Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä oli ensireaktiosi, kun tajusit olevasi raskaana?
Devil Pray
25.01.2017 |
Tein eilen positiivisen raskaustestin. Ensimmäinen reaktioni (ja vieläkin sama fiilis) oli inho... en halua, että mikää kasvaa sisälläni. Älkää nyt käsittäkö väärin, en ole VELA, eikä minulla ole mitään lapsia vastaan, mutta en tiedä haluanko itse niitä, tai en ole varma
Kaikki puutteet on kyllä lapsen tulolle. Olen 27 -vuotias korkeakoulutettu nainen, jolla vakituinen työpaikka ja hyvä palkka. Parisuhdekin löytyy, mutta emme asu yhdessä. Olenko ainoa, jolla on ollut näin negatiivinen ensireaktio? En ikinä ajatellut, että raskaus voisi olla mahdollinen, sillä kuukautiseni ovat olleet aina hyvin epäsäännölliset ja on ollut pitkiäkim kausia, jolloin niitä ei ole tullut...Kannattaako lasta pitää, jos tämä tunne jatkuu tästä? Tunnen itseni jotenkin tosi kamalaksi ihmiseksi. En ole vielä puhunut miehen kanssa, emme ole puhuneet lapsista. Mies kerran sanoi, että lapsia voi tulla, jos on tullakseen. Onko teillä fiilikset muuttuneet, raskauden edetessä, vaikka ensifiilis on ollut kaikkea muuta kuin positiivinen?
Kommentit (76)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle raskaus oli yllätys ja eka reaktio testin jälkeen oli voi vtt. Mutta ajatukseen sopeutui, raskauden myötä mieli muuttui ja kun lapsi syntyi, silloin vasta tiesin mitä ehdoton rakkaus on.
Ei lapsi muuta paljoakaan, vaan kaiken. Kyllä se totuttelua vaatii.
Suuri ilo, hämmennys, jännitys, ihan mielettömän onnellinen olo päällimmäisenä.
Suunniteltu raskaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"ahaa, OK."
Suunniteltu raskaus ilman vauvakuumetta.
Lisään vielä, että vihasin raskaana olemista alusta loppun saakka. Kasvava vauva tuntui voimat imevältä loiselta, joka aiheutti kaikenlaisia vaivoja. Onneksi raskaus on häviävän pieni osa äitiyttä, siitä nautin kyllä, enimmäkseen. Nyt lapsi on jo muuttanut pois kotoa.
Mulla oli sellanen ei ole totta -fiilis. Ei hyvällä tavalla, en ollut aavistanut asiaa, olin syönyt pillereitä säännöllisesti, ja olin hyvin nuori (täysi-ikäinen). Mutta siitä seuraavana päivänä fiilis parani ja ajattelin, että minulla on vaihtoehto, voin valita toisinkin, mutta halusimme pitää lapsen. Ja ilo nosti päätään. Jos teit testin vasta, voi olla että tunteesi muuttuvat vielä positiivisiksi. Mutta sinulla on oikeus tehdä juuri sellainen päätös kuin itse haluat. Tsemppiä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Ei, ei, ei, ei. Ei voi olla totta. Ei nyt." jne
Jos pidit lapsen, niin muuttuko mieli raskauden aikana?
Ap
Ensimmäinen ajatus oli tyhjyys. Siis vähään aikaan silkkaa tyhjyyttä pään sisällä.
Sitten tuli se ensimmäinen ajatus : ihmiset on sanoneet että tämä on parasta mitä niille on tapahtunut.
En olisi kyennyt aborttiin, mutta toivoin että se olisi mennyt kesken. Että olisin voinut ottaa kaiken uusiksi eikä näin yllätyksenä (eihän se yllätys ollut, paitsi että kaikki on uutta ja yllättävää).
No, loppujen lopuksi äitiys taisi olla toistaiseksi parasta mitä mulle on tapahtunut. Kokemusta jo kahdelta vuosikymmeneltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli sellanen ei ole totta -fiilis. Ei hyvällä tavalla, en ollut aavistanut asiaa, olin syönyt pillereitä säännöllisesti, ja olin hyvin nuori (täysi-ikäinen). Mutta siitä seuraavana päivänä fiilis parani ja ajattelin, että minulla on vaihtoehto, voin valita toisinkin, mutta halusimme pitää lapsen. Ja ilo nosti päätään. Jos teit testin vasta, voi olla että tunteesi muuttuvat vielä positiivisiksi. Mutta sinulla on oikeus tehdä juuri sellainen päätös kuin itse haluat. Tsemppiä. :)
Kiitos tsempeistä!
Ap
Yllätysraskaus ja ensi reaktio oli että "mitä vittua?!?!?" Laitoin miehen ostamaan uuden testin saman tien ja testin tuloksen ollessa edelleen sama, niin reaktio oli ihan sama kun ekalla kerralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei saatana! -17- vuotiaana
Jee! -25 v.
Jee! -26 v.
Ei saatana! -29 v.
Kolme lasta, mutta ei tullut minusta teiniäitiä.
Ensimmäinen raskaus: huoh, arvasin. Toinen: Mitä! Näenkö oikein?! Voi minun pientä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli molemmissa (toivotuissa sekä pitkähköön yritetyissä) raskauksissa sama inhon tunne kuin sinulla. Tunne jatkui jossain määrin koko raskauden läpi ja vauvojen syntyessäkään heti heitä varsinaisesti rakastanut, vaikka äidinvaisto oli toki vahva ja heitä hyvin hoidin. Pikku hiljaa rakkaus ja kiintymys kuitenkin tuli ja nyt nuo 3- ja 1-vuotiaat ovat tärkeimpiä ja rakkaimpia minulle.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen ajatus oli tyhjyys. Siis vähään aikaan silkkaa tyhjyyttä pään sisällä.
Sitten tuli se ensimmäinen ajatus : ihmiset on sanoneet että tämä on parasta mitä niille on tapahtunut.
En olisi kyennyt aborttiin, mutta toivoin että se olisi mennyt kesken. Että olisin voinut ottaa kaiken uusiksi eikä näin yllätyksenä (eihän se yllätys ollut, paitsi että kaikki on uutta ja yllättävää).
No, loppujen lopuksi äitiys taisi olla toistaiseksi parasta mitä mulle on tapahtunut. Kokemusta jo kahdelta vuosikymmeneltä.
Vastasin siis aiemmin jo, mutta minulla oli sama tuon keskenmenon toivomisen kanssa. Raskaus oli melko alussa, ehkä rv9, ja muistan kun itkin vessanpöntöllä ja rukoilin (en ole ikinä uskonut Jumalaan...) että vauva otettaisiin minusta pois, ja että en halua asioiden menevän näin. Kun näin lapsen ensikertaa ultrassa, itkin, ja tunsin sellaista selittämätöntä rakkautta, ja kaikki tuollaiset aiemmat toiveet tuntuivat kamalilta.
Niinkin vastuullinen ja aikuismainen kuin "Eiiiiiiii, tämä pakko olla kauhea painajainen tai huonoa pilaa!" Tulin siis ehkäisystä huolimatta raskaaksi 23-vuotiaana ja päädyin aborttiin. Mietin keskeytystä pitkään ja koko ajan oli iljettävä olo, vatsa tuntui heti suurelta ja siellä sisällä tuntui todella kasvavan jotain. Myös heti testin tehtyäni alkoi aivan kauhea 24/7 pahoinvointi. Hrr, kokemuksesta jäi raskauden pelko. N26
Testi on rikki. En mä voi olla raskaana, lääkäri sanoi minulle kaksi vuotta sitten, että en voi saada lapsia. Miten tämä on mahdollista?
Lapsi oli todella toivottu, mutta silti minua pelotti ja järkytti. Mietin, että miten pärjäämme, sujuuko kaikki, miten synnytys, pelotti. Nämä kaikki ovat normaaleja tunteita. Raskauden alku on naiselle uuden alku ja kriisi. Mutta pitää muistaa, että kriisit voivat olla myös positiivisia. Kyllä sitä tottuu siihen ajatukseen ja nauttii lopulta raskaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Eka ajattelin että onpas kiva ketju. Sitten luin tuon "olen korkeakoulutettu, hyvä palkka" ja se särähti aika pahasti. Meinaan että kuvittelet selvästi että rahalla saa rakkautta? Just sun kaltainen ihminen voi olla todella kylmä (en sano että kaikki hyvinkoulutetut äidit olisivat huonoja, vain ne jotka tekee tuosta asiasta ison numeron kuten sinä).
Sinuna tekisin abortin. Et ole henkisesti kypsä äidiksi tai vanhemmuuteen. Lapsesikin varmasti katuisi syntymäänsä sillä äiti päätti tehdä lapsen vain koska kokee olevansa "hyvä puitteinen". Täten lapsi tungetaan hoitoon äkkiä ja saa vain pintapuolista rakkautta, krääsää riittää. Sitten ihmetellään miksi lapsi teki itsemurhan vaikka vanhemmat oli "puitteiltaan hyvät". Se on jännä kun ei statuksestaan voi luopua ja omasta habituksestaan. Henkisesti hyvin epäkypsää.
Olen itse perheestä jossa oli puitteet kohdillaan mutta ei rakkautta. Masennus ja mielenterveysdiagnoosi löytyy. Eli en huvikseni huutele. Onneksi itse opin arvostamaan rakkautta ja en tee nykyään mitään ellei minulla ole intohimoa ja aitoa rakkautta asiaa kohtaan.
Menepäs yleistämästä. :)
Ihanaa,voi ei, ihanaa, kamalaa, ihanaa, en mä halua, jännää, eikä, itkua onnesta, itkua pelosta...
Alue: Aihe vapaa
*puitteet, korjaus lakuperäiseen viestiin...
Ap