Syyt siihen, miksi olen 33-vuotiaana lähes työkokemukseton maisteri ja AMK-tutkinnon suorittanut turha ihminen.

Vierailija kirjoitti:

33-vuotiaana olin ollut työelämässä jo yli 10 vuotta. Aloitin opiston jälkeen hieman alta 22v. Nyt 46v olen gradua vaille maisteri ja YAMK. Opiston jälkeiset opinnot tehty työn ohessa ilman lomia. Yksi lapsikin saatu aikaiseksi.

Huutonaurua.

Kuules nyt nolla, mokasit ja pahasti. Ainoa asia mitä voit enää tehdä on varoittaa lapsiasi etteivät tee samaa virhettä. Parempi onni seuraavassa elämässä.

T. Hyväpalkkaisesti vakityössä

33-vuotiaana olin ollut pätkätyöelämässä 6 vuotta, ekat 3 niistä yliopisto-opintojen ohessa. Minun valinta oli ottaa työ vastaan vaikka opinnot oli kesken, joten valmistuminen vähän pitkittyi. Siitä ei kuitenkaan ole ollut haittaa, työkokemus oli tärkeämpää. Lasta aloin uskaltaa yrittää vasta kun sain ekan vakityön 33-vuotiaana. Yhden lapsen sain, aika loppui siinä kohtaa kesken vaikka enemmän olisi ollut haaveissa. Elämä nyt meni näin. Minulla oli juuri tuollainen työorientoitunut insinöörimies, joka ei "ehtinyt" pitää isyyslomaa ja vauva-aikana teki 12-tuntista päivää.

Kuten täällä moni sanoi, selkeästi olet priorisoinut kaikkea muuta paitsi työntekoa. Kyllä itselleni oli tärkeää hankkia oman alan työkokemusta jo opiskeluaikana. Se tarkoittaa osa-aikatöitä ja kesätöitä. Minulle ei olisi ollut taloudellisestikaan mahdollista lähteä koko kesäksi Australiaan. Ihmettelen, miten sinä olet tullut toimeen ja pystynyt vielä matkustelemaan, kun et ole ollut työelämässä. Yleensä raha on se ykkösmotiivi etsiä töitä.

Et ole kertonut, minkä alan tutkinnot sinulla on. Jos molemmat ovat esim. kulttuurialalta, niin en ihmettele työllistymisvaikeuksia. Toinen juttu on, miten vakavasti kolmen lapsen äitinä edes etsit töitä. Minä tein päälle kolmekymppisenäkin vielä kesätöitä. Olisitko sinä valmis siihen? Miten laajalta maantieteelliseltä alueelta etsit töitä? Minä olen vaihtanut työn perässä kolme kertaa paikkakuntaa. Olisiko sama sinulle mahdollista? En moiti kolmen lapsen hankkimista parikymppisenä, mutta olisi kyllä tajuttava, että jotkut valinnat vaan sulkevat muita ovia. Kaikkea voi olla vaikea saada.

Maisterin papereita hankkiville harjoittelupaikat on ihan must, jos meinaa oman alansa töihin. Ellei siis ole suhteita, joiden avulla pääsee johonkin perusduunihommaan oman alan yritykseen tai johonkin järjestöön. Mene korkeakouluharjoitteluun. Sinänsä olen sitä mieltä että tuo ammattikorkeatutkinto ois ehkä kannattanu jättää tekemättä ja olla ne vuodet esim. juuri harjoittelussa tai missä tahansa perusduunissa vaikka kaupan kassalla.

Saat kyllä töitä, nyt on hieman huonot suhdanteet, mutta paranemaan päin. Leuka pystyyn, mitään et ole menettänyt.

Ihan suoraan vastaus sulle ap, olisi kannattanut jättää lapset tekemättä ja käydä ennemmin se koulu. Ihan oikeasti, mikä helvetin järki siinä on puskea niitä lapsia opiskeluaikana maailmaan, vielä kolmin kappalein??! Olet nyt näyttänyt ettei sinusta ole muuhun kuin ulkomailla lorvimiseen ja pentujen pukkaamiseen joka vitun rakoon, joten sinulle tuskin on työpaikkaa tiedossa. Ei nyt eikä ikinä. Miten sinulle edes voisi mitään työtä antaa, kun olet ihan vastuuton huithapeli?

Tällä palstalla on paljon kakaroita ja katkeroituneita, älä välitä heistä ap, he purkavat vain omaa pahaa oloaan. Olet tehnyt ihan normaaleja valintoja elämässäsi, et ole ainoa, joka on toiminut noin. Työn hakeminen on hankalaa lähes kaikille, mutta onnistuu myös lähes kaikilta. Ei ole mitään syytä olettaa, ettei se onnistuisi myös sinulta.

Voitko kertoa tarkemmin tutkinnostasi? On kyllä ihme jos sillä ei saa töitä, sullahan pitäisi onlla sekä teoria ja käytäntö hallussa. Itselläni sama tilanne noin suunnilleen, mutta amk.tutkintoni on sellainen, joka melko varmasti työllistää, ainakin Pohjoismaissa jos ei Suomessa. Jotenkin lohdullista kuulla etten ole ainut tuplakorkeakoulutettu surkimus :)

33-vuotiaana oli yliopistotutkintoja useampi taskussa ja kymmenen vuotta työelämää (alkuvaiheessa osa-aikaista, myöhemmin kokopäiväistä), olin tuolloin väitelleenä ulkomailla töissä. Ne lapset tein vasta tuon jälkeen ja vanhempaislomat osittain jaettiin. Työura on edennyt ilman yhtään työttömyyskautta, useamman kerran taitosvaiheessa olen saanut valita useasta hyvästä vaihtoehdosta sen parhaan. Töitä tuo vaati, paneutumista ja määrätietoisuutta nuorempana. Valintoja, toivottavasti jokainen on tyytyväinen omiinsa.

Se on tässä elämässä että teet mitä tahansa, teet sen varmasti jonkun mielestä väärin. Itse reissasin nuorena, opiskelin tehokkaasti, tein töitä samalla ja 30-vuotiaana olin ns. urani huipulla. Kunnes iski yt:t ja 2/3 firmasta lähti ulos -myös minä. Päätettiin sitten miehen kanssa että tämä on hyvä sauma tehdä se yksi ainoa lapsi mistä olimme haaveilleet: olihan säästöjäkin hyvin. Vietin lapsen kanssa 2 vuotta kotona ja kun tuli aika palata työelämään, ei se ollutkaan enää niin helppoa. Yhtäkkiä olinkin samaan aikaan ylikoulutettu ja tehnyt hommia liian hyvällä palkalla (eli en päässyt ns. matalapalkkahommiin, koska olivat varmoja että lähden sieltä samantien) eikä sen tasoisiin hommiin missä ennen olin ollut, todellakaan kaivattu lisääntymiskykyistä naista joka oli ollut muutaman vuoden pois työelämästä. Nyt olen ollut lähes 5 vuotta kotona (samaan aikaan opiskellen) ja nyt näyttää siltä, että pääsisin palkkatuettuun työhön (jossa ei opiskeluistani ole edes mitään hyötyä). Kaikkien vuosien jälkeen aloitan työurani jälleen nollasta. Ei siitä ole niin montaa vuotta, kun olin vielä tälläisen palkkatuetun esimiehen esimiehen esimiehen esimies. Mitä olisi tapahtunut, jos olisin tehnyt lapsen jo nuorena?

Vierailija kirjoitti:

Todellakin valintoja. Helppo huudella "töitä töitä", mutta muuthan ne joutuu kantamaan seuraukset työntekijävalinnoista. Olen itsekin nainen, ja kutakuinkin ikäluokkaasi, enkä todellakaan ihmettele miksei sinua palkata. Ylipäätään kuka tahansa työkokemukseton ikäisesi on jo nou nou, ja sen lisäksi vielä 3 pientä lasta. Olet tehnyt selväksi, ettei työnteko ole elämässäsi prioriteetti 1. Noin monta lasta nuorena tarkoittaa todennäköisesti sitä, että aiot tehdä lisää lapsia tulevaisuudessa. Se ja siihen päälle lapsista aiheutuvat poissaolot työpaikalla niin aika kallis riski olet palkattavaksi. Sanohan vielä että opiskelit alan joll työllistytään yksityiselle? Julkisella sinut saatettaisiin palkatakin, mutta hulluhan se on joka tuolla taustalla yksityiseen firmaan palkkaa riskitekijäksi. Ehkä jos olisit todella taitava työssäsi, niin saatettaisiin valitakin, mutta ilmeisesti näin ei ole. Mutta noh, lopeta itsesääli ja perusta vaikka firma alallasi. Ei auta itku markkinoilla.

Täysin samaa mieltä enkä ymmärrä miksi viestisi on saanut noin paljon miinusta. AP:n teksti nyt sattui olemaan malliesimerkki ihmisestä jonka mielestä hänen ei pitäisi kantaa vastuuta teoistaan ja kaikki on vain yhteiskuntarakenteen vika kun ei ole päässyt eteenpäin elämässään. Halutaan samaan aikaan syödä ja säilyttää kakku. Kyllä varmaan monesta olisi tosi kiva hankkia kolme lasta alle 27-vuotiaana mutta eivät hanki, koska on koulu kesken tai ei ole päässyt kouluun vielä ollenkaan ja työkokemustakaan ei ole. Sori, en vaan osaa olla sympaattinen kun moni muu (ml. allekirjoittanut) on joutunut tekemään uhrauksia jostain muusta että kolmekymppisenä olisi monta vuotta työkokemusta ja ammattitaitoa pelkän koulutuksen ohella. Kotirouvaksi ryhtyminen oli tietoinen valintasi. Ei siihen kukaan tullut pakottamaan ja nykyaikana kyllä kuka tahansa ymmärtää sen riskit etenkin noin nuorena. Ja kukaan ei palkkaa työkokemuksetonta ja ammattitaidotonta, oli ikää sitten 23 tai 33 ja lapsia 3 tai 0. 

Mitä sä yhteiskuntaa siitä syytät, että oot valinnu tietyn tavan elää?

Sinun tilanteessasi pitäisi olla valmis muutamaan työn perässä vaikka Lappiin saakka, että saa sen ensimmäisen työkokemuksen. Jos olet jo käynyt työnhakukurssin, voisit vielä saada apua työnhakuun  te-toimiston ostamalta työhönvalmentajalta.

Tunnen yhden neljän lapsen äidin, joka lähti opiskelemaan amk:kiin pitkälti yli 30 vuotiaana. En epäile hetkeäkään etteikö hän työllistyisi valmistumisen jälkeen. Hän on vain tyyppinä sellainen, että varmasti löytää töitä ja jos ei löydy, niin todennäköisesti työllistää itse itsensä.

Tein toisinpäin, opiskelin ensin, menin töihin ja tein lapset vanhempana. Olen saanut tehdä paljon töitä, mutta arjen yhteensovittaminen pienten lasten ja työn kanssa on todella raskasta. Meille tuli avioero, osittain varmasti raskaan lapsiperhe-elämän ja kovan työnteon vuoksi. Nyt olen 3 lapsen yh, ikää 47 ja nuorin lapsi vasta 8. Teen edelleen kovasti töitä, mutta jaksamisen rajoilla. Mutta on pakko, koska en muuten saa elätettyä kolmea lasta. Sanoisin, ettei tämäkään helppo ratkaisu ole. Työt jakaantuvat nykyään liian epätasaisesti, toiset tekevät liikaa ja toisille ei riitä.

Toivottavasti saat töitä ja tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin ylioppilaaksi 19-vuotiaana. Hain yliopistoon kolmeen paikkaan. En päässyt.

Muutin poikaystäväni kanssa yhteen ja kun jotain oli tehtävä, hain töitä. Sain yhdestä perheestä lastenvahtityötä.

No, olin vuoden siinä perheessä töissä ja täytin 20v. Pääsin seuraavana keväänä yliopistoon. Aloitin opinnot ja tein niitä reippaasti puoli vuotta. Sitten poikaystävä meni armeijaan ja minä lähdin aupairiksi. Halusin lähteä ulkomaille vähäksi ajaksi ja tuohon väliin se sopi oikein loistavasti.

Seuraavana syksynä poikaystävä tuli armeijasta ja minä palasin maailmalta yliopistoon takaisin. Täytin seuraavana keväänä 21v. Kesällä minä ja poikaystävä lähdettiin kolmeksi kuukaudeksi Australiaan. Sinne meni YO-lahjaksi saadut rahat kummaltakin. Syksyllä kummatkin jatkoivat opiskeluja.

Keväällä täytin 22v. Tulin raskaaksi. Päätettiin mennä naimisiin. No siinä alkupahoinvoidessa ja häissä meni se kesä. Syksyllä opiskelin vielä jouluun asti, kunnes esikoinen syntyi. Mies jatkoi tietenkin opiskeluja.

Seuraavana keväänä täytin 23v. Opiskelut oli jäissä, koska a) en olisi jaksanut ja b) halusin olla rauhassa esikoiseni kanssa. Sukulaistädit toitottivat, miten opiskelut ehtii tehdä myöhemmin, samoin töitä ehtii tehdä vuosikymmeniä - keskity vauvaan. Niin tein. No, syksyllä kävin taas luennoilla silloin, kun joku ehti katsoa esikoisen perään. Päiväkotiin ei haluttu niin pientä laittaa ja isovanhemmat olivat työelämässä. Opinnot etenivät toooosi hitaasti.

Keväällä täytin 24v. Aloin odottaa toista lasta. Sitten olikin seuraavassa vuodenvaihteessa kaksi lasta, jotka valvottivat öisin, eikä opiskelut todellakaan edenneet, vaikka välillä yritin jotain esseetä vääntää.

Täytin 25v ja 26v. En muista, mitä silloin tein. Yritin opiskella. Mies valmistui ja sai vakituisen työpaikan. Minä olin saanut sen verran opintoja kasaan, että rykäisin kandin yhtenä kesänä.

Kolmas lapsi syntyi, kun olin 27v. Silloin päätin, että kun nuorin on vuoden, kaikki lapset menevät hoitoon ja minä teen maisteriopinnot reippaasti loppuun. Niin teinkin, kolmessa vuodessa, opintopisteitä tuli liikaakin, kun keräsin pari ylimääräistä sivuainetta.

Sitten olin 30v. Työkokemusta oli tasan lastenhoidosta, ei mistään muusta. Oli kolme lasta ja aviomies. Hain töitä puoli vuotta, kunnes tajusin, ettei minua oteta työkokemuksen puutteen takia mihinkään ja opiskelutkin oli tosi teoreettista. No minäpä hain opiskelemaan ammattikorkeakouluun alaani sivuavalle linjalle. Pääsin ja suoritin 3,5-vuotisen koulutuksen 2,5 vuodessa, kun tein pakolliset harjoittelut ja projektit kesälomien aikana.

Noniin. Nyt olen 33-vuotias. Työkokemusta lastenhoidosta ja aivan turhista AMK-projekteista, joissa en oppinut yhtään mitään, koska harjoittelupaikat olivat tosi huonoja.

En tiedä olisiko elämäni pitänyt mennä jotenkin toisin. Mies teki kaiken "oikein". Opiskeli, meni töihin ja sillä on nyt kiva työ ja hyvä palkka. Minä olin kotona ja annoin miehen opiskella rauhassa ja siksikö olen tässä? Kukaan ei ota minua töihin, koska elin väärin? Olisiko lapset pitänyt jättää tekemättä? Olisiko pitänyt kaikki kesät tehdä kesätöitä? Olisiko pitänyt jättää Australia välistä? Olisiko pitänyt tehdä niin kuin kaikki muutkin ja nyt 33-vuotiaana alkaa tehdä niitä lapsia, jotta voisin yhdistää työn ja pikkulapsielämän seuraavan 10 vuoden aikana? Niin kuin kaikki muutkin? Senkö tein väärin?

MIKSI KAIKKIEN PITÄÄ ELÄÄ SAMANLAINEN ELÄMÄ, JOTTA KELPAISI YHTEISKUNNALLE? Miksen minä saa töitä? Mikä vika minussa on? Aargh.

Harmi sun tilanne, en kuitenkaan usko että jäät lopullisesti työttömäksi jos ala vaan on mitenkään järkevä.

Oman kokemukseni mukaan äitiys nuorella iällä opiskeluaikana oli hyvä valinta. Meidän alalla oli aika vähän läsnäoloa, paljon opintoja sai tehtyä kotoa käsin. Lasten välissä oli parin vuoden pätkä kun esikoinen oli päivähoidossa ja itse osa-aikatöissä. Maisteriopinnot ml. gradun tein 2,5 vuodessa äitiysloman ja hoitovapaan aikana. Alkuun kotoa käsin tehtävät tein kun vauva nukkui ja sitten loppua kohden palkattiin lastenhoitaja mun luentojen ajaksi pari kertaa viikossa aamupäiväksi. Ehdin olla myös tutkimusavustajana opiskeluaikana ja tätä kaikkea katsottiin tosi hyvänä kokemuksena.

Ehkä alat ovat erilaiset ja sinulta olisi vaadittu urasuuntautuneisuutta jo opiskeluaikana. Lisäks minulla vain kaksi lasta ja heillä aika pitkä ikäero.

Nyt kun olen töissä kaipaan joskus opiskeluaikaa. Oli niin lyhyet päivät ja pitkät lomat ja arkivapaita ja aikataulu muutenkin joustava. Oli oikein hyvä aika pienille lapsille.

Kirjoitin tän toiseksi näkökulmaksi tohon vikaan kappaleeseen, ei näin tarvitse olla, mutta pahoittelut kuitenkin tilanteestasi ja tsemppiä tulevaan! Uskon että työllistyt.

No, mä olen 35-vuotias maisteri ilman työkokemusta. Syy on alkoholismi. Opinnot venyivät, vuodet vierivät... Lopulta valmistuin, mutta eipä ole paljoa cv:hen laitettavaa. Ei edes niitä lapsia.

Tsemppiä sulle tosi paljon, toivon koko sydämestäni että saat töitä!!

Yrityksiin sua ei kolmen pienokaisen äitinä tuolla taustalla oteta. Tämä hallitus on karsinut valtion työpaikkoja rajulla kädellä. Myös kiky vain vähensi työpaikkoja, koska oletus on samasta työmäärästä, jolloin tarvitaan siis vähemmän käsipareja, koska kaikki tekevät vähän pidempää päivää. Miten sua voisi neuvoa. Ole onnellinen tosta ja ota kotiin hoitolapsia?

Olen tehnyt päinvastoin, panostanut uraan. Nyt 43 v yt:iden jälkeen liian vanha. Myös minä joudun miettimään kaiken uusiksi. Loppuelämä vapaaehtoistöitä?

Tuo johtuu siitä, että työtilanne on hyvin monilla aloilla surkea. Et ole ennustaja, joten ei kannata syyttää itseään.

Itse tein ihan samalla tavalla, tein lapset opiskeluaikana, mutta sillä erotuksella, että minut revittiin kesätöihin ja heti äitiysloman jälkeen töihin, joten työkokemustakin kertyi. Nykyään samalla alalla on kuitenkin todella vaikea löytää töitä edes kokeneiden ihmisten, joten opiskelijoilla ja vastavalmistuneilla on varmasti ihan toivottomat tunnelmat.