Syyt siihen, miksi olen 33-vuotiaana lähes työkokemukseton maisteri ja AMK-tutkinnon suorittanut turha ihminen.

Minäkin joudun sanomaan, että olet jatkuvasti tehnyt valintoja, joista paistaa että opiskelu ja työ olivat elämässäsi ihan viimeisellä sijalla.

Olit ehkä helpottunutkin ettet heti saanut opiskelupaikkaa, ehkä et ollut alastakaan niin varma. Tuossa kohtaa muut ottivat seuraavan opiskelupaikan.

Sitten pääsit kyllä opiskelemaan, mutta sen sijaan että olisit opiskellut, lähdit ensin yhteen ja sitten toiseen ulkomaanreissuun. Sillä välin me muut opiskelimme ja siinä sivussa teimme huonosti palkattuja mutta ammattiin vastaavia töitä.

Sen jälkeen olisit vielä voinut jotenkin kiriä, mutta teit kolme lasta perä perään. Me muut valmistuimme ja saimme ekat työpaikat.

Nyt esimerkiksi minulla on ammatti ja vakipaikka, mutta sain esikoiseni ja ainokaiseni vasta 35-vuotiaana. Minäkin tein valintoja, mutta näen kyllä ihan hyvin että mitä valintoja olen tehnyt.

Miten voit ihmetellä, ettet ole saanut jotain jonka eteen et ole missään vaiheessa ollut valmis näkeen vaivaa, suunnittelua, ja uhrauksia?

Miksi kävit sen amkin vielä maisterin päälle?

Et ole turha! Tilanteesi ei itse asiassa ole mitenkään toivoton, sinulla on hyvin tienaava mies ja kuopuksesikin on jo 6 v. Olet edelleen nuori. Sinulla on kaksi tutkintoa. Uskon, että olet monelle työnantajalle houkutteleva tarjokas, kunhan vain löydät sen oman paikkasi.

Töiden saanti on todella vaikeaa, tiedän kokemuksesta, kun olen ollut työttömyys-pätkätyökarusellissa viimeiset 8 vuotta, koko ajan hakien paikkoja. Itselläni on tohtorin tutkinto periaatteessa ihan ok työllistävältä alalta, ja nyt juuri, lähes nelikymppisenä, sain elämäni ensimmäisen vakityön. Tajusin, että epäonnistuneiden hakemusten määrällä ei sinällään ole merkitystä, tämä yksi onnistuminen peittoaa ne kaikki aiemmat hylkäykset! Jatka siis vain sitkeästi töiden hakemista, äläkä pidä rimaa liian korkealla.

Itse myös tein monenlaista oman alan vapaaehtois- ja järjestötyötä työttömänä ollessani, sekä kirjoitin juttuja ammattilehteen, jotta sain pidettyä nimeäni esillä, myös potentiaalisille työnantajille. Luulen, että siitä todella oli apua uuden paikkani saamisessa. Tsemppiä sinulle!

Ap on saanut huonoja neuvoja hyvää tarkoittavilta, mutta nykyajan työmarkkinoita ymmärtämättömiltä sukulaisilta. Jos noilla lapsilla olisi säällinen viiden vuoden ikäero, niin siinä välissä olisi voinut hyvin opiskella ja käydä töissä. Tuollainen perheelle omistautuminen on ammatillinen itsemurha. Ehkä ap ei silloin noita valintoja miettiessään tajunnut, mitä kotiin jääminen liian pitkäksi aikaa tekee uralle. Hänellä olisi pitänyt olla lähipiirissä joku, joka ymmärtää työmarkkinoita paremmin ja olisi neuvonut, että töihin pitää päästä vaikka väkisin jo opintojen aikana.

Itselläni jäivät opinnot nuorena kesken ja tein ennen naimisiinmenoa ihan tehdastyötä. Sitten menin naimisiin ja sain lapsen ja olin pitkään kotona ja lopulta en päässyt enää edes niihin tehdastöihin. Valtaosa työpaikoista oli jo tuossa vaiheessa kadonnutkin. Aloitin AMK-opinnot samaan aikaan kun lapsi meni toiselle luokalle ja valmistuin erinomaisin arvosanoin, mutta ilman työkokemusta. Kuvittelin, että hyvällä todistuksella pärjää enkä älynnyt hätääntyä, kun en päässyt kesätöihin. Tuosta valmistumisestani on jo neljä vuotta ja edelleenkään en ole päässyt alan töihin, enkä oikein muuallekaan. 

Omalle lapselleni (joka on vasta lukiossa) olen tolkuttanut, että on tärkeää päästä oman alan töihin jo opintojen aikana. Vaikka iloitsenkin siitä että pystyin antamaan lapselleni hyvän lapsuuden ja näen että hänestä on tullut fiksu ja tasapainoinen nuori, niin aika kovan hinnan olen joutunut siitä maksamaan. Olihan se mukavaa ja leppoisaa olla useampi vuosi kotona, mutta jos silloin olisin tiennyt kuinka peruuttamattomasti syrjäydyn työelämästä, olisin ehkä miettinyt vähän tarkemmin.

Joudut toki työelämässä aloittamaan siitä, mistä muut jo opiskeluaikoina. Eli niistä yksinkertaisita hommista tietenkin. Nyt kipin kapin hyödyntämään tuota lastenhoitokokemusta ja sitä kautta työelämään pikkuhiljaa. Niinkuin muut ovat tehneet opiskeluaikoinaan jo..

Kaikki ei mene samaa polkua. Ymmärrän kyllä, että tuo työkokemuksen puute stressaa. Toivottavasti saat töitä. 

Kyllä voi tehdä asioita "väärässäkin" järjestyksessä, mutta silloin ei ole varaa pitkiin kotonaoloihin. Kuulostaa karulta, mutta on oltava tuplaten tehokas. On tärkeää, että samalla kartuttaa työkokemusta ja opintoja, ei äitiyslomaa pitempiä katkoja CV:hen. Kun ei ole vakipaikkaa, josta jäädä hoitovapaalle, niin ei voi tuudittautua siihen kolmen vuoden harhaan. Edelleen, onnistuu kyllä, mutta silloin niitä vanhempain- ja hoitovapaita on vaan jaettava tasaisemmin vanhempien kesken. Päiväkotejakin kannattaa käyttää, meneehän niihin ne työssäkäyvienkin lapset pieninä.

Tuo "töitä ehtii tehdä myöhemminkin" on tosi yleinen mantra äitien keskuudessa, mutta vailla todellisuuspohjaa. Ei sillä, ne kotona vietetyt vuodet ovat varmasti korvaamattomia muilla tavoin.

Minä: 19v ylioppilaaksi, 1 välivuosi, kauppis 2 vuotta. Vuosi töitä. Yliopistoon samaa alaa opiskelemaan. Siellä 5 vuotta, koko opiskelun ajan oman alan töitä, viimeinen vuosi jo täysipäiväisesti ja vakituisesti eli 27v alkaen. 2 vuotta töitä ja esikoinen syntyi kun olin 29v ja toinen kun olin 31v. Olen kiitollinen että kaikki tähän asti sujui suunnitelman mukaan.

Kysyt mitä olet tehnyt väärin:

- 3 lasta putkeen

- epätasa-arvoinen vanhemmuus (varsinainen syy sille, että eka kohta on ylipäätään ongelma)

- epärealistinen, vanhan maailman käsitys työmarkkinoista (ei olisi pitänyt uskoa Pirkko-tätiä 70v, joka jankkasi että töitä ehtii tehdä myöhemmin. Ei ehdi koska niitä ei enää saa).

Kaikkien ei tarvitse tehdä asioita samassa järjestyksessä tai samalla tavalla, mutta jonkinlainen realismi pitää kuitenkin kyetä säilyttämään omissa toiveissaan. Ei 45-vuotias täysin uralleen omistautunut nainenkaan enää kovin helposti kykene kolmilapsisen perheen äidiksi tulemaan, vaikka yhtäkkiä tällaiseen toiveeseen havahtuisi. Ei se tietysti mahdotonta ole (varsinkin jos hyväksyy etteivät lapset ole biologisia), mutta vaikeaa kuitenkin.

Vikasi on siinä, ettet tehnyt töitä ja verkostoitunut. Sait sinä jotain aikaan: Kirjoitit tänne ja olet varoittava esimerkki.

Piti oikein kaivaa tunnukset pölyn peitosta ja kirjoittaa, koska koen tämän aloituksen niin tärkeäksi. 

Tässä ketjussa moni on kyllä jo kirjoittanut ne samat asiat, mitkä itsekin nostan esille, mutta kertaus ei ole pahitteeksi näin tärkeässä asiassa. 

Nuorena voi tehdä lapset ja saada silti uran, mutta tehokas on oltava. Minä itse sain maisterin paperit neljässä vuodessa ja tein kaksi kesää töitä ja  yhden talven. Valmistuin 23 -vuotiaana ja mulla oli siihen mennessä lukioajalta ja yliopistoajalta yhteensä 2 vuotta työkokemusta. Viimeisimpään työpaikkaani pääsin määräaikaiseksi ja sieltä edelleen vakituiseksi. Vaihdoin pari kertaa paikkaa ja olin 30 -vuotiaana esimies. 

Tasa-arvoinen parisuhde. Totta kai miehet etenevät uralla, jos naiset ovat kotona ne tärkeät vuodet kun uralla kiivetään. Sitten mies jatkaa panostamista uraan, koska naisellaei ole enää mahdollisuksia siihen. Meillä mies on ollut kotona lapsen kanssa siitä lähtien kun lapsi oli 6 kuukautta. Minä menin töihin. Mies oli kotona kunnes lapsi on kaksi ja sen jälkeen minä teen vuoden tai pari lyhennettyä työpäivää. Toisen lapsen aika on kun ensimmäinen on kolme tai neljä. Tällä lailla kummankaan työuralle ei tule liikaa katkosta ja vanhemmuus on tasa-arvoista. 

Verkostoituminen. Se nyt  vaan on supertärkeää. Kun tuntee ihmisiä ja saa tärkeiltä ihmisiltä hyviä työtodistuksia, niin seuraava työpaikka on aina helpompi saada. 

Eli jos tahtoo tehdä lapset nuorina ja ennen vakituista työpaikkaa, niin miehen kanssa kannattaa vuorotella kotona olemisessa, opiskelut pitää suorittaa supernopeasti loppuun ja harjoittelupaikkojen on parasta olla hyviä. Niin se vain nykyään on. 

Harmillista. Jälkiviisaana ihmettelen, miksi et pystynyt paremmin yhdistämään opiskelua ja lasten hoitoa. Yliopisto-Opiskelu on niin vapaata, että olisi varmasti onnistunut ihan hyvin. Varsinkin kun miehesikin opiskeli, hänkin olisi pystynyt joustamaan paljon paremmin kuin mitä työssä käyvä voi. Itse opiskelin toisen maisterintutkinnon kandiksi saakka ja tein samaan aikaan kaksi lasta. Sitten menin kokopäivätyöhön ja sen ohella opiskelin maisteriksi 1, 5 vuodessa. Kun sinä teit maisterivaiheen 3 vuodessa olematta samaan aikaan töissä?

Sain täällä jossain ketjussa kuraa niskaan, kun kerroin ooiskelleeni päätoimisesti samaan aikaan kun hoidin lapsia kotona. Kuulemma lapset olleet suurin piirtein heitteillä. Ihan normaaleja ja onnellisia heistä on tullut ja itse en ole ollut päivääkään työttömänä äitiysloman jälkeen. Kolmannen lapsen tein vasta saatuani vakituisen työn.

Ymmärrän kyllä, että tasapainoilu perheellisenä kahden uran aloituksen kanssa on haastavaa. Yleensä tuossa vaiheessa töissä on näytettävä kyntensä, tehtävä pidempää päivää, luoda verkostoja. Koskee niin naisia ja miehiäkin, oli lapsia tai ei. Se istuu aika huonosti yhteen sen perinteisen ihanteen kanssa, jossa ollaan kolme vuotta kotona ja sitten tehdään lyhennettyä työpäivää. On helppo ajatua siihen, että ok, mies keskittyy nyt uraansa ja nainen hoitaa kodin ja lapset. Mutta samalla nainen ottaa tosi ison riskin siitä, ettei itse enää pääsekään kiinni työelämään. Ja kun on vain yksi töissä, niin siinä vaiheessa perheet tuppaavat priorisoida tämän yhden uran merkitystä sen kotona olleen uran kustannuksella. Sillä vaikka molemmat lopulta olisivatkin töissä, niin sen koko ajan töissä olleen palkkakehitys saattaa olla valovuosia edellä ja siten aina tärkeämpi. Ja nainen joustaa edelleen, työssäkin ollessaan.

tee vaan lisää lapsia ja keskity Jeesuksen toiseen tulemukseen

Minun arvaus: hän ei pystynyt yhdistämään lasten hoitoa ja opiskelua, koska halusikin keskittyä vain lapsiin eikä opinnot maittaneet. Hän ei tehnyt kesätöitä kun miehellä oli loma, kun halusi lomailla perheen kanssa. Hän ei lasten välissä käynyt töissä, kun tuntui niin kätevältä jatkaa kotona oloa, ja lapsille mukavalta. Hän ei ehdottanut miehelle kotiin jäämistä ja lasten laittamista hoitoon, koska halusi olla lasten kanssa pitkään kotona. Hän teki kolmannenkin lapsen samaan putkeen, kun halusi olla vielä raskaana, kokea vielä vauva-ajan, ja tykkäsi kotona olosta.

Hän ajatteli että ehtiihän niitä opintoja ja töitä sitten kun lapset menee hoitoon.

Joo mun vanhemmat teki noin 90-luvulla, ja äiti lähti sihteerin töihin kun nuorinkin meni kouluun. Se vaan on mennyttä maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin valintoja. Helppo huudella "töitä töitä", mutta muuthan ne joutuu kantamaan seuraukset työntekijävalinnoista. Olen itsekin nainen, ja kutakuinkin ikäluokkaasi, enkä todellakaan ihmettele miksei sinua palkata. Ylipäätään kuka tahansa työkokemukseton ikäisesi on jo nou nou, ja sen lisäksi vielä 3 pientä lasta. Olet tehnyt selväksi, ettei työnteko ole elämässäsi prioriteetti 1. Noin monta lasta nuorena tarkoittaa todennäköisesti sitä, että aiot tehdä lisää lapsia tulevaisuudessa. Se ja siihen päälle lapsista aiheutuvat poissaolot työpaikalla niin aika kallis riski olet palkattavaksi. Sanohan vielä että opiskelit alan joll työllistytään yksityiselle? Julkisella sinut saatettaisiin palkatakin, mutta hulluhan se on joka tuolla taustalla yksityiseen firmaan palkkaa riskitekijäksi. Ehkä jos olisit todella taitava työssäsi, niin saatettaisiin valitakin, mutta ilmeisesti näin ei ole. Mutta noh, lopeta itsesääli ja perusta vaikka firma alallasi. Ei auta itku markkinoilla.

No ei tuosta aloituksesta käy suoraan selväksi olisiko työ se tärkein asia elämässä aloittajalle vai onko se vain hetkittäin tuleva ikävä tuntemus että "olisi kiva jos olisi töitä". Jos ihminen pärjää ilman töitäkin, kuten aloittajan tapauksessa on selvästi ollut, niin sitten pärjää. Minkä takia aloittaja olisi hinkunut töihin jos löytyy rahoitusta ja muutakin sisältöä elämään? Toki kaikkia valintoja voi joskus katua mutta on ihan normaalia että tuossa tilanteessa ja noilla mahdollisuuksilla elämä on mennyt kuten on.

Juu, kyllä. Ja nyt varmaan harmittaa. Pointtini oli se, että oikeastiko nämä tällaiset tapaukset jaksaa ihmetellä sitä miksi heitä ei palkata? Ei työnsaanti ole mikään oikeus. Varsinkin pienet firmat ottaa todella ison riskin palkatessaan työntekijän ja jos työntekijä on jatkuvasti saikulla lapsenhoidon takia tai äitiyslomalla, on pieni yritys todella isoissa vaikeuksissa. Miksi yritys palkkaisi riskitekijän jos parempiakin vaihtoehtoja on. Tämän kuvauksen perusteella ap ei todellakaan vaikuta houkuttelevalta vaihtoehdolta työntekijäksi.

"Ei työnsaanti ole mikään oikeus". Niinpä niin. Nykyään työnSAANTI on velvollisuus, jonka täyttäminen on erittäin vaikeaa. Työnantajat toisaalta voivottelevat kovaan ääneen, miten ihmiset ovat laiskoja eivätkä VIITSI mennä töihin ja miten vaikeaa on saada ketään töihin. Samalla tuntuu, että he kynsin hampain vastustavat ihmisten työnhakua. Kaivamalla kaivetaan asioita, joiden perusteella voidaan ylenkatseisesti sanoa ihmiselle "Miksi kukaan nyt sinua palkkaisi"? Se, että ihminen vilpittömästi haluaa töihin ja on valmis oppimaan uutta, ei merkitse mitään. Se, mitä ihminen osaa ja mihin kykenee, ei myöskään merkitse loppupeleissä mitään. Tärkeintä on osata antaa itsestään "hyvän tyypin" kuva ja olla moottoriturpa ja yltiösosiaalinen, vaikka näitä ominaisuuksia ei työssä edes tarvittaisi.

Monesti naiset sortuvat opiskelussa vielä täydellisyyden tavoitteluun. Pitää saada se paras numero jokaikisestä kurssista hinnalla millä hyvänsä.

Miehet taas hankkiutuvat matalimman aidan kohdalle ja menevät siitä yli mahdollisimman kevyesti eikä ketään kiinnosta miten aidan yli on päästy vaan se että sen yli on ylipäätään päästy.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, että tasapainoilu perheellisenä kahden uran aloituksen kanssa on haastavaa. Yleensä tuossa vaiheessa töissä on näytettävä kyntensä, tehtävä pidempää päivää, luoda verkostoja. Koskee niin naisia ja miehiäkin, oli lapsia tai ei. Se istuu aika huonosti yhteen sen perinteisen ihanteen kanssa, jossa ollaan kolme vuotta kotona ja sitten tehdään lyhennettyä työpäivää. On helppo ajatua siihen, että ok, mies keskittyy nyt uraansa ja nainen hoitaa kodin ja lapset. Mutta samalla nainen ottaa tosi ison riskin siitä, ettei itse enää pääsekään kiinni työelämään. Ja kun on vain yksi töissä, niin siinä vaiheessa perheet tuppaavat priorisoida tämän yhden uran merkitystä sen kotona olleen uran kustannuksella. Sillä vaikka molemmat lopulta olisivatkin töissä, niin sen koko ajan töissä olleen palkkakehitys saattaa olla valovuosia edellä ja siten aina tärkeämpi. Ja nainen joustaa edelleen, työssäkin ollessaan.

Tää on se miksi nuoremman opiskelevan naisen ja edes muutaman vuoden vanhemman töissä käyvän miehen suhde on naiselle epäsuotuisa. Aina naisen täytyy joustaa koska ensin on"vain" opiskelija ja sitten tienaa aina vähemmän. Kuilu ei ikinä kuroudu. Tasa-arvoisesta suhteesta ja jaetusta vanhemmuudesta ei voi puhua, mies eri"tietenkään" voi jäädä kotiin, hän ei edes isyyslomaa ehdi pitää, koska työ.

Ottakaa oman ikäinen opiskelija mies, ja tehkää lapset yhdessä nuorena, niin että molemmat opiskelee ja hoitaa lapsia vuoroin, ja on yhtä köyhiä ja samassa tilanteessa.

33-vuotiaana olin ollut työelämässä jo yli 10 vuotta. Aloitin opiston jälkeen hieman alta 22v. Nyt 46v olen gradua vaille maisteri ja YAMK. Opiston jälkeiset opinnot tehty työn ohessa ilman lomia. Yksi lapsikin saatu aikaiseksi.

Varmaan työttömyyskorvaus on niin iso, ettei sinun ole kannattanut ottaa vastaan mitään tarjotuista töistä.