Mies haluaa avioehdon, minä en...

Olet tyhmä jollet suostu avioehtoon,itelläni 25v liitto,avioehto tehty ja omaisuus suojattu lapsillemme kuoltuamme.molemmat halusimme toimia näin,omaisuutta on paljon ja haluamne turvata taloudellisen turvan itsellemme ja lapsillemme.lasten puolisot on rajattu ulos myös

ei avioehtoa perinnön vuoksi kirjoitti:

uskon, että et halua avioehtoa juuri siksi, että aavistat, ettei hän ole sinuun sitoutumassa. antamassa kaikkea, elämäänsä, tulevaisuutta, kaikkea mitä tulette tekemään. hän haluaa jonku rahasumman vuoksi pistää sinut tulevaisuudessa lasten kanssa pihalle ilman rahaa. älä suostu avioehtoon. se on paperi siitä, että sinä menet gettoon kasvattamaan lapsesi. hän jatkaa elämäänsä nuoremman ja kauniimman naisen kanssa. jos nyt pelimerkit riittää, niin ei avioehtoa. ei sinun kuulu antaa työpanostustasi ilmatteeksi, mitä nämä rahaperijät odottaa. että vain siksi, että on joku perintö tulossa, niin sinä luutuat siitä ilosta 20 vuotta ilmaiseksi. pidä nyt puolesi, myöhemmin se on myöhäistä.

Jotain tämän suuntaista kyllä. Miksi mennä naimisiin, jonka tarkoitus olisi kestää loppuelämän, jos kuitenkin aavistellaan eron jossain vaiheessa tulevan? Eikai silloin kannata mennä naimisiin ollenkaan, on erokin sitten helpompi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Älä viitsi. Se on tuetynlaista uhkailua ja kiukuttelua, jos sanoo, ettei halua naimisiin siksi, kun toinen haluaa avioehdon. Vaikka sinäkin todellisuudessa haluat naimisiin. Tuo on lapsellista kiukuttelua.

Ja jos järkeillä haluat, niin järkevä parisuhde ei vie resursseja, vaan lisää niitä. On toinen ihminen jakamassa kuluja, sinkun kustannukset ovat korkeammat, mitä pariskunnan. On toinen jakamassa kotitöitä, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta loppuun saakka itse. Kumppani voi osata jotain käytännön asioita, joita varten tarvitsee muuten palkata ammattilainen hommiin. Kumppani myös jakaa vastuun yhteisistä lapsista, ei tarvitse siinäkään tehdä kaikkea yksin.

Ja tämä kaikki ihan järkeilyä, ei tunteilua. Mutta ilmeisesti nimenomaan sinulle parisuhteesi ei järjevästi anna mitään, vaan kuluttaa resurssejasi? Etkö järkiperäisesti todella saa mitään suhteeltanne? Oletko silloin varma, että haluat oikeasti naimisiin, vai voiko kiista avioehdosta olla alitajuinen tapa ja ns. hyvä syy välttää avioliitto? En tiedä, tämä tuli vain mieleen.

Sinun mallisi mukaan se on myös mieheltä kiukuttelua, että haluaa avioehdon. Jos se on uhkailua etten halua tehdä jotain periaatteeni vastaista, niin ok, olkoon sitten niin. Ja kyllä, olen mieheni kanssa koska rakastan häntä, en siksi että hyödyn hänestä.

Ei ole, vaan se on mieheltäsi pelkästään järjevää. Se olisi sinunkin kannaltasi järjevää, jos yhtään järjellä mietit. Ja tämä on fakta, joka on perusteltu sinulle todella monelta kantilta tässä keskustelussa, monen naisen kannanoton kautta. Mutta ei, kun susta nyt vain tuntuu siltä että...

Ok. Ajatellaan että suostun, koska se on järkevää. Alttarilla ajattelen vain sitä, miten mies kuitenkin haluaa pitää jonkun takaoven varuiksi auki.. Papin kyseessä haluanko blaablaa mietin että haluan kyllä, mutta mies oikeasti ei, miettii vaan rahojaan kun kuitenkin eroamme. Onko tässä mitään järkeä? Onko järkeä silloin mennä naimisiin? En voi kytkeä tunteitani pois päältä, vaikka se olisikin niin järkevää.

Voi hyvä luoja sinun kanssasi nainen :D. Ihminen voi pitää takaportteja auki ilman sitä avioehtoakin. Saatat mennä naimisiin ihmisen kanssa, joka ajaa salaa sinut velkahelvettiin ja häviää tuhka tuuleen. Sinä et voi koskaan mennä vastuuseen kenestäkään muusta kuin itsestäsi. Miehesi voi ottaa ja lähteä, vaikka menettäisikin rahaa siinä. Samalla tavalla miehesi voi ottaa ja lähteä ja jättää sinut makselemaan velkojaan. Hän voi myös piilotella omaisuuttaan ja hänen vanhempansa voivat rajata sinut testamentilla ulos miehen tulevasta perinnöstä. Näin luultavasti tulee käymään, ellet suostu avioehtoon. Tai sitten ette mene naimisiin, jolloin elät sen asian kanssa. Mököttämättä siitä miehelle ja syyllistämättä miestäsi asiasta.

Ehkä teidän ei todella kannata mennä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Älä viitsi. Se on tuetynlaista uhkailua ja kiukuttelua, jos sanoo, ettei halua naimisiin siksi, kun toinen haluaa avioehdon. Vaikka sinäkin todellisuudessa haluat naimisiin. Tuo on lapsellista kiukuttelua.

Ja jos järkeillä haluat, niin järkevä parisuhde ei vie resursseja, vaan lisää niitä. On toinen ihminen jakamassa kuluja, sinkun kustannukset ovat korkeammat, mitä pariskunnan. On toinen jakamassa kotitöitä, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta loppuun saakka itse. Kumppani voi osata jotain käytännön asioita, joita varten tarvitsee muuten palkata ammattilainen hommiin. Kumppani myös jakaa vastuun yhteisistä lapsista, ei tarvitse siinäkään tehdä kaikkea yksin.

Ja tämä kaikki ihan järkeilyä, ei tunteilua. Mutta ilmeisesti nimenomaan sinulle parisuhteesi ei järjevästi anna mitään, vaan kuluttaa resurssejasi? Etkö järkiperäisesti todella saa mitään suhteeltanne? Oletko silloin varma, että haluat oikeasti naimisiin, vai voiko kiista avioehdosta olla alitajuinen tapa ja ns. hyvä syy välttää avioliitto? En tiedä, tämä tuli vain mieleen.

Sinun mallisi mukaan se on myös mieheltä kiukuttelua, että haluaa avioehdon. Jos se on uhkailua etten halua tehdä jotain periaatteeni vastaista, niin ok, olkoon sitten niin. Ja kyllä, olen mieheni kanssa koska rakastan häntä, en siksi että hyödyn hänestä.

Ei ole, vaan se on mieheltäsi pelkästään järjevää. Se olisi sinunkin kannaltasi järjevää, jos yhtään järjellä mietit. Ja tämä on fakta, joka on perusteltu sinulle todella monelta kantilta tässä keskustelussa, monen naisen kannanoton kautta. Mutta ei, kun susta nyt vain tuntuu siltä että...

Ok. Ajatellaan että suostun, koska se on järkevää. Alttarilla ajattelen vain sitä, miten mies kuitenkin haluaa pitää jonkun takaoven varuiksi auki.. Papin kyseessä haluanko blaablaa mietin että haluan kyllä, mutta mies oikeasti ei, miettii vaan rahojaan kun kuitenkin eroamme. Onko tässä mitään järkeä? Onko järkeä silloin mennä naimisiin? En voi kytkeä tunteitani pois päältä, vaikka se olisikin niin järkevää.

Tai voit ajatella, että miehesi haluaa suojata sinut kaikissa tilanteissa. Voihan näet olla niin, että avioliiton aikana sinä voitat sen lottovoiton, ja haluatkin jotain muuta kuin yhteisen liittonne. Ei mies mitenkään automaattisesti voittaja ole - ellet ole suunnitellut elämää hänen tuloillaan.  Voit ajatella, että miehesi haluaa suojata sinut tilanteessa, jossa hän äkillisesti vaikka kuolee - ainakin silloin oma omaisuutesi on sinun eikä missään jaossa. Mutta ei, sinä haluat ajatella, että sinun tapasi olla romanttinen eli olla ajattelematta mitään ikäviä tulevaisuuden mahdollisuuksia, on se ainoa oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Älä viitsi. Se on tuetynlaista uhkailua ja kiukuttelua, jos sanoo, ettei halua naimisiin siksi, kun toinen haluaa avioehdon. Vaikka sinäkin todellisuudessa haluat naimisiin. Tuo on lapsellista kiukuttelua.

Ja jos järkeillä haluat, niin järkevä parisuhde ei vie resursseja, vaan lisää niitä. On toinen ihminen jakamassa kuluja, sinkun kustannukset ovat korkeammat, mitä pariskunnan. On toinen jakamassa kotitöitä, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta loppuun saakka itse. Kumppani voi osata jotain käytännön asioita, joita varten tarvitsee muuten palkata ammattilainen hommiin. Kumppani myös jakaa vastuun yhteisistä lapsista, ei tarvitse siinäkään tehdä kaikkea yksin.

Ja tämä kaikki ihan järkeilyä, ei tunteilua. Mutta ilmeisesti nimenomaan sinulle parisuhteesi ei järjevästi anna mitään, vaan kuluttaa resurssejasi? Etkö järkiperäisesti todella saa mitään suhteeltanne? Oletko silloin varma, että haluat oikeasti naimisiin, vai voiko kiista avioehdosta olla alitajuinen tapa ja ns. hyvä syy välttää avioliitto? En tiedä, tämä tuli vain mieleen.

Sinun mallisi mukaan se on myös mieheltä kiukuttelua, että haluaa avioehdon. Jos se on uhkailua etten halua tehdä jotain periaatteeni vastaista, niin ok, olkoon sitten niin. Ja kyllä, olen mieheni kanssa koska rakastan häntä, en siksi että hyödyn hänestä.

Ei ole, vaan se on mieheltäsi pelkästään järjevää. Se olisi sinunkin kannaltasi järjevää, jos yhtään järjellä mietit. Ja tämä on fakta, joka on perusteltu sinulle todella monelta kantilta tässä keskustelussa, monen naisen kannanoton kautta. Mutta ei, kun susta nyt vain tuntuu siltä että...

Ok. Ajatellaan että suostun, koska se on järkevää. Alttarilla ajattelen vain sitä, miten mies kuitenkin haluaa pitää jonkun takaoven varuiksi auki.. Papin kyseessä haluanko blaablaa mietin että haluan kyllä, mutta mies oikeasti ei, miettii vaan rahojaan kun kuitenkin eroamme. Onko tässä mitään järkeä? Onko järkeä silloin mennä naimisiin? En voi kytkeä tunteitani pois päältä, vaikka se olisikin niin järkevää.

Voi hyvä luoja sinun kanssasi nainen :D. Ihminen voi pitää takaportteja auki ilman sitä avioehtoakin. Saatat mennä naimisiin ihmisen kanssa, joka ajaa salaa sinut velkahelvettiin ja häviää tuhka tuuleen. Sinä et voi koskaan mennä vastuuseen kenestäkään muusta kuin itsestäsi. Miehesi voi ottaa ja lähteä, vaikka menettäisikin rahaa siinä. Samalla tavalla miehesi voi ottaa ja lähteä ja jättää sinut makselemaan velkojaan. Hän voi myös piilotella omaisuuttaan ja hänen vanhempansa voivat rajata sinut testamentilla ulos miehen tulevasta perinnöstä. Näin luultavasti tulee käymään, ellet suostu avioehtoon. Tai sitten ette mene naimisiin, jolloin elät sen asian kanssa. Mököttämättä siitä miehelle ja syyllistämättä miestäsi asiasta.

Ehkä teidän ei todella kannata mennä naimisiin.

Ei minua haittaa kuka rajaa minut pois testamenteistaan, ei se ole minun mies vaan hänen vanhempansa. Tuskin he minua rakastavat eivätkä he lupaa kanssani olla aina, vaan mies. Tämä ketju on saanut minut miettimään pitäisikö meidän olla ollenkaan yhdessä.. Mieheni ei taida rakastaa minua niin pyyteettömästi kun minä häntä :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Älä viitsi. Se on tuetynlaista uhkailua ja kiukuttelua, jos sanoo, ettei halua naimisiin siksi, kun toinen haluaa avioehdon. Vaikka sinäkin todellisuudessa haluat naimisiin. Tuo on lapsellista kiukuttelua.

Ja jos järkeillä haluat, niin järkevä parisuhde ei vie resursseja, vaan lisää niitä. On toinen ihminen jakamassa kuluja, sinkun kustannukset ovat korkeammat, mitä pariskunnan. On toinen jakamassa kotitöitä, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta loppuun saakka itse. Kumppani voi osata jotain käytännön asioita, joita varten tarvitsee muuten palkata ammattilainen hommiin. Kumppani myös jakaa vastuun yhteisistä lapsista, ei tarvitse siinäkään tehdä kaikkea yksin.

Ja tämä kaikki ihan järkeilyä, ei tunteilua. Mutta ilmeisesti nimenomaan sinulle parisuhteesi ei järjevästi anna mitään, vaan kuluttaa resurssejasi? Etkö järkiperäisesti todella saa mitään suhteeltanne? Oletko silloin varma, että haluat oikeasti naimisiin, vai voiko kiista avioehdosta olla alitajuinen tapa ja ns. hyvä syy välttää avioliitto? En tiedä, tämä tuli vain mieleen.

Sinun mallisi mukaan se on myös mieheltä kiukuttelua, että haluaa avioehdon. Jos se on uhkailua etten halua tehdä jotain periaatteeni vastaista, niin ok, olkoon sitten niin. Ja kyllä, olen mieheni kanssa koska rakastan häntä, en siksi että hyödyn hänestä.

Ei ole, vaan se on mieheltäsi pelkästään järjevää. Se olisi sinunkin kannaltasi järjevää, jos yhtään järjellä mietit. Ja tämä on fakta, joka on perusteltu sinulle todella monelta kantilta tässä keskustelussa, monen naisen kannanoton kautta. Mutta ei, kun susta nyt vain tuntuu siltä että...

Ok. Ajatellaan että suostun, koska se on järkevää. Alttarilla ajattelen vain sitä, miten mies kuitenkin haluaa pitää jonkun takaoven varuiksi auki.. Papin kyseessä haluanko blaablaa mietin että haluan kyllä, mutta mies oikeasti ei, miettii vaan rahojaan kun kuitenkin eroamme. Onko tässä mitään järkeä? Onko järkeä silloin mennä naimisiin? En voi kytkeä tunteitani pois päältä, vaikka se olisikin niin järkevää.

Tai voit ajatella, että miehesi haluaa suojata sinut kaikissa tilanteissa. Voihan näet olla niin, että avioliiton aikana sinä voitat sen lottovoiton, ja haluatkin jotain muuta kuin yhteisen liittonne. Ei mies mitenkään automaattisesti voittaja ole - ellet ole suunnitellut elämää hänen tuloillaan.  Voit ajatella, että miehesi haluaa suojata sinut tilanteessa, jossa hän äkillisesti vaikka kuolee - ainakin silloin oma omaisuutesi on sinun eikä missään jaossa. Mutta ei, sinä haluat ajatella, että sinun tapasi olla romanttinen eli olla ajattelematta mitään ikäviä tulevaisuuden mahdollisuuksia, on se ainoa oikea.

Ei varmasti ainoa oikea, mutta niin minä ajattelen. Kukin voi tehdä niinkuin parhaaksi näkee, mutta näin minä tunnen ja koen.

Avioehto tietenkin varsinkin jos toisella on vaan tuulenhuuhtoma p-se. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Älä viitsi. Se on tuetynlaista uhkailua ja kiukuttelua, jos sanoo, ettei halua naimisiin siksi, kun toinen haluaa avioehdon. Vaikka sinäkin todellisuudessa haluat naimisiin. Tuo on lapsellista kiukuttelua.

Ja jos järkeillä haluat, niin järkevä parisuhde ei vie resursseja, vaan lisää niitä. On toinen ihminen jakamassa kuluja, sinkun kustannukset ovat korkeammat, mitä pariskunnan. On toinen jakamassa kotitöitä, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta loppuun saakka itse. Kumppani voi osata jotain käytännön asioita, joita varten tarvitsee muuten palkata ammattilainen hommiin. Kumppani myös jakaa vastuun yhteisistä lapsista, ei tarvitse siinäkään tehdä kaikkea yksin.

Ja tämä kaikki ihan järkeilyä, ei tunteilua. Mutta ilmeisesti nimenomaan sinulle parisuhteesi ei järjevästi anna mitään, vaan kuluttaa resurssejasi? Etkö järkiperäisesti todella saa mitään suhteeltanne? Oletko silloin varma, että haluat oikeasti naimisiin, vai voiko kiista avioehdosta olla alitajuinen tapa ja ns. hyvä syy välttää avioliitto? En tiedä, tämä tuli vain mieleen.

Sinun mallisi mukaan se on myös mieheltä kiukuttelua, että haluaa avioehdon. Jos se on uhkailua etten halua tehdä jotain periaatteeni vastaista, niin ok, olkoon sitten niin. Ja kyllä, olen mieheni kanssa koska rakastan häntä, en siksi että hyödyn hänestä.

Ei ole, vaan se on mieheltäsi pelkästään järjevää. Se olisi sinunkin kannaltasi järjevää, jos yhtään järjellä mietit. Ja tämä on fakta, joka on perusteltu sinulle todella monelta kantilta tässä keskustelussa, monen naisen kannanoton kautta. Mutta ei, kun susta nyt vain tuntuu siltä että...

Ok. Ajatellaan että suostun, koska se on järkevää. Alttarilla ajattelen vain sitä, miten mies kuitenkin haluaa pitää jonkun takaoven varuiksi auki.. Papin kyseessä haluanko blaablaa mietin että haluan kyllä, mutta mies oikeasti ei, miettii vaan rahojaan kun kuitenkin eroamme. Onko tässä mitään järkeä? Onko järkeä silloin mennä naimisiin? En voi kytkeä tunteitani pois päältä, vaikka se olisikin niin järkevää.

Voi hyvä luoja sinun kanssasi nainen :D. Ihminen voi pitää takaportteja auki ilman sitä avioehtoakin. Saatat mennä naimisiin ihmisen kanssa, joka ajaa salaa sinut velkahelvettiin ja häviää tuhka tuuleen. Sinä et voi koskaan mennä vastuuseen kenestäkään muusta kuin itsestäsi. Miehesi voi ottaa ja lähteä, vaikka menettäisikin rahaa siinä. Samalla tavalla miehesi voi ottaa ja lähteä ja jättää sinut makselemaan velkojaan. Hän voi myös piilotella omaisuuttaan ja hänen vanhempansa voivat rajata sinut testamentilla ulos miehen tulevasta perinnöstä. Näin luultavasti tulee käymään, ellet suostu avioehtoon. Tai sitten ette mene naimisiin, jolloin elät sen asian kanssa. Mököttämättä siitä miehelle ja syyllistämättä miestäsi asiasta.

Ehkä teidän ei todella kannata mennä naimisiin.

Ei minua haittaa kuka rajaa minut pois testamenteistaan, ei se ole minun mies vaan hänen vanhempansa. Tuskin he minua rakastavat eivätkä he lupaa kanssani olla aina, vaan mies. Tämä ketju on saanut minut miettimään pitäisikö meidän olla ollenkaan yhdessä.. Mieheni ei taida rakastaa minua niin pyyteettömästi kun minä häntä :(

Olet oikeassa, teidän kannattaa erota. Kannattaa hajoittaa lapsenne perhe sinun tunteesi vuoksi, että miehesi ei osaa rakastaa, kun uskaltaa käyttää aivojaan. Voi luoja sentään...

Vierailija kirjoitti:

Avioehto tietenkin varsinkin jos toisella on vaan tuulenhuuhtoma p-se. 

Ei ole kummallakaan sen enempää.. Kaksi tuulenhuuhtomaa vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet haihattelija ja miehesi järkevä.

N24

Tämä on totta.

Minä ajattelen naimisiinmenon romanttisena tapahtumana ja mies ehkä sitten järkevänä? En tosiaan tiedä mitä tehdä. Jos suostun avioehtoon ei minulla ole enää hyvä mieli naimisiinmenosta.. Emme siis varmaan voi vain mennä naimisiin :(

Paljonkos sinulla olikaan ikää?

Lähemmäs kolmekymmentä. Kuinka niin? Eikö elämässä saa olla romantiikkaa jos on yli 15?

Romantiikka ja terve järki eivät yleensä enää aikuisilla ole ristiriidassa toistensa kanssa.

Totta. Ajattelin samalla tavalla mitä ap ehkä 16-18-vuotiaana. Näin reilu kolmekymppisenä en näe mitään ristiriitaa siinä, että tunteiden lisäksi käyttää sitä puhdasta järkeäänkin. Me ei tehty miehen kanssa avioehtoa, koska molemmat oltiin yhtä persaukisia, eikä kummallekaan ole tulossa mitään isoja perintöjä. Olisin ollut valmis avioehtoon, jos mies olisi ehdottanut ja ajatus tuntuu tälläkin hetkellä ihan järkevältä, vaikka ollaan jo aviossa. Ei järki estä tunteita eikä tunteet järkeä. On lapsellista antaa liikaa valtaa kummallekaan ja kuuluu pikemminkin nuoruuden kiihkoiluun.

Kyllä kolmekymppisen pitäisi olla jo henkisesti kypsempi.

Jaa no en sitten ole kypsä. Minusta se vaan tappaa kaiken romantiikan että valmistaudutaan eroon jo ennenkuin avioliitto alkaakaan.

Joo et ole kypsä. Olet rakentanut päässäsi hysteerisen olkiukon, jonka takia tunteilet ja vedät pultteja. Oletko kokeillut hengittää syvään, työntää hetkeksi nuo täysin ylitse menevät tunnereaktiot syrjään ja ajatella ihan vaan puhtaalla järjellä asiaa? Oletko edes puhunut miehellesi, miksi haluaa avioehtoa, vai onko tämä päätelmäsi kenties tunteilujesi ja mielikuvituksesi tulosta?

Kykenetkö ylipäätänsä muutenkin miten hyvin erottamaan tosiasiat kuvitelluista tunnereaktioista, vai sorrutko muutenkin ylitulkintaan, kuvitteluun ja hysterisointiin?

:D en ole vetänyt pultteja, en itkenyt, uhkaillut enkä riehunut muutenkaan. Kysyin neuvoja tilanteeseen jossa olemme asioista erimieltä ja kompromissia ei ole mahdollista tässä asiassa tehdä, paitsi se ettemme mene ollenkaan naimisiin.

Älä viitsi. Se on tuetynlaista uhkailua ja kiukuttelua, jos sanoo, ettei halua naimisiin siksi, kun toinen haluaa avioehdon. Vaikka sinäkin todellisuudessa haluat naimisiin. Tuo on lapsellista kiukuttelua.

Ja jos järkeillä haluat, niin järkevä parisuhde ei vie resursseja, vaan lisää niitä. On toinen ihminen jakamassa kuluja, sinkun kustannukset ovat korkeammat, mitä pariskunnan. On toinen jakamassa kotitöitä, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta loppuun saakka itse. Kumppani voi osata jotain käytännön asioita, joita varten tarvitsee muuten palkata ammattilainen hommiin. Kumppani myös jakaa vastuun yhteisistä lapsista, ei tarvitse siinäkään tehdä kaikkea yksin.

Ja tämä kaikki ihan järkeilyä, ei tunteilua. Mutta ilmeisesti nimenomaan sinulle parisuhteesi ei järjevästi anna mitään, vaan kuluttaa resurssejasi? Etkö järkiperäisesti todella saa mitään suhteeltanne? Oletko silloin varma, että haluat oikeasti naimisiin, vai voiko kiista avioehdosta olla alitajuinen tapa ja ns. hyvä syy välttää avioliitto? En tiedä, tämä tuli vain mieleen.

Sinun mallisi mukaan se on myös mieheltä kiukuttelua, että haluaa avioehdon. Jos se on uhkailua etten halua tehdä jotain periaatteeni vastaista, niin ok, olkoon sitten niin. Ja kyllä, olen mieheni kanssa koska rakastan häntä, en siksi että hyödyn hänestä.

Ei ole, vaan se on mieheltäsi pelkästään järjevää. Se olisi sinunkin kannaltasi järjevää, jos yhtään järjellä mietit. Ja tämä on fakta, joka on perusteltu sinulle todella monelta kantilta tässä keskustelussa, monen naisen kannanoton kautta. Mutta ei, kun susta nyt vain tuntuu siltä että...

Ok. Ajatellaan että suostun, koska se on järkevää. Alttarilla ajattelen vain sitä, miten mies kuitenkin haluaa pitää jonkun takaoven varuiksi auki.. Papin kyseessä haluanko blaablaa mietin että haluan kyllä, mutta mies oikeasti ei, miettii vaan rahojaan kun kuitenkin eroamme. Onko tässä mitään järkeä? Onko järkeä silloin mennä naimisiin? En voi kytkeä tunteitani pois päältä, vaikka se olisikin niin järkevää.

Voi hyvä luoja sinun kanssasi nainen :D. Ihminen voi pitää takaportteja auki ilman sitä avioehtoakin. Saatat mennä naimisiin ihmisen kanssa, joka ajaa salaa sinut velkahelvettiin ja häviää tuhka tuuleen. Sinä et voi koskaan mennä vastuuseen kenestäkään muusta kuin itsestäsi. Miehesi voi ottaa ja lähteä, vaikka menettäisikin rahaa siinä. Samalla tavalla miehesi voi ottaa ja lähteä ja jättää sinut makselemaan velkojaan. Hän voi myös piilotella omaisuuttaan ja hänen vanhempansa voivat rajata sinut testamentilla ulos miehen tulevasta perinnöstä. Näin luultavasti tulee käymään, ellet suostu avioehtoon. Tai sitten ette mene naimisiin, jolloin elät sen asian kanssa. Mököttämättä siitä miehelle ja syyllistämättä miestäsi asiasta.

Ehkä teidän ei todella kannata mennä naimisiin.

Ei minua haittaa kuka rajaa minut pois testamenteistaan, ei se ole minun mies vaan hänen vanhempansa. Tuskin he minua rakastavat eivätkä he lupaa kanssani olla aina, vaan mies. Tämä ketju on saanut minut miettimään pitäisikö meidän olla ollenkaan yhdessä.. Mieheni ei taida rakastaa minua niin pyyteettömästi kun minä häntä :(

Olet oikeassa, teidän kannattaa erota. Kannattaa hajoittaa lapsenne perhe sinun tunteesi vuoksi, että miehesi ei osaa rakastaa, kun uskaltaa käyttää aivojaan. Voi luoja sentään...

En tiedä enää. En halua mitään järki avioliittoa. Täytyy puhua miehen kanssa vielä.