Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Syyt siihen, miksi olen 33-vuotiaana lähes työkokemukseton maisteri ja AMK-tutkinnon suorittanut turha ihminen.
24.01.2017 |
Kirjoitin ylioppilaaksi 19-vuotiaana. Hain yliopistoon kolmeen paikkaan. En päässyt.
Muutin poikaystäväni kanssa yhteen ja kun jotain oli tehtävä, hain töitä. Sain yhdestä perheestä lastenvahtityötä.
No, olin vuoden siinä perheessä töissä ja täytin 20v. Pääsin seuraavana keväänä yliopistoon. Aloitin opinnot ja tein niitä reippaasti puoli vuotta. Sitten poikaystävä meni armeijaan ja minä lähdin aupairiksi. Halusin lähteä ulkomaille vähäksi ajaksi ja tuohon väliin se sopi oikein loistavasti.
Seuraavana syksynä poikaystävä tuli armeijasta ja minä palasin maailmalta yliopistoon takaisin. Täytin seuraavana keväänä 21v. Kesällä minä ja poikaystävä lähdettiin kolmeksi kuukaudeksi Australiaan. Sinne meni YO-lahjaksi saadut rahat kummaltakin. Syksyllä kummatkin jatkoivat opiskeluja.
Keväällä täytin 22v. Tulin raskaaksi. Päätettiin mennä naimisiin. No siinä alkupahoinvoidessa ja häissä meni se kesä. Syksyllä opiskelin vielä jouluun asti, kunnes esikoinen syntyi. Mies jatkoi tietenkin opiskeluja.
Seuraavana keväänä täytin 23v. Opiskelut oli jäissä, koska a) en olisi jaksanut ja b) halusin olla rauhassa esikoiseni kanssa. Sukulaistädit toitottivat, miten opiskelut ehtii tehdä myöhemmin, samoin töitä ehtii tehdä vuosikymmeniä - keskity vauvaan. Niin tein. No, syksyllä kävin taas luennoilla silloin, kun joku ehti katsoa esikoisen perään. Päiväkotiin ei haluttu niin pientä laittaa ja isovanhemmat olivat työelämässä. Opinnot etenivät toooosi hitaasti.
Keväällä täytin 24v. Aloin odottaa toista lasta. Sitten olikin seuraavassa vuodenvaihteessa kaksi lasta, jotka valvottivat öisin, eikä opiskelut todellakaan edenneet, vaikka välillä yritin jotain esseetä vääntää.
Täytin 25v ja 26v. En muista, mitä silloin tein. Yritin opiskella. Mies valmistui ja sai vakituisen työpaikan. Minä olin saanut sen verran opintoja kasaan, että rykäisin kandin yhtenä kesänä.
Kolmas lapsi syntyi, kun olin 27v. Silloin päätin, että kun nuorin on vuoden, kaikki lapset menevät hoitoon ja minä teen maisteriopinnot reippaasti loppuun. Niin teinkin, kolmessa vuodessa, opintopisteitä tuli liikaakin, kun keräsin pari ylimääräistä sivuainetta.
Sitten olin 30v. Työkokemusta oli tasan lastenhoidosta, ei mistään muusta. Oli kolme lasta ja aviomies. Hain töitä puoli vuotta, kunnes tajusin, ettei minua oteta työkokemuksen puutteen takia mihinkään ja opiskelutkin oli tosi teoreettista. No minäpä hain opiskelemaan ammattikorkeakouluun alaani sivuavalle linjalle. Pääsin ja suoritin 3,5-vuotisen koulutuksen 2,5 vuodessa, kun tein pakolliset harjoittelut ja projektit kesälomien aikana.
Noniin. Nyt olen 33-vuotias. Työkokemusta lastenhoidosta ja aivan turhista AMK-projekteista, joissa en oppinut yhtään mitään, koska harjoittelupaikat olivat tosi huonoja.
En tiedä olisiko elämäni pitänyt mennä jotenkin toisin. Mies teki kaiken "oikein". Opiskeli, meni töihin ja sillä on nyt kiva työ ja hyvä palkka. Minä olin kotona ja annoin miehen opiskella rauhassa ja siksikö olen tässä? Kukaan ei ota minua töihin, koska elin väärin? Olisiko lapset pitänyt jättää tekemättä? Olisiko pitänyt kaikki kesät tehdä kesätöitä? Olisiko pitänyt jättää Australia välistä? Olisiko pitänyt tehdä niin kuin kaikki muutkin ja nyt 33-vuotiaana alkaa tehdä niitä lapsia, jotta voisin yhdistää työn ja pikkulapsielämän seuraavan 10 vuoden aikana? Niin kuin kaikki muutkin? Senkö tein väärin?
MIKSI KAIKKIEN PITÄÄ ELÄÄ SAMANLAINEN ELÄMÄ, JOTTA KELPAISI YHTEISKUNNALLE? Miksen minä saa töitä? Mikä vika minussa on? Aargh.
Kommentit (98)
Mikähän vika minussa on kun olen tehnyt pitkän uran, nyt työtön 39 vuotias lapseton mies. En koskaan seurustellut, koska töiltä ei ollut aikaa. Nyt en sitten kelpaa töihin enkä naisille. Että elämä vituttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinussa ei ole mitää vikaa. Minun mielestäni on hyvä juttu, että olet tehnyt lapsesi nuorena. Nyt odotat vain sinnillä, että saat sen ensimmäisen työpaikan ja siitä se ura urkenee. Sinulla on hyvin asiat. Sitä paitsi, vaikka et ikinä saisi töitä, olet silti arvokas ja tärkeä ihmisenä. Työ ei määrittele kaikkea. Se mitä olet rakkaillesi on tärkeintä.
No tuossahan toitkin esiin syyn työttömyyteesi. Kolme lasta "vaatii veronsa". Mutta lapset ovat myös upein asia elämässä, vai mitä.
Älkää naiset antako itsenne aivopeseytyä feministien ihanteisiin. Kotiäityedessä ei ole oikeasti mitään pahaa. Se on maailman vanhin ammatti.
Tästä on turha tehdä mitään yhyy kuinka naisia sorretaan asiaa, koska mitään sortoa ei ole. Mikään ei edelleenkään pakota naisia hankkimaan lapsia tai laittamaan perhe-elämän uran edelle. Elämä on valintoja, hyvät naiset. Ja valinnoilla on seurauksensa.
Valitettavasti länsimaissa ei naisia kannusteta ottamaan vastuuta omasta elämästään, vaan pikemminkin uhriutumaan pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Syyttämään kaikesta yhteiskuntaa ja miehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tuo ole tyypillinen tarina. Ihan kuin päinvastainen omanikin. Minä opiskelin ja tein koko opiskeluajan alani töitä. Valmistuminen viivästyi hieman, koska töiden ohella mm. gradu venyi ja lopulta 30-vuotiaana maisterina sain vakituisen työpaikan - omalta alaltani. Lasta aloin yrittää 32-vuotiaana, mutta sain esikoisen 35-vuotiaana. Toisen lapsen pari vuotta myöhemmin. Asiat on hyvin muuten, mutta hetkittäin mietin, että olisin halunnut lapset muutamaa vuotta aiemmin. Vaikka mulla on vakituinen hyvä työ ja vanhempana saadut lapset, niin en nyt sanoisi, että henkilökohtaisesti kokisin lähes 20-vuotisen työputkeni olleen sen parempi ratkaisu kuin aloittajalla. Jokaisella on se oma polkunsa. Yhteiskunnan rakenteille ei voi mitään.
Naisten ja miesten maailma on tässä niin kovin erilainen. Sitä ei ymmärrä, jos ei ole nainen. Nyky-yhteiskunnassa naisella on pääpiirteittäin kolme vaihtoehtoa: tehdä lapset nuorena ja olla hankkimatta työkokemusta, hankkia työkokemusta ja tehdä lapset vanhana, ei tee lapsia ja keskittyy uraan. Sitten jotain poikkeuksia vahvistamassa sääntöä. Miehillähän tätä problematiikkaa ei ole. Missään ammatissa tai elämänvaiheessa.
Yllättävän usein myös kuulee +30-vuotiailta naisilta, että yhä edelleen kysytään lapsista ja lapsenteosta työhaastatteluissa, vaikka se on laitonta. Itsekin sain kommentteja työkavereilta heti vakinaistamisen jälkeen, että NYT sä voit tehdä ne lapset... Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo ole tyypillinen tarina. Ihan kuin päinvastainen omanikin. Minä opiskelin ja tein koko opiskeluajan alani töitä. Valmistuminen viivästyi hieman, koska töiden ohella mm. gradu venyi ja lopulta 30-vuotiaana maisterina sain vakituisen työpaikan - omalta alaltani. Lasta aloin yrittää 32-vuotiaana, mutta sain esikoisen 35-vuotiaana. Toisen lapsen pari vuotta myöhemmin. Asiat on hyvin muuten, mutta hetkittäin mietin, että olisin halunnut lapset muutamaa vuotta aiemmin. Vaikka mulla on vakituinen hyvä työ ja vanhempana saadut lapset, niin en nyt sanoisi, että henkilökohtaisesti kokisin lähes 20-vuotisen työputkeni olleen sen parempi ratkaisu kuin aloittajalla. Jokaisella on se oma polkunsa. Yhteiskunnan rakenteille ei voi mitään.
Naisten ja miesten maailma on tässä niin kovin erilainen. Sitä ei ymmärrä, jos ei ole nainen. Nyky-yhteiskunnassa naisella on pääpiirteittäin kolme vaihtoehtoa: tehdä lapset nuorena ja olla hankkimatta työkokemusta, hankkia työkokemusta ja tehdä lapset vanhana, ei tee lapsia ja keskittyy uraan. Sitten jotain poikkeuksia vahvistamassa sääntöä. Miehillähän tätä problematiikkaa ei ole. Missään ammatissa tai elämänvaiheessa.
Yllättävän usein myös kuulee +30-vuotiailta naisilta, että yhä edelleen kysytään lapsista ja lapsenteosta työhaastatteluissa, vaikka se on laitonta. Itsekin sain kommentteja työkavereilta heti vakinaistamisen jälkeen, että NYT sä voit tehdä ne lapset... Hohhoijaa.
No eipä tuo nyt miltään sorrolta kuulosta. Vaihtoehtoja riittää. Maailma on täynnä naisia, jotka ovat kyenneet menestyksekkäästi yhdistämään perhe-elämän ja uran.
Kaikilta se ei välttämättä onnistu, mutta se on sitten voi voi. Kukaan ei elämässä onnistu kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapseton ja lähes nelikymppinen nainen. En päässyt lukion jälkeen haluamaani opiskelupaikkaan ja vietin välivuoden ulkomailla. Suomeen palattuani tein palkattomia harjoitteluita ja välillä olin työttömänä tai kävin työkkärin kursseilla. Pääsin peräti puoleksi vuodeksi palkkatöuhin työllistämistuella mutta kun se loppui eikä työkkäri siihen aikaan maksanut palkkatukea yli 6 kk:tta en voinut jäädä työpaikkaan vaan he palkkasivat toisen työttömän joka sai palkkatukea. Opiskelin sitten ammattitutkinnon ja valmistuttuani työkkäri tarjosi taas vain palkattomia harjoitteluita. Tein sitten muutaman vuoden töitä 0-sopimuksella kunnes olemattomat työehdot alkoivat kyllästyttää ja jatkoin opiskelua. Nuorempana yritin hakea työpaikkoja mutta ilman työkokemusta niitä ei irronnut. Palkattomia harjoitteluita työnantajat eivät edes katsoneet työkokemukseksi ja suoraan haastatteluissa niin sanoivatkin. Useimmat työnantajat hakivat ammattitaitoista ja valmista työntekijää joka tekisi työt ilmaiseksi, tietenkin suostuen myös palkattomiin ylitöihin sekä työskentelemään iltaisin ja viikonloppuisin. Olen opintojen ohella koittanut kartuttaa CV:täni ja hakea työ- ja harjoittelupaikkaa mutta huonolla menestyksellä. Työnantajilla on varaa valita sadoista ellei jopa tuhansista hakijoista ja paikan saa joko nykyinen työntekijä tai parikymppinen opiskelija. Olen ollut mielestäni ahkera ja hyvä työntekijä/harjoittelija, jäänyt tarvittaessa ylitöihin (palkatta tietenkin) sekä joustanut ja tullut töihin nopealla varoitusajalla tarvittaessa. Minulla ei ole lapsia ja olisin mielelläni tehnyt uraa jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Olen ottanut vastaan mitä työtä tahansa nirsoilematta ja siitäkin on haastattelussa huomautettu, miksi minulla on niin silppuinen työkokemus keittiötöistä siivoukseen ja toimistotöistä hoivatyöhön. Olisi ilmeisesti pitänyt keskittyä vain yhteen asiaan ja hankkia siitä työkokemusta ja koulutusta mutta lähdin innokkaasti kursseille ja vaihdoin alaa kun oman alan töitä ei löytynyt. Ei lapsettomuus aina tarkoita että menestyisi uralla tai saisi töitä.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo ole tyypillinen tarina. Ihan kuin päinvastainen omanikin. Minä opiskelin ja tein koko opiskeluajan alani töitä. Valmistuminen viivästyi hieman, koska töiden ohella mm. gradu venyi ja lopulta 30-vuotiaana maisterina sain vakituisen työpaikan - omalta alaltani. Lasta aloin yrittää 32-vuotiaana, mutta sain esikoisen 35-vuotiaana. Toisen lapsen pari vuotta myöhemmin. Asiat on hyvin muuten, mutta hetkittäin mietin, että olisin halunnut lapset muutamaa vuotta aiemmin. Vaikka mulla on vakituinen hyvä työ ja vanhempana saadut lapset, niin en nyt sanoisi, että henkilökohtaisesti kokisin lähes 20-vuotisen työputkeni olleen sen parempi ratkaisu kuin aloittajalla. Jokaisella on se oma polkunsa. Yhteiskunnan rakenteille ei voi mitään.
Naisten ja miesten maailma on tässä niin kovin erilainen. Sitä ei ymmärrä, jos ei ole nainen. Nyky-yhteiskunnassa naisella on pääpiirteittäin kolme vaihtoehtoa: tehdä lapset nuorena ja olla hankkimatta työkokemusta, hankkia työkokemusta ja tehdä lapset vanhana, ei tee lapsia ja keskittyy uraan. Sitten jotain poikkeuksia vahvistamassa sääntöä. Miehillähän tätä problematiikkaa ei ole. Missään ammatissa tai elämänvaiheessa.
Yllättävän usein myös kuulee +30-vuotiailta naisilta, että yhä edelleen kysytään lapsista ja lapsenteosta työhaastatteluissa, vaikka se on laitonta. Itsekin sain kommentteja työkavereilta heti vakinaistamisen jälkeen, että NYT sä voit tehdä ne lapset... Hohhoijaa.
Mikä olisi sitten hyvä vastaus jolla työpaikka irtoaisi? Haastattelussahan voi valehdella jos laittomia kysymyksiä kysytään vai pitäisikö jättää vastaamatta kokonaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tuossahan toitkin esiin syyn työttömyyteesi. Kolme lasta "vaatii veronsa". Mutta lapset ovat myös upein asia elämässä, vai mitä.
Älkää naiset antako itsenne aivopeseytyä feministien ihanteisiin. Kotiäityedessä ei ole oikeasti mitään pahaa. Se on maailman vanhin ammatti.
Aloittajalla on 10 vuotta aikaa harjoittaa ammattiaan. Sitten lapset muuttavat pois ja alkavat elää omaa elämäänsä. Mitäs sitten? Siinä vaiheessa voi tulla mieleen, että feminismissä saattaa sittenkin olla jotain ideaa. Myöhäistä se toki silloin on. Mutta hei, tulevat ne lapset käymään joskus, alussa viikonlopuksi, sitten kerran kuussa, lopulta jouluna ja juhannuksena. Noita vierailuja varten kannattaa elää. Muun ajan voi katsoa tv:tä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuossahan toitkin esiin syyn työttömyyteesi. Kolme lasta "vaatii veronsa". Mutta lapset ovat myös upein asia elämässä, vai mitä.
Älkää naiset antako itsenne aivopeseytyä feministien ihanteisiin. Kotiäityedessä ei ole oikeasti mitään pahaa. Se on maailman vanhin ammatti.
Aloittajalla on 10 vuotta aikaa harjoittaa ammattiaan. Sitten lapset muuttavat pois ja alkavat elää omaa elämäänsä. Mitäs sitten? Siinä vaiheessa voi tulla mieleen, että feminismissä saattaa sittenkin olla jotain ideaa. Myöhäistä se toki silloin on. Mutta hei, tulevat ne lapset käymään joskus, alussa viikonlopuksi, sitten kerran kuussa, lopulta jouluna ja juhannuksena. Noita vierailuja varten kannattaa elää. Muun ajan voi katsoa tv:tä.
Niin, voi päivät pitkät vaikka katsella teeveetä. Ukko elättää. Että sellainen sorrettu!
On niin hupaista kuinka feministit aina koittavat tehdä etuoikeutetustakin naisesta uhria :D
"Yhyy yhyy saan miljoonia deittiehdotuksia kun ole kaunis, ja kaduillakin vihelletään perään. Olen sorrettu yhyy :( Isi ja yhteiskunta auttakaa"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tuossahan toitkin esiin syyn työttömyyteesi. Kolme lasta "vaatii veronsa". Mutta lapset ovat myös upein asia elämässä, vai mitä.
Älkää naiset antako itsenne aivopeseytyä feministien ihanteisiin. Kotiäityedessä ei ole oikeasti mitään pahaa. Se on maailman vanhin ammatti.
Eihän siinä mitään vikaa olekaan, ei se siitä ole kiinni. Jos nyt voittaisin lotossa kymmenen miljoonaa, niin arvaa jatkaisinko töissä, vai jäisinkö kotiin nauttimaan lapsen taaperovuosista?
Kotiäitiydessä se rahoituspuoli on vähän se ongelma. Mies voi tienata hyvin, mutta mites jos tulee ero, tai mies vaikka kuolee? Todella köyhä loppuelämä tulee olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo ole tyypillinen tarina. Ihan kuin päinvastainen omanikin. Minä opiskelin ja tein koko opiskeluajan alani töitä. Valmistuminen viivästyi hieman, koska töiden ohella mm. gradu venyi ja lopulta 30-vuotiaana maisterina sain vakituisen työpaikan - omalta alaltani. Lasta aloin yrittää 32-vuotiaana, mutta sain esikoisen 35-vuotiaana. Toisen lapsen pari vuotta myöhemmin. Asiat on hyvin muuten, mutta hetkittäin mietin, että olisin halunnut lapset muutamaa vuotta aiemmin. Vaikka mulla on vakituinen hyvä työ ja vanhempana saadut lapset, niin en nyt sanoisi, että henkilökohtaisesti kokisin lähes 20-vuotisen työputkeni olleen sen parempi ratkaisu kuin aloittajalla. Jokaisella on se oma polkunsa. Yhteiskunnan rakenteille ei voi mitään.
Naisten ja miesten maailma on tässä niin kovin erilainen. Sitä ei ymmärrä, jos ei ole nainen. Nyky-yhteiskunnassa naisella on pääpiirteittäin kolme vaihtoehtoa: tehdä lapset nuorena ja olla hankkimatta työkokemusta, hankkia työkokemusta ja tehdä lapset vanhana, ei tee lapsia ja keskittyy uraan. Sitten jotain poikkeuksia vahvistamassa sääntöä. Miehillähän tätä problematiikkaa ei ole. Missään ammatissa tai elämänvaiheessa.
Yllättävän usein myös kuulee +30-vuotiailta naisilta, että yhä edelleen kysytään lapsista ja lapsenteosta työhaastatteluissa, vaikka se on laitonta. Itsekin sain kommentteja työkavereilta heti vakinaistamisen jälkeen, että NYT sä voit tehdä ne lapset... Hohhoijaa.
No eipä tuo nyt miltään sorrolta kuulosta. Vaihtoehtoja riittää. Maailma on täynnä naisia, jotka ovat kyenneet menestyksekkäästi yhdistämään perhe-elämän ja uran.
Kaikilta se ei välttämättä onnistu, mutta se on sitten voi voi. Kukaan ei elämässä onnistu kaikessa.
Eihän se kuulosta sorrolta, kun ongelma rakenteellinen. Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä nousee huimaa vauhtia. Yksi iso syy on koulutettujen naisten työttömyys/pätkätyöt. Erityisesti koulutetut naiset lisääntyvät vanhempina for obvious reasons. Turha on kieltää todellisuutta.
Jos et ole käynyt kouluja tai halua mennä töihin, niin ongelmaahan ei ole. Yhteiskunta kyllä elättää. Silloin voi tehdä lapset milloin haluaa. Ja monihan tekeekin ja monta.
Toki toki, työuran ja perheen voi yhdistää. Mutta kyllä se pikkulapsiaikana helvetin rankkaa on. Itsellänikin on kokemusta tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse 25-vuotias ja olen jo vähän aikaa ajatellut että jos hankisin lapsen nyt kun vielä opiskelen ja aikataulu on aika joustava. No enpä taida. Parempi saada vakituinen työpaikka ja sitten vasta hankkia niitä lapsia... Opin kuitenkin aika nopeasti että joku tosi teoreettinen ja humanistinen aine ei ole kannattava ja vaihdoinkin toiseen joten töitä pitäisi löytyä vähän helpommin kun joku kokematon maisteri.
Minä olen raskaana, ja meillä mies on ottanut esiin tämän näkökulman, että vanhemmuus pitää sitten hoitaa niin että minä (siis minä joka tätä kirjoitan) en saa tipahtaa työelämästä :)
Nyt ainakin tiedät että et anna omille lapsille yhtä paskoja ohjeita mitä oot ite saanut.
Vierailija kirjoitti:
Itse 25-vuotias ja olen jo vähän aikaa ajatellut että jos hankisin lapsen nyt kun vielä opiskelen ja aikataulu on aika joustava. No enpä taida. Parempi saada vakituinen työpaikka ja sitten vasta hankkia niitä lapsia... Opin kuitenkin aika nopeasti että joku tosi teoreettinen ja humanistinen aine ei ole kannattava ja vaihdoinkin toiseen joten töitä pitäisi löytyä vähän helpommin kun joku kokematon maisteri.
Päinvastoin, tuo on paras mahdollinen vaihe saada ensimmäinen lapsi! Voit äitiyslomalla aloittaa hiljalleen työnhaun kaikessa rauhassa. Kukaan ei pidä outona, vaikka olisit lapsen/lasten kanssa kotona vaikka 2-3 vuotta, ellei töitä löydy. Todennäköisesti löytyy, sillä vastavalmistunut 26-27-vuotias, jonka ensimmäinen lapsikin on jo tehty, on vakuuttavan kuuloinen hakija. Et myöskään haiskahda epätoivoiselta, kun töihin ei ole varsinaisesti kiire. Tulotasokaan ei äitiysloman takia tipu, kun se jo opiskelujen aikana oli surkea.
Lisäksi olet vielä suhteellisen nuori vanhempi. Tein oman tyttäreni 25-vuotiaana ja on ollut ihanaa kokea itsensä nuoreksi äidiksi, mutta ei kuitenkaan liian nuoreksi, sillä tuo ikä on sosiaalisesti hyväksyttävämpi äitiytymisikä kuin esim. 23. Töitä sain lapsen ollessa vuoden vanha.
Alue: Aihe vapaa
Suomi on valitettavasti täynnä näitä lapsia liukuhihnatyyliin maailmaan puskevia naisia, jotka ovat uhranneet elämänsä/uransa miestensä ja lastensa takia.
Yhteiskunta ei valitettavasti pidä kotiäitiyttä minkään arvoisena, joten olisi korkea aika saada jotain rajaa näihin vuosien (pahimmillaan vuosikymmenen) mittaisiin perhevapaisiin, joiden ainoa tehtävä on syrjäyttää naiset työelämästä.