Syyt siihen, miksi olen 33-vuotiaana lähes työkokemukseton maisteri ja AMK-tutkinnon suorittanut turha ihminen.

Joulukuun työttömyysaste oli 7,9 %. Toisin sanoen, sadasta työhaluisesta alle 92 ja rapiat on töissä. Ei se työnsaanti tätä lukemaa vasten niin vaikeaa ole, että koko elämä pitää suunnitella tismalleen sen mukaan. Toki aivan huipulle pääseminen sitä useimmiten vaatii, mutta harva sinne todellisuudessa pyrkii.

Mäkin olen saanut lapsen 21-vuotiaana, enkä edes ollut vielä aloittanut opintoja, vaan olin ollut töissä asiakaspalvelussa. Sain opiskelupaikan 23-vuotiaana ja olin KAIKKI kesät töissä kerryttämässä työkokemusta, kandin jälkeen tein jonkin verran töitä toiminimellä, lähinnä kerryttääkseni työkokemusta. Valmistuttuani sain heti ensimäisen määräaikaisen paikan, tämän jälkeen toisen määräaikaisen ja näiden jälkeen olenkin sitten ollut vakkarina. Lapsia ei ole kuin yksi.

Omalla kokemuksellani sanoisin, että työnantajat ovat arvostaneet sitä, että sain tutkintoni kasaan tavoiteajassa, vaikka minulla olikin se lapsi ja sen lisäksi vaikutin oma-aloitteiselta ja aikaansaavalta, koska olin työllistänyt itseäni toiminimen kautta opiskellesani.

Uskon kyllä, että saat sitä duunia vielä. Sulla on varmasti etuna, että lapset on jo tehty. Työkokemuksen puuttuminen on harmillista, mutta samassa tilanteessa ja samalla viivalla on monet muutkin vastavalmistuneet. Suurella osalla vastavalmistuneista työkokemus on vähäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, että tasapainoilu perheellisenä kahden uran aloituksen kanssa on haastavaa. Yleensä tuossa vaiheessa töissä on näytettävä kyntensä, tehtävä pidempää päivää, luoda verkostoja. Koskee niin naisia ja miehiäkin, oli lapsia tai ei. Se istuu aika huonosti yhteen sen perinteisen ihanteen kanssa, jossa ollaan kolme vuotta kotona ja sitten tehdään lyhennettyä työpäivää. On helppo ajatua siihen, että ok, mies keskittyy nyt uraansa ja nainen hoitaa kodin ja lapset. Mutta samalla nainen ottaa tosi ison riskin siitä, ettei itse enää pääsekään kiinni työelämään. Ja kun on vain yksi töissä, niin siinä vaiheessa perheet tuppaavat priorisoida tämän yhden uran merkitystä sen kotona olleen uran kustannuksella. Sillä vaikka molemmat lopulta olisivatkin töissä, niin sen koko ajan töissä olleen palkkakehitys saattaa olla valovuosia edellä ja siten aina tärkeämpi. Ja nainen joustaa edelleen, työssäkin ollessaan.

Tää on se miksi nuoremman opiskelevan naisen ja edes muutaman vuoden vanhemman töissä käyvän miehen suhde on naiselle epäsuotuisa. Aina naisen täytyy joustaa koska ensin on"vain" opiskelija ja sitten tienaa aina vähemmän. Kuilu ei ikinä kuroudu. Tasa-arvoisesta suhteesta ja jaetusta vanhemmuudesta ei voi puhua, mies eri"tietenkään" voi jäädä kotiin, hän ei edes isyyslomaa ehdi pitää, koska työ.

Ottakaa oman ikäinen opiskelija mies, ja tehkää lapset yhdessä nuorena, niin että molemmat opiskelee ja hoitaa lapsia vuoroin, ja on yhtä köyhiä ja samassa tilanteessa.

Onhan se noin, vaikka poikkeuksia on. Perhevapaat jaetaan tasaisemmin perheissä, joissa äitien koulutus- ja palkkataso on sama tai korkeampi kuin isällä. Ne voivat harvoin olla samat tai isommat tilanteissa, joissa mies on vanhempi. Ihan jo parin vuoden ikäero voi tehdä tämän epäsuhtatilanteen varsinkin siinä vaiheessa, jos toinen vielä opiskelee ja toinen on jo valmistunut.

Näkyy myös palkkakehityksessä myöhemmin, kun nainen tekee lyhennettyä päivää.

Ap, sopikaa miehen kanssa, että hän joustaa vuorostaan tulevat pari vuotta. Näin ollen voit hakeutua töihin myös kauemmas ja ottaa kiriä urasi kanssa.

Voisitko lähettää kirjoituksesi esim hs-mielipidepalstalle tms? Tietty vähän muunneltuna, plus kerro vielä sinun ja miehesi alat ja joitain käytännön tilanteita arjestanne. On mielenkiintoinen aihe ja koskettaa monia.

Vierailija kirjoitti:

Se on tässä elämässä että teet mitä tahansa, teet sen varmasti jonkun mielestä väärin. Itse reissasin nuorena, opiskelin tehokkaasti, tein töitä samalla ja 30-vuotiaana olin ns. urani huipulla. Kunnes iski yt:t ja 2/3 firmasta lähti ulos -myös minä. Päätettiin sitten miehen kanssa että tämä on hyvä sauma tehdä se yksi ainoa lapsi mistä olimme haaveilleet: olihan säästöjäkin hyvin. Vietin lapsen kanssa 2 vuotta kotona ja kun tuli aika palata työelämään, ei se ollutkaan enää niin helppoa. Yhtäkkiä olinkin samaan aikaan ylikoulutettu ja tehnyt hommia liian hyvällä palkalla (eli en päässyt ns. matalapalkkahommiin, koska olivat varmoja että lähden sieltä samantien) eikä sen tasoisiin hommiin missä ennen olin ollut, todellakaan kaivattu lisääntymiskykyistä naista joka oli ollut muutaman vuoden pois työelämästä. Nyt olen ollut lähes 5 vuotta kotona (samaan aikaan opiskellen) ja nyt näyttää siltä, että pääsisin palkkatuettuun työhön (jossa ei opiskeluistani ole edes mitään hyötyä). Kaikkien vuosien jälkeen aloitan työurani jälleen nollasta. Ei siitä ole niin montaa vuotta, kun olin vielä tälläisen palkkatuetun esimiehen esimiehen esimiehen esimies. Mitä olisi tapahtunut, jos olisin tehnyt lapsen jo nuorena?

Jos jäät työttömäksi, niin pahinta jalkaan ampumista on jäädä kotiin sen sijaan, että yrittää löytää uuden työn mahdollisimman pian.

Mitä pidempi työttömyysjakso, sen vaikeampaa enää työllistyä.

APn ongelma on se, että on venynyt ja vanunut miehen tekemisten mukana. Passiivisena lellunut virran vietävänä. Rupea perhepäivähoitajaksi, saat rahaa ja työtä, johon olet pätevä. Mä en tuollaista leijujaa ottaisi töihin vaikka kuinka monta tutkintoa.

Omassa tuttavapiirissä on kaksi, jotka on aloittaneet työelämässä vasta yli kolmekymppisenä. Toinen amk-koulutettu (ei hoitoala) 5 lapsen äiti ja tekee oman alansa työtä vakituisessa työsuhteessa. Toinen on mies, jolla on akateeminen tutkinto. Hän on asunut vanhempiensa luona ja ei ole seurustellut, matkustellut yms. Työkkärin harjoittelu/palkkatukipaikkojen kautta yllättäen löytyi vakituinen työsuhde oman alan työpaikassa. Työ on vaativaa ja työpaikka arvostettu. Luulin, että on lähes mahdotonta saada mitään työtä kun ei ole päivääkään ns. oikeaa työkokemusta kertynyt, mutta onneksi olin väärässä.

Muista kuitenkin, että sinulla on kaksi tutkintoa, jotka jo itsessään kertoo, että olet aikaansaava ja ahkera henkilö. Lasten kasvattaminen ohessa on ollut myös vaativaa ja kertoo positiivista sisukkuudestasi. Älä vähättele itseäsi, vaikka nyt tuntuu, ettei muut arvosta. Oikeasti olet nuori vielä ja saanut aikaan paljon. Työikää sinulla on jäljellä vielä vuosikymmeniä. 

Minäkin valitettavasti komppaan näitä kirjoittajia, että sinun olisi jossain välissä pitänyt priorisoida työntekoa ja hankkia niitä kesätöitä, mistä olisit saanut kokemuksia ja kontakteja. Valitettavasti tosiaan näyttää siltä, että halusit olla kesät lasten kanssa kotona (mikä tietysti on ihanaa!) etkä uhrata niitä työnteolle. Ja lisäksi mies olisi pitänyt laittaa ottamaan hoitovapaata edes 3-6 kk per lapsi, minkä ajan olisit voinut olla töissä/opiskella vauhdikkaammin.

Kaverini on hiukan samanlainen kuin sinä, on halunnut nuorempana ottaa rennommin, hoitaa lapsia ja kun vielä rahoitus on järjestynyt jopa yh:na (vanhemmat tukeneet) niin nyt hän valitettavasti näyttää täysin pudonneen kelkasta, työttömyysjakso on jo aikas pitkä. Tässäkin korostuu vanhempien rooli, jos vanhemmat ovat aina silittäneet päätä eivätkä opettaneet työnteon tärkeyttä, niin ei se vaan niin aikuisena tunnu helposti onnistuvan. Häntäkään ei ole koskaan patisteltu kesätöihin (opiskelu tärkeämpää, lepää kesä) ja ei tunnu kykenevän uhrauksiin mitä työura tänä päivänä monilta vaatii.

Alexandra kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

33-vuotiaana olin ollut työelämässä jo yli 10 vuotta. Aloitin opiston jälkeen hieman alta 22v. Nyt 46v olen gradua vaille maisteri ja YAMK. Opiston jälkeiset opinnot tehty työn ohessa ilman lomia. Yksi lapsikin saatu aikaiseksi.

Huutonaurua.

Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa. :D  yli 20 vuotta hyväpalkkaisesssa työssä oltu, josta kiva eläke sekä lisäeläkekin kertynyt. Gradua en tee ihan, siksi että mun ei ole pakko valmistua, en tarvitse tutkintoa missään ja koska YAMK-tutkinto ajaa saman asian. Lisäksi mulla on ikuisuusopiskeluoikeus yliopistolla ja haluan sitä käyttää hyväksi vielä jonkin aikaa. :D Jotain vastinetta on meikäläisenkin saatava veroeuroille. 

Eipä meikäläisen ole tullut pieneen mielenikään pidellä mitän välivuosia tai matkusteluvapaita lukion jälkeen tai työelämässäkään. Ei mun vanhemmat olisi sitä hyvällä katselleet. 

Alexandra kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

33-vuotiaana olin ollut työelämässä jo yli 10 vuotta. Aloitin opiston jälkeen hieman alta 22v. Nyt 46v olen gradua vaille maisteri ja YAMK. Opiston jälkeiset opinnot tehty työn ohessa ilman lomia. Yksi lapsikin saatu aikaiseksi.

Huutonaurua.

No mitähän huutonaurun arvoista on työn ohessa opiskeltu tutkinto ja toinen lähes valmis tutkinto? Ja vielä perhe siihen päälle. Onkohan huutonaurajalla minkäänlaista käsitystä nykyisestä työelämästä? Jos sen lisäksi vielä opiskelee, niin ihan hatun noston arvoinen suoritus.

Itsekin valitsin tehdä asiat niin päin että lapset ensin ja opinnot sitten. Sain lapset 19- ja 21-vuotiaana, ja olin kotiäitinä kunnes nuorempikin meni kouluun. Sen jälkeen lähdin yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelyoppia. Valmistuin 32-vuotiaana maisteriksi. Töitä sain heti toisesta hakemastani työpaikastasenkä ole työtöntä päivää joutunut ikinä kokemaan. Ei se kaikilla aloilla mikään ongelma näytä olevan, että vähän vanhempana vasta on valmistunut.

33-vuotiaana on vielä nuori työmarkkinoilla. Verkostoidu ja etsi itsellesi koulutusta vastaava työ. Tee hyvät CV:t ja laita linkedin kuntoon ja ilmoittaudu rekryfirmoihin. Nykyisin työt kulkevat viidakkorummun kautta.

Itse olen 50-vuotias kokenut ammattilainen ja aloittamassa kolmatta työuraani. Haatatteluihin tulee kutsuja head-huntereiden, tuttujen ja kollegojen vinkkien kautta.

Ainakin voit lohduttautua sillä, ettei se uraankaan panostaminen välttämättä kanna hedelmää. On paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat lykänneet lastentekoa kouluttautuakseen ja hankkiakseen työkokemusta mutta jotka sitten nelikymppisinä ovatkin yllättäen jääneet työttömiksi. Uutta työtä on vaikea saada, ja sitten havahdutaan siihen, että jäi ne lapsetkin tekemättä. Sinulla on sentään perhe, eli olet kyllä jotain jo saavuttanutkin. Ei se työkokemus auta, jos alalla ei kertakaikkisesti ole töitä.

Mitä alaa olet opiskellut? Avauksesta ei ilmene ja en jaksa lukea koko ketjua.

Kerronpa oman tarinani. Tein vielä nelikymppisenä kaksi lasta ja heidän pikkulapsiaikana opiskelin uuden ammatin ja laajensin ammatillista osaamistani. Nyt olen ammatillinen opettaja ja saanut töitä, tosin pätkissä mutta silti. Tällä viestillä haluan sanoa, ettei koskaan ole liian myöhäistä opiskella uutta ammattia.

Vierailija kirjoitti:

yksi asia mihin todella kannattaa panostaa on opiskelujen aikaiset harjoittelupaikat. Ne kannattaa valita huolella sellaiset, mihin on mahdollista työllistyä edes kesätöihin. Että saa jalkansa oven väliin ja edes jotain kokemusta. Ja tutustuu alansa ihmisiin, ja sitä kautta verkostoituu edes hieman.

Itse olin opiskelun kestäessä töissä kuudessa eri tutkimusprojektissa ja lisäksi harjoittelussa. Ilmeisesti tuloksissa ei nähty vikaa, kun pyydettiin koko ajan uudestaan. Eipä näistä silti ole apua työttömyyteen maisterina. Entiset esimiehet ja kollegat ovat nykyään eläkkeellä, ulkomailla, vaihtaneet alaa tai työttöminä. Kyseisiä projekteja tai instansseja ei joko ole enää olemassa tai sitten ne ovat rekrytointikiellossa. Noista hommista syntynyt kokemus hyödyttäisi, jos en olisi mennyt valmistumaan. Kokenut tutkimusapulainen kelpaa hyvin vain valmistumiseensa saakka. Että se niiden kontaktien ja kokemusten hyödyllisyydestä.

Olen tuntenut koko elämäni tuntenut oloni yhteiskunnallisesti turhaksi. En täytä mittaa. Eikä voimat riitä siihen. Aina kun teen työä, saan hyvän todistuksen ja suoriudun hyvin. Aikuisiällä sain ammatin, kun kakskymppisestä kolmeenkymppiin meni pelonsekaisessa ahdistuksessa, kun kasvoin hankalasta lapsuudesta aikuiseksi ja perustin perheen. Olen yhä peloissani, enkä osaa tavoitella ns. menestystä, kun pelkään, että en täytä odotuksia. Kunpa tämän yhteiskunnan henki olisi armollisempi. Jos ihmisille annettaisiin matalampi rima niin aivan varmasti siitä tulisi hyviä tuloksia. Kyllä se joka töitä haluaa tehdä näyttää sen asenteellaan. Me tarvitaan armoa ja ystävällisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

APn ongelma on se, että on venynyt ja vanunut miehen tekemisten mukana. Passiivisena lellunut virran vietävänä. Rupea perhepäivähoitajaksi, saat rahaa ja työtä, johon olet pätevä. Mä en tuollaista leijujaa ottaisi töihin vaikka kuinka monta tutkintoa.

Tässä kirjoituksessa on totuuden siemen. Vaikka vähän rumasti kirjoitettu.

Ehdottomasti se kesätyö yms työkokemusta olisi pitänyt hankkia. Siis ihan oikea työ.

33-vuotiaana oli yliopistotutkintoja useampi taskussa ja kymmenen vuotta työelämää (alkuvaiheessa osa-aikaista, myöhemmin kokopäiväistä), olin tuolloin väitelleenä ulkomailla töissä. Ne lapset tein vasta tuon jälkeen ja vanhempaislomat osittain jaettiin.

Minäkin ajattelin tehdä lapset sitten, kun saan vakityön. Tätä ei ole vain tapahtunut ja olen yli nelikymppinen.

Up