Mies haluaa avioehdon, minä en...

MiäsHenkilö kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että nämä lakiasiat pitäisi erottaa rakkauden asioista. Naimisiin menon pitäisi olla pelkkä seremonia, henkisten asioiden juttu, joilla ei olisi juridisia vaikutuksia.

Sitten jos pari haluaa välilleen juridisia komponentteja, niin niitä käytäisiin lakimiesten kanssa läpi, sellaisessa siihen sopivassa tilaisuudessa, ilman juhlia ja uskonnollisia asioita.

Toisin sanoen hyntyiden laittaminen juridisesti yhteen, olisi monivalintainen vyyhti erilaisia asioita. Johon liittyisi automaattiset isyyden tunnustamiset ynnä muut juridiset molempiin osapuoliin liittyvät seikat, mutta naimisiin meno olisi vain rakkauden julistamista ja juhlimista.

Voihan sitä ihan vapaasti semmoisetkin häät pitää, joissa ei mennä oikeasti naimisiin. Papin virkaa voisi toimittaa kuka hyvänsä, saisi just semmoiset bileet kuin haluaa. Edes vieraille ei tarvitsisi paljastaa ettei menty laillisesti ja virallisesti naimisiin, jos ei halua tätä juridista sopimusta tehdä. Lähettää pokkana kutsut kuitenkin hääkutsuna. Ja jos ei suhde sitten kukoistakaan, ei tarvitse eron kohdatessa muuta kuin muuttaa erilleen. Ihan kuin avoliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika suhtautua siihen avioon järjellä. Naisilla tunteilu ja romantiikka edelleen menee edelle.

Mutta miksi siihen pitäisi suhtautua järjellä? Minusta se on juurikin romanttinen tapahtuma. En halua mihinkään maistraattiin vaan kirjoittamaan papereita, järkevästi.

Eli se, että olette allekirjoittaneet jonkin paperin vaikkapa viikon etukäteen (tai menette kirjoittamaan viikon jälkikäteen) pilaa juuri sen hetken kun se pappi sanoo aamen ja sulhanen suutelee morsianta? Juuri sen romanttisen päivän kun ne häät pidetään, pilaa se että on allekirjoitettu joku paperi? Luuleko, että se avioehto siellä alttarilla neuvotellaan ja allekirjoitetaan?

Vierailija kirjoitti:

Siinä sitte kun sä olet kotona, poltat oman varallisuutesi yhteiseen hyvään, hoitamalla lapsia, niin yks kaks eron tullessa sulla ei ole mitään ja miehen varallisuus onkin kasvanut. Et olis eka etkä vika sellainen. Nim. vahingosta viisastuneena. Ikinä enää en perusta yhteistä taloutta kenenkään kanssa missään muodossa.

Sitten siinä käy näin, ei sitä voi tietää, mutta en ikinä voisi sanoa miehelleni "nokun ehkä sinä pimität minulta omaisuuttasi ja suunnittelet lähtöä, niin haluan nyt varmistaa ettei näin käy.." enkä voisi olla miehen kanssa joka sanoisi minulle noin!

Vierailija kirjoitti:

Hassua kun kaikki vain ovat avioehdon kannalla. Meillä ei kumpikaan ole avioehtoa halunnut, vaikka miehellä varallisuutta pari sataa tuhatta naimisiin mennessä, itsellä ei. Molemmilla oli varmuus tästä avioliitosta ja toisistamme.

(Ja jos ero tulisi, niin en silti olisi miehen sukuperintöä itselleni vailla. En ole sellainen ihminen.)

Et ole sellainen ihminen nyt, mutta mitä jos mies pettää tai muuten loukkaa niin että alat vihata häntä? Pystytkö käsi sydämellä sanomaan, että et haluaisi kostaa viemällä miehen perintörahoja? Avioerot, yhtälailla kuin perinnönjaot tuppaavat tuomaan ihmisistä ne ikävimmät puolet esiin. Moni ei uskoisikaan millaiseksi ihmishirviöksi itse/toinen saattaa muuttua.

Vierailija kirjoitti:

Hassua kun kaikki vain ovat avioehdon kannalla. Meillä ei kumpikaan ole avioehtoa halunnut, vaikka miehellä varallisuutta pari sataa tuhatta naimisiin mennessä, itsellä ei. Molemmilla oli varmuus tästä avioliitosta ja toisistamme.

(Ja jos ero tulisi, niin en silti olisi miehen sukuperintöä itselleni vailla. En ole sellainen ihminen.)

Näinhän sinä nyt sanot, mutta tulee se sinunkin raadollisuutesi esiin kun mies riittävästi loukkaa. Nähty on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla vakuutuksia? Ostitko asunnon, maksoit käteisellä etkä tehnyt omistuksen siirrosta mitään papereita? Solmitko työsopimuksen vain suullisesti kahden kesken esimiehen kanssa? Lapselle et tietenkään ottanut rokotuksia, koska nehän on turhia?

Minä ja mies aloitettiin yhteinen elämä ihan nollasta. Naimisiin menimme myöhemmin, mutta siinä teimme avioehdon avioeron varalle minun aloitteesta. Eroa ei ole suunnitteilla ja enkä usko, että tuleekaan, joten avioehto ei vaikuta elämään millään tavalla.

Nämä ovat mielestäni eriasiota. Ei esimerkiksi esimieheni ole MINUN AVIOMIEHENI, miksi siis luottaisin sokeasti tuntemattomaan? Mutta kyllä minä ihmiseen haluan luottaa 100% jonka kanssa olen naimisiin menossa / naimisissa. Ja lapsen taudit nyt eivät ole kenenkään ihmisen päätettävissä tuleeko niitä.

Sinähän saat luottaa aviomieheesi 100 %, mutta et voi vaatia aviomiestäsi luottamaan sinuun samaan tapaan tai edes itseensä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika suhtautua siihen avioon järjellä. Naisilla tunteilu ja romantiikka edelleen menee edelle.

Mutta miksi siihen pitäisi suhtautua järjellä? Minusta se on juurikin romanttinen tapahtuma. En halua mihinkään maistraattiin vaan kirjoittamaan papereita, järkevästi.

Eli se, että olette allekirjoittaneet jonkin paperin vaikkapa viikon etukäteen (tai menette kirjoittamaan viikon jälkikäteen) pilaa juuri sen hetken kun se pappi sanoo aamen ja sulhanen suutelee morsianta? Juuri sen romanttisen päivän kun ne häät pidetään, pilaa se että on allekirjoitettu joku paperi? Luuleko, että se avioehto siellä alttarilla neuvotellaan ja allekirjoitetaan?

En luule. Mutta sehän on valmistautumista eroon. Eron varaltahan se tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla vakuutuksia? Ostitko asunnon, maksoit käteisellä etkä tehnyt omistuksen siirrosta mitään papereita? Solmitko työsopimuksen vain suullisesti kahden kesken esimiehen kanssa? Lapselle et tietenkään ottanut rokotuksia, koska nehän on turhia?

Minä ja mies aloitettiin yhteinen elämä ihan nollasta. Naimisiin menimme myöhemmin, mutta siinä teimme avioehdon avioeron varalle minun aloitteesta. Eroa ei ole suunnitteilla ja enkä usko, että tuleekaan, joten avioehto ei vaikuta elämään millään tavalla.

Nämä ovat mielestäni eriasiota. Ei esimerkiksi esimieheni ole MINUN AVIOMIEHENI, miksi siis luottaisin sokeasti tuntemattomaan? Mutta kyllä minä ihmiseen haluan luottaa 100% jonka kanssa olen naimisiin menossa / naimisissa. Ja lapsen taudit nyt eivät ole kenenkään ihmisen päätettävissä tuleeko niitä.

Sinähän saat luottaa aviomieheesi 100 %, mutta et voi vaatia aviomiestäsi luottamaan sinuun samaan tapaan tai edes itseensä. 

Voin tietysti vaatia? Jos hän ei luota minuun, hänen ei pitäisi olla minun kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika suhtautua siihen avioon järjellä. Naisilla tunteilu ja romantiikka edelleen menee edelle.

Mutta miksi siihen pitäisi suhtautua järjellä? Minusta se on juurikin romanttinen tapahtuma. En halua mihinkään maistraattiin vaan kirjoittamaan papereita, järkevästi.

HUOM!!!!!!!!!!!! Romanttista on vain häihin liittyvä juttu. Sen jälkeen alkaa avioliitto, jossa kymmenien vuosien aikana romantiikka on välillä hyvinkin kaukana (niin se on avoliitossakin, veikkaan). Avioehdolla ei varauduta häitä vaan avioliittoa varten. Jos (ja kun) olette naimisissa jommankumman kuolemaan asti, niin ehtoa ei tarvitse edes ajatella. Voitte jakaa kaiken keskenänne aivan samalla lailla kuin tähänkin asti.

Avoliitossa asumisessa on se vika, että toisen kuoltua avoleskelle ei välttämättä jää asumisoikeutta yhteiseen kotiin. Vaikka omat lapset olisivat yhteistyöhaluisia, heidän puolisonsa voivat vaatia heiltä eloonjääneen vanhemman heittämistä kodistaan, jos he katsovat sen perheen tarvitsevan pesämunaa.

Muuten, off topic: olen jopa alkanut varautua siihen, että jompikumpi kuolee ensin, eli olen saattamassa omia papereitani kuntoon. Se ei tapa minua yhtään aikaisemmin eikä myöhemmin, mutta perheen on syytä tietää, missä mennään.

Tää on sikäli kinkkinen kysymys, ja ymmärrän sekä AP:tä, että niitä jotka ovat sitä mieltä, että avoiehto ilman muuta. Naiselle avioliitto merkitsee aina  suuria uhrauksia, jos suhteeseen tulee lapsia. Miestä se ei niinkään hetkauta. Miehen työelämä ei juurikaan lapsista kärsi, mutta naisen kylläkin. Jos pariskunta haluaa monta lasta, on nainen avioerossa heikoilla. Monta vuotta on uhrattu perheelle ja sitten käteen ei jääkkään mitään, mutta miehen varalisuus on kasvanut  mittasuhteisiin, jota mieskään ei olisi yksin asuessaan pystynyt keräämään.   Kohtuullista on tehdä avoiehto perintöjä ja ennen avioliittoa olevalle omaisuudelle. Avioliiton aikana kertynyt varallisuus sitä vastoin yhteistä ja se puoliksi kun ero tulee. Kyllä se mieskin hyötyy yhdessä asumisesta.

Kyllä mies joutuu näissä pääsääntöisesti maksumieheksi kirjaimellisesti. Niaselle tuo "yhteinen elämä" tarkoittaa sitä, että hän on kotona lasten kanssa ja mies tekee suurimman osan "yhteisen elämän" kustantamiseen tarvittavasta rahasta. Erotilanteessa sitten nainen vie kaikesta omaisuudesta puolet ja myös ensisijaisesti lapset. Miehellä on siis vain hävittävää avioliitossa kun taas naisella vain saatavia.

Kuulostaa nyt siltä, että teidän ei välttämättä kannata edes mennä avioon jos mielipiteenne noinkin oleellisesta asiasta ovat niin eriäviä. Mietin vain miten selviätte jatkossa suurista päätöksistä jos ette pääse yhteisymmärrykseen edes avioehdosta. Ero teidän kohdallanne näyttää enemmän kuin todennäköiseltä jos astutte avioliittoon.

Kummankin mielenterveyden  ja tulevaisuuden kannalta on järkevintä laatia avioehto. Olen nähnyt liian monta katkeraa eroa, jossa ainoat hyötyjät ovat lakimiehet. Eron kohdatessa kaikki kivet käännetään ja toinen nähdään pelkkänä piruna, joka on teitä riistänyt avioon astumisesta lähtien. Avioehto säästää molempia turhalta riitelyltä ja vähentää lakimiesten laskuttamia tunteja oleellisesti.

Avioehto ehdottomasti tai ei avioliittoa ollenkaan.

Koskaan, KOSKAAN et voi luottaa toiseen osapuoleen. Sinun omaisuutesi saattaa lähteä miehen ja hänen uuden puolisonsa matkaan, jos et tee avioehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla vakuutuksia? Ostitko asunnon, maksoit käteisellä etkä tehnyt omistuksen siirrosta mitään papereita? Solmitko työsopimuksen vain suullisesti kahden kesken esimiehen kanssa? Lapselle et tietenkään ottanut rokotuksia, koska nehän on turhia?

Minä ja mies aloitettiin yhteinen elämä ihan nollasta. Naimisiin menimme myöhemmin, mutta siinä teimme avioehdon avioeron varalle minun aloitteesta. Eroa ei ole suunnitteilla ja enkä usko, että tuleekaan, joten avioehto ei vaikuta elämään millään tavalla.

Nämä ovat mielestäni eriasiota. Ei esimerkiksi esimieheni ole MINUN AVIOMIEHENI, miksi siis luottaisin sokeasti tuntemattomaan? Mutta kyllä minä ihmiseen haluan luottaa 100% jonka kanssa olen naimisiin menossa / naimisissa. Ja lapsen taudit nyt eivät ole kenenkään ihmisen päätettävissä tuleeko niitä.

Sinähän saat luottaa aviomieheesi 100 %, mutta et voi vaatia aviomiestäsi luottamaan sinuun samaan tapaan tai edes itseensä. 

Voin tietysti vaatia? Jos hän ei luota minuun, hänen ei pitäisi olla minun kanssani.

Ehkä sinun tosiaan pitäisi löytää rinnallesi joku haihatteleva romantikko ja miehesi voi jatkaa jonkun järkevän ihmisen kanssa. Ap, kuulostat ahdistavalta. 

Minä vaadin avioehdon, kun menin naimisiin ja mies mielellään allekirjoitti. Iso varallisuusero minun hyväkseni. Pidän välttämättömänä enkä menisi naimisiin ollenkaan ilman sitä. Tuntuisi siltä, että toinen kärkkyy vain rahojani, jos ei suostu avioehtoon.

N

Vierailija kirjoitti:

Hassua kun kaikki vain ovat avioehdon kannalla. Meillä ei kumpikaan ole avioehtoa halunnut, vaikka miehellä varallisuutta pari sataa tuhatta naimisiin mennessä, itsellä ei. Molemmilla oli varmuus tästä avioliitosta ja toisistamme.

(Ja jos ero tulisi, niin en silti olisi miehen sukuperintöä itselleni vailla. En ole sellainen ihminen.)

Helppo se on nyt sanoa. Sitten kun se kaupungin vuokralähiö odottaa eikä corollan penkki tunnukkaan yhtä mukavalta kuin mersun penkki niin alat taistelemaan "omistasi" melkoisella vimmalla. Tulet vielä laskemaan työtunteja siitä kuinka paljon enemmän olet hoitanut kotia kuin miehesi, sano minun sanoneen. Olen nähnyt tämän jo niin monet kerrat.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mies joutuu näissä pääsääntöisesti maksumieheksi kirjaimellisesti. Niaselle tuo "yhteinen elämä" tarkoittaa sitä, että hän on kotona lasten kanssa ja mies tekee suurimman osan "yhteisen elämän" kustantamiseen tarvittavasta rahasta. Erotilanteessa sitten nainen vie kaikesta omaisuudesta puolet ja myös ensisijaisesti lapset. Miehellä on siis vain hävittävää avioliitossa kun taas naisella vain saatavia.

Kuulostaa nyt siltä, että teidän ei välttämättä kannata edes mennä avioon jos mielipiteenne noinkin oleellisesta asiasta ovat niin eriäviä. Mietin vain miten selviätte jatkossa suurista päätöksistä jos ette pääse yhteisymmärrykseen edes avioehdosta. Ero teidän kohdallanne näyttää enemmän kuin todennäköiseltä jos astutte avioliittoon.

Kummankin mielenterveyden  ja tulevaisuuden kannalta on järkevintä laatia avioehto. Olen nähnyt liian monta katkeraa eroa, jossa ainoat hyötyjät ovat lakimiehet. Eron kohdatessa kaikki kivet käännetään ja toinen nähdään pelkkänä piruna, joka on teitä riistänyt avioon astumisesta lähtien. Avioehto säästää molempia turhalta riitelyltä ja vähentää lakimiesten laskuttamia tunteja oleellisesti.

Pikku vinkki: naisella ei ole vaihtoehtoa. Naiset synnyttävät ja yleensä hoitavat YHTEISET lapset eli mies ei todellakaan joudu maksumieheksi, vaan huolehtii jonkin aikaa YHTEISESTÄ perheestä.

Ap: avioehto on AINA tehtävä. Kuten miehen kommentista huomasit, hän ei käsitä, mitä perhe tarkoittaa. Varmista tulevaisuutesi ja pidä omaisuudestasi kiinni. Ani harvaan mieheen voi luottaa raha-asioissa.

En tiedä minkäikäinen olet mutta näin 35-vuoden ikään on tullut nähtyä riittävästi näiden ollaan yhdessä aina -parien eroja. Hyvässä, luottamukseen perustuvassa suhteessa pitäisi pystyä keskustelmaan avoimesti myös siitä, mitä tapahtuu, jos ero tulee. Ei se slti tarkoita, että ero olisi nurkan takana.

Karuin esimerkki omasta lähipiiristä on eräs kahde alle kouluikäisen lapsen perhe. Isä ei saanut sanottua ääneen, että hänellä on paha olla suhteessa ja haluaisi erota. Ero tuli vasta sitten, kun vaimo sai tietää sivusuhteesta.

Niin kuin joku tuolöa jo kirjoittikin, ei avioehdon tarvitse vähentää hääpäivän romantiikkaa mitenkään. Joudutte joka tapauksessa allekirjoittamaan papereita ja keskustelemaan sukunimistä. Ei kenenkään ulkopuolisen tarvitse tietää onko teillä avioehto vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on tämä: Olemme suunnitelleet jo hetken naimisiinmenoa, mutta nyt tuli puheeksi avioehto. Mies haluaa sellaisen, koska hänestä on järkevää varautua kaikkeen, kuitenkin moni liitto päättyy nykyisin eroon.

Minusta se taas jotenkin "pilaa" koko naimisiin menon tarkoituksen.. Ajattelin mennä naimisiin vain kerran ja minusta naimisiin mennessä tuodaan tavallaan yhteen pöytään molempien elämä ja siitä lähtien se on yhteinen elämä. Ymmärtääkö kukaan?

Molemmilla on varallisuutta suurinpiirtein yhtäpaljon, eli tuskin "hyötyisin" tuosta avioehdottomuudesta juurikaan jos ero joskus tulisikin, jos joku ajatteli että rahan takia en sitä halua.

Onko ehdotuksia mitä tehdä vai täytyykö naimisiin meno vain unohtaa? :(

Jos ette koskaan eroa niin avioehto ei koskaan vaikuta mihinkään. En näe miten se silloin "pilaisi" mitään?

Tarkoitan sitä, että miksi mennä naimisiin (jonka pitäisi olla ikuista) jos varautuu jo eroon.

Koska varautuminen on vain viisasta.

Jos Suomessa 50% henkilöautoista joutuisi varastetuksi, niin haluaisitko ottaa autoosi varkausvakuutuksen vai olisiko se sinusta turhaa pirujen seinille maalaamista?

vaikka kuinka luottaisit mieheesi, niin ei ole poissuljettua esimerkiksi aivoverenvuoto, joka muuttaa miehesi luonteen tyystin. Haluaa eron, vikittelee naisia, tulee väkivaltaiseksi.. Ei parisuhde ole mikään staattinen tila, joka pysyy. Kaikkeen, ihan kaikkeen on varauduttava.

Vierailija kirjoitti:

Tää on sikäli kinkkinen kysymys, ja ymmärrän sekä AP:tä, että niitä jotka ovat sitä mieltä, että avoiehto ilman muuta. Naiselle avioliitto merkitsee aina  suuria uhrauksia, jos suhteeseen tulee lapsia. Miestä se ei niinkään hetkauta. Miehen työelämä ei juurikaan lapsista kärsi, mutta naisen kylläkin. Jos pariskunta haluaa monta lasta, on nainen avioerossa heikoilla. Monta vuotta on uhrattu perheelle ja sitten käteen ei jääkkään mitään, mutta miehen varalisuus on kasvanut  mittasuhteisiin, jota mieskään ei olisi yksin asuessaan pystynyt keräämään.   Kohtuullista on tehdä avoiehto perintöjä ja ennen avioliittoa olevalle omaisuudelle. Avioliiton aikana kertynyt varallisuus sitä vastoin yhteistä ja se puoliksi kun ero tulee. Kyllä se mieskin hyötyy yhdessä asumisesta.

Näinhän sen ei tarvitse olla. Niitä lapsia ei ole pakko tehdä, tai äidin ei ole pakko uhrata uraansa yhtään sen enempää kuin miehenkään. Se on ihan omaa tyhmyyttä jos päästää näin käymään.

Siitä olen samaa mieltä, että perinnöt ja mahdollinen ennen avioliittoa ollut omaisuus tulee suojata avioehdolla, mikäli omaisuutta on. Meillä ei ollut, ja näin ollen vain perinnöt on suojattu. Mies yritti jossakin vaiheessa vikistä isommista tuloistaan, mutta koska hänen isommat tulot ovat isompia vain koska minä olen sen mahdollistanut, ja koska mies on kykenevä myöntämään että näin on, ei tarvinut edes tapella. Mitä taloudellisiin sopimuksiin tulee, tunteet pitää pistää syrjään ja toimia järjellä.