Puoliso haluaisi lapsen, minä en

Toi on niin suuri asia, että en jatkaisi suhdetta. Kummankaan ei pidä taipua tai luopuen omasta kannastaan. Oli se miten päin tahansa, kumpi nyt lapsia haluaa.

Eli summa summarum, se joka haluaa lapsen, etsii sitten sellaisen kumppanin, ja se joka ei halua lasta, etsii kumppanin joka ei halua yhteistä lasta.

Meillä oli niin että olimme miehen kanssa yhdessä lähes 10 vuotta, ja loppuen lopuksi iän karttuessa minä kävin haluamaan lasta. Asiasta keskusteltiin puoli vuotta hyvässä hengessä. Sitten kerroin että tilanne on se että hän saa seuraavat puoli vuotta miettiä asiaa ihan rauhassa, ilman että otan asiaa puheeksi, mutta että minä olen tehnyt oman päätökseni. Jos hän on sitä mieltä ettei lasta halua, niin meidän on parempi jatkaa eri suuntiin, tai sitten tehdä se lapsi, ja se tulee jos luoja suo.

Mies mietti oman aikansa, ja hän itse tuli päätöksestään kertomaan. Eli hän oli sitä mieltä että kokeillaan.. 3 vuotta meni lasta tehdessä, ja minä olin jo asian kanssa sinut, ettei sitä lasta tule. Mutta.. =D =D ..mies oli aivan epätoivoinen, ja tuli siinä juttua siitäkin, että pitäs hoitoihin mennä, minä vastustin ja sanoin että tulee jos on tullakseen ja mies taas hoputti tutkimuksiin.

Mutta onneksi luonnollinen menetelmä napsahti, ilman mitään ulkopuolista apua ja nyt olemme perhe. Mies on maailman paras isä meidän pikku rinsessallemme.. ja meidän rinsessalle isi on se tärkein.. (äiti tulee hyvänä kakkosena) vaikka toisinaan hän kyllä voisi muistaa että hänellä on se toinen nainenkin siellä kotona.. =D =D =D

No. tuli nyt avauduttua, kun muisteli omia kokemuksia asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiat pitäisi olla selviä ennen kuin tulee syvempiä tunteita.

Voiko nämä asiat koskaan olla täysin selviä?

Niin selviä kuin voi. Nämä asiat on hyvä käydä itsensä kanssa kriittisesti läpi. Jos mieli muuttuu niin hankalampi juttu.

Kun yleensä se mielipide riippuu siitä, että millaisen kumppanin sattuu saamaan. Itse olen lapseton nainen, 35-vuotias. En ole tähän mennessä koskaan halunnut lapsia, ja syynä on aina ollut se, että pohjimmiltani en ole rakastanut sen hetkistä miestä mielestäni tarpeeksi, tai miehessä on ollut sellaista vastuuttomuutta että en ole siihen tilanteeseen lasta halunnut. Tai olen pelännyt että mies hautoo mielessään eroa tms. Vauvakuumetta minulla ei ole koskaan ollut, en edes ole mikään hirveän lapsirakas ihminen. Ja jos minulta on kysytty että haluanko lapsia niin olen vastannut että en mitenkään erityisesti. Mutta nyt, 35-vuotiaana olen ekan kerran kohdannut miehen, jonka kanssa minulla olisi turvallinen olo haluta niitä lapsia, ja alkaa tuntua että haluaisin lapsen. Ei ole edelleenkään mitään vauvakuumetta, mutta tämä nykyinen suhde on senkaltainen että lasten saaminen on ekaa kertaa elämässä alkanut tuntua positiiviselta ajatukselta. Luulisin, että moni mies ajattelee lastensaantihaluistaan samoin kuin minä, että riippuu niin tilanteesta.

Niin mikä tuossa oli erityisen epäselvää? "En ole tähän mennessä halunnut lapsia mutta oikean kumppanin kanssa mahdollisesti". Parempi tuokin kuin olla selvittämättä/puhumatta koko asiaa kumppanin kanssa. En jaksa väitellä tällaisesta asiasta..

Meillä vähän samanlaista probleemaa; meillä kaksi pientä lasta (pian 3v ja pian 7v). Olen niin omat lapseni tehnyt. En halua enää lapsia. En halua olla raskaana, en halua synnyttää, en halua vauva-arkea, en halua opetella isommalla kokoonpanolla elämistä jne. Haluan vain viimein siirtyä pois tästä pikkulapsivaiheesta. Nyt on jo mukavaa, kun tyttökin alkaa olla jo sellainen, että puhuu mukavasti jne.

Aina miehen kanssa mietittiin, että kolme-neljä lasta voisi olla hyvä. Ikä ei vielä tiellä (minä 33v), mutta oma mieleni muuttui matkan varrella.

Olen asiasta niin varma, että mikäli tästä kynnyskysymys tulee suhteen jatkolle, niin erotaan. Mikäli mies tahtoo vielä lapsia, saa tehdä ne jonkun toisen kanssa.

Eli jos nainen on varma asiastaan ja sinä omastasi, niin kiittäkää ja kumartakaa. Toivottakaa toisillenne hyvää loppuelämää muualla.

Ero. Ei ole muuta vaihtoehtoa jos et lapsia halua. 

Toisaalta olet aika itsekäs. Sinulla on jo lapsia mutta vaimollasi ilmeisesti ei. Joten, jos rakastat häntä suot hänelle myös lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on kyse niin isoista asioista että ero voisi tulla kysymykseen. Minusta kenenkään ei pitäisi tuossa iässä enää joutua aloittamaan alusta lapsiperhearkea jos ei halua. Toisaalta myös naista voi jäädä harmittamaan rankasti.

Jaa. Voin kuvitella mikä parku ja tuhannen viestin ketju palstalla olisi, jos mies jättäisi naisen sen takia että nainen ei halua miehen toiveiden vastaisesti lasta.

Höpöhöpö, kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät, että lapsen saanti on yksi tärkeimmistä kysymyksistä koko elämän aikana. Kummankaan ei tule asiassa joustaa, ei lapsettomuutta toivovan eikä lasta toivovan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiat pitäisi olla selviä ennen kuin tulee syvempiä tunteita.

Voiko nämä asiat koskaan olla täysin selviä?

Niin selviä kuin voi. Nämä asiat on hyvä käydä itsensä kanssa kriittisesti läpi. Jos mieli muuttuu niin hankalampi juttu.

Kun yleensä se mielipide riippuu siitä, että millaisen kumppanin sattuu saamaan. Itse olen lapseton nainen, 35-vuotias. En ole tähän mennessä koskaan halunnut lapsia, ja syynä on aina ollut se, että pohjimmiltani en ole rakastanut sen hetkistä miestä mielestäni tarpeeksi, tai miehessä on ollut sellaista vastuuttomuutta että en ole siihen tilanteeseen lasta halunnut. Tai olen pelännyt että mies hautoo mielessään eroa tms. Vauvakuumetta minulla ei ole koskaan ollut, en edes ole mikään hirveän lapsirakas ihminen. Ja jos minulta on kysytty että haluanko lapsia niin olen vastannut että en mitenkään erityisesti. Mutta nyt, 35-vuotiaana olen ekan kerran kohdannut miehen, jonka kanssa minulla olisi turvallinen olo haluta niitä lapsia, ja alkaa tuntua että haluaisin lapsen. Ei ole edelleenkään mitään vauvakuumetta, mutta tämä nykyinen suhde on senkaltainen että lasten saaminen on ekaa kertaa elämässä alkanut tuntua positiiviselta ajatukselta. Luulisin, että moni mies ajattelee lastensaantihaluistaan samoin kuin minä, että riippuu niin tilanteesta.

Niin mikä tuossa oli erityisen epäselvää? "En ole tähän mennessä halunnut lapsia mutta oikean kumppanin kanssa mahdollisesti". Parempi tuokin kuin olla selvittämättä/puhumatta koko asiaa kumppanin kanssa. En jaksa väitellä tällaisesta asiasta..

Voi kun kaikki ajattelisivat, että ei lapsia, paitsi sopivan kumppanin kanssa (tai yksin).

Ei se ole sama, kuin että ei halua lapsia lainkaan ja koko ajatus on aivan vieras. Tuo on keskiväliltä ja toisessa ääripäässä ehdottomasti lasta toivova. Kahden ääripään välillä suhde ei voi toimia, tuon "ehkä" tyypin kanssa voi neuvotella.

Tässä ap:n tapauksessa on kaksi ääripäätä, jolloin ainoa ratkaisu on erota.

Vierailija kirjoitti:

Ero. Ei ole muuta vaihtoehtoa jos et lapsia halua. 

Toisaalta olet aika itsekäs. Sinulla on jo lapsia mutta vaimollasi ilmeisesti ei. Joten, jos rakastat häntä suot hänelle myös lapsia.

Eli kun AP:lla on eri mielipide kuin vaimolla niin on itsekäs ja tarkoittaa että ei rakasta, kun ei halua lasta. Voi Ziisus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kohdalla ei ole kompromissia. Mitä olette aiemmin puhuneet asiasta? Olethan tehnyt vaimollesi jo aiemmin selväksi, että et lapsia halua, eikä vasta nyt kun on vaimosi viimeiset hetket saada lapsi?

Oli miten oli, ero on ainoa vaihtoehto. Samalla voisit kannustaa vaimoasi yrittämään lasta yksin, koska aikaa ei ole paljon jäljellä ja sopiva mies/isäpuoli voi tulla vasta myöhemmin elämässä vastaan.

Miksei mies saisi muuttaa mieltään? Niinhän ne naisetkin varsinkin näissä lapsiin liittyvissä asioissa tekevät. Ja silloin löytyy vaikka mitä perusteluja: prioriteetit muuttuu ajan myötä, elämäntilanne muuttunut, ei näin isoista asioista voi aina etukäteen tietää jne. Sama juttu miehillä. AP on nyt päässyt elämään arkea myös ilman vaippoja ja todennut, että elämä onkin parempaa näin. Eikä tuossa iässä yövalvominenkaan enää ole niin helppoa.

Tottakai ihmisen mieli voi muuttua, mutta naisten kohdalla aika on rajoitettu, joten miehen tulisi kakaista ajatuksensa ulos mahdollisimman pian. Eli heti kun tietää melkoisella varmuudella, ettei lapsia halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero. Ei ole muuta vaihtoehtoa jos et lapsia halua. 

Toisaalta olet aika itsekäs. Sinulla on jo lapsia mutta vaimollasi ilmeisesti ei. Joten, jos rakastat häntä suot hänelle myös lapsia.

Eli kun AP:lla on eri mielipide kuin vaimolla niin on itsekäs ja tarkoittaa että ei rakasta, kun ei halua lasta. Voi Ziisus. 

On hyvä myöntää ääneen, ettei halua olla vanhempi (tai olla uudelleen vanhempi). Tähän maailmaan ei toivoisi kenenkään syntyvän ei-toivottuna, eikä pelkästään toisen vanhemman toive riitä. Kun siis kyse on vasta suunnitteluasteella olevasta lapsesta, vahingot ym. erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero. Ei ole muuta vaihtoehtoa jos et lapsia halua. 

Toisaalta olet aika itsekäs. Sinulla on jo lapsia mutta vaimollasi ilmeisesti ei. Joten, jos rakastat häntä suot hänelle myös lapsia.

Eli kun AP:lla on eri mielipide kuin vaimolla niin on itsekäs ja tarkoittaa että ei rakasta, kun ei halua lasta. Voi Ziisus. 

Lapsi ei ole pelkästään mielipidekysymys. Nyt on kyseessä ihmisen perustavaa laatua olevista tarpeista. Minun mielestäni on silkkaa itsekkyyttä vaatia toiselta lapsettomuutta etenkin kun samaan aikaan itsellä jo on lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero. Ei ole muuta vaihtoehtoa jos et lapsia halua. 

Toisaalta olet aika itsekäs. Sinulla on jo lapsia mutta vaimollasi ilmeisesti ei. Joten, jos rakastat häntä suot hänelle myös lapsia.

Eli kun AP:lla on eri mielipide kuin vaimolla niin on itsekäs ja tarkoittaa että ei rakasta, kun ei halua lasta. Voi Ziisus. 

Lapsi ei ole pelkästään mielipidekysymys. Nyt on kyseessä ihmisen perustavaa laatua olevista tarpeista. Minun mielestäni on silkkaa itsekkyyttä vaatia toiselta lapsettomuutta etenkin kun samaan aikaan itsellä jo on lapsia. 

En ole vaatimassa vaimoltani yhtään mitään, vaan kysyin onko asia eroamisen arvoinen.

Eroamisen arvoinen asia? Ei sellaiseen kysymykseen voi vastata, se on väärä kysymys tässä tilanteessa. 

Oikea kysymys vaimollesi on se, että oletko valmis luopumaan lapsihaaveestasi, onko sinun tarve saada lapsi sinulle tärkeämpi asia kuin tämä liitto.

Oikea kysymys sinulle taas on, että kuinka tärkeä asia lapsen tekemättä jättäminen sinulle on, ja voisitko muuttaa mieltäsi uuden lapsen haluamisen suhteen.

Kim kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero. Ei ole muuta vaihtoehtoa jos et lapsia halua. 

Toisaalta olet aika itsekäs. Sinulla on jo lapsia mutta vaimollasi ilmeisesti ei. Joten, jos rakastat häntä suot hänelle myös lapsia.

Eli kun AP:lla on eri mielipide kuin vaimolla niin on itsekäs ja tarkoittaa että ei rakasta, kun ei halua lasta. Voi Ziisus. 

Lapsi ei ole pelkästään mielipidekysymys. Nyt on kyseessä ihmisen perustavaa laatua olevista tarpeista. Minun mielestäni on silkkaa itsekkyyttä vaatia toiselta lapsettomuutta etenkin kun samaan aikaan itsellä jo on lapsia. 

En ole vaatimassa vaimoltani yhtään mitään, vaan kysyin onko asia eroamisen arvoinen.

Jos vaimosi haluaa lapsia ja sinä et, niin onko teillä vaihtoehtoja? 

Vierailija kirjoitti:

Eroamisen arvoinen asia? Ei sellaiseen kysymykseen voi vastata, se on väärä kysymys tässä tilanteessa. 

Oikea kysymys vaimollesi on se, että oletko valmis luopumaan lapsihaaveestasi, onko sinun tarve saada lapsi sinulle tärkeämpi asia kuin tämä liitto.

Oikea kysymys sinulle taas on, että kuinka tärkeä asia lapsen tekemättä jättäminen sinulle on, ja voisitko muuttaa mieltäsi uuden lapsen haluamisen suhteen.

Minusta oikeampi kysymys on, muuttaisinko mielipidettäni oikeasta syystä, siksi että todella haluan vielä lapsen vai siksi että haluan miellyttää toista? Pikkulapsien kanssa arki oli todella väsyttävää ja käsitettä "oma aika" ei käytännössä ollut ollenkaan töiden, kodin- ja lastenhoidon takia. En ehtinyt harrastamaan mitään - kaikki urheilu ja soittoharrastukset jäivät useaksi vuodeksi, lakkasin pitämästä yhteyttä kavereihin. Ts. vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, en enää todellakaan halua siihen aikaan palata. Voimat eivät riitä.

Kim kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroamisen arvoinen asia? Ei sellaiseen kysymykseen voi vastata, se on väärä kysymys tässä tilanteessa. 

Oikea kysymys vaimollesi on se, että oletko valmis luopumaan lapsihaaveestasi, onko sinun tarve saada lapsi sinulle tärkeämpi asia kuin tämä liitto.

Oikea kysymys sinulle taas on, että kuinka tärkeä asia lapsen tekemättä jättäminen sinulle on, ja voisitko muuttaa mieltäsi uuden lapsen haluamisen suhteen.

Minusta oikeampi kysymys on, muuttaisinko mielipidettäni oikeasta syystä, siksi että todella haluan vielä lapsen vai siksi että haluan miellyttää toista? Pikkulapsien kanssa arki oli todella väsyttävää ja käsitettä "oma aika" ei käytännössä ollut ollenkaan töiden, kodin- ja lastenhoidon takia. En ehtinyt harrastamaan mitään - kaikki urheilu ja soittoharrastukset jäivät useaksi vuodeksi, lakkasin pitämästä yhteyttä kavereihin. Ts. vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, en enää todellakaan halua siihen aikaan palata. Voimat eivät riitä.

Olet ihan oikeassa. Oikeastaan yritin sisällyttää tuon pointtisi jo omaan viestiini. En tarkoituksella kirjoittanut, että voisitko muuttaa mielesi ja suostua lapsen tekoon. Kirjoitin tarkoituksella että voisitko muuttaa mielesi lapsen haluamisen suhteen eli olisiko mahdollista että vielä aidosti haluaisit lasta. Jos suostuu lapseen koska haluaa miellyttää niin se ei vielä ole aitoa haluamista. Nyt kerrot että et halua lasta, mutta olet ilmeisesti miettinyt että pitääkö sinun silti suostua vaimosi mieliksi tai ettet menettäisi vaimoasi. Tietääkö hän että et jaksaisi enää hoitaa vauvaa? Tietääkö hän että et jaksaisi enää vauva-arkea vaan uupuisit? Ilmeisesti arki edellisen liiton lasten kanssa oli sinulle kamalan raskasta. Kannattaa puhua siitä vaimolle.

Kim kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroamisen arvoinen asia? Ei sellaiseen kysymykseen voi vastata, se on väärä kysymys tässä tilanteessa. 

Oikea kysymys vaimollesi on se, että oletko valmis luopumaan lapsihaaveestasi, onko sinun tarve saada lapsi sinulle tärkeämpi asia kuin tämä liitto.

Oikea kysymys sinulle taas on, että kuinka tärkeä asia lapsen tekemättä jättäminen sinulle on, ja voisitko muuttaa mieltäsi uuden lapsen haluamisen suhteen.

Minusta oikeampi kysymys on, muuttaisinko mielipidettäni oikeasta syystä, siksi että todella haluan vielä lapsen vai siksi että haluan miellyttää toista? Pikkulapsien kanssa arki oli todella väsyttävää ja käsitettä "oma aika" ei käytännössä ollut ollenkaan töiden, kodin- ja lastenhoidon takia. En ehtinyt harrastamaan mitään - kaikki urheilu ja soittoharrastukset jäivät useaksi vuodeksi, lakkasin pitämästä yhteyttä kavereihin. Ts. vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, en enää todellakaan halua siihen aikaan palata. Voimat eivät riitä.

Sitten sulla ei ole vaihtoehtoja. Ero on ainoa ratkaisu. Vaimosi tuskin luopuu lapsihaaveistaan ja typerästi tekisikin jos luopuisi. 

Vierailija kirjoitti:

Kim kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroamisen arvoinen asia? Ei sellaiseen kysymykseen voi vastata, se on väärä kysymys tässä tilanteessa. 

Oikea kysymys vaimollesi on se, että oletko valmis luopumaan lapsihaaveestasi, onko sinun tarve saada lapsi sinulle tärkeämpi asia kuin tämä liitto.

Oikea kysymys sinulle taas on, että kuinka tärkeä asia lapsen tekemättä jättäminen sinulle on, ja voisitko muuttaa mieltäsi uuden lapsen haluamisen suhteen.

Minusta oikeampi kysymys on, muuttaisinko mielipidettäni oikeasta syystä, siksi että todella haluan vielä lapsen vai siksi että haluan miellyttää toista? Pikkulapsien kanssa arki oli todella väsyttävää ja käsitettä "oma aika" ei käytännössä ollut ollenkaan töiden, kodin- ja lastenhoidon takia. En ehtinyt harrastamaan mitään - kaikki urheilu ja soittoharrastukset jäivät useaksi vuodeksi, lakkasin pitämästä yhteyttä kavereihin. Ts. vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, en enää todellakaan halua siihen aikaan palata. Voimat eivät riitä.

Olet ihan oikeassa. Oikeastaan yritin sisällyttää tuon pointtisi jo omaan viestiini. En tarkoituksella kirjoittanut, että voisitko muuttaa mielesi ja suostua lapsen tekoon. Kirjoitin tarkoituksella että voisitko muuttaa mielesi lapsen haluamisen suhteen eli olisiko mahdollista että vielä aidosti haluaisit lasta. Jos suostuu lapseen koska haluaa miellyttää niin se ei vielä ole aitoa haluamista. Nyt kerrot että et halua lasta, mutta olet ilmeisesti miettinyt että pitääkö sinun silti suostua vaimosi mieliksi tai ettet menettäisi vaimoasi. Tietääkö hän että et jaksaisi enää hoitaa vauvaa? Tietääkö hän että et jaksaisi enää vauva-arkea vaan uupuisit? Ilmeisesti arki edellisen liiton lasten kanssa oli sinulle kamalan raskasta. Kannattaa puhua siitä vaimolle.

Niin ja mielestäni lapseen ei kannata koskaan suostua, lasta pitää haluta, jos sellaisia ruvetaan tekemällä tekemään. Joskus lapsi tulee ehkäisystä huolimatta, ja silloin sen asian kanssa on vain elettävä. Mutta jos lastentekoasia on tietoinen päätös, niin kyllä siinä kannattaa täysillä olla mukana. Puoliso saattaa nimittäin sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja olla aika pois pelistä ja raskasta seuraa vauvavuoden. Tai yllättäen syöpään ja joutua rankkohin syöpähoitoihin eikä ole enää voimia hoitaa lasta. Tai jopa kuolla, jossa tapauksessa se vauva jäisi yksin ap:n hoidettavaksi ja huollettavaksi. Eli ap kyllä sinun pitää aidosti haluta lasta ja uskoa jaksavasi se lapsi vaikka yksin, jos kyllä aiot vaimolle sanoa.

Kyllä sinä olet vaatimassa vaimoltasi lapsettomuutta. Ja kyllä...se on ISO asia. Se voi myöhemmin kasvattaa katkeruuden siihen mittaan, että ero tulee jokatapauksessa. Mutta sinä tiedät kantasi. Perustelet sen vaimollesi. Hän tekee sitten päätöksen. Mutta sen jälkeen et enää syyttele ja ole itse 

katkera, jos sinut jätetään. 

Ap entäs jos teette lapsen ja tuleekin kerralla kaksoset tai kolmoset?

Tuttu tilanne. Mä ja mun puoliso ollaan iältämme 30 ja 40 välillä, mulla on kaksi lasta (asuvat vuoroviikoin meillä) iältään 11 ja 13 v. Yhdessä ollaan oltu puolison kanssa reilu seitsemän vuotta.

Suhteen alkuvaiheessa puoliso kysyi multa onko lapsilukuni täynnä. Sanoin silloin että ei välttämättä ole, voisin vielä kerran vauva-arkeen hypätä. Lapsen saanti ei kuitenkaan ollut silloin vielä kummankaan mielestä ajankohtaista. Viime aikoina puoliso on alkanut vihjailla että voisi pian olla aika... Mutta mua ei huvittaisi enää. :( Kamala tilanne. Toisaalta en haluaisi ihanalle puolisolle tuottaa sitä pettymystä että on heittänyt vuodet "hukkaan" mun kanssa, toisaalta taas ajatus vauvaelämästä tuntuu kammottavalta... 

Meillä vaan mä olen nainen, puoliso mies. Että joskus näinkin päin.