin niitä ei tarvitse jakaa.

Miehet eivät yleensä noteraa sitä, että ruuat ostetaan vaimon rahoilla, kun se mies maksaa sitä ylikallista autoa ja näin ollen se kuuluu molemmille eron tullen. Vai täytyykä miehen korvata ruuat jotka on syönyt. Kyllä meilläkin mies on auton maksanut, mutta eipä sitten ole kertaakaan ruoka kaupassa käynyt, vaikka ruoka on kyllä maistunut. Avioliitossa hankittu tavara voi olla yhteistä, mutta ennen avioliitoa oleva omaisuus kannattaa ilman muuta turvata avieehdolla. Se ei estä avioliiton aikana käyttämästä rahaa perheeseen ihan niin paljon kuin haluaa. Mutta onhan se kurjaa jos oma perintö menee puoliksi erossa. Mutta avoiliitossa hankittava varallisuus täytyy laittaa puoliksi, koska kyllähän Suomessa naiset käy töissä ja tienaavat ihan samalla tavalla kuin miehetkin. Ja kun lapsia tulee, nainen jää yleensä kotiin niitä hoitamaan, ihan parin yhteisesta halusta, joten naista ei siitä voi rankaista, että hoitaa pariskunnan yhteista lasta.  Silloin mies ei voi sanoa, että minä tämän auton maksoin, kun sinä hoidit kotona sitä meidän yhteistä lasta, joten minä saan auton.  Tai sittenhän lapsi olisi naisen ja isällä ei olisi siihen enää mitään oikeutta? Oisko oikein?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla vakuutuksia? Ostitko asunnon, maksoit käteisellä etkä tehnyt omistuksen siirrosta mitään papereita? Solmitko työsopimuksen vain suullisesti kahden kesken esimiehen kanssa? Lapselle et tietenkään ottanut rokotuksia, koska nehän on turhia?

Minä ja mies aloitettiin yhteinen elämä ihan nollasta. Naimisiin menimme myöhemmin, mutta siinä teimme avioehdon avioeron varalle minun aloitteesta. Eroa ei ole suunnitteilla ja enkä usko, että tuleekaan, joten avioehto ei vaikuta elämään millään tavalla.

Nämä ovat mielestäni eriasiota. Ei esimerkiksi esimieheni ole MINUN AVIOMIEHENI, miksi siis luottaisin sokeasti tuntemattomaan? Mutta kyllä minä ihmiseen haluan luottaa 100% jonka kanssa olen naimisiin menossa / naimisissa. Ja lapsen taudit nyt eivät ole kenenkään ihmisen päätettävissä tuleeko niitä.

Olet naiivi. Et voi edes itseesi luottaa 100%, miten siis kehenkään toiseenkaan? Toki on hyvä haluta luottaa, mutta ei se haluaminen silti tarkoita että toinen olisi sen luottamuksen arvoinen aina ja ikuisesti. Herramunjee, miten voi olla näin tunteella kulkevia ihmisiä että kaikki järki jätetään narikkaan?

Pointti onkin se, että jos ja kun menen naimisiin niin haluan jakaa koko elämäni sen toisen kanssa. Jos hän ei halua miksi menisimme naimisiin? Emme sitten vain sovi yhteen, jos naimisiin meno tarkoittaa meille eriasiota.

Jos hän ei haluaisi jakaa elämäänsä kanssasi, miksi hän haluaisi naimisiin? Avioehto ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö haluaisi jakaa elämäänsä, vaan sitä, että ymmärtää, että huonostikin voi käydä vaikka kuinka haluaisi sen elämänsä jakaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt, millaisen avioehdon miehesi haluaisi? Itse haluaisin sellaisen, missä olisi rajattu yhteisestä omaisuudesta pois:

1. avioliittoa edeltävä omaisuus selkeästi määriteltynä (jos on merkittäviä eriä) - tämä ei ole teille oleellinen kertomasi mukaan

2. jo saadut tai mahdollisesti tulevat perinnöt

Sen sijaan avioliiton aikainen talous voisi perintöjä lukuun ottamatta hyvinkin olla yhteinen.

Tämä on  mielestäni järkevä ehdotus. Ja tässä tapauksessa jomman kumman saama lottovoitto olisi yhteistä omaisuutta...

Onko AP:n miehellä omaisuutta tai perintöjä tulossa, jotka hän haluaa suojata?

En usko, että yhtään sen suurempia perintöjä tulossa kuin minullakaan. Eli rahasta tässä ei oikeastaan ole edes kyse.

Kai te avioehtoa vastustavat tiedätte, että toinen voi ottaa tuhansia / kymmeniä tuhansia vakuudetonta lainaa? Sitten osituksessa lasketaan varat ja velat yhteen ja kappas lainaa ottanut saa tasinkoa toiselta. Ajatelkaa, kun luulitte, että asunto myydään ja molemmat saa puolet rahoista. Joo ei mee niin, jos toisella on muita lainoja.

Mitä _romanttista_ on muutenkaan avioitumisessa, kun yhdessä on oltu jo pitkään ja on yhteinen lapsi? Sorry ap. Se on vain sopimus enää.

Vierailija kirjoitti:

Mitä _romanttista_ on muutenkaan avioitumisessa, kun yhdessä on oltu jo pitkään ja on yhteinen lapsi? Sorry ap. Se on vain sopimus enää.

Minulle se on romanttinen tapahtuma, sanoit mitä sanoit.

Vierailija kirjoitti:

ehdoton ei avioehdolle kirjoitti:

ei mitään avioehtoja. kerran sitä vaan mennään naimisiin. meillä on sellainen ehto, että lähtijä lähtee muovikassin kanssa. ei saa mitään. se kumpi haluaa jatkaa saa kaiken :-)

Eli jos toinen hakkaa, pettää tai muuten kaltoinkohtelee ja toinen haluaa erota, niin se eron haluava lähtee muovikassin kanssa? Kuulostaapa fiksulta. Not.

Sinänsä ihan sama kun tuollainen sopimus on pätemätön. Toinen lähtee joko oman omaisuutensa kanssa (avoliitto, avioehto) tai puolikkaan omaisuuden kanssa (avioliitto ja ositus). Onhan sitä sovittu sekin että toista ei kaltoinkohdella, niin lähteköön se ensimmäinen sopimuksenrikkoja pussinsa kanssa, jos haluaa.

Hassua kun kaikki vain ovat avioehdon kannalla. Meillä ei kumpikaan ole avioehtoa halunnut, vaikka miehellä varallisuutta pari sataa tuhatta naimisiin mennessä, itsellä ei. Molemmilla oli varmuus tästä avioliitosta ja toisistamme.

(Ja jos ero tulisi, niin en silti olisi miehen sukuperintöä itselleni vailla. En ole sellainen ihminen.)